Page 1

aikamme kertojia

VILMOS CSAPLÁR

Hitlerin tytär Suomentanut Outi Hassi

werner söderström osakeyhtiö helsinki


Suomentaja on saanut tukea Unkarin Kääntäjätalosäätiöltä (Magyar Fordítóház Alapitvány). Unkarinkielinen alkuteos Hitler lánya © csaplár vilmos 2009 suomennoksen © outi hassi ja wsoy 2012 isbn 978-951-0-39205-8 painettu eu:ssa


Olen saanut romaaniin ideoita ja aiheita lukuisilta ihmisilt채, el채vilt채 ja kuolleilta.


I


yhtäkkiä taivaasta mätkähti päähäni kotka, hän kertoi. Olin kiivennyt sellaiseen korkeuteen, jossa linnutkin menettävät tajuntansa ja putoavat maahan, vaikka kuinka yrittävät räpyttää siipiään ohuessa ilmassa. Elias kyhjötti paikallaan ja tuijotti hiljaa lattialautoja. Mihály Lóránt päätti kokeilla toista tarinaa. Vuonna 1917 Pietarissa, hän aloitti, eräs kissa hyppäsi Aurora-nimisen panssariristeilijän keulatykin päälle juuri samalla hetkellä, kun Vladimir Iljitš Lenin aikoi antaa käskyn ampua kohti Nevan rannalla seisovaa Talvipalatsia. »Hus siitä!» bolševikkijohtaja tiuskaisi. Kissa ei kuitenkaan hypännyt heti alas, vaan köyristi ensin selkänsä ja sähisi. Mihály Lóránt yritti värittää tarinaa piristääkseen alakuloista poikaansa. Koulutoverit olivat kiusanneet Eliasta pienestä pitäen hänen kummallisen etunimensä takia, selkäänsäkin hän oli saanut monta kertaa. Kaiken lisäksi tuon Kecskemétin takamailla pelkkää onnettomuutta aiheuttavan nimen antanut äiti oli häipynyt, kun poika oli vasta pari kuukautta vanha. Lenin, jatkoi Mihály Lóránt, Lenin raivostui niin paljon siitä, että kissa oli ratkaisevalla hetkellä uskaltanut nousta sotalaivaan, ja vieläpä tykin putkelle, että hänen päättäväisyytensä lujittui saman tien. Alun perin hän oli käskenyt ampua vain palatsin ylle säikäyttääkseen sisällä kokousta pitäviä väliaikaishallituksen jäseniä, mutta nyt hän antoi laskea tähtäintä, ja pummm! Kiinnostaako sinua muuten tietää, mikä se väliaikaishallitus oli? Elias kohautti olkapäitään. Pelokas poika viihtyi parhai9


ten omissa oloissaan. Jos ei ollut aivan pakko, hän ei lähtenyt kotoa minnekään, istui vain sisällä ja tuijotti välinpitämättömänä eteensä. Kun joku puhui hänelle, hän katsahti ylös lasittunein silmin, jos ylipäätään reagoi. Kerrotaanpa välillä lapsista, se herättää hänen mielenkiintonsa, Mihály Lóránt päätti. Kun Lenin näki, miten tapahtumiin tuli vauhtia, hän laskeutui Auroran kannelta ja lähti oikopäätä bolševikkipuolueen päämajaan, Smolnaan. Veri kiehui hänen suonissaan, ja hänen silmänsä hehkuivat sisäisestä palosta, jollaista hän ei ollut vielä koskaan tuntenut. Tuona päivänä oli tehty loppu porvarishallituksesta. Se joutuisi historian roskatunkiolle, ja valta olisi vihdoin neuvostokansalaisten. Lenin tahtoi heti paikalla kirjoittaa muistiin kaiken, ja niin hän tekikin, kirjoitti kaiken, mitä kansa tuossa tilanteessa tarvitsi. Mutta taas häntä häirittiin. Kun hän teki kuumissaan muistiinpanoja avoimen ikkunan ääressä, ikkunasta lensi sisään pallo. Lenin ei tahtonut keskeyttää tärkeätä työtään – hänhän luonnosteli suuntaviivoja, joita paikallaan polkeva maailmanhistoria odotti. Miten hän voisi tuhlata aikaansa joutavaan palloon, kun historia vilkuili ympärilleen tietämättä mihin suuntaan jatkaisi! Pallo pomppi kirjoituspöydällä ja oli sotkea kaikki siinä olevat paperit, joihin Lenin oli juuri kirjoittanut siihenastisen elämänsä kenties selkeimmät ajatukset. Sellaista bolševikkijohtaja ei sentään sallinut. Olemukselleen ominaisella päättäväisyydellä, joka lähenteli toisinaan mielipuolisuutta, hän ponkaisi ylös tuolistaan, harppoi nopeasti leveän pöydän toiselle puolelle, tarttui palloon ja meni se kädessään ikkunan luo. Hän oli lyhyenläntä mies, palatsia ei ollut suunniteltu hänenlaisilleen, niin että hänen oli kuroteltava yltääkseen kunnolla ikkunalaudan yli. Alhaalla kadulla seisovat lapset tuijottivat surkeina ylös peläten, etteivät koskaan enää näkisi palloaan. He tuntevat minut varmasti kuulopuheiden perusteella, ajatteli 10


Lenin, ja tietävät että olen ankara mies, varsinkin kun vallankumousta häiritään. Lenin liikuttui kuvitellessaan, miten paljon lapset pelkäsivät häntä, ja pallo yksinkertaisesti putosi hänen käsistään, lasten suureksi iloksi. Vaikka yhtä hyvin hän olisi voinut ampua lapset. Tuon mahdollisuuden kuullessaan Elias virnisti, mikä oli harvinaista. Edistystä, Mihály Lóránt päätteli. Hän kohotti etusormensa pojan huomion herättääkseen ja sanojensa vaikutusta tehostaakseen. Gruusiassa rosvojoukkoihin otettiin myös lapsijäseniä, ja olen nähnyt omin silmin, että sotilaat tulittivat heitä aivan samalla tavalla kuin aikuisia. Ja lapset takaisin. Minutkin otettiin yhteen joukoista, hän sanoi mutta jätti kertomatta, ettei enää silloin ollut lapsi. Seikkailunhaluisena nuorukaisena hän oli pestautunut unkarilaisen turkiskauppiaan palvelukseen ja kulkenut tämän matkassa Venäjän ja Gruusian rajaseudulle, missä maantierosvot pysäyttivät kerran junan keskellä kirkasta päivää. Aseistautuneet konduktöörit puolustautuivat, ja turkiskauppias sai surmansa ammuskelussa. Kun vastarinta oli loppunut, rosvot tarkastivat matkustajien taskut ja anastivat kaiken löytämänsä. Mihály Lóránt oli harmissaan, kun näki myös herransa hopeisen savukerasian joutuvan rosvojen haltuun. Hän oli aina himoinnut sitä omakseen, ja niinpä hän teki hetken mielijohteesta rosvoille tarjouksen: jos he antaisivat rasian hänelle, hän liittyisi heidän joukkoonsa. Pörröpäisten miesten keskeltä astui esiin parrakas Josif, joukon johtaja. Päätös oli vaikea, sillä konduktöörit olivat ampuneet useamman rosvon ja miehistä oli pula, mutta savukerasiakin oli hieno. Hän piteli sitä kädessään, avasi ja sulki, nautti hienosta naksahduksesta. Lopulta hän tyhjensi rasiasta hyvät unkarilaiset savukkeet ja ojensi tyhjän rasian Mihálylle. Kun Josifin äiti oli synnyttänyt poikaansa, Mihály Lóránt kertoi (välittämättä siitä, että hänen tuntemansa Josif ja suutarin poika Josif V. Stalin olivat muut11


tuneet yhdeksi ja samaksi henkilöksi vain hänen mielikuvituksessaan), Josifin isä oli korjannut kenkiä viereisessä suutarinliikkeessä. Ensimmäinen ääni, jonka vastasyntynyt oli kuullut, oli vasaran pauke, ja sitä ääntä hän vihasi eniten koko elämänsä ajan. Josifille ei tullut mieleenkään jatkaa isänsä ammatissa. Ensin hän meni pappisseminaariin, sillä hän kuvitteli kirkkojen olevan rauhallisia paikkoja, mutta kävi ilmi, että niissä oli muuta vikaa. Kellojen soitto, rukousten mumina, yksitoikkoiset liturgiat ja virrenveisuu eivät tyydyttäneet häntä. Useimmiten me tyhjensimme posteja ja junia, kertoi Mihály Lóránt palaten päätarinaan, mutta välistä poikkesimme pankissa, ja Josifin pyynnöstä emme koputtaneet oveen. Kerran luulimme astuvamme pankkiin, mutta jouduimmekin vahingossa keskelle huutokauppaa. Eräs taulu oli juuri huudettu, ja yleismaailmallisen tavan mukaan meklari iski nuijansa pöytään tarjouksen vahvistamisen merkiksi. Josifille se riitti. Hän vetäisi viittansa alta kaksi kuudestilaukeavaansa, ampui ensin tohjoksi nuijan ja sitä pitelevän käden ja alkoi sitten räiskiä minne sattui. Yksi luoti osui itse maalaukseen. Jouduimme paniikkiin ja ammuskelimme kaikkea liikkuvaa päästäksemme perääntymään. Eliaan pää nuokkui, ja samassa koko poika lysähti isän syliin. Sinä päivänä Mihály Lóránt ei päässyt etenemään tarinassa siihen, kuinka he pääsivät pakoon ja kuinka Josif joutui vangiksi mutta pakeni matkalla vankilaan. Seuraavana päivänä siihen sen sijaan tarjoutui tilaisuus, sillä syrjäseudun maatiloilla talvi on pitkä ja pitkäveteinen, ja Mihály Lóránt yritti jälleen, suunnilleen yhtä hyvällä menestyksellä kuin aiemminkin. (Olkapäiden kohauttelua, tylsää välinpitämättömyyttä.) Yleisesti luultiin, hän sanoi, että gruusialainen oli tieten tahtoen tähdännyt tsaaria esittävää taulua. Uutinen siihen asti tuntemattomasta Josif Džugašvilistä (myöhemmin Stalinista) levisi kulovalkean tavoin. Venäjällä oltiin tyytymät12


tömiä hallitsijaan, ja asetta käyttäneen rosvon tekoa pidettiin vallankumouksellisena. Tiedätkö, mitä vallankumous tarkoittaa? Mihály Lóránt kysyi Eliaalta. Ilmekään ei värähtänyt pojan kasvoilla. Hän kaipaa likaista, varastelevaa, piipulta haisevaa äitiään, ajatteli Mihály Lóránt. Vain siksi, että hänellä ei ole äidistä yhtäkään muistoa. Palattuaan vanhempiensa taloon Mihály Lóránt oli pian ottanut vaimokseen vastapäisessä talossa asuvan Katan. Kun hän oli lähtenyt kiertämään maailmaa turkiskauppiaan kanssa, Kata oli ollut vielä pulska tumma tytöntypykkä, mutta palatessaan hän näki silmiä hivelevän norjan neidon, jonka hiukset ulottuivat vyötärölle asti. Tummasilmäinen Kata tuijotteli Mihálya tien toiselta puolelta aina kun tämä astui portista ulos. Kerran Mihály sitten kysyi, mikä hänessä oli niin mielenkiintoista. Sitä ennen hän oli jo monta kertaa ottanut pari askelta tytön suuntaan, mutta Kata oli aina kipaissut takaisin pihaan niin että pikkuportti vain paukahti. Kata ei vastannut muttei juossut kotiin vielä silloinkaan, kun Mihály oli aivan hänen edessään. Hän alkoi vain vuodattaa kyyneleitä. Mihály yritti kysellä, miksi tyttö itki, ja Kata tunnusti, että hän oli pelännyt Mihályn jäävän Venäjälle. Hän oli odottanut Mihálya niin kovasti, siksi hän itki. Nyt Mihály oli vihdoinkin siinä, hänen edessään. He lankesivat toistensa kaulaan, ja kahden kuukauden kuluttua vietettiin häitä. Mihály sai perinnöksi pienen maatalon kaukana kylästä sekä hehtaarin maata. Tytön vanhemmat lisäsivät siihen puolitoista hehtaaria, sillä he laskivat mukaan myös ränsistyneen autiotalon, ja näin heidän mielestään kauppa oli tasan. Mihály Lóránt teki savitiiliä ja höyläsi kattohirsiä. Kata tasoitti lattiaa ja kalkitsi seinät valkoisiksi. Kun talo oli valmis, 13


Mihály teki vielä kehdon, sillä pikku Anna oli jo syntynyt. Reilun vuoden kuluttua Annaa seurasi Gyurika. Heillä oli lampaita, pari lehmää ja kaksi vetohärkää. He viljelivät maissia ja perunaa, kärryjä veti kaksi hevosta. Kata otti hoteisiinsa kaikki kulkukissat. Mihály Lórántin mielestä naukuvat kissat oli koottu vain hänen, luonteeltaan rauhallisen miehen, kiusaksi. Silloin tällöin hän läimäytti jonkin kissanpoikasen hengiltä lapiolla tai kangella, mikä nyt käteen sattui. Mutta kissat eivät siitä harventuneet, päinvastoin. Niitä syntyi tusinoittain, mustia, laikukkaita, raidallisia ja punaisia. Muutamassa päivässä ne olivat jo täysikokoisia ja liittyivät lemmenkipeiden kollien öiseen kuoroon, ja taas tuli maailmaan uusia mustia, laikukkaita, raidallisia ja punaisia jälkeläisiä, jotka pari päivää sokeina kellittyään ja muutaman kerran nisää imettyään vilistivät jo pitkin pihaa. Hevoset ja härät kuopivat aamuisin maata hermostuneesti. Kun Mihály Lóránt avasi tallin oven, ulos säntäsi vähintään kymmenen kissaa. Talon katolla näkyi istuvan ja hiipivän toinen mokoma. Kaiken lisäksi nuo istuskelijat tuijottivat kaikki häntä, talon katolta, pihan perältä, puimatantereelta, kaivon kannelta. Toisinaan kissoihin iski levottomuus, ne alkoivat yhdessä raapia talon seiniä, maissisäiliön laitoja, kanatarhan aitaa. Mihály harvensi kissoja yhä vähemmän. Ei hän ollut alistunut siihen, että eräänä päivänä koko talonpihan ja katotkin peittäisi kirjava kissamatto, mutta Katan mielialan muutos sai hänet varovaisemmaksi. Gyurikan syntymän jälkeen Kata oli ensin lakannut kokonaan puhumasta ja sitten ilman varoitusta leikannut hiuksensa sängeksi. Pian sen jälkeen hänessä sai vallan lapsuudesta asti tuttu taipumus, ja hän alkoi lihota hirvittävää vauhtia. Hänen painonsa nousi pari kiloa päivässä, vaikka hän 14


kantoi kissoille aamiaisensa, lounaansa ja illallisensa. Samoihin aikoihin surmattiin Sarajevossa Habsburg-kruununperillinen Frans Ferdinand, ja koko maailma joutui pois tolaltaan, kaikki alkoivat sotia kaikkia vastaan. Vähän ajan päästä Kata ei enää kyennyt liikkumaan lainkaan. Hän istui itse ompelemassaan valtavassa halaatissa talon kuistilla ja läähätti apaattisesti. Hänen poskensa ja leukansa olivat makkaroilla, säärten ja nilkkojen ympärille oli kerääntynyt paksut, hytisevät läskikerrokset. Kissalauma vaelteli hänen ympärillään ruoka-aikaa odottaen. Kun nostoväen kerääjät tulivat talolle ja näkivät lapset sekä liikkumattoman läskivuoren, Mihály sai perheen ainoana ylläpitäjänä vapautuksen sotilaspalvelusta. Eräänä päivänä Kata sitten putosi tuoliltaan ja kuoli. Oli syksy, tuuli rapisutteli maahan pudonneita kuivuneita maissinlehtiä. Budapestissa kreivi nimeltä Mihály Károlyi riisti vallan Habsburg-keisarilta (Unkarin kuninkaalta). Unkari julistettiin tasavallaksi, ja kreivistä tuli saman tien tasavallan presidentti. Kissat hajaantuivat ja lähtivät sitten yksin tai pareittain tiehensä. Eräs takkuturkkinen, raidallinen katti oli niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut siirtyä Mihály Lórántin tieltä, kun hän astui vajasta sen hännän päälle. Silloin se hyppäsi ilmaan ja päästi niin korvia vihlovan kirkaisun, että mies tarttui seinään nojaavaan lapioon ja jahtasi eläintä, kunnes sai iskettyä sen hengiltä. Hän pohti juuri, miten hävittäisi lapiossa olevan kissanraadon ennen kuin lapset löytäisivät sen, kun yhtäkkiä hänen edessään seisoi varsinainen kummajainen. Jalassaan ilmestyksellä oli miesten pussihousut, mutta vaikka hiukset oli kynitty lyhyiksi, kasvot olivat naisen kasvot, vieläpä nuoren naisen. 15


Outo olento kertoi nimekseen Piroska Földi, vaikkei kukaan sitä kysynyt. Paljon myöhemmin maatilalle tulisi lehtimies ja valokuvaaja, jotka yrittäisivät saada Mihály Lórántin kertomaan vaimostaan, rouva Lórántista, toiselta nimeltään Pál Riegeristä tai rouva Riegeristä, Viktor eli Viktória Földistä, myös Piippu-Pistana tunnetusta naisesta, ja näyttäisivät Piroska Földin valokuvaa. Hän vastaisi, että tuo henkilö ei ollut koskaan ollut hänen vaimonsa, eikä hän muuta paljastaisikaan, vaikka lehtimies kuinka kyselisi, eikä suostuisi valokuvattavaksi. Mihály Lóránt pysähtyi hetkeksi tuijottamaan pussihousuja mutta siirsi sitten katseensa takaisin kissanraatoon kuin toivoen, että sen voisi piilottaa johonkin muualle kuin kuoppaan, josta koira kuitenkin kaivaisi sen esiin. Piroska Földi ilmoitti pitävänsä housuja siksi, että teki myös miesten töitä. Mihály kohautti hartioitaan, ei kukaan ollut kysynyt syytä. Hän lähti kävelemään lapioineen, vaikkei tiennyt mihin. Housujalka astui lähemmäs, tarttui litteäksi lyötyä, veristä kattia hännästä, veti itsensä toisella kädellä ylös mulperipuuhun, otti taskustaan narunpätkän, veti lenkin kissan niskan ympäri, ja niin raato roikkui puun oksassa. Tämä pitää muut kissat loitolla, Piroska Földi sanoi hypätessään alas maahan. Ne eivät tule koskaan takaisin. Miten ihmeessä tuo tyttö tietää noin paljon kissoista? Mihály Lóránt katsoi tarkemmin tulokkaan kasvoja. Tämä näytti korkeintaan parikymmenvuotiaalta. Annuska ja Gyurika tuijottivat vierasta isän takaa. Silloin tällöin Mihály Lóránt kävi Kecskemétin kaupungissa. Siellä hän sai kuulla, että mies nimeltä Lenin oli liittoutunut hänen vanhan rosvotuttavansa Džugašvili-Stalinin 16


kanssa, ja yhdessä miehet olivat ottaneet valtaansa koko Venäjänmaan. Hän puolestaan ei ollut päässyt edes sotaväkeen. Sen sijaan että olisi lähtenyt tuhoamaan italialaisia kissanpurijoita hän läimi pihalla kissoja hengiltä. Lapset pitivät häntä lieassa, hän ei päässyt mukaan tapahtumien pyörteisiin edes silloin, kun kreivi Károlyi syöstiin vallasta ja Unkarissa alkoi työläisten ja talonpoikien harjoittama punainen terrori. Mihály Lóránt heilautti kättään Piroskalle sen merkiksi, että tämä voisi tulla lähemmäksi. Parin päivän kuluttua hän ilmoitti lähtevänsä pois mutta tulevansa jonain päivänä takaisin. Piroska oli juuri nylkemässä lammasta, lapset katsoivat toimitusta silmät suurina eivätkä päästäneet ääntäkään. Pimeän tultua Mihály Lóránt lähti. Győrissä hän teki kolmen kumppaninsa kanssa kotitarkastuksia väärin paperein, yhdessä he takavarikoivat arvoesineitä muka armeijan tarpeisiin. Sitten hän ilmoittautui puna-armeijaan, ja ryövärinä hankituista aseenkäsittely- ja organisointitaidoista oli siellä sen verran hyötyä, että hän yleni pataljoonankomentajaksi. Sota-asiain kansanneuvosto sai vihiä hänen toimistaan Győrissä ja pidätti hänet, mutta kansanvaltuutettu József Pogányn erottua virasta toisena helmikuuta 1919 hän lähti jälleen rintamalle. Pataljoonankomentajana hän pääsi ryöstämään, takavarikoimaan ja kavaltamaan sotilaiden palkkioita. Kaiken sen vuoksi hänet tuomittiin vallankumouksellisessa tuomioistuimessa, mutta samaan aikaan Neuvostotasavalta jo kaatuikin. Mihály Lórántista tuli yksi kovaäänisimmistä »heräävistä unkarilaisista», ja valtion salainen poliisi pestasi hänet viralliseksi vakoojaksi. Hän jahtasi erityisesti niitä, jotka tiesivät hänen tihutöistään, ja yritti tehdä heistä vaarattomia. Hän osallistui myös kuulusteluihin ja kidutuksiin. Lenkki hänen kaulassaan alkoi kuitenkin kiristyä, 17


sillä viranomaiset olivat ryhtyneet tonkimaan hänen menneisyyttään. Hän palasi maatilalleen tarkoituksella keskellä yötä. Koira tunnisti hänet eikä alkanut haukkua. Hän huomasi oven olevan auki. Sisällä leijaili piipunsavua. Mihály Lóránt malttoi tuskin odottaa, että voisi vihdoin asetella savukkeensa turkiskauppiaan hopeiseen rasiaan. Hän sytytti tulitikulla öljylampun sydämen ja otti hopearasian esiin piilopaikasta. Siinä samassa Piroska oli hänen vieressään. Naisen suu ja yöpaita lemusivat piipputupakalle. Mihály tarjosi naiselle tupakkaa ja huomasi samalla, miten ahneesti tämä tuijotti kiiltävää rasiaa. Huoneessa oli muutakin haisevaa, vauvankakkaa. Kehdossa nukkui uusi jälkeläinen. Piroska ei välittänyt savukkeista, vaan sytytti mieluummin piippunsa. Sitten hän kellahti takaisin sängylle ja tuprutteli kaikessa rauhassa. Mihály Lóránt istui tuolilla säkkinsä suusta kiinni pitäen ja mietti, mistä löytäisi uuden piilopaikan, Piroskahan oli nyt nähnyt vanhan. Mihin hän voisi kätkeä kotiin tuomansa arvoesineet? Aamulla vauvaa imettäessään Piroska kertoi, että lapsi oli poika ja sen nimi oli Elias, kertoi vaikka Mihály Lóránt ei ollut kysynyt. Pikku Elias tuijotteli kehdostaan äitinsä piiputtelua ja isänsä savurenkaita. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mihály Lórántin oli lähdettävä hevoskärryillä Kecskemétiin. Hän jätti kokeeksi pöydälle yhden Budapestista takavarikoimansa kultaketjun. Kun hän palasi kotiin, Elias oli Annuskan sylissä ja Gyurika silitti sen päätä. Lapsi kiljui täyttä kurkkua. Annuska oli 18


riisunut paitansa ja yritti tarjota nälkäiselle vauvalle pientä vaaleanpunaista nänniään. Äiti ja kaulaketju olivat hävinneet. Mihály Lóránt arvasi, ettei enää koskaan näkisi Piroskaa.

Wieniläisen kiviaidan viertä kulki piirustuskansiota kantava nuorimies. Hän oli menossa tapaamaan kuvataideakatemian kuuluisaa professoria taskussaan tälle osoitettu suosituskirje. Jos kansiossa olevat työt olisivat mestarin mieleen, hänellä voisi olla toivoa päästä akatemian stipendiaatiksi. Yhtäkkiä hän kuitenkin tajusi tuntevansa voimakasta inhoa koko professoria kohtaan. Vaikkei hän edes tuntenut tätä kuin kuulopuheiden perusteella. Hän pysähtyi. Vastenmielisyys väänsi hänen kasvonsa outoon irvistykseen, ja lopulta hän kääntyi kannoillaan. Hän ei puhunut tapauksesta kenellekään, mutta myöhemmin hän muisteli kiviaitaa valaistumisensa taustana. Tuonkaltaisten hetkien ainutlaatuisuus kirkastuu vasta jälkikäteen; sillä hetkellä hän oli vain tuntenut, ettei halua pyytää mitään keneltäkään, kaikkein vähiten professorilta, joka oli luultavasti juutalainen! Valaistuminen on kuin maailmankaikkeuden synnyn ensimmäinen sekunti, joka pitää sisällään kaiken tulevan, vaikkei sitä vielä voi nähdä. Professorin juutalaisuus oli sivuseikka, jota ei olisi tarvinnut edes mainita, oleellista oli tuo huimaava tunne tai pikemminkin aavistus, ikivanha tieto maailman olemuksesta. Vähitellen tieto alkoi jäsentyä: hänelle kävi selväksi, että jos hän jatkaisi matkaansa, ryhtyisi taideakatemian opiskelijaksi ja taidemaalariksi, hän joutuisi vuorenvarmasti juutalaisten ansaan (yksi heistä odotti jo häntä!), ja koko hänen elämänsä ajautuisi väärään suuntaan. 19


Niinpä hän lähti pettävän iloisena ja vilkkaana hälisevästä Wienistä ja muutti Müncheniin kuuntelemaan. Hän kävi paljon ulkona, varsinkin oluttuvissa pidetyissä poliittisissa kokouksissa, ja kuunteli mitä ihmiset puhuivat. Häntä hämmästytti, että siellä oli enimmäkseen puhe juuri siitä, mistä hän oli siihen asti vaiennut. Miehet jauhoivat aivan samaa, mitä hän oli juurta jaksain ja kaikilta kanteilta miettinyt ja pitänyt omana tietonaan. He vaahtosivat kovaan ääneen ja tulivat joskus hipaisseeksi asian ydintäkin. Mutta sitä, mikä oli kirkastunut hänen päässään kiviaidan kohdalla, he eivät olleet käsittäneet. Sitä, mikä maailma on. Ja mikä maailmasta tulee tehdä. Eivätpä tietenkään. Valaistumisensa hetkellä hän oli oivaltanut kirkkaasti, että työn olisi tekevä hän itse. Ja työhön hän ryhtyi. Kaikki sujui helposti, hänen tarvitsi vain liittyä pieneen puolueeseen ja alkaa pitää puheita sen kokouksissa. Onneksi hänen ei tarvinnut esittäytyä itse, vaan yleisölle kerrottiin aina, kuka puhuisi seuraavaksi. Se oli hänelle suuri helpotus, sillä hän ei mielellään lausunut nimeään ääneen, koska se muistutti häntä isästä, jota hän vihasi. Kun hänestä oli jo tullut menestyvä agitaattori, kertoivat julisteet, että Adolf Hitler puhuu siellä ja siellä silloin ja silloin. Oli kuin joku olisi kuiskannut sanat hänen korvaansa. Maan päällä hallitsee ihminen, mutta mikä ihmisrotu, siitä on aina käyty taistelua. Rodut voidaan jakaa ylhäisiin ja alhaisiin. Vaaleat, sinisilmäiset pohjoisen rodun edustajat ovat puhtaita, toisin sanoen arjalaisia. He ovat muita ylempiä, ja kaikkein ylimpiä ovat germaanit, vaikka heidän joukossaan onkin monia (Adolf Hitler mukaan luettuna), jotka eivät ole vaaleita eivätkä sinisilmäisiä. Toistaiseksi. Asia korjautuu rodun puhdistaminen ja jalostamisen myötä. Siihen tarvitaan valtaa. Jotta voidaan ottaa käyttöön oikeat metodit. Kaikilla elämän20


alueilla. Valtaa tarvitaan myös, koska tulevaisuus näyttää synkältä. Rotujen välinen taistelu ei lakkaa. Euroopan linnakkeet valloitetaan. Kansallissosialistien (se oli tuon pikku puolueen nimi) on mitä pikimmin otettava ohjat käsiinsä, jotta voidaan perustaa uusi tuhatvuotinen valtakunta, Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja Wilhelm-keisareiden Saksaa seuraava Kolmas valtakunta. Kolmas valtakunta eroaa jyrkästi kahdesta edeltäjästään. Sen hallinto ei jätä mitään sattuman varaan. Jokainen rotu saa itselleen sopivan alueen tarkoituksenmukaisten sääntöjen avulla järjestetyssä uudessa elintilassa. Kansat, jotka eivät elä sopivalla paikalla, siirretään syrjemmäksi. Keskellä valtakuntaa asuvat tärkeimmät. Tietenkin kaikki tämä vaatii huolellista suunnittelutyötä, toteutus voi alkaa vasta sen jälkeen. Ensin on murskattava ensimmäisen maailmansodan lopussa vilpillisesti voittajaksi julistettu Ranska ja sen jälkeen hävitettävä neuvosto-bolševikit suuresta itäisestä elintilasta. Jos historian kulku on ollut vääränlainen, mitä on tehtävä? Samaa kuin jos lause on kirjoitettu väärin. Se on pyyhittävä pois! Pois pyyhkiminen on paras tapa uudelleenkirjoittaa kaoottista historiaa. On ehdottoman tärkeää, että arjalainen rotu ja sen johtaja osaa ja uskaltaa pyyhkiä pois sääliä tuntematta. On selvää, että »valloitetussa linnakkeessa» on paljon poispyyhittävää, sillä kaikkia ongelmia ei voi ratkaista kansoja siirtämällä. Kommunisteja, juutalaisia, raajarikkoja, mielisairaita, homoseksuaaleja ja mustalaisia vastaan on pois pyyhkiminen ainoa tehokas keino. Lista ei ole vielä täydellinen, vaan sitä täydennetään matkan varrella, kun muistakin vain olemassa olevista käy ilmi, että ne on pyyhittävä pois. Kun kaikki on suoritettu loppuun, voidaan perustaa viikinkien pohjoisilta saarilta Välimerelle, Atlantille ja Uralvuoristoon ulottuva Kolmas, preventiivinen valtakunta, jonka sisällä 21


eri rodut elävät eri vyöhykkeillä. Mitä kauemmaksi siirrytään keskusalueelta, sitä alempien rotujen joukkoon joudutaan, ja osa ihmisistä jätetään henkiin vain siksi, että heillä teetetään likaisimmat ja raskaimmat työt. Heidän lisääntymisensä sallitaan vain siinä määrin kuin orjatyön ylläpitäminen vaatii. Jos jokin kansa tai kansanryhmä käy tarpeettomaksi eikä tuhoudu epäinhimillisiä tehtäviä suorittaessaan, otetaan käyttöön pyyhekumi. Preventiivinen valtakunta aloittaa luonnollisesti viipymättä preventiivisen sodan valtakunnan ulkopuolella eläviä rotuja vastaan, juuri siksi se on preventiivinen. Ennen kuin kaikki maailmassa elävät roskakansat pääsevät parempiin asemiin, Kolmas, preventiivinen valtakunta alistaa ne valtaansa, mikä merkitsee maailmanvaltaa: se levittää valtakunnan sisällä olevan järjestyksen koko maapallolle, joka on siitä lähtien oleva yhtä ainoata valtakuntaa. Kolmas, preventiivinen valtakunta. Tuhat vuotta. Vähintään tuhat. Arjalainen rotu, germaanien tehtävä. Tämän takia, ja vain tämän takia, saksalaisten kannattaa elää, lisääntyä, nousta vuoteesta ja mennä nukkumaan. Monien poispyyhittävien rotujen joukossa on yksi, joka on mainittava erikseen. Juutalaisrotu. Se ei ole vain alempiarvoinen, vaan turmeleva loinen, mikä näkyy siitäkin, että se on levinnyt Maan joka kolkkaan. Se on levinnyt kuin tappava tauti, ja kaiken lisäksi se on jatkuvassa liikkeessä. Jokin on tartuttaja, jos se tartuttaa jatkuvasti ja leviää yhä uusille ja uusille alueille. Juuri niin juutalaisrotu tekeekin. Juutalaiset eivät ansaitse kiitosta siitä, että ovat eläneet vuosisatoja paikoillaan Saksassa tai muualla Euroopassa. Juudeaan he eivät voineet jäädä, koska tappelivat lakkaamatta keskenään, sillä kun he ovat vain omiensa keskuudessa, saastuttava vietti ilmenee sillä tavalla. Roomalaiset kävivät heidän kimppuunsa ja murskasivat vimmoissaan heidän kirkkonsa22

Csaplár, Vilmos: Hitlerin tytär (WSOY)  

Aegon-palkinto 2010! Unkarilaisten kansallisiin kipupisteisiin vauhdikkaasti sukeltava romaani vie 1900-luvun alkuvuosista aina kansannousun...