W S O Y
Lars
Strang N äön vuoksi
Luku 10 N o i da 2 . l o k a k u u ta
Susan Johnsonia kuljetettiin paareilla pitkin steriilejä sairaalakäytäviä. Paarien saavuttaessa päämääränsä Susania viikkoja jäytänyt huoli oli ehtinyt muuttua kauhuksi. Häntä kädestä pitelevästä Alexista tai paarien vierellä kulkevasta naislääkäristä, Arati Varmasta, ei ollut mitään apua. Nuori lääkäri oli kuitenkin halunnut innokkaasti osallistua leikkaukseen ja olla Susanin tukena. »Kaikki menee hyvin», Susan vakuutteli itselleen sadatta kertaa leikkaussalin lähestyessä. Hänelle oli annettu sekä pupillia laajentavaa lääkettä että silmänympäryksien lihaksia rentouttavaa ainetta. Lääkityksen vuoksi hän ei pystynyt tarkentamaan katsettaan. Vaikka hän olisikin onnistunut siinä, paarien ympärillä häärivät ihmiset olisivat näkyneet sumuisina ja epäselvinä. Näkökyky oli säilynyt ainoastaan silmien ulkosyrjillä, mikä oli tohtori Singhin mukaan tyypillistä ikärappeumasta kärsiville. Leikkauksessa oli riskinsä. Hänen näköhermonsa voisivat vahingoittua pysyvästi, tai tulehdus hänen silmissään saattaisi levitä aina aivoihin saakka kohtalokkain seurauksin. 39
»Odotan sinua täällä», Alex sanoi heidän saavuttuaan leikkaussalin ovelle, jonka läpi hänellä ei ollut enää lupaa kulkea. Susania vietiin valkoiseen huoneeseen, joka oli täynnä valoa, aivan kuin kauhukabinetti joka vain syvensi Susanin potemaa sairaalakammoa. Leikkauspöydän yllä palavat valot porasivat häneen reikiä. Lääkkeiden ja sterilointiaineiden haju oli niin pistävä, että hän keskitti vähäisen näkökykynsä seiniä kiertäviin sumuisiin kaappeihin, joista löytyisivät kaikki toimenpiteeseen tarvittavat välineet. Maljat, puristussiteet ja pullot, joiden sisältö oli hänelle vieras, sekä kiiltävät metalliset tarjottimet, joiden päälle oli asetettu terävät kirurginveitset. Hän tiesi että huoneessa oli myös kylmälaatikko, jonka sisällä olevat kantasolut ruiskutettaisiin kohta hänen silmiinsä ja verenkiertoonsa. Pelkkä ajatus sokeutumisesta aiheutti paniikin. Susan yritti keskittyä ympäriltään kuuluviin ääniin: leikkaussalihoitajien väliseen hiljaiseen mutinaan, jalkojen töminään leikkauspöydän ympärillä ja metallin kilahduksiin heidän valmistellessaan leikkausinstrumentteja. Pöydän toisesta päädystä kuului professori Guptan ja tohtori Singhin puhetta. Vaikka intialainen tutkijatähti puhui hiljaisella äänellä, Susan kuuli hänen äänensä kireyden ja ymmärsi syyn. Vaikka Singh suorittaisi leikkauksen, professori Guptan nimi kirjattaisiin historiankirjoihin toimenpiteen onnistuessa. Ehkä Singhistä tuntui samalta kuin tohtori Barnardista, joka suoritti ensimmäisen sydämensiirron. Ei ihme että Gupta oli kireä. Guptan keksintö, erityinen ainesosa, joka esti silmäsairauden uusiutumista leikkauksen jälkeen, oli vallankumouksellinen, ja sen avulla Human Cells Laboratorio tulisi käärimään suuret voitot. Mutta se edellytti onnistunutta leikkausta. Se sai Susanin vakuuttuneeksi, että Gupta henkilökuntineen tulisi tekemään parhaansa. 40
Gupta puhui edelleen hiljaa ja kiihkeästi hindiä. Kuinka paljon hänellä olikaan asiaa Singhille ja muulle henkilökunnalle ennen leikkausta! Eikö kaiken pitäisi olla jo päivänselvää näin leikkauksen kynnyksellä? Pohdinnat saivat Susanin uudelleen huolestumaan. »Onko kaikki hyvin?» tohtori Singh kysyi kumartuen häntä kohti. Susan puristeli käsiään kouristuksenomaisesti nyrkkiin onnistuen antamaan jonkinlaisen merkin. »Hyvä», hän vastasi. »Muuten saatte lisää rauhoittavaa.» Tohtori aukaisi Susanin silmät metallisen instrumentin avulla ja laittoi molemmille sarveiskalvoille puuduttavia tippoja. Tässä vaiheessa puudutusaineen vaikutus oli levinnyt kasvolihaksiin, ja Susanista tuntui että hänen kasvonsa olivat levinneet velttoon ja epämiellyttävään virnistykseen. Sairaanhoitaja kuivasi hikipisaroita hänen otsaltaan. Se, että hän hikoili, ei ollut mikään ihme. Susan tajusi että tämä oli vasta alkua. Aivan pian tohtori Singh ohjaisi ompeluneulan paksuisen piikin ultraäänilaitteen avulla sarveiskalvon ja retinan läpi aina silmänpohjassa sijaitsevan tarkan näön alueeseen, makulaan saakka. Sekä Singh että Gupta olivat vakuuttaneet, ettei neula voisi aiheuttaa vahinkoa menemällä liian syvälle tai ohjautumalla väärin. He pystyivät seuraamaan neulan kulkua edessään olevan näytön avulla. »Aloitan pian», tohtori Singh sanoi. »Mrs Johnson, voitte olla aivan rauhallisin mielin. Tämä ei tee yhtään kipeämpää kuin hammaslääkärillä käynti.» Se oli Susanista laiha lohtu. Hän ei ollut tähän mennessä tavannut sellaista hammaslääkäriä, jolla ei olisi ollut sadistisia taipumuksia. Hän yritti olla ajattelematta neulankärkeä, joka työnnettäisiin pian suoraan hänen silmäänsä, mutta hän ei pystynyt 41
s iihen. Hän kuvitteli kuinka pieni ja terävä neula lähestyi kohdettaan. Mieti, kuinka hyväksi kaikki muuttuu, komensi hän itseään. Mieti, kuukauden päästä voit nähdä yhtä hyvin kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Neulan avulla tohtori Singh imisi makulan taakse muodostuneen näköhermoja heikentäneen aineksen, drusenin, pois. Heti vahingoittuneiden solujen poistamisen jälkeen silmään ruiskutettaisiin terveitä kantasoluja ja suurempi määrä kantasoluja laskettaisiin hänen verenkiertoonsa. Toimenpiteen tarkoituksena oli päästää ne leviämään vapaasti kehoon etsimään oma paikkansa ja kehittymään erityissoluiksi vaurioituneissa kohdissa. Yhdessä lääkityksen kanssa nämä solut synnyttäisivät uusia toimivia näkösoluja. Kantasolujen kehittyessä näkösoluiksi hänen näkönsä palautuisi. Susan toisteli sanoja mielessään. Uusia ja toimivia näkösoluja. Hänen, joka makasi tässä leikkauspöydällä, oli syytä olla kiitollinen. Jos toimenpide sujuisi hyvin, erityinen A-ainesosa estäisi sairauden uusiutumisen. Hän yritti pitää uudelleen syntynyttä toivoa elossa, kunnes epämiellyttävä kurlaava ääni keskeytti hänen pohdintansa. Hän arvasi mistä ääni kuului. Tohtori Singh imi nestettä ja ylimääräistä ainesta hänen silmänpohjastaan. Susanin mielenrauha oli hetkessä poispyyhkäisty. Hän tunsi ahdistuksen leviävän vatsasta kohti kaulaa… Hän ei saanut happea! Hän oli tukehtumaisillaan, miksi kukaan ei auttanut häntä? Hän kuolisi… Oli pakko päästä pois. »Ei mitään hätää Mrs Johnson», hän kuuli Aratin sanovan. »Saatte hieman lisää rauhoittavaa lääkettä, jotta pystytte rentoutumaan.» Arati sanoi jotakin hindiksi yhdelle hoitajista, joka ruiskutti Susanin kädessä olevan kanyylin kautta nestettä veren42
kiertoon. Pian sen jälkeen lämpö levisi Susanin kehoon, eikä hän enää välittänyt ympäriltään kuuluvista laitteiden äänistä. Hän ei voinut olla laskematta sekunteja siihen, että äänet lakkaisivat. 212, 213, 214… »Kaikki sujuu hienosti Mrs Johnson», tohtori Singhin ääni kaikui jostakin kaukaa. »Vielä kantasolut ja olemme valmiit.» Susan kuuli metallisten instrumenttien kolisevan terästarjotinta vasten. Hän kuuli Guptan sanovan jotain jalkopään suunnalta. Singh vastasi ja oli yhtäkkiä taivuttautuneena hänen ylleen. Susan kuuli tohtorin keskittyneen hengityksen korvassaan kun tämä puhui kankaan läpi, joka suojasi hänen suutaan ja mustaa partaansa. »Tämä on pian ohi», hän sanoi. Tähän mennessä Susan ei ollut tuntenut lainkaan kipua, mutta kantasoluja sisältävä neula oli eri juttu. Oliko puudutuksen teho lakkaamassa, hän mietti ja tunsi tutun pelon nousevan. Hoitajan oli täytynyt tarkkailla häntä, sillä Susan tunsi jälleen jotain kanyylikätensä luona. Uusi annos lääkettä levisi lämpimänä aaltona aina käsistä jalkoihin saakka. Susan alkoi taas laskea ja tällä kertaa hitaasti. Päästyään 72:een tohtori Singh ilmoitti, että toinen silmä olisi vielä jäljellä. Hänen täytyisi maata paikoillaan toiset 72 sekuntia. Sitten hän pääsisi pois tilanteesta, jossa hän oli toisten ihmisten taitojen armoilla. Susan tunsi pistoksen, mutta oli tällä kertaa aivan liian väsynyt laskeakseen. »No niin», Singh sanoi lopulta. Susan pystyi melkein kuulemaan, kuinka Singh hengitti raskaasti vaativan operaation jälkeen. Hän tiputti Susanin silmään jotain, minkä Susan aavisti nopeuttavan paranemista. Neste sumensi hänen näkökenttänsä täysin. Olisiko se pysyvää?
43
luku 14 N O I DA 2 0 . L O K A K U U TA
»Meidän on pakko päästä käsiksi professorin tietokoneella oleviin tiedostoihin», Marius sanoi hänen ja Joelin istuessa Aratin huoneen sängyllä. Arati istui kirjoituspöytänsä ääressä asumuksen ainoalla tuolilla kuunnellen miesten suunnitelmia. »Professori Guptan tietokoneelle on mahdotonta päästä», hän sanoi Mariusta tuijottaen. »Kone on lukittujen ovien takana ja vartijoita on joka puolella. Sen lisäksi Guptan sihteeri vahtii jokaista vierasta silmä kovana. Ja takaan että kone on suojattu useammalla salasanalla. Sitä paitsi kaikki tiedostot on koodattu, kuulin Guptan sanovan niin tohtori Singhille. Me emme millään pääse koneeseen tai tiedostoihin käsiksi.» »Kaikki on mahdollista», Joel sanoi ja nojautui kyynärpäidensä varaan. »Jos kerran Gupta pääsee koneelle, silloin mekin pääsemme. Siihen vaaditaan vain oikeat tiedot ja tarkkaa suunnittelua, ja siinä sinä tulet mukaan kuvioihin», hän lisäsi. »Sinun hommasi on tasoitella tie meille valmiiksi.» Arati vetäytyi taaksepäin. »Miten?» »Aiomme viedä koko kovalevyn. Väkivalloin toimistoihin murtautuminen ei ole mitään uutta Joelille, mutta pelkääm53
me laukaisevamme hälytyksen katastrofaalisin seurauksin», Marius sanoi. »Eli kuinka olitte ajatelleet toimia?» Joel käänsi katseensa häneen. »Sinä hankit tarvittavat avaimet ja kulkuluvat.» Arati tuijotti Joelia aivan kuin olisi kuullut väärin. »Se on täysin mahdotonta!» »Kaikki on mahdollista, johan minä sanoin. Sinä kirjoitit Mariukselle, että Gupta saa tärkeitä vieraita Amerikasta. Kun jenkit vievät Guptan täyden huomion, hankit meille mitä tarvitsemme», Joel vastasi ilmekään värähtämättä. Arati katsoi ympärilleen kuin pakotietä etsien. »Tarvitsetteko todella Guptan tietokonetta? Minähän olen jo lähettänyt Artolle vaikka kuinka paljon materiaalia.» Joel tuhahti. »Entä sitten? Se ei riitä. Aika ei riitä. Meidän on onnistuttava edes yhdessä toimenpiteessä kotikentällä ennen vuodenvaihdetta. Ja siihen tarvitsemme hela hoidon.» Arati tunsi vajoavansa yhä syvemmälle Mariuksen ja Joelin rikolliseen toimintaan. Hän tiesi ettei Joel tuntenut rajoja, mutta Marius… Arati ei tiennyt tämänkin olevan valmis menemään niin pitkälle. Hän yritti tavoittaa Mariuksen katseen, mutta mies pakoili sitä. »Nyt sinä kuuntelet!» Joel huusi. Hän nousi seisomaan, sitten hän mietti hetken ja madalsi ääntään. »Kuulehan Piki, vaikuttaa siltä että olet alkanut jänistää. Tule tänne, Joel-setä näyttää sinulle, ettei ole mitään hätää.» Joel alkoi keinuttaa patjaa vilkuillen Mariusta. Marius vaikeni ja käänsi katseensa ovelle. Arati tuijotti Mariuksen ilmeettömiä kasvoja. Aratin ikkunalaudalla istuva pieni, vaalea Buddha-patsas loisti tummentunutta yötä vasten. Marius ja Joel olivat varanneet huoneet halvasta hotellista Dal54
lapura Roadin varrella. Onneksi he eivät olleet edes esittäneet voivansa nukkua samassa, vieraileville tutkijoille tarkoitetussa asunnossa hänen kanssaan. Ensinnäkin asunto oli liian ahdas kaikille kolmelle ja toiseksi Marius ja Joel eivät halunneet tulla nähdyksi yhdessä Aratin kanssa ennen kuin kaikki olisi ohi. Arati siirsi työtuolinsa ikkunan alle ja sytytti kaksi tuoksukynttilää ennen kuin istuutui. Kuluneina viikkoina hän oli hankkinut itselleen enemmän pahaa karmaa kuin tähänastisen elämänsä aikana yhteensä. Hän keskitti katseensa Buddhapatsaaseen, veti syvään henkeä ja jännitti yläruumiinsa lihakset samaan aikaan kun veti sieraimiinsa kynttilöiden tuoksua. Pian hän tunsi rentouttavan lämmön leviävän kehoonsa. Hän rentoutui lihas lihakselta ja tunsi, kuinka veri kiersi taas vapaasti. Hän toisti harjoituksen ja keskittyi hengittämään hitaasti ja rauhallisesti työntäen ajatukset Mariuksesta ja Joelista joka hengenvedolla yhä kauemmaksi. Niin kauas, että hänen päänsä oli täynnä rauhallista hiljaisuutta ja hänen edessään istuva Buddha-patsas ainoa muistutus todellisuudesta. Sitten hän sulki silmänsä ja kuva Buddhasta katosi verkkokalvolta. Valo virtasi Aratiin päälaen ja kolmannen silmän kautta. Hiljalleen henkimaailman tyhjyyden täytti voimakas valkoinen valo, jonka loiste läpäisi hänen kehonsa saaden sen tuntumaan höyhenenkevyeltä. Hän kuuli kaukaa niin hiljaisen musiikin, että siitä oli vaikea erottaa yksittäisiä sointuja. Ainoa mitä hän erotti, oli musiikin värähtely samalla taajuudella valkean valon kanssa. Hän lepäsi paikallaan niin kauan, että painottomuuden tunne valtasi hänen kehonsa. Alkaessaan hiljalleen laskeutua nykyhetkeen, herätessään hitaasti, hän tunsi olevansa kaikkien huolien ja ikävyyksien yläpuolella. Hän oli saavuttanut rauhan. Nyt hän oli valmis kohtaamaan välttämättömän, sen minkä hänen kohtalonsa oli hänelle määrännyt. 55
luku 18 n o i da 2 1 . l o k a k u u ta
Susan ei saanut unta. Aina kun hän sulki silmänsä, pelko täytti hänen mielensä. Entä jos kaikki olikin pelkkää haaveilua ja hänen toisinaan tuntemansa yhtäkkinen kipu merkki siitä, että hänen näköhermonsa olivat vahingoittuneet? Entä jos pimeys, joka koitti hänen sulkiessa silmänsä, olikin lopullinen? Entä jos kaikki olisi ikuisesti mustaa tästä eteenpäin? Kerta kerran jälkeen hän avasi silmänsä todistaakseen itselleen pelon olevan aiheeton. Lopulta hän antoi periksi, aivan kuten edellisenäkin iltana, ja nousi sängyltään aamutakkiaan kurkottaen. Pieni kävely kah vioon auttaisi. Se ei olisi auki enää tähän aikaan – kello oli jo lähellä puoltayötä, mutta automaateista löytyisi varmasti jotain. Palatessaan hetkeä myöhemmin omaan huoneeseensa pistaasipähkinäpussi kädessään Susan kuuli huutoa ja askelten jytinää. Hän katseli ympärilleen ja jähmettyi paikalleen, kun mustiin kypäriin ja saappaisiin pukeutunut gurkhajoukko ilmestyi kuin tyhjästä ja ryntäili puolijuoksua käytävän toisessa päässä lähellä klinikan vastaanottoa. Vartijoita virtasi rakennuksen joka kolkasta saappaiden kuminan kaikuessa seinistä. 72
Luku 20 N o i da 2 1 . l o k a k u u ta
Yksikään vartijoista ei katsonut Susanin suuntaan, sillä heidän huomionsa oli kohdistunut pääsisäänkäyntiin. Oliko heillä meneillään jokin harjoitus, vai oliko tapahtunut jotain yllättävää? Susan ei jäänyt jahkailemaan. Hän oli luonteeltaan aivan liian tiedonhaluinen jättääkseen selvittämättä, mitä oli meneillään. Hän kääntyi keskellä käytävää ja lähti kulkemaan samaan suuntaan kuin vartijat. Susan pysähtyi kun hän näki käytyvän päässä nuoren naisen valkeassa työtakissaan syöksyvän vastaanoton ohi vartijat kannoillaan. Naisen selässä heilui musta letti. Samalla hetkellä, kun Susan tunnisti naisen, kuului pamaus. Aivan kuin rakennuksen ulkopuolella olisi ammuttu ilotulite. Susan oli hädin tuskin ehtinyt tajuta sen, kun räjähti uudelleen. Susan ryntäsi käytävän ikkunan luo, josta hän näki sekä ulos että käytävän päähän. Ulkona savu levittyi kaikkialle. Parinkymmenen metrin päässä olevassa aulassa sekä Arati että vartijat olivat kyyristyneet maahan. Susan itse seisoi halvaantuneena paikallaan odottaen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Pian savu tunkisi ovien ja ikkunoiden raoista sisätiloihin. 75
Susan katsoi ikkunasta ja havaitsi, että räjähdyksen alkupisteet olivat sisäänajoväylän puutarhan puolella noin parikymmenen metrin välein. Tiilimuurin sivustoilla bouganvilleapensaat ja appelsiinipuut paloivat puskien lisää mustaa savua kohti taivasta. Tuulessa tanssivat lieskat valaisivat savupilven seassa vaeltavia vartijoita, jotka huutelivat toisilleen koirien haukkuessa ja kiskoessa talutushihnojaan. Susan kiinnitti huomionsa savupilven toisella puolella erottuvaan yksinäiseen mieshahmoon, joka juoksi kohti ulointa porttia. Susan ehti nähdä hahmosta vain vilauksen, mutta tajusi silti tämän kantavan suurta laukkua. Puutarhan puolella olleet vartijat näyttivät huomanneen hahmon ja päästivät koiransa irti. Samassa kajahti kiväärin laukaus, ja pisimmälle ehtinyt susikoira kaatui maahan. Kuului toinen laukaus, ja toinenkin koira makasi maassa ja ulisi. Laukaukset vaikuttivat tulevan puomin toiselle puolelle pysäköidystä valkoisesta autosta, ja ne saivat vartijat perääntymään kyyristyen. Se riitti siihen, että pakeneva mieshahmo ehti autolle, joka ajoi paikalta renkaat kirskuen. Susanin oli vaikea tajuta mitä juuri oli tapahtunut. Hän huomasi valkoiseen takkiin pukeutuneen Aratin nousevan kömpelösti jaloilleen ja heittäytyvän kohti pääsisäänkäynnin lasiovia. Yksi vartijoista oli tullut aivan tämän rinnalle asettaan kohottaen. Susan yritti huutaa, mutta huuto takertui hänen kurkkuunsa. Ei! Älkää ampuko! Herrajumala, älkää ampuko! Vartija iski aseella Aratia niskaan, nosti maahan valahtaneen ruumiin olkapäilleen ja suuntasi kohti ovia. Tajuamatta lainkaan mitä oli tapahtumassa Susan ajautui ihmisvirran mukana pääovelle. Susan tunnisti HCL:n työn 76
tekijöistä osan kolmannen kerroksen yöhoitajiksi ja päivystäviksi lääkäreiksi. Muut vaikuttivat olevan tutkijoita. Jotkut vartijoista olivat saaneet naamarit päälleen ja sammuttivat palavia pensaita ja appelsiinipuita. He yrittivät tukahduttaa liekkejä suurilla palmunlehdillä huudellen ohjeita toisilleen. Tuuli kietoi armotta koko puiston mustaan savuun. Noen ja hiiltyneiden kasvien haju oli niin pistävä, että se sai Susanin yskimään. Myös hänen silmiään alkoi kirvellä, mutta häntä ei huvittanut siirtyä suojaan. Ei vielä. Hänen oli ensin pakko löytää Arati. »Mrs Johnson, teidän ei pitäisi olla täällä!» Susan pyörähti ympäri ja huomasi tohtori Singhin. Kirkkaat kattovalot heijastuivat miehen mustista silmistä. Susan pakeni vaistomaisesti taaksepäin tajuten kuitenkin olevansa lapsellinen. Tohtori Singhistä saattaisi olla hänelle apua. »Arati… oletko nähnyt häntä?» hän kysyi yskänpuuskien välissä. »Tohtori Arati Varma», hän selvensi Singhin katsoessa häntä ihmeissään. »Oletko nähnyt häntä?» »En. Kuulin että täällä puistossa räjähti savupommi. Mitä tapahtui?» Susan yritti peittää suutaan aamutakin hihalla. »En tiedä, mutta näin yhden vartijoista lyövän Aratia päähän ja kantavan hänet ulos.» Susan osoitti kädellään hälvenevän savun suuntaan. Hänen ei tarvinnut sanoa enempää. »Odota sisällä. Savu ei ole hyväksi silmillesi. Palaan heti, kun olen puhunut vartiointipäällikön kanssa.» Tohtori Singh kiirehti kohti vartijajoukkoa. Susan huomasi kuinka mies otti puheenvuoron pienessä ryhmässä huitoen samalla käsillään ja osoitellen sormillaan eri suuntiin. Susan hymyili hetken. Hän katsoi vielä viimeisen kerran ympärilleen toivoen näkevänsä edes pienen vilauksen Aratista tai tämän vieneestä vartijasta, turhaan. 77
Susan ei ehtinyt istuutua vastaanoton nojatuoliin, kun hän huomasi yhden miehistä, jotka olivat olleet paikalla kun Aratia oli lyöty. Susan tunnisti tämän rokonarpiset kasvot ja lähti välittömästi häntä kohti. »Mitä tohtori Varmalle tapahtui?» hän kysyi. Vartija katsoi häntä epäilevästi. »Kuka on tohtori Varma?» »Nainen, jota kollegasi löi aseella takaraivoon!» Vartija rypisti otsaansa. »Lääkäri? Onko hän täällä töissä? En tunne ketään sen nimistä, enkä tiedä että ketään naista olisi lyöty», hän vastasi tiukasti ja kääntyi kohti vastaanotto virkailijaa. Susan tuhahti ja tarttui miestä käsivarresta. »Se oli typerintä mitä…! En tiedä mitä tänä iltana on tapahtunut, mutta tohtori Varma työskentelee tutkijana täällä. Vartijanne löi hänet tajuttomaksi ja vei hänet pois!» Rokonarpinaama irrottautui Susanin otteesta ja käänsi tälle selkänsä, mutta Susan ei antanut periksi. Hän tarttui vartijan käsivarteen uudelleen. »Mitä oikein on meneillään?» heidän seuraansa liittynyt tohtori Singh ihmetteli. Vieressään Singhillä oli univormuun pukeutunut mies, jonka hän esitteli vartiointipäälliköksi. Vartija oli sama mies, joka oli päivällä tarkistanut hänen kulkulupansa. Susan selitti mitä oli tapahtunut, mutta sai pian huomata tilanteen lipuvan hänen ohitseen. Miehet alkoivat puhua keskenään hindiä. Singhin ja vartiointipäällikön sanat näyttivät osuvan rokonarpista vartijaa arkaan paikkaan, sillä tämä korotti ääntään ja elehti rauhattomasti sekä Susania että lasi ovia kohti. Kiivaan keskustelun lopuksi vartiointipäällikkö kääntyi Susanin puoleen. »Olen pahoillani, jos illan tapahtumat ovat pelästyttäneet teidät. Voitte palata rauhallisin mielin takaisin huoneeseenne, kaikki on nyt kunnossa.» 78
Hän kääntyi ympäri ja marssi pois alaiset kannoillaan. Susan tuijotti heidän jälkeensä. »Mitä hän tarkoitti, kaikki on nyt kunnossa? Missä Arati on?» Tohtori Singh näytti huolestuneelta. »Tänne on murtauduttu ja vartijat luulivat Aratin sekaantuneen murtoon. Vartiointi päällikkö ei kuitenkaan tiedä, mihin Arati on joutunut, ja hän väittää kiven kovaan, ettei ole nähnyt ketään lyötävän. Tulen juuri vartijoiden kopilta, jonne he vievät kaikki epäillyt odottamaan poliisia, eikä Arati ollut siellä.» Susan yritti sulatella kuulemaansa. Miksi Arati oli kolkattu? Minne hänet on viety? »Kaikella kunnioituksella, Mrs Johnson, te olette käyneet juuri silmäleikkausoperaation. Voisiko olla mahdollista, että olette nähnyt väärin? Niin moni juoksi silloin ympäriinsä. Kaaoksen keskellä pimeässä voi olla vaikea erottaa yksityiskohtia», tohtori Singh sanoi rauhoittelevaan sävyyn. Susanin sisällä kiehui. »Aulassa ei ollut pimeää! Tiedän mitä näin. Kunhan vain löydämme sen vartijan niin…» Susan yritti tulkita tohtori Singhin ilmettä. Uskoiko hän todellakin enemmän vartijoita kuin häntä? Hänen oli pakko vakuuttaa tohtori Singh. Hän tarvitsi konkreettisen näytön siitä, ettei ollut nähnyt harhoja.
79
Luku 32 Asola 2 1 . l o k a k u u ta , yö
Arati avasi silmänsä ja pakotti aivonsa työstämään tapahtunutta. Henki kulki taas, ja hän aavisti että huoneessa oli muitakin. Hän vilkuili ympärilleen ja muisti missä oli. Silmäkulmastaan hän huomasi liikettä vasemmalla puolellaan. Rokonarpinen mies ja sairaanhoitajan asuun pukeutunut nainen kiinnittivät letkua suureen vesisäiliöön. »Mitä te teette?» hän mumisi niin että ääni juuri ja juuri kuului. Kumpikaan ei vastannut. Arati yritti liikuttaa jalkaansa, mutta remmit estivät edelleen kaikki liikkeet. Valkoisiin pukeutunut nainen katsoi häntä. Hoitajan katseessa ei ollut jälkeäkään myötätunnosta tai ymmärryksestä. »Missä olen?» Arati kysyi niin suurella voimalla kuin keuhkojensa kivulta kykeni. Kumpikaan ei edelleenkään reagoinut. Vartija nosti vesisäiliön lavitsan yläpuolella olevalle hyllylle. Nikotiinin haju oli syöpynyt hänen vaatteisiinsa, ja Arati pidätti hengitystään välttääkseen hajun tunkeutumisen hengitysteihinsä. H oitaja avasi vesisäiliön hanan antaakseen muutaman pisaran tippua hänen 110
kädelleen. Arati unohti vartijan tunkkaisen hajun ja alkoi täristä. Hän tajusi mikä häntä odotti. Jotkut olivat menettäneet järkensä siinä, minkä hän tiesi olevan edessä.
111
Luku 33 N o i da 2 1 . l o k a k u u ta , yö
Susan ja Mahir ohjattiin eläkeikää lähentelevän päivystävän poliisipäällikön luo, joka istui pöytänsä takana tupakka suussaan. »Niin, mitä olittekaan sanomassa?» poliisi kysyi ja veti tupakansavua keuhkoihinsa. Susan nojasi eteenpäin tuolissaan. »Kuuletteko ollenkaan? HCL:n tutkija on otettu vangiksi.» »Kuulin kyllä. Mutta Human Cells Laboratorion henkilöstöasiat eivät kuulu meille», poliisi vastasi ja katsoi ulos huoneen ainoasta ikkunasta. »Meidän työtämme on tutkia räjähdyksiä, tulipaloa ja laukauksia.» »Mutta tohtori Varma siepattiin samalla kun professori Guptan laboratorioon murtauduttiin», Susan sanoi. Poliisi pudisteli päätään. »Poliisin taholta on keskusteltu Human Cells Laboratorion johtajien kanssa, eikä mitään murtoa ole tehty. Rikoksentekijät eivät ikinä ehtineet rakennuksen sisälle saakka.» »Kenen kanssa olette puhuneet?» »Professori Guptan kanssa, jos sillä nyt on jotain mer kitystä.» »Mutta tohtori Varma…» Susan aloitti. 112
»…makaa varmasti kotona sängyssään sikeässä unessa», poliisi täydensi. »Ei makaa.» Mahir oli ottanut puheenvuoron. Poliisi kohautti olkiaan kääntäen katseensa papereihinsa. »Siinä tapauksessa hän makaa jonkun muun sängyssä.» Susan avasi suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta poliisi oli nopeampi. »Valitettavasti en voi auttaa enempää. Emme voi tuhlata aikaa henkilöön, josta ei ole tehty edes katoamisilmoitusta.» »Mutta mehän teemme sitä parhaillaan!» Mies katsoi Susanin valkoista keppiä kyllästyneenä. »Mitä te oikeastaan näitte, Mrs Johnson?» »Tarpeeksi tietääkseni olevani oikeassa», hän vastasi päättäväisesti. »Älkää antako kepin hämätä, se on vain ylimääräinen varotoimenpide silmäleikkaukseni jälkeen.» Kuultuaan sanan silmäleikkaus poliisi sanoi entistä varmemmalla äänellä, että heidän keskustelunsa oli silkkaa ajantuhlausta.»Valitan, mutta en voi tehdä mitään. Olen keskustellut klinikan johtajan kanssa, ja hän vakuutti kaiken olevan kunnossa.» Susan kiehui vihasta ja kohotti keppiään. »Luuletteko te että minä valehtelen? Miksi minä niin tekisin?» »En luule teidän valehtelevan, mutta teidän näkönne…» Hän jätti lauseen roikkumaan ilmaan. Susan nousi seisomaan ja nojasi poliisipäällikön työpöytää vasten. »Teidän ei tarvitse olla huolissanne näöstäni. Juuri nyt näen poliisin, joka ei halua lähteä yön selkään siitä huolimatta, että ilmoitamme ihmisen olevan kateissa ja todennäköisesti…» Susan tunsi Singhin käden harteillaan. Hän veti Susanin hitaasti mutta päättäväisesti kauemmas. Singh kuiskasi tämän korvaan, että Intiassa voisi joutua vankilaan lievemmästäkin loukkauksesta. Susan pudisteli päätään, mutta seurasi häntä autolle. 113
»Tiedätkö missä Gupta asuu?» Susan kysyi heidän kiinnitettyään turvavyöt. »Muistan suunnilleen missä hänen omakotitalonsa sijaitsee. Meidän täytyy lähteä kohti lounasta, Asolaa. Kunhan olemme lähempänä, muistan varmasti tien perille asti.»
114
k a nsa in vä l iseen l ä ä k eteollisuuteen sijoit tuva trilleri kunnianhimosta
I
ntialainen lääkeyritys Human Cells Laboratories on kehittänyt menetelmän silmän ikärappeuman hoitoon. Suomalaisen Eye Clinicin tutkijat pelkää vät vuosien työnsä valuvan hukkaan intialaisten viedessä markkinat nenän edestä.
Arati Varma, köyhässä kylässä kasvanut tyttö, on hindu
munkkien tuella opiskellut tohtoriksi. Kovassa lääke bisneksessä hän joutuu kuitenkin asettamaan perheensä vaaraan. Kun rahoittajat vaativat tuloksia ja panokset kasvavat, ihmishenki menettää nopeasti arvoaan. L a r s S t r a n g on ennen kirjailijaksi ryhtymistään luo nut menestyksekkään uran yritysjohtajana.
84.2 – ISBN 978-951-0-40384-6 w w w . w s o y. f i – P ä ä ll y s M ika T u o minen kuvamateriaali: iStockphoto, Mika Tuominen