Page 1

Aki Luostarinen Ajan olo Runoja

Werner Söderström Osakeyhtiö – Helsinki


Kirjoittaja on saanut tukea Suomen Kulttuurirahastolta, Alfr. Kordelinin säätiöltä sekä WSOY:n Kirjallisuussäätiöltä. Kiitokset.

© aki Luostarinen 2012 isbn 978-951-0-39317-8 Painettu EU:ssa


AJAN OLO

Ajatella aika on tila puuttuu suunnat olla sen joka puolella ja sisällä, että ikuiselta puuttuu alku ja keskiosa eikä se lopu. Yö ja päivä tasan. Mieliavaruuden leikkaa kuun sirppi. Elää ikänsä havaitakseen ensi kerran että muistaisi aina.

5


I


Toukokuussa pannaan siemenet multiin, odotellaan sateita. Kesäkuussa erotellaan oraasta rikkaruohot, joita ovat saviheinä, voikukka, muun muassa narsissi naurispenkissä. Luppoaikoina voi ajatella maailman alusta, miten vaikea on ymmärtää, että ne oikeat numerot osuivat kuponkiin, vaikka kaikki muut ovat mahdollisempia. Miten kasvit ovat mitassaan, tekee mieli laulaa, kun ymmärtää Bachin urkujen arvon. Joutaa makoilla seitsemättä päivää kuten kerrotaan Luojankin tehneen, laatia Jumalan kuvakseen. Elokuu antaa perunaa, persiljaa, ja kun upottaa sormen multaan, käsivartta virtaa voimaa kehoon ja aivoon, humaltuu. Poimitaan marjat, pannaan alkuun viini, ja odotellaan. Syyskuussa korjataan sato, lajitellaan, säilötään. Puimuri hurisee pellolla, kohta kuivurit naapurissa. Saadaanko uutisleipä? Linnut menevät matkoilleen. Marraskuussa maistellaan, onko viinissä pätöä, jos on, tarjotaan tulijalle.

9


Talvella tajuaa, ett채 on kosmoksen keskikohdassa. Hankiaisten aikaan kaivetaan siemenpussit, lajitellaan, suunnitellaan. Perunan min채 panen tuohon.

10


Voi järjestellä lukutilan vaahteran alle että olisi paikka ajatella mitä ei talvella muka ehdi tai jaksa Odotella postia puolille päivin, lukea lehdet ja kantaa ne kasvimaalle katteeksi jossa ne ovatkin oikeassa paikassa Aurinko niin kirkas, että ymmärtää miksi jumalilta ja rahalta puuttuvat kasvot, ja miksi lakeijoilla on niin monta naamaa ja paljon palkkaa toisin kuin ajattelijoilla, joilla on työn ilo Hommat etenee verkkaan Voi kuulla, kun nainen hakkaa nauloja kasvimaan aitaan ja naapurissa nauraa tuttu mies

11


Kelpaa siinä äijän dokaa olvia saunan päälle ja tuijotella lammelle raajat raukeina kuin sodan voittaneena Alaston nainen kapuaa laiturille siitepölyn keltaamasta vedestä raameina koivun ritvat ja ilta-aurinko ripottelee kultahippuja luoteiseen poukamaan Puolihullu koloratuurisopraanorastas omatekoisen kallioterassin takana veisaa viis ihmisten onnesta kun on kiima- ja pesimishuolet Sopii siinä äijän valittaa että tuokiot loppuvat niitä ei ikinä takaisin saa, ja kun niitä on niukemmin vastassa kuin takana Ottaisin hännästä ja panisin häkkiin niin kuin lapsena elätiksi ketun Mikset kirjoita niitä? nainen kysyy ja äijä vain nuuhkii metsän konserttoa Valtava ampiainen ahkeroi puolukankukkien sukupuoliasioissa Hirmuinen hauki juo reiän lammen keskeen ja loittonevat renkaat

12


Kiuru kiipeilee tikkaitaan. Omenapuu pukeutuu valkoiseen kolttuun; kirsikkapuulla kalotti: viikko on kolea.

Tuntematon lintu lavertelee koko illan 2251 kaksituhattakaksisataa viisikymment채yksi: se on laskenta-alan ammattilainen, sen ennusteisiin voit luottaa. Ja hyttysten pistokset: riemukas riesa.

13


Ihan puutteellinen olento maailmaan, kun on omatunto ja aina huono: aherran puitten, sahojen, kirveitten tai ihmisen kanssa olen vika paikassa, jos kone on vaiti eikä laulu raiu Jos pilven hattaraa ei näy ja sormet ne vain käy on ammatinvalinnassa virhe kun laiminlyön suven sydämen ainutkertaisen Albatrossi osaa lennossa aivopuoliskot vuorotellen nukkua jotta matka etenisi, mutta minun laitani on toisin, kun en lennä, vaikka vielä nuorena se oli kansalaistaito Kesken puunhakkuun painan mieleeni: ”Kun opit lukemaan, mitä ei ole kirjoitettu ymmärrät kirjoittaa” On aika mullata peruna

14


Montako askelta tekee polun? Janan matkalta lyön lepät ja pihlajat kekoon, tarpeellisten kasvien sallin kasvaa. Savotta on taidetta ja filosofiaa kuin vanhan rahan aikaan: teen sitä jonniinjoutavuuttani. Kaltaiseni on haitta ja kulu, pitoihin ei kutsuta, kun puuttuu etiketti. Kun puhutaan rahasta, me ollaan vaiti. Seteleistä pitää kirjoittaa, laulaa. Raha liikkuu, liikuttaa, ei lepoa saa edes Herran pyhinä, se on usko: kun luotto loppuu, arvo katoaa. Sen piti olla apu, mutta niin talous on kaikki kaikessa. Jumala palvee sen pyhyyttä, ja piru sinut nokkii, jos asiaa epäilet. Metsän eetteri huumaa, on pyitä, kyitä ja kuuma. Mihin minä polkua teen? Turhaan, jonne elinkautinen taival.

15


1. § Minä olin rikollinen jo nuorena. Olin lukenut vääriä kirjoja, ajatellut huonoja mielipiteitä, puhunut niistä, joten on oikeus, että minut tuomitaan muutaman kerran vuodessa. Väärä ajatus on henkirikoksen vertainen eikä vanhene. 2.§ Syyttäjä osaa ennustaa tulevaisuuden ja menneisyyden oikeat tavat ajatella. Poikkeamat niistä ansaitsevat rangaistuksen. Syyttäjä on asianajaja, tuomari, lautamies vahtimestari ja oikeussali. Jos hän unohtaa kesken istunnon, tai liian humalassa muistaakseen, mistä oli kyse, minun on helpotettava tuomion langettamista. Siitä tulee ankarampi. 3.§ Joskus minä kiellän ajatelleeni niin: minulla on nuoruuden vuosilta kirjoituksia, jotka todistavat syytteet pohjattomiksi. Syyttäjä sanoo, että ne ovat roskaa, 16


väärennöksiä ja huonoja, hän tietää lukemattakin, mitä olen kirjoittanut. Jos myönnän, että ajattelin tuolloin niine tietoineni toisin, toteaa syyttäjä, että ihmisen on tiedettävä oikein. Hän on perehtynyt Sokrateen ajatteluun: oikeat teot perustuvat oikeisiin tietoihin. Ja ajatus on teko. 4.§ Onko mahdollista puolustautua? kysyn. Mitä helvettiä? Tiedätkö edes, mistä sinua syytetään? sanoo syyttäjä. Sinä olet rivo! 5.§ Jos lupaan katua julkisesti ja pyytää anteeksi, sanoo syyttäjä väärinajattelun olevan peruuttamaton teko, etenkin jos ei tiennyt siten ajatellessaan. En kysy, saisinko armahduksen, jos en ajattelisi, siis positiivisesti. 6.§ Tuomiosta ei voi valittaa.

17


Déjà vu: tyyni ilta, hellalla mehustin, sen tuoksu. Kaadan juomaa lasiin, jossa KAPЛ MAPKC, sen parta vaahtoaa, kun minun on harmaa tukkakin homehtuu, hius kerrallaan. En haikaile nuoruuden operetteja, ja libretto lopuksi: tervetuloa. Ikkunan takana lepakkoyö, r u u d u s s a kasvot kuin tuhkatahra.

18


Harmittaa. Usein elänyt kuin viimeistä vuotta, narri, erhe evoluutiossa. Poltan kirjanpitoni nuotiossa, tuoksuu tienattu syksy. Isäni olisi sata, ja kuollut on äitikin minä, iltatähti, olen mitä olen, jos voisin vaihtaisin monta vuotta uuteen tai toisin kirjoitettuun: edes komedioita farssin sijaan. Saisinpa taas olla kirjailija, ohjaaja, näyttelijä, lipunmyyjä, teatteritalo, yleisö ja kriitikko. Mieli on iso, siihen mahtuu mennyt ja tuleva, sekin joka on jo pois. Liekki kituuttaa, helvetin ja taivaan tuli. Ilta haisee, teatterisavu. Saisinpa vielä valita, ryhtyisin musiikiksi enkä lainkaan kehnoksi.

19


Kesä on mennyt, ja rappujen alla kyyhöttää rampa mustarastas. Syksy iso, saamaton ja pimeä kummallekin, ja nyt tuo tutisee kuin huutolainen. Mistä sinä siihen tulit? minä kysyn, annan ruisleipää. Sieltä kai mistä sinäkin, se sanoo, siirtolohkare maailmaan viskattu, vailla osoitetta. Syö sinä lintu ja lennä sinne mistä tulitkin, polo. Minun hiidenkiveni hiotaan ja pannaan hautani painoksi etten nouse kummittelemaan, ja kylkeen vanhan runon mukaan epitafi: Minä olin: mies vähän kaikkea,

ei paljon mitään

Ja kiven päällä rastas nokkii rukihista.

20


Jos olisin diktaattori antaisin lain jonka mukaan toisen kustannuksella ei saa rikastua kukaan tai kuten se walesilainen mies lupasi että testamenttaa puolet köyhille jos Jumala auttaisi hänet miljardien syrjään ja Hän kuuli rukouksen mutta mies kuoli Ihmisethän ne lait laatii miksen minäkin Kokoan havunneulaset ja vaahteranlehdet Kumoan kuorman puutarhan pohjaksi On suojeltava reviiriään luonnolta Valmistan sienimuhennoksen Haistan tuulen laulun Kun on kauan yksin sitä alkaa horista kaikenlaista

21


Opiskelin raha-asioita, sitä astrologiaa, otin selkoa, että pää oli seota, koko kuuman kesän, ja kun luulin ymmärtäneeni, vapisin: miten tuollainen sakki saa miljoonat kurjuuteen, kuolemaan, ja jota joku vielä ihailee. Pieni poikkeama suhdanteissa, anteeksi, se sanoo ja jatkaa; hokee vastuistaan kuin Goebbels. Sitä et saa sivuun millään, hengiltä, vaihtamatonta. Minä mykistyin inhosta, huusin maailman hulluutta marraskuun puujumalille, rikoin tietokoneet, kaasin talon, lähimmäiseni juoksi pakoon ja varasi ajan. Maailman oikeus on ilmaa: sen huomaa, kun se puuttuu, on joku raapustanut sellini seinään.

22

Luostarinen, Aki: Ajan olo (WSOY)  

Harvakseltaan julkaisevan runoilijan konstailematon kokoelma suhteellisuuksista, ihmisen osasta rahavallan ja mitään vaatimattoman auringon...