Hunter, Erin: Soturikissat: Erikoisseikkailu: Väärätähden lupaus (WSOY)

ERIN HUNTER

VÄ Ä R ÄTÄ H D E N L U PAU S

E R I KO I S S E I K K A I LU W S OY

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, SUPER EDITION: CROOKEDSTAR’S PROMISE Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, SUPER EDITION: CROOKEDSTAR’S PROMISE Text copyright © Working Partners Limited 2011 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Owen Richardson 2022 Map art © Dave Stevenson 2015 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2016 ISBN 978-951-0-49710-4 Painettu EU:ssa

Erityiskiitokset Kate Carylle

JOITAKIN KLAANIKISSOJA JOKI­K LAANI Päällikkö

raetähti

Varapäällikkö

simpukka­sydän

Parantaja

vatukkamarja

Soturit

– paksuturkkinen harmaa kolli – täplikäs harmaa kolli

– kaunis valkoinen naaras, jolla on ­mustapilkkuinen turkki, siniset silmät ja hätkähdyttävän ­vaaleanpunainen nenä (kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja)

värekynsi

– mustan ja hopeanharmaan kirjava

kolli puuturkki

– ruskea kolli

muta­turkki

– pitkäkarvainen vaaleanruskea kolli

pöllöturkki

– ruskeavalkoinen kolli

saukko­täplä

– valko-vaaleanoranssi naaras

– ruskeankirjava kolli, tanakka ja lyhyt­häntäinen

setrikarva

liljavarsi

– vaaleanharmaa naaras

kirkas­taivas

– ketterä valko-oranssi naaras

haukihammas – laiha ruskeankirjava kolli, jolla on kapea n ­ aama ja ulkonevat kulmahampaat

– kaunis, pitkäkarvainen harmaavalkea naaras

järvihohde

säihkyturkki

naaras

– yönmusta, kiiltäväturkkinen

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) – pieni, solakka, valkea naaras, jolla on kirjavia laikkuja

pehmotassu

valkotassu – puhtaanvalkoinen kolli, jolla on juovikas häntä ja ruskeat käpälät

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) – pitkäkarvainen harmaa naaras, jonka turkki on pinnalta valkoinen ja pehmeän ja utuisen näköinen; m ­ yyräpennun, kuoriaispennun ja kukkapennun emo kaiku-usva

– vaaleanharmaa naaras; myrsky­ja t­ ammi­pennun emo

sadekukka pennun

– vaaleanruskea kuningatar, jolla on siniset silmät ja pehmeä turkki; harmaapennun ja pajup­ ennun emo okrahäntä

Klaanin­ vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja ­päiviään) – harmaa raidallinen kolli

taimenkynsi

– pitkäkarvainen raidallinen kolli, jonka paksu turkki on takussa

takkuviiksi

– raidallinen, valkeavatsainen naaras, jolla on kellanpunaisia laikkuja harmaantuneessa ­kuonossaan

linnunlaulu

MYRSKY­K LAANI Päällikkö

mäntytähti

– punaruskea kolli, jolla on vihreät

silmät Varapäällikkö

– kirkkaanoranssi kolli, jolla on keltaiset silmät aurinkokajo

Parantaja

hanhisulka

– pilkullinen harmaa kolli, jolla on vaalean­siniset silmät; sulkaviiksen mestari

Soturit

kivikarva

– harmaa kolli

myrskyhäntä

– siniharmaa kolli, jolla on siniset

silmät – laikukas ruskeankirjava kolli, jolla on keltaiset silmät

kyyhammas

– vaaleanharmaa raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät

keltatäplä

– iso, tummanruskea raidallinen kolli, jolla on keltaiset silmät

varpuskarva

pikkukorva – harmaa kolli, jolla on hyvin pienet korvat ja meripihkanväriset silmät; valkotassun mestari

– hiekanharmaa kolli, jolla on vihreät silmät ja rinnassaan valkoinen juova

rastaskarva

– pieni, toimelias ruskea naaras, jolla on meripihkanväriset silmät ja rinnassaan kellanpunainen laikku

punarintasiipi

– musta, keltasilmäinen kolli, jonka karvat sojottavat pystyssä

pörröturkki

– harmaa raidallinen kolli, jolla on vaaleanvihreät silmät; kirjotassun mestari

tuulispää

– vaalea raidallinen naaras, jolla on meri­pihkanväriset silmät pilkkuhäntä

Kuningattaret

– valkeankirjava naaras, jolla on keltaiset silmät; leopardipennun (musta naaras, jolla on vihreät silmät) ja laikkupennun (mustavalkoinen kolli, jolla on meripihkan­väriset silmät) emo

nopsatuuli

kuukukka – hopeanharmaa naaras, jolla on vaaleankeltaiset silmät; sinipennun (harmaa naaras, jolla on siniset silmät) ja lumipennun (valkea naaras, jolla on siniset silmät) emo

– pitkäkarvainen tummanpunainen naaras, jolla on tuuhea häntä ja meripihkanväriset silmät unikkoaamu

Klaanin­ vanhimmat

– vaaleanoranssi kolli, jolla on keltaiset silmät töppöjalka – ruskea, hiukan kömpelö kolli, jolla on meripihkanväriset silmät kiurulaulu – kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vaaleanvihreät silmät ruohoviiksi

VARJO­K LAANI Päällikkö

setritähti

– hyvin tumman harmaa kolli, jolla on valkea vatsa

Varapäällikkö

kivihammas

Parantaja

salviaviiksi

– harmaa raidallinen kolli, jolla on pitkät hampaat – valkoinen naaras, jolla on pitkät

viikset Soturit

risaturkki

– kookas tummanruskea raidallinen

kolli kettusydän varishäntä pilvitassun

– kirkkaan kellanpunainen naaras

– musta raidallinen naaras; mestari

saniaisjalka – vaaleanoranssi kolli, jolla on tumman­oranssit jalat

– harmaa mustaraidallinen kolli, jonka silmän yli kulkee leveä raita

kaarisilmä

paatsamakukka

– tummanharmaan ja valkoisen

kirjava naaras Kuningattaret

– harmaavalkoinen naaras

läiskäpilvi

Klaanin­ vanhimmat

– ruskea raidallinen naaras

sulkamyrsky

pikkulintu

– pieni kellanpunainen raidallinen

naaras – vaaleanruskea raidallinen kolli, jolla on yksi käyrä hammas

liskohammas

TUULI­K LAANI Päällikkö

kanervatähti

– vaaleanpunertavan harmaa naaras, jolla on siniset silmät

Varapäällikkö

ruokosulka

Parantaja

haukkasydän

Soturit

aamuraita – vaalea kullankirjava kissa, jolla on ­kermanvärisiä raitoja; pitkätassun mestari

– vaaleanruskea raidallinen kolli

– täplikäs tummanruskea kolli, jolla on k­ eltaiset silmät

punakynsi

– punaruskea kolli; päästäistassun

mestari Klaanin­ vanhimmat

valkomarja

– pieni puhtaanvalkoinen kolli

Korkokivet

ohran tila

nelipuu Tuuliklaanin leiri

Pö putous

KIS

SAN SILMIN

aurinkokivet

joki jokiklaanin leiri

puusilpomo

2

KLAANIT

haaskala varjoklaanin leiri

MYRSKYKLAANI

ukkosp

olku

öllöpuu

suuri vuorivaahtera myrskyklaanin leiri

käärmekivet

JOKIKLAANI

VARJOKLAANI

Hiekkakuoppa

-

TUULIKLAANI

TÄHTIKLAANI

korkeamännyt

POHJ

OINEN

KAKSIJALkala 3

ti e an ha lt ia l

hiidensormet (hylätty kaivos)

po

hj

oi

s-

tuulialan maatila

tuulialan nummi

Velhonnotko

Velhonloikka

pa a

Vihtorin maatilan leirintäalue Vihtorin maatila

ok i

SIJALAN SILMIN

lu j

K AK

viht

orin

kuj

4

a

pohjoishaltialan kaatopaikka MAASTO

LEHTIMETSÄÄ

tuulialantie

havuMETSÄÄ

SUOTA

Valkokauriin metsä kivikkoa

Paalukylän metsä

POLKUJA POHJ

OINEN

Paalukylän saha Paalukylä 5

ESINÄYTÖS

Tuuli rapisutti pajujen oksia ja riepotteli kaislikkoa. ”Rae­tähti!”

Yönmustalla taivaalla kieppui paksuja myrskypilviä. S­ ade piiskasi tiheiksi kudottuja pesiä, joissa Joki­klaanin soturit olivat olleet unilla. ”Rae­tähti!”

Joki­ klaanin päällikkö luimisti korvansa kuullessaan kumppaninsa kauhunhuudon. Hän painoi kyntensä mutaan pysyäkseen pystyssä veden pyörteissä. Joki oli tulvinut yli äyräänsä ja vettä virtasi leiriin. Rae­tähti käänteli päätään ja tähyili varjoihin. ”Rae­tähti!” Kaiku-usva rääkäisi taas. Hänen huutoaan vaimensi suussa keikkuva pentu. Toinen roikkui hänen selässään. Hän tuijotti risupesää, joka ajelehti tulvaveden mukana pois. Pikkuinen pentu yritti epätoivoisesti takertua siihen, mutta yhteen punotut vitsat luhistuivat kasaan kuin irtonaiset lehdet.

Rae­tähti syöksähti kohti pesää ja tarttui pentuun juuri kun se oli painumassa pinnan alle. Hän viskasi poikansa Puuturkille, joka ajoi takaa toista pesää. ”Vie Myyräpentu klaaninvanhimpien pesään!” Ruskea kolli nappasi likomärän karvamytyn ja lähti loikkimaan kohti leirin toista päätä, missä vanhusten pesä seisoi yhä suojassa nousevalta vedeltä.

15

”Mene sinä perässä!” Rae­tähti käski Kaiku-usvaa. Naaras nyökkäsi silmät kauhusta ammollaan ja pitkät harmaat karvat sateesta nahkaan liimautuneina.

Rae­tähti silmäili leiriä. Pimeydessä vilahteli kiiltäviä turkkeja kuin säikähtäneitä kaloja. Solakka oranssivalkoinen naaras roikkui soturien pesän jäänteissä ja yritti raapia kokoon nopeasti romahtavia seiniä. Tanakka raidallinen kolli yritti padota kuohuvaa uomaa, jota myöten pesät ajautuivat jokeen.

Salama löi ja taivas valkeni hetkeksi. Ukkonen jyrähti ja tuuli voimistui. Leirin läpi vyöryi uusi aalto. ”Simpukka­sydän!” Rae­tähti huusi varapäällikölleen. ”Mitä mieltä olet?”

Harmaa täplikäs kolli istui pyökinkannolla kaislojen seas­ sa, katseli ylävirran suuntaan, ja vastasi: ”Vesi nousee nopeasti! Klaaninvanhimpien pesä ei ole enää kauan turvassa.”

Rae­tähti huitaisi hännällään. ”Meidän on lähdettävä leiristä!” ”Ei!” Oranssivalkoinen naaras päästi irti pesästä ja kääntyi kohti päällikköä. ”Meidän on pakko, Kirkas­taivas!” Rae­tähti patisti. ”Emmehän me voi jättää kaikkea mitä esi-isämme ovat meille rakentaneet!” ”Se voidaan rakentaa uudelleen!” Rae­tähti napautti. ”Ei se ole sama!” Kirkas­taivas kahlasi tulvaveden poikki ja takertui tassuillaan kelluvan pesän reunoihin.

Simpukka­sydän loikkasi kannolta alas ja loiskutteli klaani­ toverinsa luo. ”Kyllä me yhdessä voimme rakentaa uusiksi mitä tahansa”, hän vakuutti. ”Paitsi kissoja, jotka hukkuvat kun yrittävät pelastaa risuja.”

Kirkas­taivas päästi vastahakoisesti irti pesästä ja katseli miten se kieppui ruovikkoon. Sitten hän pinkoi leirin toiseen päähän.

16

Klaaninvanhimpien pesän ympärillä velloi musta, kupliva vesi, joka heilutteli pajunvitsoja. Rae­tähti loikki rinnettä ylös ja ravisteli pesää käpälillään. ”Kaikki ulos!”

Kaiku-usva pujahti pesästä. Perässä tuli kolme uitetun hiiren näköistä pentua. Naaras jäi tuijottamaan kumppaniaan. ”Mihin meidän pitäisi mennä?” ”Etsikää korkea maastonkohta.” Rae­tähti viittasi hännällään kohti paikkaa, missä joen törmä nousi pieneen pensaikkoiseen metsään.

Pesästä luikahti ulos takkuturkkinen kollivanhus. ”En ole koskaan nähnyt tällaista myrskyä.”

Perässä tuli raidallisen ja valkoisen kirjava naaras. ”Mihin me olemme menossa?” hän kähisi.

Kolli silitti hänen selkäänsä hännällään. ”Syvemmälle metsään, Linnunlaulu. Johonkin missä on turvallista.”

Linnunlaulun silmät levisivät. ”Pois joeltako?” ”Vain joksikin aikaa”, Rae­tähti lupasi. ”Tulkaahan nyt, kaikki.” ”Seis!” Simpukka­sydän pysähtyi puoliväliin rinnettä ja kääntyi katsomaan taakseen. ”Missä Sade­kukka on?” ”Täällä!” Vaaleanharmaa kuningatar asteli Simpukka­ sydämen luokse pyörteilevässä vedessä. Hän odotti pentuja, ja hänen vatsansa pullotti. ”Oletko varmasti kunnossa?” Simpukka­sydän kysyi ja nuuhkaisi häntä. ”Olen minä, kunhan saan tassuni kuiviksi.” Naaras oli hengästynyt, ja sadevesi valui hänen turkillaan tasaisina noroina.

Pikkuinen valkoinen naaras kierteli kuningattaren ympärillä silmät välähdellen. ”Hänellä on ollut kipuja.”

Simpukka­sydän siristi silmiään. ”Ovatko pennut syntymässä, Vatukkamarja?”

17

”En tiedä vielä”, naukaisi parantaja.

Sade­kukka katsoi varapäällikköön. ”Mene auttamaan Rae­tähteä. Kyllä minä pärjään.”

Simpukka­sydän räpäytti hänelle silmiään ja kääntyi sitten. ”Värekynsi?” ”Täällä!” Mustan ja hopeanharmaan kirjava kolli oli klaanin­vanhimpien pesän vieressä pitämässä kaislikkoon tehtyä aukkoa auki. Klaani­toverit sujahtivat siitä läpi ja ottivat suunnan ylämäkeen. ”Pidä huoli siitä, että kaikki lähtevät suoraan kohti metsikköä.”

Värekynsi nyökkäsi varapäällikölle ja puski harmaantuvaa vanhusta, joka kieltäytyi menemästä kaislojen välistä. ”En minä voi lähteä ilman Hämyvettä!” Vanhus naulitsi kyntensä märkään maahan. ”Hän lähti tekemään tarpeitaan ennen kuin leiri alkoi tulvia. Eikä hän ole vielä palannut.” ”Kyllä me löydämme hänet”, Värekynsi huusi tuulen yli.

Hän vilkaisi päällikköön, joka oli jäänyt paikoilleen mäkeen ja katseli tuhoutunutta leiriään. ”Rae­tähti, näetkö sinä hänet?”

Rae­tähti pudisti päätään. ”Tarkistan, että pesät ovat tyhjiä!” Hän säntäsi takaisin kohti pentutarhaa, työnsi päänsä sisään ja etsi nuuhkimalla lämpimiä kissanruumiita.

Siellä ei ollut ketään. Seuraavaksi hän tarkisti paikan, jossa oppilaiden pesä oli ollut, ja sitten sen, mitä soturien pesästä oli jäljellä. Raunio haisi vain märille ruo’oille. Hän vilkuili leirissä ympärilleen ja joutui sinnittelemään pysyäkseen pystyssä tempovassa vedessä. Sitten hän ylitti aukion puoliksi juosten, puoliksi uiden, ja lähti klaaninsa perään. ”Ovatko kaikki tässä?” hän kysyi saadessaan klaani­toverit kiinni kuivemmalla maalla.

Värekynsi murahti. ”Hämyvedestä ei näy vieläkään mitään merkkiä.”

18

Kirkas­taivas astui eteen. ”Menen takaisin etsimään häntä.”

Rae­tähti nyökkäsi. ”Jatkakaa te muut ylemmäs metsikköön”, hän käski.

Kun Kirkas­taivas pinkaisi törmää alas, Sade­kukka päästi matalan ulinan.

Simpukka­sydän jähmettyi. ”Sade­kukka?”

Kuningatar oli kyyryssä ja irvisti tuskissaan.

Vatukkamarja kumartui hänen puoleensa ja nosti sitten päänsä. ”Pennut tulevat”, hän ilmoitti. ”Nytkö heti?” Simpukka­sydän kysyi. ”Eivät ne odottele myrskyn loppumista”, Vatukkamarja kivahti. ”Meidän on päästävä johonkin suojaan.” ”Tuonne puiden keskelle”, Simpukka­sydän ehdotti. ”Vesi ei koskaan nouse niin ylös.” ”Se veisi liian kauan.” Vatukkamarja vilkaisi heidän yläpuolelleen kurkottelevaa vanhan tammen leveää alaoksaa. ”Mitä luulet, saisitko hänet tuonne ylös?”

Simpukka­sydän oli ihmeissään. ”Saan minä, jos on pakko.” Hän tarttui Sade­kukkaa niskanahasta ja retuutti hänet paksun rungon viereen. ”Ja siitä ylös.”

Sade­kukka vilkaisi ylöspäin ja voihkaisi. Hän avasi suunsa kuin olisi ollut aikeissa panna vastaan, mutta juuri silloin hänen kylkensä kouristuivat ja hän sävähti saadessaan supistuksen. Märässä turkissaan hän näytti pieneltä ja surkealta. ”Tule!” Vatukkamarja naukaisi reippaasti. ”Meillä ei ole paljon aikaa.”

Sade­kukka upotti kyntensä puunkuoreen, ja Simpukka­ sydän työnsi häntä takaapäin. Kuningatar kiskoi itseään ylöspäin huohottaen, kunnes pääsi rungossa olevaan painaumaan alaoksan kohdalle.

Vatukkamarja vilahti Simpukka­sydämen ohi runkoa ylös ketterästi kuin orava. Hän vilkaisi oksan ja rungon liittymä­ 19

kohtaa ja nyökkäsi. ”Tämä kelpaa.” Sitten hän kääntyi Simpukka­sydämen puoleen. ”Voitko hakea pesästäni yrttejä?”

Simpukka­sydän nyökkäsi. ”Yritän.” ”Ole varovainen!” Sade­kukka henkäisi, mutta Simpukka­ sydän oli jo loikannut oksalta alas niljakkaalle maalle ja kiiti takaisin kohti tulvivaa leiriä.

Vatukkamarja lakaisi märät lehdet oksantyvestä pois. ”Hyvä. Tässä on ihan riittävästi tilaa käydä pitkäkseen.” Hän tuuppi Sade­kukan painaumaan nenällään ja kyyristyi hänen viereensä märälle puunkuorelle. ”Pärjääköhän hän?” Sade­kukka kuiskasi. Hän katseli pimeyteen siihen suuntaan, mihin Simpukka­sydän oli kadonnut. ”Hän osaa pitää huolen itsestään”, Vatukkamarja sanoi.

Hänen juurta myöten märät karvansa sojottivat klimppeinä. Hän oli ollut Joki­klaanin parantajana alle kolme kuuta sen jälkeen kun hänen mestarinsa Maitoturkki oli liittynyt Tähti­klaaniin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän joutui hoitamaan hätätilannetta omin neuvoin.

Sade­kukka vapisi, kun hänen vatsaansa kouristi taas kipeästi. Vatukkamarja veti syvään henkeä ja sulki mielestään tuulen ulvonnan ja ukkosen jyrinän. Hän laski etukäpälänsä kevyesti Sade­kukan kyljelle, kun tuli seuraava supistus.

Vatukkamarja silmäili ruovikkoa. Ei merkkejä Simpukka­ sydämestä. ”Tässä.” Hän taittoi hampaillaan pienen oksan ja laski sen Sade­kukan posken viereen. ”Pure tuota kun tekee kipeää.” ”Eikö sinulla ole muuta?” Sade­kukka sihahti. ”Et sinä tarvitse muuta”, Vatukkamarja sanoi. ”Kuningattaret ovat poikineet muinaisista klaaneista asti. Se on maailman luonnollisin asia.”

Sade­kukka murahti ja puri keppiä täristen.

20

Kynnet raapivat puunkuorta, kun Simpukka­sydän kapusi oksalle. ”Anteeksi”, hän puuskutti. Hänen turkkinsa oli läpimärkä. ”Minun piti uida pesällesi. Pääsin sinne sisään, mutta kaikki yrtit olivat huuhtoutuneet veden mukana pois.”

Vatukkamarja sulki silmänsä ajatellessaan, miten monta kuuta oli kestänyt kerätä ne varastot. Ennen kuin hän ehti vastata, Sade­kukka sähähti ja keppi rusahti hänen hampaidensa välissä.

Ensimmäinen pentu oli tulossa.

Vatukkamarja kumartui ja ehti nähdä, miten pentu liukui ulos karkealle puunkuorelle. Hän nuoli sen ja antoi pikkuruisen, kiemurtelevan mytyn sitten isälle. ”Älä pudota”, hän varoitti. ”Onko kaikki hyvin?” Kirkas­taivas huusi puun juurelta.

Vesi loiski hänen käpäliinsä. Tulva oli saavuttanut puun. ”Yksi pentu, ja toinen on tulossa”, Vatukkamarja ilmoitti.

Simpukka­sydän katsoi alas toinen käpälä rimpuilevan pennun suojana. ”Löysitkö Hämyveden?” ”En jälkeäkään”, Kirkas­taivas vastasi synkästi.

Simpukka­sydän huitaisi hännällään. ”Mene toisten luokse. Me pärjäämme täällä. Tule hakemaan meitä sitten kun vesi on laskenut.”

Keppi rusahti säleiksi Sade­kukan hampaissa, kun toinen pentu syntyi. Vatukkamarja otti sen hampaisiinsa ja laski sen Sade­kukan vatsaa vasten.

Sade­kukka kurkotti heti sitä kohti ja nuoli niin kauan, että se alkoi miukua. ”Se on kolli.” ”Niin tämäkin.” Simpukka­sydän laski pikkuisen pennun hellästi veljensä viereen. Hän äänensä särähti. ”Täydellisiä”, hän kuiskasi.

Sade­kukka kehräsi, kun Simpukka­sydän hieroi poskeaan hänen poskeensa. ”Tälle annan nimeksi Tammi­pentu tämän 21

tammen mukaan, joka suojasi meitä tulvalta”, hän hyrisi, ”ja tälle toiselle Myrskypentu tämän myrskyn mukaan, joka ajoi meidät tänne.” ”Tällaisella myrskyllä syntyneistä pennuista on määrä tulla suuria sotureita”, Simpukkasydän sanoi hiljaa. Hän katseli kuningatartaan ylpeänä. ”Harmi vain, että he eivät voi kumpikin tulla Jokiklaanin päälliköiksi.”

22

»Se mitä haluat itsellesi, ei ole mitään verrattuna klaanisi tarpeisiin.

Ei mitään.»

LUKU 1

Pienenä vammautunut ja emonsa hylkäämä Vääräpentu haaveilee Jokiklaanin päällikkyydestä.

Kerran hänen uniinsa ilmestyy salaperäinen Myrskypentu pidemmälle liukkaalla oksalla. kissa, jokahivuttautui lupaa hänelle valtaa. Vastineeksi Myyräpennun kaikui hänen korvissaan.

Et varmaan hän vannooyllytys ikuista uskollisuutta Jokiklaanille pääse päähän asti putoamatta!

– aavistamatta, millaista tuhoa harmittoman Hän työnsi kyntensä esiin ja upotti ne jäiseen puunkuotuntuinen voi saada aikaan. reen. Ylhäältä hän näkilupaus kauas alajuoksulle, aina joen mutkaan asti. Ensimmäiset astinkivet pilkottivat sen takana. Ja toisella Väärätähden lupaus on itsenäinen erikois­varjosrannalla Aurinkokivet!

Kallion pystysuora seinämä tiseikkailukirja, vettä, ja iso, laakea lakikertoo kimmelsi kuurasta. Myrsky pentu joka Väärätähden tarinan pörhisti turkkinsa.

Hän oli nähnyt kauemmas kuin kukaan pennusta Jokiklaanin päälliköksi. muu pentu klaanissa! Toiset eivät olleet nähneet edes kaislikon toiselle puolelle. ”Ole varovainen!” Tammipentu huusi leirin aukiolta. ”Suu kiinni! Minä olen soturi!” Myrskypentu katseli alas yli hiirenruskeiden osmankäämintähkien ja tiheään ruokometsään, joka törrötti jäätyneestä joesta. Varsien välissä vilahteli särkiä suomut välähdellen.

Pystyisikö hän kurkottamaan käpälällään, rikkomaan ohuen jään ja kahmaisemaan kalat ylös? Hän painoi vaaleanruskean vatsansa kiinni puunkuoreen, kietoi takajalkansa oksan ympärille ja heilautti etukäpälänsä kohti pikkuruisia kaloja. Hän kihisi pettymyksestä kun tunsi kynsiensä osuvan osmankäämien kärkiin. Minä synnyin myrskyssä! Minusta tulee

G

www.wsoy.fi

9 789510 497104

T84.2

ISBN 978-951-0-49710-4

Kannen kuva: Owen Richardson

23