Se on harrasta hommaa, kun lampaalle jalkoja asennetaan. Pallokerhoryhmältä se onnistuu helposti. Teksti Elina Raunio Kuvat Jukka Granström
K
a
Lammaslaulu! Otso, Noa, Axel, Oula, Aadel, Pihla ja Julia leikkivät laulaen Taimi Koiviston (vas.) kanssa.
Rauhaisan rinnakkaiselon syy pallokerholaisten kesken selviää, kun kolmetuntista kokoontumista seuraa. Taikasana on rutiini. ”Meillä on vakiintunut järjestys kaikelle ohjelmalle”, ohjaaja Taimi Koivisto seli ää. ”Ensin kokoonnutaan alkupiiriin, sen jälkeen leikitään ja askarrellaan, si en syödään eväät ja lopuksi vähän ulkoillaan. Kun lapset tietävät, mitä tuleman pitää, he ovat tyytyväisiä.” Pallokerholaisille homma tuntuu tosiaan olevan pläkkiselvää. Kun penkit asetetaan U-muotoon pienen al arin eteen, tenavat rauhoi uvat paikoilleen ihmeen nopeasti.
”
Tänne kappelille tulee kuin toiseen kotiinsa.” Mirka Keski-Rekilä
Seuraa työnjako. Serafiina saa lai aa seinäkalenteriin tätä päivää kuvaavia tunnuksia, kuten kumisaappaat. Axel on kyn ilänsytytysvuorossa, mu a ennen kuin siihen vaiheeseen päästään, Axel, Oula, Noa, Otso, Julia, Aadel, Pihla, Serafiina ja Eva pääsevät paimenen hommiin. ”Lampaat, joissa on jokaisen oma nimi, ovat juosseet tuolta ikkunalaudalta pois. Jokainen saa nyt vuorollaan mennä etsimään omansa”, Taimi Koivisto sanoo. Kaikki paperilampaat löytyvät. Seuraavaksi jokainen saa tutkia oikealla villalla huovute ua lammashahmoa. ”Lammas on hö öä”, pää elee Axel. Porukassa on myös oikeita, eläviä lampaita tavanneita. Muun muassa Oula on jopa syö änyt lampaita ja tietää, mitkä ovat kyseisen eläimen vihollisia:
”Piikkikukat ja piikkikasvit.” Koko porukka on yhtä mieltä siitä e ä lampaat haisevat pahalle. Tai ainakin niiden villa.
”
Lammas on höttöä.” Axel
Lammasteema jatkuu kyn ilähetkessä. Sen aikana Taimi Koivisto kertoo paimenesta ja kadonneesta lampaasta. Kun hän näy ää pienten hahmojen avulla, miten paimen lähtee viemään laumaa niityille ja vuorille, tulee penkiltä heti tiedustelu, missä on vuori. Kerhohuoneessa sellaista ei tosiaankaan näy. ”Tämän ikäisille lapsille kaikki on konkree ista ja reaaliaikaista. Nelivuotiaille täytyy kertoa asiat nelivuotiaiden normaalin kehitysvaiheen mukaisesti”, tietää Koivisto yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. ”Lapset kyselevät, missä Jumala asuu tai missä Jumala näkyy. Kysymyksiä tulee ihan mistä aiheesta tahansa ja milloin tahansa. Jos me kysymme lapsilta mitä tahansa uskontoon lii yvää, vakiovastaus on Jeesus. He ovat päätelleet, e ä Jeesuksella on tekemistä yhden jos toisenkin asian kanssa.” Koiviston työparina on ollut kolme vuo a Jenni Nieminen. Hänen mielestään Taivaan Isästä kertomisen lisäksi työn parasta antia on monen ikäisten ihmisten tapaaminen. ”Lasten vanhempien kanssa tulee juteltua joskus pitkäänkin, ja perhekerhoissa erityisesti”, Nieminen sanoo, ja kumartuu au amaan lapsia askartelutyössään. Pallokerhon kokouksen loppuhuipennuksena on tänään syn ärit. Noa täy ää viisi vuo a. Sankarille lauletaan onni elulaulu ja ojennetaan runolla varuste u kor i. Kerhopäivä pää yy keksien ja pehmeiden hedelmäkarkkien suomaan nautintoon.
Esse | Espoon seurakuntasanomat | 19 | 1.10.2015
Lampaalle jalat. Jenni Nieminen ja Otso tekevät sen yhdessä.
auklahden kappelin pihaan pelmahtelee metrin mittaista väkeä saa ajineen. Alkamassa on Pallokerhon kokoontuminen. 4- ja 5-vuotiaat seurakunnan päiväkerholaiset ovat keksineet ryhmän nimen ihan itse. Kaksivuotias Aukusti kiskoo äitiään määrätietoisesti kädestä kohti aivan tie yä ulko-ovea. ”Nyt ei olla Aukusti menossa muskariin. Saatetaan Serafiina päiväkerhoon ja lähdetään me si en muihin hommiin”, selvi ää äiti, Mirka Keski-Rekilä. Pieni mies näy ää hetken myrtyneeltä, mu a suostuu osaansa. Isonsiskon päiväkerhon eteisaulakin on tu u paikka. ”Vanhin lapsemme on jo esikoulussa, mutta myös hän kävi aikansa seurakunnan päiväkerhoa. Nyt on Serafiinan vuoro. Kun Aukusti täyttää kolme, hänkin voisi aloi aa kerhon, mutta minä palaan työelämään ja tämä parivaljakko menee päiväkotiin”, Keski-Rekilä huokaa haikeana. Perhe osoi autuu seurakunnan toiminnan suurkulu ajiksi. Serafiina käy kahdesti viikossa päiväkerhossa, ja muskariharrastuksen lisäksi kappelille vetää viikoittainen perhekerho. ”Toissapäivänä paistettiin nakkeja perhekerhossa tuossa pihalla. Tännehän tulee kuin toiseen ko-
tiinsa”, Keski-Rekilä sanoo. ”Sitä jaksan kyllä ihmetellä, miten yhdeksän lapsen ryhmässä on aina niin rauhallista. Se poikkeaa lapsiperheen kotiarjesta!”
13