Esse 2016 nro 1 (14.1)

Page 3

Kirkon ovi käy nyt kahteen suuntaan Nuoret aikuiset saattavat päättää kirkkoon kuulumisestaan lyhyellä aikavälillä. Teksti Julia Rautanen Kuva Patrik Lindström

Yksi nuorena aikuisena kirkosta eronneista on 30-vuotias helsinkiläinen Matias, joka erosi kirkosta vuonna 2002 täytettyään 18 vuo a. Matiaksen kohdalla syitä eroamiselle oli monia: ”Kirkolla ei ollut mitään roolia elämässäni. En käynyt kirkon tilaisuuksissa, enkä kokenut mitään yhteenkuuluvuuden tunne a kirkon tai hengellisen yhteisön kanssa”, Matias kertoo. Kirkon tutkimuskeskuksen loka-marraskuussa 2015 tee ämän Gallup Ecclesiastica -kyselyn mukaan nuorten ja nuorten

Nuoret aikuiset kaipaavat samaa kuin me kaikki: että joku on heistä aidosti kiinnostunut.” Heli Viksten

Kymmenen vuo a myöhemmin mieli kuitenkin muu ui. Vuonna 2012 Matias pää i liittyä kirkkoon uudelleen, koska halusi, e ä hänen lapsensa saa kasteen. Nykyään Matiaksen perhe käy kirkossa jouluisin ja lisäksi joskus kirkon lastentapahtumissa. Tutkija Salminen kertoo, että kirkolliset toimitukset ovat nuorilla merki ävä syy kirkkoon lii ymiselle muiden ikäryhmien tavoin. Myös kirkon au amistyö ja köyhien ja syrjäytyneiden puolustaminen ovat tärkeitä. ”Gallup Ecclesiastica -kyselyssä nuorilla korostuvat kir-

kon jäsenyyden perusteina kirkollisten toimitusten, varsinkin kummiuden ja kirkkohäiden merkitys. Nuoret aikuiset vaiku avat myös pitävän muita tärkeämpänä sitä, e ä kirkko au aa kolmannen maailman ihmisiä.” Olarin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heli Viksten järjestää nuorille aikuisille suunna uja Vanha Kulma -iltoja, joissa syödään iltapalaa, vaihdetaan kuulumisia ja luetaan yhdessä Raama ua. Viksten uskoo, e ä kirkon jäsenyys voi merkitä paljon myös nuorelle aikuiselle, mikäli tämä tuntee olevansa tervetullut ja löytää kirkosta oman paikkansa. ”Uskon e ä nuoret aikuiset kaipaavat samaa kuin me kaikki: e ä joku on heistä aidosti kiinnostunut ja haluaa viettää aikaa heidän kanssaan. Tulla nähdyksi ja kuulluksi, tutuksi jollekin”, Viksten sanoo. ”Monet myös tahtovat hoitaa Jumala-suhde aan. Yhdessä rukoilemisesta ja Raamatun lukemisesta saa huoma avasti enemmän irti.”

Esse | Espoon seurakuntasanomat | 1 | 14.1.2016

S

uomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon lii yi viime vuoden aikana yli 17 500 henkilöä, lähes 2 000 enemmän kuin vuonna 2014. Kirkosta eronneiden määrä taas väheni edellisvuodesta ja oli vuonna 2015 noin 43 000. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Veli-Ma i Salmisen mukaan 18–29-vuotiaat ovat merki ävin kirkosta eroava ikäryhmä. Vuonna 2015 nuorten aikuisten osuus kaikista kirkosta eronneista oli lähes 40 prosen ia. Toisaalta sama ikäryhmä on monena vuonna ollut suurimpia myös kirkkoon lii yneiden joukossa. Vuonna 2015 heitä oli noin 25 prosen ia kaikista kirkkoon lii yneistä. ”Nuoret aikuiset ovat liik-

kuvin ikäryhmä, joka voi tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen lyhyelläkin aikavälillä. Hetken mielijohteesta päätöstä ei silti haluta tehdä, vaan varsinkin eroamiseen lii yy aina jokin perusteltu syy”, Salminen kertoo.

aikuisten keskeisimmät syyt kirkosta eroamiselle ovat se, että ei usko Jumalaan tai ei ole uskonnollinen ihminen ja se, ettei koe kirkolla instituutiona olevan merkitystä. Keski-ikäisillä kirkosta eroamisen perusteena korostuu myös kirkollisveron väl äminen. Nuoret aikuiset ovat kiinnostuneita henkisyydestä ja mie ivät elämän suuria kysymyksiä, mu a korostavat omaa pohdintaa tietyn uskonnollisen järjestelmän sijaan. Jos kirkon toimintamuodot ja kieli eivät puhu ele, yksi äinen asia tai tilanne voi johtaa kirkosta eroamiseen. Salmisen mukaan moni eroaa kirkosta juuri täysi-ikäiseksi päästyään, sillä siinä vaiheessa asiasta voi pää ää itse ilman huoltajan suostumusta. Matiaksen eroon vaikutti myös se, e ä kirkon käsitys Jumalasta ja Raamatun opetuksesta oli erilainen kuin hänen omansa. Kirkosta erotessaan Matias harkitsikin lii ymistä muuhun uskonnolliseen yhteisöön.

Yhdessä. Vilja Kauntola, Annukka Saaristo ja Aapo Malkamäki tekivät pizzaa Nuorten aikuisten kirkkoyö -tapahtumassa Tapiolassa syksyllä 2014. Taustalla Henna Sadonkorpi.

3


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Esse 2016 nro 1 (14.1) by Kirkko ja kaupunki - Issuu