Page 1

Ikuisesti

yhdess@ ..

wsoy


ik

e s t i y h de s s @ s i u Suomentanut Aila herronen

Laurie Frankel

werner sรถderstrรถm osakeyhtiรถ helsinki


Englanninkielinen alkuteos goodbye for now Walt Whitmanin runon suomennos s. 305 Markus Jääskeläinen © Laurie Frankel 2012 Published by arrangement with Lennart Sane Agency AB Suomenkielinen laitos © Aila Herronen ja wsoy 2013

isbn 978-951-0-39204-1 painettu eu:ssa


Isälleni Dave Frankelille, joka ihan oikeasti ohjelmoi Commodore VIC-20 -tietokoneemme tekemään virheitä aritmetiikassa, jotta itsetuntoni ja matematiikantaitoni kohenisivat (vain toinen näistä onnistui).

Ja äidilleni Sue Frankelille, joka suhtautuu kirjoihini kuin lapsenlapsiin ja kutsuu niitä lapsenkirjoiksi.


osa

Meistä jää jäljelle vain rakkaus. – philip larkin, ”an arundel tomb”

i


kaikkien sovellusten äiti Sam Elling täytti treffipalvelun profiilia netissä eikä tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Toisaalta hän oli juuri kuvaillut it­seään sanoilla ”nauran paljon” ja antanut itselleen machoasteikolla kahdeksan pistettä kymmenestä. Toisaalta koko juttu oli todella turhauttava, eikä yksikään Samin tuntema mies olisi antanut itselleen alle kahdeksaa maskuliinisuuspistettä. Sam yritti keksiä, mitä viittä asiaa ilman hän ei tulisi toimeen. Hän tiesi, että moni treffeille haluava vastasi näsäviisaasti: ilmaa, ruokaa, vettä, asuinpaikkaa ja lopuksi jotain vitsikkääksi tarkoitettua. (Samille tuli mieleen, että emmentaljuusto voisi olla nokkela lisäys, tai ehkä D-vitamiini, mutta toisaalta Sam asui Seattlessa ja näytti pärjäävän oikein hyvin ilman sitä.) Sam voisi valita it-linjan ja kirjoittaa: läppäri, toinen läppäri, tabletti, wifi-yhteys ja iPhone, mutta silloin häntä pidettäisiin tietokonenörttinä. Niinhän hän tietysti olikin, mutta ei muiden tarvinnut sitä heti tietää. Tai sitten voisi heittäytyä tunteelliseksi – vanhempien kehystetty häävalokuva, isoisän onnenlantti, käsiohjelma yläasteen Grease-musikaalista, jossa hän oli loistanut pääosassa, ilmoitus sisäänpääsystä Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun ja ensimmäinen kokoelmakasetti, jonka hän oli saanut tytöltä – mutta se olisi asettanut 9


laurie Frankel

machoasteikon pisteytyksen epäilyksenalaiseksi. Voisi myös valita maitotuotteet: emmentaljuusto taas (hänen teki selvästi jostain kumman syystä mieli emmentaljuustoa) ja suklaajäätelö, tuorejuusto, Pagliaccin pizza ja tuplalattet. Mutta ei se olisi oikeasti pitänyt paikkaansa. Kyllä Sam tulisi toimeen ilman niitä, hän ei vain juurikaan nauttisi elämästään. Itse tämän profiilin täyttäminen oli viisi asiaa: ärsyttävää, urkkivaa, tympivää, noloa ja täysin turhaa. Samilla ei ollut harrastuksia, koska hän oli aina töissä, ja juuri siksi hänellä ei ollut treffiseuraa. Jollei hän olisi ollut aina töissä (tai ei olisi ohjelmistoinsinööri vaan työskentelisi jossain, missä oli myös naisia), hänellä olisi aikaa harrastuksille, jotka voisi kirjoittaa tähän, mutta silloin hän ei tarvitsisi nettitreffipalvelua tavatakseen ihmisiä. Kyllä, hän oli tietokonenörtti, mutta hän oli omasta mielestään myös älykäs, hauska ja ihan komea. Hänellä ei vain ollut viittä harrastusta tai viittä nokkelaa asiaa, joita ilman hän ei tullut toimeen, tai viittä mielenkiintoista esinettä yöpöydällä (rehellinen vastaus olisi ollut puolitäysi vesilasi, neljännestäysi vesilasi, tyhjä vesilasi, rypistetty käytetty nenäliina ja rypistetty käytetty nenäliina) tai viittä paljastavaa tulevaisuudentoivetta (ettei hänen tarvitsisi tehdä tätä enää koskaan kertaa viisi). Eikä hän välittänyt siitä, mitä muut sanoivat harrastavansa tai tarvitsevansa tullakseen toimeen, eikä liioin muiden yöpöydistä tai tulevaisuuksista. Hän oli jo vastannut samantapaisiin älyttömiin kysymyksiin toisen palvelun sivuilla, käynyt treffeillä ja nähnyt, mitä kaikesta tästä älyttömyydestä seurasi. Siitä seurasi älyttömyyttä. Jos valitsi jonkun, jolla näytti olevan jalat maassa (kirjoja, kynä, lukulamppu, kelloradio ja 10


ikuisesti yhdess @

kännykkä), sai tylsää seuraa. Jos valitsi jonkun, joka vaikutti tavallisuudesta poikkeavalta (keltainen sadehattu, Polaroidkamera, limenmakuinen kivennäisvesi, Gertrude Steinin valokuva ja muovinen puhemies Mao), sai todella omituista ja omahyväistä seuraa. Jos taas valitsi juuri sen, joka vaikutti itselleen sopivalta (läppäri eikä ihan oikeasti mitään muuta, koska muuta ei tarvita), sai tietokonenörtin, joka muistutti niin paljon opiskeluaikojen kämppäkaveria, että alkoi väkisinkin miettiä, oliko tämä käynyt salaa sukupuolenkorjausleikkauksessa, joka ei ollut mennyt ihan putkeen. Niinpä vaihtoehtoina olivat tylsä, outo tai Trevor Anderson. Viisi asiaa, joita ilman Sam ei tullut toimeen, olivat sarkasmi, irvailu, ilkkuminen, ylenkatse ja kyynisyys. Mutta se ei tietenkään ollut koko totuus. Ei Sam muuten olisi etsinyt treffiseuraa, vaan kyyhöttänyt tyytyväisenä itsekseen kellariasunnossa (Xbox, Wii, Playstation, 52 tuuman plasma-TV ja mikronachoja). Sen sijaan hän aikoi taas asettaa itsensä alttiiksi. Eikö se viitannut optimismiin eli siis rakkauteen (toivo, hyväntuulisuus, lämpö, anteliaisuus ja tieto siitä, että sai antaa jollekulle hyvänyönsuukon)? Ehkä, mutta ei tähän typerään lomakkeeseen voinut kirjoittaa mitään niin imelää. Tämän typerän lomakkeen suurin ongelma ei ollut se, että ihmiset eivät puhuneet totta – vaikka he eivät puhuneetkaan totta – vaan se, ettei mitenkään voinut olla rehellinen, vaikka haluaisikin. Yöpöydällä olevat esineet eivät paljasta mitään omistajansa sielusta. Tulevaisuudentoiveita ei pysty erittelemään lomakkeissa vieraille ihmisille. Täydennettävät lauseet ovat hauskoja, mutta eivät ennusta 11


laurie Frankel

mitään suhteen onnistumisen todennäköisyydestä. (Eivätkä ne oikeasti ole edes hauskoja.) Edes suoraa vastausta edellyttävät kysymykset eivät kerro mitään tarpeellista. Sam halusi esimerkiksi tapailla naista, joka osasi laittaa ruokaa ja kokkasi mielellään, mutta ei siksi, että nainen oli kodinhengetär, joka halusi koko asunnon hohtavan aina puhtaut­taan (Sam ei ollut siisti), tai siksi, että naisen mielestä naisen paikka oli kotona ja hänen tehtävänsä oli huolehtia miehestään (Sam oli feministi), eikä siksi, että nainen söi pelkästään kemikaalitonta, ekologisesti vastuullista, terveellistä, elävää ja kestävän kehityksen mukaisesti tuotettua lähiluomuvegaaniruokaa (ks. ed. Samin maitotuote­himo). Vaan siksi, että Sam ei osannut laittaa ruokaa mutta nainen osasi, ja heidän kummankin täytyi syödä, joten Sam tekisi vastaavasti muita kotitöitä, kuten esimerkiksi tiskaisi tai viikkaisi pyykit tai kuuraisi kylpyhuoneen. Lomakkeessa ei kuitenkaan ollut tilaa tälle kaikelle eikä siinä ollut edes kohtaa, jossa voisi kertoa, että ylipäänsä piti moisia kummallisia pikkuseikkoja oleellisina. Silti miehillä on tarpeensa. Eivät ne, jotka ensimmäisinä tulevat mieleen. Tai no, nekin, mutta se asia ei ollut Samin mielessä päällimmäisenä. Samin mielessä oli päällimmäisenä, että olisi mukavaa, jos olisi joku, jonka kanssa käydä syömässä perjantai-iltaisin ja jonka vierestä herätä lauantaiaamuisin, joku jonka kanssa käydä museoissa, elokuvissa, teatterissa, juhlissa ja ravintoloissa, katsomassa pallopelejä ja viikonloppumatkoilla, patikoimassa, hiihtämässä, vanhempien luona, viinimaistiaisissa ja työpaikan juhlissa. Viimeksi mainittu aiheutti Samille eniten painei12


ikuisesti yhdess @

ta, sillä hän oli töissä samaisessa nettitreffipalvelussa, jonka lomake aiheutti hänelle niin paljon päänvaivaa. Firmassa työskenteli monia näyttäviä silmäätekeviä – lähinnä miehiä – jotka toivat näyttäviä silmäätekeviä – lähinnä naisia – firman lukuisiin näyttäviin ja silmäätekeviin iltapukujuhliin. Sam ei omistanut edes solmiota ennen tätä työpaikkaa, eikä hän ollut näyttävä eikä silmäätekevä. Sitä paitsi hän oli vahvasti sitä mieltä, että jos kerran oli ohjelmistoinsinööri, työskenteli sermin takana kopissa ja työkavereina oli ohjelmistoinsinöörejä, joiden T-paidoissa oli omituisia matematiikkavitsejä ja työpöydillä Star Trek -hahmoja ja seitsensivuisia Rubikin kuutioita, kuuluisi saada vapautus moisista työpaineista. Mutta lakimiehet ja varajohtajat, talousjohtajat, VIPit ja sijoittajat sotkivat tilaston, ja sitä paitsi firma oli nettitreffipalvelu, joten oli huono idea ilmestyä juhliin ilman seuralaista. Sam pönötti nuo illat liian jäykässä smokissa ja kertoili vaivautuneesti sisäpiirivitsejä vaivautuneiden ohjelmistoinsinöörien kanssa, siemaili ilmaisia votkatoniceja ja murehti, ettei ikinä löytäisi sitä oikeaa. Kun Holly Palentine oli lukioaikoina Baltimoressa tajunnut, miten hieno sydän Samin nörttimäisen ulkokuoren alla sykki, ja suostunut ensin lähtemään koulunjuhliin Samin kanssa ja sitten illalliselle ja leffaan ja lopulta kuhertelemaan aina koulun jälkeen Samin kellariin, Sam oli kuvitellut menevänsä naimisiin lukioheilansa kanssa. Hän muisti, miten he olivat tanssineet poski poskea vasten kevättanssiaisissa ja hän oli kuvitellut, miltä he näyttäisivät hääpäivänään. Sitten Holly lähetti kirjeen tyttöjen partioleiriltä, jossa hän oli ohjaajana, ja pyysi, että he voisivat silti olla ystäviä. 13


laurie Frankel

Miten niin silti? Sam ei ollut ymmärtänyt, että mitään siltiä oli edes tapahtunut. Myöhemmin teknillisessä korkeakoulussa Sam oli kokeillut yhdenyönjuttuja opiskelija-asuntolassa ja juhlissa flirttailevia tyttöjä ja rakastumista kor­ viaan myöten Shot Through the Heart -kahvilan työntekijään (vaikkei ollut koskaan kokeillut sanoa tälle sanaakaan). Sen jälkeen tuli puolentoista vuoden oikea kypsä suhde, mutta Della Bassette lähti valmistuttuaan kolmeksi vuodeksi vapaaehtoisjoukkoihin Zimbabween. Seuraavana oli Jenny O’Dowd ja toinen puolentoista vuoden suhde, joka oli niin vakava, että kihlasormukset alkoivat jo olla ajankohtaisia, ja Jenny todella rakasti Samia ja halusi viettää loppuelämänsä tämän kanssa, mutta sattui viimeisenä lukukautena vahingossa viettämään yön Samin kämppäkaverin kanssa. Kahdesti. Sen jälkeen Sam kokeili yksinoloa, koska silloin ei ollut sitä vaaraa, että sielu musertuisi ja sydän räjähtäisi atomeiksi. Hän kokeili olla välittämättä ja ottamatta riskejä ja olla etsimättä ketään, ja vietti sen sijaan aikaa miespuolisten ystäviensä kanssa, kävi yksin lomamatkoilla, kehitti itseään ja peruutti kaapelikanavatilauksen. Mutta ei sekään toiminut. Jos ei ollut rakastunut, ei tarvinnut pelätä särkevänsä sydäntään. Mutta mitä järkeä siinä muka oli? Samin mielestä ei mitään, mutta ei siksi, että hän olisi ollut niitä ihmisiä, joilla täytyi aina olla joku, tai siksi, että hän ei olisi muuten tuntenut olevansa ehjä tai seksin harrastaminen olisi ollut liian monimutkaista, vaan siksi, että jol­ lei viettänyt aikaa rakastamiensa ihmisten parissa, tuli viettäneeksi aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista ei välittänyt. Työkaverit olivat ihan mukavia töissä, mutta heillä ei ollut 14


ikuisesti yhdess @

juurikaan puhuttavaa työn ulkopuolella. Jos lähti lasilliselle sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei ollut pitänyt yhteyttä sitten opiskeluaikojen, muistui mieleen, miksei heihin ollut tullut pidettyä yhteyttä. Kohtelias jutustelu tutuntuttujen järjestämissä juhlissa tarkoitti, että piti teeskennellä olevansa kiinnostunut vaikka mistä, mistä ei ollut kiinnostunut. Muutettuaan itärannikolta Seattleen Sam kokeili netti­ treffejä, ja hänestä oli aivan uskomatonta, ettei hän ollut tullut ajatelleeksi sitä ennen koko 32 ja puoli vuotta kestäneen elämänsä aikana. Sam uskoi tietokoneisiin ja ohjelmointiin, koodattavaan tietoon, algoritmeihin, numeroihin ja logiikkaan. Hänen isänsäkin oli ohjelmistoinsinööri ja lisäksi tietotekniikan professori John Hopkinsin yliopistossa, joten Sam oli kasvatettu uskomaan: tietokoneet olivat hänen uskontonsa. Muille nettitreffipalvelut olivat viimeinen oljenkorsi siinä vaiheessa, jos ei ollut tavannut ketään opiskeluaikoina. Sam taas piti nettitreffeistä, koska ne poistivat turhan salamyhkäisyyden. Poika saattoi tavata tytön ja pitää hänestä, ja tyttökin piti pojasta ja he tulivat hyvin toimeen ja alkoivat seurustella ja se sujui melko hyvin ja sitten he tulivat aina vain läheisimmiksi, elämät alkoivat kietoutua yhteen ja he rakastuivat syvästi, mutta tyttö meni silti sänkyyn pojan kämppäkaverin kanssa, kun tämä lähti viikonlopuksi vanhempiensa luo. Tietokoneet eivät ikinä sallisi moista poikkeamaa. Nettitreffailu ei ollut vielä tuottanut Samille tulosta. Mutta se löi melko hyvin leiville, mikä tuntuikin olevan toiseksi paras vaihtoehto. Yhtenä kesäkuisena aamuna, kun oli ihan liian kaunis ilma tehdä töitä, Samin koko tiimi 15


laurie Frankel

sai hämillisen viestin pomoltaan. ”Varoitus”, Jamie kirjoitti. ”PP:n agenda päivän PK:hon: kaavoittakaa ihmissydän.” Jamie kutsui yrityksen ah niin kovin tärkeää toimitusjohtajaa pomonpomoksi eli PP:ksi. Samista se oli loistava juttu. PP oli päättänyt hiljattain, että jokainen tiimi pitäisi aina aamun alkajaisiksi seisomakokouksen. Ideana oli, ettei yrityksen nerokkaiden ohjelmoijien aikaa kannattanut haaskata oikeaan kokoukseen, pikainen tapaaminen käytävällä riitti. Yleensä nämä seisomakokoukset olivat ihan yhtä pitkiä kuin oikeat kokoukset, mutta pullat ja mukavat tuolit puuttuivat. Siksi Jamie nimitti niitä PK:iksi, joka oli teoriassa lyhenne pikakokouksesta, mutta tarkoitti oikeasti ”puutuneet koivet”. Sekin oli Samin mielestä loistava juttu. Samoin se, ettei Jamie ollut turhantarkka täsmällisyydestä, joten Sam ehti kipaista takaisin kotiin ja vaihtaa mukavat kengät jalkaan. ”No niin”, Jamie aloitti, kun Sam oli ehtinyt paikalle. ”Me tarvitsemme PP:n mielestä paremman iskulauseen. Jotkut nettitreffipalvelut lupailevat hauskoja treffejä. Toiset taas kehuskelevat, että niiden käyttäjät päätyvät useimmin naimisiin. PP haluaa korottaa panoksia. Liian monet treffit johtavat epäonnistumiseen. Liian monet avioliitot päättyvät eroon. Mikä on parempaa kuin seurustelu ja avioliitto?” ”Seksi ilman sitoumuksia”, australialainen Nigel ehdotti. ”Sielunkumppani”, Jamie sanoi. ”PP haluaa algoritmin, jonka avulla voi löytää sielunkumppaninsa. Siksi tarvitsen teidän apuanne. Rakkaus on monimutkainen juttu. Ihmiset ovat täynnä muuttujia. Sielu ei ole looginen. Sydän haluaa, mitä sydän haluaa. Sitä on vaikea määritellä. Vaikea kvan16


ikuisesti yhdess @

tifioida, kaavoittaa ja ohjelmoida. Mutta me olemme ohjelmoijia, ja tämä on meidän työmme. Joten meidän on se tehtävä. Mutta miten?” ”Pitää lisätä pukillepääsemisvarmuutta”, Nigel sanoi. ”Mitä vapaamielisemmät treffit, sitä nopeammin natsaa. Mitä pidemmälle menee ensitreffeillä, sitä enemmän saa tietää seksuaalisesta yhteensopivuudesta.” ”Ei se toimi”, New Delhistä kotoisin oleva Rajiv huomautti. ”Deittailu on ikävää.” Siitä asiasta kaikki muut ohjelmoijat paitsi Nigel olivat samaa mieltä. ”Treffit eivät ole hauskoja”, Gaurav Mumbaista sanoi. ”Niillä on vaivautunut olo”, Arnab Assamista sanoi. ”Ja kaikki on silkkaa valetta”, Jayaraj Chennaista sanoi. Viisi Intian osavaltiota, joiden asiantuntija Samista oli tullut sen jälkeen, kun hän oli aloittanut ohjelmoijan työt: Delhi, Assam, Maharashtra, Tamil Nadu ja Länsi-Bengal. ”Treffeillä antaa aina todellisuutta huonomman kuvan itsestään”, Jayaraj jatkoi. ”Ei saa kahta lausetta suustaan kuulostamatta jonkin sortin idiootilta. Sitä änkyttää ja puhuu noloista aiheista ja häpäisee itsensä minkä kerkeää. Ei sitä sellainen oikeasti ole.” ”Tai sitten esittää parempaa kuin on”, Sam lisäsi. ”Ja sekin on vale. Pukeutuu parhaimpiinsa, laittaa hiuksensa ja meikkaa, vaikka oikeasti kulkee kaiket päivät joogavaatteissa hiusdonitsi päässä.” ”Meikkaa?” Jamie kohotti toista kulmakarvaansa. ”Hiusdonitsi päässä?” Jayaraj ihmetteli. ”Tarvitaan kolmas osapuoli”, Arnab ehdotti. ”Niin kuin hindulaiset astrologit, jotka tuntevat koko kylänväen suku17


laurie Frankel

polvien ajalta ja järjestävät vastasyntyneille avioliiton, joka kestää koko elämän.” ”Monissa kulttuureissa harrastetaan järjestettyjä avioliittoja ja käytetään välittäjiä. Japanissa on nakodot. Juutalaisilla sadchenit.” Gaurav oli lukenut pääaineenaan antropologiaa Santa Cruzin yliopistossa. ”Esimerkkejä on lukematon määrä. He ovat ymmärtäneet totuuden.” ”Eli?” Jamie kysyi. ”Ihmiset eivät ole sellaisia kuin luulevat olevansa eivätkä halua sitä, mitä luulevat haluavansa”, Gaurav filosofoi. ”Viisaat ja toisinaan jopa maagiset kylänvanhimmat järjestävät liiton sen perusteella, millainen ihminen oikeasti on ja millainen kumppani hänelle sopii.” ”Minulla ei ole maagisia kylänvanhimpia”, Jamie sanoi. ”Ei, mutta sinulla on jotain vielä parempaa”, Sam huomautti. ”Tietokoneohjelmoijia. Me voisimme kaivella käyttäjien antamia tietoja vähän tarkemmin. Selvittää, mitä ne kertovat käyttäjästä, ja sivuuttaa sen, mitä käyttäjät itsestään sanovat.” Kaikkien jalat alkoivat jo väsyä, joten tietojen tutkiminen vaikutti kokeilemisen arvoiselta. ”Ai että syytetään asiakkaita valehtelemisesta?” Jamie kysyi. ”PP riemastuu varmasti.” Matkalla työpisteeseensä Sam kävi hakemassa kahvia. (Parinsadan metrin säteellä Samin työpöydästä oli viisi paikkaa, joista sai aivan loistavia tuplalatteja: toisen kerroksen espressopiste, ruokala, kahvila Fifth Avenuen puoleisen sisäänkäynnin aulassa ja toinen kahvila Fourth Avenuen puoleisen sisäänkäynnin aulassa. Seattle oli ihan paras paikka asua.) Sitten Sam istuutui pohtimaan, missä ihmiset 18


ikuisesti yhdess @

paljastavat totuuden itsestään, jolleivät kerran nettitreffipalvelujen lomakkeissa. Hän lähetti Jamielle viestin: ”Saanko asiakkaiden tilitiedot?” Jamie vastasi saman tien. ”Syytetään asiakkaita valehtelemisesta ja loukataan sitten vielä heidän yksityisyyttään. PP on taatusti ratki riemuissaan.” Ensimmäinen pitävä todiste siitä, että käyttäjät valehtelivat itsestään: kaikki saivat aina harmaita hiuksia internetin tietosuojasta, mutta jos heille lupasi rakkautta tai edes seksiä, he antoivat ilomielin käyttöön niin luottokorttitiedot, sähköpostitilit kuin mitä muuta tahansa, kun Sam nätisti pyysi. Nuo tiedot paljastivat, millaisia ihmiset oikeasti olivat. Sam huomasi, että kun joku ilmoitti lempiruoikseen luomumustikat, vehnänoraspirtelöt, punaisen kvinoan, tempehin ja Beluga-kaviaarin, hän käytti viime vuonna ruokaostoksiin keskimäärin 47,40 dollaria kuussa paikallisessa korttelikaupassa. Hän huomasi, että kun joku ilmoitti kaikkien yöpöydällään olevien viiden esineen olevan ulkomaalaisia elokuvia, hän kävi katsomassa Shrek 3:n kahdesti 3D-versiona ja lomaili opiskelukaverinsa kanssa hevostilalla Wyomingissa, kun kaupungissa oli eurooppalaisen elokuvan festivaaliviikko. Sam huomasi, että asiakkaat sanoivat pitävänsä runojen ja novellien kirjoittamisesta ja lisäsivät profiiliinsa jopa lainauksen Ulysseesta, mutta kun Sam analysoi heidän sähköpostiviestinsä, kävi ilmi, että he kirjoittivat puisevasti eikä heillä ollut hajuakaan, miten puolipistettä piti käyttää. Kaikki valehtelivat. Eivät ilkeyttään eivätkä yleensä edes tahallaan. Ihmiset eivät niinkään yrittäneet esittää itseään väärässä valossa, he vain yksinkertaisesti 19


laurie Frankel

o­ livat väärässä. Heidän mielikuvansa itsestään ja todellisuus olivat kaksi aivan eri asiaa. Sam oli kyllä romantikko, mutta myös ohjelmistoinsinööri, ja koska hän oli taitavampi viimeksi mainitussa, hän käytti vahvuuksiaan hyväkseen. Kaksi viikkoa hän työsti pakkomielteenomaisesti algoritmia, joka paljasti ihmisen todellisen luonteen. Se sivuutti asiakkaan täyttämän lomakkeen ja keskittyi asiakkaan tilitietojen ja sähköpostiviestien tutkimiseen. Se luki chat-historian, tekstiviestit ja Facebookin tilapäivitykset. Se luki asiakkaan blogin ja sen, mitä tämä kirjoitti muiden blogeihin. Se tutki, mitä asiakas tilasi netistä, luki netissä ja visusti vältteli netissä. Se ei ollut kiinnostunut siitä, millainen ihminen väitti olevansa, vaan sitä, millainen tämä todella oli ja kenet tämä todella halusi. Sam yhdisti avioliittovälittäjien ikiaikaiset perinteet ja totuuden, jonka käyttäjät paljastivat mutta eivät myöntäneet, sekä nykyaikaisen tietojenkäsittelyn ja laati algoritmin, joka mullisti deittailun. Sam purki ihmissydämen koodin. Samin työkaverit olivat vaikuttuneita. Jamie oli tyytyväinen. PP oli aivan innoissaan varsinkin, kun hän oli nähnyt esittelydemot ja huomannut, miten käsittämättömän ja uskomattoman hyvin algoritmi toimi. ”Tarvitaan vain yhdet ainoat treffit!” PP hehkutti. ”Se riittää. Tämä on kaikkien sovellusten äiti!”

20


naapurin tyttö Samin seuraava askel oli luonnollisesti algoritmin testaaminen itseensä. Hän halusi tietää, toimiko se. Hän halusi todistaa, että se toimi. Mutta lähinnä hän vain halusi, että se toimi. Hän halusi algoritmin koluavan koko maailman, osoittavan sitten sormella kuin Jumala ja sanovan: ”Tämä nainen.” Miten hyvä algoritmi oli? Ensi yrittämällä algoritmi järjesti Samin yhteen Meredith Maxwellin kanssa. Meredith oli töissä naapurissa. Markkinointiosastolla. Samassa yrityksessä kuin Sam. Heidän ensitreffinsä olivat työpaikan ruokalassa. Meredith nojaili ovenpieleen ja hymyili leveästi, kun hissistä astui ulos Sam, joka myös hymyili leveästi. ”Meredith Maxwell”, Meredith sanoi ja kätteli Samia. ”Minua sanotaan Maxiksi.” ”Eikö Merdeksi?” Sam kysyi ja järkytti itsensä perusteellisesti. Kuka helvetti laukoi ensi töikseen moisia omahyväisiä ulosteisiin liittyviä vitsejä ja vielä ranskaksi? Se oli noloa, luotaantyöntävää ja vähän ällöttävääkin. Uskomatonta mutta totta, Meredith Maxwell nauroi. ”Je crois que tu es le premier.” Oli tapahtunut ihme. Meredithin mielestä Samin vitsi oli hauska. Hänen mielestään Sam oli hauska. Mutta ei se ollut oikeasti ihme. Se oli tietojenkäsittelytiedettä. 21


laurie Frankel

”Missä sinä opit puhumaan ranskaa?” Sam kysyi toivuttuaan järkytyksestä, kun he olivat istuutuneet nurkkapöytään tarjottimineen. ”Opiskelin vuoden yliopistossa Bruggessa. Opin myös flaamia.” ”Siitä on varmasti paljon hyötyä”, Sam sanoi. ”Vähemmän kuin voisi luulla. Puhun flaamia vain koirilleni.” ”Ai sinulla on koiria?” ”Snowy ja Milou.” ”Nimesit ne belgialaisen sarjakuvan mukaan.” ”Tai no, belgialaisen sarjakuvan ja sen englanninkielisen käännöksen”, Meredith Maxwell sanoi. Sam oli todella ylpeä itsestään. Vaikka Meredith ei ollut maininnut profiilissaan koiriensa nimiä eikä Sam sitä, että oli lukenut kaikki Tintti-sarjakuvat lapsena, Sam oli onnistunut laatimaan algoritmin, joka tiesi sen silti. Hänhän oli nero. Meredith Maxwell oli puolestaan kaunis, hauska ja ilmeisen fiksu kolmekymmentäneljävuotias (Sam piti it­seään vanhemmista naisista, vaikka ikäeroa olisikin vain seitsemän kuukautta), joka oli matkustellut ympäri maailmaa, puhui useita kieliä, piti koirista ja ruokalan mansikkajäätelöstä ja jonka iho tuoksui mereltä. ”Minulla oli mukavaa”, Meredith sanoi, kun he veivät tarjottimet pois. Mutta hän ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta. ”Pitäisikö meidän tavata uudelleen?” Sam kysyi. ”Kävisikö jossain muualla?” Sam pani merkille, että vastaus ei ollut kieltävä mutta ei myöskään totta-kai-ja-ilman22


wsoy.fi Isbn 978-951-0-39204-1 84.2 Alkuperäiskansi Ami Smithson/ Cabin London

Miten löytäisi sen oikean? Helppoa! Tarvitaan vain erehtymätön algoritmi. Nörttivelho Sam ohjelmoi elämäänsä kuntoon: löytyy täydellinen tyttöystävä, Meredith, sekä apu tämän suruun. Siinä sivussa Sam tulee loihtineeksi heille merkillisen työpaikan. Kun astut Styks-salonkiin ja lähetät paluupostia, voit jatkaa sitä, minkä kuolema keskeytti. Mutta pidä varasi. Rakkaus voi alkaa elää omaa elämäänsä. Ikuisesti yhdess@ on katkeransuloinen ja yllättävä tarina ikiaikaisista tunteista ja uudesta tekniikasta. Huikea piirileikki ihmisten kesken: elävien, kuolleiden, todellisten ja kuviteltujen.

Frankel, Laurie: Ikuisesti yhdess@ (WSOY)  

Miten löytäisi sen oikean? Helppoa! Tarvitaan vain erehtymätön algoritmi.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you