tallisia. Karkotus oli vakava rangaistus, joka erotti tuomitun perheyhteisöstään ja ajoi ihmisen kiertolaisena hankaliin olosuhteisiin, usein jopa täydelliseen tuhoon. Kihlakunnantuomari Psilander oli toiminut kyseisenä vuonna 1662 seitsemän vuotta virassaan Ahvenanmaalla. Hän koki varmasti mielestään takaiskun, kun hovioikeu den vastaus Turusta saapui. Hovioikeus ei suostunut piiskaus- ja karkotuspyyntöön vaan määräsi Kirstinin ja Olofin uuteen kuulusteluun. Oikeuden istunto pidettiin marraskuussa 1664. Vakuuttavia lisätodisteita ei ilmennyt. Sen paremmin tuomari kuin lautamiehetkään eivät näytä antaneen periksi omassa näkökannassaan. Ahvenanmaalta säilyneestä konseptituomiokirjasta piirtyvät esiin selkeät näkemyserot kihlakunnantuomarin ja lautamiesten välillä. Siinä kerrotaan seuraavaa (suluissa olevat sanat konseptissa yliviivattu, eli poistettu tuomiokirjan puhtaaksikirjoitetusta versiosta):
”Sitten muistutettiin nyt lautakuntaa, kutakin lautamiestä erikseen asiaankuuluvasti kehotuksella, että he nyt haluaisivat harkita (ja) joko vapauttaa Kirstinin, mikäli hän ei (ollut Jumalan ja Ruotsin kirjoitetun lain perusteella ansainnut kuolemalla kuolla todistettuna noitavaimona) ollut harjoittanut noituutta, tai
18
r