Issuu on Google+

LINNAKESAARET Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa

Ove Enqvist

Heikki Tiilikainen

TA M M I


Ove Enqvist

.

Heikki Tiilikainen

L I N NA KE SAA R E T Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa

Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki


Š Ove Enqvist, Heikki Tiilikainen ja KustannusosakeyhtiÜ Tammi 2014 Ulkoasun suunnittelu ja taitto Hannu Hurskainen ISBN 978-951-31-8005-8 Painettu Bookwell Oy:n kirjapainossa Porvoossa


SI SÄ LLYS ESIPU HE

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

ALKU SANAT (Jaakko Valtanen)

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

KIV IMUUR EISTA B E TON I K AS E M AT T E I H I N

. . .

6 8

10

R ANNIKKOTYKI S TÖ S YN T YY S U OM E E N . . . . . . . 22 KOHTI TARTON R AU H AA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 ASEL A JI SAA M U OTON S A . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 JU U RTU MISEN AI K A . . .

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

74

OMIN VOIMIN J A YH DE S S Ä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 106 R AUTAA R ANNIKOL L E . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 118 KOVA KOVAA VAS TAAN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 138 MU OD ONMUUTOKS I A . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 176 R ANNIKKOTYKI S TÖN OM AT RI N TAM AT . . . . . . 186 U NOHD ETU T UR H OOL L I S E T . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 204 V IEL Ä KER R AN V I I P U RI N L AH T I . . . . . . . . . . . . . . . . 236 ASE V EL JESTÄ VI H OL L I N E N . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 254 VALVOVAT SILM ÄT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 264 SODANJÄLKEISE T VAI H E E T . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 276 LINNAKELUET T E LO . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 286 L ÄHTEET . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 292 HAKEMISTO

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

296


Esipuhe

T

ämän teoksen kirjoittajat ovat täysinpalvelleita linnakeupseereita. Molemmat ovat julkaisseet lukuisia teoksia meri- ja rannikkopuolustuksesta. Ajatus tällaisen elämänmakuisen kirjan tekemisestä oli kytenyt molempien mielessä, mutta aika kului, ja muistelijat harvenivat. Olemme yrittäneet tunkeutua perinteisen historiankirjoituksen läpi ja tuoda sen taustalta esiin ne pienet ja suuret asiat, jotka tekivät tuon elämänpiirin niin ainutlaatuiseksi sen kokeneille naisille, miehille ja lapsille. Olemme halunneet tuoda esiin rannikkotykistön tehtävät ja linnakkeiden elämän värikkyyden ja monipuolisuuden valoineen ja varjoineen. Ajallisesti Linnakesaarten pääpaino on rannikkotykistön kolmessa ensimmäisessä vuosikymmenessä. Kiitämme niitä monia aselajin ihmisiä, niin sotilaita, siviilityöntekijöitä kuin perheenjäseniäkin, jotka ovat antaneet auliisti apuaan tämän teoksen materiaalin keräämisessä ja muokkaamisessa. Heistä ensimmäisenä haluamme kiittää kenraali Jaakko Valtasta, joka on toiminut eräänlaisena hankkeen oltermannina. Hän kirjoitti tähän teokseen myös alkusanat, jossa hän tulkitsee rannikkotykistöihmisten aselajia kohtaan tunteman lämmön tavalla, jota emme ehkä itse olisi osanneet tavoittaa. Linnakesaaret-kirjan taittajana on ollut graafikko Hannu Hurskainen, joka Vallisaaren poikana on tuonut työryhmäämme täyden panoksen myös yli varsinaisen vastuualueensa ulottuvaa vuorovaikutusta, josta olemme kiitollisia. Olemme saaneet käyttää kirjassa monien henkilöiden ja yhteisöjen materiaalia, mistä haluamme heitä kiittää. Eversti Jukka Karvinen ja everstiluutnantti Uolevi Tirronen ovat nähneet suuren vaivan käydessään läpi käsikirjoituksen ja antaneet arvokkaita neuvoja vähäisten virheiden korjaamiseksi. Toimitusjohtaja Kare Vartiainen on edelleen järjestänyt meille ajanmukaiset työskentelytilat ja välineistön. Rannikkotykistösäätiö on tukenut tätä työtä, mistä esitämme lämpimän kiitoksemme. Ove Enqvist Heikki Tiilikainen


Alkusanat

L

Aselajin tulikaste talvisodassa osoitti, että parin vuosikymmenen rakentamisen ja kehittämisen into oli ollut tuloksellista. Jo sodan ensi-

innakesaaret – rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa

päivinä läntisen saaristomme ulkoreunoilla olevat linnakkeet onnis-

kuvaa rannikkotykistön elämää aselajin perustamisesta sen lak-

tuivat torjumaan tarkalla tulellaan vihollisen sotalaivaston hyökkäyk-

kauttamiseen. Kirjoittajat ovat luoneet hyvän taustan teoksen

set. Nykypäivän lukijat saattavat tietää, että talvisodassa lähes kaikki

pääsisällölle palauttamalla ensimmäisessä luvussa lyhyesti lukijan

itäisen Suomenlahden ja Karjalankannaksen samoin kuin Laatokan

mieleen, miten nykyisen Suomen yli tuhannen kilometrin pituisen

rannikkolinnakkeet joutuivat ankariin tykistötaisteluihin, mutta sitä

merirajan ja alueen merenkulun suojaksi rakennettiin jo vuosisatai-

tuskin tietävät, että monen linnakkeen väki joutui puolustamaan ase-

sen Ruotsin vallan aikana useita linnoja ja linnoituksia. 1900-luvun

miaan myös lähitaisteluissa. Sellaisen kohtalon kokivat Laatokalla

alussa venäläiset puolestaan rakensivat pääkaupunkinsa Pietarin suo-

muun muassa Mantsinsaaren tykkimiehet. Lähitaisteluihin joutuivat

jaksi koko Suomenlahden rannikon kattavan ja tsaari Pietari Suuren

myös Tuppuran ja Ravansaaren linnakkeiden puolustajat, kun vihol-

nimeä kantavan vahvasti linnoitettujen tykistöpattereiden järjestel-

linen pyrki jäitse Koiviston saarilta Viipurinlahden yli mantereelle.

män. Suomen haltuun jääneistä kymmenistä linnakkeista ja niiden

Moni lukija tuskin enää tietää, että Suursaaresta Kotkan alueelle jää-

tykkikalustosta sai alkunsa puolustusvoimiemme rannikkotykistö.

lakeuden yli lähestyvien tuhansien vihollissotilaiden marssikolonnat

Tehtävänsä osaavana aselajina ja varustuksensa hallitsevana

hajotettiin ja hyökkäykset torjuttiin rannikkotykistön tulella.

käyttäjänä, rannikkotykistö oli itsenäisyytemme alkaessa kuitenkin

Talvisodan kokemusten perusteella linnakkeiden lähipuolustus-

vasta tiensä alussa. Kirjan sivuilta selviää, miten taitavasti 1920- ja

voimaksi kokoonpanoihin liitettiin moniaseisia torjunta- ja tukiyk-

1930-luvuilla linnakkeiden tykistökalustoa uudistettiin ja miten am-

siköitä ja rannikkotykistörykmenteistä muodostettiin yhtymätasoisia

muntajärjestelmiä kehitettiin. Esimerkiksi patterin tykkien hajasijoit-

rannikkoprikaateja.

taminen oli aivan uusi suomalainen oivallus. Laatokan rannikon suo-

Kirjasta selviää hyvin, miten jatkosodassa rannikkoprikaa-

jaksi jouduttiin lisäksi rakentamaan kokonaan uusi tykkipattereiden

tit vastasivat laajennetuin tehtävin rannikkojemme puolustukses-

ketju. Vaikka puutteita oli paljon ja olosuhteet usein vaikeat, oman

ta. Kymmenien toistensa tykistötulen peittävien pattereiden ketju

puolustuksen rakentamisen into hallitsi kaikkien mielet.

ulottui Ahvenanmaalta Viipurinlahdelle, sieltä Karjalankannakselle

Monet rannikkolinnakkeet sijaitsivat aivan ulkomeren äärellä.

ja Laatokalle sekä viimein aina Äänisjärven länsirannalle saakka.

Elämä ja toiminta syrjäisillä saarilla kaukana ylemmistä esimiehistä

Vaikka jatkosodan painopisteet olivat idässä, niin heti sodan alku-

vaati nuoren aselajin henkilöstöltä alusta alkaen itsenäistä toimintaa.

viikkoina käytiin rannikkotykistön tulenjohto- ja valvonta-asemana

Puutteista huolimatta oli etsittävä omaperäisiä ratkaisuja ja tehdyis-

toimineen vähäisen Bengtskärin majakkasaaren omistuksesta ankara

tä päätöksistä piti usein ottaa vastuu yli virka-aseman asettamien

ja molemmin puolin suuria tappioita aiheuttanut taistelu. Samankal-

rajojen. Linnakkeiden ruokahuoltokin oli hoidettava osittain omin

tainen voitokas puolustustaistelu käytiin vuoden 1942 syksyllä itäi-

keinoin, keittiöpuutarhojen sekä sikaloiden ja kanatarhojen avuin.

sellä Suomenlahdella olevan pienen Somerin saaren omistuksesta.

Saarten etäinen sijainti opetti myös asevelvolliset, samoin kuin hen-

Rannikkolinnakkeet osallistuivat myös talvella jäitse suoritettuun

kilökunnan perheet, sopeutumaan niin myrskyisten säiden kuin su-

Suursaaren takaisinvaltaukseen. Rannikkojoukot vastasivat saaren

lavien jäidenkin sanelemiin elämisen ankariin ehtoihin. Välttämät-

puolustuksesta koko sodan ajan ja lopulta estivät sodan loppuvai-

tömät matkat merellä ja jäälakeuksilla olivat usein vaaroja täynnä.

heessa saksalaisten rajun hyökkäyksen saaren valtaamiseksi. Lukijaa

Kalastajat ja luotsit, munkit ja majakanvartijat sekä linnakkeiden

saattaa hämmästyttää se kirjasta löytyvä tieto, että rannikkotykistöön

sotilaat ja siviilihenkilöstö kokivat päivittäin tarvitsevansa toisiaan ja

on aikojen saatossa kuulunut myös rautatiepattereita. Sodissamme

olevansa vastuussa toisistaan. Elämä pienissä saariyhteisöissä loi sen

kaksi sellaista osallistui taisteluihin Karjalankannaksella ja Laatokan

tähden vahvat yhteisyyden ja suvaitsevan arvostuksen tunnot ohi so-

alueella.

tilaallisten arvojärjestysten. Perheiden väliset ystävyyssuhteet olivat

Jatkosodan maarintaman ratkaisutaisteluiden varjoon on paljolti

tavallisia ja kestivät rikkumattomina vuosikymmenien ajan. Saarten

jäänyt se merkittävä torjuntavoitto, jolla estettiin Viipurin länsipuolit-

pienissä kouluissa tämän yhteenkuuluvuuden kokeminen oli hyvä

se Viipurinlahden yli suunnattu useiden divisioonien suurhyökkäys.

alku lasten myöhemmälle elämälle.

Saari saarelta käydyt ankarat puolustustaistelut ovat ratkaisuvaihei-


densa osalta sotahistoriassamme poikkeuksellinen yhteisoperaatio.

rannikkojoukot palautettiin maavoimista entisille juurilleen merivoi-

Siihen osallistuivat armeijakunnan komentajan johtamina kolme di-

miemme osaksi ja kiinteiden linnakkeiden osuutta puolustusjärjestel-

visioona aselajeineen, avuksemme lähetetty saksalainen divisioona,

mässämme päätettiin vähentää tykistökaluston teknisen vanhenemi-

ainutkertaiseksi rannikkodivisioonaksi kootut rannikkojoukot, useita

sen myötä.

laivastomme taisteluyksiköitä, ilmavoimiemme monet pommitus-

Rannikko- ja meripuolustuksemme tärkeyttä ja merkitystä muu-

laivueet ja kaiken lisäksi vielä laivue saksalaisia syöksypommittajia.

tokset eivät ole vähentäneet. Jos maamme aluetta tarkastelee tavan-

Jos venäläisten hyökkäys Viipurinlahden ylittämiseksi olisi onnis-

omaisesta poiketen korkealta ja kaukaa pohjoisesta, havaitsee, miten

tunut, Talin-Ihantalan, Kivisillansalmen, Vuosalmen, Nietjärven ja

Suomi on leveä, pitkälle Itämereen työntyvä syvien lahtien rajoittama

Ilomantsin torjuntataistelujen avulla saavutettu ajanvoitto olisi ollut

niemimaa. Merirajojemme suuri pituus ja rannikkojemme laajat saa-

vähintäänkin vaarallisesti uhattuna.

ristot, samoin kuin väestömme pääosan, talouselämämme laitosten

Kirjan kertomuksissa ei ole unohdettu linnakkeilla ja muissa ran-

ja hallintomme keskusten sijaitseminen rannikkojemme tuntumassa

nikkojoukoissa urheasti ja uskollisesti toimineita sotilaskotisisaria,

vaativat ja varmistavat sen, että varautuminen niiden puolustamiseen

lottia ja muita palvelutehtävissä toimineita naisia. He joutuivat mo-

on myös tulevaisuudessa yksi puolustusvoimiemme keskeisimpiä

nissa tilanteissa kokemaan samat kohtalot kuin miehetkin.

tehtäviä. Sitä varten tarvitaan edelleenkin olosuhteisiimme koulutet-

Rannikkotykistömme vaiheita sotiemme jälkeisenä yli viisikym-

tuja ja ajanmukaisin asejärjestelmin varustettuja rannikkojoukkoja.

mentä vuotta kestäneen ”kylmän sodan” aikana käsitellään kirjan

Linnakesaaret on kaiken kaikkiaan vakuuttava ja vaikuttava

lopussa vain lyhyesti. Ajanjakso on kuitenkin pitkä ja aselajin ke-

kertomus rannikkojemme ja saaristomme puolustamisen vaiheista

hityksen kannalta niin tärkeä, että se ansaitsee tulevaisuudessa omat

varhaisen historiamme ajoista alkaen. Itsenäisyytemme aikaisten

muistiinpanonsa. Aikakauden puolueettomuus- ja puolustuspoli-

linnakesaarten rakentajat ja puolustajat, rannikkotykistö aselajina

tiikkamme näkökulmasta rannikkopuolustuksellamme oli kyseisinä

sekä muut rannikkojoukot ovat maineteoistaan sodissamme saaneet

vuosikymmeninä tärkeä sotaan ja selkkauksiin joutumistamme en-

ansaitsemaansa niukemman julkisen huomion. Rannikkojoukoilla on

nalta ehkäisevä merkitys. Rannikkotykistön linnakesaarilla toimivat

kuitenkin omaisuutenaan sekä rauhan että sodan päiviltä ajan kulu-

meri- ja ilmavalvonta-asemat sekä pinnan alaista merialuetta valvo-

tuksen kestävät kunniakkaat perinteet.

vat vesikuunteluasemat huolehtivat rajojemme koskemattomuudesta.

Tämän kirjan lukuisat kertomukset avaavat lukijalle rannikko-

Linnakkeilla ylläpidettiin myös sellaista tykistön toimintaval-

jemme puolustajien elämänvaiheita myös varsin koskettavalla ta-

miutta, että tarvittaessa oltiin valmiita avaamaan varoitustuli mah-

valla sen tähden, että niistä on usein kerrottu tapahtumissa mukana

dollista alueloukkaajaa vastaan. Teknisesti ja toiminnallisesti ran-

olleiden ihmisten kokemusten kautta. Monia keskeisiä henkilöitä on

nikkojoukot olivat valmistautuneet puolustusvoimiemme muiden

myös mielenkiintoisesti ja arvostavasti luonnehdittu. Kirjan kirjoitta-

joukkojen tapaan toteuttamaan myös todelliset puolustussuunnitel-

jat ansaitsevat vilpittömän tunnustuksen mittavasta tutkimus- ja kir-

mat ja saattamaan voimaan Ahvenanmaan puolustamisen järjestelyt.

joitustyöstä ja kustantaja ansaitun kiitoksen teoksen julkaisemisesta.

Linnakkeet viestittivät siis olemassaolollaan ja esimerkiksi säännöl-

Olen vakuuttunut siitä, että kirja antaa lukijalleen erinomaisen innos-

lisesti toistuvilla harjoitusammunnoillaan, että rauhamme rikkomista

tavan ja mieliin syvälle jäävän muistikokemuksen.

ja rajojemme loukkaamista ei voida tehdä ilman sotilaallisia seuraamuksia. Se oli itsenäisyyttämme ja turvallisuuspolitiikkaamme tuke-

Kenraali Jaakko Valtanen

va tärkeä ulospäin suuntautuva viesti. 1990-luvun alussa tapahtunut Euroopan turvallisuustilanteen suuri muutos johti uudistuksiin myös puolustusvoimissamme. Erityisesti niin sanottujen täsmäaseiden kehittymisen seurauksena katsottiin meilläkin, että linnoitettuihin asemiinsa liikkumattomasti sijoitetut tykistöpatterit olivat lähestymässä kehityskaarensa loppuaikoja. Rannikkojemme puolustuksen ajan tasalla pitämiseksi nähtiin välttämättömäksi asejärjestelmien liikkuvuuden lisääminen. Sen seurauksena

Rauhan ja sodan aikoina linnakkeilla palvellut rannikkotykistön upseeri sekä entinen Puolustusvoimain komentaja.


Raaseporin linna 1300-luvulta.

10


Luku I

K I VI M UUR E I STA B E TO N I K A SE M AT TE I HI N K eh itys e nne n Suom e n it se näisyyt t ä

I

tämeri on erottanut ympärillään asuvia kansoja, mutta myös yhdistänyt niitä. Varsinkin sen itäisin osa, Suomenlahti, on ollut reittinä idän ja lännen välillä. Sen suojaista pohjoista rannikkoa pitkin alkoivat jo toistatuhatta vuotta sitten liikkua viikingit, ja uuden ajan alussa siellä tekivät kauppaa hansat. Etuja alkoi ajan mittaan olla valvottavina niin tanskalaisilla, ruotsalaisilla, venäläisillä, saksalaisilla kuin puolalaisillakin. Ruotsi vakiinnutti Suomen vähitellen ”Itämaakseen” ristiretkien jälkeen. Tämä sai aikaan kitkapinnan sen ja voimistuvan Venäjän välille. Johdonmukainen seuraus tästä oli rannikon linnoittaminen. Varsinaisia kivilinnoja alettiin ilmeisesti rakentaa jo 1200-luvulla. Ne olivat alkuun hallinto- ja asuinlinnoja, mutta niillä turvattiin myös liikennettä ja kauppaa. Ruotsi-Suomen asteittainen kehittyminen suurvallaksi ja Venäjän nousu sen vastapeluriksi johtivat 1700-luvulla rannikon systemaattiseen linnoittamiseen, vesien ja maaston kartoitukseen ja erityisen saaristolaivaston kehittämiseen. Siihen liittyi jo alusta saakka amfibinen ajattelu – toisin sanoen osa aseistuksesta oli suunniteltu sellaiseksi, että se voitiin siirtää jopa taistelun aikana maalle ja takaisin. 1700-luvun puolivälin tienoilta Suomenlahden puolustusta vahvistettiin entuudestaan. Tällöin rakennettiin linnoituksia Kotkan, Loviisan ja Hangon edustalle, sekä tietenkin ”Pohjolan Gibraltar”, mahtava Viapori Helsinkiin. Ruotsista ei kuitenkaan ollut suurvallaksi. Venäjä kaappasi siltä Suomen 1809, ja aika ajoi ohi 1700-luvun linnoituksista. Englantilaiset ja ranskalaiset ulottivat etupiirinsä Itämerellekin ja riehuivat lähes esteettä Suomen rannikoilla 1850- ja 1870-luvuilla. Venäjän pääkaupungin Pietarin suojattomuuteen herättiin vasta Venäjän laivaston tuhouduttua Tsushimassa vuonna 1905. Tällöin Pietarin merelliseksi turvaksi alettiin rakentaa linnoitusjärjestelmää, joka lopuksi ulottui Ahvenanmaalta Suomenlahden itäpäähän saakka. Suomenlahden ja Viron rannikoille kasvoi satoja tykkejä, kasematteja, kasarmeja, asuntoja ja liikenneyhteyksiä käsittävä tukikohtavyöhykkeiden järjestelmä, joka sai nimen Pietari Suuren merilinnoitus. Venäjä oli vuoden 1917 loppuun mennessä valmiina puolustamaan rannikkojaan.

11

Svartholman linnoituksen pohjapiirros.


I – K I V I M U U R E I S TA B E TO N I K A S E M AT T E I H I N

noitus jäi mantereen osalta pahasti kesken. Näiden varustusten

Suomi – suurvallan reunamaa

ehkä tärkein tarkoitus oli toimia Ruotsi-Suomen saaristolaivaston suoja- ja talvehtimispaikkoina sekä hyökkäystukikohtina,

SUOMI RUOTSIN ITÄMAANA

niin että vihollisen maavoimat eivät uskaltaisi saarrostuksen

Vielä 1600-luvun ja 1700-luvun vaihteessa Ruotsi hallitsi Itä-

pelossa edetä maan sisäosiin.

meren rannikoita. Venäjä kuitenkin voimistui voimistumistaan,

Ruotsi-Suomen saaristolaivastolla oli jo 1700-luvun puoli-

ja Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsi menetti niin nykyisen

välissä selkeä rannikkopuolustustehtävä tykistön käyttöä myö-

Viron kuin osia Karjalasta Venäjälle. Tsaari Pietari Suuri perusti

ten. Sen lukumääräisen pääosan muodostivat Augustin Ehrens-

Venäjän uuden pääkaupungin Pietarin Suomenlahden pohjuk-

värdin ja Fredrik af Chapmanin ideoimat ja rakentamat tykki-

kaan.

purret ja -jollat. Ne oli varustettu kalturein, joita myöten niiden tykit voitiin työntää maihin tuliasemiin.

Suomi oli yhä kiinteä osa Ruotsia, mutta Suomen rannikon puolustukseen alettiin tosissaan kiinnittää huomiota vasta

Seuraava Ruotsin ja Venäjän välinen yhteenotto alkoi kesä-

1700-luvun puolivälissä. Tsaari Pietari Suuri oli alkanut rakentaa

kuussa 1788 ja loppui elokuussa 1790. Tämä Kustaa III:n sodaksi

uuden pääkaupunkinsa Pietarin edustalle linnoitettua laivasto-

nimetty sota päättyi Värälän rauhaan ilman selvää voittajaa ja

tukikohtaa, joka tunnetaan nykyään Kronstadtina, ja sen suojiin

ilman rajamuutoksia.

oli kehkeytymässä hyökkäyskykyinen, matalakulkuinen laivas-

Kustaa III:n sotaseikkailujen jälkeen venäläiset alkoivat kui-

to, joka aiheutti selkeän uhan. Laivasto saikin Suomen rannikol-

tenkin linnoittaa vahvasti Ruotsinsalmea ja nykyisen Kotkan

la aikaan tuhoja 1708–1721.

aluetta. Myös Haminan sataman suojaksi rakennettiin rannikkopatterit.

1740-luvun alussa Venäjän ja Ruotsin välillä käytiin hattujen sota. Rauhanteossa Suomi menetti alueita Uudenkaupun-

Suomen sota käytiin vuosina 1808–1809, ja sen seuraukse-

gin rauhan rajasta aina Kymijokeen asti. Itäraja siirtyi Haminan

na Ruotsi menetti lopullisesti itäisen herttuakuntansa. Suomi

tienoilta Loviisaan, joka perustettiin vuonna 1745 varta vasten

siirtyi osaksi Venäjää 17.9.1809 solmitussa Haminan rauhassa.

uudeksi rajakaupungiksi. Samalla menetettiin vanhat rajalinKIINTEIDEN RANNIKKOPATTEREIDEN

noitukset, mikä osittain vaikutti Viaporin rakentamiseen.

RAKENTAMINEN ALKAA

Varsinaisia rannikkotaisteluita ei hattujen sodassa vielä käyty, sillä erityistä meriammuntoihin erikoistunutta tykistöä ei

Ennen vuosina 1808–1809 käytyä Suomen sotaa olivat Venäjän

vielä ollut, eikä sille linnakkeitakaan. Rannikolla käytettiin kyllä

maihinnousujen pelästyttämät ruotsalaiset rakentaneet ensim-

erilaisia linnoitus- ja kenttätykkejä, mutta niitä ei ollut tarkoitet-

mäisen kiinteän rannikkopatterin Killingholmiin Turun saaris-

tu alusmaaleja vastaan. Helsinki oli 1700-luvun alussa vielä varsin pieni kaupunki. Sillä oli kuitenkin hyvä suojaisa satama, jonne oli helppo tuoda Ruotsista joukkoja. Kenraalimajuri Axel von Löwen oli esittänyt jo 1723 Helsingin edustan linnoittamista, mutta suunnitelma hyväksyttiin vasta pari vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1747, ja rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. Helsingin edustan saarille ja osin Helsinkiinkin alettiin rakentaa Sveaborgiksi ristittyä linnoitusta. Nimi kääntyi suomen kieleen Viaporiksi, ja Suomen itsenäistyttyä linnoitus sai Suomenlinna-nimen. Samoihin aikoihin alettiin rakentaa myös Loviisaan linnoitusta, jonka keskeinen merellinen varustus on Svartholma, mutta lin-

Englantilais-ranskalaisen laivasto pommitti Viaporia elokuussa 1855.

12


Ruotsinsalmen toinen meritaistelu 9.–10.7.1790.

toon. Rannikkopatteri kuitenkin hylättiin ennen Suomen sodan

kentamat varustukset olivatkin jo oikeita tykistölinnakkeita, ja

alkua. Sodan aikana venäläiset puolestaan pystyttivät rannikko-

kun Suomi nyt oli kokonaan Venäjän hallussa, alkoi myös Ah-

pattereita keskeisille paikoille Turun edustalle Ruissaloon, Puk-

venanmaan linnoittaminen. Bomarsundiin rakennettiin vahva

kisaareen ja Hirvensaloon.

linnoitus, joka vielä keskeneräisenä kukistui monille koululau-

Myös Ruotsin avuksi tulleet englantilaiset ehtivät rakentaa

lusta tutussa ”Oolannin sodassa” elokuussa 1854. Paljon enem-

väylätorjuntapatterin Porkkalanniemeen. Rannikkotykistön ai-

pää hyötyä ei ollut enää Viaporistakaan, sillä sen vanhanaikai-

kakausi alkoikin Suomen rannikoilla tavallaan Suomen sodan

set tykit eivät kantaneet Helsinkiä vuonna 1855 piirittäneisiin

aikoihin, vaikka varsinaisia rannikkotykkejä kehitettiin vasta

laivoihin asti. Vaikka ennen Krimin sotaa rannikon puolustus

seuraavan eli pääasiassa englantilaisia ja ranskalaisia vastaan

oli laiminlyöty, oli johtaminen kehittynyt – Pietarista Ahvenan-

vuosina 1853–1856 käydyn Krimin sodan jälkeen.

maalle oli rakennettu optinen telegrafilinja ja vuonna 1856

Venäläisten Ruotsinsalmeen nykyisen Kotkan edustalle ra-

sähköinen lennätin.

13


I – K I V I M U U R E I S TA B E TO N I K A S E M AT T E I H I N

Pietari Suuren merilinnoitus

Vuosina 1877–1878 käytiin Turkin sotaa, ja Krimin sodan merihyökkäykset olivat yhä suomalaisten mielissä. Åbo Posten kirjoitti huolestuneena 10.4.1878: ”Turussa on kaikki mitä häiriintymättömän rauhan tilassa, eikä ensimmäistäkään kanuunaa ole näkynyt kaupungissa…” Linnoitusten tykistöä oli kuitenkin

PIETARIN PUOLUSTUS

jossain määrin vaihdettu tehokkaampaan. Krimin sodasta läh-

ON SUUNNITELTAVA UUDESTAAN

tien käytössä oli ollut kautta aikojen kustannustehokkain me-

Venäjä menetti Japania vastaan käymässään sodassa Itämeren-

ripuolustuksen torjunta-ase, merimiina. Koska Turkin sodan

laivastonsa melkein kokonaan Tsushiman meritaistelussa 27.–

pelättiin leviävän myös pohjoiseen, rakennettiin Lauttasaaren

28. toukokuuta 1905. Laivasto oli muodostanut keskeisen osan

edustan miinoitusta suojaamaan valonheitinpatteri, ensimmäi-

Pietarin puolustusta, ja nyt Venäjän pääkaupunki oli suojaton.

nen laatuaan näillä rannoilla.

Telakoita ei ollut tarpeeksi, ja niillä olisi kestänyt kauan korvata

Turkin sota päättyi rantautumatta Suomeen sen suuremmin.

tuhoutunut laivasto. Tästä syystä ryhdyttiin pohtimaan olisiko

Venäjä rakensi laivastoaan, kunnes heittäytyi sotaan Japanin

kaupungin puolustus mahdollista rakentaa rannikkopatterei-

kanssa 1904. Tämä sota päättyi surkeasti seuraavana vuonna

den, merimiinojen ja pienempien alusyksiköiden varaan.

– Venäjän laivaston pääosat olivat Tsushiman-salmen pohjassa

Suomalaisiin luotseihin ei täysin luotettu. Suomen saaris-

toisella puolen maapalloa, ja meritie Pietariin oli auki vihollisel-

toväylät olivat melkein täysin suojaisia reittejä, joille pääsi avo-

le. Saksa oli nousemassa mahtitekijäksi Itämeren piirissä, ja tar-

mereltä vain muutamista kohdista. Saaristoaseman hallinta ja

kimmat erottivat ilmassa jo tulevan maailmansodan kumun. Jo-

Pietarin turvallisuus kuitenkin edellyttivät, että solmukohdat

takin oli tehtävä. Ratkaisu oli Pietari Suuren merilinnoitukseksi

olivat lujasti linnoitettuja. Näin ollen ensimmäisen luokan kap-

nimitetty rannikkopuolustusjärjestelmä, ja samalla maahamme

teeni (kommodori) Nikolai von Essen ryhtyi vuonna 1906 järjes-

syntyi uusi, ajanmukainen aselaji, rannikkotykistö.

telmällisesti tutkimaan Suomen rannikkoa. Vuoteen 1912 mennessä meriministeriö asensikin joukon pattereita von Essenin määrittelemiin keskeisiin kohtiin. Saariston linnoittamista koskevat ensimmäiset sotilasviranomaisten suunnitelmat aiheuttivat kuitenkin ristiriitaisen tilanteen, sillä joidenkin mielestä Porkkalasta saaristoa piti linnoittaa itään, joidenkin mielestä länteen. Kun saaristoaseman pattereiden sijainnista päästiin yhteisymmärrykseen, keskityttiin linnoittamaan saaristoa Porkkalasta länteen ja muut linnoitustoimenpiteet

keskeytettiin.

Meriministe-

riö laati suunnitelman saaristoaseman lopullisesta tykistöryhmityksestä. Patterit jaettiin kolmeen ryhmään: Tvärminne, Jussarö ja Porkkalanniemi. Tvärminnen ryhmässä oli kaksi pääpatteria, Hästö-Busö ja Mellanlandet, sekä Koön avustava patteri. Jussarön ryhmässä oli vain Långörnin patteri ja Porkkalanniemen ryhmässä yksi pääpatteri Stora Träskössä sekä Porsö Klobbin ja Fagerön avustavat patterit. Näistä otettiin ensimmäiseen rakennusvaiheeseen HästöÖrön 12-tuumaisen tykin rakennustyömaa vuonna 1916.

Busö, Mellanlandet, Långörn ja Stora Träskö. Tärkein asia oli pääaseman paikan määritteleminen. Eri vaihtoehtoja ryhdyttiin pohtimaan vuonna 1907. Niiden jou14


kosta valittiin lopulta Tallinna–Porkkala-asema pääasemaksi eli

(Viro), pohjoinen (Suomi) ja merellinen osa, ja neljä päivää myö-

keskusasemaksi. Aseman suunnitelma valmistui talvella 1911–

hemmin sille annettiin nimeksi Pietari Suuren merilinnoitus.

1912. Eri komiteoiden käsittelyn jälkeen keisari vahvisti sen

Pietari Suuren merilinnoitusta varten yritettiin alussa aina-

5.7.1912, mutta siihen tehtiin myöhemmin muutoksia.

kin jossakin määrin vuokrata tai ostaa saariston tärkeitä aluei-

Suomenlahden rannikkopuolustuksen asemat valittiin sen

ta pakkolunastuksen sijasta. Suunnitelmaa ei toteutettu laaja-

oletuksen pohjalta, että Saksan laivaston tärkein ja ainoa hyök-

mittaisesti, vaikka siihen pyrittiin. Tämä johtui ainakin osittain

käyssuunta olisi Venäjän pääkaupunki. Sotatoimia ei Turun–

siitä, että suomalaiset alueiden omistajat vaativat venäläisten

Ahvenanmaan alueella eikä Muhunsalmessa tässä vaiheessa

mielestä liian suuria korvauksia. Meriministeri, amiraali I. K.

pidetty mahdollisina, eli tässä vaiheessa alueelle ei lähdetty

Grigorovitš totesi syksyllä 1912 lausunnossaan meriministeriön

rakentamaan puolustusta.

talousarviosta, että koska suomalaisten saarten omistajat olivat esittäneet meriministeriölle mahdottomia ehtoja, oli maanhan-

KOLMIOSAINEN JÄTTILÄISLINNOITUS

kintakysymyksessä Suomessa siirrytty lunastusmenettelyyn.

Tallinnan–Porkkalan asema tai linnoitus siirtyi meriministeriön

Tallinnan–Porkkalan pääpuolustusaseman rakentaminen

johtoon 7.1.1913. Duuma vahvisti lopullisesti lakiprojektin, jos-

aloitettiin syksyllä 1913 meriyleisesikunnan johdolla ja meri-

sa varattiin rahat linnoituksen rakentamiseen ja varusteluun.

ministeriön varoilla. Tallinnan puolella tärkein alue oli Naissaa-

Huhtikuun 26 päivänä 1913 keisari antoi juhlavan käskyn me-

ri. Porkkalan alueen tärkein linnake oli Mäkiluoto. Keisari teki

rilinnoituksesta, joka oli jaettu kolmeksi sektoriksi, eteläinen

Mäkiluodon pakkolunastuspäätöksen kesäkuussa 1913. Linna-

PO HJ AN LA HD

EN K AU T TA

(1 9 1 5 -)

VIIPURI

KOTKA TURKU HELSINKI KULKU VARMISTETTU 1915 UTÖ

INO VIAPORI

HANKO

SUURSAARI

PIETARI

LAVANSAARI KRASNAJA GORKA

MÄKILUOTO

ÖRÖ RUSSARÖ

I TÄ M E R I

TALLINNA

NARVA

TAHKUNA

HIIDENMAA

Venäläisten alusyksiköitä

Venäläisten arvio hyökkääjän reiteistä

MUHU

SAARENMAA

PÄRNU

RIIANLAHTI

Suomenlahdelle rannikkolinnakkeisiin, merimiinoituksiin ja pieniin laivastoyksikköihin perustuva, Pietarin suojaksi rakennettu puolustusjärjestelmä ja sen pohjana ollut arvio vihollisen toiminnasta. 15


I – K I V I M U U R E I S TA B E TO N I K A S E M AT T E I H I N

Järeiden kantalinnoitteiden rakentaminen vaati paljon työvoimaa ja materiaalia. Ne myös muuttivat saariston infrastruktuuria. Örön betoniasema vuonna 1916.

16


ketta alettiin rakentaa syksyllä, kun sotilasinsinööri Sergei von Langskoi määrättiin sen linnoitustöiden johtajaksi. Varsinaiset linnoitussuunnitelmat valmistuivat vasta vuoden 1914 keväällä. Hästö-Busön patterin rakentamisen valmistelut lienevät alkaneet vuonna 1910, mutta varsinaisesti työhön ryhdyttiin vuonna 1912. Rakennustyöt Tvärminnen ja Jussarön alueella etenivät erittäin hitaasti ja keskeytyvät usein. Työn laatu oli huono, erityisesti Hästö-Busössä, koska kunnon työvoimaa ja rakennusmateriaa-

Mäkiluoto oli 1900-luvun alussa vain kalastajien ja purjehtioiden satamana.

lia oli vaikea saada. Myös Mellanlandetin patteria alettiin rakentaa. Liikekannallepano vuonna 1914 muutti kuitenkin tilannetta. Långörnin ja

lahden sulkuun, vaikka rakentaminen liittyi Turun–Ahvenan-

Mellanlandetin työmiehet poistuivat saarista ja työt keskeytyi-

maan linnoittamiseen.

vät, mutta jatkuivat myöhemmin. Näiden kahden patterin ti-

Linnakkeiksi suunniteltiin Russarötä, Utötä, Örötä, Ledsun-

lanne muuttui kuitenkin jälleen vuonna 1915, kun saaristoase-

din Storklobbia ja Lypertötä. Alustavien suunnitelmien mukaan

man ulosmenoväylien linnoittamisesta oli päätetty luopua eikä

kaikkien kuuden tuuman ja pienempien patterien tuli olla am-

pattereita enää tarvittu. Mellanlandetin linnake lakkautettiin ja

pumavalmiina viimeistään 1.4.1915. Käsky pattereiden asen-

purettiin 7.10. mennessä. Samana päivänä oli purettu ja väliai-

tamistöiden valmistelun aloittamisesta Turun–Ahvenanmaan

kaisesti lakkautettu Långörnin patteri. Myös Koön linnakkeesta

saarilla annettiin 20.2.1915. Se koski Örötä, Utötä, Storklobbia

luovuttiin.

ja Lypertötä. Koska väylät Pohjanlahdelle kulkivat läheltä Ahvenanmaan Storklobbin saarta, sinne tarvittiin kaliiperiltaan

TURUN-AHVENANMAAN ALUEEN

kaikkein suurimmat tykit. Työt alkoivat uusilla linnakkeilla

LINNOITTAMINEN TULEE AJANKOHTAISEKSI

kevättalvella 1915.

Vuoden 1914 loppuun mennessä alkoi käydä selväksi, ettei

Vuonna 1915 rakennettuja ja rakennettaviksi suunniteltuja

Ruotsista ollut mitään välitöntä uhkaa Itämerellä, eikä Saksan

uusia pattereita varten luotiin kesällä 1915 virallinen organisaa-

laivastonkaan odotettu suorittavan varsinaisia operaatioita.

tio. Käsky virallisesta organisaatiosta annettiin 10.6.1915. Sen

Strateginen ja poliittinen tilanne sai venäläiset kiinnittämään

mukaan oli muun muassa muodostettava Turun ja Ahvenan-

huomiota aiemmin linnoittamattomaan Turun–Ahvenanmaan

maan alueen saarista Turun–Ahvenanmaan saaristoasema.

alueeseen, jonka kautta johti mahdollinen tuloreitti Suomeen

Aseman päälliköksi nimitettiin kommodori Richter. Itämeren-

Pohjanlahden kautta. Mikäli alue olisi venäläisten hallinnassa,

laivaston komentaja hyväksyi 8.10.1915 tarkennetun Turun–

olisi mahdollista valvoa Suomenlahdelle ja Pohjanlahdelle tule-

Ahvenanmaan tykistön ryhmityssuunnitelman.

via väyliä sekä taistella vihollista vastaan, mikäli se pyrkisi Poh-

Ensimmäisestä suunnitelmasta puuttui vielä pääosa Ah-

janlahdelle.

venanmaan linnoitustöistä. Vielä syksyn 1915 ja kevään 1916

Itämeren-laivaston komentaja ilmoitti 6. Armeijan komen-

välillä suunnitelmat muuttuivat merkittävästi. Näin syntyi

tajalle 29.8.1914, että Hangon suojaamattomuus oli eräs meri-

vuonna 1915 Itämereen tasapainoinen, joskin epätäydellinen

puolustuksen heikkouksista ja esitti pattereiden rakentamista

puolustusjärjestelmä strategisesti tärkeälle Suomenlahdelle ja

Hangon alueelle. Päätös alueen linnoittamisesta ja suojaami-

Turun–Ahvenanmaan saaristoasemaan. Jälkimmäisen puolus-

sesta tehtiin vuoden 1914 lopulla. Se koski toisaalta Russarön

tusta päätettiin vielä vahvistaa purjehduskaudella 1916, ja sitä

ja toisaalta Turun–Ahvenanmaan linnoittamista. Russarö kuului

rakennettiin näin ollen täydellä teholla 1915–1916. Patterien

sijaintinsa ja käyttönsä puolesta saaristoasemaan ja Suomen-

määrää Ahvenanmaalla kasvatettiin edelleen. 17


I – K I V I M U U R E I S TA B E TO N I K A S E M AT T E I H I N

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä asennettiin tykit monessa paikassa kiireesti yksinkertaisille puualustoille. Boxö vuonna 1916.

Venäläiset tykkiasemat olivat lähes suojaamattomia. Kuuden tuuman Canet-tykki Kustavin Lypertössä (nykyään Katanpää).

Uusien asemien lisäksi vahvennettiin myös vanhoja ase-

suunnitelman. Vuonna 1914 tarkistetun suunnitelman mukaan

mia, Helsingin ja Viipurin meririntamaa. Liikekannallepanon

rannikkopattereita oli määrä olla neljä, joista Ravansaaren

ensimmäinen päivä Venäjällä oli vanhan ajanlaskun mukaan

Canet-patterilla varustettu linnake olisi ollut tärkein. Patterin

31.7.1914, ja Viaporissa laadittiin uudet suunnitelmat vahvis-

rakennustyöt aloitettiin, mutta työtä ei saatu täysin valmiiksi

tettua meririntamaa ja uutta maarintamaa varten. Uudistustyöt

Venäjän vallankumouksen, Suomen itsenäistymisen ja sisällis-

alkoivat lokakuussa 1914. Jo osittain ennen sotaa työn alle pan-

sodan takia.

nuista Helsingin edustan tuoreista pattereista tuli meririnta-

1880-luvulta alkaen oli kiinnitetty myös yhä enemmän huo-

man uusi ulompi linja (Skatanniemi–Villinki–Isosaari–Kuivasaa-

miota Koiviston alueeseen Viipurinlahden suulla. Ennen ensim-

ri–Harmaja–Katajaluoto–Rysäkari–Miessaari).

mäistä maailmansotaa Koiviston salmeen suunniteltiin Venäjän

Viaporin linnoitukselle oli suunniteltu myös maarintama.

Itämeren-laivaston talvisatamaa, josta olisi rautatieyhteys Pie-

Liikekannallepanon jälkeen suunnitelmia ryhdyttiin välittömäs-

tariin. Vuoden 1913 suunnitelman mukaan Koivistoa puolus-

ti toteuttamaan, aluksi kenttälinnoittein. Samaan aikaan kun

tettaisiin neljällä rannikkopatterilla, pienemmillä maihinnou-

meririntamalla siirryttiin kestolinnoittamisvaiheeseen, suurin

suntorjuntaan tarkoitetuilla pattereilla ja miinoituksilla. Uuden

piirtein vuodenvaihteessa 1914–1915, kenttävarustettua linjaa

suunnitelman toteuttaminen aloitettiin vuonna 1914, mutta se

ryhdyttiin laajentamaan ulommaksi ja sinne alettiin rakentaa

jäi kesken.

hajautetun järjestelmän mukaisia kantalinnoitteita.

Ensimmäisen maailmansodan lähestyminen ja syttyminen

Linnoittaminen lopetettiin Suomessa kesän 1917 loppuun

vaikutti myös kauempana Suomenlahdella sijaitseviin alueisiin

mennessä, koska linnoittajilla ei ollut rahaa jäljellä eikä Suomen

kuten Tuppuraan, Lavansaareen ja Kilpisaareen. Lavansaarta

senaatti suostunut antamaan heille enää luottoa. Näin merilin-

ryhdyttiin vuonna 1916 linnoittamaan. Sen Ristiniemeen val-

noituksen rakentaminen päättyi siinä vaiheessa, kun se lopulta

mistui nelitykkinen 254/45 D -patteri, ja Lavansaaren Kukkooriin

oli saamassa sen muodon ja laajuuden, johon oli pyritty aina

152/45 C -patteri. Somerissa oli vuonna 1918 kaksi keskeneräis-

Krimin sodan jälkeisistä ajoista saakka.

tä patteria. Koiviston eteläkärkeen oli valmistumassa 152/45 C -patteri. Tuppuraan, joka jo 1800-luvun alusta oli ollut ajankoh-

PIETARIN TURVA

tainen mahdolliseksi luotsi- ja lastauspaikaksi, valmistui 152/35

1900-luvun alussa myös Viipurinlahden rannikkopuolustus lii-

Mk -patteri. Kilpisaareen, Haapasaaren itäpuolelle, rakennettiin

tettiin yhä tiiviimmin Pietarin puolustukseen. Keisari Nikolai II

nelitykkinen 152/45 C -patteri, joka vuonna 1918 oli ampuma-

hyväksyi tammikuussa 1913 Viipurin linnoituksen uudistamis-

kunnossa, vaikkakin keskeneräinen.

18


Viipurin meririntaman rannikkotykin siirtoa. Isojen tykkien siirto oli aina vaativa operaatio, ja saattoi vaatia satoja miehiä. Talvisin voitiin käyttää jäällä vedettäviä rekiä ja kesällä isoja, nostureilla varustettuja proomuja. Raivaamattomassa maastossa oli kuitenkin tyydyttävä miesvoimaan.


I – K I V I M U U R E I S TA B E TO N I K A S E M AT T E I H I N

Punaparrat – linnoittajat vieraalta maalta

huuseja, maineeltaan hurjia junanryöstäjiä ja maantierosvoja, jotka tekivät Venäjän Kaukoidän rauhattomaksi. Heidät jaettiin viiteen ryhmään ja sijoitettiin Espooseen, Kauniaisiin, Helsingin maalaiskuntaan, Korsoon ja Söderkullaan.

MAANTIEROSVOT LAPIONVARRESSA

Vaikka hunghuusit legendojen mukaan olisivat olleet myös

Linnoitukset eivät valmistuneet itsestään. Venäjän sotavoimat

rannikkolinnakkeilla töissä, ei ole löytynyt asiakirja-aineistoa

tekivät itse tai teettivät Suomen maaperällä ja saaristossa vuo-

kiinalaisten käytöstä sotilassaarten rakennustöissä, eikä heistä

sina 1914–1917 laajoja linnoitustöitä. Niihin osallistui myös

sotilasasiakirjoissa puhuta mitään. Voi kuitenkin olla, että tari-

kymmeniä tuhansia suomalaisia joko eri urakoitsijoiden palk-

nat eivät ole aivan vailla pohjaa, sillä esimerkiksi Kustavin Ly-

kaamana työvoimana tai kunnallisen työvelvoitteen puitteissa.

pertön rakennustöistä kertovissa useissa tarinoissa väitetään

Oman lukunsa muodostavat Helsingin seudulle linnoitustöiden

saarella olleen naisvankeja. Sellaisia ei varmasti ollut, ja onkin

metsänkaatoon tuodut niin sanotut kiinalaiset.

arveltu, että pitkiä mekkoja ja hiuspalmikkoja käyttäneet hung-

Suomen piirin Kenttärakennushallituksen päällikkö tilasi lin-

huusit ovat tämän uskomuksen aiheena. Lisäksi he suorittivat

noitustöiden metsänkaatoon niin sanottuja kiinalaisiavankeja.

eräitä töitä myös rautatielinjoilla Helsinki–Karjaa, Helsinki–

Tarkoituksena oli töiden tehostaminen, sillä kenttärakennushal-

Kerava sekä Kerava–Porvoo.

lituksen havaintojen mukaan suomalaiset siirtotyöläiset olivat soveltumattomia linnoitustöihin ja suoranaisesti vastustivat

SUOMESSA VAIN PUOLISEN VUOTTA

töihin osallistumista.

Kiinalaisten majoittaminen alueella oli hankalaa, koska enem-

Ensimmäiset 2 100 kiinalaista tuotiin maahan elokuussa

mistö paikallisista talonomistajista kieltäytyi antamasta vuokral-

1916. Nämä olivat ilmeisesti Mantšuriasta, lähinnä Harbinin

le edes latoja, jotka olivat tyhjillään. Lisäksi aasialaiset alkoivat

tienoilta tuotuja vankeja, niin sanottuja ”punapartoja” eli hung-

jo samana syksynä tehdä varkauksia, ryöstöjä, päällekarkauksia

Kasakoiden vartioimia hunghuuseja Nissbackan kartanon mailla nykyisen Vantaan alueella. 20


Linnoitustöissä käytettiin vankeja sekä Suomesta että Venäjältä. Upseereita, työntekijöitä ja vankeja Örön 120 mm:n patterin työmaalla vuonna 1916.

ja jopa ryöstömurhia. Rikollisuus sekä Venäjän sotilasjohdon

vuotta. Kun heidät usein mainitaan linnoitustöiden yhteydes-

laajat ja osin ilmeisesti laittomat hakkuut herättivät paikallises-

sä mukulakivisten tykkiteiden rakentajina (mm. Katanpään

sa väestössä suuttumusta ja pelkoa. Siviiliviranomaiset eivät

linnakkeella), voidaan kysyä, milloin sellaiset työt olisi ehdit-

voineet tilanteeseen puuttua, sillä linnoitusalueen työläiset

ty tehdä. Talvella se ei käynyt, ja muuna aikana miehet olivat

kuuluivat sotilashallinnon piiriin.

Etelä-Suomessa lähinnä metsätöissä ja jotkut mahdollisesti

Sotaväki alkoi kerätä eniten rikoksia tehneitä hunghuuseja

ratatöissä.

kolonniin kuljetettaviksi Venäjälle ja takaisin Kaukoitään jo mar-

Toisaalta ei ole kattavaa tietoa siitä, miten Kenttärakennus-

raskuun alussa 1916. Vuodenvaihteessa kiinalaisia työläisiä oli

hallitus sijoitteli miehiä eri paikkoihin. On myös otettava huo-

siihen mennessä poistettu Suomesta kolmena kolonnana yh-

mioon, että muitakin vankeja kuin kiinalaisia oli todistettavasti

teensä 2 330 henkeä. Neljäs kolonna, yhteensä 226 kiinalaista,

töissä rannikkolinnakkeilla, kuten Mäkiluodossa ja Örössä. Joka

lähetettiin pois tammikuun lopulla 1917.

tapauksessa – eksoottinen huhu kiinalaisista linnaketyöläisistä

Näin suurin osa kiinalaisista oleskeli Suomessa vain puolisen

jäi elämään meidän päiviimme saakka.

21


Lavansaari vuonna 1928. Vasemmassa yl채kulmassa Suomen ilmavoimien Hansa-Brandenburg-vesitaso.

22


UPEASTI KUVITETTU TEOS RANNIKKOTYKISTÖSTÄ, JOKA OLI ENEMMÄN KUIN ASELAJI.

R

annikkotykistö näkyi mantereen asukkaille vain harmaina laivoina ja kuului mereltä kiirivänä tykistötulen kumuna. Vuosisatojen ajan

Suomen rannikon linnakkeet kuitenkin turvasivat niin Ruotsi-Suomea, Venäjän keisarikuntaa kuin itsenäistä Suomeakin vihollisen sotalaivaston hyökkäyksiltä.

K

irjassa keskitytään itsenäisen Suomen rannikkotykistön elämään sekä linnakkeiden, tykkien ja sotatekniikan kehitykseen tärkeimpiä taisteluita

unohtamatta. Linnakesaaret on kunnianosoitus niille suomalaisille, jotka tekivät rauhan ja sodan ajan töitä rannikkolinnakkeilla itsenäisyyden alusta sotienjälkeisiin vaiheisiin. Elämä hankalien kulkuyhteyksien takana olevissa pienissä saariyhteisöissä vaati aselajin henkilöstöltä ja heidän perheiltään poikkeuksellista neuvokkuutta. Kirjassa on kenraali Jaakko Valtasen esipuhe sekä ainutlaatuista saarten asukkailta löytynyttä kuvamateriaalia.

O

lemme yrittäneet tunkeutua perinteisen historiankirjoituksen läpi ja tuoda sen taustalta esiin ne pienet ja suuret asiat, jotka tekivät tuon

elämänpiirin niin ainutlaatuiseksi sen kokeneille naisille, miehille ja lapsille.”

ISBN 978-951-31-8005-8 92 www.tammi.fi

9789513180058*


Tiilikainen, Heikki - Enqvist, Ove: Linnakesaaret (Tammi)