Alkusanat
K
ohtalokkaimpia taideteoksia ovat sellaiset, joiden totuuden nielaisee esteettiseen makeanhimoonsa – ja se alkaakin vaikuttaa kuin myrkky. Esimerkiksi kun roomalaisen raitiovaunun hiostavassa tungoksessa tulee yhtäkkiä tietoiseksi omasta ilmeestään; sana tuntuu niin painavalta, että sen lausuu itselleen puoliääneen ja silloin välähtää: tätähän ranskalainen kirjai lija Céline ennusti minulle jo vuonna 1932! »TURHA huijata itseään, ihmisillä ei ole mitään sanottavaa toisilleen, kaikki puhuvat vain omista murheistaan, mitenkäs muutenkaan. (…) Tässä leikissä tulee vanhetessaan yhä rumemmaksi ja inhottavammaksi eikä murhettaan, tappiotaan voi enää edes kätkeä, niin että koko naama on lopulta yhtä ja samaa likaista irvistystä jonka nousu mahasta kasvoihin kestää pari–kolmekymmentä vuotta tai vähän enemmän.»1 Taide on kohtalokasta, sillä se on kaunista ja puhuu totta. Taide on liekehtivä enkeli, joka tulee tervehtimään yksinäistä. Se ei välitä siitä, että ihminen palaa poroksi. ***
11