Page 1

WWWWWWWWWWWWWWWWWWW Y

n L

W S O Y

Leena Virtanen

W W WWW W

 elää älä anna V

W

Tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666-1671

WW

W W W WW

r

Y

W W W W WW W

W W WWW W W

N oitanaisen

Y

T

T

T

T

r

WW

WWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW

Y

Y

L n

Y

WWWWWWWWWWWWWWWWWWW


Y

Y

n L

T

T

r

Y

N oitanaisen

älä anna elää V

Y

Leena Virtanen

r

Tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666-1671

T

T 

Y

L Werner Söderström osakeyhtiö helsinki

Y


 © Leena Virtanen ja WSOY 2013 Sitaattien käännökset Jari Eilola Kuvatoimitus Laura Arvela Kartta Geodoc Oy/Tuija Jantunen ISBN 978-951-0-39892-0 Painettu EU:ssa


n Sisällys Aluksi.............................................................. 7 1 Kahdeksan ruislyhteen tähden.. ............... 11 Varoittava ennakkotapaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14

2 Karin ja paholaisen mustat kissat. . ......... 20 Hevosella lentäen Blåkullaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25 Kastelholman vankilan kuuluisin kuolemaantuomittu . . . . . . . . . 36

3 Ahvenanmaan pirut ja parat..................... 42 Lempeä uskonpuhdistaja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51

4 Nils Psilander – oppinut mies Ruotsinmaalta­............................................... 63 Noitadoktriini . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Tuomarin arvovaltainen tukija . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76

5 Karin mestataan 8.8. 1666........................... 85 ”Maria, sinut minä näin Blåkullassa!”. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85 13 ilmiannettua naista. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89

6 Kihlakunnantuomarin ruuhkavuosi 1666............................................ 95 Maria Nilsdotter – ennalta tuomittu? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95 Lisbeta, noitasalvakuriiri . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102 Ebba-lesken tynkäoikeudenkäynti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 126

7 Paholaisen myrkkyä................................. 130 Vahtimestarin vaimon omatunto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 137 Kirkkoherra ajaa Saatanaa ulos Annasta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 139


8 Kivien alla vilistävät myyrät................. 143 Muukalainen muutenkin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 146

9 Noitavaino syttyy Ruotsissa.................. 154 Vetten päällä kävelevä tyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 155 Ristikuulustelun menetelmä syntyy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 164 Tukholma ja lopullinen ratkaisu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 169

10 Tuomari Psilanderin yksityisiä tutkimuksia . . ................................................ 174 11 Pappissuvun kirous.. ................................ 179 Mahtava majuri Johan Berg . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 184 Todistusten ryöppy Margreta Mårtinsdotteria vastaan . . . . . . . 191 Uusi ilmianto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 199 Lentävä lehmä ja paloiteltu porsas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 206

12 Vajavainen ehtoollinen......................... 217 Sairaalloinen ja joka vuosi raskaana . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 220 Finströmin kirkkoherra avainasemassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 227

13 Me – ja toiset.......................................... 233 Noituuden historiaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 233 Ruotsi-Suomen hitaasti etenevä uskonpuhdistus . . . . . . . . . . . . 236 Ahvenanmaan noitaprosessin erityispiirteet . . . . . . . . . . . . . . . . 240

Lähteet ja kirjallisuus . . ............................. 266 Liitteet ..................................................... 270 Ahvenanmaan kirkkoherrat noitavainojen kohteena olleissa ­pitäjissä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 270 Kuulustelut 1666–1678 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 271 Kuolemaantuomittujen ilmiannot 1666–1667 . . . . . . . . . . . . . . . . . 276 Kartta: Ahvenanmaa 1660-luvulla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 277 Henkilökaaviot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 278


Y Aluksi

WWWWWWWWWWWWW

Löydän itseni silloin tällöin jonkin aiheen syövereistä, ihmettelemässä, tutkimassa. Kun tähän vaiheeseen on tultu, peruuttaminen saattaa muuttua hankalaksi. Ahvenanmaan noitavainon kohdalla, virallisten tuomiokirjojen lukemisen jälkeen, se osoittautui mahdottomaksi. Pienellä saarella teloitettiin 1660-luvulla seitsemän naista ja useita muita syytettiin noituuden harjoittamisesta. Koko Skandinavian ensimmäinen järjestelmällinen noitavaino tuhosi lisäksi kymmenien perhekuntien elämän usean tulevan suku­polven ajaksi. Aloitin matkan kohti yhtä sellaista historiallista tapahtumasarjaa, josta ei juuri ole puhuttu. Sitä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua, kuten ei monia muitakaan vastaavia väkivaltaisia tekoja. Miksi sitä ei kyetty välttämään? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Kysymyksilleni ei näkynyt loppua. Vastauksien hahmottuminen olisi ollut varsin työlästä, ellei mahdotonta, ilman emeritusprofessori Antero Heikkisen


vuonna 1969 ilmestynyttä väitöskirjaa, jonka perusteellinen ja kriittinen lähdemateriaalin tulkinta muodosti mielessäni vankan pohjan Ahvenanmaan tapahtumien hahmottamiselle. Ratkaisevaksi tietolähteeksi muodostui dosentti Jari Eilolan väitöskirja. Se avasi tarkasti havainnoidun mikroja mentaalihistoriallisen näkökulman noitavainoon. Hänelle kuuluu myös erityinen, nöyrä kiitos tekstini lukemisesta käsikirjoitusvaiheessa sekä osuvasta palautteesta ja monista korvaamattomista tiedoista, joita en olisi itse osannut alkaa edes etsiä. Kaikkia muita noitavainojen parissa työskenteleviä tutkijoita kiitän yhteisesti; heidän perehtyneisyytensä ja moninaiset näkökulmansa aiheeseen haastoivat ja syvensivät ajatteluani. Dosentti Markus Hiekkanen antoi ystävällisesti käyttööni valokuvia Ahvenanmaan kirkoista ainutlaatuisesta kokoelmastaan, siitä hänelle lämmin kiitos. Tämän kirjan syntymisen mahdollisti WSOY:n Kirjallisuussäätiön myöntämä apuraha sekä tuolloinen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Sari Forsström. Muistan edelleen ensimmäisten tapaamistemme innoittuneen ilmapiirin lumisateisen Bulevardin varrella talvella 2011. Tukea varsinaisen kirjoittamisen varrella, eikä vähiten epävarmuuden hetkillä, on antanut kustannuspäällikkö Joni Strandberg. Kustannustoimittaja Anssi Mäkinen toi mukaan kaiken ammattitaitonsa ja tarkkuutensa siinä vaiheessa, kun kirjoittajan käsi saatteli tekstiä lopulliseen muotoonsa. Miten kiittää elokuvaohjaaja Saara Cantellia siitä, että hän aikanaan johdatti minut aiheen äärelle? Kirjan kirjoittaja on ehtinyt vanhentua matkan varrella vuosikymmenen, aihe ei vähääkään. Vaino ei ole kadonnut sen paremmin maailmasta kuin Euroopasta. Hedelmällinen yhteistyö


Saaran kanssa jatkuu ja fiktioelokuva samasta aiheesta lähestyy tuotantoa. Kirja on valmis. Ilman tyttäreni Saanan lempeää ymmärrystä ja tarkkoja kysymyksiä olisin ollut turvattomampi. Poikani Johanneksen tinkimätön läsnäolo antoi terveen kompin hetkinä, jolloin sitä eniten tarvitsin. Sipoossa, kesäkuun ensimmäisenä, uusien ylioppilaiden­päivänä 2013 Leena Virtanen


1 Kahdeksan ruislyhteen tähden

WWWWWWWWWWWWW

M

aria Clasdotter on huolissaan. Naapuri Matz Påhlsson on juuri käynyt kertomassa, että häneltä puuttuu kolme ruislyhdettä. He ovat kuivanneet rukiinsa samassa riihessä ja Maria on nimitetty riihivastaavaksi. Hän on siis onnettomuudesta vastuussa. Marian ja hänen aviomiehensä Erikin talouden rukiit olivat riihen etuosassa ja siksi ne kuivuivat ensin. Maria oli laskenut ne ja ottanut heille kuuluvat osuuden, Matzin lyhteet jäivät vielä riiheen. Nyt niitä puuttuu kolme. Erik ja Maria joutuvat korvaamaan menetyksen naapurille. Tilanne tuntuu Mariasta epäoikeudenmukaiselta, mistä heillä olisi varaa maksaa, sitä paitsi Maria on laskutoimitustensa jälkeen varma, ettei hän ole ottanut muuta kuin sen, mikä heidän taloudelleen kuuluu.

11

r


Samaan aikaan köyhä Sigfrid Erikzson kiertää Jomalan pitäjässä kerjuulla ja saapuu Ingebyn kylään, jossa Maria asuu. Pahaksi onneksi Sigfrid sairastuu ja kulkee talosta taloon pyytämässä apua. Mies koputtaa Marian kotioveen, löytää naisen pyykkien höyryn keskeltä, kertoo olevansa sairas ja pyytää tilkkasta maitoa vahvistukseksi. Mahtaako syy olla epätasapainoinen mielentila vai puhdas auttamisen halu, joka tapauksessa Maria valjastaa hevosen kärryjen eteen ja lähtee kuljettamaan sairastunutta kotiin. Sigfrid asuu Finströmin pitäjässä, joten matkaan kuluu aikaa. Kun he vihdoin ovat perillä Emkarbyn kylässä, on jo pimeää. Maria päättää jäädä yöksi mieluummin kuin ajaa koko pitkän matkan takaisin kotiin sysimustassa yössä. Sigfridin vaimo Karin Persdotter tarjoaa vähäisistä antimistaan auttajalle laihan illallisen. Maria kertoo ruislyhdejupakasta. Karin kuuntelee tarkasti. Tarinan päätyttyä hän sanoo: ”Ellen minä olisi niin kovin sairas, jaksaisin laskea luvun ja katsoa, kuka lyhteet on vienyt. Ja sinä saisit rauhan.” Maria on saanut purkaa sydäntään. Kyllä he jollakin tavoin selviytyvät, hyvittävät Matz Påhlsonille puuttuvat lyhteet ja naapureiden välinen kärhämä asettuu. Pian asiat kuitenkin mutkistuivat entisestään. Myöhemmin syksyllä Matz väittää, että häneltä on kadonnut kokonaista kahdeksan ruislyhdettä, tällä kertaa pellolta. Nyt Maria on varma, että syy ei ole hänen. Mutta millä hän sen todistaa? Maria muistaa Karinin sanat luvun laskemisesta, matkustaa uudestaan tämän luo ja pyytää Karinia katsomaan varkaan. Koetellakseen Karinin taitoja Maria kysyy ensin kokeeksi niistä kolmesta lyhteestä, joista riita alkoi. Pyynnöstä hän luettelee ensin kaikki ne, joilla voisi olla asian kanssa

12

r


tekemistä ja sanoo sitten viimeisenä oman nimensä. Karin toteaa: ”Sinä olet vienyt ne itse.” Maria uskoo, että Karin on oikeassa. Lopulta on nimittäin selvinnyt, että Marialle sattui luultavasti laskuvirhe, niin hän on itse päätellyt alkuhämmennyksen jälkeen. Maria alkaa luottaa Kariniin. Seuraavaksi hän kysyy polttavasta ongelmasta, kahdeksasta uudesta kadonneesta lyhteestä. Maria luettelee oman perhekuntansa jäsenten nimet, sitten Matz Påhlsonin, sen jälkeen muut lähinaapurinsa eli Henrich Olssonin ja Hans Anderssonin talouksissa asuvien ihmisten nimet. Marian päästessä Hans Anderssonin pojan Johan Hanssonin kohdalle, Karin keskeyttää: ”Hän se on.” Maria kertoo tietonsa Anderssoneille, jotka eivät halua ottaa kuuleviin korviinsa Marian syytöstä poikaansa vastaan. Hyökkäys on paras puolustus: johan Maria kerran joutui maksamaan Matz Påhlssonille – kerran varas, aina varas! Naapurusten välille kehkeytyy katkera riita, Anderssonit puolustavat poikansa kunniaa, Maria omaansa. Lisätodisteita ei saada, erimielisyys jää kytemään ja naapurusten välit ovat vaarassa tulehtua lopullisesti. Marraskuussa 1665 Hans Andersson vaatii asian siirtämistä puolueettoman tahon käsiteltäväksi. Ahvenanmaan kihlakunnantuomari Nils Psilander tunnetaan työteliäänä ja lahjomattomana virkamiehenä. Tapahtuma ei ole mitenkään erityinen, naapureiden välisiä riitoja selviteltiin usein käräjillä. Mutta Marian talouden kannalta Matz Påhlsonin ruislyhteiden katoaminen on vakava asia, yhteisön tasapainotilaa on mahdotonta saavuttaa uudelleen ennen kuin syyllinen löydetään. Naapuri Hans Andersson kehottaa Nils Psilanderin läsnä ollessa Mariaa esittämään todisteet, jotka hänellä on Hansin poikaa vas-

13

r


taan. Maria ei ole nähnyt pojan ottavan lyhteitä. Näin ollen on syytä päätellä Marian tietävän enemmän kuin muut ihmiset, mikä merkitsee sitä, että hänellä on epäilyttäviä taikuuteen, mahdollisesti jopa noituuteen liittyviä kykyjä. Toinen vaihtoehto on, että hän on käynyt kysymässä tietoja ”viisailta ihmisiltä”. Maria joutuu tunnustamaan olleensa puheissa Karin Persdotterin kanssa, joka osaa ”katsoa” varkaita. Psilanderin niskakarvat nousevat pystyyn. Hän ottaa Karinin kuulusteltavaksi heti seuraavilla talvikäräjillä 1666. Tietämättään Maria Clasdotter naapureineen on antanut alkusysäyksen Ruotsi-Suomessa ennen näkemättömälle murhenäytelmälle. Ahvenanmaan noitavaino on alkanut.

Y Varoittava ennakkotapaus Toki taikuus- ja noituusjutuista oli käräjöity aiemminkin Ruotsi-Suomessa ja Euroopassa. Mutta Ahvenanmaalla niitä oli ollut vähän, vuosina 1544–1662 kaikkiaan 18 tapausta ja nyt käsiteltävää ajanjaksoa edeltävinä vuosina 1656–1665 yhteensä yhdeksän. Monet syytteet saivat alkunsa papiston suorittamista tarkastuksista. Esimerkiksi Sundin pitäjässä ilmiannettiin 1662 Gertrud Henriksdotter epäkristillisen elämän viettämisestä, etenkin taikuuden harjoittamisesta. Gertrud ei saapunut kuulusteluun, niinpä häneltä otettiin pois paikka kirkossa ja niin muodoin myös ehtoollisoikeus. Asiasta lähetettiin tieto lääninrovasti Boetius Mureniukselle, joka siirsi syytteen käräjille. Siellä todettiin Gertru-

14

r


din tehneen karjataian. Hänelle langetettiin kahden taalarin sakko ja velvoitus pyytää anteeksi seurakunnalta. Tällaiset tapaukset olivat normaalia aikakauden oikeuskäytäntöä noudattelevia. Ennen vuotta 1666 yksi oikeudenkäynti osoittautui kuitenkin poikkeukselliseksi. Suomen historian emeritusprofessori Antero Heikkinen pitää sitä väitöskirjassaan ”Paholaisen liittolaiset” (1969) myöhempiä tapahtumia ennakoivana. Lemlandin pitäjässä ilmiannettiin 1662 talonpoika Olof Hansson ja hänen anoppinsa Kirstin Hansdotter taikuuden harjoittamisesta. Olofin todistettiin tehneen karjataikoja ja keränneen juhannusaattona naapurin pellolta ruohoa. Mies selitti toimineensa anoppinsa käskystä. Juttua puitiin käräjillä. Oikeussalissa Olof Hansson siirsi kaiken vastuun anoppinsa harteille; Kirstin oli häntä opettanut ja kehottanut taikuuden harjoittamiseen. Olofin vaimo vahvisti miehensä kertomuksen, tosin hänellä ei luultavasti ollut aivan puhtaita jauhoja pussissaan, sillä hänen tiedetään joutuneen ikäviin riitoihin äitipuolensa kanssa. Kirstin Hansdotterin tarinaa ei ehkä kannattaisi jatkaa tässä yhteydessä pidemmälle, ellei siitä haarautuisi kolme polkua myöhempiin tapahtumiin. Ensiksikin ratkaisevan panoksen Kirstiniin kohdistuvien epäilysten vahvistumisessa antoi kapteeni Johan Berg, joka kunnostautui todistajana myös myöhemmissä noituusoikeudenkäynneissä. Hän kertoi menettäneensä taannoin yhden lehmistään ja muutama päivä tämän jälkeen toinenkin lehmä oli sairastunut. Kapteeni oli alkanut epäillä tapahtumiin liittyvän noituutta. Koska Kirstinin oikeusprosessi oli jo tuolloin käynnissä, kapteenin epäilykset kohdistuivat Kirstiniin. Hän oli nimit-

15

r


täin mennyt naisen luo ja käskenyt tämän parantaa hänen sairaan lehmänsä. Kirstin oli ilmeisesti onnistunut. Tämän tapauksen jälkeen kapteeni Berg käräjöi pian uudestaan, tällä kertaa kyseessä oli hänen vaimonsa suurikokoisen kultasormuksen varkausepäily. Sormus oli kadonnut eräissä häissä. Berg syytti Margreta Mårtinsdotteria varkaudesta. Margreta oli Lemlandin entisen kirkkoherra Mårten Buscheruksen tytär, mutta tullut tehneeksi ilmeisen huonon naimakaupan ja köyhtynyt pahasti vuosien varrella. Kymmenisen vuotta myöhemmin kapteenin arvovalta oli lisääntynyt entisestään. Hän oli tarkka maineestaan ja näyttää saavuttaneen yhä enemmän arvostusta sekä yhteisössään että valtiollisella tasolla. Sen sijaan kansa pelkäsi kapteenia. Johan Berg ylennettiin majuriksi 1665, vuotta ennen noitavainon puhkeamista. Uuden valta-asemansa turvin hän puhuu oikeudessa monisanaisesti ja kaiken arvovaltansa käyttäen vuonna 1670 Margreta Mårtinsdotteria vastaan, eikä kysymyksessä ole tällä kertaa pelkkä kultasormus, vaan Margretan elämä. Palaamme Margretan traagisiin vaiheisiin tuonnempana, tuomari Psilanderin johdattamana. Kadonnut sormus löytyi. Mutta ei Margretalta vaan Jomalan pitäjän kirkkoherra Olof Beckiuksen pojalta, joka tavattiin kauppaamassa sitä Turussa. Tästä aukeaa toinen polku. Kirkkoherran kerrottiin antaneen sormuksen poikansa myytäväksi ylimääräisten tulojen toivossa. Kaupankäynti oli mitä ilmeisimmin yksittäistä arvoesinettä laajempaa, sillä pojan tiedettiin sijoittelevan huomattavia summia rahaa valtakunnan suurissa kaupungeissa milloin mihinkin luksustuotteisiin ja huvituksiin. Kirkkoherran liiketoimia ja kultasormuksen kohtaloa puitiin käräjillä jo 1667 mutta vää-

16

r


rinkäytöksiä ei onnistuttu todistamaan. Beckius oli hyvä puhuja ja vielä parempi selittelemään omia tekojaan. Kansan keskuudessa häntä suorastaan vihattiin. Tuomiokirjat kertovat pienen talonpoikaisjoukon jopa nousseen kapinaan kirkkoherraa vastaan ja vaatineen hänen eroaan. Kapinoitsijoille langetettiin muhkeat sakot, Beckius selvisi jupakasta rangaistuksetta. Myös muut aikakirjat kertovat kirkkoherran kohdelleen seurakuntalaisiaan tylysti. Hän esimerkiksi sulki kansalta oikotien maidensa läpi kirkolle ja käytti väärentävää mittaa tiluksiensa pinta-alaa laskiessaan, mikä mahdollisti talonpojilta kannettavan veron lisäämisen. Eikä Beckius ollut perso pelkästään rahalle, tämän Karin Persdotter tulee pian kertoneeksi ja samalla paljastaneeksi pitkään vaie­ tun salaisuuden. Kolmas polku on edellisiäkin huolestuttavampi, nimittäin Kirstin Hansdotterille taikuudesta määrätyn tuomion jyrkkyys. Monista todistajista huolimatta oikeus päätteli aluksi tuomiossaan, ettei Kirstin osannut noitua. Hänen puheitaan ja ajatuksiaan pidettiin vain harmittomana harhauskona. Kirstinille ehdotettiin langetettavaksi sakko. Tämä ei ollut kihlakunnantuomarin vaan lautamiesten tahto. Kuten aikakauden käytäntö vaati vakavien rikosten kohdalla, tuomiot raportoitiin Turun hovioikeudelle, jonka tehtävänä oli vahvistaa ne. Nyt Psilander tarttui mahdollisuuteen vedota ylempään auktoriteettiin ja niinpä hovioikeudelle kirjoitettiin tuomion lisäksi suositus, jossa ehdotettiin, että Kirstiniä tulisi ensin piiskata ja sitten nainen tulisi karkottaa Ahvenanmaalta, jossa hän oli toimillaan aiheuttanut pahennusta. Lautakunnan näkemys eli harmiton harhausko ja toisaalta Psilanderin ajama karkotus eivät olleet lainkaan yhteismi-

17

r


tallisia. Karkotus oli vakava rangaistus, joka erotti tuomitun perheyhteisöstään ja ajoi ihmisen kiertolaisena hankaliin olosuhteisiin, usein jopa täydelliseen tuhoon. Kihlakunnantuomari Psilander oli toiminut kyseisenä vuonna 1662 seitsemän vuotta virassaan Ahvenanmaalla. Hän koki varmasti mielestään takaiskun, kun hovioikeu­ den vastaus Turusta saapui. Hovioikeus ei suostunut piiskaus- ja karkotuspyyntöön vaan määräsi Kirstinin ja Olofin uuteen kuulusteluun. Oikeuden istunto pidettiin marraskuussa 1664. Vakuuttavia lisätodisteita ei ilmennyt. Sen paremmin tuomari kuin lautamiehetkään eivät näytä antaneen periksi omassa näkökannassaan. Ahvenanmaalta säilyneestä konseptituomiokirjasta piirtyvät esiin selkeät näkemyserot kihlakunnantuomarin ja lautamiesten välillä. Siinä kerrotaan seuraavaa (suluissa olevat sanat konseptissa yliviivattu, eli poistettu tuomiokirjan puhtaaksikirjoitetusta versiosta):

”Sitten muistutettiin nyt lautakuntaa, kutakin lautamiestä erikseen asiaankuuluvasti kehotuksella, että he nyt haluaisivat harkita (ja) joko vapauttaa Kirstinin, mikäli hän ei (ollut Jumalan ja Ruotsin kirjoitetun lain perusteella ansainnut kuolemalla kuolla todistettuna noitavaimona) ollut harjoittanut noituutta, tai

18

r


myös hänet samaan noituuteen langettaa (ja langettaa kuolemaan). Se (= lautakunta) harkitsi molempia puolia ja myöhemmin he (= lautamiehet) lausuivat yksimielisesti, että he olivat täysin sitä mieltä, ettei Kirstin osannut mitään noituutta - - -” Lautamiehet pitivät yksimielisesti Kirstinin ajatuksia ja puuhia pelkkänä kuvitteluna. Sen sijaan konseptin yliviivatut osat viittaavat kuolemanrangaistukseen mahdollisena tuomiona. Kirstinin karjataiat, jotka olivat kansan keskuudessa arkipäiviäisiä tekoja, muuttuivat tässä yhteydessä yllättäen mahdollisiksi kuolemanrangaistuksen aiheuttajiksi. Koska lautakunta esitti Kirstinin tuomioon lievennystä, ei ole vaikea päätellä, kuka edusti vastakkaista näkökantaa. Psilander on siis esittänyt lautakunnalle mahdollisuutta tuomita Kirstin kuolemaan noituuden harjoittamisesta. Kirstinin tapauksessa lautamiesten kanta jäi pysyväksi. Kirstin vältti lopulta jopa karkotuksen ja hänet määrättiin sakkoon sekä pyytämään anteeksi seurakunnalta. Tuomio oli näin ollen sama kuin Gertrud Henriksdotterin tapauksessa.

19

r


2 Karin ja paholaisen mustat kissat

WWWWWWWWWWWWW

M

aria Clasdotterille ruislyhdevarasta katsonut Karin Persdotter oli kotoisin Mörbyn kylästä Hammarlandin pitäjästä ja asui nyttemmin miehensä kanssa Finströmin pitäjässä, Emkarbyn kylässä. Molemmat olivat sairaita, raihnaisia ja köyhiä. He kiersivät kylästä kylään saadakseen tilkan maitoa tai palan leipää ja nokareen voita, vastapalvelukseksi Karin käytti hyväkseen näkijänlahjaansa, mikäli ihmiset ristiriitojensa selvittämiseksi sitä pyysivät. Hänen kykynsä tiedettiin, oli tiedetty jo pitkään. Kansa kutsui naista lempinimellä ”dhen kloke käringen”, viisas vaimokulta. Tiedettiin sekin, miten Karin saattoi yhtäkkiä alkaa nähdä pieniä kissanpentuja, jotka ilmestyivät hänen hameensa helmoihin vinkumaan. Kun näin tapahtui, Karin ryhtyi luettelemaan niiden ihmisten nimiä, jotka olivat esimerkiksi matkal-

20

r


la tietä pitkin kirkkoon. Kissanpojat katosivat sillä hetkellä, kun hän lausui oikean nimen, mikä merkitsi sitä, että kyseinen henkilö kuolee pian. Tällä tavalla hän oli nähnyt mm. emkarbyläisen nimismies Hans Pålackin kuoleman. Samalla menetelmällä Karin katsoi varkaita, kuten myös oli tehnyt Maria Clasdotterin pyytäessä hänen apuaan. Varkauksien kohdalla oikean nimen tullessa esiin hänelle näyttäytyi kissanpentujen sijasta musta, pienen pojan kokoinen koira. Mutta Karin ei ollut kertonut kenellekään, mistä näkijänlahjat kumpusivat. Sen hän oli säilyttänyt salaisuutena, ehkä siksi, että syy oli kuitenkin vähän turhan arkipäiväinen siitä seuranneeseen tietomäärään nähden. Karin oli mielestään perinyt vaivan sedältään jo nuorena, noin 15-vuotiaana. Tosiasiassa se oli Karinin omin sanoin ”saatanallinen vaiva ja tukala sairaus”, mutta hän oli selvästi oppinut tulemaan sen kanssa toimeen. Lopulta juuri sairauden taitava hyödyntäminen piti Karinin sekä hänen miehensä maidossa ja leivässä. Tämä oli ratkaiseva tekijä Karinin tulevassa kohtalossa. Kun Karin nyt seisoo Finströmin pitäjän t­ alvikäräjillä 1666 valmistautumassa vastaamaan kihlakunnantuomari Psilanderin kysymyksiin, hän tuskin tuntee erityisen suurta syytä huoleen. Hän on varmasti kuullut sekä Gertrudin että Kirstinin oikeusjutuista – ainakin hän tuntee kyseiset naiset, mistä seikasta tulemme pian tietämään enemmän. Mitä ilmeisimmin hän myös ajattelee Kirstinin tapausta käsitelleiden lautamiesten kanssa samalla tavalla harmittoman taikuu­den harjoittamisesta ja vahingoittavasta magiasta. Sitä vastoin Karin tuskin tietää kihlakunnantuomarin kädenväännöstä lautakunnan kanssa samaisessa tapauksessa. Eikä Karin toden totta ainakaan kuvittele tulevansa muutaman kuukau-

21

r


den kuluttua syytetyksi avoimesta liitosta paholaisen kanssa. Karin kuten kaikki muutkin 1600-luvulla eläneet tiesivät, että noituutta katsottiin olevan pääsääntöisesti kahta lajia: valkoista ja mustaa magiaa. Valkoiseen magiaan turvauduttiin, kun tahdottiin saada jotakin hyvää ja sosiaalisesti hyväksyttyä aikaan. Tällaisen taikuuden harjoittaja käytti erilaisia, usein perimätietona opittuja tekoja ja toimia, joiden tavoitteena oli yleisimmin onnen lisääminen tai sairauksien parantaminen. Musta magia (lat. maleficium) sitä vastoin pyrki saamaan aikaan vahinkoa. Siitä puhutaan jo varhaisimmissa laeissa, mm. Mooseksen laissa. Mustaa magiaa harjoittava noita aiheutti ympäristölleen vahinkoa. Esimerkiksi naapurin hyvin lypsävän lehmän saattoi manata ehtymään tai sen tuottaman maito-onnen varastaa itselleen apuhengen eli paran avulla. Noita osasi valmistaa kankaanpalasesta ja sen sisään kätketyistä taikakaluista henkiolennon, joka sitten piilotettiin manattavaan navettaan. Vielä vakavampaa oli tietysti toisen ihmisen noituminen sairaaksi, kuoleman aiheuttamisesta puhumattakaan. Noituuden voiman katsottiin aiheutuvan magiaan turvautuvan ihmisen pahantahtoisuudesta. Toisaalta myös varsinaisen paholaisen olemassaoloon uskottiin, joskaan sen olomuodoista tai tavoitteista ei oltu kansan keskuudessa kovin kiinnostuneita, merkityksellistä oli taloudelle mahdollisesti koituva vahinko. Taikuutta harjoitettiin siis kaikessa hiljaisuudessa edelleen. Varhaisen modernin ajan ihminen eli luonnon suomalla valon ja pimeyden määrällä, pimeää riitti näin ollen koko lailla paljon. Sen liepeillä lymysivät todelliset villieläimet ja väkivalta samoin kuin kaikkinaiset menninkäiset,­mielen varjot ja hallitsemattomat pelot. On ymmärrettävää, että taikuudesta oli

22

r

Virtanen, Leena: Noitanaisen älä anna elää (WSOY)  

Tosikertomus noitavainon kohteeksi joutuneista naisista Ahvenanmaalla, missä vääräuskoisten metsästys kasvoi valtavaksi hysteriaksi.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you