nillisen humoristisia». Kaikkia piirteitä löytyi Olavista itsestään. Hänen pedanttisuutensa ja huoliteltu edustushalunsa viittasivat sukujen virkamiesperinteisiin, joskin »yhtäkkiä esiin saattoi välähtää aristokraattinen herra, jonka voi kuvitella periytyvän Rausch von Traubenbergeilta», kuten Matti Kurjensaari on huomauttanut. Kurjensaari kehui tunteneensa ’grande dame’ Anna Anastasia von Guveniuksen jo ennen kuin Olavi Paavolaisen. Tyylikäs vanhus teki kävelyretkiä Aulangon metsäpoluilla. Hämeenlinnan poikaviikarit, silloinen Salosen Matti heidän joukossaan, seurasivat daamia ihaillen. Hän oli syntynyt Novgorodissa 1843, ja hänen isänsä kenraali von Guvenius puolestaan Haminassa Ruotsin vallan loppuaikana 1804. Kenraali oli palvellut Preussin kuninkaan Vilhelm III:n krenatöörirykmentissä, hänet oli aateloitu 1875. Anna Anastasia meni naimisiin hovioikeudenneuvos Karl Gustaf Löfgrenin kanssa, tämän isäkin oli hovioikeudenneuvos ja äiti mainittu Fredrica o.s. Aminoff. Jos Aminoffien perintö olikin väljähtynyt omenaviiniksi, Kurjensaari jatkoi Paavolaisen kielikuvaa: »Hän itse oli cocktail, johon oli sekoitettu kolmelta suunnalta tulevia aineksia, Karjalan Kannakselta, Baltiasta ja Ruotsista.» Ystävien mukaan Olavissa vaihtelivat tunteellisuus, suurpiirteisyys, pikkutarkkuus ja järjestyksenrakkaus. Aika ajoin kopeaksi korskahtavassa aristokraatissa taistelivat isän karjalainen tunneherkkyys ja äidin baltiansaksalainen teräväkielisyys. Olavi itki hereästi, mutta terästyi halutessaan viiltävän ivalliseksi ja ylimieliseksi. Alice Paavolainen oli Kurjensaaren muistoissa solakka ja jotensakin ankaran oloinen, suosi violettia ja mustaa, korkeita puseronkauluksia, käytti nenälaseja ja mustaa samettinauhaa kaulansa ympärillä. Jaakko Paavolainen muisti Alice-tädin kolean, matalan äänen, joka sai hänet tuntumaan kylmältä ja kyyniseltä. Hän käyttäytyi muodollisen kohteliaasti ja puhui suomea vain kankeasti. Hän toi mieleen entisaikojen opettajattaren, mutta vieraan hyväksyessään suli pian sydämelliseksi. Olavin ja äidin välillä väreili rakkaus, molemminpuolinen ihailu ja tietty salainen jännite. Kun isä kuoli 1930, Olavi näki unen, jossa yhtyi äitiinsä. Sen jälkeen hänen oli helppo vakuuttua Freudin teoriain paikkansapitävyydestä. Kannakselaisen maakauppiaan suku ei voinut kilpailla vaimon puolen ylhäisyyksien kanssa. Paavolaiset ja Käävän suku olivat kaup18
tulisoihtu pimeään