Issuu on Google+

ASKO SARKOLA NAURUN TAK ANA

liisa talvitie

Asko Sarkola naurun takana wsoy


Liisa Talvitie

ASKO SARKOLA NAURUN TAK ANA

werner sรถderstrรถm osakeyhtiรถ helsinki


Tämän kirjan kirjoitustyöhön on saatu tukea WSOY:n kirjallisuussäätiöltä ja Taiteen edistämiskeskukselta.

© liisa talvitie ja wsoy 2014 isbn 978-951-0-40063-0 painettu eu:ssa


»Innostus on onnellisen ihmisen yleisin ja silmiinpistävin tunnusmerkki.»


Sisällys 9

Ihan välkkynä

14

Teatterin­johtajan huoneessa

19

Vahtimestari Nikitan teatteri

29

Lastenkodin kunkku

43

Unissakävelijä Töölössä

54 Elokuvasuudelma 60

Kainuun poikien opissa

64

Teatterikoulun ummikko

79

Jekaterinan suojatti

83

Lillanin korkeakoulu

90

Kaksisataa esitystä vuodessa

100 Isoissa saappaissa 105

Kosija tulee taloon

109 Perheenjäseniä kotioloissa 121

Äärimmäisen herkullisia tapauksia

129

Monen vaimon ohjaaja

139

Naisia ja vähän miehiäkin

146 Huonon maun rajoilla 152

Kirjailija ja revolveri


163

Saako nyt mennä kotiin

176 Innostusta kello yksitoista 185

Yksi puhelinsoitto

190 Keskusteluja kirkonmenojen aikaan 200 Karisma kasvaa joukossa 206 Keräilijä kirjakaupoissa 210 Tehokasta hiljaisuutta 219 Miehitystilanteita 228 Etukenossa katsomossa 237 Stalinin hullujenhuoneessa 252

Aukaistaan kattoikkuna

264 Kuin oma poika 271

Melkein pölkkynä


Ihan välkkynä Meriantura on paistettu kullanrapeaksi. Asko Sarkola ruotii lautasen kokoista kalaa kirurgin tarkkuudella. Istumme helsinkiläisessä ravintolassa Rivolissa. On syksy 1998, haastattelen Asko Sarkolaa. Kun kullanrapea meriantura on syöty ja siitä on jäljellä enää symmetrisen kaunis ruoto, Sarkola analysoi näyttelijänluonnettaan, tapaansa näytellä, uida rooliinsa kuin kala. Rooli on tällä kertaa Välkky, näytelmä Helsingin Kaupunginteatterin Välkky ja Pölkky. Pölkkynä maailmaa ihmettelee lapsen avoimin silmin Esko Salminen, Välkkynä vastauksia maailman merkillisyyksiin on tietävinään Asko Sarkola. Kumpi on lopulta Pölkky, kumpi Välkky, riippuu katsojan näkökulmasta. Näytelmän ohjaa Benno Besson, Sarkolan ystävä vuosien takaa. Huippuohjaaja ja kaksi suomalaista huippunäyttelijää. Näen Välkyn ja Pölkyn kolme kertaa. Sitä esitetään Aleksanterin teatterissa Helsingin Bulevardilla, jossa Helsingin Kaupunginteatteri on evakossa ison näyttämön remontin takia. Toisella kerralla mukanani on kuusivuotias poikani Juhana. Vieressä istuvat katsovat moittivasti. Eihän tämä ole lastennäytelmä! Poika katsoo Välkyn ja Pölkyn tarinaa lumoutuneena ja alkaa itkeä pettymyksestä, kun esitys loppuu. 9


Teatterin lumo, ainutkertaisen näytelmän tenhovoima on koskettanut lasta ensimmäistä kertaa. Ja kahden näyttelijän karisma ja koko ryhmän taito kertoa tarina. Välkky ja Pölkky valloittaa kaikenikäiset. Se on salaviisas, se tavoittaa lapset ja hurmaa aikuiset. Tuttavuus Asko Sarkolan kanssa käynnistyy merianturasta vuonna 1998. Yhteistyö alkaa vuotta myöhemmin Helsingin Kaupunginteatterin Teatteriin-lehdestä. Kummitätinä on Asko Sarkolan sisar, ET-lehden pitkäaikainen toimittaja, toimituspäällikkö Irma Salonen. Yhteistyö on jatkunut siitä lähtien, mutta Asko Sarkolaa en tunne henkilökohtaisesti, en Askona. »Sarkola täällä, terve», hän saattaa soittaa ja kommentoida teatterinsa lehteen tekemiäni tekstejä. Kun kustantaja Leena Majander-Reenpää tarjoaa syksyllä 2012 Asko Sarkolan muistelmien tekemistä, hän ei tiedä, miten merianturaa ruodittiin neljätoista vuotta aiem­min. Jotenkin enteellisesti hän sanoo, että nyt olisi kyseessä iso kala. Asko Sarkola lähtee projektiin kuin syvänmeren kalaan. Hän ei ennakkoon aavista, millaisia menneisyyden kokemuksia ja muistoja hänen mieleensä nousee. Joitakin lapsuuden asioita on niin vaikeaa palauttaa mieleen, että Asko Sarkolan muistina toimii hänen sisarensa Irma. Monet muistot ilahduttavat, toiset satuttavat. »En ole menneisyyden kaveri. Katson mieluiten aina eteenpäin.» Retki Asko Sarkolan elämään alkaa tammikuussa 2013, kuukauden ensimmäisellä viikolla. Se on tunnusteluvaihe. Pääsemme yhteisymmärrykseen, ei sukuselvityksiä 10


vanhempia pidemmälle. Hän ei myöskään halua käydä läpi kaikkia roolejaan, ei kaikkia tekemisiään. Mieluiten esseenomaisia kohtauksia hänen elämästään, kuin ääneen kerrottu tarina, joka hylkää suoran aikajärjestyksen. Vuoden aikana Asko Sarkola paneutuu tarmolla moniin kysymyksiin. Keskeisiksi nousevat tietyt asiat: mikä on tehnyt hänestä työhön orientoituneen teatterimiehen, keitä hän rakastaa, mistä hän on halunnut pitää elämässään kiinni, kuka on näyttämöltä tuttu Sarkola, mutta ihmisenä useimmille salattu ja vieras, etäinenkin. Vuoden aikana hänen työhuoneensa nurkissa hiiviskelee haamuna myös muuan roolihenkilö. Se on tammikuussa 2014 ensiiltaan tulevan Toveri K -näytelmän Otto Wille Kuusinen. »Ei itsekorostusta. Sitä kavahdan. Haluan kertoa käännekohdista, kohtaamisista ja ratkaisuista, jotka ovat vaikuttaneet koko elämääni, ja muutamista tärkeistä teemoista. Niiden ympärille voi rakentaa tarinan, ei välttämättä edes kronologista. Voit haastatella perheenjäseniäni, läheisiä kollegoita. He saavat kertoa, mitä haluavat. En sensuroi! En kaipaa itsestäni mammuttimaista elämäkertaa, jossa kaikki myllätään ympäri. Mieluiten kertoisin kymmenestä hetkestä, jotka ovat muuttaneet elämääni. Ne ovat niin merkittäviä hetkiä, että silloin tapahtuneet valinnat ovat johdattaneet eteenpäin. Ne hetket ovat olleet niin merkittäviä, että ne ovat vaikuttaneet pitkälle tulevaisuuteeni. On pitkiä aikoja, jolloin tietenkin tapahtuu kehitystä, mutta nämä merkittävät hetket ovat mielestäni ratkaisevia elämänkulun kannalta.» Hän kertoo kymmenvuotiaan kuopustyttärensä Indran kysyneen ensimmäisenä tapaamispäivänämme, miksi 11


isästä tehdään kirja. »Pappa, är du så intressant, isä, oletko niin mielenkiintoinen?» Asko Sarkolan puoliso, näyttelijä Jonna Järnefelt tokaisee aamiaispöydässä, että siinähän kuulit. Jonna ehdottaa kirjan nimeksi »Finns det flera frågor», onko vielä kysymyksiä. Vaimon mielestä se kuvaisi olennaisella tavalla hänen miestään. Indran esittämä kysymys on monella tavalla hyvä. Lapselle isä on isä, ei menestystä saavuttanut näyttelijä ja vielä vähemmän Suomen suurimman teatterin johtaja. Tammikuun toisella viikolla, kaksi päivää kolmekymmentävuotiaan tytärpuoleni traagisen kuoleman jälkeen menen šokkitilassa Sarkolan työhuoneeseen Helsingin Kaupunginteatteriin. En peruuta tapaamista, mutta on heti kerrottava, mitä on tapahtunut. Asko Sarkola on hiljaa. Sitten hän alkaa puhua. Viisitoista vuotta ensi tapaamisemme jälkeen Asko Sarkola ei ole enää Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Sarkola, vaan Asko. Omassa perheessäni tapahtunut tragedia avaa hänessä salaisuuksia ja muistoja, joista hän ryhtyy puhumaan. Hänen taitonsa kuunnella paljastuu. Esikoispoika, Lastenklinikan dosentti, kardiologi Taisto Sarkola kertoo, että isä on taitava pitämään henkilökohtaisen ja ammatillisen minänsä välistä eroa. Kari Heiskanen, Helsingin Kaupunginteatterin ainoa vakituinen ohjaaja sanoo, että Askolla on harvinainen empatiankyky, joka paljastuu, kun hänet on tuntenut pidempään. »Hän on myös herkkähipiäinen, mitä ei heti oivalla.» 12


Viikot vaihtuvat kuukausiksi, kevät kääntyy kesään ja vähitellen kohti syksyä ja talvea. Yhteisen vuoden aikana Askon henkilökohtaisen ja ammatillisen minän välinen ero häviää. Ne kulkevat limittäin ja rinnakkain. Asko avautuu, hän puhuu paljon. Tunnit kuluvat, ja tarina polveilee. Henkilökohtaista ja ammatillista tarinaa sävyttää koko vuoden ajan Askon valmistautuminen Otto Wille Kuusiseksi. Lähdemme liikkeelle syvistä vesistä. Siksi se on ensimmäisiä käännekohtia, joista Asko kertoo. Viimeinen tapaaminen toukokuun lopussa ennen kesälomia päättyy siihen, että Asko liikuttuu. Hän paljastaa joutuneensa kevään mittaan niin pitkälle retkelle omaan elämäänsä, ettei vielä tammikuussa sitä arvannut. Kun Asko lukee, mitä hänen poikansa, näyttelijä Sampo Sarkola kertoo isäsuhteestaan, hänen silmiinsä nousevat kyyneleet. »Kaipasin isää lapsena ja teatterikoulun myötä sain tavata häntä enemmän. Tutustuin isään oikeastaan vasta teininä, jolloin minulla oli kriisi siitä, etten tuntenut häntä. Kerroin silloin tämän puhelimessa isälle, ja sovimme, että tavataan enemmän. Vaikka olemme samalla alalla, hän on minulle enemmän isä kuin kollega tai teatterinjohtaja.» Helsingin Kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä, suosittu johtajakouluttaja, sitä on Asko Sarkola. Hän on myös kuuden lapsen isä. »Näin on päässyt käymään!» Hän on vaimonsa Jonna Järnefeltin puoliso ja sisarensa ja veljensä tavoin sukurakas mies.

13


Teatterin­johtajan huoneessa Askon asento tulee tutuksi vuoden 2013 aikana. Hänellä on kaunismuotoinen, miltei siro pää. Katse on kirkas ja terävä, silmissä paljon ilmeitä. Hän nojaa puhues­ saan päätään käteensä, toinen jalka on heitetty toisen ylitse. Hänessä on balettitanssijan liikekieltä, jotain melkeinpä tanssillista. Puhe keskeytyy välillä näyttämöltä tuttuun sarkolamaiseen nauruun. Se alkaa yllättäen, päättyy kuin seinään. Sitten puhe jatkuu. Välillä hän intoutuu esittämään jotakin rooliaan tai tapaamaansa ihmisen maneereja. Enimmäkseen hän on Asko. Hän saa pelkällä äänellä paljon aikaan, mutta näyttämöllä hän näyttelee kiireestä kantapäähän. Mukana on silloin koko olemus. Australialainen näyttelijä Geoffrey Rush, joka näytteli Kuninkaan puhe -elokuvassa puheopettajan roolin, on sanonut etsivänsä aina aluksi roolihenkilön tasapainokeskusta, sitä, onko henkilö maailman suhteen takakenossa vai menossa kohti. Asko on menossa kohti. Rushin ja monen muun näyttelijän tavoin hänellä on liikkuvat ja ilmeikkäät kädet, ja koko olemus kurottaa enemmän eteen- kuin taaksepäin. Hän on näyttämöllä keskiössä mutta ei korosta itseään sen ulkopuolella. 14


Kun myöhemmin keväällä tapaan Berliinissä ohjaaja Kurt Nuotion, vilkas ja avoin Kurre sanoo: »Askon tapana on nojata käteensä näin, ja sitten hän sanoo näin ja noin... Mutta kertoiko hän sinulle siitä tapauksesta? Kertoiko rakkauksistaan, naisista? Kertoiko elämästään oikeasti?» Vuosikymmeniä toisensa tunteneet miehet tekivät yhteistyötä kaupunginteatterissa heti Askon johtajakauden alussa. Kurt Nuotio ohjasi silloin Helsingin Kaupunginteatteriin huippumusikaalin. Se oli Les Misérables, jonka tuolloin vielä musikaaleja tuntematon Asko Sarkola valitsi suuren näyttämön ensimmäiseksi vetonaulaksi. Hän kysyi kollegoiltaan Tukholmasta, Oslosta ja Kööpenhaminasta neuvoa: listatkaa neljä parasta musikaalia. Kaikkien ykkönen oli Les Misérables. Askon 1960-luvulla sisustetun työhuoneen nahkasohva ja tuolit ovat matalia. Tuolin uumeniin vajoaa syvälle. Ovensuussa on naulakko, jossa riippuu silitetty valkoinen paita, puku ja pyyheliina. Pukua Asko käyttää vain pakon sanelemana. Ensi-illoissakin hänellä on usein villapaita heitettynä huolettomasti olalle. Hän on villapaitamiehiä ja vielä yli kuusikymppisenä jotenkin poikamainen. Hänen työhuoneensa kaupunginteatterin pohjakerroksessa pursuaa papereita, dvd-elokuvia, cd-levyjä ja huojuvissa pinoissa muuta sekalaista tavaraa. Hyllyllä on espressokeitin, vaikka yhdellä tapaamisella näyttelijä Tom Wentzel tuo meille espressoa ja suklaata Lutista, teatterin henkilökunnan kuppilasta. »Ska herrskapet ha nånting mera?» Ei muuta tällä kertaa, vaikka herrat alkavat selvästi esittää jotakin, pörhistelevät kuin kaksi kukkoa. Pörhistelkööt. Katseeni kiertää Askon 15


työhuonetta. Se on niin täynnä, että on vaikea kuvitella sieltä löytyvän mitään. Tv-ruutu näyttää suoraa kuvaa suuren näyttämön harjoituksista, joissa on meneillään koreografin harjoitus syksyn 2013 suurmusikaaliin Tohtori Živago. Kun Tom Wentzel, Tomppe, lähtee huoneesta, Asko huokaisee. »Olemme näytelleet kymmeniä kertoja yhdessä. Tomppe teki Lilla Teaternin sekä ruotsin- että suomenkielisessä Hamletissa kertakaikkisen loistavan Claudiuksen. Hänellä on äärimmäisen tarkka puheilmaisu, vivahteet ja yksityiskohdat ovat mietittyjä. Ohjaaja Benno Besson sanoi Hamletia ja myöhemmin Hirvikuningasta ohjatessaan, että tuolla kundilla on hieno puheilmaisun instrumentti.» Asko poukkoilee aiheesta toiseen kuten koko pitkän vuotemme aikana. Hän näyttää Teatteriin-lehden kansikuvaa Tohtori Živagon rakastetusta Larasta, jota näyttelee Anna-Maija Tuokko. Myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Myynnissä Askon oikea käsi, markkinointipäällikkö Olli Eljaala on onnistunut jälleen vetämään oikeasta narusta. Lehden sisäsivun kuvissa on eroottisen kauniita kuvia Anna-Maija Tuokosta ja Živagon nimiroolia näyttelevästä Tuukka Leppäsestä. Askon huoneen oveen koputetaan. Kati Mykkäsellä, monin tavoin luotetulla teatterinjohtajan sihteerillä, on asiaa. Kati tietää Askon aikataulut niin tarkkaan, että Askon puoliso Jonna Järnefelt tilasi kerran häneltä audienssin. Asko ei yllätyksestä pitänyt, mutta Jonna sai kotiasiat selvitettyä, kun vei miehensä tunnin kävelylenkille Tokoinlahden ympäri. Katin ilmoitus koskee vuotta 2014. Asko huudahtaa: »Agentti soitti. Saatiin Tarzan! Siinä on Phil Collinsin säveltämä musiikki!» 16


Monta huutomerkkiä myöhemmin Asko kertoo, millaisen työn takana Broadway-musikaalien metsästys Suomeen on. Näillä ohjelmiston metsästysretkillä hän yleensä onnistuu, mistä esimerkkinä on syksyn 2013 musikaali Tohtori Živago. Australiassa ensi-iltansa 2011 saanut Živago on Helsingissä Euroopan kantaesitys. Asko ehti ennen Lontoota, jopa ennen Broadwayta. Hänet tunnetaan maailmalla laadukkaiden musikaalien tuottajana, ja siksi Helsingin Kaupunginteatteri onnistuu saamaan monia musikaaleja ennen muita Euroopan pääkaupunkeja. »David Coffman, agenttini New Yorkissa, järjestää meille Nykissä housetickets, huippupaikkoja, joista kyllä maksetaankin. Kysyin häneltä jälleen, minkä ottaisin seuraavaksi Helsinkiin. Olin kyllä nähnyt useampia ja toivoin jotakin. Coffman pyysi hieman nöyrempää asennetta, vaikka hän tietää, että meillä on valtionapua ja rahaa. ’Mr. Sarkola, meillä on täällä pitkä tuotekehittely, seula Broadwaylle on tiukka, as you know. Et voi noin vain ottaa mitä haluat.’ Sanoin, että hyvä pointti, ymmärrän. Minä olen kuin Alkon johtaja, joka ostaa tuotteita. Enhän minä omalla rahalla osta! Myöhemmin Helsingissä kävi Disneyn edustaja Felipe Gamba. Kysyin häneltä Leijonakuningasta. Hän vastasi, että Leijonakuningas on heille kuin rakas lapsi. ’Sitä et saa!’ Sama kaveri järjesti meille sitten Tarzanin. Kuuntele tätä tunnusbiisiä! Tämä esitys saattaa olla ensimmäinen maailmalla esitetty Tarzan, joka ei ole replika.» Replika on alkuperäisen version kopio, eikä kaupunginteatterissa ei ole tehty yhtään replikaa vaan kustakin musikaalista oma tulkinta, omanlaisensa esitys. »Replikoiden kohdalla voidaan puhua hyvällä syyllä formaa17


tista, mutta kaupunginteatteri ei ole formaattia tekevä teatteri.» Asko on aina yhtä haltioissaan soittaessaan musikaali­ löytöjensä musiikkia. Musiikki täyttää huoneen, jonka seinillä on kuvia, lappusia, kirjeitä sekä Tarja Halosen, Pentti Arajärven ja Asko Sarkolan yhteinen kuva presidentti Halosen ensimmäiseltä virkakaudelta. Seinällä olevista kuvista kaksi nousee ylitse muiden. Toinen on Askon ja Jonnan vanhimman tyttären Sagan piirros, jossa on kuva Hitleristä. David Edgarin näytelmässä Albert Speer Hitlerin arkkitehtiä Albert Speeriä näytteli Asko, Hitleriä näytelmän ohjannut Kari Heiskanen. Vuosi oli 2003. Kuvaan on kirjoitettu lapsen käsialalla: »Från Saga till Pappa.» Toinen katseenvangitsija seinällä on Askon motto työssään: »Innostus on onnellisen ihmisen yleisin ja silmiinpistävin tunnusmerkki.» Asko on innostunut ihminen, hän on innostuva ja innostava. Innostusta varten hän tarvitsee ympärilleen luovan kaaoksen. Kotona Jonna ei kaipaa kaaosta, mutta työhuoneensa Asko saa täyttää miten mielii. Hänellä on luultavasti kehon muistissa se, missä mikin kirja tai elokuva on. Ehkä hän löytää ne vaikka silmät kiinni. »Tarvitsen tämän kaaoksen, koska olen pohjimmiltani niin rationaalinen. Ohjaaja Benno Besson sanoi minulle, etten replikoisi niin rationaalisesti. Kaipaan työhuoneeni sotkua, sillä se ruokkii mielikuvitustani. Liian kliininen huone ahdistaisi minua. Kun kirjoituspöytä kotona oli täynnä papereita ja meille oli tulossa vieraita, Jonna ratkaisi ongelman heittämällä keon päälle pöytäliinan.» Kerran luova kaaos kasvoi kuitenkin liian suureksi. 18


Vahtimestari Nikitan teatteri Asko on hetken hiljaa, nojaa tutussa asennossa päätään käteensä. »Näyttelijäntyö on rankkaa, jos on psyykkisiä ongelmia. Ne nousevat pintaan, jos niitä ei ole prosessoinut, ja ne voivat sekoittaa pään. Jo teatterikoulussa näkyy, pystyykö näyttelijä käyttämään hyväksi kokemuksiaan, löytääkö ilmaisun vai purkautuuko sellaista tavaraa, että joutuu psykiatrin puheille. Näin sen opettaessani Teatteri­ korkeakoulussa 1980-luvulla. Ja omasta kokemuksestani.» Askon luova kaaos kaatui päälle 1980-luvulla kolmesta syystä. Taloudellinen vastuu Lilla Teaternin johtajana oli saavuttanut niin suuren katastrofin mitat, että Asko oli pantannut teatterin velkojen vakuudeksi jopa kesämökkinsä Espoon Mankkaalla, äitinsä lapsuudenmaisemissa. Omat ja teatterin varat menivät sekaisin, ja velat valvottivat öisin. Avioero ensimmäisestä avioliitosta, Taiston, Miljan ja Sampon äidistä Emelie Enckellistä vuonna 1981 painoi Askon mieltä. Hän eli yksin ja sanoo, ettei se ollut terveellistä. Oli kaikkea sekalaista. Puuttui kodin turvaverkko, oli lyhyitä seurustelusuhteita ja enemmän turhaa vapaaaikaa kuin järjestyksessä olevaa yksityiselämää. Mies, jota läheiset eivät kuvaile varsinaiseksi koti-isäksi, kaipasi ja tarvitsi perhe-elämää. Sen hän oivalsi vasta myöhemmin. 19


»Rakastettava ensimmäinen appeni, kirjallisuuden professori Olof Enckell kysyi minulta aikoinaan esikoiseni laskettua aikaa. En tiennyt sitä, mihin appi sanoi, että tiesin näköjään paremmin teatterin kuin perheen ensi-illat. Siinä hän oli harvinaisen oikeassa.» Kun yksityiselämän yksinäisyyteen osui vaativa rooli Lilla Teaternissa Tšehovin novellista dramatisoidussa näytelmässä Vahtimestari Nikitan teatteri, se johti syvään masennukseen. Näytellessään Lillanissa vuosina 1988–89 mielisairaalan lääkäriä Andrej Jefimovitj Raginia, joka itse sairastuu ja joka suljetaan omalle osastolleen, Asko sukelsi liian syvälle. Ohjaaja, liettuanjuutalainen venäläinen, Kaunasissa vuonna 1941 syntynyt Kama Ginkas vaati näyttelijöiltään paljon. Hän oli itse joutunut jossakin elämänvaiheessaan suljetulle osastolle ja antoi kokemuksestaan vinkkejä Askon rooliin. Tämä kun on koettu! Lillan vieraili Vahtimestari Nikitan teatteri -esityksellään Reykjavíkissa, Oslossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Italiassa Parmassa. Se sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon. Kiitosta sateli joka suunnasta. Rooli vei Askon kuitenkin henkisten voimavarojen rajoille. Hän alkoi epäillä omaa mielenterveyttään. Kun uupumus ja masennus kasvoivat ylitsepääsemättömän suuriksi, hänen oli turvauduttava psykiatrin apuun. »Ohjaaja Kama Ginkas oli kuin Jouko Turkka kaksin verroin. Jouduin roolissani menemään syvälle omaan psyykeeni. Näytelmän tarina oli todella vaativa, samoin ohjaus. Näytelmä tehtiin ensin ruotsiksi, sitten Lillanin taloustilanteen takia myös suomeksi. Minun piti pahimpana aikana pitää näytelmän problematiikkaa yllä kah20


deksan tuntia: ensin päivällä harjoiteltiin suomeksi, illalla oli näytös ruotsiksi. Illuusion ja todellisuuden välinen raja alkoi hämärtyä. En kestänyt enää. Itkin väärissä kohdissa näytelmää, en hallinnut omaa teatteri-instrumenttiani. Kollega, näyttelijä Erkki Saarela koetti tukea minua suomenkielisessä esityksessä, ja muutkin kollegat suojelivat minua. Niin yhteisö hoiti minua. Pienissä työyhteisöissä se onnistuu. Tuki ei kuitenkaan riittänyt. Kielsin tilani itseltäni ja vakuutin kaikille, että voin aivan hyvin, vaikka läheiset huomasivat, ettei se ollut totta. Muistan, miten masennuksen keskellä tarkkailin muita ja ajattelin, että ahaa, tuollaisella lauseella tuokin kollega suhtautuu minuun. Kun koneistoni ei toiminut, kiinnitin huomiota ulkoisiin seikkoihin. Tšehov kirjoittaa näytelmässä: ’Jos ihminen saavuttaa kypsän tietoisuuden, hän kokee olevansa kuin ansassa.’ Tämä repliikki laukaisi tilanteeni.» Asko ei ole Suomen eikä maailman ainoa näyttelijä, joka on sairastunut työnsä takia. Hän kertoo, miten maailmankuulu Rex Harrinson, joka näytteli My Fair Lady -musikaalissa Mr Higginsiä tuhat kertaa, vietiin viimeisestä näytöksestä suoraan sairaalaan. Helsingin Kaupunginteatterissa vieraillut ohjaaja, näyttelijä ja Askon läheinen kollega Frej Lindqvist on kertonut hänelle uupumuksen aiheuttamista muistikatkoistaan, täydellisistä black out -tilanteista näytelmässä, jonka repliikit hän osasi vaikka unissaan. Asko sanoo, että psykiatri, nainen, jonka apuun hän turvautui, oli tavattoman taitava työssään. »Kuultuaan elämäntilanteestani hän sanoi ensi töikseen, että olisi ollut huolestunut, jos en olisi sairastunut. Hänen vastaanotollaan jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni käymään 21


läpi sellaisia tunteita ja tapahtumia, jotka olin unohtanut. Tai jättänyt alitajuntaani. Vielä teatterikouluaikanakin, jos tilanne meni vakavaksi, käänsin kaiken nauruksi. En tiedä, ovatko paatos ja syvä tuska tarpeen taiteilijalle. Jos ovatkin, minä en ole koskaan jaksanut jäädä niihin. Nyt oli pakko käydä tuska läpi.» Terapiassa Askon ahdistuksen syyt löytyivät, ja koko paketti purkautui kerralla. Se oli raskasta mutta samalla vapauttavaa. Hän näki masennuksensa hyvin visuaalisesti, mustana kuiluna, johon putosi. Tarttuessaan kuilun seinämässä olevaan ensimmäiseen oksaan, hän kuvitteli selviävänsä. Mutta ensimmäinen oksa katkesi, ja putoaminen jatkui. Tarttuessaan seuraavaan oksaan hän ajatteli, että nyt matka ylöspäin alkaa. Se alkoi vasta sitten, kun hän oli käynyt kuilun pohjalla. Hän ymmärsi, että kriisi oli selvitettävä läpikotaisin, jotta siitä selviäisi. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut, eikä puolimatkassa kääntyminen olisi auttanut yhtään. »Lääkäri sanoi, että masennukseni voidaan hoitaa lääkkeillä mutta silloin vivahteet saattavat kadota näyttelijäntyöstäni. Tai sitten teemme mielenkiintoisen tutkimusmatkan minuun. Taiteilija Sarkolan oli vaikea kieltäytyä tutkimusmatkasta! Filtterini olivat kuluneet, mutta en ollut oivaltanut sitä vuosien pyörityksessä. Halusin löytää tien takaisin itseeni. Lääkkeisiin en turvautunut lainkaan, koska niitä käyttäessä näyttelijä menettää herkkyytensä. Näyttelijä ei voi käyttää mitään huumeita. Kommunikaation on näyttämöllä kuljettava ulos- ja sisäänpäin. Output kyllä lisääntyisi joidenkin lääkkeiden ja huumeiden vaikutuksesta, mutta kollegat havahtuisivat, että mitä tuo tuossa laukkaa.» 22


Sairastuminen huolestutti Askon läheisiä. Hän meni äitinsä luokse ja kertoi tilanteestaan. Vasta silloin äiti otti puheeksi Askon lapsuudenaikaiset tapahtumat ja asiat, jotka olivat häntä itseään vaivanneet vuosikymmenien ajan. »Äiti oli hyvin käytännöllinen ihminen. Hän otti puheeksi tapahtumia, joista emme olleet aiemmin puhuneet suoraan. Hän kertoi minulle ensimmäistä kertaa omasta avioerostaan ja eron jälkeisistä kuukausista ja vuosista. Äiti oli huolestunut siitä, johtuiko sairastumiseni menneisyydestä. Vakuutin hänelle, että ei johtunut. Olin varma siitä.» Askon sisar, toimittaja Irma Salonen kertoo, miten Lillanin vaikeat vuodet, ankara taloudellinen vastuu ja juonittelut painoivat veljeä. Läheinen sisarkaan ei ollut oivaltanut, miten pahaksi tilanne oli kehittynyt. »Olimme kaikki viattomia emmekä ymmärtäneet, millaisen paineen alla Asko eli. Hän tuli aina vain hiljaisemmaksi, eikä hän puhunut minullekaan ongelmistaan. Hänen piti saada takaajia, ajautui jotta teatterin palkatoikusta olisi saatu asko sarkola sattuman maksettua. Hän teki hullun lailla töitä, ja sitten tuli se Svenska Teaterskolanin oppilaaksi vuonna 1963. rooli Tšehovin näytelmässä. Minua ahdisti jo pelkkä näyKantapään kaiken telmä, siinä oli jotainkautta samaa kuin Yksiopetelleesta lensi yli käenpesän -elokuvassa. Entuli saanut häneen moneenBenno viikkoonBessonin yhteyttä, ummikosta ohjaajalegenda ja kun viimein sain, hän puhui vähän mutta kertoi sairasluottonäyttelijä, Birgitta Ulfssonille kuin oma poika tumisestaan ja saamastaan hoidosta. Sairastuminen jätti ja lopulta Suomen suurimman sellaisen jäljen, että minun on säännöllisesti kuultava hänen äänensä ja tiedettävä, missä hän on.» laitosteatterin johtaja. Myös Askon lapset, jotka asuivat vanhempien avioeron jälkeen äidin kanssa, näkivät isän tuskaisesta olemuksesta, ettei kaikki ollut hyvin.www.wsoy.fi Näyttelijä99.1 Sampo Sarkola oli alle isbn 978-951-0-40063-0 Etukannen kuvahuolen Marja Airio / isästä. Lehtikuva kymmenvuotias. Hän muistaa

9789510400630*

Päällys Martti Ruokonen

23


Talvitie, Liisa: Asko Sarkola (WSOY)