Hunter, Erin: Soturikissat: Erikoisseikkailu: Keltahampaan salaisuus (WSOY)

ERIN HUNTER

K E LTA H A M PA A N SA L A I S U U S

E R I KO I S S E I K K A I LU W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, SUPER EDITION: YELLOWFANG’S SECRET Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, SUPER EDITION: YELLOWFANG’S SECRET Text copyright © Working Partners Limited 2012 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2022 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2016 ISBN 978-951-0-49724-1 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Cherith Baldrylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA VARJOKLAANI Päällikkö

setritähti

– hyvin tumman harmaa kolli, jolla on valkea vatsa

Varapäällikkö

kivihammas

Parantaja

salviaviiksi

– harmaa raidallinen kolli, jolla on pitkät hampaat – valkoinen naaras, jolla on pitkät

viikset Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja) varishäntä

– musta raidallinen naaras

– vaaleanoranssi kolli, jolla on tummanoranssit jalat (keltapennun isä) saniaisjalka

– harmaa mustaraidallinen kolli, jonka silmän yli kulkee leveä raita; sammakkotassun mestari kaarisilmä

– tummanharmaan ja valkoisen kirjava naaras; salamanteritassun mestari

paatsamakukka

mutakynsi

– harmaa kolli, jolla on ruskeat jalat

– tummanruskea kirjava kolli, jolla on valkoisia laikkuja ja valkoiset jalat; saarnitassun mestari konnahyppy

– valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia täpliä

nokkostäplä

hiirisiipi

– paksuturkkinen musta kolli

kaurisloikka – harmaa raidallinen naaras, jolla on valkoiset jalat

pihkalehti – tummanoranssi naaras, jolla on ruskeat jalat ja korvat

– mustavalkoinen kolli

peippolento tuiskusiipi

– täplikäs valkoinen kolli

liskoraita – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on valkoinen vatsa

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) sammakkotassu

– tummanharmaa kolli

salamanteritassu saarnitassu

Kuningattaret

– mustaoranssi naaras

– vaaleanharmaa naaras

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) – ruskea raidallinen naaras (risapennun ja karsipennun emo)

sulkamyrsky

– oranssi raidallinen naaras (keltapennun, pähkinäpennun ja pihlajapennun emo)

kirkaskukka

läiskäpilvi

Klaanin­ vanhimmat

– harmaavalkoinen naaras

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) pikkulintu

– pieni kellanpunainen raidallinen

naaras – vaaleanruskea raidallinen kolli, jolla on yksi käyrä hammas

liskohammas

hopealiekki – oranssiharmaa naaras (kirkaskukan emo)

MYRSKYKLAANI Päällikkö

mäntytähti

silmät

– punaruskea kolli, jolla on vihreät

Varapäällikkö

aurinkokajo – kirkkaanoranssi kolli, jolla on keltaiset silmät

Parantaja

hanhisulka

Soturit

kirjohäntä

– kilpikonnakuvioinen naaras

kyyhammas

– laikukas ruskeankirjava kolli

– pilkullinen harmaa kolli, jolla on vaaleansiniset silmät; sulkatassun mestari

keltatäplä

– vaaleanharmaa raidallinen kolli

puolihäntä

– iso tummanruskea raidallinen

kolli pikkukorva

– harmaa kolli, jolla on hyvin pienet

korvat punarintasiipi tassun

– pieni ruskea naaras; leopardi-

mestari

pörröturkki

– musta kolli; laikkutassun

mestari tuulispää

Kuningattaret

– harmaa raidallinen kolli

kuukukka

– hopeanharmaa naaras

unikkoaamu

– pitkäkarvainen tummanpunainen

naaras Klaanin­ vanhimmat

– vaaleanoranssi kolli, jolla on keltaiset silmät

ruohoviiksi

– ruskea, hiukan kömpelö kolli, jolla on meripihkanväriset silmät töppöjalka

– kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vaaleanvihreät silmät

kiurulaulu

TUULIKLAANI Päällikkö

kanervatähti

– vaaleanpunertavan harmaa naaras, jolla on siniset silmät

Varapäällikkö

ruokosulka

Parantaja

haukkasydän

Soturit

– vaalea kullankirjava naaras, jolla on kermanvärisiä raitoja; pitkätassun mestari

– vaaleanruskea raidallinen kolli

– kivenharmaa kolli, jolla on tummanruskeita pilkkuja

aamuraita

– punaruskea kolli; päästäistassun

punakynsi

mestari Klaanin­ vanhimmat

valkomarja

– pieni puhtaanvalkoinen kolli

JOKIKLAANI Päällikkö

raetähti

– paksuturkkinen harmaa kolli

Varapäällikkö

simpukkasydän

Parantaja

maitoturkki

– täplikäs harmaa kolli

– harmaavalkoinen kirjava naaras; mestari

vatukkatassun

Soturit

värekynsi

– mustan ja hopean kirjava kolli

puuturkki

Kuningattaret

– ruskea kolli

pöllöturkki

– ruskeavalkoinen kolli

saukkotäplä

– valko-vaaleanoranssi naaras

– vaaleanharmaa kuningatar; vääräja tammipennun emo

liljavarsi pennun

okrahäntä – vaaleanruskea naaras, jonka kuonossa on kellanpunaisia harmaajuovaisia laikkuja

Klaanin­ vanhimmat

taimenkynsi

– harmaa raidallinen kolli

KLAANIEN ULKOPUOLISIA KISSOJA – iso kellanpunainen kolli keiju – pörröinen valkoinen naaras puna – oranssi naaras järkäle – harmaa kolli närhi – vanhahko mustavalkoinen naaras henkka – tummanruskea raidallinen kolli marmeladi

Korkokivet

ohran tila

nelipuu Tuuliklaanin leiri

Pö putous

KIS

SAN SILMIN

aurinkokivet

joki

jokiklaanin leiri

puusilpomo

2

KLAANIT

haaskala varjoklaanin leiri

MYRSKYKLAANI

ukkosp

olku

öllöpuu

suuri vuorivaahtera myrskyklaanin leiri

käärmekivet

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Hiekkakuoppa

-

TUULIKLAANI

TÄHTIKLAANI

korkeamännyt

POHJ

OINEN

KAKSIJALkala 3

e ti al an

hiidensormet

al ti

(hylätty kaivos)

po hj

oi s

-h

tuulialan maatila

tuulialan nummi

Velhonnotko

Velhonloikka

pa a

Vihtorin maatilan leirintäalue Vihtorin maatila

ki

SIJALAN SILMIN

lu jo

K AK

viht

orin

kuj

4

a

pohjoishaltialan kaatopaikka MAASTO

LEHTIMETSÄÄ

tuulialantie

havuMETSÄÄ

SUOTA

Valkokauriin metsä kivikkoa

Paalukylän metsä

POLKUJA POHJ

OINEN

Paalukylän saha Paalukylä 5

ESINÄYTÖS

Tähdet loistivat isoon luolaan sen katossa olevasta risareunaisesta reiästä. Heikossa hopeanhohteessa erottui juuri ja juuri luolan keskellä törröttävä korkea kivi ja sen ympärillä korkeuksiin kohoavat kiviseinät ja yhdellä sivulla ammottava musta onkalo. Varjot onkalon suulla tihenivät, ja tunnelista astui luolaan kuusi kissaa. Joukkoa johtanut täplikäs harmaa kolli, jonka turkki oli epäsiististi takussa, tassutti kivelle ja kääntyi toisia kohti. ”Salviaviiksi, Haukka­sydän ja Maitoturkki”, hän aloitti nyökäten kullekin vuorollaan, ”me, neljän klaanin parantajat, olemme tulleet tänne suorittamaan yhdet tärkeimmistä menoistamme: nimittämään uuden parantajaoppilaan.”

Kaksi muuta kissaa viivytteli tunnelinsuulla silmät hämärässä suurina. Toinen siirteli käpäliään kuin ne olisivat uhanneet jäätyä kiinni kylmään kivilattiaan. ”Tähti­klaanin tähden, Hanhisulka, jatka jo”, Haukka­ sydän jupisi nykäisten kärsimättömästi häntäänsä.

Hanhisulka mulkoili häntä ja kääntyi sitten kahden tunnelin­suulla odottavan nuoren kissan puoleen. ”Sulkatassu, oletko valmis?” hän kysyi.

Isompi kissoista, hopeanharmaa kolli, nyökkäsi hermostuneena. ”Luulisin”, hän naukaisi.

15

”Tule siis tänne Kuukiven eteen seisomaan”, Hanhisulka käski. ”Pian on aika vaihtaa kieliä Tähti­klaanin kanssa.”

Sulkatassu epäröi. ”Mutta kun… kun minä en tiedä mitä sanoisin, kun tapaan esi-isät.” ”Kyllä sinä tiedät”, sanoi toinen nuori kissa, jonka turkki hohti valkeana. Hän kosketti Sulkatassua kuonollaan lapaan. ”Se on varmasti mahtavaa. Ihan niin kuin silloin, kun minusta tuli Maitoturkin oppilas!” ”Kiitos, Vatukkatassu”, Sulkatassu sanoi hiljaa.

Hän asteli Hanhisulan luo, ja Salviaviiksi, Maitoturkki ja Haukka­sydän jäivät istumaan parin hännänmitan päähän.

Vatukkatassu asettui mestarinsa viereen.

Yhtäkkiä kuu ilmestyi näkyviin katossa olevaan reikään ja luolan täytti häikäisevä valkoinen valo. Sulkatassu pysähtyi ja räpytteli ällistyneenä silmiään, kun Kuukivi heräsi eloon, leimahti säkenöimään hopeisena.

Hanhisulka astui Sulkatassun eteen. ”Sulkatassu”, hän maukui, ”haluatko vihkiytyä Tähti­klaanin saloihin Myrsky­ klaanin parantajana?”

Sulkatassu nyökkäsi. ”Kyllä”, hän vastasi hengästyneesti kähisten. Hän selvitti kurkkuaan ja yritti uudelleen. ”Ha­ luan.” ”Seuraa siis minua.”

Hanhisulka kääntyi, kutsui Sulkatassua hännällään ja o­ tti muutaman askelen lähemmäs Kuukiveä. Hänen vaalean­sini­ set silmänsä loistivat kuin kaksi kuuta. ”Tähti­klaanin soturit, tuon eteenne tämän oppilaan. Hän on valinnut parantajan polun. Suokaa hänelle viisautenne ja näkemyksenne niin että hän pystyy ymmärtämään tienne ja parantamaan klaanissaan tahtonne mukaan.”

Hän näpäytti häntäänsä Sulkatassulle ja kuiskasi: ”Käy makuulle tähän ja paina nenäsi vasten kiveä.”

16

Sulkatassu totteli oitis, asettui lähelle kiveä ja kurkotti koskettamaan sen kimmeltävää pintaa nenällään. Muut parantajat siirtyivät hänen viereensä ja kävivät samalla tavoin kiven ympärille. Hiljaisuuden vallitessa häikäisevän kirkkaassa valossa uusi parantajaoppilas sulki silmänsä.

Sulkatassun silmät rävähtivät auki ja hän hyppäsi käpälilleen. Hän oli rintaansa myöten vehreässä ruohikossa aukiolla jossakin aurinkoisessa metsässä. Ylhäältä kuului puiden huminaa lämpimässä tuulessa. Ilma oli täynnä riistan ja kosteiden saniaisten tuoksua. ”Hei, Sulkatassu!”

Nuori kolli käännähti ympäri. Häntä lähestyi ruohikossa ruskean ja valkoisen kirjava, sinisilmäinen naaras, joka lähemmäs päästyään sipaisi häntä ystävällisesti hännällään.

Sulkatassu tuijotti silmät pyöreinä. ”M-Malvaturkki!” hän henkäisi. ”Minulla on ollut sinua niin ikävä!” ”Olen kyllä nyt Tähti­klaanin soturi, mutta olen silti aina kanssasi, kultaseni”, Malvaturkki kehräsi. ”Mukavaa nähdä sinua täällä. Toivottavasti tulet monesti uudelleenkin.” ”Sitä minäkin toivon”, Sulkatassu vastasi.

Malvaturkki jatkoi eteenpäin ruohikossa kahlaten, kunnes saapui puiden ja niiden luona odottavan kellanpunaisen kollin luo; sitten Tähti­klaanin kissat katosivat yhdessä alus­ kasvillisuuden sekaan. Siinä vieressä kyyhötti pienen lammikon reunassa vielä yksi Tähti­klaanin soturi vettä latkimassa. Äkkiä näkyviin ilmestyi orava, joka pinkaisi ­aukion poikki ja vilahti tammenrunkoa pitkin ylös kaksi Sulkatassun tähdenhohtoista esi-isää kannoillaan.

Sulkatassu kuuli jonkun huutavan taas nimeään. ”Hei, Sulkatassu! Tännepäin!”

17

Sulkatassu vilkaisi aukiolle. Hänen katseensa osui mustaan kolliin, joka oli melkein näkymättömissä paatsama­ pensaan alla. Kolli oli pieni ja laiha, ja hänen kuononsa oli jo harmaantunut.

Kolli viittilöi hännällään. ”Tännepäin!” hän toisti hiljaisella mutta painokkaalla äänellä. ”Oletko juuttunut tassuistasi maahan?”

Sulkatassu tarpoi pitkän ruohikon poikki kollin luo. ”Kuka sinä olet? Mitä haluat?” ”Nimeni on Myyränturkki”, kissa vastasi. ”Minulla on sinulle viesti.”

Sulkatassun silmät levisivät. ”Viesti Tähti­klaanilta, jo ­aivan näin ensi kerrallani täällä?” hän hämmästeli. ”Vau, aika hienoa.”

Myyränturkki murahti ärtyneesti. ”Tuskinpa olet tuota mieltä, kun kuulet asian.” ”Kerro lisää.”

Myyränturkki katsoi häneen jäätävillä vihreillä silmillään. ”Pimeät voimat ovat tulossa”, hän kähisi, ”sellaiset jotka voivat tunkeutua aivan Myrsky­klaanin ytimeen. Ja niiden tuoja on eräs Varjo­klaanin parantaja.” ”Mitä?” Sulkatassun ääni kohosi kimeäksi vinkaisuksi. ”Ei voi olla. Eihän parantajilla ole vihollisia eikä heistä ole harmia muille klaaneille.”

Myyränturkki ei ollut kuulevinaan. ”Kauan sitten minä olin Varjo­klaanin parantaja”, hän jatkoi. ”Teimme klaani­ toverieni kanssa suurta vääryyttä toiselle klaanille – klaanille joka kuului metsään yhtä lailla kuin mekin mutta joka häädettiin pois, koska olimme niin itsekkäitä ja kovasydämisiä.

Tiesin silloin että teimme väärin, ja olen odottanut kauhulla, milloin klaanit saisivat rangaistuksensa.”

18

”Rangaistuksen? Millaisen?” Sulkatassu kysyi käheällä ­äänellä. ”Sen aika on tullut!” Myyränturkin vihreät silmät olivat suurina, ja hän tuntui katselevan johonkin kaukaisuuteen. ”Varjo­klaanin sydämestä vuotaa myrkkyä, joka leviää kaikkiin muihin klaaneihin.” Hänen äänensä muuttui pehmeäksi, aave­maiseksi vaikerrukseksi. ”Metsää riepottelee veren ja tulen myrsky!”

Sulkatassu tuijotti kissavanhusta kauhuissaan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, saniaisten seasta asteli paatsama­ pensaalle voimakas mustavalkoinen kolli. ”Myyränturkki, mitä sinä oikein teet?” tulija kysyi tiukasti. ”Miksi sinä lavertelet tuota Myrsky­klaanin oppilaalle? Et sinä tiedä, onko sen aika nyt!”

Myyränturkki tuhahti. ”Lommovatsa, sinä olit oppilaani, uskallakin unohtaa se! Tiedän, että olen oikeassa.”

Lommovatsa vilkaisi Sulkatassuun ja sitten taas Myyränturkkiin. ”Asiat ovat nyt toisin”, hän maukui. ”Millä tavoin? Mitä on tulossa?” Sulkatassu kysyi ääni väristen.

Lommovatsa sivuutti kysymykset. ”Ei ole mitään syytä rangaista Varjo­klaania”, hän jatkoi. ”Siitä on jo niin kauan.

Parantajien laki pitää huolen siitä, että klaanit ovat turvassa.” ”Hölmö sinä olet”, Myyränturkki murisi. ”Parantajien laki ei pysty mitenkään suojelemaan klaaneja.” ”Et sinä sitä voi tietää!” Kun Myyränturkki ei vastannut, Lommovatsa kääntyi Sulkatassun puoleen. ”Ole hyvä äläkä puhu tästä mitään”, hän maukui. ”Ei ole syytä lietsoa pelkoa, koska tulevaisuus on hämärän peitossa jopa Tähti­klaanilta.

Lupaa, ettet kerro tästä kenellekään klaanitoverillesi. Vanno se esi-isiesi henkien kautta!”

19

Sulkatassu räpäytti silmiään. ”Minä vannon”, hän kuiskasi.

Lommovatsa nyökkäsi. ”Kiitos, Sulkatassu. Näkemiin.”

Hän puski Myyränturkin käpälilleen ja talutti tämän metsään.

Sulkatassu jäi katselemaan heidän peräänsä. Parin silmänräpäyksen kuluttua hän kömpi ulos paatsamapensaan alta ja hoiperteli aurinkoiselle aukiolle. ”Puhuipa Myyrän­turkki totta tai ei, niin ei siinä ole mitään järkeä!” hän maukui ä­ äneen. ”Miten Myrsky­klaania voisi uhata joku Varjo­klaanin parantaja?”

20

»Edessä on pimeys!

Varo kissaa jolla on verta käpälissään!»

Varjoklaanilaisnaaras saa LUKUKeltahammas 1 soturinimensä, mutta pian hän tajuaa, että hänestä onkin määrä tulla parantaja. Häntä alkavat piinata enneunet, ja samalla Varjoklaani hirmuvaltaa, jossa heikoilla ”Varjoajautuu klaanin kohti soturit, hyökkäykseen!”

Kelta pentu pelmahti pentutarhasta ja viiletti ei ole sijaa.

Voikoulos kukaan pysäyttää pahaa?Varjoklaanin leirin halki. Hänen pentuetoverinsa Pähkinäpentu ja Keltahampaan varjelema salaisuus on kohtalokas – Pihlajapentu vipelsivät hänen perässään. klaanille kuin hänelle itselleen.

Aukionniin reunalla kasvavan männyn juurella oli maahan pudonnut käpy, ja Pähkinäpentu hyppäsi sen kimppuun. ”Tämä Keltahampaan salaisuus on itsenäinen erikois­ on Tuuli klaanin soturi!” hän kiljahti ja läpsi sitä pikkuruisilla seikkailukirja, joka kertoo ruskeilla tassuillaan. ”Mene pois Keltahampaan reviiriltämme!” elämästä ”Senkin Pihlajapentu ojenteli kynsiään ja ennenkaninjahtaajat!” hänen liittymistään Myrskyklaaniin. murisi. ”Senkin riistavarkaat!”

Keltapentu loikkasi kohti vatukanoksaa, joka roikkui leiriä ympäröivästä muurista; hän sotkeutui siihen käpälistään, kaatui ja kieri yhtenä jalkojen ja hännän pöllähdyksenä. Jaloilleen päästyään hän kyyristyi oksan eteen ja paljasti hampaansa. ”Yrititkö kampata?” hän vinkaisi ja raastoi vatukanlehtiä kynsillään. ”Siitäs saat!”

Pähkinäpentu ryhtyi väijymään aukiota meripihkanväriset silmät sirrillä. ”Näkyykö muita Tuuliklaanin sotureita reviirillämme?” hän kysyi.

Keltapentu huomasi joukon klaaninvanhimpia vaihtamassa kieliä auringonläikässä. ”Näkyy! Tuolla!” hän hihkaisi.

G

www.wsoy.fi

9 789510 497241 T84.2

ISBN 978-951-0-49724-1

Kannen kuva: Owen Richardson

21