I
washington d.c:n temppeli kello 20.33
On osattava kuolla oikein. Jo aikojen alusta on pitänyt osata kuolla oikein. Kolmekymmentäneljävuotias kokelas laski katseensa ihmisen kalloon, jota hän piteli käsissään. Kallo oli ontto, kuin kulho täynnä verenpunaista viiniä. Juo vain, hän rohkaisi itseään. Ei ole mitään pelättävää. Hän oli aloittanut matkansa perinteiden velvoittamassa rituaaliasussa, joka kuului hirsipuuhun johdatettavalle keskiaikaiselle kerettiläiselle: löysä paita retkotti avoinna niin että hänen kalpea rintansa oli paljas, housujen vasen lahje oli kääritty ylös polveen asti, paidan oikea hiha taas kyynärpäähän. Hänen kaulassaan roikkui paksu hirttosilmukka – »köysi», kuten veljeskunnan jäsenten keskuudessa tavattiin sanoa. Tänä iltana hän oli kuitenkin pukeutunut mestarin asuun tilaisuutta todistavien veljien tavoin. Kaikilla kokelasta ympäröivillä veljillä oli yllään täydet seremonialliset varusteet karitsannahkaisista esiliinoista olkanauhoihin ja valkoisiin hansikkaisiin. Heidän kaulassaan roikkui juveeleja, koristenauhoja, jotka säihkyivät kuin aavemaiset silmät hämärässä valaistuksessa. Monet heistä työskentelivät korkeissa viroissa, mutta kokelas tiesi, että maalliset arvot menettivät merkityksensä näiden seinien sisäpuolella. Täällä kaikki miehet olivat yhdenvertaisia, valan vannoneita veljiä, joilla oli yhteinen mystinen side. Kun kokelas silmäili pelkoa herättävää seuruetta, hän mietti, voisiko kukaan ulkopuolinen koskaan uskoa, että tällainen miesjoukko oli koolla yhdessä paikassa… saati sitten juuri tässä paikassa. Huone muistutti menneen maailman pyhäkköä. Mutta totuus oli vieläkin ihmeellisempi. KADONNUT SYMBOLI 3