luku 18 n o i da 2 1 . l o k a k u u ta
Susan ei saanut unta. Aina kun hän sulki silmänsä, pelko täytti hänen mielensä. Entä jos kaikki olikin pelkkää haaveilua ja hänen toisinaan tuntemansa yhtäkkinen kipu merkki siitä, että hänen näköhermonsa olivat vahingoittuneet? Entä jos pimeys, joka koitti hänen sulkiessa silmänsä, olikin lopullinen? Entä jos kaikki olisi ikuisesti mustaa tästä eteenpäin? Kerta kerran jälkeen hän avasi silmänsä todistaakseen itselleen pelon olevan aiheeton. Lopulta hän antoi periksi, aivan kuten edellisenäkin iltana, ja nousi sängyltään aamutakkiaan kurkottaen. Pieni kävely kah vioon auttaisi. Se ei olisi auki enää tähän aikaan – kello oli jo lähellä puoltayötä, mutta automaateista löytyisi varmasti jotain. Palatessaan hetkeä myöhemmin omaan huoneeseensa pistaasipähkinäpussi kädessään Susan kuuli huutoa ja askelten jytinää. Hän katseli ympärilleen ja jähmettyi paikalleen, kun mustiin kypäriin ja saappaisiin pukeutunut gurkhajoukko ilmestyi kuin tyhjästä ja ryntäili puolijuoksua käytävän toisessa päässä lähellä klinikan vastaanottoa. Vartijoita virtasi rakennuksen joka kolkasta saappaiden kuminan kaikuessa seinistä. 72