Hunter, Erin: Soturikissat: Kertomuksia klaaneista (WSOY)

ERIN HUNTER

NOVELLIT

K E R T OM U K S I A K L A A N E I S TA W S OY

Erityiskiitokset Victoria Holmesille

Englanninkielinen alkuteos WARRIORS, NOVELLAS: TALES FROM THE CLANS (TIGERCLAW’S FURY, LEAFPOOL’S WISH, DOVEWING’S SILENCE) Originally published by HarperCollins Children’s Books under the title WARRIORS, NOVELLAS: TALES FROM THE CLANS (TIGERCLAW’S FURY, LEAFPOOL’S WISH, DOVEWING’S SILENCE) Text copyright © Working Partners Limited 2014 Series created by Working Partners Limited Cover illustrations copyright © Wayne McLoughlin 2014 Used by permission of HarperCollins Publishers Taitto: Sisko Honkala Kannen Soturikissat-logo: Mikko Valtavaara Suomenkielinen laitos © Nana Sironen ja WSOY 2023 Werner Söderström Osakeyhtiö Suomennos ilmestynyt aiemmin Art Housen kustantamana 2020 ISBN 978-951-0-49706-7 Painettu EU:ssa

SISÄLLYS

Tiikerikynnen raivo

5

Lehtilammen toive

91

Kyyhkysiiven hiljaisuus

179

TIIKERIKYNNEN RAIVO

JOITAKIN KLAANIKISSOJA MYRSKYKLAANI Päällikkö

– siniharmaa naaras, jolla on kuonon ympärillä häivähdys hopeaa

Varapäällikkö

tulisydän

Parantaja

keltahammas

Soturit

(kollit sekä naaraat, joilla ei ole pentuja)

sinitähti

– komea kellanpunainen kolli; pilvitassun mestari – vanha tummanharmaa naaras, jolla on leveä ja litteä naama; entinen Varjo­klaanin kissa; tuhkamarjan mestari

valkomyrsky

– iso valkoinen kolli; kirkastassun

mestari – solakka, mustaharmaa raidallinen kolli; lehvätassun mestari mustaraita

pitkähäntä – vaaleankirjava kolli, jolla on sysimustat raidat; nopsatassun mestari vinhatuuli

– vikkelä raidallinen kolli

– pieni tummanruskea naaras; mestari

hiiriturkki okatassun

saniaisturkki tomuturkki saarnitassun

– kullanruskea raidallinen kolli

– tummanruskea raidallinen kolli; mestari

hiekkamyrsky

– vaalean kellanpunainen naaras

Oppilaat

(yli kuuden kuun ikäiset soturiharjoittelijat) nopsatassu pilvitassu

– mustavalkoinen kolli

– pitkäkarvainen valkoinen kolli

– valkoinen naaras, jolla on kellanpunaisia läiskiä

kirkastassu

okatassu

– kullanruskea raidallinen kolli

– vaaleanharmaa tummajuovainen naaras, jolla on vaaleanvihreät silmät

lehvätassu

saarnitassu – vaaleanharmaa tummajuovainen kolli, jolla on tummansiniset silmät

Kuningattaret

(naaraat, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja) hallaturkki

– kaunis valkoinen naaras, jolla on

siniset silmät juovanaama

– kaunis raidallinen naaras

kultakukka

– vaalean kellanpunainen naaras

pilkkuhäntä – vaalea raidallinen naaras, vanhin pentutarhan kuningattarista pajuturkki – hyvin vaalean harmaa naaras, jolla on epätavallisen siniset silmät

Klaanin­ vanhimmat

(entiset soturit ja kuningattaret, jotka viettävät vanhoja päiviään) – iso tummanruskea raidallinen kolli, jonka hännästä puuttuu osa

puolihäntä

pikkukorva – harmaa kolli, jolla on hyvin pienet korvat; Myrsky­klaanin vanhin kolli laikkuturkki

– pieni mustavalkoinen kolli

– vaaleanharmaa naaras; Myrsky­klaanin vanhin kissa; käytännössä sokea ja kuuro

yksisilmä

– nuorempana kaunis kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on viehättävän täplikäs turkki kirjohäntä

VARJOKLAANI Päällikkö

yötähti

Varapäällikkö

tuhkaturkki

Parantaja

nuhanenä

Soturit

omenaturkki järkäle

– vanha musta kolli – laiha harmaa kolli

– pieni valkoharmaa kolli – täplikäs ruskea naaras

– hopeanvärinen raidallinen kolli – kilpikonnakuvioinen naaras

lehvävarjo piihammas

– iäkäs harmaa kolli

rotta-arpi

– arpinen tummanruskea kolli

pihlajamarja

– ruskean ja vaalean kirjava naaras

ruosteturkki

– punaruskea naaras

– harmaa raidallinen kolli; tammitassun mestari märkäjalka

pikkupilvi

– hyvin pieni raidallinen kolli

– musta kolli, jolla on valkoinen rinta ja käpälät

valkokaula

Kuningattaret

aamupilvi

– pieni raidallinen naaras

mustakukka

– musta naaras

– pitkäjalkainen vaaleanruskea raidallinen naaras unikonvarsi

TUULIKLAANI Päällikkö

pitkätähti – mustavalkoinen kolli, jolla on hyvin pitkä häntä

Varapäällikkö

jalkapuoli

– musta kolli, jolla on vääntynyt

käpälä Parantaja

kaarnakasvo

Soturit

mutakynsi

– lyhythäntäinen ruskea kolli

– täplikäs tummanruskea kolli; mestari

seittitassun lovikorva

– raidallinen kolli; keltatassun

mestari yksiviiksi

– ruskea raidallinen kolli; valkotassun

mestari vinhapuro

Kuningattaret

– vaaleanharmaa raidallinen naaras

saarnijalka

– harmaa naaras

aamukukka

– kilpikonnakuvioinen naaras

JOKIKLAANI Päällikkö

väärätähti – valtava vaalea raidallinen kolli, jolla on vino leuka

Varapäällikkö

leoparditurkki

Parantaja

mutaturkki

Soturit

mustakynsi

– epätavallisen täplikäs kullankirjava naaras – pitkäkarvainen vaaleanruskea kolli

– savunmusta kolli; raskastassun

mestari – harmaa kolli, jolla on taisteluissa arpeutuneet korvat; varjotassun mestari

kiviturkki

kurnumaha

– tummanruskea kolli

harmaaraita – pitkäkarvainen harmaa kolli; entinen Myrsky­klaanin kissa

Kuningattaret

usvajalka

– tummanharmaa naaras

sammalturkki

Klaanin­ vanhimmat

– kilpikonnakuvioinen naaras

– laiha harmaa naaras, jolla on epätasainen turkki ja arpinen kuono harmaaläiskä

KLAANIEN ULKOPUOLISIA KISSOJA – mustavalkoinen kolli, joka asuu maatilalla metsän lähellä mustajalka – suurikokoinen valkoinen kolli, jolla on valtavat mustat käpälät; entinen Varjo­klaanin varapäällikkö arpinaama – luiseva ruskea kolli mowgli – ruskea kolli, jolla on vihreät silmät prinsessa – vaaleanruskea raidallinen naaras, jolla on selvärajaisen valkoinen rinta ja käpälät; kotikisu korppitassu – sileäkarvainen musta kolli, joka asuu maatilalla Ohran kanssa sotta – pulska, ystävällinen mustavalkoinen kissanpentu, joka asuu talossa metsän laidalla; kotikisu särö – valtava raidallinen kolli tynkähäntä – ruskea raidallinen kolli takkutakiainen – harmaa-ruskea naaras; entinen Varjoklaanin kissa tiikerikynsi – iso tummanruskea raidallinen kolli, jolla on epätavallisen pitkät etukynnet; entinen Myrskyklaanin kissa ohra

LUKU 1

”Henki pois!” ”Kynsikää häneltä silmät!” ”Karkottakaa hänet metsään!”

Haavat Tiikerikynnen vatsassa sykähtelivät kipeästi, ja hän tunsi lämpimän, tahmean veren kertyvän lammikoiksi käpäliensä ympärille. Klaanitoverien hurjistuneet sanat tuntuivat tulevan jostain kaukaa, kuin hän olisi ollut veden alla, rauhallisen kylmyyden suojissa. Sinä hävisit! rääkäisi ääni hänen päässään. Annoit kotikisujen ja typerysten päihittää sinut!

Tiikerikynsi tunsi huulensa nousevan irveen. Minä hävisin tämän taistelun, hän myönsi hiljaa mielessään. Mutta niin kauan kuin suonissani veri virtaa, en luovuta. ”Tiikerikynsi”, maukui Sinitähti, ”onko sinulla jotakin sanottavaa puolustukseksesi?” Myrsky­klaanin päällikön siniharmaa turkki oli veressä – niin hänen omassaan kuin Tiikeri­kynnenkin – ja hänen katseensa oli samea ja tarkentumaton. Tiikerikynsi hyrisi tyytyväisyydestä nähdessään että hänen tekonsa, hänen huolelliset suunnitelmansa, olivat saaneet Sinitähden noin uuvuksiin ja haparoivaksi. Tiikerikynsi tunnisti murtuneen kissan; tämä oli Sinitähden päällikkyyden loppu, vaikkei hän ollutkaan onnistunut viemään tältä

13

v­ iimeisiä h ­ enkiä. Ajatus turrutti vatsassa tuntuvaa kipua ja valoi voimia hänen vapiseviin jalkoihinsa. ”Pitäisikö minun puolustaa itseäni sinulle, senkin selkärangaton soturin irvikuva?” hän sähisi. ”Millainen päällikkö sinäkin olet? Kannustat rauhaan muiden klaanien kanssa. A ­ utat niitä! Et rangaissut juuri lainkaan Tuli­sydäntä ja Harmaa­ raitaa, vakka he syöttivät Jokiklaania. Käskit heidän hakea Tuuliklaanin kotiin! Minä en olisi koskaan osoittanut sellaista kotikisumaista pehmeyttä. Olisin palauttanut Tiikeri­klaanin päivät. Minä olisin tehnyt Myrsky­klaanista suuren!” ”Niin, mutta kuinka monta henkeä olisi menetetty samalla?” Sinitähti kysyi hiljaa. Hän ravisteli itseään ja nosti sitten päätään. ”Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa, tuomitsen sinut maanpakoon”, hän julisti. ”Lähdet Myrsky­klaanin reviiriltä välittömästi, ja jos sinut nähdään täällä huomisen auringonnousun jälkeen, kenen tahansa on lupa ottaa sinut hengiltä.” ”Ottaa minut hengiltä?” Tiikerikynsi toisti. ”Haluaisinpa nähdä, kuka uskaltaa edes yrittää.” ”Tuli­sydän voitti sinut!” Harmaaraita ulvahti. ”Tuli­sydän.” Tiikerikynsi kääntyi hitaasti kohti kellan­ punaista kotikisua. Ei soturinimi tee sinusta ikinä metsä­ syntyistä, sanokoot klaanitoverit mitä tahansa! ”Uskallakin ­astua tielleni, senkin haiseva karvapallo, niin näemme, kumpi on vahvempi.”

Tuli­sydän ponkaisi pystyyn häntä viuhtoen, vaikka hänellä oli toinen silmä muurautunut umpeen Tiikerikynnen iskusta. ”Vaikka heti”, hän sähähti. ”Seis!” Sinitähti keskeytti. ”Väkivalta saa riittää. Tiikerikynsi, häivy näköpiiristäni.”

Tiikerikynsi vääntäytyi seisomaan huolimatta käpäliensä tutinasta. Vatsasta pulpahti taas verta, kun haavan reunat

14

venyivät. Hän kuuli kissojen henkäilyt ympäriltään muttei välittänyt. Kipu ei tunnu missään! Tappio ei tunnu missään! ”Älkää luulko, että tämä jäisi tähän”, hän varoitti katsellen tappelun typerryttämiä naamoja ympärillään. ”Minusta tulee vielä päällikkö. Jos joku tahtoo lähteä kanssani, hänet tullaan palkitsemaan runsain mitoin.” Hän katsahti lähimpään liittolaiseensa Myrsky­klaanissa, kissaan joka oli aina sanonut että hänen olisi jo pitänyt päästä päälliköksi. ”Mustaraita, mitä sanot?”

Mustaraitainen kolli istui aloillaan soturijoukon keskellä. ”Luotin sinuun”, hän vikisi. ”Pidin sinua metsän hienoimpana soturina. Mutta juonittelit tuon… tuon julmurin kanssa.”

Tiikerikynsi arvasi Mustaraidan puhuvan Rikkohännästä, Varjo­klaanista karkotetusta päälliköstä joka eli nyt Myrsky­ klaanin leirissä. ”Etkä puhunut mitään minulle. Nytkö minun pitäisi seurata sinua?” Hän painoi päänsä pystymättä katsomaan Tiikerikynteen.

Petturi! Kehtaat muka kieltää minut kaikkien näiden kisso­ jen edessä? Saat maksaa tästä turkkisi joka karvalla!

Tiikerikynsi pakotti karvansa pysymään sileinä. ”Tarvitsin Rikkohännän apua, jotta olisin tavoittanut toiset luopiot. Jos pidät sitä henkilökohtaisena loukkauksena, se on oma ongelmasi”, hän tuhahti. Hän kääntyi kohti toista kissaa joka oli kuunnellut hänen suunnitelmiaan ja luvannut pysyä hänen rinnallaan kun hän toisi heidän klaanilleen selkeän, vahvan päällikkyyden. ”Entä sinä, Pitkähäntä?”

Vaalea raidallinen kolli oli vähällä hypätä nahoistaan. ”Sinunko mukaasi? Maanpakoonko?” Hän kuulosti kauhistuneelta. ”Minä… ei, en voi. Olen uskollinen Myrsky­klaanille!”

Säälittävä pelkuri sinä olet pikemminkin! Tiikerikynsi rääkäisi mielessään. Hän silmäili kissojen rivejä etsien jotain

15

merkkiä ymmärryksestä, sen tunnustamisesta ettei tämä heikko ja kotikisuja suosiva klaani ollut mikään paikka oikealle soturille. ”Entä sinä, Tomuturkki?” hän murisi. ”Minun matkassani pääset pidemmälle kuin koskaan Myrsky­klaanissa.”

Nuori ruskea raidallinen kolli nousi verkkaisesti käpälilleen ja pujotteli muiden kissojen välitse Tiikerikynnen eteen. ”Minä kunnioitin sinua”, hän myönsi. ”Pidin sinua esi­kuvanani. Mutta Punahäntä oli mestarini. Olen hänelle velkaa enemmän kuin kenellekään. Ja sinä murhasit hänet.”

Hänen silmänsä levisivät valtaviksi, ja hän alkoi vapista. ”Tapoit hänet ja petit klaanin. Kuolisin mieluummin kuin lähtisin sinun matkaasi.”

Punahäntä ansaitsikin kuolla! Hän oli liikaa Sinitähden kaltainen, aina tavoittelemassa rauhaa ja sovintoa. Oli pelkkää tuuria ettei Tammisydän ollut tappanut häntä ennen kuin jäi niiden kivien alle. Punahäntä ei olisi mitenkään voinut selvitä siitä taistelusta. ”Tiikerikynsi!” Sinitähden ääni tunkeutui hänen muistikuviinsa tomusta ja putoavista kivistä ja kirkkaanpunaisesta viillosta Punahännän kurkussa. ”Tuo saa riittää. Lähde nyt.”

Tiikerikynsi nosti päänsä ja katsoi Sinitähteä silmiin. ”Lähden kyllä. Mutta palaan vielä; siitä voitte olla varmoja. Te kaikki saatte tuntea kostoni!” Hän kääntyi ja lähti astelemaan pois purren hammasta sietääkseen vatsassa tuntuvan kivun.

En anna heidän nähdä miten pahasti olen haavoittunut! Päästessään Tuli­sydämen kohdalle hän pysähtyi. ”Mitä sinuun tulee…” hän murisi. ”Muista pitää silmäsi auki, Tuli­sydän.

Muista pitää korvasi höröllä. Äläkä unohda katsoa taaksesi.

Sillä jonakin päivänä saan sinut kynsiini, ja silloin sinusta tulee variksenruokaa.” ”Itse olet jo variksenruokaa”, Tuli­sydän kivahti, mutta hänestä huokui pelon löyhkä.

16

Tiikerikynsi tuijotti soturin pyöreisiin vihreisiin silmiin.

Tiedät jo, että jonakin päivänä minä tapan sinut. Vedät vii­ meisen kerran henkeä minun käpälieni alla. Vuodatat viimeisen veripisarasi minun turkilleni. Kalliot murtuvat ja taivas putoaa, kun me kohtaamme viimeisessä taistelussa.

Hän marssi aukion poikki taakseen katsomatta, ja kun hän heilautti häntäänsä, hänestä tuntui kuin hänen vatsansa olisi revennyt kahtia. Pentutarhasta kuului hänen poikansa Vatukkapennun ja hänen tyttärensä Keltapennun pikkuista miukunaa, jonka pentujen emo Kultakukka nopeasti vaiensi.

Tulen hakemaan teidät, Tiikerikynsi vannoi. Hän ei jättäisi pentujaan tämän nynnyklaanin kasvatettavaksi. He ansaitsivat oppia hänen esimerkistään, ottaa mallia hänen rohkeudestaan ja taistelutaidostaan. Mitä taitoa sinäkin tänään muka osoitit! kuului taas ääni hänen päässään. Ohdakekynsi olisi vedellyt sinua korville, kun menit häviämään kotikisulle ja vanhalle tähtihöperölle naaraalle.

Ohdakekynsi ei olisi uskaltanut käydä klaaninsa päällikön kimppuun! Tiikerikynsi heitti takaisin. Jos hän ei olisi antanut Sinitähden alun alkuaan päästä varapäälliköksi, kaikki olisi toisin. Hän olisi valinnut minut seuraajakseen ja Myrsky­klaani olisi niin vahva kuin me ansaitsemme!

Hän työntyi ulos piikkihernetunnelista ja vähät välitti veriseen turkkiinsa takertuvista piikeistä. Pakenevat kissat olivat repineet ja hajottaneet muurin, kissat jotka olivat vannoneet taistelevansa Tiikerikynnen rinnalla kunnes hän olisi saanut Sinitähden hengiltä, koska hän oli luvannut tehdä heistä merkittävimmät soturinsa uudessa Myrsky­klaanissa. Tiikeri­ kynsi sylkäisi kuivaan maahan. Hänen olisi pitänyt tajuta olla luottamatta niihin huonosti koulutettuihin kulkukatteihin.

Ainoas­taan metsäsyntyisellä kissalla oli soturin todelliset vaistot. Myös Varjo­klaanin lainsuojattomat olivat olleet hänelle 17

pettymys, koska heistä oli karissut kovuus omin päin sinniteltyjen kuiden aikana ja he säikkyivät liian helposti kissoja, jotka taistelivat puolustaakseen kotiaan. Tiikerikynsi tarvitsi lisää aikaa palauttaakseen heille mieleen sen koulutuksen, jonka he olivat Rikkotähden vallan aikana saaneet. Varjo­ klaanin entistä päällikköä kyllä arvosteltiin siitä että hän oli vaatinut sotureiltaan liikaa, mutta hän oli kuitenkin tehnyt klaanistaan koko metsän pelätyimmän ja voimakkaimman.

Ei kai häntä siitä voisi tuomita?

Tiikerikynsi olisi saattanut kumminkin myös voittaa, ellei Jokiklaani olisi ilmestynyt taisteluun ratkaisevalla hetkellä ja elleivät Usvajalka ja Leoparditurkki olisi loikkineet pelastamaan niitä klaanikissoja, jotka olivat olleet heidän vannoutuneita vihollisiaan vain muutamaa kuuta aiemmin.

Miksi klaanit olivat niin armollisia toisiaan kohtaan? Mitä väliä sillä oli Jokiklaanille, jos Myrsky­klaani menetti päällikkönsä? Tiikerikynsi tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn.

Tietenkin oli Jokiklaanin etujen mukaista pysyttää Sinitähti vallassa heikkona ja sekavana ja kyvyttömänä pitämään kiinni Aurinkokivistä. Väärätähden suurin pelko luultavasti oli, että Tiikerikynsi olisi hänen lähimpien naapuriensa johdossa.

Tuulen havisuttamien tammen- ja pyökinlehtien pilkulliset varjot vaihtuvat kosteanviileäksi hämyksi kaksijalkalaa reunustavien mäntyjen alla. Tiikerikynsi pysähtyi hetkeksi tarkistamaan, ettei kukaan seurannut häntä, mutta metsässä oli hiljaista lukuun ottamatta mustarastaan huutoa ja puunoksan vaimeaa narahdusta vasten toista oksaa. Hän lyyhistyi sammalikkoon ja ähkäisi kivusta. Sitten hän kurkotti kaulaansa tutkiakseen vatsassaan olevaa haavaa. Tuli­sydäntä oli potkaissut onni, kun hän oli päässyt niin lähelle. Mutta jos se kotikisu olisi oikeasti halunnut vahingoittaa Tiikerikynttä, hänen olisi pitänyt tähdätä kaulaan.

18

Tiikerikynsi haali vähän irtosammalta haavan päälle ja sähisi painaessaan sitä lujasti, jotta verenvuoto tyrehtyisi. Kipu oli pyörryttävä, ja hän pinnisteli tukahduttaakseen silmiensä takaa nousevan pimeyden aallon. Hän kuvitteli mielessään taakseen jättämänsä klaanin, taistelussa murjotun ja maan tomussa kyyristelevän. Halusiko hän tosiaan johtaa sellaisia sotureita, jotka kehnosti koulutettu kulkukissapartio saattoi melkein päihittää? Tuli­sydän oli ottanut voitosta kaiken kunnian, niin kuin aina, ja kaikki olivat kuunnelleet lääpällään hänen sanojaan ja pällistelleet kauriinsilmäisinä. Jos he kerran niin hanakasti kuuntelivat jotakin kotikisua, eivät he ansainneet Tiikerikynnen kaltaista päällikköä. Miten Sini­tähti oli kehdannut potkia hänet pois? Oliko päällikkö unohtanut, miten monta kertaa Tiikerikynsi oli voittanut taisteluita Myrsky­klaanin puolesta, löytänyt ruokaa klaanitovereilleen, puolustanut rajoja heidän vihollisiaan vastaan? He olivat hänelle kiitollisuudenvelassa! Ja kuitenkin he olivat kohdelleet häntä huonommin kuin täinsyömää kettua. Hän olisi voinut olla Myrsky­klaanin kaikkien aikojen paras päällikkö!

Parempi kuin isäsi Mäntytähti, kehräsi ääni hänen korvassaan. Hän petti klaaninsa – petti sinut – kun lähti kotikisuksi.

Jos sinä olisit päällikkö, et koskaan jättäisi klaanitovereitasi.

Sammal Tiikerikynnen käpälän alla alkoi kastua läpi. Hän heitti sen menemään urahtaen ja etsiskeli katseellaan uutta.

Pehmeää vihreää sammalta ei ollut enempää, mutta hän huomasi käpälän ulottuvilla vähän kuivia lehtiä. Hän kaapi niitä vatsaansa vasten ja tuppasi niitä haavaan. Hän tunsi saaneensa voiton ympäristöstään: metsä oli yrittänyt pimittää häneltä sammalet, mutta hän oli löytänyt tilalle muuta!

Hän nousi puolittain istumaan ja katseli puiden väliin korviaan höristäen. Hänen polkunsa oli auki hänen edessään kirkkaana kuin tähdet. Metsässä oli muitakin ­klaaneja.

19

Muitakin mahdollisuuksia päästä päälliköksi. Hänen kohtalonsa oli varmasti jossain muualla. Tiikerikynsi palaisi Myrskyklaaniin vain murskaamaan entiset klaanitoverinsa taistelussa. Hän ei enää epäonnistuisi.

20

Kolme kiehtovaa seikkailua klaanikissojen maailmasta:

LUKU 2

Miten Myrskyklaanista karkotettu Tiikerikynsi keinotteli itsensä Varjoklaanin päälliköksi?

Miten parantaja Lehtilampi onnistui salaamaan

Ilma mäntyjen siimeksessä maa Tiikerikynnen klaaniltaan, että hänviileni odottija pentuja? alla alkoi tuntua nihkeältä. Hän nuoli siitä vähän kosteutta ja kömpi sitten käpälilleen. Hän ei voinut jäädä tähän; Miten yliluonnolliset kykynsä menettänyt Kyyhky­ illan rajapartio tulisi pian tännepäin. Hän ei halunnut nähdä siipitoverien sopeutui elämäänsä soturina? klaani sääliviä ilmeitä,tavallisena jos he löytäisivät hänet haavoittuneena ja uuvuksissaan edelleen Myrskyklaanin reviiriltä. Tiikerikynsi nilkutti syvemmälle korpeen sävähdellen joka askelella. Hän pysytteli kaukana kaksijalkalasta uteliaine Kertomuksia klaaneista toinen kotikisuineen ja kulkukoirineen.

Sen on sijaan hän suuntasi korkean männynrunkoaidan taakse puiselle pesälle, johon puita Soturikissat­novellikokoelma.

Kirja sisältää katkovat kaksijalat tulivat päiväsaikaan.

Hän ujuttautui ja novellit Tiikerikynnen raivo, Lehtilammen toiveaidan läpi ja jätti kuorittuun puutolppaan verijäljen. Puisen pesän Kyyhkysiiven hiljaisuus. alla oli kanin korkuinen kolo. Tiikerikynsi ryömi varjoihin ja oikaisi maahan pitkäkseen. Edempää pesän alta leijaili häivähdys hiirenhajua, mutta Tiikerikynnellä ei ollut voimia lähteä jäljittämään hajua, saati mitään vipeltävää saaliseläintä.

Missä ovat sammalet, jotka pehmustavat vuodettasi soturien pesässä? Missä höyhenet? Tällaistako elämäsi tästä lähin on, kä­ pertymistä paljaalle maalle, nälkään nääntymistä kun olet liian heikko hankkimaan ruokaa?

Tiikerikynnen vatsa kurni, mutta hän painoi poskensa tiukemmin maata vasten ollakseen kuulematta sitä. Juuri nyt

G

www.wsoy.fi

9 789510 497067

T84.2

ISBN 978-951-0-49706-7

Kannen kuva: Wayne McLoughlin

21