Weöres, Sándor: Kadonnut päivänvarjo (WSOY)

Sándor Weöres Kadonnut päivänvarjo Runoja

Suomentanut, toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut Hannu Launonen

Werner Söderström Osakeyhtiö – Helsinki

Tähän teokseen sisältyy nyt tarkistettuina suomennoksina myös runoja, jotka ovat ilmestyneet Sándor Weöresin kokoelmassa Kivi ja ihminen (suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky, WSOY 1986).

Teoksen julkaisemista on tukenut Petőfin Kirjallisuusmuseo (Hungarian Books and Translations Office at Petőfi Literary Museum). © Sándor Weöresin oikeudenomistajat Suomennokset © Hannu Launonen (osin Béla Jávorszky) 2012 Jälkisana © Hannu Launonen 2012 ISBN 978-951-0-39387-1 Painettu EU:ssa 2012

Sisällys Ennen olit lehmus Ennen olit lehmus Hajdan hársfa voltál 9 Aihelmia kuumalta vyöhykkeeltä Forróövi motívumok 10 Merkkejä Jelek 13 Kuiskaus pimeässä Suttogás a sötétben 15 Hampaiden pylväikkö A fogak tornáca 16 Rytmin jumalatar Az ütem istennője 18 Kuu ja maatalo Vuoristo Hegyi táj 21 Kiinalainen temppeli Kínai templom 22 Kuli 23 Apinamaa Majomország 25 Kivi ja ihminen A kő és az ember 27 Kuu ja maatalo Hold és tanya 29 Satakieli Fülemüle 30 Ääniä Syksyn sade Őszi zápor 33 Yksirivisiä runoja Egysoros versek 35 Tanssilaulu Táncdal 38 Barbaarilaulu Barbár dal 39 Ääniryhmiä Hangcsoportok 41 Yksirivisiä ja muita aforismeja Egysorosok és más aforizmák 42 Teema ja muunnelmia Téma és variációk 44

Toivottomuuden kirja Toivottomuuden kirja A reménytelenség könyve 49 Räsymatto Räsymatto Rongyszőnyeg 59 Kadonnut päivänvarjo Kadonnut päivänvarjo Az elveszített napernyő 67 Laulu rajattomuudesta Savu Füst 89 Avaruus Világűr 90 Ikuinen pimeys tarttuu kalvon sisäpintaan Örök sötétség tapad a felszín belső felére 91 Psalmi Zsoltár 92 Kuolleiden kuoro Halottak kórusa 93 Elämän lopulla Az élet végén 95 Laulu rajattomuudesta Ének a határtalanról 97 Ne jotka löytävät minut Ars poetica 101 Gyula Juhász Juhász Gyula 102 Ne jotka löytävät minut Akik megtalálnak 104 Omaelämäkerta Önéletrajz 105 Seisahtunut aika A megállt idő 106 Jälkisana Mutakokkare ja tähti 111

Sándor Weöresin runoudesta (Hannu Launonen)

Ennen olit lehmus

E n n e n o l i t l e h m u s II Hajdan hársfa voltál

Ennen olit lehmus, lempeä ja voimakas, ilma sulki sinut syliinsä ja sinä huojuit hiljaa, rakkaani, olit silkkaa aaltoilua niin kuin vesi, nukuit unia vailla, täynnä suloista rakkautta.

Päivisin sinua kosketti tuli, öisin loitto valo, ja sinä avauduit täysin ja kokonaan, niin että mitään ei jäänyt salaan.

Sinä huojuit lauhkeassa tuulessa, tuuheat lehvät olivat sinun keuhkosi, olit elävä juhlien juhla, tarjosit perhosia ja mehiläisiä, hoivasit piipittäviä pesiä, olit hyvä etkä tiennyt sitä, nukuit unia vailla, rakkaani.

Ennen olit lehmus – ja sinun entisestä ruumiistasi on tullut tämä lehmusarkku: Myös nyt olet lempeä ja voimakas! Niin sinä suojaat sisältöäsi!

Ajattele: me olemme hyviä, parempia kuin tiedämme.

Kun sinä suutelet minua, mitään ei jää salaan, ja kun nukut: loistakoot sinun unesi, rakkaani.

9

A i h e l m i a k u u m a lta v y ö h y k k e e ltä II Forróövi motívumok

1 Hedelmäterttua tuuli keinuttaa, se on oksalla huojuva, valon paisuttama.

Hedelmäterttua poltteen kuumuudessa tuuli keinuttaa, lehvien pehmeässä.

Hedelmäterttu: me poimimme sen.

Anna se meille, oksa onnellinen.

Hedelmäterttua tuuli keinuttaa.

2 Lintu – lintuseni – pois lentävä lintu!

Tiedämme sen: olet pikku sisaremme.

Myös me kauas lentää osaamme, heti kun uneen vaivumme.

Lintu – lintuseni – pois lentävä lintu!

Tiedämme sen: olet pikku sisaremme.

3 Valoisa, kirkas on tämä päivä, kukat nuojuvat niityllä.

Ilma on unenkaltainen, myös me uneen vaivumme.

Ruoho väräjää niityllä, valoisa, kirkas on tämä päivä.

10

4 Joki virtaa ja virtaa, ei pysähdy ikinä.

Se miettii partansa takana.

Se löytää uusia terälehtiä.

Me uimme, liu’umme, juoksemme, ja joki tavoittaa meitä, ja siksi välkehtii ihomme.

5 Kun he antoivat sinulle nimesi, sinä sait sen kiireesti.

Silmät ovat kätesi.

Huulet ovat jalkasi.

Piilota ne, nuku, vaikene.

6 Tuli palaa, liekki loimuaa, tuli tykyttää, tuli!

Hiillos sykkii, suuri hiillossydän, liekki henkii, suuret liekkikeuhkot.

Se kertoo kaikesta, mykkänä silti, meitä viisaampi, tuli! tuli!

11

7 Ääretön piikkien paljous: yö! Ääretön hiljaisuus: sirkkojen sirinä!

Oma hiljaisuuteni: sydämen sykintä!

Laula laulu maidosta, medestä.

Laula laulu kukkasista.

Monista monituisista kukkasista.

Laula laulu äidistä. Ääretön piikkien paljous: yö! Ääretön hiljaisuus: sirkkojen sirinä.

Oma hiljaisuuteni: sydämen sykintä.

12

M e r k k e j ä II Jelek

I

Silmäluomien alle olen saanut koko maailman.

Päähän ja sydämeen tunkeutuu Jumala.

Sen takia olen niin painava.

Ja siksi on onneton aasi, jolla ratsastan.

II

Valo, sinä hullu taivaalla, millaiset tytönkasvot oman itsesi hulluudesta esiin raastat, kun kuvasi valuu veden pinnalle?

Ja uituasi tämän maailman poikki löysit tyhjän ikihiljaisuuden, nostit kristallihäihin parisi, olemattoman: kerro, millaista naista hän muistutti.

III

Miehelle sanon: herätä nainen, itseesi kätketty; naiselle sanon: havahduta miehen-olemuksesi; sillä jos Näkymätön syleilee sinua, se valtaa sinut ja ottaa mukaansa.

13

IV

Miten suuri onkaan rakkaus, jos se seuraa meitä myös syövereihimme?

Ja miten suuri rakkaus meissä piilee, jos se on läsnä myös syövereissämme?

V

Enemmän kuin sydämesi hämärää kipua, enemmän kuin aivojesi uutteraa epäilyä sinun tulee arvostaa hammassärkyä, sillä se on säteilevää.

Kysymyksiisi on vain sanoja vastauksinaan, mutta jokainen vastaa omasta puolestaan.

14

K u i s k a u s p i m e ä ssä II Suttogás a sötétben

Kaivosta sinä nouset, rakas lapsi. Sinun pääsi on rovio, käsivartesi ovat jokia, vartalosi on ilmaa, jalkasi ovat lietettä. Minä sidon sinut, mutta ole huoleti: Minä rakastan sinua, ja minun kahleeni ovat sinun vapautesi.

Päähäsi minä kirjoitan: ”Olen väkevä, harras, turvallinen, ja minä viihdyn kotosalla niin kuin mies, joka tahtoo miellyttää naisia.”

Käsivarsiisi minä kirjoitan: ”Minulla on aikaa, ei minulla ole mitään kiirettä: minun on ikuisuus.”

Vartaloosi minä kirjoitan: ”Kaikessa minä kuohun, ja kaikki kuohuu minussa; en ole nirso, mutta kuka voisi minut tahrata?”

Jalkoihisi minä kirjoitan: ”Olen mitannut pimeyden, ja minun käteni hämmentää sen syvyyttä; eikä mikään pysty uppoamaan niin syvälle, että minä en olisi vielä syvemmällä.”

Olet muuttunut kullaksi, rakas lapsi. Vaihda siis itsesi, niin että saamme leipää sokeille ja miekkoja näkeville.

15

H a m pa i d e n p y lvä i k k ö II A fogak tornáca

1 Punainen marmorihalli: sinun suusi, valkoiset marmoripylväät: sinun hampaasi, punainen matto jalkojen alla: sinun kielesi – käyt sisään, hampaiden pylväikköön.

2 Saat kurkistaa kaikista ajan akkunoista, ja Jumalan kasvot ovat aina erilaiset.

Saraheinän, rastaan aikana: Jumala hyväilee.

Mooseksen, Eliaan aikana: Jumala tinkii.

Kurkista Ristin aikaan: Veressä Jumalan kasvot, niin kuin Veronikan hikiliina.

Kurkista omaan aikaasi: Jumala köyryselkä vanhus, suuren Kirjan ääressä.

3 Alaspäin kuin Pietari ristillä ihminen riippuu taivaan sinessä, hiukset roihuten, ja maapallo hipoo hänen jalkapohjiaan.

Näkevä ei voi pois ottaa hänen unettomia silmiään.

16

4 Lapselta on sokeri kielletty, mutta hän ahmii kananlantaa.

Jokainen mutakokkare: valoton tähti!

Jokainen mato: siivetön kerubi!

5 Jos tahdot helvettiin, syöksy pohjalle: taivas tulee vastaan, sillä kaikki kiertää kehää.

6 Ihminen rakentaa miellyttäviä teitä.

Villieläin raivaa polun metsään.

Ja katso puita: syvyys ja korkeus säteilevät joka suuntaan.

Se on tie kaikkialle!

7 Kun astut esiin kahden viimeisen pylvään loistosta, äärettömyys on kupoli, jota hiuksesi hipovat, ja ruusunlehtien pyörre paiskaa sinut maahan, ja allasi on koko maailma morsiusvuoteena.

Siellä voit julistaa: ”En usko sinuun, Jumalani!”

Ja ruusunlehtien pyörre hymyilee: ”Mutta minä uskon sinuun: eikö se riitä?”

17

R y t m i n j u m a l ata r II A z ütem istennője

Tuskin liikutat huuliasi, niin kuin oksa kahta toisiinsa napsahtavaa hedelmää, ja syvyytesi labyrintistä kumpuaa onnellinen yö esiin.

Tuskin kosketat metallikieltä, ja kaikki soittimet kajahtavat, tamburiineista ja laseista pyrähtää lintuparvi.

Tuskin avaat polvesi, toisiaan hipovat, ja vuoret irtoavat, korkeuden kukkulat syöksyvät alas, kirjoitusta rinnassaan, lähde valuu laaksoon, armeija taakkoineen lähtee liikkeelle, peitset tanassa se yhteisessä unessa ylittää joen.

Sinä liikut vielä, mutta koko maailma on jo sinun.

Loistava vaahto, avarien vetten ja vedessä kahlaavien hahmojen yllä, täytetyn astian ilo ja antaminen, sanoihin puhkeavan suun katkaistu raippanippu: auki rävähtävien peitteiden vesat lentävät ylös pilviin, sukeltavat pyörteiden alle, lävistävät kylmän maapallon ja upottavat tähdet omaan väristykseensä ja ajast’aikaan palaavat luoksesi, vaikka sinä olet kaiken unohtanut.

18

Kuu ja maatalo

V u o r i s t o II Hegyi táj

Purojen, linnunlaulun kohina laaksossa.

Ylhäällä hiljaisuus, siellä jumalkasvo kallioseinät viihtyvät.

Ja ylinnä laulu ei-kenenkään, vuoren huipulla tahkokiven kirku: vihlovasti jää repeää.

21

K i i n a l a i n e n t e m p p e l i II Kínai templom

Pyhä puisto, runsaat lehdet: suuri vihreä lento

22

saapuu korkea syvä avara yö, sininen täplä.

Neljä rautaa kajahtaa: kaunis, hyvä, kutsu, arvo,

sitten syvä rauha huojahtaa kuin kylmä äänne.