Jalo, Merja: Kostajan isku (WSOY)

Merja Jalo

Salaperäiset tapahtumat seuraavat toisiaan, kun Linnavuorelle ilmestyy kilparatsu. Repe saa hevosen hoidettavakseen, ja siihen tuntuu liittyvän jotain outoa ja vaarallista. Pian yö pimenee ja hiljaisuus laskeutuu Linnavuoren ylle.

Alkaa taistelu vihollista vastaan.

Kun tallissa ammutaan kovilla, Repe joutuu toteamaan, että veri on vettä sakeampaa. Ennen kuin kostajan isku on torjuttu, kylmähermoinen Hannu ottaa ohjat käsiinsä pelastaakseen muut.

Pelissä ovat kaikkien aikojen kovimmat panokset.

Merja Jalo

Kostajan isku wsoy

N84.2 www.wsoy.fi Päällyksen kuvat Alamy/AOP ja WSOY:n kuva-arkisto Päällyksen suunnittelu Maarit Norvanto

ISBN 978-951-0-39324-6

wsoy

Kostajan isku

Merja Jalo Kostajan isku

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki

Š Merja Jalo ja WSOY 2013 ISBN 978-951-0-39324-6 Painettu EU:ssa

Sisällys:

Linnavuoressa tapahtuu 7 Paha ennustus 19 Rontti 31 Tallissa 40 Repe ratsastaa 49 Outo puhelinsoitto 62 Isku pimeässä 71 Hyökkääjien armoilla 83 Murhenäytelmäkö? 92 Uhkailua 99 Myrskyn silmässä 108 Sotavoimat liikkeellä 114 Kolme kuningatarta 121 Viime hetkellä 130 Äiti ja poika 145

Linnavuoressa tapahtuu

Jenni Nummela astui Linnavuoren kartanon saliin ja nosti kahvikaluston pöytään. Kaikki oli valmiina Repen juhlistamista varten, mutta Jenni ei ollut juhlatuulella. Hänen päätään särki. Pakko­ muutto Linnavuorelle oli aiheuttanut heille enemmän murhetta kuin iloa. Elämä Pentti-­veljen kanssa oli muuttunut kertaheitolla, kun pyromaani oli polttanut Nummelan ponitallin ja he olivat joutuneet muuttamaan rähjäiseen perintö­kartanoonsa ties kuinka pitkäksi aikaa.

Kerran Linnavuoren kartano oli ollut paikkakunnan komein rakennus.

Arkkitehtuurin näki vielä puitteissa. Kuistilla seisoivat korkeat valkoiset pilarit ja kauniin puiston läpi kulki tie, joka kiersi pihalla seisovan 7

suihkulähteen. Puutarha tosin oli pahoin rehottava ja kasvoi pitkää heinää, vaikka Pena sitä niitti.

Jenni raotti ikkunaverhoja, jotta päivä pääsisi paistamaan saliin.

Salin ikkunat olivat onneksi ehjät. Osa alakerran ikkunoista oli lyöty puoliksi laudoilla kiinni. Seinien maali oli lohkeillut ja varissut pois.

Katolta puuttui tiiliä ja sisällä sai pitää peltipurkkeja, ämpäreitä ja saaveja, kun katto vuosi.

Jenni siirtyi kohti keittiötä ja vilkaisi seinällä olevia tauluja. Yhdessä heidän edesmennyt Lidiatätinsä hymyili herttaisesti puun alla kädessään päivänvarjo. Täti oli pukeutunut vartalonmyötäiseen pitkään leninkiin, jonka pääntietä koristi kameekoru. Aurinko hehkui kirkkaansiniseltä taivaalta täydessä terässään. Hän näytti kuvassa onnelliselta.

Toisessa taulussa seisoi suoraryhtinen ja leveäharteinen kartanon omistaja Aleksi Linnavuori harteillaan musta viitta, kädessä keppi ja päässä silinterihattu. Aleksi ei ollut kuvassa kovin vanha ja hän hymyili salaperäisesti. Kuin Mona Lisa taulussaan Pariisin Louvre-museossa.

Erikoinen merikapteeni oli aikaa sitten kuollut ja Lidia-täti oli jättänyt kartanonsa perinnöksi Penalle. Kartano ei valitettavasti jäänyt heille 8

asumattomana, sillä Penan ja Jennin tädit, Märta, Agnes ja Zaida olivat ilmestyneet Linnavuoren kartanoon ja hallitsivat nyt rakennusta kuin kolme kuningatarta. Mikään ei saisi tätejä lähtemään pois valtaamastaan talosta.

- Outoa, että tädit halusivat muuttaa tänne!

Jenni puuskahti.

Mutta nyt piti keskittyä tarjoiluihin. He juhlisivat kohta Repeä, joka oli voittanut Kaf kalla Korkeamäessä isot GP-kilpailut. Samat kilpailut, jotka Penan Blackey-orin oli pitänyt kaikkien ennakko-odotusten mukaan voittaa.

Jenni huokasi. Eva Söderman oli testamentannut Penalle kilpaori Blackeyn, mistä heidän ongelmansa olivat oikeastaan alkaneet. Hevosen tultua Nummelaan alkoi Evan pojan, Leifin kostonkierre. Vankilasta karannut sairas mies poltti ensin Nummelan ponitallin. Siinä palossa olisi kuollut Blackeykin ilman rohkean Kirsti Lahden toimintaa. He saivat olla paljosta kiitollisia Kikalle, joka pelasti oriin.

Seuraavaksi Leif Söderman saapui Linnavuoreen ja pelotteli lapsia noidutun huoneen tavaroilla. Ja lopulta mies vainosi jokaista, joka uskalsi ratsastaa Blackeyllä. Se oli aivan hirveää! Jenni ajatteli kauhulla loukkaantuneiden ratsastajien 9

määrää. He joutuivat maksamaan vainoamisesta hirveän hinnan, sillä Blackey loukkasi jalkansa ja sen kilpaura oli ohi.

Blackeyn oli pitänyt osallistua Korkeamäessä pidettävään kutsukilpailuun, jonka päävoittona oli 10 000 euroa. Hevonen ei koskaan päässyt edes yrittämään. Mutta heidän onnekseen kilpailun oli lopulta voittanut täydellinen yllättäjä, Nummelan ponitallin oma ratsastaja, Repe Jussila Kaf kalla!

Eteisessä kolisi ja ovelle ilmestyi otsaansa pyyhkivä Pena.

Viime päivinä kartanon ympärillä oli ollut jos jonkinlaista vipinää. Kaikki halusivat kuulla Repen ihmeellisestä Kaf ka-hevosesta. Pena sai vastata lukemattomiin puhelinsoittoihin. Paikalla pyöri mediaväki kuvaamassa Repeä ja Kaf kaa.

Poika oli ratsastanut Korkeamäen estekisoissa ammattimaisesti ja hallinnut hevosensa täydellisesti. Tapaus oli sensaatio, josta tultaisiin puhumaan talleilla pitkään ja hartaasti.

- Tallissa on menossa mahdottomat hulinat Kaf kan voiton johdosta, Pena sanoi.

Hän heittäytyi istumaan lähimmälle tuolille.

Paikalle olivat saapuneet kaikki. Marjatta Aaltonen, poninhäntätyttö Essi Virtanen ja kauppaneuvos Kiisken Päivi-tytär roikkuivat kaikki 10

Kaf kan karsinan ovella hevosta ihailemassa. Heidän takanaan olivat kurkkineet Kati Rinne ja Siru Kantola rapistelemassa karamellipussia, jonka iranilainen maahanmuuttajatyttö, Ira Shanian Hasnawi, oli tuonut.

- Onko se ihme? Jenni sanoi. - Voitto merkitsi pojalle kaikkea. Oli varmasti unelmien täyttymys. Minusta teit oikein, kun luovutit Blackeyn paikan hänelle.

Pena virnisti iloisesti.

- Olen vieläkin ihmeissäni, miten kovaa Kaf ka kulki! Suuri musta oli kuin noiduttu. Ensin Kafkan edessä taipui Briljant ja sitten Postonska Jama ja lopulta taipui Luana Bee. Kuulin Luigi Provenzanon hehkuttavan, ettei hän ole koskaan nähnyt sellaista ratsastusta kilpahevosella, ja en totta vieköön ole nähnyt minäkään. Olin vuorenvarma, että Kaf ka pudottaisi viimeisellä esteellä.

Jenni nyökkäsi.

- Tuuria oli mukana.

- Niin oli. Mutta kyllä voitto tuntuu nyt makealta, Pena sanoi innoissaan. - Minun olisi vaan pitänyt osata arvostaa Repeä enemmän.

Tuollainen ratsastaja Nummelassa!

- Poika on aina ollut taitava ratsastaja ja hevosenkäsittelijä, Jenni vastasi.

11

- Kaiken lisäksi Repe lahjoitti äsken punaisen voittoloimensa toimiston seinälle. Sanoi loimen kannustavan kaikkia ratsastajia parempiin suorituksiin, kun pääsevät ihailemaan sitä.

Jenni näytti yllättyneeltä.

- Voi, miten kilttiä Repeltä!

- Eikö olekin? Me laitettiin loimi yhdessä seinälle ja se näytti hienolta. Repe seisoi sen edessä ja tytöt loivat ihailevia silmäyksiä häneen. Ettei vaan poika menisi kaikesta kuuluisuudesta sekaisin.

Jenni nauroi.

- Ei kai sentään?

Pena näytti huolestuneelta.

- Kaf ka saa kyllä ähkyn. Se on syönyt heinää, omenia ja porkkanoita kilokaupalla ja Siru leipoi hevoselle ihan oikean kakunkin. Voitko kuvitella. Siinä paloi jopa kynttilä.

- Eikä? Jenni huudahti.

- Kyllä, kyllä… Lisäksi tytöt syöttivät sille pussillisen Turkinpippureita. Älytöntä! Ruuna pisteli kaikki mahaansa ja irvisteli välillä. Miten ihmeessä se voi niitä syödä? Mia Cara ainakin inhoaa niitä. Pitäisikö lapset laittaa kuriin?

Mia Cara oli Penan lempihevonen, puoliveritamma ja kimo.

12

- A nnetaan lasten kerrankin juhlia. Onhan Repen tuoma voitto ilon päivä Nummelalle.

- Niin on.

Penaa hymyilytti.

- Vieläkin minua naurattaa, kun muistelen, millaiseksi Tapani Saaren naama valahti, kun Repe julistettiin kisan voittajaksi. Mieheltä putosi leuka sijoiltaan.

- Typertyneeltä näyttivät tyttäretkin.

Anneli ja Terttu eivät varmasti olleet osanneet aavistaa, millaisessa kunnossa Kaf ka oli. Repe oli treenannut hevosta kuukausitolkulla.

- Se oli virkistävää katseltavaa.

- Kunpa voittaisimme seuraavatkin kisat.

- Seuraavat kisat ovat Hämeenlinnassa, Aulangolla, Pena selitti.

Hän oli kuullut asiasta Tapanilta, joka omisti Korkeamäen ratsastuskoulun. Kisavieraat olivat varanneet kaikki tyhjät karsinat Korkeamäestä ja nyt paikoista oli huutava pula.

- Tapani muuten tarjosi meille yhtä hevosta karanteeniin, Pena sanoi. - Ratsu on tullut juuri maahan ja osallistuu Aulangon pääsarjaan.

Jenni näytti typertyneeltä. Kuka halusi tuoda hevosensa Linnavuoreen? Ja vieläpä kisan pääsarjaan osallistuvan hevosen, jonka täytyi olla kovan 13

luokan kilpailija. Kartanon nähtyään omistaja muuttaisi taatusti mielensä.

- Kyllä minä yritin sanoa, ettei Linnavuori ole sopiva paikka sellaiselle hevoselle, mutta omistaja haluaa hevosensa juuri meille. Hän tarjosi ruhtinaallisen korvauksen karanteeniajasta. Mikä onni, että heinäladon puolella on yksi tyhjä karsina.

- M inkä niminen hevonen se on?

- Fronteiro.

- FRONTEIRO! Jenni kiljaisi.

Kuuliko hän oikein? Sanoiko Pena Fronteiro?

- Tunnetko sinä hevosen? Pena kysyi ihmeissään.

- A i tunnenko? Kaikkihan Fronteiron tuntevat. Ratsu on voittanut kaiken mahdollisen.

Lukisit joskus alan lehtiä, höpsö.

- M issä välissä minä ehdin lehtiä lukemaan, kun pitää hoitaa hevoset, järjestää ratsastustunteja ja riidellä tätien kanssa. Missä he muuten taas ovat?

Pena ei ollut nähnyt tätejä koko päivänä.

- K aupungilla, Jenni tiesi. - Olivat tilanneet netistä jotakin ja lähtivät postiin.

- Vai niin. Toivottavasti viipyvät siellä oikein kauan. Olisi parempi, etteivät tädit näe, että otin 14

vieraan hevosen Linnavuoreen. Siitä nousisi jälleen hirveä meteli. Onneksi hevosen omistaja pyysi, että hevonen tuotaisiin meille pimeän aikaan.

Jennin otsa meni syviin ajatuksen tuomiin ryppyihin.

- Miksi ihmeessä?

- Ehkä hän haluaa pitää ihailijat poissa hevosen kannoilta. Niiden perässä kulkee aina lääppijöitä.

Kyllä sinä tiedät.

- Niin…

- Siinä, että ratsu saapuu yöllä, on kuitenkin yksi hyvä puoli. Omistaja ei näe meidän ränsistynyttä kartanoa. Upporikkaat katoaisivat maisemista äkkiä.

- Paljonko hän tarjosi hoidosta?

- 1 500 euroa.

- TUHATVIISISATAA EUROA? Jenni kiljaisi. - Onko kyse Saudi-Arabian kuningashuoneen hevosesta?

Pena nauroi iloisesti.

- A inakin omistaja on rikas. Tapani on lupautunut olemaan kaikessa välikätenä. Panin merkille, että asia on hänelle ylen tärkeä. Eikä siinä kaikki. Omistaja haluaa, että Repe treenaisi hevosta karanteenin ajan.

15

Huoneeseen tuli hiljaisuus. Sisarukset katsoivat toisiaan.

- Treenaisi? Jenni kuiskasi.

Hänen otsansa meni ajattelemisesta ryppyyn.

- Repe ei ikinä suostu siihen. Kaf ka osallistuu seuraavaksi Aulangon kisaan ja poika keskittyy vain omaan ratsuunsa. Miksi hän haluaisi treenata kilpailijaansa? Ja miksi ihmeessä Fronteiron omistaja ei halunnut ketään muuta ratsuttamaan hevostaan?

Asiassa oli jotakin kummallista. Tallissa oli muitakin pystyviä ratsastaja, kuten Kikka ja Päkä…

- Tapani sanoi, että vain Repe kelpaa.

- Onpa omituista.

Tilanne oli todella kiusallinen. Nummelalle oli juuri nyt elintärkeää saada tuloja, kun talli oli palanut ja uusi pitäisi saada pystyyn. Jos Repe ei suostuisi ehdotukseen, he voisivat menettää rahat.

- Mitä me teemme, Jenni?

Tuntuisi pahalta salata totuus pojalta.

Pena nousi tuolista ja lähti kävelemään edes­ takaisin huoneessa. Niin hän teki aina silloin, kun piti ratkaista visaisia ongelmia. Innoissaan Pena oli ehtinyt jo vakuuttaa, että Repe ratsastaisi hevosella. Sellaista hänellä ei ollut oikeutta 16

luvata. Pena tiesi sen varsin hyvin ja tunsi syyllisyyttä. Hän oli perin rehellinen ja oikeudenmukainen mies, ja nyt pakkotilanteessa. Mitä poika sanoisi, kun kuulisi asiasta? Tämä olisi pakko saada suostumaan. Pena teki kaiken tilan tähden.

Muuten he voisivat ajautua konkurssiin ja Pena oli varma, ettei kukaan tytöistäkään halunnut sitä. Ei myöskään Repe.

- Onko Repen pakko tietää, että hevosen nimi on Fronteiro? Jos ei kerrota hevosen oikeaa nimeä kenellekään, Jenni ehdotti.

Penan kasvot kirkastuivat. Sitä hän ei ollut ajatellutkaan. Niin he voisivat tehdä. Rakkaalla lapsella oli monta nimeä.

- Mitä sanoisit Rontti-nimestä?

Pena nyökkäsi.

- Oikein hyvä nimi hevoselle.

Pena näytti tyytyväiseltä, kun he olivat keksineet ratkaisun pulmaan. Nyt Repe varmasti saataisiin yhteistyöhön, kun tämä ei tiennyt hevosen oikeaa nimeä, eikä sitä, että Fronteiro kilpailisi Kaf kaa vastaan Aulangolla.

- Taidan mennä heti tallille juttelemaan pojalle.

- Mene vaan, ja pyydä heitä kaikkia tulemaan kakkukahville saliin. Täytyyhän Kaf kan voittoa juhlia.

17

- Kyllä pyydän. Siitä tilaisuudesta eivät ainakaan Hannu Helenius ja Repen Kari-veli jää pois.

Pena lähti ulos, eikä aavistanut, minkä päätöksen oli juuri tehnyt. Merkilliset tapahtumat tulisivat seuraamaan toisiaan, ja ratkaisu veisi heidät enemmän kuin pulaan.

18

Paha ennustus

Linnavuoren salista kantautui puheensorinaa, kun innokkaat tytöt olivat saapuneet tallilta Jennin laittamaan kahvipöytään. Pitihän heidän juhlia Repen voittoa Linnavuorellakin. Jenni oli leiponut kermakakun ja koristellut sen punaisilla ruusuilla, joiden keskellä seisoi pää ylväästi pystyssä musta marsipaaniratsu. Hevonen näytti häkellyttävästi Kaf kalta.

- Onpa se kaunis! Repe sanoi. - Kiitos Jenni.

- Ole hyvä.

Tytöt halusivat päästä heti maistamaan herkkuja. Jenni tarjosi jokaiselle korkean lasin, jossa oli kuohuvaa limsaa.

- Malja Repen voitolle! hän huudahti.

Jokainen nosti lasiaan ja kilisytti sitä toisten kanssa.

19

- Repen kunniaksi!

- Onnea paljon.

Päkä hymyili Repen vieressä ja kumartui kuiskaamaan pojalle: - K af kan voitto tuli taatusti Turkinpippurien voimalla.

Poika virnisti. Hän katsoi ilkikurisesti tytön vihreisiin silmiin.

- Oletko sitä mieltä?

- Kyllä voitto tuli Repen taidoilla, Kikka sanoi.

Hän istui pöydän päässä, ja salin ikkunasta tuleva valo lankesi hänen kultaiseen kiharapilveensä.

- Ja voitat varmasti Aulangon kisan! Etkö voitakin?

- Ei sitä koskaan tiedä. Minulla on kädet täynnä tekemistä, kun otin sen uuden hevosenkin huolekseni.

- Rontin, tytöt tiesivät.

- L akatkaa jo jaarittelemasta! Hannu käski.

- Tässä on saanut vesi kielellä odottaa kakun syömistä.

- Niin, aloittakaa kakku! Jenni kehotti ja antoi kakkulautasen Repen käteen.

Poika meni ottamaan lautaselleen ison palan.

20

- Hevonen jää sitten minulle, hän sanoi Hannulle ja Karille.

- Joo joo…

Hälisevä sakki kävi kiinni pöydän antimiin, eivätkä nuoret heti huomanneet, miten eteiseen marssi kolme naista kädet täynnä kauppakasseja.

- Voi ei! Essi kiljaisi. - Tädit tulivat…

Tädit vaikuttivat vauhkoilta. Märta kurkki pelokkaana ikkunaverhojen takaa ulos kuin olisi odottanut näkevänsä jotain. Agnes ja Zaida ilmaantuivat salin ovelle huolestuneen näköisinä.

Agnesin nuttura oli auennut ja hiukset sojottivat joka suuntaan. Zaida puolestaan rutisti rintaansa vasten postipakettia.

- Sisään vaan, Repe käski. - Kakkua on vielä!

- Ei me ehditä kakkuja syömään! Agnes sanoi.

- Pahan merkit ovat ilmassa.

Jenni ja Pena katsoivat toisiaan huolestuneina.

Mistä kummasta tädit taas puhuivat?

Zaida puuskutti. Lierihattu oli valahtanut toiselle korvalliselle Märtan jarrutuksessa ja keikkui yhä hassun näköisesti hänen päässään.

- Jotain kamalaa tapahtuu varmasti lähipäivinä, hän sanoi. - Musta kissa juoksi tien yli. Se on hyvin huono enne.

Hän jos kuka tunsi merkit.

21

Pena laski kahvikupin kädestään ja naurahti.

- K issako sen sinulle kertoi?

- Kissa niin.

- Ä lä viitsi höpöttää olemattomia, Pena hörähti. - Pelotat vaan tyttöjä.

Tädit katsoivat huolestuneina toisiaan.

- Sinun pitäisi olla huolissasi tästä Pena, Märta ilmoitti.

Jenni huokasi. Pitikö tätien touhuta jälleen ennustustensa kanssa? Jenni alkoi saada tarpeekseen heidän taikauskostaan. Hän meni huoneen toiselle puolelle ja asetti takanreunukselle tyhjennetyn juomalasinsa.

- Minä en usko minkäänlaisiin ennakkovaroituksiin, hän sanoi ja kääntyi.

Kaikki tuijottivat Jenniä.

- Kyllä sinun juuri pitäisi uskoa, Märta sanoi.

- Teidän asiat lähtivät menemään rempalleen, kun otitte talliinne sen mustan oriin.

- Blackey ei ole enää meillä. Pena lahjoitti sen Linda Södermanille.

Muuta Jenni ei ehtinyt sanoa. Hän kääntyi lähteäkseen, kun takan yläpuolella oleva peili putosi kannattimestaan ja särkyi lattialle tuhansiksi palasiksi.

- SIUNATKOON! 22

Merja Jalo

Salaperäiset tapahtumat seuraavat toisiaan, kun Linnavuorelle ilmestyy kilparatsu. Repe saa hevosen hoidettavakseen, ja siihen tuntuu liittyvän jotain outoa ja vaarallista. Pian yö pimenee ja hiljaisuus laskeutuu Linnavuoren ylle.

Alkaa taistelu vihollista vastaan.

Kun tallissa ammutaan kovilla, Repe joutuu toteamaan, että veri on vettä sakeampaa. Ennen kuin kostajan isku on torjuttu, kylmähermoinen Hannu ottaa ohjat käsiinsä pelastaakseen muut.

Pelissä ovat kaikkien aikojen kovimmat panokset.

Merja Jalo

Kostajan isku wsoy

N84.2 www.wsoy.fi Päällyksen kuvat Alamy/AOP ja WSOY:n kuva-arkisto Päällyksen suunnittelu Maarit Norvanto

ISBN 978-951-0-39324-6

wsoy

Kostajan isku