Muutaman kerran pääsin tekemään raskaus testin. Olin vanhempieni luona yökylässä kun testi
kun oikea aika koittaisi. Samalla jatkoin sitkeästi itseni hoitamista.
näytti vihdoin plussaa. Soitin Jonille kello neljä aamulla kertoakseni uutisen. Samaan hengen vetoon sanoin, että nyt ei saa innostua. Turha kai mainita, että olimme molemmat kuitenkin on
Helmikuun loppu 2013. Kaunis aamu, taivas oli
nemme kukkuloilla. Vuorokauden ajan ehdimme
kuin pensselillä maalattu.
ihmetellä, että nytkö vauva olisi valmis tulemaan.
Katsoin hieman epäuskoisena raskaustestiä,
Sitten kuukautiseni alkoivat. Tuntui musertavalta
jonka ikkunaan piirtyi kaksi viivaa. Kehon viestit
kertoa Jonille taas kerran, ettei meistä vieläkään
olivat kyllä varsin selvät, mutta parin vuoden ta
tulisi perhettä.
kaisen keskenmenon myötä mielessä häilyi silti
Tuon plussatestin jälkeen asiat lähtivät kui 8
Kauan kaivattu plussa
pelko.
tenkin rullaamaan parempaan suuntaan. Saman
Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin toisin. Ras
vuoden keväällä kilpirauhaslääkitykseni oli vaih
kausjatkui. Lokakuussa 2013 meistä tuli ihan
dettu uuteen. Monen vuoden sumuisen olon ja
oikea perhe.
väsymyksen jälkeen seurasin hämmentyneenä
Julius-poikani täyttää tänään puoli vuotta.
elimistöni heräämistä uudelleen eloon. Uuden,
Tunnen joka päivä kiitollisuutta pienestä ih
minulle paremmin sopivan lääkkeen myötä vä
meestämme. En lakkaa ihmettelemästä, kuinka
symys kaikkosi, mielialani kohosi ja turvotus häi
kahdesta solusta on voinut syntyä jotain niin kä
pyi. Libidoni palasi – ensimmäistä kertaa vuosiin
sittämättömän kaunista ja ihmeellistä. Vanhem
tunsin itseni todella viriiliksi. Vihdoin pystyin alle
muus todellakin antaa uudenlaisen merkityksen
kirjoittamaan kaikki hyvän hormonitasapainon
elämään.
tunnusmerkit.
Toivon sydämestäni, että jokainen tämän kir
Stressin ja kilpirauhasen vajaatoiminnan
jan lukija saisi kokea samanlaisen täyttymyksen
runtelema kroppani palautui hiljalleen kohti ter
tunteen. Samalla sisintäni rutistaa, kun tiedän
veyttä. Koska olossani oli tapahtunut niin valtava
että parhaatkaan pyrkimykset eivät aina tuo
muutos, jaksoin luottaa siihen, että vauva tulisi
pientä kääröä syliin. Ravinnon ja elämäntapojen
REIPAS, RAKAS RASKAUS • OMA TARINANI