Lähetä surunvalittelusi. punaisenristinkauppa.fi Adressien tekstaus tai puh. 020 701 2211
ALVAR AALLON TUOLIT kunnostetaan
pitkäaikainen kokemus VERHOILUPISTE
SAVELA
puh. 0400 300628
www.verhoilupiste.net
Hijab ja kipa altistavat häirinnälle Oikeusministeriön häirintäselvityksen mukaan muslimeja leimataan terroristeiksi ja lestadiolaisia pedofiileiksi. Juutalaiset kohtaavat vihapuhe a vaihtoehtomediassa. Herätysliikkeisiin kuuluvat luterilaisen kirkon jäsenet kohtaavat ainakin jonkin verran uskontoon perustuvaa häirintää ja vihapuhe a. Tämä selviää oikeusministeriön teettämästä vähemmistöryhmien häirintää käsi elevästä selvityksestä. Selvityksessä nostetaan esiin erityisesti lestadiolaisten kohtaama, voimakkaan yleistäväksi koe uun uutisointiin liittyvä häirintä. Helsingin Rauhanyhdistyksen varapuheenjohtaja Ma i Hintikka tunnistaa lestadiolaisiin liitetyt stereotypiat, mu a arvioi silti, e ä varsinaista häirintää tai vihapuhe a lestadiolaiset kohtaavat harvoin. Hintikka arvelee lestadiolaisia suojelevan laajemmalta häirinnältä sen, e ei lestadiolaisia erota katukuvasta. ”Suomalaiset sietävät erilaisuu a aika huonosti, mu a lestadiolaiset kuuluvat monessa
suhteessa enemmistöön. Esimerkiksi musliminaiset ovat heikommassa asemassa”, hän sanoo. Terroristi! Näin huusi vieras mies Nahla Hewidylle junassa Pariisin marraskuisten terrori-iskujen jälkeen. Reilu vuosi si en Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn iskun jälkeen Hewidyn sekä hänen siskonsa ja äitinsä ostosreissu keskeytyi, kun vieras nainen ryhtyi haukkumaan heitä terroristeiksi. Hewidy on lukenut Facebookista kommen eja, joissa uhkaillaan Suomessa asuvia muslimeja verisellä sodalla. ”Häirintä on jatkuvaa, mu a terrori-iskujen jälkeen tilanne aina kärjistyy”, hän sanoo. Hewidyn kokemukset ovat samankaltaisia kuin oikeusministeriön kyselyyn vastanneiden muslimien. Selvityksessä kerrotaan aggressiivisesta huutelusta kadulla, solvauksista, vihamielisestä tuijotuksesta sekä leimaamisesta terroristeiksi ja raiskaajiksi. Hewidyn mukaan häirintää kohtaavat erityisesti hui-
viin pukeutuvat musliminaiset. Hän kuuluu Nuoret Muslimit ry:n hallitukseen, joka on järjestänyt muslimitytöille vertaistukitoimintaa. Siellä käsitellään myös häirintäkokemuksia. Usein häirintä on pieniä eleitä ja kommen eja, joita muut eivät väl ämä ä edes huomaa. Selvityksessä nousee esiin myös juutalaisvastaisuus. Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nabdornikin mukaan sen näkyvin muoto on vaihtoehtomedian juutalaisvastainen kirjoi elu. Kadulla kipaa käy ävät juutalaismiehet saa avat Nabdornikin mukaan kohdata häirintää erityisesti silloin, kun Israelin ja Palestiinan konflikti on esillä uutisissa. Hän kertoo, e ä moni aiemmin kipaan pukeutunut lope i sen käytön edellisen Gazan sodan aikaan kesällä 2014. ”Jos pukeutuu tunniste avasti juutalaiseksi, niin varmasti joskus tulee jotain. Se on kuitenkin harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa.” Tuija Pyhäranta
Espoon seurakuntien palvelukeskus
Esse | Espoon seurakuntasanomat | 7 | 14.4.2016
Häiden, kastejuhlien ja hautajaisten järjestelyissä Sinua auttaa Espoon seurakuntien palvelukeskus:
18
ma–pe klo 9–15 Kirkkokatu 1 Poikkeusaukioloaika: Rekisteripalvelut (virkatodistukset, sukuselvitykset ja avioliiton esteiden tutkinta) pe 15.4. suljettu. Varauspalvelut (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen) p. 09 8050 2601, varauspalvelut.espoo@evl.fi
valomerkki.fi
Rekisteripalvelut (virkatodistukset ja sukuselvitykset) p. 09 8050 2600, palvelukeskus.espoo@evl.fi Hautapalvelut p. 09 8050 2200, fax 09 256 7212, hautatoimisto.espoo@evl.fi
Julkaisija Espoon seurakuntayhtymä kustantaja Kotimaa Oy
Espoon seurakuntasanomat Toimitus Hietalahdenranta 13, PL 279, 00181 Helsinki esse.toimitus@kotimaa.fi Verkkosivut www.valomerkki.fi Menovinkit esse.menovinkit@kotimaa.fi Lukijaposti esse.mielipide@kotimaa.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Päätoimittaja Urpu Sarlin, p. (09) 8050 2520, urpu.sarlin@evl.fi, Espoon seurakuntayhtymä Toimituspäällikkö Ulla Lötjönen, p. 020 754 2243 Toimitussihteerit Paula Huhtala
p. 020 754 2325 Alue: Tapiola, Maija Saari p. 020 754 2346 Alue: Leppävaara Toimittajat Taneli Kylätasku (vapaalla 1.9. asti) p. 020 754 2221 Alue: Espoonlahti, Olari Merja Räty, p. 020 754 2330 Alue: Tuomiokirkkoseurakunta, Kauniainen Osoite- ja tilausasiat Puhelin (09) 8050 2600, essetilaukset.espoo@ evl.fi | Osoitemuutokset päivittyvät väestötietojärjestelmästä. Taitto ja kuvankäsittely Kotimaa Oy Ilmoitusmarkkinointi
Pirjo Teva, p. 020 754 2284 Ilmoitustrafiikki /-valmistus Kotimaa Oy / Lisbeth Sarkkinen, Pl 279, 00181 Helsinki p. 020 754 2273, faksi 020 754 2343 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Ilmoitusvaraukset ja -aineistot viimeistään julkaisupäivää edeltävän viikon torstaina klo 16 mennessä. Ilmoitushinnat 1,80 e / pmm + alv 24 %. Julkaisija Espoon seurakuntayhtymä, viestinta.espoo@evl.fi, p. (09) 8050 2327. Kustantaja Kotimaa Oy ISSN 1455-2310 | Painos 82 600 kpl | 44. vuosikerta | Jakelu Posti Oy
Elämänkaari Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kastetut Elise Marjatta Dardaillon, Elmo Alfred Hecht, Hemmo Patrick Henriksson, Aapeli Matti Antero Isopahkala, Saku Christian Jokiaho, Tutta Hymy Helmiina Kivimäki, Mila Maria Kiviniemi, Minttu Familja Koliini, Kaarlo Pentti Sakari Lankila, Matti Pekka Lehikoinen, Inkeri Maria Mononen, Eetu Tapio Palola, Samuli Martti Pirnes, Ketya Sanni Sar, Tomas Aleksander Siivonen, Alessandra Jasmine Sipovaara, Valto Uuno Kristofer Sorri, Émilie Lumi Leonore Tuomela, Iris Cilla Maria Uggelberg, Ruut Elisabet Vuokila, Elmeri Urho Henrik Walle, Oodi Cecilia Ylänen, Saara Jasmina Zayat, Ukri Orion Äijö. Avioliittoon aikovat Ari Juhani Piisilä ja Maarit Susanna Salin, Petri Jaakko Matias Raninen ja Marjut Tuulia Viinikka, Ilkka Kalevi Rautajuuri ja Irinja Piiroinen. Hautaan siunatut Leo Johannes Hämäläinen 97 v, Greta Anna-Liisa Lauko 97 v, Esko Tapani Jylhä 93 v, Elma Inkeri Lippu 93 v, Hilja Heinonen 92 v, Alpo Kaarlo Rapila 92 v, Maj-Lis Salutskij 90 v, Kalevi Johannes Rosenqvist 89 v, Toimi Erkki Puhakka 88 v, Eila Anneli Vennola 87 v, Reino Johannes Leimola 85 v, Aarre Einari Elo 80 v, Sirpa Tuulikki Iitti 80 v, Tero Juhani Rautavaara 79 v, Vuokko Terttu Eskelinen-Josefsson 76 v, Pertti Olavi Erälahti 75 v, Bjarne August Stenvall 69 v, Jorma Heikki Hyvärinen 66 v, Hannu Kalevi Kosonen 66 v, Matti Sakari Kanninen 62 v, Markku Antero Tanner 60 v, Ilpo Olavi Tuominiemi 51 v.
Espoonlahden seurakunta Kastetut Tiitus Johannes Mikael Heino, Benjamin Jalo Johannes Juuti, Eevi Ellen Kyrönlahti, Meea Minea Lehtonen, Leo Nikolas Meskanen, Maxim Johannes Mukkala, Amos Karl Sakari Munck, Estel Bea Mariia Munck, Elsa Aino Inkeri Nissinen, Benjamin Tapio Pasanen, Alpo Edvard Ristevirta, Mai Anna Ruutu, Melina Ruusu Räsänen, Matias Viljo Tapani Salomaa, Ilari Toivo Viljami Saramäki. Hautaan siunatut Maila Ainikki Vinberg 92 v, Toini Tellervo Hopeakoski 91 v, Martti Hakuli 89 v, Erkki Arto Juhani Koivisto 85 v, Pete Johannes Oravainen 76 v, Seppo Olavi Kullervo Rintala 76 v, Taisto Johannes Lindstedt 73 v, Anne-Maarit Elina Hedberg 52 v.
Leppävaaran seurakunta Kastetut Oskari Daniel Arola, Viljami Ossi Kalervo Enqvist, Patrik Elias Hermikari, Oiva Sakari Kietäväinen, Aatos Emil Jussinpoika Koistinen, Aslak Voitto Emmanuel Korkiakoski, Ada Aune Johanna Kotilainen, Olivia Elsa Aurora Manninen, Leo Valtteri Matilainen, Matilda
Anni Erika Murtola, Mikael Antero Nevalainen, Auri Vanamo Nisula, Joonas Samuel Saukko, Vertti Saku Johannes Solja. Avioliittoon aikovat Matias Aleksanteri Kallio ja Jenni Henriikka Jerkku. Hautaan siunatut Sirkka Ilona Kuusela 92 v, Eija Irmeli Taanila 60 v, Jukka Antero Kontio 59 v.
Olarin seurakunta Kastetut Vuokko Elina Onerva Jäkälä, Lauri Emil Akseli Kiviluoma, Nicolas Wilhelm Kylätie, Philip Vincent Bertel Nilsson, Patrik Elias Palmula, Peppi Vanamo Pöyhönen, Liam Aarre Arthur Stenberg. Hautaan siunatut Mirjam Johanna Merjama 99 v, Liisa Astrid Ilvonen 96 v, Airi Annikki Elomaa 87 v, Pasi Oskar Rasa 87 v, Pirkko Liisa Päivikki Koivusalo 84 v, Ritva Kaarina Hyppönen 83 v, Jaakko Johannes Rahola 79 v, Eila Kyllikki Vähänissi 77 v, Risto Juhani Brax 76 v, Sulo Kalevi Matilainen 76 v, Erkki Ismo Hietanen 74 v, Pirkko Synnöve Pietarinen 72 v, Maj-Britt Elisabeth Alanne 70 v, Heikki Ilmari Solarmo 63 v, Pekka Juhani Mansikkamäki 61 v.
Tapiolan seurakunta Kastetut My Maria Antin, Casper Johan Breilin, Verneri Kai Antero Havola, Tuomas Leo Aarni Kuoppamäki, Lilian Maria Kristiina Laaksomaa, Iiro Sakari Laine, Vilja Aija Aleksandra Liukkonen, Raimo Pietari Martikainen, Lia Kristiina Miikkulainen, Akseli Aatos Ilmari Rytkönen, Esme Adele Sainio. Avioliittoon aikovat Mikko Juhani Korpinen ja Rea Ina Maria Warme. Hautaan siunatut Hilkka Annikki Särkijärvi 94 v, Lena Heitto 82 v, Aira Annikki Tuomisto 80 v, Matti Antero Kytösaari 76 v, Eva Kristiina Olamo 65 v, Janne Tuomas Ylermi Kurtelius 48 v.
Kauniaisten suomalainen seurakunta Kastettu Mika Uljas Johannez Suhonen, Otso Aarne Olavi Hynynen. Hautaan siunattu Eino Antero Hartikainen 84 v, Raili Annikki Mäkinen 79 v, Irja Leena Honkala 66 v.
Esbo svenska församling Kastetut Liam Matteo Anderson, Benjamin Henrik Caravitis, Colin Carl Ernst Gylfe, Elin Ulla Elisabet Heinonen, Max Mikael Arnold Jansson, Vincent Amos Allan Lesonen, Matias Elias Edvard Maukkonen, Otto Erik Alexander Roschier, Adam William Seppälä Hautaan siunatut Thyra Ingeborg Sergeeff 92 v, Hardie Emilia Lund 88 v, Thor Olavi Åkerlund 83 v, Anders Axel Larsson Klärck 55 v, Johan Wilhelm Nieminen 54 v.