Käteni hakeutui salkun kylkeen. Salkussa oli ainut turvani. Totisesti, hyväkin turva! Jos vain voisin, ottaasin sen sulta pois parempahan taltehen, hautahan viereheni. Kivulla oli miehen kasvot ja vartalo kuin puu, joka oli hitaasti kasvanut sisääni ja kietonut oksansa ympärilleni. En halunnut tuntea kipua, se väsytti. Pidättelin puutumusta. Miten ajatuksetkin saattoivat näin koskea, raadella ja kiduttaa, aivan kuin susi olisi iskenyt hampaat lihaani ja repinyt.
19