Page 1

Harri V. Hietikko

(Biker-saaga 1)


© Harri V. Hietikko 2013 Johnny Kniga Publishing imprint of Werner Söderström Corporation PL 314, 00101 Helsinki www.johnnykniga.fi ISBN 978-951-0-39035-1 Painettu EU:ssa


Yksi ”Niemand quält mich so zum Scherz Ich bringe Licht an euer Herz Die Entscheidung fällt nicht schwer Ich geh jetzt heim und hole mein Gewehr” Rammstein: Halt


Ensimmäinen luku Lähestyin kaupunkia etelästä moottoritietä pitkin. Tampere, Rievä­ kylä, Mansinster City. Suurehkon junttikaupungin ensimmäiset lähiöt. Kuiva elokuun lopun myöhäisilta. Vähän ennen valomerta. Ohitin yliopiston päärakennuksen oikealta ja suuntasin kohti keskustaa. Harley-D:n runsaat tuhat kuutiota murisi allani asiallisesti. Rengas puri tietä, kone totteli. Tunsin, että homma toimii. Pysäköin Kyttälän alueelle vähän ennen yhtätoista. Talo näytti rauhalliselta. Se näytti jykevältä satavuotiaalta tiilirakennukselta. Hyvin rakennetulta. Hyvältä talolta hyville ihmisille. Tarkemmat tyylipiirteet epäselvät: Jotain jugendia, jotain funkkista. Jotain mätää.

—7—


Menin sisään toimeksiantajani lähettämällä avaimella. Otin hissin. Astuin kolmannen kerroksen käytävään ja kävelin tietylle ovelle. Asunnosta kuului vaimeaa musaa ja epämääräisiä ääniä. Muualla: Hiljaista. Soitin kelloa ja odotin. Soitin uudestaan. Ovi avautui varovasti. Muija kurkisti pienestä raosta. Nostin sormen suuni eteen hiljaisuuden ja yhteisymmärryksen merkiksi. Myös muija nosti sormen huulilleen kuin joku vitun salaliittolainen. Kampesin raon suuremmaksi jalallani ja vedin sitten oven hitaasti auki. Muija oli varsin törkeä ilmestys. Läskiä ja tulehtuneita finnejä. Hän oli todella huonosti pakattu. Hän oli erittäin pihalla. Harhaileva katse haki kiinnekohtaa todellisuuteen, joka oli lähtenyt vuorotteluvapaalle jo aikoja sitten. Tyypillistä: Elämä on kovaa, kaikki on vaikeaa. Jokainen on silti jonkun äidin lapsi ja muuta roskaa. Ehkä isä ei ostanut tytölle omaa ponia, ehkä isä teki tytölle jotain muuta. Ehkä isä ei tehnyt mitään, yritti vain olla hyvä isä. Ymmärtäjä ymmärtää: Se ei ole sinun vikasi. Sinä olet uhri. Se on työssäkäyvän perheenisän vika. Se on patriarkaatin vika, yhteiskunnan vika. Yhteiskunta, vähän kuin VR:n raideliikenne. Kaikki kusee. Liikaa lunta, liian vähän lunta, liian kylmä, liian kuuma. Aivan sama, ei toimi kuitenkaan. Ei toimi, kun ei osu pelleen tai sen lähipiiriin. Ei osu sen lasten hiekkalaatikolle.

—8—


Case yhteiskuntalaboratorio, lähtökohta: Kerätään kasaan remmi tarpeeksi isokenkäistä lössiä, haalitaan kokoon todella raskaansarjan päättäjiä. Montako? Sixpackin verran? Ehkä enemmän. Tuskin vähemmän. Pakataan pellet samaan junaan. Veturi ja yksi vaunu matkustajia varten, ei muuta. Ajetaan jengin kanssa muutama vuorokausi putkeen. Pitkin poikin maata. Bongataan raideyhteyksiä. Aikataulukirjaa tarkkaan tutkitaan. Joka kerta kun a-taulu mättää, kantaa muutama pelle kerrallaan kerrankin vastuunsa. Ottaa pikalähetyksen nikkeliä niskaansa muiden silmien alla. Katsotaan, että pitääkö se aikataulu vai eikö se pidä. Case yhteiskuntalaboratorio, yleistettävyys: Kyllä se pitää. Klassinen ehdollistuminen, myöhästymistä seuraa exitus. Pelle pelkää, välttää exitusta. Case yhteiskuntalaboratorio, johtopäätös: Älä pelkää. Laita pelle pelkäämään. Kiepauta roolit päälaelleen. Sano yhteiskuntasopimus irti, pelle on sen jo tehnyt. Pelle halveksii kansaa. Laita pelle pelkäämään kansaa. Anna vox populin muuttua maailman huudoksi, lihaksi ja metalliksi. Terrorisoi pelleä junan lisäksi kaduilla, toreilla, ostoskeskuksissa, kaikkialla. Uhkaa. Käy kiinni. Muuta maailma paremmaksi. Laita homma toimimaan. Pistä sytytyslanka palamaan. Otin esiin pampun ja löin muijaa. Ensin kylkeen, sitten päähän. Muija kaatui rytinällä taaksepäin.

—9—


Sitten vielä kerran napakasti suuhun. Astuin sisään ja suljin oven takanani. Kävelin olohuoneen tapaiseen: Pari saastaista patjaa, televisio, vanhat stereot, kaikkialla paskaa ja röökinatsoja. Verisiä pumpulituppoja, vaatekasoja, yleistä törkyä. Vitun sikolätti. Äijä ja nojatuoli, lähes täydellisiä heppafiiliksiä. Konitohtori tuijotti lastenohjelmaa 24/7 suoltavaa kanavaa, jossa joukko iloisia animaatiohiiriä veivasi kotitalouskoneella surullisesta kissasta jauhelihaa. Konitohtorilla oli kropassaan jonkin verran treenattua massaa, kalapuikkoviikset ja alahuulessa tuore kotitekoinen läväri. Raukea ratsumies yritti ylös tuolistaan, mutta minä olin nopea. En mitenkään sikanopea, mutta sille ihan riittävän sähäkkä. Konitohtori jäi niille sijoilleen. Nuori jätkä ilmestyi keittokomeron ovelle. Pamputin seuraavaksi jätkää. Se meni maahan ensimmäisestä, mutta nousi vielä. Jäntevä paskiainen. Sillä oli kädessään jostain harpista väsätty teräasehässäkkä. Annoin jätkän maistaa uudelleen kumipuuta. Tällä kertaa kunnolla. Sain sen pysyvästi maahan. Jätkä kiroili silti vuolaasti, osoitti asennetta. Oli tietoinen oikeuksistaan. Otin esiin pistimeni ja leikkasin jätkän nenän irti. Jätkä kiljui vuolaasti, asenne katosi jonnekin. Sitten jätkä itki. Käskin jätkää painumaan helvettiin talosta ja ottamaan muut trullit mukaansa. Jätkä lupasi. Narkkarin lupaus, vihkivalaa köykäisempi. Pitää antaa vakuut­ tavat argumentit, tukea päätöksenteossa. Väkivalta on puhetta.

— 10 —


Se on eräs yleispätevimmistä kommunikoinnin muodoista. Se on rehellistä ja selvää. Se on ongelmia ratkaisevaa. Se ei välitä mistään vitun Derridasta, kielellisestä käänteestä tai merkityksen merkityksestä. Mursin tajuttoman konitohtorin ranteet ja pamputin paskapäältä vielä varmemmaksi vakuudeksi etuhampaat kurkkuun. Hänen naamansa vasen puoli painui siinä hässäkässä selkeästi sisään. Ei näkyvää hermostollista reaktiota vielä siinä vaiheessa. Ehkä sitten myöhemmin. Kaadoin telkkarin ja heitin stereot ulos ikkunasta. Tarkistin impotentilta pinokkiolta, olinko tullut ymmärretyksi. Käskin sitä riimittelemään pienen tekstin antamaani kuvakorttiin. Luotaamaan mielensä tuntoja. Tutkaamaan vähän syntyjä syviä. Hokasin ikkunalaudalta pari rosiksen ja sosiaaliviraston avaamatonta kirjekuorta. Tungin ne jätkän suuhun. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta kävin hieman kierroksilla. Eteisessä suihkutin muijan silmiin vessan kynnyksellä lojuneen deodoranttipullon jämät. Se tuntui muijasta pahalta. Sitten lähdin pois. Laskeuduin portaita. Kakkoskerroksessa pudotin minulle toimitetun avaimen sisään tietystä postiluukusta. Käynnistin pyörän ja ajoin Kangasalle. Vehreää maisemaa. Edelleen kuiva elokuun myöhäisilta. Viima tuntui mukavan lämpimältä. Katuvalot loistivat pehmeinä. Yön tuoksu. Hyönteisiä snadisti ilmassa. Tunsin, että homma todella toimii.

— 11 —


Ruutanan asuinalue: Ajoin lähelle erästä omakotitaloa ja jalkauduin. Ylitin puuaidan. Astuin porvarimaailmaan. Maailmaan, missä naapurusto käy kilpavarustelua kirjelaatikoilla, niiden väreillä ja niiden ominaisuuksilla. Maailmaan, missä kylpyammeissa riittää vielä poreita ja mönkijöissä bensaa. Maailmaan, missä silmälaput ja korvatulpat ovat vielä tiukasti paikoillaan ja arkirutiinit arvossaan, vaikka portinpielessä paska jo vahvasti haiseekin. Etupihalla kersojen leluja, ruohonleikkuri, trampoliinimatto ja iso Volvo. Laatua ja turvallisuutta, skandinaavista tyylikkyyttä. Talo pimeänä, nukkumatti oli roikkunut huudeilla. Kiersin takapihalle ja hiivin koira-aitauksen reunaan. Luppakorva havahtui. Nostin sormen suuni eteen hiljaisuuden ja yhteisymmärryksen merkiksi. Tapoin nelijalkaisen perheenjäsenen äänenvaimentimella varustetulla pienoispistoolilla. Leikkasin verkkoaidan auki ja kannoin piskin keinujen vierellä olleeseen hiekkalaatikkoon. Hetken mielijohteesta leikkasin vielä piskinkin auki. Jätin raadon viereen nistijätkän nenän ja kuvakortin: ”Terveisiä vuokranantajalle, toivoo savuton opiskelijapariskunta.”

Takaisin Tampereelle. Kaupunki tuntui hyvältä. Palaaminen tuntui hyvältä. Joskus lähteminen, joskus palaaminen. Ehkä jäisin pitemmäksi aikaa. Ehkä vuokraisin luukun ja laittaisin taas firman pystyyn. Lopettaisin paskahommat. Nostaisin vähän tasoa. Palkkaisin sihteerin, joka selvitti opintonsa ottamalla suihin aina, kun tilanne sitä vaati.

— 12 —


Ehkä minulla olisi lutkuttajan kanssa säpinää, vispilänkauppaa. Silmäpeliä vitun virka-ajalla. Ehkä meillä olisi suhde. Alussa haparoiva, sitten hyvä ja sitten ns. loppu. Kulmat olivat hiljaisia, vain muutama hiippari, pari linjaautoa. Hämeenkadun kebabmestat: Riisi on loppu, entä muuta juotavaa? Hotelli Ilveksen valot. Tammerkoski. Muistoja: Kyllä, paljon. Kepeät mullat? Varmastiko? Ei, mutta toivottavasti. Arki-ilta. Kone totteli. Menin hänen luokseen. Tietenkin menin. Hän avasi oven, nussi minua juuri sillä omalla tavallaan ja poltti sen jälkeen savukkeen. Ihan niin kuin aina ennenkin. Gudrun: Se ei ole hänen oikea nimensä. Se on hänen nimensä minulle. Hän oli sairaan kaunis, hän oli törkeän hyvänmakuinen. Hän ei puhunut turhia, jotain kuitenkin. Parempia asioita, kauniimpia asioita. Vanhempia asioita. Hänen hiuksensa ovat nykyään korpinmustat. Hänen silmänsä ovat edelleen harmaat. Tai vihreät. Se riippuu piilolinsseistä. Runsaasti kuvioidut olkapäät sekä käsi- ja kyynärvarret. Tunsin hänen lihastensa liikkeen arpisen ihon alla. Hän on kuvistaan huolimatta ns. klassista tyylisuuntaa, aitoa koulukuntaa. Fräulein. Hän on tyyliä. Minun tyyliäni. Hänen lakanoissaan oli Hugo Bossin tuoksu, mutta en välittänyt siitä, eikä hänkään välittänyt. Nukahdin hänen syliinsä.

— 13 —


Ihan niin kuin aina ennenkin. Heräsin muutamaa tuntia myöhemmin postiluukun kolahdukseen. Hain Aamulehden eteisen matolta ja vein sen keittiöön. Kolmossivulla oli jotain höttöä keskusta-asunnossa vähän ennen puoltayötä tapahtuneesta välikohtauksesta. Latasin kahvinkeittimeen tummaa Pressaa. Painoin koneen käyntiin. Sitten pukeuduin ja lähdin pois. Ihan niin kuin aina ennenkin.

Kävin Siilinkarin varhaisaamiaisella: Kokkelia, makkaroita, puuro, mehu ja kahvi. Selasin päivän sanomalehdet kunnolla. Sen jälkeen kävelin keskustassa muutaman tunnin. Tsiigailin heräävää kaupunkia. Mittailin katuja. Etsin vuokrattavaa liikehuoneistoa. Hain Stockmannilta sikareita: Romeo y Julieita. Ihmettelin lyhtypylväisiin ja sähkökaappeihin liimailtuja julisteita, jotka mainostivat lähipäivinä Hakametsässä järjestettävää hengellistä suurtapahtumaa. Kympiltä menin kiinteistövälittäjän pakeille ja lunastin mestan Sorin suunnalta. Vajaat neljäkymmentä neliötä katutasossa. Vuokrasummaan sisältyi vesimaksu ja kokolattiamatto. Sitten menin huonekaluliikkeeseen ja ostin sen mitä tarvitsin. Ostin myös muuta. Menin Laukontorin makkarakiskalle. Sponssasin vähän Merviä. Otin mustista yhden menopaluun verran. Pyysin sen pakettiin. Vedin lounaan Viikinsaareen lähtevien risteilyjen laiturilla. Jämät heitin lokeille. Sen jälkeen menin Näsilinnankadun armeijakauppaan. Huonekalut tuotiin toimistolle yhden maissa. Käskin jätkiä laittamaan ne saman tien paikoilleen.

— 14 —


Kahdelta putiikki oli periaatteessa auki. Testasin yhteyksiäni, soitin Gudrunille. Hän oli palaamassa töistä asunnolleen. Hän sanoi tykänneensä valmiiksi keitetystä aamukahvista. Hän sanoi sen olleen idean tasolla ihan kiva ajatus. Hän kysyi, missä olen. Sanoin olevani kustannuspaikalla. Hän ryhtyi tilittämään: Koululla oli tapahtunut jonkinlaisen jupakka. Sen jälkipelit vituttivat häntä raskaasti. Sanoin hakevani hänet tunnin kuluttua Kauppahallin edestä. Hän sanoi: ”Sovittu.” Vein hänet Särkänniemeen. Päivä oli lämmin: Iloisia aikuisia, nauravia lapsia. Kireitä aikuisia, itkeviä lapsia. Teinejä, pari vanhaa äijää sopivassa iltapäiväkännissä. Ostin G:lle hattaran ja katselin, miten hän irrotti valtavasta vaaleanpunaisesta sokeripilvestä paloja. Pyöritteli niitä hyvin hoidetuilla täydellisillä sormillaan ja laittoi sitten yllättävän isoon suuhunsa. Hänellä oli yllään yksinkertainen halterneck. Jalassa platformit ja farkut, joiden lahkeet oli kääritty puoleen sääreen. Hän halusi karuselliin. Hän halusi vuoristorataan. Hän halusi istua. Hän halusi olla. Häntä tuijotettiin. Ammuin hänelle pehmolelun ilmakivääriradalla. Hän heitti sen roskikseen hattaratikkunsa kanssa. Myöhemmin samana päivänä hoidin hänelle manikyyrin. Hän halusi päivittää kynsiensä pituuden ja värin. Minä halusin maksaa. Illalla menimme Sohoon syömään rähjäistä brittisafkaa. Puhuimme niistä ja näistä. Välillä hän halusi, että täytän jukeboksia pikkurahalla.

— 15 —


Koska ilta oli yhtä lämmin kuin päivä, tarjosin hänelle vielä GT:n Aleksanterinkadulla sijaitsevan ravintolan terassilla. Lössi naapuripöydässä poltti tupakkaa, veti bisseä ja väitteli Popedan tuotannosta. Siemaillessaan juomaansa Gudrun sanoi: ”Jos niin haluat, mä teen sun firmalle sivut nettiin.”

— 16 —


Toinen luku Muistiinpanoja: Tampere, elokuu Saavuin eilen kaupunkiin. Löin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä suoritin erään helpohkon toimeksiannon ja päätin samalla perustaa tukikohtani tänne toistaiseksi. Toimeksiantajani oli eräs rouva, jonka asunnon yläkerrassa sijaitsevassa vuokraluukussa ryhdyttiin harjoittamaan huumekauppaa sekä muuta epämääräistä liiketoimintaa. Aluksi hän pyrki puuttumaan tilanteeseen asunto-osakeyhtiölain mukaisin keinoin. Niillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Vaikka rapun ja piha-alueen trafiikki ja nopeasti yleistyvä siivottomuus olivat silminnähtäviä, asia ei isommin kiinnostanut isännöitsijää eikä varsinkaan vuokranantajaa, erästä naapurikunnassa asuvaa rehtoria. Sitä vastoin vuokranantaja näki ison vaivan pyrkiessään todistamaan rouvan vainoharhaiseksi häiriköksi ja jopa kehotti vuokralaisiaan ryhtymään oikeudellisiin toimenpiteisiin rouvaa vastaan.

— 17 —


Koska tilanne oli kehittymässä kestämättömäksi, rouva otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, voinko tehdä asialle jotain. Toteutin eräitä toimenpiteitä rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi taloyhtiöön. Tuntui hyvältä palata kaupunkiin. Olen ollut liikkeellä kauan, mutta kaivannut jo jonkin aikaa elämääni tietynlaista pysyvyyttä. Aikomuksenani on saavuttaa aavistus tuosta seesteisestä tilasta perustamalla turvallisuusalan konsultaatiota ja toimeksiantopalveluja tarjoava yritykseni mahdollisesti uudelleen. Joskus tien päällä ollessani mietin, mistä tietäisin olevani valmis palaamaan, mutta nyt tuo kysymys tuntuu epäolennaiselta. Tunnen vahvasti, että olen viettänyt kiertelevän ongelmanratkaisijan irtonaista elämää liian kauan. Olen alkanut epäillä, että metodini ovat kehittyneet ajan myötä kenties liian kiistellyiksi. Kuvaavaa turtuneelle tilalleni on se, että kyseessä on pelkkä epäilys. Ei esimerkiksi tieto. En tunne minkään olevan huonosti tai väärällä tolalla, mutta tajuan silti, että näin saattaa olla. Muistan erään lapsuuteni kesäpäivän Itämeren rannalla. Olin hyvin nuori. Perkasin ensi kertaa kalansaalista. Kallio oli punaisena verestä ja sisälmyksistä, jotka myöhemmin tultaisiin antamaan lokeille. Minua heikotti ja vatsaani koski, kun ensimmäinen kala pantiin käteeni. En olisi halunnut leikata sitä auki, repiä esille sen sisuskaluja. Aluksi se oli vaikeaa, mutta siihen tottui nopeasti. Tuo maailmankaikkeuden kannalta täysin merkityksetön ja ei-dramaattinen tapahtuma opetti minulle kuitenkin jotain tottumisesta. Sen jälkeen olen tottunut moniin asioihin. Nyt huomaan kuitenkin jälleen kaipaavani niitä vanhoja tuttuja petollisten puolisoiden varjostuskeikkoja, huoltajuuskiistoja ja jokseenkin epäselviä perinnönjakotilanteita, jotka kerran toivat minulle vaatimattoman, mutta suhteellisen varman toimeentulon.

— 18 —


Miehenä en ole enää aivan nuori. Näkökykyni on heikentynyt, huomaan sen erityisesti lukiessani. En enää palaudu kuntosaliharjoittelusta menneiden päivien tavoin. Olen usein kovin väsynyt. Parrassani on yhä enemmän harmaata ja yhä vähemmän mustaa ja punaista. Fyysinen toimintakykyni ei välttämättä enää kovin pitkään riitä sille tasolle, jota edellytetään niissä palvelutehtävissä, jotka terveessä yhteiskunnassa kuuluisivat oikeuslaitokselle ja muille viranomaisille mutta jotka täällä eivät tunnu kuuluvan kenellekään. Olen tavannut myös Gudrunin. Hän ei ollut juurikaan muuttunut, korkeintaan hieman hyvällä tavalla ikääntynyt. Yövyin hänen luonaan. Näin siellä unen, jossa taivas oli myrskypilvien täyttämä. Seisoin rannalla olevan huvilan terassilla. Äkkiä harmaa pilvimatto repesi antaen tilaa alati voimistuvalle valolle, joka ei ollut lähtöisin auringosta. Tunsin halua nähdä ja ymmärtää enemmän. Toimistoni alkaa olla valmis. Ikkunateippausten pitäisi ilmestyä lähipäivinä. Varsinaisen peruskalustuksen lisäksi hankin paikalle hyvälaatuisen punnerruspenkin, pari levytankoa ja rautaa vajaan kolmen sadan kilon edestä. Kaikesta aiemmin kirjoittamastani huolimatta nostankin ikäisekseni edelleen aika paljon. Siinä mielessä olen voimissani. Harjoitusohjelmani koostuu pelkistä raskaista perusliikkeistä, kuten penkistä, kulmasoudusta, kyykystä, hauiskäännöstä ja dipistä. Yksinkertaista ja tylsää, mutta minulle ja luonteelleni hyvin sopivaa. Olen tottunut siihen.

— 19 —


Kolmas luku Heräsin Hatanpään valtatietä pitkin valuvan liikenteen meluun ja pakokaasun katkuun, joka tunkeutui toimistooni ilmastointi­ hormin kautta. Pakkasin makuupussini ja suoritin aamurutiinit: Hampaat, parran trimmaus, pään ajelu, Pepsodent ja Gillette. Tykkään rutiineista, tykkään suunnitelmista. Kahvi tulelle. Reisitaskuhousut jalkaan, vetoketjuhuppari päälle. Sälekaihtimet auki ja pikkuikkuna raolleen. Tilannekatsaus: Säätila sateinen ja hautovan lämmin. Pakokaasujen ohessa elävän kaupungin voimakas tuoksu. Matkapuhelimeni naksautti pari kertaa saapuneen tekstiviestin merkiksi: ”Sun sivut on valmiina. Kun kynsistä taisi tulla vähän liian pitkät, pakersin melkein koko helvetin yön. Mene katsomaan www.etc.etc...” Käynnistin läppärin ja surffailin ilmoitettuun osoitteeseen.

— 20 —


Pidin näkymästä. Sivusto rakentui valmiille pohjalle, mutta mitä siitä. Hyvää tyyliä ja näyttävää virtuaaliroinaa. Juuri sopiva värimaailma. Tarjolla ”palveluksia hienotunteisuudella ja kohtuuhintaan”. Ehkäpä. Pitää vielä vähän pohtia. Arvioin kokonaisuutta kriittisellä silmällä. Lievästä tautolo­ giasta huolimatta G:llä oli toimiva näkemys aiheesta. Hänen kontribuutionsa oli merkittävä. Tunsin, että homma toimii. Lähdin ulos. Käynnistin pyörän ja liityin liikennevirtaan. Ajoin keskustan kautta Kekkosentielle ja suuntasin sitä pitkin kohti länttä. Otin seutua haltuuni. Kokosin ajatuksiani. Funtsin singulariteetin kosmisia ulottuvuuksia. Kelasin ihan täpinässä auringon deklinaatiota. Ohitin Ylöjärven, rengas puri tietä. Kone totteli. Ikaalisissa kävin kahvilla. Teki mieli vähän hifistellä: Leikkasin havannalaisen kärjen auki lähes puhtaalla viillolla ja polttelin sen. Parkkiksella paikalliset tollot ihmettelivät pyörääni kunnioittavan välimatkan päästä. Jatkoin sivuteiden kautta kohti Vammalaa. Palasin toimistolle muutaman tunnin Reisen jälkeen Nokian suunnasta. Teippifirman kaiffari oli sillä välin käynyt laittamassa mainostekstit ikkunaan. Tajusin jotenkin välähdyksenomaisesti, että saadakseni asiakkaita minun pitää istua toimistolla, päivystää, jaksaa olla kytiksellä. Päätin jatkossa tehdä niin. Päätin olla valmiina tekemään fyrkkaa ensimmäisen tilaisuuden tullen. Päätin olla koneiston toimiva ratas. Hallitusvallan uskollinen alamainen.

— 21 —


Laitoin tankoihin painoa ja vedin ohjelmani raskaamman puoliskon läpi kolmessa vartissa. Sen jälkeen kylmä suihku. Sitten tiputtelin taas kahvia. Aikaa tappaakseni ryhdyin surffaamaan verkossa. Iltapäivälehtien sivut: Normaalia masentavaa paskaa, tyhjänpäiväisyyksiä ja viihdeuutisia. Disinformaatiota, sumutusta ja harhaanjohtamista. Risikogesellschaftin keskeiset menetelmät uhkien ja epäkohtien salaamisessa ja peittelyssä. Horjuvan kokonaisuuden koossapitämisessä. Iltapäivälehtien sivut: Pohdin eston laittamista niillä roikkumisen eliminoimiseksi. Iltapäivälehtien sivut: ”Juuri nyt: Ampumavälikohtaus Tampereella, ravintola tulessa. Lukuisat poliisipartiot ovat eristäneet Tammelassa sijaitsevan olutravintolan, jonka sisältä tupruaa runsaasti savua. Pelastuslaitoksen sammutusyksiköt ovat matkalla paikalle. Hetkeä ennen ikkunoiden rikkoutumista ja savunmuodostuksen alkamista liikehuoneistosta on kuultu useita laukauksia. Vahvistamattomien tietojen mukaan nuorehko suomalainen mieshenkilö on ryhtynyt tulittamaan käsiaseella ravintolan asiakaskuntaa. Tapahtumat ovat käynnistyneet yllättäen, eikä niitä ole edeltänyt minkäänlainen riitatilanne. Useiden henkilöiden epäillään saaneen surmansa. Poliisi ei toistaiseksi ole saanut yhteyttä ampujaan tai keneenkään muuhunkaan liikehuoneistossa olijaan. Poliisi pyrkii ensi vaiheessa huolehtimaan pelastushenkilökunnan turvallisuudesta. Olitko paikalla? Lähetä meille uutiskuva.” Tsiigasin päivitystä: Uutinen oli vajaan tunnin vanha. Väänsin patterikäyttöisen AM/FM-radioni päälle, hain ulkomuistista paikallista taajuutta. Viritin vähän toosaa. Ensin kohinaa ja sitten asettui.

— 22 —

Hietikko, Harri V.: Lausukaa Paranoid (Johnny Kniga)  

Tiedonhankkijana toimivan päähenkilön säännönmukaisuutta kaihtava elämä muuttuu, kun hän saa Juulia Volkovalta toimeksiannon. Sen tausta on...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you