Page 1

Salli Suor sa Pe rtti Vi lan de r

Pentuneuvola

W S OY


Pe rtti Vi lan de r Salli Suor sa

Pentuneuvola

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki


Š Pertti Vilander ja Salli Suorsa ja WSOY 2013 Piirrokset s. 58 ja 59 Kaisa Eskola Ulkoasu Aleksi Jalonen Taitto Jukka Iivarinen / Vitale Ay ISBN 978-951-0-39947-7 Painettu EU:ssa


p e ntu n e uvo la

Sisällys Esipuhe 6 1. Kasvattajan valinta 8 2. Pentutestaus 20 3. Pennun valinta 28 4. Kasvattajan luota kotiin 44 5. Pennun viestintä 56 6. Dominanssi – ja kenelle se kuuluu   62 7. Sisäsiistiksi oppiminen 86 8. Kivaa kopelointia kirsusta hännänpäähän 92 9. Yksinolon harjoittelu 106 10. Hihnassa kulkeminen 116 11. Makupaloja vain temppukoulutukseen 124 12. Ohjeita kasvattajille 134 13. Kysymyksiä ja vastauksia 144 14. Pertti Vilander – eli kuka minä olen 152 Hakemisto 159 Kuvalähteet 160


Esipuhe

K

aikki vähänkään pidempään ”koirapiireissä” liikkuneet tuntevat Pertti Vilanderin nimen. Hän on kouluttanut koiria ja koiranomistajia 1960-luvulta lähtien, toiminut koira-alan yrittäjänä yli 30 vuotta, kouluttanut koirankouluttajia ja toiminut luennoitsijana. Ei liene kovin liioiteltua sanoa, että Pertti Vilander on Suomen koiramaailman legenda. Tutustuimme Pertin kanssa sattumalta. Hän etsi pentuaiheiselle kirjalleen kirjoittajaa, ja yhteinen koirankasvattajatuttavamme vihjaisi meille molemmille, että ottakaapa asia puheeksi. Tapasimme, ymmärsimme toisiamme, ja pian kirjan teko lähti käyntiin. Olen työskennellyt lehtitoimittajana reilut kymmenen vuotta ja lisäksi kirjoittanut aiemmin yhden kirjan, joten luulin suunnilleen tietäväni, minkälaiseen projektiin olin hyppäämässä. Olin väärässä. En nimittäin lainkaan aavistanut, kuinka paljon uutta oppisin. Lapsuudesta lähtien elämääni on kuulunut paljon koiria ja muita eläimiä. Koiria olen omistanut yhtäjaksoisesti nyt 12 vuotta. Tällä hetkellä laumaani kuuluu neljä koiraa – collievanhus sekä kolme nuorempaa tanskandoggia – ja oma tapani toimia koirien kanssa on aina ollut täysin vaistonvarainen. Pertin tavattuani olen oppinut ymmärtämään koirien käyttäytymistä aivan uudella tavalla, koiramaisen logiikan ja laumaelämän näkökulmasta. Pertin ansiosta olen oivaltanut myös sen, kuinka koirani ymmärtävät paremmin minua. Yksi aivan erityinen seikka, jolle Pertti on saanut silmäni avautumaan, on ollut koiran luonteen 6  


ja hermorakenteen merkitys. Siihen kiinnitetään koiraa valitessa aivan liian vähän huomiota siitä huolimatta, että se on hyvin merkittävä tekijä koiran ja ihmisen yhteiselossa. Pentuneuvolan kirjoitustyössä Pertti puhui ja antoi neuvoja, minun tehtäväkseni jäi kysymysten tekeminen, Pertin ohjeiden kyseenalaistaminen ja tietenkin kirjoittaminen. Aivan kaikkea ei voi sanoa vaikka kuinka haluaisi, mutta parhaamme mukaan olemme yrittäneet saada rajalliseen tilaan koottua tärkeimmät asiat koiranpennun hankinnasta ja kasvatuksesta. Tieteellisesti tutkittuja tai todeksi näytettyjä faktoja tässä kirjassa ei esitetä, vaan kaikki näkemykset ja ohjeet ovat Pertin omia ja pohjautuvat hänen kokemukseensa. Kirjan viimeisessä luvussa Pertti kertoo tarkemmin omasta koirankasvatusideologiastaan ja kymmenistä työvuosistaan ihmisen parhaan ystävän parissa. Sekä Pertti että minä toivomme vilpittömästi, että tästä kirjasta olisi hyötyä ja apua mahdollisimman monelle koiranomistajalle tai pennun hankkimista suunnittelevalle. Jos Pentuneuvolan avulla onnistutaan välttämään edes yhden koiran muuttuminen niin sanotuksi ongelmakoiraksi, kirjan kirjoitustyö ei ole ollut turhaa. Helsingissä 9. 3. 2013 Salli Suorsa 7


e nsi m mäi n e n lu ku

Kasvattajan valinta Kasvattajalla eli koiran emän omistajalla on valtavan tärkeä rooli koiran koko elämässä. Pentujen ja niiden emän hyvällä hoidolla ja pentujen oikeanlaisella käsittelyllä syntymästä lähtien on suuri merkitys. Kasvattaja on ratkaisevassa roolissa myös siinä, että toisilleen sopivat koira ja ihminen löytävät toisensa. Kasvattajan valintaan siis kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa – sillä tavoin pennun­ottaja varmistaa, että koira on lähtöisin hyvistä oloista ja että pentu ja sen vanhemmat ovat terveitä ja hyvin hoidettuja.

K

asvattajia on monenlaisia. Silloin, kun vielä kasvatin koiria, lukeuduin niihin kasvattajiin, jotka eivät kasvata pentuja ulkopuolisille vaan itselleen. Omilla koirilla kasvatin omaa koirakantaani ja ”ylimääräisille” pennuille pyrin etsimään kodin. Tämä on taloudellisesti kaikkein kannattamattomin koirankasvatusmuoto, mutta se on ehdottomasti kasvatustapa, jolla rodun geenipooli paranee. On myös kasvattajia, jotka tekevät kasvatustyötä ammatikseen ja maksavat yrittäjien verot ja eläkemaksut. Nämä kasvattajat huolehtivat siitä, että koirat ovat hyviä, mutta koiria täytyy olla paljon, jotta toiminnalla elää. Se on ihan reilua työtä: jos lähtee siitä, että elättää itsensä kasvattamillaan koirilla, täytyy myös erittäin tarkkaan vastata siitä, mitä myy. Koira on tavallaan tuote, jolla kasvattaja tienaa oman elantonsa. Kasvattajan valinta 9


Sitten on toimijoita, jotka kasvattavat koiria vain ja ainoastaan rahan vuoksi. Kerran vierailin erään kasvattajan luona tekemässä pentutestauksen. Kun olin testannut pennut ja tein lähtöä, kasvattaja sanoi minulle, että ”ajattele, siinä on 8 000 euroa”. Niskakarvani nousivat pystyyn, koska minulle koira on ymmärtävä ja tajuava lauman jäsen, ei suinkaan jokin summa rahaa. Tällaisen kasvattajan kohdalla on usein se ongelma, että hän pyrkii minimoimaan kustannukset ja maksimoimaan voiton. Kun kaikki tehdään mahdollisimman halvalla – valitaan esimerkiksi halvaksi tuleva uros ja ruokitaan ja hoidetaan emo ja pennut mahdollisimman pienin kustannuksin – niin sutta ja sekundaa siitä tulee. Ja sieltä tulee myös asiakkaita ongelmakoirakouluttajille. Kaikkien mahdollisten hälytyskellojen pitää kilistä silloin, jos kasvattajalle soitettaessa ja häneltä pentuja tiedusteltaessa hän ehdottaa, että tuo pennun jonnekin nähtäväksi. Yleensä kasvattaja sanoo tahtovansa säästää pennunottajan vaivaa, voivottelee pitkää välimatkaa ja tarjoutuu ikään kuin palveluksena tuomaan pennun jonnekin lähemmäksi. Samaan hengenvetoon hän tietysti kehuu pentunsa maasta taivaaseen. Kokematon pennun ostaja haksahtaa tähän halpaan helposti – varsinkin, kun mielessä vellovat suuret tunteet ja toiveet oman koiran hankkimisesta. Aivan lyhyen ajan sisällä minulla on ollut kolme asiakasta, jotka eivät ole etukäteen tavanneet kasvattajaa vaan jo ensimmäisellä tapaamisella pentu on haettu huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tapaamispaikalta. Rahat on maksettu ja pentu vaihtanut omistajaa. Hyvin pian uudessa kodissa pennussa alkaakin ilmetä kaikenlaista vikaa ja ongelmaa. On ehdottoman tärkeää, että pennun ostaja näkee kasvattajan kodin ja koirat! Samoin on selvää, että jokainen vastuullinen kasvattaja tahtoo hyvissä ajoin ennen pennun luovutusta tavata pennunottajat, jotta hän pystyy arvioimaan, voivatko nämä tarjota pennulle hyvän kodin. Ihminen ei ota koiraa urheiluvälineeksi tai työkaluksi. Koira otetaan lemmikiksi, ystäväksi, kaveriksi. Karuin ja jöröinkin suomalainen mies nauttii osoittaessaan tunteitaan ja pitäessään omaa koiraa hyvänä. Koiranpennun hankinnassa tunteet ovat hyvin vahvasti mukana niin kuin niiden mielestäni ehdottomasti pitääkin olla. Tunteiden vallassa 10  P ENTUNEU V OLA


ihmisiltä kuitenkin usein unohtuu, kuinka suuri merkitys koiranpennun elämän alkuhetkillä on koko sen loppuelämälle. Tässä on se syy, miksi vielä tänäkin päivänä ihmiset erehtyvät hankkimaan tällaisia ”huoltoasemapentuja”. Sopiva sekoitus järkeä ja tunnetta on koiranpennun hankinnassa paras resepti.

Tietoa ihmisiltä, ei netistä Kasvattajan valinta on rankka ja vaikea homma. Väitän, että jopa 50 prosenttia pennunostajista epäonnistuu kasvattajan valinnassa, ja he saavat kipeän, huonoluonteisen, huonosti käyttäytyvän koiran. Tavallisin marssijärjestys on se, että aluksi etsitään koirakirjoista ja netistä söpöjä, ihania koiria. Sen jälkeen katsotaan, missä pentuja on myynnissä, soitetaan kasvattajalle ja mennään katsomaan pentuja. Siinä vaiheessa kun pentuja ollaan katsomassa peli onkin jo menetetty. Tällä tavoin menettelemällä kasvattajan ja koiran valinta menee täysin poskelleen valtavan suurella todennäköisyydellä. Kasvattajaa etsiessä ja valitessa netti on mielestäni huono väline. Sieltä saa kyllä kasvattajista paljon tietoa, mutta se ei ole rehellistä. Ainoa rehellinen mittari on kysyä ihmisiltä. Erittäin hyvä keino on käydä koiranäyttelyissä kyselemässä – ja jutella siellä siis koiran omistajien, ei kasvattajien, kanssa. Mitä useamman ihmisen kanssa juttelee, sen parempi. Vanha totuus on, että hyvä kello kuuluu kauas ja paha kello vielä kauemmas. Jokainen kasvattajahan tietysti kehuu omia koiriaan ja omaa mainettaan ja haukkuu muita kasvattajia. Se on yleissääntö, joka ei päde niinkään ammattikasvattajien kohdalla, mutta niin sanottujen normikasvattajien kohdalla se on valitettavan tavallista. Kasvattaja haluaa päästä pennuista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eroon, koska pennut tuottavat suunnattoman määrän sotkua ja työtä. Ja mitä pidempään pentu kasvattajan luona on, sitä vähemmän siitä saa rahaa. Esimerkiksi koirat.com -nettisivustolla kasvattajia ja pentueita on paljon. Joukossa on toki hyviä ja kunnollisia kasvattajia, mutta valitettavasti myös niitä vähemmän kunnollisia. Paljon pentuja kaupataan myös tori.fi-sivustolla sekä lemmikkipalstat.netin Apula-sivustolla. Tällaisille Kasvattajan valinta 11


nettisivuille kuka tahansa voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, joten pennun­ ottajan kannattaakin suhtautua näihin ilmoituksiin terveen epäluuloisesti. Parhaiten hyvän kasvattajan löytää kyselemällä kavereilta. Ystävät eivät kehtaa suositella kasvattajaa, josta heillä itsellään on huonoja kokemuksia. Tässä pulmaksi tietenkin tulee se, että pennun hankkimista suunnittelevan kaveripiiristä ei välttämättä löydy ainuttakaan koiranomistajaa. Nettiä huomattavasti parempia kasvattajien etsiskelypaikkoja ovat Kennelliiton Koiramme -lehti ja rotujärjestöt. Jos tuttujen joukossa ei ole ketään, joka osaisi opastaa hyvän kasvattajan löytämisessä, kannattaakin mieluummin kääntyä Koiramme-lehden ja rotujärjestöjen kuin epämääräisten nettisivustojen puoleen.

Renkaanpotkija mukaan Kun ihminen ostaa uuden auton, hän pitää sitä kolme tai neljä vuotta. Kun ihminen ostaa koiran, hän pitää sitä keskimäärin 13–14 vuotta. Tätä ei varmaankaan voi liikaa painottaa: kasvattajan luokse käymään mennessä pitää ottaa kaveri mukaan! Usein mennään perheen kanssa, ja jos mukana on vielä lapsia, homma menee ihan tolkuttomaksi. Perheen sijaan mukaan pitäisi ottaa joku ulkopuolinen, ikään kuin renkaanpotkija, ja kysyä hänen mielipidettään siitä, mitä hän näkee. Ihan ensimmäinen asia kasvattajan luona vierailtaessa on se, miten koirat käyttäytyvät vieraita kohtaan – ovatko ne avoimia ja iloisia? Toinen seikka on koti – minkälainen se on? Kodin ei tarvitse olla tiptop puunattu, vaan sillä tavoin siisti, ettei pentujen ulosteita ole joka paikassa ja koirat ovat selvästi terveitä. Koirat ovat siinä mielessä ihania, että ne eivät osaa valehdella. Ne käyttäytyvät juuri täsmälleen siten kuin ne odottavat, että niiden kuuluu käyttäytyä, niin omistajia kuin vieraitakin kohtaan. Jos koirat tulevat haukkuen vierasta vastaan, se kuuluu asiaan ja on normaalia koiran toimintaa. Sen sijaan ei ole normaalia, jos koirat pelkäävät ja varovat vierasta, kiertävät kaukaa. Näin käyttäytyvä koira on joko luonnevikainen tai arka, tai sitten koiria on kohdeltu niin, että ne suhtautuvat epäluuloisesti ihmisiin. Valitettavasti kasvattajienkin joukkoon mahtuu sellaisia 12  P ENTUNEU V OLA


ihmisiä, jotka kohtelevat koiria aggressiivisesti ja kovakouraisesti. Karkeasti voi sanoa, että normaalisti käyttäytyvään koiraan vieras ihminen pystyy koskemaan noin 10–15 minuutin sisällä siitä, kun hän on tullut ovesta sisään. Tietenkään ei voida vaatia, että voimakkaan vahtivietin omaava koira menisi heti vieraan luokse ja heiluttaisi häntää. Mutta siinä vaiheessa kun ihminen on niin sanotusti kotiutunut laumaan, pitää koiran hyväksyä hänen läsnäolonsa. Kasvattajalta kannattaa kysyä, mitä hän koiriensa kanssa harrastaa. Siitä tietää, että koirat on otettu perheeseen oikein perustein, jos niiden kanssa harrastetaan jotakin. Sillä ei ole väliä, mitä harrastetaan – periaatteessa hyväksyttävä harrastus ovat näyttelytkin, sillä näyttelyissä ei yksinkertaisesti pärjää, jos koiran pää ei ole kunnossa. Jutustelun lomassa kannattaa kysellä myös koirien harrastustuloksista, sillä nekin puhuvat omaa kieltään kasvattajan työn laadusta.

Keittiöstä vai autotallista? Ihanteellinen kasvattaja on sellainen, jota itse kutsun ”keittiökasvattajaksi”. Tällaisen kasvattajan kodissa on pennuille rajattu tila ihmisten keskeltä, kuten keittiöstä tai olohuoneesta. Silloin pennut ovat jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa: aina kun ihminen kävelee ohi, hän juttelee pennuille tai rapsuttaa niitä, ja näin pennut automaattisesti kasvavat sosiaalisiksi. Kokemukseni mukaan kaikkein parhaan tuloksen saa juuri tällaisista keittiöpennuista, ja onneksi suurin osa suomalaisista kasvattajista hoitaakin pennut näin. Niin sanotuilla suurkasvattajilla pennut ovat yleensä erillisessä kennelrakennuksessa. Pelkästään pariskunnan voimin suurkasvattamo harvoin toimii niin hyvin, että työt ja pentujen sosiaalistaminen tulisivat hoidettua kunnialla. Monilla suurkasvattajilla onkin apunaan nuoria, yleensä tyttöjä, jotka siivoilevat pentulaa ja keskittyvät pentujen lällyttämiseen. Mutta valitettavasti on myös kasvattajia, joilla pennut ovat esimerkiksi autotallissa, jossa käydään vain pikaisesti pari kertaa päivässä ruokkimassa koirat ja siivoamassa ulosteet, eikä pentuja totuteta ihmisiin millään tavoin. Minulla on ollut asiakkaana saksanseisojan pentu Kasvattajan valinta 13


juuri tällaisesta paikasta, ja se pentu oli suoraan sanottuna kammottava. Koiran päässä ei ollut mitään vikaa, eli vanhempien yhdistelmä oli hyvä. Mutta koiran pentuajan kokemukset ihmisistä olivat olemattomat, ja sellainen pentu suhtautuu varauksella ihmisiin. Saksanseisoja oli ihana koira minun koirieni kanssa, mutta ihan kamala minun ja omistajiensa suhteen. Kutsun tällaista koiraa ”koiran koiraksi”; se on leimautunut muihin koiriin, ja sen luottamus ja kiinnostus ihmistä kohtaan on hyvin vähäinen. Mitä vanhemmaksi pentu ehtii ilman kunnollista ja säännöllistä ihmiskontaktia, sitä vaikeampaa on sen kasvattaminen ”ihmisen koiraksi”. Pentutehtailu-sanaa käytetään paljon, ja yleensä negatiivisessa mielessä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Tunnen muutamia kasvattajia, joiden toiminnan itse määrittelen pentutehtaaksi. Siinä ei ole mitään pahaa, vaikka pentueita olisi 80 vuodessa, jos koirat ja kaikki muutkin asiat on hoidettu hyvin ja ”tehdas tekee laatutuotteita”. Kun televisiotehdas alkaa tehdä huonoa tavaraa, asiakkaat nostavat metelin. Kun koiratehdas alkaa tehdä huonoa tavaraa, ihmiset eivät nosta meteliä, vaan syyllistävät itsensä. Siinä on pentutehtaiden suurin ongelma, ja juuri tähän ihmisten vaitioloon perustuu myös huonojen kasvattajien menestyminen ja heidän toimintansa jatkuminen.

Rähinää ruokakupilla Yllättävän monet kasvattajan luona tapahtuvat asiat vaikuttavat koiran käytökseen koko sen loppuelämän ajan. Näin tämän erittäin konkreettisesti, kun muutaman päivän sisällä asiakkaakseni tuli kolme ongelmakoiraa, joista jokaisen käytöshäiriöiden taustalla olivat koiran elämän ensimmäisten viikkojen tapahtumat. Yksi koirista oli kaksivuotias beauceron, joka oli aivan hirvittävän vihainen ruoastaan. Kun joku vain kävelikin koiran ohi sen syödessä, alkoi murina. Koira oli ollut sellainen aivan pikkupennusta asti. Omistajat olivat pahentaneet ongelmaa, kun joku oli heitä opastanut, että koira pitää opettaa antamaan ruokansa pois – vaikka sitten laittamalla hanskat käteen ja ottamalla kuppi väkisin pois puremienkin uhalla. Omistajat olivat noudattaneet tätä ohjetta. Koirahan oli saanut siitä niin hirvittävän 14  P ENTUNEU V OLA


raivokohtauksen, että se oli purrut emänm u i s t e t tava a täänsä käteen todella pahasti. Sen tapahKasvattajaa valitessa tuessa koira oli iältään vain hieman päälle nelikuinen. Sen jälkeen emännälle tuli • Rotujärjestöt ja Suomen Kennelliiton Koiramme -lehti pelko ruokintatilannetta kohtaan. ovat nettiä parempia paikkoja Kun pennut kasvattajan luona opettekasvattajan etsimiseen. levat syömään kiinteää ruokaa, ne usein • Käy aina kasvattajan kotona syötetään renkaan mallisesta isosta kupisjotta näet, miten pennut ja ta, jonka ympärille koko pentue kokoontuu niiden emä on hoidettu. syömään. Tämä toimii ihan hyvin siihen • Kysele kasvattajalta pentuasti, kun pennut tulevat noin viiden viikon jen vanhempien terveydestä ikään. Jos kasvattaja syöttää pennut tällä ja luonteesta, kasvattajan tavoin vielä siitä eteenpäin, voi syntyä onkoiraharrastuksista, pentujen gelmia. Pennut kasvavat kokoa ja saavat totuttamisesta ihmisiin ja kaikoko ajan lisää luonnettakin, ja tällaisessa kesta mahdollisesta muustakin mitä mieleen juolahtaa – ruokailutilanteessa niiden posket hankaatyhmiä kysymyksiä ei ole. vat vieressä syövän sisaruksen poskiin. Se • Älä ota ”huoltoasema­ ärsyttää pentuja, ruokailuun tulee ärinää ja pentua”! murinaa, jotkut pennut joutuvat väistämään ja toiset tunkevat parempaan paikkaan. On selvää, että jo pikkupentuna ruoastaan taistelemaan joutunut koira kokee myöhemminkin, että ruokaa täytyy puolustaa kaikin mahdollisin keinoin. Olen joskus testannut tämän omilla pennuillani. Kun pennut söivät, laitoin käden pennun pään viereen ja hyvin kevyesti silitin poskea. Jopa niinkin pieni kuin kolmen viikon ikäinen pentu alkaa murista, kun joku tunkee poskikosketukseen ruokaillessa. Pennut olisikin hyvä syöttää niin, etteivät ne joudu sivuttaiskosketukseen toistensa kanssa. Parasta on syöttää vaikkapa kaksi pentua kerrallaan, ja sillä tavoin, että ne syövät vastakkain, eivät vierekkäin. Silloin pennut eivät ole kosketuksessa toisiinsa ja ne pystyvät myös tarkkailemaan toisiaan eikä skismaa synny. Väitän, että tämä esimerkkitapaukseni beauceron oli kasvattajan luona syönyt juuri kuvatulla tavalla, liian ahtaasti toisten pentujen välissä. Kyselin omistajilta asioista hyvin tarkkaan ja kävi selväksi, että omistajat eivät ole ongelmaa synnyttäneet – pahentaneet kylläkin – Kasvattajan valinta 15


vaan koiran käytös oli ollut sellainen alusta asti. Kasvattajalta ehdottomasti kannattaisikin tiedustella, miten pennut ovat tottuneet ruokailemaan. Tai vaikkapa sopia kasvattajan kanssa, että saa itse olla paikalla näkemässä, kun pennut syövät. Ruoan ottaminen pois sitä puolustavalta koiralta on pahin mahdollinen virhe. Koiran päinvastoin pitää voida luottaa siihen, että sen ei tarvitse puolustaa ruokaansa vaan se saa varmasti syödä rauhassa. Jos pienellä pennulla tuntuu olevan taipumusta ruoan puolustamiseen, ruokailutilanteista pitää tehdä rauhallisia ja pennun näkökulmasta täysin luotettavia. Ruokakupille valitaan sellainen paikka, että mikään hätätilannekaan ei aiheuta sitä, että pennun ohi pitäisi kävellä sen syödessä. Pentu laitetaan istumaan, pannaan ruokakuppi lattialle jonkin matkan päähän ja annetaan pennulle lupa ottaa ruoka. Sen jälkeen siihen ei kiinnitetä mitään huomiota, vaan pennun annetaan olla omassa rauhassaan kunnes se on syönyt ruokansa ja poistunut kupiltaan. Vuoden ikään mennessä ruoan puolustaminen on jo unohtunut, jos koiralla ei siihen ole ollut tarvetta. Näillä ohjeilla varustin myös kyseisen beauceronin omistajat. Heidän alkuperäiseen ongelmaansa – eli siihen, että koiralta voisi ongelmitta ottaa ruokakupin pois – en kuitenkaan voinut antaa apua. On hyvin tärkeää ymmärtää, että ihminen ei nosta omaa asemaansa ottamalla koiralta ruoan pois – sellainen väite on ihan huuhaata. Toki elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin koiran suusta on hyvä saada pois jotain sellaista jota siellä ei pitäisi olla, mutta todellisuudessa niitä tilanteita tulee vastaan erittäin harvoin. Ja koira, jolle asiasta ei ole tehty ongelmaa, todennäköisesti myös antaa kaivaa suunsa tyhjäksi ilman minkäänlaisia vastusteluja.

Työkoira tavallisella omistajalla Toinen esimerkkitapaus oli 2,5-vuotias saksanpaimenkoira, jonka omistaja oli parikymppinen nuori nainen. Omistajalla oli nykyisistä saksanpaimenkoirista mielikuva, että ne ovat pehmeitä nössöjä, joiden kanssa ei voi harrastaa mitään. Sen vuoksi hän hankki koiran kasvattajalta, joka kasvattaa koiria lähinnä armeijalle ja poliisille. Koiran ottaja oli 16  P ENTUNEU V OLA


puheillaan onnistunut saamaan kasvattajan vakuuttuneeksi siitä, että hän tarvitsee hyvähermoisen, vahvaluonteisen, voimakastahtoisen koiran, jonka kanssa hän pääsee koiraharrastuksissa pitkälle. Kasvattaja teki saman virheen kuin itsekin olen tehnyt eli uskoi pennun ottajan puheita liian helposti ja valitsi tälle kovaluonteisen yksilön. Vuoden ikään tultaessa saksanpaimenkoiralla ei ollut mitään muuta kuin ongelmia. Sillä oli ylisuuri puolustusvietti; kukaan mies ei päässyt omistajan luokse ilman, että koira olisi yrittänyt purra. Kadulla vastaantuleville koirille rähjättiin. Aina kun koiralla oli tylsää, se hyökkäsi omistajansa kimppuun – ei vihaisesti, vaan hyppien ja vaatteista näykkien, haastaen omistajaansa leikkiin. Omistaja oli luonteeltaan aktiivinen ja eloisa, mutta kiltti – ei siis todellakaan päällepäsmäri eikä riittävän kovis, jotta olisi saanut niin vahvaan koiraan johtajan otteen. Kun koira tuli 2,5 vuoden ikään, nainen oli täysin helisemässä sen kanssa. Jouduin suosittelemaan, että hän ottaisi yhteyttä viranomaisiin ja luovuttaisi koiran työkoiraksi. Eniten itseäni ottaa tässä tapauksessa päähän se, että tyttö myönsi ettei pärjännyt koiran kanssa, ja haki siihen minulta apua – mutten kuitenkaan voinut auttaa. Se oli koiranomistajalle kova paikka. Hän itki kun tajusi, miten asiassa kävi.

Saatiin kova uros, vaikka pehmeää pyydettiin Kolmas tapaus oli pariskunta, jolla oli kaksi bokseria. Koirista vanhempi oli narttu, jonka kanssa pariskunta tuli luokseni, kun koira oli vuoden vanha. Nartun ongelmana oli vastaantuleville koirille rähjääminen. Toinen, pienempi pulma oli ruoan varastaminen pöydiltä. Luonteeltaan koira oli pehmeä ja kiltti, ja nämä ongelmat saatiin melko pienellä työllä kitkettyä siltä pois. Sittemmin pariskunta oli hankkinut toisen bokserin. He olivat pyytäneet kasvattajalta ensimmäisen kaltaista, kilttiä ja pehmeänpuoleista koiraa. Mutta kasvattaja olikin antanut heille todella tiukan, kovan, röyhkeän ja itsevarman urospennun. Pariskunta oli kuitenkin jollain tavoin pärjännyt koiran kanssa, koska olivat käyneet luonani ensimmäisen koiransa kanssa ja sovelsivat oppimiaan asioita uuteenkin koiraan. Kasvattajan valinta 17


Uroksen käytösongelmat kuitenkin kärjistyivät ja pahenivat, ja muutamia kuukausia sitä katseltuaan pariskunta hakeutui luokseni. He eivät ymmärtäneet, mistä koiran omituinen käytös johtuu. Syy koiran muuttuneeseen käytökseen selvisi nopeasti: nainen oli nimittäin seitsemännellä kuulla raskaana. Kun lauman ykkösnarttu odottaa vauvaa, se aiheuttaa kyseisen urosbokserin kaltaiselle vahvalle ”kakkosjohtajalle” kovaa stressiä. Äidiksi tuleva nainen ei voi luonteensa ailahteluille mitään: välillä on aivan kauhea halipula, välillä kiukkuinen kuin ampiainen. Ilman muuta koira reagoi siihen. Tämä bokseri oli hyvin epävarma siitä, miten sen pitäisi emäntäänsä suhtautua. Esimerkiksi naisen kutsuessa irti olevaa koiraa se kyllä juoksi kohti, mutta ei ottanut minkäänlaista kontaktia emäntäänsä, ei edes katsonut häntä. Koira ei myöskään asettunut emäntänsä viereen, vaan kun se ei mitään muuta keksinyt, se tuli minun luokseni ja asettui viereeni istumaan. Raskaana olevan johtajanartun arvo koiran silmissä on suunnattoman suuri. Naisen käytös koiraa kohtaan kuitenkin aiheutti koiralle suurta epävarmuutta. Koiramaailmassa tiineenä oleva narttu on jopa suorastaan häijy muille laumassa oleville koirille. Käytöksellään narttu pyrkii nostamaan itseään muiden koirien silmissä, ja samalla viestittää että ”minulle on tulossa pentuja, velvollisuuteni on suojella niitä”. Ihmisnainen ei toimi näin, mikä ymmärrettävästi hämmentää koiraa. Neuvoin kuitenkin naista viestittämään koiralle omia tunnetilojaan käyttäytymisensä kautta. Niin narttukoirakin tekisi. Muutoin tulin siihen tulokseen, että koiran ongelmien kanssa ei kannattanut siinä vaiheessa ryhtyä tekemään töitä. Sovimme, että palaamme asiaan, kun vauva on maailmassa. Tässä tapauksessa minua harmittaa kasvattajan menettely pennun valinnassa, koska pariskunta oli varta vasten pyytänyt pehmeää yksilöä. Pentuja ei oltu testattu millään tavalla – jos olisi, ja pennun valinta olisi tehty sen mukaan, tällaisia ongelmia ei olisi edes syntynyt. Pentutestauksesta ja sen merkityksestä koiran valinnassa kerrotaan tarkemmin seuraavassa luvussa. Kaikki edellä kuvatut kolme esimerkkiä – beauceron, saksanpaimenkoira ja bokseri – ovat tapauksia, joiden kanssa jouduin nostamaan 18  P ENTUNEU V OLA


käteni pystyyn ja toteamaan, että en voi auttaa omistajia sillä tavoin kuin he olisivat toivoneet. Ja kaikkien kolmen tapauksen taustalla on kasvattajan toiminta, tavalla tai toisella.

Hyvä kasvattaja on kultakimpale Kun on kerran onnistunut löytämään hyvän, luotettavan ja tunnollisen kasvattajan, kannattaa häntä kuunnella tarkkaan ja antaa arvo hänen asiantuntemukselleen. Parhaimmillaan hyvä kasvattaja on lähes ehtymätön tietopankki, jolta saa opastusta kaikessa mahdollisessa koiran kanssa eteen tulevassa. Hyvä kasvattaja on myös rehellinen: hän ei salaa pennun suvussa esiintyviä sairauksia, ja kertoo suoraan, jos jostain tietystä pennusta ei syystä tai toisesta ole näyttelykoiraksi – ylipäätään hyvä kasvattaja on kaikessa toiminnassaan vilpitön, ja pitää sovituista asioista kiinni. Hyvää kasvattajaa kiinnostaa vielä vuosienkin päästä, mitä hänen luotaan maailmalle lähteneille koirille kuuluu. Tiedän kasvattajia, jotka ovat pennunottajien tavoitettavissa tarvittaessa ympäri vuorokauden, mikä on hätätilanteissa koiranomistajalle korvaamattoman arvokas tuki. Sanomattakin on selvää, että hyvän kasvattajan koirat voivat hyvin, ne ruokitaan laadukkaasti ja lääkitään tarvittaessa, niiden kanssa ulkoillaan ja harrastetaan riittävästi, ja ne saavat myös tarpeeksi lepoa. Hyvä kasvattaja ei myöskään teetä yhdellä nartulla liian monia pentueita, sillä hyvä kasvattaja ymmärtää, että jokainen pentue on nartulle kova fyysinen ja henkinen rasite. Hyvä kasvattaja tietää, kuinka tärkeää on, että pentu ja omistaja ovat toisilleen sopivia. Hyvä kasvattaja osaa sanoa ei: Jos hän ei syystä tai toisesta halua myydä pentua juuri sinulle, älä närkästy, vaan kuuntele, mitkä ovat kasvattajan perustelut.

Kasvattajan valinta 19


to i n e n l u k u

Pentutestaus Ei ole lainkaan yhdentekevää, minkälaisen pennun itselleen valitsee. Vaikka yhdellä pennulla korvat olisivat hassusti lerpallaan, suloisuu­ destaan huolimatta juuri se pentu ei välttämättä sovi juuri sinulle. Yhteiselämä sujuu ratkaisevalla tavalla helpommin, kun koiran ja omistajan luonteet kohtaavat. Eihän parisuhdettakaan solmita pelkäs­tään kauniin ulkonäön pohjalta!

K

un pennunottaja on hyväksynyt kasvattajan ja kasvattaja pennun­ ottajan, seuraava haaste on saada tietynlainen koiran omistaja ja taipumuksiltaan juuri hänelle sopiva pentu löytämään toisensa. Koiraa hankkiessa pitää tietenkin määrittää omaan persoonaan sopiva rotu, mutta yhtä tärkeää on määrittää myös omaan persoonaan sopiva pentuyksilö. Hieman kokeneemmat koiranomistajat tietävät, että koiran luonteella ja hermorakenteella on valtavan suuri merkitys koko koiranpidolle. Ensimmäistä koiraansa ottavat sen sijaan eivät välttämättä tule lainkaan pohtineeksi, minkälaisen pakkauksen kanssa oman luonteen ominaisuudet sopisivat parhaiten yhteen. Ajatellaan, että koira kuin koira, ja valitaan se pentueen söpöin tai kauneimman värinen yksilö. Asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, kaukana siitä! Koiran hermorakenteesta puhuttaessa tarkoitetaan ominaisuuksia, joiden perusteella koirat voidaan luokitella ”koviin” ja ”pehmeisiin” Pentutestaus 21


koiriin. Kova ja pehmeä ovat sanoja, jotka helposti johtavat kokematonta koiranomistajaa harhaan. Kun puhutaan kovasta koirasta, herkästi mielletään koiran olevan aggressiivinen, tai kun puhutaan pehmeästä koirasta, ajatellaan kyseisen yksilön olevan taipuisa ja kaikin puolin helppo tapaus. Totuus on kuitenkin paljon mutkikkaampi. Hermorakenteeltaan kova koira on käytännössä vahvaluonteinen, varma koira. Kun kovan koiran säikäyttää esimerkiksi puskasta pomppaavalla testinukella tai rämisevällä tynnyrillä, koira ei pakene tai väistä, vaan se kykenee kohtaamaan uhan. Kova koira pystyy mielessään käsittelemään tilanteen, ja huomattuaan ettei vaaraa ole, se toipuu säikähdyksestään nopeasti. Vastaavassa tilanteessa erittäin pehmeä koira käyttäytyy päinvastaisesti: säikähdys voi olla niin voimakas, että koira pyrkii kirjaimellisesti pakenemaan maan alle. Pehmeä koira ei pysty käsittelemään pelkoaan, ja voi kestää todella pitkään, ennen kuin sen paniikki menee ohi. Elävässä elämässä pelottavia tilanteita tulee tietenkin vastaan jonkin verran, mutta eivät ne koiranpidon oleellisin asia ole. Säikäytys toimikoon tässä kuitenkin havainnollistavana esimerkkinä, sillä sellaisessa tilanteessa kovan ja pehmeän koiran erot näkyvät kaikkein selvimmin. Kova koira on tavallaan vahva, synnynnäinen laumanjohtaja. Tästä syystä se myös pyrkii jatkuvasti omistajansa yläpuolelle. Kova koira voi parhaimmillaan – tai pikemminkin pahimmillaan – olla jokaisessa tilanteessa aina sopivan paikan tullen testaamassa, saisiko se ihmiseltä pomon paikan itselleen. Kova koira vaatii omistajaltaan todella vahvaa dominanssia ja jämäkkää asennetta, jottei ongelmia synny. Kun kovan koiran kanssa suhde on kunnossa ja se pitää omistajaansa johtajanaan, elämä koiran kanssa on suorastaan fantastista. Hermorakenteeltaan kova koira on helppo ottaa mukaan mihin vain, koska se käyttäytyy tyynesti vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Kovan koiran kanssa on mukava harrastaa monenlaisia lajeja, sillä se pystyy keskittymään suoritukseen. Kovassa koirassa on siis ehdottomasti omat erinomaiset puolensa – mutta luonteeltaan pehmeälle, kiltille ja myötäilevälle ihmiselle kova koira ei missään nimessä sovi. Hermorakenteeltaan pehmeä koira puolestaan ei samalla tavoin pyri kyseenalaistamaan omistajansa johtajuutta, joten monissa asioissa pehmeän koiran kanssa pääsee huomattavasti helpommalla. Alituisen 22  P ENTUNEU V OLA


Kotimainen opas koiranpennusta haaveileville ja sellaisen hankkineille!

K

oiran ja omistajan välinen toimiva kommunikaatio on edellytys sille, että koirasta tulee rakastettu perheenjäsen. Jo pieni pentu osaa näyttää tunteensa ja myös lukea omistajansa käyttäytymistä. Tämä kirja kertoo koirakielen alkeet ja neuvoo miten omistajan pitää toimia erilaisissa tilanteissa: miten opetellaan sisäsiistiksi, miten saadaan sujumaan kynsien leikkuu, miten harjoitellaan yksinoloa. Tärkeällä sijalla ovat myös kasvattajan ja perheeseen sopivan rodun valinta. Pertti Vilanderilla on vuosikymmenien kokemus kasvattajana ja ongelmakoirien auttajana. Salli Suorsa on toimittaja, jonka perheeseen on aina kuulunut koiria. Yhteistä heille on kyky ymmärtää koiraa ja sen käyttäytymistä lauman jäsenenä.

www.wsoy.fi kansi: Aleksi Jalonen 67.451 I S B N 978-951-0-39947-7

9 789510 399477

Vilander, Pertti - Suorsa, Salli: Pentuneuvola (WSOY)  

Koiranomistajuus alkaa pentuneuvolasta!

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you