Page 1

Merja Jalo Noiduttu huone

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki


Š Merja Jalo ja WSOY 2013 ISBN 978-951-0-39325-3 Painettu EU:ssa


Sisällys:

Lista 7 Rankkoja päätöksiä 22 Kotona 28 Linnavuori taistelee 35 Pena ratsastaa 41 Riita 47 Outo pyyntö 55 Poikien seikkailu 61 Repen järkytys 68 Vaarallinen isku 74 Riidan henkeä 90 Kauhujen hetki 96 Yllätysten ilta 104 Poliisikoira Rita 111 Repe valmentaa 117 Sekasortoa 124 Noiduttu huone 130 Kikan päätös 138

5


Lista

Kirsti Lahti seisoi Linnavuoren pihamaalla ja silmäsi röttelöä, joka oli aikoinaan ollut komea kartano pilareineen ja kuisteineen. Nyt jäljellä oli vain rapistunut ulkokuori. Osa alakerran ikkunoista oli lyöty laudoilla kiinni, seinämaali oli rapissut ja lohkeillut. Katto vuosi. Rappiota näkyi kaikkialla. Ja tänne Nummelan ponitallin piti siirtyä siksi aikaa, kun poliisi ja vakuutusmiehet tutkivat tuhopolttoa. Kikka huokaisi. Mikään ei ollut ennallaan, kun Nummelan talli oli palanut maan tasalle. Rajussa tulipalossa oli menetetty kaikki. Toimisto, satulahuone, karsinat ja heinälato. Tallista ei ollut jäänyt jäljelle kuin mustuneet seinät. Pentti Nummela, tallin omistaja, ei ollut ennättä7


nyt pelastaa toimistosta kuin hiihtoratsastuksessa saadun päävoiton, suuren vaunukellon. Kikka värähti vieläkin, kun muisti sen hirvittävän yön! Liekit olivat lyöneet taivaalle nälkäisinä ja tulen loimotus oli värjännyt pihan punertavaksi. Hän pystyi yhä kuulemaan korvissaan tallissa seisseen Blackeyn hirnahdukset. Blackey oli pelastunut ainoastaan Kikan sankarillisen toiminnan ansiosta. Kikka oli ehtinyt palopaikalle viime tingassa päästyään pakenemaan sieppaajansa kynsistä. Blackeyn entisen omistajan pojantytär, Linda, oli kidnapannut Kikan ja pitänyt häntä silloin autiotalossa vankina. Kikka muisti Lindan vahankalpeat kasvot ja tuijottavat silmät, kun tämä oli puhunut oudosti tulesta ja tulipalosta. Kikka oli aavistellut heti pahinta. Kikan ranteissa näkyivät vieläkin palovammojen jättämät arvet, kun hän oli joutunut polttamaan köydet poikki huoneeseen jätetyn kynttilän liekissä. Hätä Nummelan tallista oli kuitenkin antanut tytölle sisua ja saanut hänet kiirehtimään. Ehtisikö hän pelastaa tallia tuhopolttajan kynsistä? Päästyään perille hän oli tajunnut myöhästyneensä pahimman kerran. Nummelan talli oli tulessa. Se oli painajaista. Liekit nuolivat katonrajaa ja tuli humisi vaarallisesti 8


rakennuksessa heittäen ilmaan kipinämerta, kun rutikuivat heinät paloivat. Kaikkein kamalinta oli se, että tallissa tulen saartamana seisoi Penan miljoonaratsu Blackey. Kikka erotti hevosen huudot ja syöksyi Penan estelyistä huolimatta sisälle palavaan tallirakennukseen oria pelastamaan. Jälkeenpäin Kikka mietti, oliko Linda todella toivonut tallin palamista? Linda oli siepannut Kikan, mikä todisti hänen olevan päästään vialla, mutta olisiko Linda siltikään halunnut Blackeyn tuhoutuvan? Lindan helpotus oli vaikuttanut aidolta, kun hän oli kuullut Blackeyn pelastuneen, ja jokin osa Kikasta halusi uskoa siihen. Tavallaan oli helppo ymmärtää, miksi Linda oli seonnut. Hän oli järkyttynyt isoäitinsä, Eva Södermanin, päätöksestä testamentata ori Pentti Nummelalle. Olihan kyse aikamoisesta lahjoituksesta, eikä kukaan tiennyt, miksi Eva teki niin. Mikä oli saanut vanhan rouvan muuttamaan testamenttiaan viime hetkellä Penan hyväksi? –  Ja nyt hevonen on Linnavuoressa! Linnavuoreen muutto ei ollut helppoa kenellekään. Täällä he kohtaisivat Penan ilkeät tädit, Märtan, Zaidan ja Agnesin, jotka inhosivat hevosia. Yhteenottoja tätien kanssa tulisi varmasti, se oli päivänselvää. Ajoista tulisi kovat, mutta uuden 9


tallin rakentaminen veisi aikansa, sille ei voinut mitään. –  Voi meitä… Tuuli liikutti yläkerran ikkunaverhoa. Ikkuna oli rikki. Penan oli ollut pakko tyytyä hämähäkinseittejä täynnä olevaan rakennukseen, koska muutakaan paikkaa tallille ei ollut. Pena oli perinyt kartanon Lidia-tädiltään, joka oli ollut naimisissa merikapteeni Aleksi Linnavuoren kanssa. Tämä outo merenkulkija oli tuonut mukanaan maailman meriä seilanneen puhuvan kakadu­ papukaija Umberton, josta varmaan oli ollut erakoituneelle Lidialle suuri ilo. Hän kun ei ollut järin seurallinen ihminen. Ajatella, että hän asui täällä ihan yksinään miehensä kuoleman jälkeen, Kikka mietti. Aleksi oli pitänyt myös vaarallisia lemmikkejä terraarioissa. Tytöt olivatkin kohdanneet Linnavuoren lemmikit eräällä hevosleirillään. Karanneen, ison kuristajakäärme Adalminan, joka tykkäsi nukkua risan sohvan syvennyksessä, ja karvaiset tarantellat, jotka saivat ihon kananlihalle. –  Toivottavasti emme enää törmää kummajaisiin, Kikka sanoi ääneen. Kikka nousi rappiolla olevan kartanon leveät­ portaat ylös. Ratsastuskassi painoi. Jokaisella 10


askeleella portaat natisivat. Pölyisten kaiteiden ympärille oli muodostunut lukinseittien koti. Joka puolella kartanoa lojui tyhjiä ämpäreitä, peltipurkkeja ja vateja, joihin sadevesi lotisi. Pölyttyneitä huonekaluja näkyi kaikkialla. Tuntui kuin kartano olisi nukkunut salaperäistä unta. Mystinen Linnavuoren kartano! Yläkerrasta kantautui tyttöjen ääniä. He olivat levittäytyneet kirjastoon, missä kauppaneuvos Kiisken Päivi-tytär tarkasteli ranskankielisiä kirjoja. Lidia Linnavuori oli toiminut kieltenopettajana, mikä näkyi kirjavalikoimassa. Kikan paras ystävä, Marjatta Aaltonen seisoi ikkunan luona ja nyrpisti nenäänsä. –  Aika karsea mesta! –  Oikea rotankolo! Siru Kantola lisäsi. Hän istui nojatuolissa jalat ristissä ja näytti lopen kyllästyneeltä. Mikään ei ollut ennallaan Nummelassa. Kukaan ei tiennyt, miten kauan he joutuisivat sietämään kummituskartanoa. –  Rappusetkin natisevat, ja huomasitteko, yksi lauta on laho. Siitä voi mennä jalka läpi, Kikka muistutti. –  Niin voi, Päkä sanoi. Kikka laski kassin maahan ja katsoi kysyvästi kavereitaan. 11


–  Ovatko kaikki jo tulleet? –  Ovat. Hannu ja Kari ovat vielä tallilla. Kai ne punovat sotasuunnitelmia Penan tätejä vastaan, Titta sanoi. –  Se tästä vielä puuttuu. Tädit ovat tarpeeksi käärmeissään tulostamme muutenkin, Kikka sanoi. –  Älä muuta sano. Takan luona seisova Repe Jussila työnsi tummat kiharat pois silmiltään. Kesä oli tuonut rusketuksen hänen kasvoilleen. Poika näytti huolestuneelta. –  Tiedetäänkö tallipalon syystä jotain uutta? Kaikki katsoivat Kikkaan, jonka poliisi-isä tutki tapausta. Kikka ravisti kultaisia hiuksiaan. –  Poliisi ja vakuutuslaitoksen miehet tutkivat tallipaloa. Olen varma, että asia selviää vielä. –  M inä luulen, että tuhopolttaja on Linda Söderman! Ira Shanian Hasnawi kuulutti. –  Tyyppihän on vainonnut meitä joka paikassa. –  Niin on, Essi säesti. Ira istui sohvalla. Hänen kasvojaan kehysti paksu tumma kihara tukka, jonka hän oli sitonut keltaisella huivilla kiinni päälaelle. Tallipalo oli lähentänyt tyttöjä. Essi Virtanen ja Ira olivat ystävystyneet ja heistä alkoi tulla parivaljakko. Ira oli 12


kotoisin Iranista, mutta ratsastus ja hevoshulluus yhdisti tyttöjä, ja kaiken lisäksi tyttö omisti valkoisen Kashmir-tamman, mikä teki Essiin lähtemättömän vaikutuksen. –  A inakin Lindan puheet olivat arveluttavia, Repe sanoi. –  Hänet on helppo kytkeä rikokseen. –  Niin, se puhui tulesta Kikalle, Päkä sanoi. –  Ja eikö Linda tullut tallipaloa katsomaan? Siru tiesi. –  Pyromaanithan tekevät niin… Tallipalo aiheutti useita arveluja. Silti Kikka epäröi. –  Minusta Linda oli surun musertama ja hädissään oriin kohtalosta, kun talli paloi, Kikka mainitsi. –  Se asiassa kummallista onkin. Repe rypisti kulmiaan mietteliäänä. –  M itä jos palo saikin alkunsa sähköjohdoista tai jostain muusta? –  Poliisi saa sellaisen asian varmasti selville, Kikka sanoi. Muut olivat asiasta samaa mieltä. Syyllinen löydettäisiin ja sitten pyromaani saisi istua linnassa ikänsä. –  Kurjaa kuitenkin on, Essi Virtanen jatkoi ja heilutti pitkää vaaleaa poninhäntäänsä, –  että saamme asua tällaisessa röttelössä vaikka miten pitkään! –  Ihan niin! Päkä huudahti tuohtuneena. 13


–  Täällähän kävelee vastaan koppakuoriaisia ja hämähäkkejä. Hän sipaisi sormellaan lipaston kulmaa ja irvisti. –  Likaista kuin kanalassa. Ja tuossa on selvästi hiirenpipanoita! –  Ei kai? –  Missä, missä? Tytöt tulivat katsomaan. –  Niin on, Essi kiljaisi. –  Olemme rottien ja hiirien saartamia. –  Apua… –  Tässä kartanossa voi tapahtua mitä vaan ja koska tahansa, Titta sanoi. –  Niin voi, Kikka muistutti. –  A inakin sitten, kun kolme kuningatarta ilmestyvät tänne! Nehän ovat vallanneet itäsiiven, muistatteko? –  Näin on. Kikka kurkkasi ikkunasta pihalle. Lasista näki tallille, vaikka edessä oli puita, pensaita, suihkulähde ja jokunen patsas. Paikka oli kerran ollut oikea ratsutila! Puiden reunustamaa tietä pitkin lähestyi Penan auto. –  Pena ja Jarkko tulevat! Tytöt tulivat ikkunaan katsomaan. –  Mahtoikohan se saada Korkeamäen ratsastuskoululta käyttösatuloita? 14


–  Varmasti ikäloppuja, joku sanoi. –  Ei Jarkko muuten pääse Blackeytä valmentamaan, kun oriin satula paloi. Repe nojasi takanreunukseen mietteliäänä. Hänellä oli sama murhe. Kaf kallakaan ei ollut satulaa. Tiesikö se selkähevosella ­treenaamista? Surua ja huolta riitti. Repen mieltä synkensi myös se tosiasia, että Pena ei pitänyt hänen taitojaan riittävässä arvossa, vaikka hän oli aina ollut Nummelan tallin paras ratsastaja. Hänelle ei tarjottu mahdollisuutta Blackeyllä ratsastamiseen, vaan Pena oli pyytänyt paikalle Jarkko Ikävalkon, Blackeyn entisen treenarin. Taatusti Jarkko unelmoi syksyn suurkisan voitosta suosikkihevosellaan. Repe huokasi syvään. Hän hätkähti, kun Kikka laski käden pojan käsivarrelle. –  Vielä tulee sinun vuorosi, tyttö sanoi. Repen silmissä oli tuskaa. –  Miksen se voi koskaan olla minä? hän kysyi. –  Enkö ole ansainnut sitä? Nyt Repe joutuisi kestämään Blackeyllä ratsastavan Jarkon. Hän ei pitänyt asioiden kulusta yhtään. –  Ä lä välitä, Kikka kuiskasi. –  M inäkin jouduin luopumaan Husaarista. Se kilpailee Englan15


nissa ja astuu tammoja kilpailujen välillä, mutta ikävä sitä on. Ja nyt kun Jarkko palaa tänne, en minäkään saa enää hoitaa Blackeytä. Kikan äänessä oli ikävää. Repe tunsi myötätuntoa. Ei ollut Kikallakaan helppoa. –  Et saa antaa Blackeyn ja Jarkon masentaa itseäsi. Sinulla on Kaf ka! Voit ratsastaa sillä, Kikka sanoi. Poika huokasi raskaasti. –  Kaf ka on hyvä, mutta ei siitä ole… voittajahevoseksi… –  On siitä! Kikka hehkutti. –  Sinun pitää ruveta uskomaan hevoseesi. Muistatko, kun ensi kertaa näit Kaf kan? Millaisen vaikutuksen ruuna teki sinuun! –  Siitä on niin kauan…, Repe sanoi. Kikka näytti vihaiselta. –  Lakkaa säälimästä itseäsi! –  Mutta kun luulin niin, että minulle annettaisiin tilaisuus näyttää taitoni Blackeyllä Korkea­ mäen kisoissa. Kikka ei muistanut, koska oli nähnyt pojan yhtä onnettomana. Ratsastaminen Blackeyllä merkitsi Repelle paljon. –  Asialle ei voi tehdä mitään, tyttö sanoi lujalla 16


äänellä. –  Joten nosta pääsi ja kokoa itsesi! Onhan sinulla GP-tasoa oleva hevonen. Kaf ka pystyy voittamaan jokaisen, jos niin haluat! Ala vain treenata sitä ja menestyt. Eikä muiden tarvitse tietää siitä mitään… Repen silmiin nousi ensi kertaa pilke, jonka Kikka tunsi. –  Oletko sitä mieltä? poika kysyi kiinnostuneena. Tytön ehdotuksessa oli järkeä. Kikka nyökkäsi. –  P ystyt voittamaan Blackeyn. Eikö se olisi jotakin? Tyttö oli niin varma asiasta, että Repe suli hymyyn. Hän tuijotti Kikkaa hellästi. Tätä hän tarvitsi, rohkaisua. Repe puristi salaa hänen kättään. –  Kiitos, Kikka. Tyttö veti nopeasti kätensä irti pojan otteesta, kun ovelta kantautuivat Penan ja Jarkon äänet. –  Hei kaikki! Pena kuulutti. –  Jarkko tulee Linnavuoreen valmentamaan Blackeytä Korkeamäen syyskisoihin. Kuulutus miellytti silminnähden Jarkkoa. –  Mutta vasta kahden viikon päästä, Jarkko sanoi. –  Ä itini sairastui vakavasti Ruotsissa. 17


Minun on mentävä ensin hänen luokseen, mutta varmasti saan oriin kuntoon kisoihin mennessä. –  S elkähevosellako meinaat hypätä? Päkä ihmetteli. –  Meillä ei ole satuloita. Pena virnisti. –  Autossa on satuloita. Lainasin ne Tapani Saarelta. –  Ohhoh! Titta huudahti. –  A ntoiko se kitupiikki sinulle satuloita? Ne ovat taatusti ihan lahoja! Kaikki tunsivat Korkeamäen ratsastuskoulun omistajan, Tapanin, jolla oli kaksi hevoshullua tyttöä, Anneli ja Terttu. –  Ei kai hän parhaimpia meille voi antaa, kun tarvitsee niitä itsekin. Hyvä että saatiin edes jotain. Hannu ja Kari ovat purkamassa lastia talliin. Valjaat eivät todellakaan ole priimatavaraa, mutta koetetaan tulla niillä toimeen sen aikaa, kun vakuutuksesta tulee rahaa. Sitten ostamme kaikille hevosille uudet satulat. Pena laski kassin keskelle tomuista pöytää. –  Onpa täällä likaista. Pölyä tosiaan oli kaikkialla. Pena kaivoi laukusta esiin valkoisen paperin. –  Sain Korkeamäestä ennakkoilmoittautuneiden nimet. Haluatteko katsoa? Lista on tässä! 18


–  Ilman muuta! Päkä huudahti. –  M inulle ensiksi, Kati Rinne sanoi. –  Hei, älkää tönikö! Minä en näe mitään, Essi valitti. Tytöt halusivat listan itselleen heti. Jarkko myhäili. Hän oli silmännyt kilpalistaa uteliaana ja se näytti melkoiselta. Upeita nuoria hevosia saapui Euroopasta. –  K isasta tulee ennennäkemättömän kova! Jarkko sanoi. –  K isoihin osallistuvat kaikki alan huiput. Tämä tulee olemaan kova juttu Blackeylle. Ajatuskin voitosta sai Jarkon täpinöihin. Hän näyttäisi kaikille oriin taianomaiset kyvyt. Huone täyttyi puheensorinasta. –  M ahtavatko Anneli ja Terttu osallistua johonkin sarjaan? Päkä kysyi. –  Kyllä me sitten saadaan kuulla asiasta koko vuosi. Jarkko hymyili. –  Se on kutsukilpailu, hän sanoi. –  Ei se mitään. Riittää, kun kisat pidetään heillä, joku sanoi. –  K isoissa ei ole kuin yksi voittajahevonen ja se on Blackey, Jarkko leuhki. –  K ikka onkin pitänyt siitä hyvää huolta, Pena sanoi innostuneella äänellä. –  On ihan hänen ansiotaan, että hevonen on hengissä. 19


Jarkko loi ihailevan katseen vaaleaan Kikkaan. –  Olen kuullut urotyöstäsi, hän sanoi. Takan luona seissyt Repe näytti tuskastuneelta. Kyllä sitä nyt leuhkittiin jo etukäteen. Kikkaa Jarkon oli ainakin turha katsella noin ihailevasti. Häntä harmitti. –  Voinko minäkin katsoa sitä listaa? hän kysyi päästäkseen ajattelemaan muuta. –  Toki. Pena työnsi listan pojan käteen ja tämä meni kauemmas lukemaan. Koneella kirjoitettu lista oli pitkä. Hänen silmänsä kiisivät riveillä. Amadeus Inber –  Looking Claes, Thomas Coore –  Dundee Hill, Reinhard Hofman –  Princess Xenia. Osallistujia näytti tulevan kaikkialta Euroopasta. –  Kova kisa… Repe meinasi juuri laittaa listan pois kädestään, kun hänen silmänsä nauliutuivat listan viimeiseen nimeen. Luana Bee. Väri pakeni pojan poskilta. Sydän alkoi jyskyttää. Pojan silmissä oli ahdistusta, jollaista Kikka ei ollut koskaan nähnyt. –  M itä nyt? Kikka kysyi. Repe näytti kivettyneeltä. Hänen suupieleensä nousi katkera juonne. Mikä kiihdytti Repen tuollaiseen raivoon? Kikka mietti. 20


Hän otti pojan kädestä listan ja näki, miten Repe säntäsi ulos huoneesta täysin tolaltaan. Kikka kävi osallistujalistaa läpi ja tavasi kovia nimiä maailmalta. Lista oli vaikuttava, mutta oliko se Repelle yllätys? Lista ei selventänyt Kikalle syytä Repen käytökseen, joten hän tuuppasi sen Essin käteen ja syöksyi pojan perään portaikkoon. Repe tarvitsi häntä nyt!

21


Rankkoja päätöksiä

Pihalla ei näkynyt ketään, kun Kikka pääsi ulos. Hän pysähtyi katsomaan oikealle ja vasemmalle. Minne Repe oli mennyt? Minne hän juoksi? Kikka tunsi hätää Repen puolesta. –  Repe! Niityn toiselta puolen käyvä tuuli vei mennessään Kikan huudon. Puiston vanhat tammet humisivat tuulessa. Kulottunut pitkä heinä taipui puhurin alla. Kikan täytyi juosta tarhoille katsomaan. Blackey näkyi seisovan tarhassa. Se nosti päätään Kikan nähdessään ja hörähti. Portilla ori kuopi ja odotti sisälle pääsyä. –  Ei vielä, Kikka sanoi ja sipaisi kädellään silkinpehmeää turpaa. 22

Jalo, Merja: Noiduttu huone (WSOY)  

Korkeamäessä pidetään suuret kansainväliset estekilpailut. Repe haluaisi osallistua niihin Blackeyllä, mutta Pena värvää mieluummin ratsasta...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you