…jatkuu
”
Eniten meitä on surussa auttanut Uuno itse.” Satu Kreivi-Palosaari
kromosomimuutoksia, ja veriarvot hei elehtivät. Kun veriarvot jatkoivat heikkenemistään, lääkäri pää i suosi aa kantasolusiirtoa. Sopiva luovu ajakin löytyi, mu a operaatio viivästyi. Silloin Mika tunsi olevansa umpikujassa ensimmäistä kertaa elämässään. Samaan aikaan sa ui pieni välirikko elämänkumppanin kanssa. ”Menetin kaiken tahtoni ja voimani. Onneksi sain lähetteen psykiatriselle poliklinikalle, jossa sain amma iapua. Se au oi pahimman yli.” Lopulta kantasolusiirto järjestyi. Se onnistui, ja uudet kantasolut ovat lähteneet toimimaan. Mikan tukka on nyt valkoista nukkaa ja hän on laihtunut, mu a hänen jaksamisensa on koko ajan parempaa. Mika on terve, mu a kontrolleissa hän saa käydä lopun elämäänsä.
”Ensimmäiseen vuoteen en saa esimerkiksi tehdä klapeja, e eivät puista irtoavat homeet aiheuta sairauksia, sillä vastustuskyky on vielä heikko. Kotimaisia hedelmiä saan syödä, mu a vain kuori uina, ja flunssaisten kanssa en voi olla tekemisissä”, Mika kertoo. Mika arvelee omaksi henkiseksi voimavarakseen sitkeyden ja sen, e ä hänellä on aina ollut kyselevä mieli. Koulutukseltaan Mika on insinööri. ”Olen voinut kysyä hoitavalta lääkäriltä vaikka molekyylitasolla, mistä on kysymys. Saamani tiedon varassa olen voinut tehdä parempia valintoja.” Sairauteen on vain suostu ava, koska muuta vaihtoehtoa ei oikein ole. ”Tautia ei voi voi aa, jos sitä ei hyväksy. Jos tippuu jäihin, on tunnuste ava tapahtunut ja pyri ävä ylös. Jos mieli murtuu, se on tunnuste ava ja on hae ava apua. Kaikesta ei voi eikä tarvitse selviytyä yksin”, Mika sanoo. Hän ei myöskään murehdi tulevaa. Siitä ei kannata kantaa huolta, mihin ei voi itse vaiku aa. ”Asioiden murehtiminen etukäteen on turhaa”, hän sanoo.
Janica Karasti
Pientä lämpöä Mikalla, 45, oli (nimi muute u) ollut jo kolma a viikkoa, kun hän hakeutui terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Verinäy eistä paljastui, e ä Mikalla oli valkosoluja satakertainen määrä normaaliin nähden. Hemoglobiini puolestaan oli sukeltanut häly ävän alas. Kun lääkäri kertoi tuloksista, hän määräsi Mikan menemään heti Meilahden sairaalaan. Meilahdessa tode iin, e ä kyseessä oli krooninen myelooinen leukemia. Hyvä uutinen oli se, e ä tautia voitiin hoitaa uusilla täsmälääkkeillä, kunnes kuolema koi aa jostain muusta syystä. Jotkut voivat selvitä myöhemmin jopa ilman lääkkeitä. ”Tiedot tuntuivat rauhoittavilta”, Mika sanoo. ”Pääsin vielä mukaan tutkimukseen, jossa oli mukana toisen polven täsmälääke.” Hoidon tehoa seura iin muun muassa luuydinnäytteillä, joilla tutki iin leukemian aiheu avan Philadelphia-kromosomimuutoksen esiintyvyy ä kantasoluissa. Hoito puri, sillä veriarvot paranivat. Olokin tuntui helpommalta. Si en tuli huolestu avia uutisia: jostain syystä myös terveissä soluissa havai iin
”Vaikea kriisi ei lopeta elämää vaan muuttaa sitä”, sanoo Satu Kreivi-Palosaari.
”
Asioiden murehtiminen etukäteen on turhaa.” Mika
Joustavuus au aa sopeutumaan
14
K
un ihmisellä on huolia, hänen mielensä alkaa usein murehtia tulevaa. Mieli voi alkaa kehi ää huoliajatuksia, joiden myötä ihminen lähtee aikamatkalle tulevaan. Huolet saa avat tuntua niin todellisilta, e ei ihminen ei enää huomaa, että huoliajatukset eivät ole tosiasioita. Psykoterapeu i Arto Pietikäisen mukaan huolet näyttävät olevan yhteydessä myös siihen, e ä ihminen pyrkii väl ämään tai kontrolloimaan vaikeita tunteita kuten surua, pe ymystä tai raivoa. Kuitenkin kysymyksessä ovat luonnolliset tunteet, jotka kuuluvat kriisiin. Pietikäinen puhuu yleisellä tasolla eikä ota kantaa tässä jutussa
haastateltujen kokemuksiin. Tunteet on hyvä nähdä normaaleina, eikä niitä kannata pelätä. Tunteet ovat viestintuojia, jotka kertovat tarpeistamme. Omiin tunteisiinsa ja kehonsa kokemuksiin voi opetella tutustumaan hyväksyvästi mu a o aen samalla etäisyy ä. Silloin voi huomata, e ä ajatus on vain ajatus, ei yhtä kuin todellisuus. ”Tunteita väl elemällä tilanne lukkiutuu ja torjutut tunteet voimistuvat. Tällöin syntyy tunteiden lisäksi ahdistusta mielen kamppailusta näitä tunteita vastaan”, Pietikäinen kuvaa. Haitallista on myös, e ä ihminen alkaa kriisissä luopua siitä, mikä ennen tuo i mielihyvää ja toi merkitystä elämään, kuten ystävien seurasta tai liikunnasta. ”Kuitenkin juuri silloin olisi syytä omistautua sille, mistä väli ää. Silloin oma toi-
minta muodostaa vastavoiman passivoitumiselle ja luopumiselle.” Kuormittavalla hetkellä on syytä kysyä itseltään, mitä voi tehdä helpo aakseen tilanne a. Jos jotain on tehtävissä, on syytä panna toimeksi. Sen jälkeen kanna aa kohdata sekä sisäinen e ä ulkoinen todellisuus sellaisena kuin se on eikä sellaisena, millaiseksi mieli sen maalaa. Se, jolla on taipumus murehtia tulevaa, voi opetella palau amaan itsensä käsillä olevaan hetkeen: mitä kuulen, kosketan, haistan tai näen juuri nyt? ”Aistit nostavat meidät mielen syövereistä nykyhetkeen”, Arto Pietikäinen sanoo. ”Näin voi tyynny ää kehoaan, jonka huoliajatukset ovat ajaneet stressitilaan.” Arto Pietikäinen korostaa myös myötätunnon tärkey ä. ”On luonnollista pyrkiä kamppailemaan sekä sisäisiä
Sanna Hellekoski
Esse | Espoon seurakuntasanomat | 7 | 14.4.2016
Hyväksyminen, läsnäolo ja omistautuminen auttavat vaikeina hetkinä.
”Aistit nostavat meidät mielen syövereistä nykyhetkeen”, psykoterapeutti Arto Pietikäinen sanoo. e ä ulkoisia tekijöitä vastaan. Saatamme kuitenkin vaikeuttaa sopeutumista vaatimalla itseltämme liikaa tai syyttämällä itseämme. Silloin kaipaamme kipeästi myötätuntoa.” ”Emme tiedä, minkä asioi-
den kanssa lähimmäisemme kamppailee. Luulemme helposti muiden olevan onnellisia. Myötätuntoinen suhtautuminen toisiin ja itseen on helpompaa, kun tajuaa, että kaikki muutkin kamppailevat.”