Page 1

Eero Huovinen

uusi

ilo P채채si채isen evankeliumi wsoy


Eero Huovinen

Uusi ilo Pääsiäisen evankeliumi

werner söderström osakeyhtiö helsinki


Graafinen suunnittelu Marjaana Virta Kuvatoimittaja Laura Arvela Š Eero Huovinen ja wsoy 2014 ISBN 978-951-0-40250-4 painettu eu:ssa


Sisällys

Uuden ilon juhla 7 Pääsiäisen neljä evankeliumia 11 Auringon noustua 17 Naiset haudalla 27 Tuoksuöljyt mukaan 35 Kivi hautakammion ovella 43 Herran enkeli 55 Ei hän ole täällä 65 Hän on noussut ylös 79 Säikähtivät ja olivat ymmällä 91 Muistakaa, mitä hän sanoi 99 Kolmantena päivänä 111 Juoksujalkaa 117 Olen nähnyt Herran! 125 Kuvatiedot 136


Uuden ilon juhla

P

ääsiäinen on sekä vanha että uusi juhla. Kristuksen ylösnousemuksesta on kulunut jo kaksi vuosituhatta. Silti on mahdollista lausua yhä uudelleen ja uudelleen tämä vanha tervehdys: Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi. Vaikka vuosisadat ja olosuhteet vaihtuvat, ilon syy ei muutu. Pääsiäisen tapahtumat ovat joka vuosi uusia, outoja ja vaikeasti ymmärrettäviä. Kristuksen ylösnousemus ylittää ja rikkoo oman maailmamme rajat. Kertomus kuolleen heräämisestä yllättää. Haudasta nouseminen hämmästyttää. Eteen avautuu toinen ja tuntematon todellisuus, jotain kokonaan uutta. Kristuksen ylösnousemus on siis uusi ilo ja pysyy uutena ilona. Ilon vanha aihe osoittautuu joka kerran uudeksi. *** Voiko Kristuksen ylösnousemuksesta lainkaan kirjoittaa? Miten puhua siitä uudesta, mitä ei vanhan maailman sanoilla voi käsittää? Raamatussa ei ole yhtään kuvausta siitä, miten Kristus nousi haudasta. Itse ihmettä ei selosteta; se pysyy kuin verhon takana. Salaisuus jää salaisuudeksi. Sen sijaan on kertomuksia tyhjästä haudasta, enkelien todistuksista, naisista ja opetuslapsista, hämmennyksestä, epäilyksistä, Ylösnousseen kohtaamisesta ja hänen sanoistaan, vähitellen myös alkavasta uudesta ilosta. 7


*** Tämän kirjan mietteet ovat syntyneet pääsiäisyön messuista Helsingin Johanneksen kirkossa, niihin valmistautumisesta ja niiden viettämisestä. Yömessuissa pimeys vaihtuu valoksi. Urkuri aloittaa Bachin koraalin ”Kristus valo valkeuden”. Suntio sytyttää hämärään kirkkoon kirkkaat valot. Vanha muuttuu uudeksi. Pääsiäisyönä ja pääsiäisaamuna kirkoissa luetaan kaikkien neljän evankeliumin kertomuksia Jeesuksen haudalta. Markuksen kuvaus on näistä niukin; sitä pidetään alkuperäisimpänä ja vanhimpana, ja siihen myös Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen laajemmat kertomukset perustuvat. Monet raamatunlukijat ja tutkijat ovat vuosisatojen kuluessa pyrkineet luomaan kokonaiskuvan siitä, mitä Jeesuksen haudalla todella tapahtui. Monien aiempien teologien tapaan Martti Lutherkin laati aikanaan evankeliumien kertomuksista ”harmonian”, joka esittää historiallisessa järjestyksessä sen, mitä ylösnousemuksen ”ensimmäisenä päivänä” tapahtui. Nykyään tutkijat suhtautuvat tällaisen yrityksen onnistumiseen epäilevästi. Mutta olipa jo Luther itsekin tietoinen neljän evankelistan eroista ja kertomusten ristiriidoista. Tavoitteeni on historiallista raamatuntutkimusta vaatimattomampi. Luen evankeliumien kuvauksia sillä oletuksella ja toiveella, että ne kertoisivat jotakin Kristuksesta ja Jumalasta. Lähestymistapaani voi luonnehtia latinankielisellä nimellä lectio spiritualis, hengellinen lukutapa. Uskonnollisellekin lukutavalle on hyötyä, jos tuntee aiheeseen liittyvää historiallista ja eksegeettistä kirjallisuutta sekä Uuden testamentin tieteellisiä selitysteoksia. Suomalaiselle lukijakunnalle sopii esimerkiksi Lars Aejmelaeuksen kolmiosainen teos Jeesuksen ylösnousemus, joka sisältää runsaasti tietoa myös aiemmasta tutkimuksesta. Kiitän ystäviä, jotka ovat lukeneet käsikirjoitukseni ja antaneet neuvoja, erityisesti Lars Aejmelaeusta ja Keijo Nissilää. Kiitos tuesta kuuluu myös Suomen Tietokirjailijat ry:lle.

8


*** Haluan siis kuunnella ja kuulla evankeliumien kertomuksia Kristuksen ylösnousemuksesta. Tahdon katsella sielun sisäisillä silmillä tyhjän haudan ensimmäisiä tapahtumia. Tavoittelen uutta iloa, joka alkaa siitä, jos ja kun näkee kuolleista nousseen Vapahtajan ja hänen kasvonsa. Tätä kaipausta ja iloa kuvastavat myös ne virsikirjan säkeet, jotka olen valinnut jokaisen luvun loppuun. Vanhan maailman lapsena olen kuin Tuomas, joka uskoi vasta sitten, kun saattoi itse nähdä ja koskea. Toivon kuitenkin, että Kristus ymmärtäisi minua niin kuin Tuomasta: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh. 20: 24–29.) Uutta iloa ihmetellessä, Helsingissä Pyhäinpäivänä 2013

Eero Huovinen

9


Matteus Markus Luukas Johannes Matt. 28: 1–10

Mark. 16: 1–8

Luuk. 24: 1–12

Joh. 20: 1–18

10


Pääsiäisen neljä evankeliumia Matteuksen mukaan Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.” Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.” (Matt. 28: 1–10.)

11


Markuksen mukaan Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. (Mark. 16: 1–8.)

12


Luukkaan mukaan Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. (Luuk. 24: 1–12.)

13


Johanneksen mukaan Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

14


Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. ( Joh. 20: 1–18.)

15


Auringon noustua

K

aikki kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta alkavat samanlaisilla ajanmääreillä: päivän koittaessa, ani varhain, aamuvarhaisella, aamuhämärissä, auringon noustua. On viikon ensimmäinen päivä. Aamu on aikainen. Valo syrjäyttää pimeyden. Vanha aika, sapatti, on takana. *** Varhainen aamu on olennainen osa ylösnousemuskertomuksia. On tuskin sattuma, että kaikki evankeliumit ovat tästä niin yksituumaisia. Kaikki alkaa aikaisin. Miksi? Matteus kertoo, että tyhjälle haudalle tultiin ”sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa”. Markus sanoo naisista, että he ”sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua” lähtivät haudalle. Samoin muistaa Luukas: ”Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle”. Johanneksen evankeliumin mukaan naiset olivat liikkeellä vielä aiemmin. Kaikki alkaa ”aamuhämärissä”, alkutekstin mukaan ”kun vielä oli pimeää”. Pimeässäkin voi aavistaa, että aamu alkaa pian. Itäinen taivaanranta kajastaa.

17


*** Varhaisen aamun kuvaukset eivät ole vain päivän aikataulun esittelyä. Kertomusten yhtäpitävyys ei ole kellontarkkaa todistelua siitä, millaisella hetkellä ihmettä lähestytään. Tunnit ja minuutit eivät nyt ole ratkaisevia. Aikainen aamu kertoo, että on alkamassa kokonaan uusi aikakausi. Naiset eivät vielä aavista, että juuri tällä aamulla tulee olemaan heille ja koko maailmalle käänteentekevä merkitys. Naiset ovat nousseet aikaisin, ehkäpä vain sen vuoksi, etteivät ole surulta saaneet nukutuksi tai että kaipaus nähdä rakkaan, mutta menetetyn mestarin hauta on niin suuri. Alkava päivä ja uusi aika ovat vielä ”aamuhämärän” eli salaisuuden varjossa. *** Vasta vähitellen naisille ja muille Jeesuksen seuraajille alkaa selvitä varhaisen aamun perimmäinen merkitys. Aurinko, joka valaisee tien haudalle, ei ole aamun ainut aurinko. Ylösnoussut Kristus on myös aurinko, toinen ja todellinen Aurinko, joka valaisee ihmisen sisimmän ja koko elämän. Uudessa suomalaisessa virsikirjassa lauletaan lestadiolaisen saarnaajan Leonard Typön virttä: ”Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella. Lämmin valo sieltä loistaa, surut, murheet hajottaa.” (VK 105: 1.) Vanha armenialainen aamurukous nimittää kolmiyhteistä Jumalaa Valoksi ja hänen Poikaansa Auringoksi. Jumalallinen Isä on ajaton valo, valon luoja. Pyhä Henki on valo, joka kumpuaa Isästä. Kristus on ”Isän synnyttämä Aurinko, ennen aurinkoa syntynyt”. Hänen nimeään ylistetään ”ennen aamun koittoa”, ja koko kolminaisuudelta pyydetään, että hänen jumalallinen säteilynsä valaisisi meidän sielujamme ”aamun tähden syttyessä”. (Valon aamu. Armenialaisia rukouksia. Koonnut ja kääntänyt Serafim Seppälä.) Kristus-auringon nousu aloittaa uuden vaiheen maailmanhistoriassa. Ajanlasku on päivitettävä. Vanha tapa, jonka mukaan viikko päättyy seitsemänteen päivään, Jumalan ja ihmis18


ten lepopäivään, alkaa jäädä taakse. Nyt sapatti unohtuu ja uusi aika alkaa. Viikon ensimmäisestä päivästä, juutalaisten arkipäivästä, tulee kristittyjen juhlapäivä, pyhäpäivä, Herran päivä, ylösnousemuksen päivä. Vanha väistyy ja uusi ottaa paikkansa. *** Muutamat raamatunselittäjät sanovat, että evankeliumit puhuvat varhaisesta aamusta sen vuoksi, että ajallinen siirtymä Kristuksen kuolinhetkestä hänen ylösnousemukseensa olisi mahdollisimman lyhyt. Kuolemalle ei kuulu liian pitkää valta-aikaa. Ylösnousemuksen yllätyksen pitää tulla mahdollisimman nopeasti. Jos aikaa mitataan nykytavan mukaan, niin evankeliumien ennustus kolmantena päivänä alkavasta uudesta elämästä toteutuu vain nipin napin. Jeesuksen kuolinpäivän illasta sapatin jälkeiseen aamuun oli juuri ja juuri puolitoista vuorokautta. Juutalaisen laskutavan mukaan vajaatkin päivät otettiin huomioon, ja siksi sapatin jälkeinen päivä on kolmas päivä. Joka tapauksessa yön pimeyden ja kuoleman synkkyyden kesto oli lyhyt. *** Pitkänperjantain ja pääsiäisaamun väliin jää omituinen välipäivä, ”hiljainen lauantai”. Mikä on tuo päivä kuoleman ja ylösnousemuksen välillä? Millaista on olla ajan ja iankaikkisuuden välissä? Me suomalaiset puhumme lankalauantaista. Jos on edeltävä perjantai ollut pitkä, niin on ajan lanka pitkä myös seuraavana päivänä. Kuoleman jälkeiset hetket ovat surullisia ja hitaita. Rakkaan vainajan paikka on tyhjä, ja myös kaipaavien mieli on tyhjä. Vanha kansa uskoi, että lankalauantaina noidat ja trullit riekkuvat vapaasti, kenenkään estämättä. Koska Kristus on kuollut ja poissa, pahan voimat ovat valloillaan. Niitä vastaan sytytettiin pääsiäisvalkeita, kokkoja ja nuotioita. Pimeyden prinssit joutuivat aavistamaan, että pian koittaa valo ja uusi aamu. Hämäräväen aika loppuu ja aurinko nousee. 19


*** Opetuslapsista saattaa arvata, että he olivat Jeesuksen kuolinpäivän jälkeen yksin ja surun vallassa, vaiti ja allapäin. Kuollut ei enää laske aikaa, mutta surevat ovat sen vankeja. Jeesuksen hautaamisen nähneistä naisista sanotaan, että ”sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan” (Luuk. 23: 56). Matteuksen mukaan ylipapit olivat niin huolissaan Jeesuksesta, etteivät malttaneet levätä, vaan uhmasivat heille muuten tärkeää kieltoa tehdä työtä sapattina. Niinpä he pyhäpäivästä huolimatta menivät ja hankkivat Jeesuksen haudalle vartioväkeä. *** Entä Jeesus? Missä hän oli välipäivänä? Millainen oli hänen yönsä ennen auringon nousua? Vai onko edes mahdollista kysyä, missä kuollut on? Voiko käyttää ajanmääreitä silloin, kun puhutaan hautaan lasketun kohtalosta? Ajaton lauantai? Yksinkertaisinta olisi sanoa, että syntyjään juutalainen Jeesus lepäsi sapatin ajan haudassa. Hauta on lepokammio, unikamari, johon ihminen lasketaan ja jossa hän odottaa ylösnousemuksen aamua. Nukkuiko Kristuskin haudassa? Apostolinen uskontunnustus rohkenee väittää enemmän. Kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen Kristus ”astui alas tuonelaan”. Jumalan Poika, joka ensin syntyi ihmiseksi ja tuli taivaan korkeudesta alas tähän maailmaan, laskeutui kuolemansa jälkeen vielä alemmas, kaikkein alimpiin paikkoihin, kuoleman valtakunnan ytimeen asti. *** Uudessa testamentissa on vain muutama lyhyt vihje siitä, mitä Kristuksen tuonelaan laskeutuminen voisi tarkoittaa. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä sanotaan, että Kristus kuolemansa jälkeen ”meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille” (1. Piet. 3: 19; ks. myös 4: 6). Myös Efesolaiskirjeessä puhutaan siitä, että Kristus laskeutui ”maan alimpiin paikkoihin” (Ef. 4: 9). 20


Tavallisesti näitä raamatunkohtia on selitetty niin, että ”vankeudessa olevat henget” tarkoittavat niitä ihmisiä, jotka olivat eläneet ennen Kristuksen ihmiseksi tulemisen aikaa. Kristuksen saarnan kuulijoita olisivat Pietarin kirjeen mukaan olleet esimerkiksi ne, jotka eivät ”Nooan päivinä” olleet totelleet Jumalaa (1. Piet. 3: 20). Kautta vuosisatojen on kysytty, miten käy niiden ihmisten, joilla ei eläessään ole ollut mahdollisuutta kuulla sanomaa Kristuksesta. Onko Pietarin kirjeen kohta aavisteleva yritys vastata tähän ongelmaan? *** Millaista Jeesuksen saarna tuonelassa on ollut, sitä on vaikea, ellei mahdoton sanoa. Saivatko vankeudessa olevat henget kuulla kunniansa eli tuomion vai tarjottiinko heille toivon kipinä? Johdonmukaisin vastaus on myös yksinkertaisin. Jeesuksella on vain yksi ja sama saarna, joka on tarkoitettu kaikille. On vain yhdenlainen evankeliumi. Tuskinpa Kristus mitään muuta oppia saarnasi kuin mitä hänestä myös tässä meidän maailmassamme julistetaan. Millä tavalla Kristuksen saarna tuonelassa otettiin vastaan, ei kuulu meidän arviointikykymme piiriin. Ihmisen vallassa ei ole tietää, ketkä ottavat hyvän sanoman vastaan, ketkä taas torjuvat sen. Jumala yksin tietää. *** Voiko Kristuksen tuonelaan laskeutuminen sanoa jotakin meille nykyihmisille? Millainen sanoma kätkeytyy tähän merkilliseen päivään ristinkuoleman ja varhaisen aamun välillä? Aavistelen kolmea asiaa. Ensinnäkin Kristus ”menee” ja ”astuu” alas tuonelaan. Menijä ei vain meinaa eikä astuja enää arkaile. Nämä kaksi teonsanaa ilmentävät tuonelaan lähtevän omaa tahtoa ja myös hänen valtaansa. 21


Kun Pietarin kirjeessä sanotaan, että Jeesus ”meni ja saarnasi”, silloin kuvataan persoonaa, joka tekee mitä tahtoo ja kulkee milloin tahtoo. Jeesusta ei viety, ei kuljetettu eikä ohjattu tuonelaan, vaan hän ”astui” ja ”meni” sinne vapaaehtoisesti, oman tahtonsa mukaan, valtiaan ottein. Kukaan ei varmastikaan rohjennut kysyä häneltä saarnalupaa. Suomalainen Katekismus sanoo tuonelaan astumisesta vain vähän, mutta olennaisen: ”Jeesuksen kuolemasta alkoi uusi elämä. Kun hän astui kuolleiden maailmaan, hän osoitti valtansa kaiken pahan keskellä.” Kristuksen valtaa havainnollistaa Ilmestyskirjan kuva tuonelan avaimista. Näyssä Kristus ilmestyy Johannekselle, rauhoittelee tätä ja sanoo: ”Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” (Ilm. 1: 18.) Avaimet ovat vallan merkki. Hän, jolla on hallussaan avaimet, määrää siitä, kuka pääsee sisään ja kuka ulos. Kun Kristus astui alas tuonelaan, hän otti avaimet haltuunsa. Vaikka on vaikeaa ymmärtää, mitä tuonelassa lopultakin tapahtui, siihen voi luottaa, että Kristuksella on valta ja viimeinen sana kaikkein pimeimmänkin todellisuuden keskellä. Pahan ydinkin on hänen hallinnassaan. Sielunvihollinen on kahleisiin sidotun pahaisen rakkikoiran kaltainen, joka jaksaa kyllä vielä räksyttää ja pitää meteliä. Mutta niin kuin pihapiskin toimiala on isännän tarkoin säätelemä, niin on myös Vanhan Vihtahousun aika ja mahti jo rajoitettu. *** Toiseksi Kristuksen tuonelaan laskeutuminen kertoo siitä, että sanoma kuoleman voittamisesta ulottuu kaikkialle. Evankeliumia ei julisteta vain kirkoissa ja pyhissä paikoissa, vaan myös pahan maailmassa, ”maan alla”. Kristus saarnaa siis myös siellä, minne papeilla ja prelaateilla ei ole pääsyä. Jumalan Pojan kuolemalla ja ylösnousemisella on kosmiset ulottuvuudet, ja ne ylittävät meille näkyvän maailman rajat. Koska Kristus oli kuollut kaikkien ihmisten ja koko maailman puolesta, tästä saarnataan kaikille ja kaikkialla, ei vain maailman ääriin asti, vaan niiden tuollekin puolelle. Kukaan ei 22


Kristuksen ylösnousemuksesta on iloittu jo kaksi vuosituhatta. Silti pääsiäisen tapahtumat tuntuvat joka vuosi uusilta ja hämmentäviltä. Herääminen kuolleista rikkoo totutun maail­ man rajat. Raamatussa itse ihmettä ei selos­ teta; se pysyy kuin verhon takana. Piispa Eero Huovisen kirjan mietteet ovat syntyneet pääsiäisyön messuihin valmistautu­ misesta ja niiden viettämisestä. Yömessuissa pimeys vaihtuu valoksi, vanha uudeksi. Päällys Marjaana Virta

Päällyksen kuva: Ylösnousemus, 1619–20 (öljy kankaalle), Cecco del Caravaggio (tunnettu myös nimellä Francesco Buoneri, aktiivinen n. 1610–20). Charles H. ja Mary F. S. Worcesterin kokoelma. Kuva The Art Institute of Chicago.

20.2 ISBN 978-951-0-40250-4 www.wsoy.fi

Huovinen, Eero: Uusi ilo (WSOY)  

Pääsiäisen sanoma on ilo