Page 1

 Vswarup ikas 26542

Nuoren

26542

naisen koetukset

wsoy


Vikas Swarup

nuoren naisen koetukset Suomentanut raimo salminen

werner sรถderstrรถm osakeyhtiรถ helsinki


Vaikka tämän romaanin kirjoittaja toimii Intian valtion palveluksessa, siinä ilmaistujen mielipiteiden ei tule katsoa heijastavan Intian hallituksen kantaa tai kirjoittajan käsityksiä viranhaltijana. Teos on fiktiivinen. Nimet, henkilöhahmot, paikat ja tapahtumat ovat joko kirjailijan mielikuvituksen tuotetta tai niitä on käytetty fiktiivisesti, ja kaikki samankaltaisuus todellisten henkilöiden kanssa, niin elävien kuin kuolleidenkin, samoin kuin tapahtumien ja paikkojen kanssa, on pelkästään sattumaa. Tekstissä on lainattu Tapio Lipposen suomenkielistä sanoitusta lauluun »We Shall Overcome» ja Yrjö Jylhän suomennosta Oscar Wilden runosta »The Ballad of Reading Gaol». Selitykset Raimo Salminen Englanninkielinen alkuteos Accidental Apprentice Copyright © Vikas Swarup 2013 Suomenkielinen laitos © Raimo Salminen ja WSOY 2013 ISBN 978-951-0-39703-9 Painettu EU:ssa


Adityalle ja Varunille jotka kuulivat ensimm채iset tarinani


Sisällys   9  Prologi  60  ensimmäinen koe: Rakkautta khapin aikaan 120  toinen koe: Timantteja ja ruostetta 150  kolmas koe: Lukittuja unelmia 184  neljäs koe: Sokaiseva kuuluisuus 216  viides koe: Vallankumouksen kartasto 258  kuudes koe: 150 gramman uhraus 305  seitsemäs koe: Hapan sade 403  Epilogi 410  Kiitokset 412  Selitykset


Prologi

elämässä ei ikinä saa sitä minkä ansaitsee, ainoastaan sen mitä pystyy neuvottelemaan itselleen. Se oli ensimmäinen opetus, jonka häneltä sain. Kolmen viime päivän ajan olen soveltanut tätä ajatusta käytäntöön, neuvotellut kiihkeästi minua syyttävien ja piinaavien ihmisten kanssa pystyäkseni jollain keinolla välttymään kuolemantuomiolta, jonka heidän kaikkien mielestä ansaitsen. Median edustajat kiertelevät poliisivankilan ulkopuolella kuin korppikotkat konsanaan. Uutiskanavat eivät saa minusta kyllikseen; ne pitävät minua varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu kun ahneus ja sinisilmäisyys kohtaavat toisensa ja johtavat siihen veriseen hirvittävyyteen, jota kutsutaan harkituksi murhaksi. Poliisin minusta ottama pidätyskuva kiertää mediassa. Sunlight TV on jopa kaivanut esiin rakeisen otoksen ajalta, jolloin kävin kahdeksatta luokkaa Nainitalissa. Istun siinä selkä suorana eturivissä lehtori Saundersin vieressä. Mutta nyt Nainital tuntuu minusta äärettömän kaukaiselta paikalta, metsäisten vuorten ja hopeisina kimmeltävien järvien satumaalta, missä nuoruuden optimismini erehdytti minut joskus luulemaan, että tulevaisuus on täynnä rajattomia mahdollisuuksia ja että ihmismieli on lannistumaton. Haluan toivoa, unelmoida, uskoa jälleen johonkin, mutta harteitani painaa todellisuuden armoton taakka. Minusta tuntuu 9


kuin olisin keskellä painajaista, jäänyt loukkuun loputtoman epätoivon syvään mustaan kaivoon, josta on mahdoton kivuta ylös. Istun läkähdyttävän kuumassa, ikkunattomassa sellissäni, ja ajatukseni karkaavat yhä uudestaan siihen kohtalokkaaseen päivään, jona kaikki alkoi. Vaikka siitä on kulunut jo yli puoli vuotta, pystyn yhä muistamaan jokaisen yksityiskohdan kristallinkirkkaasti, aivan kuin olisi kyse eilisestä. Sieluni silmillä näen yhä itseni astelemassa kohti Connaught Placella kohoavaa Hanumanin temppeliä tuona kylmänharmaana iltapäivänä… On perjantai, kymmenes joulukuuta, ja liikenne Baba Kharak Singh Margilla on samanlaista meluisaa kaaosta kuin aina. Katu on tupaten täynnä matelevia busseja, torvea toitottavia henkilöautoja, ulisevia skoottereita ja paukahtelevia, kolmipyöräisiä autorikšoja. Taivas on pilvetön, mutta aurinko on näkymättömissä kaupungin ylle aina talvisin ilmaantuvan myrkyllisen savusumuverhon takana. Ylläni on harmaa villatakki ja sen alla taivaansininen salwar kameez, sillä olen katsonut viisaaksi vaihtaa myymälässä käyttämäni työunivormun niihin. Kuten joka ikinen perjantai olen nytkin pujahtanut lounastunnilla ulos taittaakseni lyhyen matkan kauppatorin poikki apinajumala Hanumanille omistettuun temppeliin. Useimmat ihmiset menevät temppeliin rukoilemaan; minä menen sinne sovittamaan syntejäni. En ole vielä antanut itselleni anteeksi Alkan kuolemaa. Jollain tavalla tulen aina ajattelemaan, että se mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni. Tuon kauhistuttavan tapahtuman jälkeen olen voinut turvata vain Jumalaan. Ja minulla on erityinen side Durga-jumalattareen, jolla on temppelissä oma alttarinsa. Amerikkalaisesta ystävästäni Lauren Lockwoodista on loputtoman kiehtovaa, että meillä on 330 miljoonaa jumalaa. »Jessus, te hindut haluatte tosiaan pelata varman päälle», hän sanoo. Se on luultavasti liioittelua, mutta toisaalta on totta, että jokaises10


sa kunnon temppelissä on alttari vähintään puolellekymmenelle jumalalle. Jokaisella näistä jumalista on omat erityiskykynsä. Durga on »voittamaton», se joka pystyy pelastamaan ihmisen äärimmäisestä hädästä. Alkan kuoleman jälkeen, jolloin elin pohjattoman surun, tuskan ja katumuksen vallassa, Durga antoi minulle voimaa. Hän on luonani aina kun tarvitsen häntä. Temppeli on perjantai-iltapäiväksi epätavallisen täynnä väkeä, ja matkallani kaikkein pyhimpään joudun loputtoman palvojajoukon keskelle. Marmorilattia tuntuu kylmältä paljaiden jalkojeni alla, ja ilmassa leijuu huumaava sekoitus hien, santelipuun, kukkien ja suitsukkeiden hajua. Onnistun pääsemään naisten jonoon, joka on huomattavasti lyhyempi kuin miesten jono, ja niinpä saan kohdata Pyhän Äidin jo alle kymmenen minuutin kuluttua. Kun olen saanut darshanin – jumalan näkemisen – päätökseen ja käännyn kohti alas johtavia portaita, joku laskee kätensä olalleni. Käännähdän ympäri ja näen minua keskittyneesti tarkastelevan miehen. Kun nuori nainen huomaa tuntemattoman miehen lähestyvän häntä Delhissä, hän hivuttaa kätensä vaistomaisesti pippurisumutepullolle, jota pitää aina saatavilla. Mutta minua silmäilevä vieras mies ei ole mikään hamppari. Hän on jo jonkin verran ikääntynyt, ja hänellä on yllään luonnonvalkoinen silkkinen kurta-asu ja rennosti hartioille kiedottu pashminasaali. Hän on pitkä ja vaaleaihoinen, ja hänellä on kotkannenä ja päättäväinen ilme. Taakse kammattu tukka on lumivalkea. Otsaa koristaa kirkkaanpunainen tika-merkki. Sormissa on ylenpalttinen määrä kiilteleviä timantti- ja smaragdisormuksia. Mutta jos jokin synnyttää minussa levottomuutta, niin hänen ruskeiden silmiensä läpitunkeva katse. Hän tuntuu tutkistelevan minua melkeinpä pelottavan siekailemattomasti. Siinä on mies, joka haluaa pitää ohjakset omissa käsissään. 11


»Voisinko vaihtaa kanssasi pari sanaa?» hän kysyy terävään sävyyn. »Mitä te haluatte?» minä sanon lyhyesti. Kunnioituksesta hänen ikäänsä kohtaan ääneni on vähemmän tyly kuin se normaalisti olisi. »Nimeni on Vinay Mohan Acharya», hän sanoo rauhallisesti. »Olen Acharya Business Consortiumin omistaja. Oletko kuullut ABC-konsernista?» Tunnistan nimen, ja kulmani kohoavat hämmästyksestä. ABC-konserni on Intian suurimpia teollisuusyhtymiä, ja se valmistaa kaikkea mahdollista hammastahnasta turbiineihin. »Haluaisin ehdottaa sinulle jotain», Acharya jatkaa. »Jotain mikä muuttaa elämäsi pysyvästi. Soisitko minulle kymmenen minuuttia, niin että voin selittää?» Olen kuullut samat sanat ennenkin. Milloin ärsyttäviltä vakuutusmyyjiltä, milloin kiertäviltä pesuainekaupustelijoilta. Ja joka kerta he saavat minut varuilleni. »Ei minulla ole kymmentä minuuttia», sanon. »Minun on palattava töihin.» »Anna minun kuitenkin sanoa, mitä asiani koskee», hän pyytää. »No mitä? Sanokaa.» »Haluaisin antaa sinulle mahdollisuuden tulla ABC-konsernin pääjohtajaksi. Tarjoan sinulle tilaisuuden johtaa kymmenen miljardin dollarin arvoista liikeimperiumia.» Nyt tiedän, ettei mieheen ole luottamista. Hän kuulostaa huiputtajalta, täsmälleen samalta kuin ne Janpathilla hyörivät sadat katukaupustelijat, jotka tyrkyttävät ohikulkijoille arvottomia tekonahkavöitä ja halpoja nenäliinapakkauksia. Odotan milloin hänen kasvoilleen leviää hymy, joka vahvistaa hänen laskevan leikkiä, mutta ne pysyvät ilmeettöminä. »Ei kiinnosta», sanon päättäväisesti ja lähden laskeutumaan portaita. Hän seuraa minua. »Haluatko muka hylätä vuosisadan tarjouksen, joka toisi sinulle enemmän rahaa kuin pystyt näkemään vaikka eläisit 12


seitsemän elämää?» Hänen äänensävynsä on terävä, se leikkaa ilmaa kuin veitsi. »Kuulkaas nyt, herra Acharya, tai kuka te sitten olettekin. Minä en tiedä mitä peliä te pelaatte, mutta minua ei kiinnosta olla mukana siinä. Joten olkaa hyvä ja lakatkaa häiritsemästä minua», sanon samalla kun otan vastaan sandaalini vanhalta eukolta, joka vartioi temppelissä kävijöiden jalkineita sisäänkäynnillä pientä maksua vastaan. »Tiedän, että luultavasti pidät tätä vitsinä», Acharya sanoo ja sujauttaa jalkaansa ruskeat sandaalit. »No eikö se muka ole?» »En ole eläessäni puhunut kenellekään vakavammin kuin nyt.» »Sitten tämän täytyy olla piilokamera. Heti kun sanon ’kyllä’, te varmaan näytätte minulle kameramiehen, joka on seurannut meitä koko ajan.» »Tekisikö minun kaltaiseni huomattava henkilö jotain typerää tv-ohjelmaa?» »Eikö muka ole typerää, että tarjoatte liikeimperiumianne umpimähkään valitulle ventovieraalle ihmiselle? Sellainen panee epäilemään, mahdatteko edes olla se joka väitätte olevanne.» Mies nyökkää. »Hyvä näkökohta. On tervettä olla aina vähän epäileväinen.» Hän työntää kätensä kurtan taskuun ja ottaa esiin mustan nahkalompakon. Sitten hän kaivaa lompakosta käyntikortin ja ojentaa sen minulle. »Ehkä tämä saa sinut vakuuttumaan.» Tutkin korttia päällisin puolin. Se näyttää kieltämättä vaikuttavalta, koska se on läpikuultavaa muovia ja siihen on painettu kohokirjaimin ABC-konsernin logo ja logon alle mustalla vinay mohan acharya. »Kuka hyvänsä voi painattaa näitä muutamalla sadalla rupialla», minä sanon ja palautan kortin. Mies kaivaa lompakostaan toisen muovikortin ja näyttää sitä minulle. »Entä tämä?» 13


Hänellä on kädessään täysmusta American Expressin Centurion Card, jonka alalaidassa lukee uppokirjaimin vinay mohan acharya. Olen nähnyt tämän harvinaisen kortin vain kerran aiemmin, silloin kun eräs koreilevasti pukeutunut rakennusurakoitsija maksoi sillä lähes 400 000 rupian hintaisen 60-tuumaisen Sony LX-900 -television. Kohautan olkapäitäni. »Ei tämäkään mitään todista. Mistä tiedän, ettei se ole väärennetty?» Nyt olemme jo ylittäneet temppelin esipihan ja lähestymme katua. »Tuolla on minun autoni», mies sanoo ja osoittaa kadunvarteen pysäköityä kiiltävää ajoneuvoa. Ratin takana istuu kuljettaja, jolla on lippalakki ja tärkätty valkoinen univormu. Matkustajan puolelta astuu ulos aseistettu armeijavaatteisiin sonnustautunut vartija ja ottaa asennon. Acharya heilauttaa sormeaan, ja vartija avaa ripeästi auton takaoven. Miehen palvelualttius ei vaikuta teeskennellyltä; näyttää kuin se olisi hioutunut nykyiselleen vuosikausia jatkuneen tinkimättömän alistuvaisuuden ansiosta. Panen ihailevasti merkille, että auto on hopeanvärinen Mercedes-Benz CLS-500, josta saa pulittaa uutena yli yhdeksän miljoonaa rupiaa. »Pikku hetki», Acharya sanoo ja kurkottaa autoon. Hän ottaa takapenkiltä aikakauslehden ja ojentaa sen minulle. »Olen säilyttänyt tämän siltä varalta, etteivät muut keinot auta. Ellei tämä saa sinua vakuuttuneeksi, ei sitten mikään.» Lehti on Business Times joulukuulta 2008. Kannessa on lähikuva miehestä ja kirkuva otsikko vuoden yritysjohtaja. Katsahdan kuvaa ja sitten edessäni seisovaa miestä. He ovat aivan samannäköiset. Taakse kammatuista hopeisista hiuksista, nenän voimakkaasta kaaresta ja ruskeiden silmien läpitunkevasta katseesta ei voi erehtyä. Seurassani on toden totta teollisuusjohtaja Vinay Mohan Acharya. »No hyvä», minä myönnän. »Te olette siis Acharya. Mitä te haluatte minusta?» »Kerroin sen jo. Haluan tehdä sinusta konsernini pääjohtajan.» 14


»Ja pitäisikö minun todellakin uskoa tuo?» »Jos saan kymmenen minuuttia aikaasi, saan sinut uskomaan. Voimmeko istua jonnekin juttelemaan?» Katson kelloani. Lounastuntia on jäljellä vielä kaksikymmentä minuuttia. »Voisimme mennä Coffee Houseen», sanon ja osoitan kadun vastakkaisella puolella olevaa nuhjuista rakennusta, joka toimii maailmanparantajien ja muun yhteiskunnallisesti aktiivisen väen tukikohtana. »Minä olisin ehdottanut Shangri Lan aularavintolaa», hän sanoo sävyyn, joka kielii haluttomuudesta hyväksyä luksus­ hotellia huomattavasti kehnompi vaihtoehto. »Sopiiko, että otan mukaan työtoverini?» Hän ei ole vielä ehtinyt sanoa virkettä loppuun, kun jalankulkijoiden joukosta jo astuu aaveen lailla esiin mies, joka sitten asettuu hänen vierelleen. Mies on Acharyaa paljon nuorempi, luultavasti vähän yli kolmenkymmenen, ja hänellä on yllään Reebokin tummansininen verryttelyasu. Hän on noin 180-senttinen, ja hänellä on urheilijamaisen hoikka ja jäntevä vartalo. Panen merkille myös siilitukan, pienet haukkamaiset silmät ja ohuen, julmannäköisen suun. Kaikkein mieleenpainuvinta kasvoissa on kuitenkin se, että nenä on rahtusen verran vinossa ikään kuin se olisi joskus murtunut. Nähtävästi mies on kulkenut Acharyan kintereillä koko ajan. Nytkin hänen pistävä katseensa kääntyilee puolelta toiselle ja kiertää ympäristöä ammattimaisen henki­ vartijan tapaan, kunnes se lopulta kohdistuu minuun. »Tässä on Rana, minun oikea käteni», Acharya sanoo. Nyökkään kohteliaasti Ranalle, jonka tuijotus on musertaa minut. »Pitäisikö meidän jo mennä?» Rana kysyy. Hänellä on karhea ääni, aivan kuin kuivat lehdet rapisisivat maassa. Vastausta odottamatta hän lähtee edeltä kohti alikulkutunnelin portaita. Paistuvien riisi-linssikääryleiden ja paahtuvan kahvin voimakas tuoksu lyö vastaan heti kun astun sisään ravintolan heiluriovesta. Ilmapiiri on kuin suoraan sairaalan kahviosta. Huo15


maan, että nenäänsä nyrpistävä Acharya katuu jo nyt päätöstään tulla tänne. On menossa lounasaika, joten ravintola on tupaten täynnä. »Joudutte odottamaan vähintään kaksikymmentä minuuttia», sanoo paikan omistaja meille. Näen kuinka Rana sujauttaa miehelle taitetun sadan ru­pian setelin, ja meitä varten siivotaan oitis nurkkapöytä. Acharya ja hänen lakeijansa istuutuvat toiselle puolelle ja minä asetun ­ainoalle heitä vastapäätä olevalle tuolille. Rana tilaa yrmeästi kolme suodatettua kahvia, ja sitten Acharya ottaa ohjat käsiinsä. Hän katsoo minua vakaasti silmiin. »Haluan puhua kiertelemättä. Minä toimin nyt sokkona. Siksi pyytäisin, että ennen kuin selitän ehdotukseni tarkemmin, kerrot minulle vähän itsestäsi.» »Eipä tässä ole paljon kertomista.» »Voit aloittaa nimestäsi.» »Minä olen Sapna. Sapna Sinha.» »Sapna.» Acharya pyörittää sanaa kielellään ennen kuin nyökkää ilmeisen tyytyväisenä. »Hyvä nimi. Miten vanha sinä olet, Sapna, jos sopii kysyä?» »Kaksikymmentäkolme.» »Ja mitä sinä puuhaat? Oletko opiskelija?» »Olen valmistunut Kumaunin yliopistosta, joka on Nainitalissa. Nykyään olen myyjänä Gulati & Sonsilla, Connaught ­Placen elektroniikka- ja kodinkonemyymälässä.» »Olen käynyt siellä. Eikö se olekin aivan tässä lähellä?» »On. B-korttelissa.» »Ja kuinka kauan olet ollut töissä siellä?» »Vähän yli vuoden.» »Millainen perhe sinulla on?» »Asun yhdessä äitini ja pikkusisareni Nehan kanssa. Neha opiskelee Kamala Nehru Collegessa BA-tutkintoa varten.» »Entä isäsi?» »Hän kuoli puolitoista vuotta sitten.» »Ikävä kuulla. Olet nyt siis perheen elättäjä?» 16


Minä nyökkään. »Suostuisitko kertomaan, paljonko ansaitset kuussa?» »Suunnilleen tuhat kahdeksansataa rupiaa, kun myyntiprovisiot lasketaan mukaan.» »Siinäkö kaikki? Eikö sinun silloin pitäisi hyppiä ilosta, jos saat tilaisuuden nousta miljardiluokan konsernin johtoon ja ansaita omaisuuden?» »Kuulkaas nyt, minä olen yhä pyörällä päästäni teidän tar­ jouksenne takia. Siis… Ensinnäkin, miksi te tarvitsette pääjohtajaa?» »Miksikö? Siksi, että olen kuusikymmentäkahdeksanvuotias enkä enää nuorennu yhtään. Jumala teki ihmisruumiista kuin koneen, joka jossain vaiheessa vääjäämättä muuttuu käyttökelvottomaksi. Minä olen lähestymässä viimeistä käyttöpäivääni. Mutta ennen kuin poistun kuvioista, haluan varmistaa että organisaatio, jota olen hoivannut neljäkymmentä vuotta, siirtyy uuteen vaiheeseen hallitusti. Haluan varmistaa, että seuraajallani on samat arvot kuin minulla.» »Mutta miksi juuri minä? Miksei teidän oma poikanne tai tyttärenne?» »Ensinnäkään minulla ei ole enää perhettä. Vaimoni ja tyttäreni kuolivat kahdeksantoista vuotta sitten lentokoneen maahansyöksyssä.» »Ikävä kuulla. Entä sitten joku teidän yrityksestänne?» »Olen haravoinut läpi koko konsernin mutten ole löytänyt ketään, joka olisi edes osapuilleen sopiva. Päällikkökaartini osaa panna toimeen asioita, ja he ovat erinomaisia alaisia, mutta en näe yhdessäkään heistä suuren johtajan ominaisuuksia.» »Mitä te sitten näette minussa? En tiedä yhtään mitään liikeyrityksen johtamisesta. Minulla ei ole taskussani edes MBAtutkintoa.» »Kaikki sellaiset tutkinnot ovat vain paperia. Ne eivät opeta ketään johtamaan ihmisiä, ainoastaan hoitamaan asioita. Sen 17


takia en ruvennut etsimään itselleni pääjohtajaa mistään johtajia kouluttavasta laitoksesta, vaan menin temppeliin.» »Jätitte vastaamatta kysymykseeni. Miksi valitsitte minut?» »Sinun silmissäsi oli jotain, säkenöintiä jota en ole ikinä nähnyt kenelläkään muulla.» Acharya tutkailee silmiäni vahvistukseksi, kunnes kääntää katseensa pois. »Olen aina ollut ihmisten tarkkailija», hän jatkaa samalla kun katselee ympärilleen salissa, jonka muissa pöydissä istuu keskiluokkaisia shoppailijoita ja toimistotyöläisiä. »Ja kaikista niistä, joita pidin silmällä temppelissä, sinä näytit kaikkein keskittyneimmältä. Sitä voi kutsua intuitioksi, henkiseksi herkkyydeksi, aivan miksi tahtoo, mutta jokin sanoi minulle että sinä voisit olla se oikea. Vain sinulla oli se vakuuttava yhdistelmä vimmaa ja päättäväisyyttä, jota olen etsinyt.» »Minä olen luullut, että vimma on lähinnä kielteinen piirre.» Acharya pudistaa päätään. »Onnellisista ihmisistä ei tule hyviä pääjohtajia. Tyytyväisyys ruokkii laiskuutta. Menestymisen nälkä on se, mikä ajaa meitä kohti tuloksia. Haluan ihmisiä, joilla on nälkää. Tyytymättömyyden erämaassa kasvanutta nälkää. Sinulla sitä tuntuu olevan.» Alan tempautua mukaan Acharyan lennokkaisiin puheisiin ja yleviin olettamuksiin. Mutta en vieläkään ymmärrä hänen korupuheidensa takana piilevää logiikkaa. »Teettekö te aina päätöksiä päähänpistojen perusteella?» »Intuition voimaa ei pidä koskaan aliarvioida. Yksitoista vuotta sitten ostin Romaniasta Iancu Steel -nimisen tehtaan, jolla meni huonosti. Se teki tappiota joka ikinen päivä. Kaikki asiantuntijani olivat ostopäätöstä vastaan. Heidän mukaansa heittäisin rahani kaivoon. Mutta pysyin päätöksessäni. Minua kiehtoi tehtaassa vain sen nimi. Iancu tarkoittaa ’Jumala on armollinen’. Nykyään viisikymmentäkolme prosenttia meidän terässektorimme tuloista on peräisin juuri siitä tehtaasta. Jumala on toden totta armollinen.» 18


»Te siis uskotte Jumalaan?» Acharya osoittaa otsassaan olevaa kirkkaanpunaista merkkiä. »Eikö tämä riitä todisteeksi? Tärkein syy siihen, miksi lähdin etsimään seuraajaani temppelistä, on se että halusin löytää itseni kaltaisen hurskaan ihmisen. Nyt on meneillään kalyug, pimeä aika, joka on täynnä syntiä ja rappiota. Uskonto ei ole enää muodissa. Minulle töitä tekevät nuorukaiset osaavat ajatella vain kuluttamista. He eivät varmaan ole vuosikausiin käyneet temppelissä rukoilemassa. En sano, että he kaikki olisivat ateisteja, mutta heidän jumalansa on raha, se on heille tärkeämpää kuin mikään muu. Mutta sinä…» Acharya nyökkää minulle hyväksyvästi. »Sinä tunnut juuri sellaiselta hurskaalta, jumalaapelkäävältä ehdokkaalta, jota olen etsinyt.» »Okei, perille tuli. Te toimitte päähänpistojen varassa, ja viimeisin päähänpistonne on julistaa, että minä olen teidän valittunne. Kertokaa nyt, mihin se koira on haudattu.» »Ei mihinkään. Mutta eräitä ehtoja tähän liittyy. Sinun on läpäistävä jokunen koe.» »Koe?» »Ei kannata huolestua; en aio passittaa sinua takaisin koulunpenkille. Koulu testaa pelkästään muistia. Mutta elämä testaa luonnetta. Minun seitsemän koettani ovat siirtymäriittejä, joiden on määrä mitata, riittävätkö sinun rahkeesi ja mielenlujuutesi pääjohtajan pallille nousemiseen.» »Minkä takia seitsemän?» »Olen pyörittänyt yrityksiä neljäkymmentä vuotta ja oppinut sinä aikana yhden asian: yritys on juuri niin hyvä kuin ihminen, joka sitä johtaa. Ja olen kiteyttänyt menestyksekkään pääjohtajan olemuksen seitsemään ominaisuuteen. Niinpä jokainen seitsemästä kokeesta mittaa aina yhtä ominaisuutta.» »Ja mitä minun tarkkaan ottaen tulee tehdä päästäkseni läpi teidän kokeistanne?» »Ei mitään mitä et tekisi jokapäiväisessä elämässäsi muuten19


kin. En pyydä sinua varastamaan, tappamaan enkä tekemään mitään laitonta. Itse asiassa et edes huomaa kokeita.» »Mitä se tarkoittaa?» »Ne ovat peräisin elämän oppikirjasta. Eikö elämä koettelekin meitä joka päivä? Emmekö teekin valintoja joka päivä? Aion vain arvioida valintojasi, sitä miten reagoit arjen haasteisiin. Se paljastaa, mistä sinut on tehty.» »Entä jos reputan jossain kokeessa?» »No jaa, silloin minun täytyy vain etsiä uusi ehdokas. Mutta vaistoni sanoo, että sinä et reputa. Tämä tuntuu melkein ennalta määrätyltä. Kaikkien aikojen suurin lottovoitto tulee lankeamaan sinulle.» »Siinä tapauksessa päätökseni on täysin selvä. Tarjouksenne ei kiinnosta minua.» Acharya näyttää äimistyneeltä. »Miksei?» »Minä en usko onnenpeleihin.» »Mutta uskot Jumalaan. Ja toisinaan Jumala antaa ihmiselle paljon enemmän kuin hän pyytää.» »Niin ahne en ole», minä sanon ja nousen pöydästä. »Kiitos, herra Acharya. Oli mukava tavata, mutta nyt minun on tosiaan palattava työpaikalleni.» »Istu alas», Acharya käskee. Hänen äänessään on teräksen lujuutta. Kuin kuuliainen koulutyttö istuudun häkeltyneenä takaisin. »Sapna, kuuntele kun sanon yhden asian», hän sanoo pehmeämpään sävyyn. »Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: voittajia ja häviäjiä. Minä annan sinulle mahdollisuuden olla voittaja. Vastapalvelukseksi pyydän sinua vain allekirjoittamaan tämän suostumuksen.» Hän viittaa kädellään Ranalle, joka onkii verryttelypuseronsa sisätaskusta tietokoneella kirjoitetun paperiliuskan ja laskee sen eteeni. Alkan kuoleman jälkeen minulle on kehittynyt joidenkin asioi­ den suhteen kuudes aisti, pieni varoituskello joka alkaa kilkattaa 20


päässäni aina kun haistan palaneen käryä. Sen kilkatus kuuluu tarttuessani paperiin. Tekstiä on vähän, ainoastaan viisi virkettä: 1)  Allekirjoittaja suostuu täten siihen, että häntä harkitaan ABC-konsernin pääjohtajaksi. 2)  Allekirjoittaja antaa täten ABC-konsernille luvan tehdä tarvittavat tarkistukset ja toimenpiteet, jotta se voi arvioida hänen soveltuvuuttaan kyseiseen toimeen. 3)  Allekirjoittaja ei saa irtisanoa sopimusta sinä aikana, kun tarvittavat tarkistukset ja toimenpiteet ovat meneillään. 4)  Allekirjoittaja sitoutuu pitämään tämän sopimuksen luottamuksellisena, toisin sanoen pidättäytymään keskustelemasta siitä kolman­ sien osapuolien kanssa. 5)  Edellä mainitun nojalla allekirjoittaja on saanut 100 000 rupian etumaksun, jota hänen ei tarvitse missään olosuhteissa maksaa takaisin.

»Tässä lukee, että satatuhatta rupiaa – yksi lakh», minä huomautan. »Ettekö muka puhunut kymmenestä miljardista dollarista?» »Sopimuksessa mainittu summa on yksinkertaisesti maksu kokeisiin osallistumisesta. Jos reputat, saat pitää rahat. Ja jos pääset läpi kokeista, saat lupaamani paikan. Voin vakuuttaa, että pääjohtajan palkassa on paljon enemmän nollia.» Tässä vaiheessa hälytyskelloni ääni muistuttaa palohälyttimen ulinaa. Olen varma, että minua yritetään huijata ja että Acharya on yrittänyt samaa juonta ennenkin. »Sanokaapa, kuinka monelta olette saanut allekirjoituksen tähän paperiin ennen minua?» »Sinä olet ehdokas numero seitsemän», Acharya sanoo. »Mutta tiedän sydämessäni, että olet viimeinen. Etsintäni on ohi.» »Kuten myös minun aikani.» Nousen pöydästä päättäväisesti. »Minulla ei ole aikomustakaan allekirjoittaa tätä paperia, saati osallistua yhteenkään kokeeseen.» Rana reagoi ilmoitukseeni asettamalla pöydälle nipun tuhannen rupian seteleitä. Ne näyttävät upouusilta, suoraan pankista 21


haetuilta. Päivänselvä täky, mutta en ole kiinnostunut. »Luuletteko, että voitte ostaa minut rahoillanne?» »Neuvotteluhan tässä on meneillään», Acharya sanoo. »Muista, että sen enempää bisneksessä kuin elämässä ei ikinä saa sitä minkä ansaitsee, ainoastaan sen mitä pystyy neuvottelemaan itselleen.» »Minä en neuvottele sellaisten ihmisten kanssa, joita tuskin edes tunnen. Entä jos tämä on jonkin sortin ansa?» »Ainoa ansa tässä on se, ettet rohkene toivoa mitään suurta. Kyllä minä ymmärrän, että olet niin varautunut», Acharya sanoo tyynnytellen ja nojaa kyynärpäänsä pöytään. »Mutta sinun ei kannattaisi suhtautua ihmisluontoon aivan noin synkästi, ­Sapna. Haluan aidosti ja vilpittömästi tehdä sinusta konsernini pääjohtajan.» »Ymmärrättekö te ollenkaan, miten naurettavalta tämä keskustelu kuulostaa? Sellaisia asioita tapahtuu vain kirjoissa ja elokuvissa, ei todellisessa elämässä.» »Minä nyt kuitenkin olen todellinen, ja tarjoukseni on todellinen. Minunlaiseni mies ei tuhlaa aikaa typeryyksiin.» »Olen varma, että löydätte muita ehdokkaita, jotka ovat enemmän kuin halukkaita hyväksymään tarjouksenne. Minä en ole kiinnostunut.» »Teet pahan virheen», Acharya sanoo heiluttaen sormeaan minulle. »Ehkä elämäsi pahimman. Mutta en rupea painostamaan. Ota tästä korttini, ja jos muutat mielesi seuraavien kahden päivän aikana, soita minulle. Tarjous on niin kauan voimassa.» Hän työntää pöydän yli käyntikortin. Rana tapittaa minua kuin haukka. Otan kortin, väläytän kaksikolle väkinäisen hymyn ja suuntaan ovelle taakseni vilkaisematta. Rientäessäni kohti B-korttelia ajatukset pyörivät mielessäni CDlevyä nopeammin. Päällimmäinen tunteeni on helpotus; minusta tuntuu kuin olisin selviytynyt jostain suuresta vaarasta vain 22


2 62 54 5 26 2

26542

26542

»Nyky-Intia herää eloon tämän otteessaan pitävän kirjan sivuilla.» – the time s of india

Fiksu ja tunnollinen Sapna Sinha myy kodinkoneita Delhissä elättääkseen sairaan äitinsä ja huikentelevaisen pikkusiskonsa. Sapnan kunnianhimo ja moraali joutuvat koetukselle, kun intialainen teollisuuspohatta tarjoaa tälle imperiuminsa johtajuutta. Sapnan täytyy vain läpäistä seitsemän koetta, ja miljardiomaisuus on hänen. Tie todellisiin rikkauksiin on mutkittelevampi kuin Sapna Sinha saattaa kuvitellakaan, ja matkan varrella hän kohtaa ikimuistoisia persoonia Bollywood-tähdestä kleptomaaniseen gandhilaiseen. Mutta onko tarjous sittenkin liian hyvä ollakseen totta? Nuoren naisen koetukset on sydämellään hymyilevä, kansansadun tapaan etenevä romaani turhauttavasta byrokratiasta, ahneudesta, tekopyhyydestä ja lähes mahdottomasta tehtävästä olla hyvä ihminen.

www. wso y. f i 84. 2 i s bn 978-951-0-39703-9 päällys

Martti Ruokonen

etukannen kuva

Masterfile

Swarup, Vikas: Nuoren naisen koetukset (WSOY)  

Slummien miljonääri -kirjailijan vauhdikas romaani nuoren naisen kujanjuoksusta ja tarjouksesta, joka saattaa olla liian hyvä ollakseen tott...