Page 1

Matkanovelleja  jaakko

yli-juonikas •  jari tervo •  petri tamminen   mikko rimminen •  joni skiftesvik •  johanna sinisalo markku pääskynen •  joni pyysalo mooses mentula •  maritta lintunen •  rosa liksom taina latvala •  leena krohn •  riku korhonen   katja kettu •  jari järvelä •  antti hyry •  juha hurme •  joel haahtela •  monika fagerholm aina bergroth •  tuuve aro

Toim. Katja Kettu – Aki Salmela wsoy


Novelli palaa!

matkanovelleja Päätoimittajat: Katja Kettu – Aki Salmela

werner söderström osakeyhtiö • helsinki


Kuulutus ravintolapaikka Juha Hurme • Tivoli  11 Johanna Sinisalo • Rusketusraidat  21 Rosa Liksom • Metsästysretki  31 Petri Tamminen • Osuuteni Balkanin rauhanneuvotteluissa  36

lemmikkipaikka Aina Bergroth • Lomamaa 45 Joel Haahtela • Häämatka 52 Taina Latvala • Hän ei pelännyt ketään 60 Riku Korhonen • Lapsuuden viimeinen kesä 66

matkatavara Mooses Mentula • Kärryä hankkimassa 79 Jari Järvelä • AZ661748 86 Tuuve Aro • Lähtijätyyppiä 93

työskentelyhytti Leena Krohn • Viimeinen esiintyminen 103 Antti Hyry • Oksien väleistä sieltä täältä 112 Monika Fagerholm • China girl, 1984 118 Joni Skiftesvik • Näytön paikka 123


wc Mikko Rimminen • Toimii kuin junan vessa 133

perhehytti Markku Pääskynen • Kyläpöllönen Otus scops 147 Maritta Lintunen • Vuosikymmenten matka 152 Joni Pyysalo • Aurinkokivi 164

pc-paikka avo-osastossa Jaakko Yli-Juonikas • He lentävät kohti armoa 179

tupakkatila Katja Kettu • Kaluboi 189 Jari Tervo • Ajos 200


Kuulutus hyvät lukijat. Toivomme teidän tarttuvan käsillä olevaan teokseen uteliaina ja valppain mielin. Matkanovelleja on kokoelma tarinoita erilaisista matkoista. Tarinoissa lennetään, junaillaan ja kuljetaan, niin ajassa kuin muistissakin, niissä hupaillaan ja vakavoidutaan. Teos on osa Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanketta. Jotkin novelleista on julkaistu VR:n Matkaan-lehdessä, osa näkee päivänvalon tässä teoksessa. Meillä on ilo esitellä kaksikymmentäkaksi suomalaista novellistia. Mukana tuoreita nimiä ja konkareita. Parastaan pistelevät niin palkitut huippukirjailijat kuin vielä tuntemattomammat suuruudet. Novelli on hieno kirjallisuudenlaji, joka ansaitsee tulla luetuksi. Hankkeen tarkoituksena on nostaa novellin arvostusta ja tarjota lukijoille katsaus suomalaisen novellin tilaan. Iloksemme voimme todeta, että kokoelma avaa mielenkiintoisen näköalan suomalaiseen lyhyeen proosaan – se on oiva tapa tutustua kirjoittajiin, koska tiivis muoto antaa kuvan tekijän ominaislaadusta. Leppoisia lukuhetkiä ja hyvää matkaa! Päätoimittajat Katja Kettu ja Aki Salmela Helsingissä 19.6.2013


Ravintolavaunu


Juha Hurme

Tivoli Oli aika yllättävää olla ilman rahaa. Minulla ei ollut mitään. Tai oli kännykkä sentään, neljän vuoden takainen. Ja kännykässä junalippu ensi yöksi Tampereelta Rovaniemelle. Kontturi oli lähettänyt sen neljä vuotta vanhaan uuteen numerooni. Numero oli ollut pakko vaihtaa silloin. Sen verran häijyjä viestejä ja öisiä uhkauksia oli alkanut ropista. Mutta kone oli sama. Sen sisällä oli kaksi aarretta. Kuva Ainosta ja herätysäänenä Ainon laulama ”Pena-kulta, Pena-kulta, herää jo, herää jo, kellojasi soita, kellojasi soita, pium paum poum, pium paum poum.” Sen foton olin ottanut sängyssä yhtenä tiettynä ja unohtumattomana lokakuisena sunnuntaiaamuna, kun Elli oli mummolassa ja oltiin Ainon kanssa makoiltu pitkään ja rakasteltu. Siinä näkyi lähinnä Ainon napa ja maha, ja yksi tissi aivan lähellä ja toinen hyvin kaukana ja oli siellä alareunassa varpaitakin. Ainolla oli hoikaksi ihmiseksi hauskat pyöreäpäiset varpaat, ja ne harittivat jännästi aina kun se sai orgasmin. Huomasin sen kerran vahingossa ja olin sen jälkeen salaa seuraillut. Kenenkähän kanssa Ainon varpaat nykyään harittavat? En tiennyt sen uuden miehen nimeä enkä välittänyt tietääkään. Sen kuvan olin napannut viimeisellä hetkellä. Puhelin oli sängyssä sen tähden, että J-P oli juuri soittanut ja kertonut, että Hartikainen oli haettu kotoaan kuulusteluihin. Ja että mitä helvettiä nyt pitäisi tehdä. En viitsinyt säikyttää Ainoa, vaan sanoin J-P:lle, että eipä varmaan mitään erityistä, suljin puhelimen ja räpsäisin sen kuvan. 11


Olinhan minä tiennyt, että se olisi tulossa, en minä mikään idiootti ole. Ja nyt se siis tulisi. Jotain ihmeellistä nautintoa minä siitä jopa sain, kun kaikki kaatui ja koko maailma hajosi ja pääsin vihdoin lepoon ja rauhaan. Jyväskylä tuli ja meni, ja juna painui ensimmäiseen tunneliin. Olin aamukuudelta saanut siviilikamani ja kyydin Pyhäselästä Savonlinnaan, sieltä onnikalla Pieksämäelle, missä nousin tähän junaan. Tampereelle asti minun rahani riittäisivät ja kännykässä oli lippu Rovaniemelle. Kontturi oli pannut makuupaikankin. Ja jonkun Rapen vänkärinä pääsisin Rovaniemeltä Inariin ja siellä olisikin Kontturi vastassa. Join kahvin ravintolavaunussa ja luin pöytään jätetyt eiliset Ilta-Sanomat. Maailma näytti olevan aika lailla samalla mallilla kuin silloin joskus. Pohjoisen jäätiköt ovat sohjona, Siperian ikirouta mutavellinä ja äärimmäiset sääilmiöt riehaantuneet kaikkialla. Jotkut syövät liikaa ja jotkut liian vähän. Äärioikeisto ja uskonkiihkoilu nousevat. Tämän maan hallituksen naamat ovat vaihtuneet ja nuorentuneet, mutta puheet vanhentuneet: niiden pärstät eivät puhu enää edes suomea vaan Saksan keskuspankin kannanottoja. Laskin pennini ja sain tulokseksi 16 euroa ja risat, 18 savuketta ja tikkuaski. Päätin satsata vielä santsikuppiin. Juna oli aika lailla tyhjä, vain joku hampuusi istui ravintolavaunussa. Etsiydyin tupakkakoppiin, vedin savut, ryystin kahvia ja katselin Jämsän parturoituja hiihtokukkuloita. Mitä jos soittaisin Kontturille ja vahvistaisin, että täältä tullaan. Tapailin povitaskuani – tyhjä. Ei jumalauta, kännykkä jäi ravintolavaunuun, olin katsellut Ainon kuvaa ja tarkistanut Kontturin lähettämän lipun, alkanut lukea lehteä ja unohtanut puhelimen sen alle. Saatana kun ne oli niin litteitä jo neljä vuotta sitten. Jolkutin aika ravia ravintolavaunuun, lehti oli paikoillaan pöydällä, mutta sen alla ei ollut mitään. Hampuusi oli hävinnyt. En muistanut minkä näköinen se oli, mutta sen näköinen kuitenkin, että sille oli kelvannut toisen miehen puhelin. Konnari joi kahvia ja jutteli myyjäneidon kanssa mukavia. ”Anteeksi, unohdin kännykän tuohon pöytään ja nyt se on hävinnyt. Onkohan kukaan palauttanut sitä vaikka tänne?” ”Ei kylläkään ole”, sanoi tyttö. ”Tässä istui se yksi kaveri…” 12


”Se jäi Jämsään”, tiesi konnari. ”Soitetaan siihen. Mikä sinun numerosi on?” Mietin vähän aikaa. ”En tiedä. En todellakaan tiedä.” Se oli totta, en ollut vuosikausiin käyttänyt koko vehjettä. Tänä aamuna olin saanut sen takaisin ja toimittanut Kontturillekin numeroni käyntikorttina. ”Jos soitetaan tiedusteluun”, yritti tyttö auttaa, ”mikä teidän nimenne on?” ”Antaa olla.” Vetäydyin vaunuun istumaan jokseenkin tyrmistyneenä. Juna tuli Orivedelle. Olisi vielä puoli tuntia aikaa tehdä inventaariota kärsimästäni menetyksestä ennen Tamperetta. Nyt ei olisi kuvaa Ainon mahasta, ei herätyslaulua eikä junalippua. Eikä Kontturin numeroa. Eli ei mitään keinoa saada yhteyttä Kontturiin, se ei ollut niitä miehiä, joilla on julkinen puhelinnumero. Ketju Pyhä­ selästä Inariin oli suunnitelmana ollut aukoton mutta hauras, ja nyt se oli katkennut. Ainoa mahdollisuus oli selvittää itsensä jollakin konstilla Rovaniemen asemalle huomisaamuksi. Tuskinpa se Rape kauan odottelisi. Kello lähestyi kuutta ja juna olisi vartin päästä Tampereella. Yöjunan lähtöön oli reilut neljä tuntia ja lippu maksaisi… niin, mitähän se maksaisi, kuusi- seitsemänkymppiä ainakin, ja minulla oli santsikupin jälkeen 15 euroa. En tuntenut Tampereelta ketään. Tosin minun tapauksessani saisin tutuilta luultavasti huonommin vippiä kuin täysin tuntemattomilta. Eikä pummillakaan pääsisi millään noin pitkää siivua. ”Mitä paskakuski!” Se oli Yli-Pantti, teatterimies, saman kylän poikia. Se oli jo lukiolaisena kesäteatterin tähti. ”Mitäs tässä.” ”Lähde ravintolavaunuun, tarjoan kaljat.” ”Jään Tampereella pois.” ”Hyvin tässä vielä kerkiää.” Työnsin avainkortin varovaisesti makuuhytin oveen. Yläpritsillä kuorsasi kaveri. Lippua ostaessani minulle oli kerrottu, että saisin alapetin, kun yläpaikka oli jo mennyt. Mitään matkatavaroita sillä ei näkynyt olevan. No, eipä ollut minullakaan kuin muovikassi, jossa oli joitakin oluita. Aloin riisua päällimmäisiä vaatteita. 13


Olin myynyt elämäni Yli-Pantille sadasta eurosta Suinulan paikkeilla, viisi minuuttia ennen kuin idän pikajuna tuli Tampereelle. Yli-Pantti tiesi kaiken jutustani, totta kai, olihan siitä puhuttu aikanaan paljon televisiota myöten. Se oli siitä aivan innoissaan. ”Tuo on törkeintä, mitä on ikinä tehty! Sä olet paha jätkä!” Yli-Pantti oli kännissä ja sillä oli rahaa, näytteli kuulemma parhaillaan Falstaffia vierailijana Jyväskylän kaupunginteatterissa. Ja vauhti sillä oli päällä niin kuin aina. ”Myy minulle tarinasi!” ”Mitä sinä tarkoitat?” ”Kirjoitan siitä näytelmän. Se on täydellinen kuva tästä ajasta.” ”Satkulla saat.” ”Kiinni veti.” Tiesin, että Helsinkiin tullessaan Yli-Pantti olisi jo niin päissään, että unohtaisi koko jutun ja innostuisi jostain muusta. Mutta nyt minulla oli 115 euroa. Vedin peiton korviin ja putosin uneen jo ennen kuin juna lähti liikkeelle Tampereelta. Uni palautti minut Ainon ja Ellin luokse niin kuin monesti ennenkin, vaikka en olisi tahtonut. Nämä kirotut unet olivat vielä laadultaan piinallisen onnellisia, porvarillisia ja toden tuntuisia kotiunia, joista oli raastava herätä peruuttamattomasti toiseen todellisuuteen. Nytkin vietettiin kivaa elintasopäivää, pantiin Elli ajoissa nukkumaan ja mentiin sitten itsekin ja nukuttiin toisiimme kietoutuneina ja nähtiin unta toisistamme. ”Pena kulta, Pena kulta, herää jo, herää jo, kellojasi soita, kellojasi soita, pium paum poum, pium paum poum.” Hymyilin leveästi ja haroin kädelläni kännykkää sammuttaakseni herätyksen, jota rakkaani ääni lauloi. Iskin käteni kipeästi seinään. Avasin silmäni eikä Ainoa ollut missään. Enkä ollut kotona neljä vuotta sitten vaan junassa nyt. Kirottu uni! ”Pena kulta, Pena kulta, herää jo…” Aino ei lakannut laulamasta. Ravistelin krapulaista päätäni, olin vetänyt yöjunaa odotellessa useamman kaljan ja pari jallua Semaforissa YliPantin, eikun minun, rahoilla, ja yritin kuumeisesti ymmärtää jostakin jotakin. Yläkerran kaveri käänsi kylkeä, räpläsi jotain, ja Aino lakkasi laulamasta. Juna pysähtyi asemalle ja raotin verhoa: Tervola. 14


Makasin hiljaa selälläni ja mietin seuraavaa siirtoa. ”Huomenta.” ”Hyvää huomenta”, vastattiin ylhäältä kohteliaasti. ”Kuule kaveri, sinulla on minun kännykkä. Minun ex-vaimoni siellä äsken lauleli.” Hetki hiljaisuutta. ”Niinkö? Siinä tapauksessa palautan sen heti oikealle omistajalle.” Karvainen käsi ojensi kännykkääni sängyn laidan yli ja otin puhelimen haltuun. Nousin petiltä jalkeilleni. Tavallaan en yllättynyt. Se eilisen junan ravintolavaunun hampuusi venytteli yläpetillä. Se hyppäsi alas ja veti housut jalkaansa. ”Pääsin eilen vankilasta ja piti soittaa pari puhelua. Ja sitten huomasin sen junalipun ja päätin lähteä Lappiin paremman suunnitelman puutteessa.” ”Minäkin pääsin eilen vankilasta.” ”Missä lusit?” ”Pyhäselässä.” ”Minä olin Sukevalla kaksi vuotta petoksesta.” ”Minä istuin neljä vuotta törkeästä ympäristön turmelemisesta ja petoksesta.” ”Erikoista, että satuit saamaan paikan samaan hyttiin!” ”Tyhjä juna. Ei ole sesonkia. Ruska on ohi eikä luntakaan vielä ole. Ja ne täyttää hytit sitä mukaa, ettei tarvitse siivota niin paljon.” ”Mistä sait rahat uuteen lippuun?” ”Myin itseni.” ”Olen minäkin ollut niissä hommissa, mutta välittäjänä ja johtoportaassa.” ”Otatko aamukaljan?” ”Kiitos.” Asetuimme alas ja avasimme tölkit. Minä istuin alasängyn laidalla ja kaveri vastapäätä seinästä taitettavalla penkillä. ”Ympäristön törkeä turmeleminen?” ”Olin toisena omistajana jäteyhtiössä Lokapekat. Piruuttamme annoimme sille semmoisen nimen. Pumppasimme pääkaupunkiseudun luontoon ja sadevesiviemäreihin kymmeniä tonneja jäteöljyjä, ravintolarasvoja, raskasmetalleja ja muuta paskaa. Näin vältimme jätemaksut, jot15


ka virallisten tyhjennyspisteiden käytöstä olisi pitänyt maksaa. Petostuomio tuli asiakkaiden huijaamisesta, ne kun maksoivat meille täydet hinnat jätteiden lainmukaisesta käsittelystä. Hyvin kannattavaa liiketoimintaa sen kymmenen vuotta, mitä sitä kesti.” ”Väkisinhän tuollaisesta kiinni jää.” ”Niinhän siitä jää.” ”Ja silti annoit mennä?” ”Näin tein.” ”Ymmärrän sinua. Sinä harjoitit vain puhdasta kapitalismia, meillä kaikilla on tiettyä vetoa siihen. Tämä minun viimeinen kakku tuli myös yritystoiminnasta. Valitsin kohteekseni sopivan yrityksen, josta hankin tarvittavat tiedot. Seuraavaksi laadin tekaistun hallituksen kokouksen pöytäkirjan, jossa päätetään siirtää tilinkäyttöoikeus henkilölle X. Sitten soitin teleoperaattorille ja ilmoitin, että hallituksen puheenjohtajan sim-kortti on rikki tai kadonnut ja pyysin sulkemaan liittymän. Samalla pyysin, että puhelut käännetään numeroon, joka oli hallussani. Tämän jälkeen henkilö X marssi pankkiin ja esitti virkailijalle yhtiön hallituksen kokouksen pöytäkirjan, jossa tilinkäyttöoikeus oli siirretty hänelle. Silloin virkailija tarkisti valtakirjan aitouden soittamalla hallituksen puheenjohtajan numeroon eli minulle. Sitten X tyhjensi luvallani tilin.” ”Nerokasta.” ”Jep. Ongelmahan oli, että kukin X joutui esiintymään omalla nimellään. Hehän tässä väkisinkin jäivät kiinni. Jouduin valitsemaan äksiksi epätoivoisia ja tarpeeksi typeriä ihmisiä, päihdeongelmaisia, huumevelkaisia ja muita uusavuttomia. Yksi peliriippuvainen eläkeläismummokin oli. Ja pidin tietenkin huolen, etteivät he tienneet oikeaa henkilöllisyyttäni. Mutta yksi pidätetty, sitkeänkatkera X lopulta jäljitti ja käräytti minut.” ”Oliko se se mummo?” ”Oli.” ”Tullaan Muurolaan. Olutta?” ”Kiitos.” Kaveri liimaantui seuraani. Ei minulla oikeastaan ollut mitään sitä vastaan. Tulkoon mukaan Inariin. Ehkä Kontturi keksisi sillekin käyttöä. 16


Rovaniemen asemalla yritimme kysellä kahvilassa ja parkkipaikalla Rapen näköisiltä miehiltä, oliko ne Rapeja, mutta ei tärpännyt. Ai niin, voisinhan soittaa Kontturille. Nyt minulla oli taas oma puhelimeni. Ei vastausta. Vetäydyimme asemaravintolaan arvioimaan tilannetta. ”Mennään sinne Inariin”, ehdotti kaveri. ”Millä rahalla? Minulla on pari kymppiä jäljellä ja sinulla ei ilmeisesti sitäkään.” ”Ei raha ole mikään ongelma. Tavallaan sitä ei ole olemassakaan. Rahan kierto alkaa, kun joku lainaa sitä pankista. Pankki luo lainattavan pääoman laillisella kirjanpitomenettelyllä tyhjästä. Mistä korot maksetaan? Korot maksetaan omasta tai jonkun muun velkarahasta. Se joka ottaa lainan tänään on takaisinmaksussa täysin riippuvainen hänestä, joka ottaa velkaa huomenna. Ja niin edelleen. Näin tämä hullunmylly pyörii. Annapa minulle rahasi niin minä hommaan meille lisää rahaa.” Annoin. Kaveri meni asemaravintolan nurkkaan, jossa oli käytettyjen vinyylilevyjen divari. Kohta se palasi kainalossaan nippu lp-levyjä 1970-luvulta. ”Odota sinä täällä. Minä käyn keskustassa hoitamassa bisneksiä. Sinusta ei ole siinä kuin harmia. Palaan kahden tunnin kuluttua,” ”Miten helvetissä aiot tienata noilla kuppaisilla Tapani Kansan ja Boney M:n levyillä?” ”Minä teen rahaa vaikka käytetyistä tulitikuista. Näiden avulla se on jo melkein liiankin helppoa.” Kaveri palasi täsmälleen kahden tunnin kuluttua. Sillä oli meille pikavuoroliput Inariin, pullo pontikkaa ja kimpale poron kuivalihaa. ”Ihme jätkä!” ”Tapasin pari yksinkertaista vanhan musiikin ystävää. Nyt mentiin. Bussi lähtee puolen tunnin kuluttua.” Linja-auto pudotti meidät aika tuiterissa Inarin kirkolle. ”Mennään Hotelli Inarin baariin tiedustelemaan. Ranta-Mariksi sitä ennen sanottiin”, ehdotti kaveri. ”Mistä sinä kaikki Lapin perukoiden kuppiloiden vanhat nimet tiedät?” ”Pyöritin täällä aikoinaan ilotyttöbisnestä venäläisillä huorilla. Ne oli reiluja tyttöjä ja siinä tilanteessa, että niillä ei ollut valinnanvaraa. Eikä 17


asiakkaista ollut pulaa. Se oli menestyksekästä ja kunniallista työtä, mutta vähän liiankin helppoa. Kaipasin isompia haasteita ja vaihdoin maisemaa.” Hotellin baarissa oli vipinää. Otimme tuopit ja istahdimme nurkkapöytään. ”Mikä mies tämä Kontturi on”, kysyi kaveri. ”Murtomies, rehti konna, mallivanki. Se istui Pyhäselässä pankkiryöstöä ja vapautui vuosi takaperin. Pelailimme shakkia. Se oli pystynyt piilottamaan osan saaliista ja hommasi niillä rahoilla Lemmenjoelta valtauksen. Se kaivaa kultaa ja on jotain jo löytänytkin. Se pyysi minut apumieheksi. Sinäkin voit tulla joksikin aikaa, jos se Kontturille sopii. Kun vain löydettäisiin se jostain.” ”Jaa Kontturi”, puuttui puheeseen poromiehen näköinen poromies viereisestä pöydästä, ”kyllä minä tiedän, mistä te sen löydätte.” ”No?” ”Ruumishuoneelta. Ja on se lehdessäkin.” Äijä työnsi meille Lapin Kansan, jossa oli juttu eilen tässä samaisessa baarissa aamupäivällä tapahtuneesta puukotuksesta. Kännykästä oli tullut riitaa ja alkoholilla oli osuutta. ”Vävymiehellä oli uusi kommunikaattori ja Kontturi halusi tutkia sitä. Ja sitten se alkoi tilailla sillä jotain junalippua. Vävymies halusi kommunikaattorinsa takaisin, mutta Kontturilla oli vielä kaupat kesken ja kohta sillä oli leuku mahassa. Vävymies on vähän semmoinen äkkipikainen. Mahtoiko tulla lippukaupat valmiiksi?” ”Tulihan ne. Tämä kaveri matkusti viime yönä sillä lipulla etelästä Rovaniemelle.” ”Sen tähden se Rapekaan ei varmaan tullut Rovaniemelle”, arvaili kaveri. ”Jaa Rape? On se Rovaniemellä, tutkintavankeudessa, kun oli se puukottaja. Se on justiinsa se minun vävymies, Rape. Ja mukava mies onkin, eritoten selvinpäin.” Tivoli. Niin sen mökin oven yläpuolella luki vänkkyröistä oksista taiteilluilla kirjaimilla. Ovella oli Lapin lukko, eli harja nojaamassa ovea vasten. Mökki oli ainakin puolen vuosisataa vanha, mutta hyvin tehty luja hirsi­tönö. Nimen täytyi olla jonkinlaista huumoria, ympärillä oli autiota jänkää niin pitkälle kuin silmä kantoi. Ja se kantoi näissä maisemissa pitkälle, vaikka hämärsi ja rätki räntää. 18


Olimme kaverin kanssa päättäneet käydä katsastamassa Kontturin valtauksen. Kaveri metkuili meille jonkinlaiset kamppeet, reput, vähän evästä, kartan ja kompassin. Se Rapen appiukko piirsi meille karttaan ristin Kontturin tukikohdan merkiksi ja heitti meidät pakettiautolla Lemmenjoen varteen niin pitkälle kuin tietä riitti. Siitä oli vielä kolmen päivän patikkamatka Tivolille. En olisi selvinnyt hengissä siitä ilman kaveria, joka osasi kuitenkin suunnistaa ja ymmärsi jotain eräelämän päälle. Ihan hirveää maastoa, ryömimistä ja rämpimistä märissä vermeissä, kylmästä hytisten soissa ja pusikoissa. Kaveri pani tulet kaminaan, riisuimme märkiä rättejä päältämme ja pistimme ne kuivumaan, sytytimme pari kynttilää ja tutkimme nurkat. Pöydällä oli shakkilauta nappuloineen valmiina odottamassa. Kaapit olivat pullollaan säilykkeitä, näkkileipää ja kuivamuonaa. Kaksikymmentä pullollista viinaakin oli. Pihalta löytyi maakellari, jossa oli arviolta sata kiloa puikulapottuja. Korkkasimme pullon ja pidimme kokouksen. ”Jäämme tänne talvehtimaan”, sanoi kaveri, ”näillä muonilla pärjää, mitä nyt hiihdetään kyliltä hakemaan vitamiineja ja lisää viinaa. Mennään nukkumaan.” Ei minulla ollut siihen mitään lisättävää. Takaseinustalla oli kerrossänky. ”Minä menen yläpritsille, niin kuin meillä on tapana ollut”, päätti kaveri ja kapusi ylös. ”Ei perkele, täällä on jotain kovaa. Oho. Siinä on panos piipussa.” Kontturi oli piilottanut viltin alle hirvikiväärin. Kaveri laski sen piipusta pidellen varovasti lattialle. Tyynyn alta löytyi vielä rasiallinen ammuksia. ”Hyvä homma. Kyllä tuollekin käyttö keksitään.” Hetken aikaa kuului pelkkää rauhallista hengitystä ja muuta hiljaisuuden ääntä. Avasin kännykästä Gallerian ja katselin Ainon mahaa ja tissejä. Akussa oli latinkia enää yhden palkin verran. Mutta kellepä minä soittaisin. Eikä täällä ollut kenttää. Sitten yläpritsi rasahti, kaveri käänsi kylkeä ja puhui. ”Arvaa mitä me täällä tehdään?” ”En minä tiedä. Pelataan shakkia.” 19


”Tehdään me sitäkin. Meillä on pitkä talvi aikaa. Me käytämme sen hyödyksi ja suunnittelemme täydellisen rikoksen. Keväällä hiihdetään täältä helvettiin ja pannaan haisemaan. Sovittu?” ”Sovittu.”

20


Johanna Sinisalo

Rusketusraidat Anteeksi, mutta huomaan, että katselitte hieman ihmetellen tuota kaunista naista. Niin, juuri häntä, joka tuli seurassani vaunuun ja lähtiessään suikkasi minulle lämpimän suukon. Katsokaas, tuolla asemalaiturilla hän nyt huiskuttaa. Hei hei, rakas! En yhtään oudoksu, että kiinnititte huomiota meihin: eihän se liene aivan tavallista, että junaan asti saatellaan, aikuista ihmistä. Mutta meillä sattuukin olemaan aivan harvinaisen onnistunut avioliitto. Niin, en minä muuten tätä asiaa selittelisi, mutta kun vähän oli teidän ilmeenne semmoinen. Kuin ette oikein tahtoisi uskoa, että milläs lihaksilla sitä meikäpoika tuommoisen. Ai että juuri se kävi teillä mielessä? Tuosta minä pidän, rehellistä puhetta. Jaa mitenkö tapasin vaimoni? Olinhan minä häntä jo kauan katsellut. Hän teki töitä samassa firmassa, toisella osastolla. Mutta eihän hänen kaltaisensa minua edes huomannut, ei taatusti tiennyt olemassaolostanikaan. Samanlaisia harmaita virkamiehiä me olimme kaikki, laahustimme päivästä toiseen käytäviä pitkin kuin leipiintyneet muurahaiset. Eipä sen puoleen että olisin uskaltanut sen kummemmin itseäni tykö tekemään, sillä olen, tai sanotaanko että olin, sellaista ujohkoa ja hiljaista sorttia. Eikä minua ulkomuodollakaan ole erityisesti siunattu, kuten itse voinette todeta. Eli tämä nainen ei ollut minun hahlossani, ei toden totta. Mutta en minä voinut sille mi21


tään, että joskus yllätin itseni miettimästä, miten tuon lumottaren kanssa pääsisi tekemään tuttavuutta. Jos vaikka ihan pikkuisen pääsisi puheisiin. Eräänä päivänä olin ihan vahingossa ja sattumalta käytävällä, kun kuulin hänen juttelevan kännykkäänsä. Hän oli lähdössä lomalle, oikein etelänmatkalle. Onneksi minulla oli muutama paperi mukana, joten saatoin jäädä siihen tuntumaan kopiokoneelle, raporttinivaskaa muka sortteeraamaan. Siinä juttua salakorvalla kuunnellessani minulle selvisi, minne hän oli matkustamassa ja milloin. Erityisesti korvaani kutitti se, että hän oli maksanut erikseen yhden hengen huoneesta. Minun ulkomaanmatkani olivat rajoittuneet siihen, kun kävin kerran Ruotsissa firman laivaseminaarissa. Kun tuota vähäistä matkustushaluani ajatellaan, olihan se melkoinen temppu soittaa matkatoimistoon ja kysellä, olisiko sinne samaan kohteeseen ja samalle lähtöpäivälle vielä paikkoja jäljellä. Ja kun oli, varasin heti matkan. Pistin elämän risaiseksi ja maksoin melko rapsakat rahat siitä että sain kahden hengen huoneen yhdelle. Ajattelin että en rupea kenenkään sattumanvaraisen mieshenkilön kanssa huonetta jakamaan, niin kuin yksinäisten täytyy tehdä jos aikovat perushinnalla päästä. Siinähän joutuisi juttelemaan ja voisi olla ihan erilaiset elämärytmitkin ja juomistottumukset ja hygieniakäsitykset ja sen sellaista. Te tiedätte mitä tarkoitan, te olette sivistyneen oloinen ihminen. Nimeni on muuten Laitinen, hauska tutustua. Niin, saman tien pistin henkilöstöpäällikölle sähköpostia ja pyysin talviloman sille tietylle viikolle, ja kyllähän se kävi, kun ei ollut koululaisten lomaviikko tai muuta, ihan tavallinen harmaa maaliskuun ajankohta. Ei minulla sen tarkempaa suunnitelmaa ollut. Ajattelin että lentokoneessa tai siellä perillä voisi jotenkin luontevasti törmätä tähän naiseen, osua vaikka samalle kiertoajelulle. Alkuun juttelisi säistä sun muusta. Siellä etelässä se olisi helpompaa, kun olisi vähän niin kuin valmiiksi samaa kerhoa, suomalaisia ulkomaisten joukossa, vähemmän pelottavia kuin muut. Ja ohimennen sitten kysäistä, mitä töitä hän tekee, ja kun ilmenisi että olemme samassa työpaikassa, syntyisi naurua ja ihmettelyä ja ties mitä puheenaiheita, hyvässä lykyssä. Siinä vaiheessahan tämä ajatus tuntui suorastaan nerokkaalta. Toki minun matka-aikeeni tulivat muutaman lähimmän työkaverinkin tietoon, koska passi piti hakea, ja tietysti joku ehti nähdä passiku22


Matkanovelleja-antologia luo hyrskyvän katsauksen suomalaisen novellistiikan nykytilaan. Lyhyen muodon taipaleelle lähtee 22 eturivin kirjailijaa. Matka johtaa moninaisin kulkuvälinein niin kieleen kuin mieleen. Mukana on sekä vanhoja reissukonkareita että koko joukko uudempia kyytirenkejä. Hyppäähän lukija rattaille! Antologia on Nuoren Voiman Liiton, wsoy:n ja vr:n yhteishanke ja juhlistaa novellin vuotta 2013.

www.wsoy.fi  84.2  isbn 978-951-0-39930-9 päällyksen kuva Jutta Kivilompola ja Janne Kuisma

: Matkanovelleja (WSOY)  

Junassa, lomalla, mökillä, elämän paljastusten matkassa

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you