Issuu on Google+

tephanie Plum saa pomoltaan Vinnieltä ko-

tu ei hevillä antaudu. Lopulta isoäitikin

s

kidnapataan ja Stephanie huomaa ole-

tinen Ranger, mies, joka on ennenkin pannut Stephanien

Stephanie Plumin pitäisi tuoda oikeuden eteen puolisokea mies, joka tapailee Stephanien isoäitiä. Tehtävä kuulostaa aivan liian helpolta, mutta vanha ket-

vansa keskellä omia hääjärjestelyjään. Voiko tästä kaikesta enää selvitä?

mennon jäljittää Samuel Singh, intialaismies, josta on tullut laiton maahanmuuttaja oleskeluluvan päätyttyä. Juttuun kytkeytyy myös mys-

sekaisin. Hän ilmaantuu hankalalla hetkellä: Stephanie ja hänen poliisipoikaystävänsä Joe Morelli ovat juuri muut-

jossa pelipanokset ovat korkeita eli henki herkässä. ”Enemmän naurua, enemmän sihisevää seksiä ja enemmän hassuja seikkailuja kuin yhdessäkään aiemmassa Stephanie Plum -jännärissä.” (Publishers Weekly) ”Ei haittaa, vaikket olisi lukenut Evanovichin muita ’numerodekkareita’. Aloita tästä, se on joka tapauksessa paras tähänastisista.” (The State-lehti, Columbia)

kahdeksan kaUnis ta Vanhempiensa naapurista kadonnutta äitiä ja tytärtä metsästäessään Stephanie saa ovelleen käärmeitä, autoonsa tarantelloja, sohvalleen kahtia sahatun miehen ja peräänsä pupujussiksi rillä pyörii laumoittain miehiä – naamiot

84.2 ISBN 978-951-0-38875-4

kasvoillaan ja räjähteitä käsissään…

www.wsoy.fi – Päällys Mika Tuominen

naamioituneen stalkkerin. Tytön ympä-

Amerikkalainen J a n e t e v a n o v i c h

WsOY

(s. 1943 New Jerseyssä) aloitti uransa rakkaustarinoiden kirjoittajana, mutta siirtyi

Yhdeksan KahdeKsanhYvaa Kaunista

taneet yhteen. Hulvaton juoni huipentuu Las Vegasissa,

© Alex Evanovich

heRttas eis ka

Janet evanovich

stephanie plUm – halUttU saalis!

sitten lukijoiden iloksi jännityskirjailijaksi. Nyt hän on saanut nokkelista, vauhdikkaista Stephanie Plum -kirjoistaan lukuisia palkintoja, ja jokainen romaani nousee vuorollaan USA:n myyntilistojen kärkeen. Huumorin ja romantiikan maustamat tarinat on taustoitettu huolellisesti: Evanovich opetteli ampumaan ja kiroilemaan ja joi olutta poliisiporukoissa. New Hamsphiressa asuva kirjailija kuvailee itseään työhulluksi, jolla ei ole shoppailua ja sarjakuvien

Yhdeksan hYvaa WsOY

lukemista kummempia harrastuksia. Myöhemmässä elämässään hän on päättänyt tulla Mamma Mazurin eli Stephanien isoäidin kaltaiseksi.


Yhdeks채n hYv채채


Janet vich evano

Yhdeksän hYvää suomentanut helene Bützow

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ Helsinki


Englanninkielinen alkuteos To The Nines © Evanovich, Inc. 2003 Suomenkielinen laitos © Helene Bützow ja WSOY 2012 ISBN 978-951-0-38875-4 WS Bookwell Oy Juva 2012


Kirjan erinomaisesta toimitustyÜstä vastaa Super-Jen! Kiitos Denise Margo Moylle kirjan nimiehdotuksesta.


1

N

imeni on Stephanie Plum ja olen syntynyt ja kasvanut Trentonin Chambersburgissa, jossa miesten keskeisiä aktiviteetteja ovat leivonnaisten ja possunaksujen mättäminen ja jenkkakahvojen kasvattaminen. Pullan ja possunaksujen mättämistä olen ollut itse todistamassa. Jenkkakahvojen kasvattaminen käy ikään kuin pikkuhiljaa. Kiitos Luojalle vähästäkin armosta. Joe Morelli oli ensimmäinen tyyppi jonka näin omin silmin hyvin läheltä. Morelli päätti elämäni neitsyysvaiheen ja tutustutti minut täydelliseen miesvartaloon… sileään, lihaksikkaaseen ja seksikkääseen. Siihen aikaan Morellin sitoutuminen parisuhteeseen kesti enimmillään parikymmentä minuuttia. Olin yksi niistä tuhansista, jotka saivat ihailla Morellin avuja, kun hän veti housut ylös ja lähti kohti ovea. Sen jälkeen Morelli on pistäytynyt elämässäni enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän on kuvioissa juuri nyt, ja vuodet ovat tehneet hänelle hyvää. Alastoman miehen takamuksen näkeminen ei siis ole minulle aivan uutta, mutta tämä nyt katsomani vei voiton kaikista. Punky Balongilla oli pylly kuin Nalle Puhilla… iso, läski ja karvainen. Murheellista kyllä yhtäläisyydet loppuivat siihen, sillä toisin kuin Nalle Puhissa Punky Balogissa ei ollut mitään hellyttävää eikä söpöä. 7


Punkyn ahteri tuli minulle tutuksi, koska istuin upouudessa auringonkeltaisessa Ford Escapessani vastapäätä Punkyn rähjäistä taloa, ja Punky oli litistänyt ison Puh-persuksensa toisen kerroksen ikkunaa vasten. Tilapäiskumppanini Lula oli mukana aseenkantajana, ja me tuijotimme takamusta kauhuissamme. Punky liu’utti takapuolensa ruudun reunaan, ja Lula ja minä irvistimme ja henkäisimme yhtenä naisena yääk! ”Tyyppi taitaa tietää, että ollaan täällä”, Lula sanoi. ”Ihan kuin hän yrittäisi viestittää meille jotakin.” Lula ja minä teemme hommia serkulleni Vincent Plumille, joka pyörittää takuuluottofirmaa. Vinnien toimisto on Hamilton Avenuella, ja siinä on iso ikkuna Burgiin päin. Vincent ei ole agenttien aatelia. Ei tosin pahinta rupusakkiakaan. Totuus on, että hänellä voisi mennä paremmin, jos Lula ja minä emme olisi hänen ristinään. Minä etsin lusmuja Vinnien toimeksiannosta, ja minulla on ehkä enemmän onnea kuin taitoa. Lula enimmäkseen arkistoi. Hänellä ei ole onnea eikä taitoa. Lulan vahvuus on se, että hän kestää Vinnietä. Lula on tuhti musta nainen valkoisten keijukaisten maailmassa, ja hänellä on asennetta. Punky kääntyi ja vilkutti meille lerssillään. ”Sydäntäsärkevää”, Lula sanoi. ”Mitä miesten päässä liikkuu? Jos sinulla olisi tuollainen veltto pikku nappula, heiluttelisitko sitä kaiken kansan edessä?” Punky oli pannut tanssiksi, hypähteli ympäriinsä lerssi heilahdellen, pallit pomppien. ”Helvetin helvetti”, Lula sanoi. ”Tuolla menolla se saa vielä tyrän.” ”Varmaan raskasta.” 8


”Olipa onni että kiikari unohtui. Tuota ei viitsisi katsoa turhan tarkasti.” Minä en olisi välittänyt katsoa sitä edes kaukaa. ”Silloin kun vielä huorasin, yritin kestää sitä kuvittelemalla, että miesten värkit olivat Muppetteja”, Lula kertoi. ”Tuo tyyppi näyttää Muppettien muurahaiskarhulta. Tuo ohut karvatuppo on ihan kuin muurahaiskarhun päässä, ja tuo on se jolla muurahaiskarhu nuuhkii muurahaisen hajua… paitsi että Punkyn pitäisi mennä tosi lähelle, kun sillä on niin pieni kärsä. Kääpiökärsä.” Lula oli entisessä elämässään huora. Kerran hän oli vähällä päästä hommassa hengestään ja päätti muuttaa kaiken paitsi vaatevarastonsa. Edes käynti kuoleman porteilla ei saanut Lulaa luopumaan lycrasta. Nyt hänellä oli päällään tiukkaakin tiukempi vaaleanpunainen minihame ja tiikerikuvioinen toppi, jossa hänen tissinsä näyttivät räjähtämispisteeseen täytetyiltä ilmapalloilta. Oli kesäkuun alku, ja näin aamupäivisin Jerseyssä ei ollut vielä tappavan kuuma, joten Lulalla oli tiikeritopin päällä keltainen angoravillapaita. ”Hetkinen”, Lula sanoi. ”Ihan kuin kulli kasvaisi.” Se sai meidät taas yökkäämään. ”Jospa minä ammun sen”, Lula ehdotti. ”Älä!” En missään tapauksessa halunnut kannustaa Lulaa ottamaan Glockia esiin, vaikka toisaalta Punkyn ampuminen tuntui palvelukselta ihmiskunnalle. ”Onko meidän pakko hakea tuo tyyppi?” ”Jos emme nappaa häntä, minulta jää palkka saamatta. Jos en saa rahaa, en voi maksaa vuokraa. Jos en maksa vuokraa, minut heitetään kämpästä ulos ja joudun muuttamaan vanhempien luo.” 9


”Toisin sanoen se on pakko ottaa kiinni.” ”Aivan pakko.” ”Miksi sillä on haku päällä?” ”Autovarkaudesta.” ”Ei sentään aseellisesta ryöstöstä. Tässähän viriää sellainen toivo, että mies pitelee pikku kätösessään ainoaa asettaan… eikä se näytä kovin vaaralliselta.” ”Pitäisi varmaan mennä hakemaan se.” ”Ei muuta kuin liikkeelle”, Lula sanoi. ”Mennään potkimaan Punkya persuksille. Maltan tuskin odottaa.” Käänsin avainta virtalukossa. ”Jätän sinut risteyksessä pois niin, että voit kiertää takaovelle. Katso nyt vielä, että sinulla on walkie-talkie mukana. Ilmoitan kun menen sisään.” ”Selvä pyy.” ”Eikä sitten ammuskelua, ei ovien särkemistä, ei mitään Dirty Harry -meininkiä.” ”Voit luottaa minuun.” Kolmen minuutin kuluttua Lula ilmoitti olevansa asemissa. Parkkeerasin Escapen parin talon päähän, menin Punkyn ovelle ja soitin kelloa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten soitin toisen kerran. Paukutin ovea nyrkillä ja huusin: ”Takuuluottotoimistosta! Avaa ovi!” Talon takaa kuului rähäkkää, ovi paiskattiin auki ja kiinni, ja joku karjui taas. Kutsuin Lulaa radiopuhelimella, mutta en saanut vastausta. Vähän ajan kuluttua naapuritalon ovi avautui, ja Lula marssi ulos. ”Anteeksi nyt kovasti”, hän huikkasi naiselle takanaan. ”Erehdyin ovesta. Sitä sattuu. Nämä vaaralliset kiinniottotilanteet ovat äärimmäisen stressaavia.” Nainen mulkoili Lulaa, löi oven kiinni ja pani sen lukkoon. 10


”Taisi tulla laskuvirhe taloissa”, Lula sanoi minulle. ”Murtauduin sisään vähän niin kuin väärästä ovesta.” ”Sinun ei pitänyt murtautua mistään ovesta.” ”Ei niin, mutta kuulin sisältä liikettä. Varmaan siksi että se oli väärä talo. Mutta missä mennään? Miksi emme ole vielä sisällä?” ”Punky ei ole tullut avaamaan.” Lula astahti taaksepäin ja katsoi ylös. ”Se pyllistelee tuolla vieläkin.” Seurasin Lulan katsetta. Hän oli oikeassa. Punky esitteli taas persuksiaan ikkunassa. ”Hei”, Lula karjui. ”Hinaa se läskiperseesi sieltä ikkunasta alas! Tultiin hakemaan sinua oikeuteen!” Vanha mies ja vanha nainen tulivat kadun toisella puolella olevasta kämpästä ja jäivät ovelle katsomaan. ”Aiotteko ampua hänet?” vanha mies halusi tietää. ”Nykyään ei oikein tahdo saada lupaa ampumiseen”, Lula valisti. ”Se on kyllä vahinko”, mies sanoi. ”Entä jos potkisitte oven auki?” Lula pani käden lanteilleen ja loi mieheen et-ole-tossissasi-katseensa. ”Ai että potkisin oven? Näytänkö minä siltä, että voisin potkia näissä kengissä? Nämä ovat kuule Via Spigat. Via Spigat jalassa ei potkita ovia. Nämä ovat huippukengät. Maksoin näistä itseni kipeäksi enkä taatusti tao niitä jonkun pellen oveen.” Kaikki katsoivat minuun. Minulla oli farkut, T-paita, musta farkkutakki ja CAT-bootsit. CAT-bootseilla pystyy taatusti potkimaan oven auki, mutta niiden täytyy olla jonkun toisen jalassa, koska minä en osaa murtautua mihinkään potkimalla. 11


”Kuulkaa tytöt, teidän pitäisi katsoa enemmän telkkaria”, vanha mies sanoi. ”Teidän pitäisi olla niin kuin ne Charlien enkelit. Niitä tyttöjä ei pidättele mikään. Ne hajottavat oven kuin oven ihan kengistä riippumatta.” ”Vaikka ei teidän kyllä ole pakko potkia”, vanha nainen sanoi. ”Punky ei pane ovea koskaan lukkoon.” Kokeilin ovea eikä se ollut lukossa. ”Mitä hauskaa tässä enää on”, Lula sanoi tiiraillen peremmälle Punkyn kämppään. Jos olisimme olleet Charlien enkeleitä, olisimme painuneet tässä vaiheessa kyyryyn, pitäneet pyssyä kaksin käsin edessä ja etsineet Punkyn. Siitä ei olisi tullut mitään, koska minä olin jättänyt aseeni kotiin, tarkemmin sanottuna pikkuleipäpurkkiin keittiön työtasolle, ja Lula olisi kellahtanut kumoon, jos olisi yrittänyt kyyristellä Via Spiga-korkkareissaan. ”Hei, Punky”, minä huusin portaisiin, ”panepa vaatetta päälle ja tule alas. Jutellaan vähän.” ”Ei onnistu.” ”Jos et tule alas, minun täytyy lähettää Lula hakemaan.” Lulan silmät laajenivat ja hän kysyi äänettömästi: Minä vai? Miksi minä? ”Tulkaa sitten hakemaan”, Punky sanoi. ”Minulla on teille yllätys.” Lula otti Glockin käsilaukusta ja antoi sen minulle. ”Sinä saat ottaa tämän, koska menet edeltä ylös ja voit tarvita sitä. Tiedäthän, että minä vihaan yllätyksiä.” ”En halua asetta. En pidä aseista.” ”Ota.” ”En halua asetta”, sanoin uudestaan. 12


”Ota se!” Joopa joo. ”Selvä. Anna tänne.” Nousin portaita ja katsoin nurkan taakse. ”Täältä tullaan, olitpa valmis tai et”, Punky rallatti. Sitten hän loikkasi esiin makuuhuoneen oven takaa ja poseerasi raajat levällään. ”Ta-ta-ta-daa.” Punky oli apposen alasti ja liukas kuin rasvattu sika. Lula ja minä nielaisimme kuuluvasti ja peräännyimme askelen. ”Mitä sinulla on joka paikassa?” minä kysyin. ”Vaseliinia. Päästä jalkoihin ja tuplasti poimuissa ja syvennyksissä.” Punky hymyili leveästi. ”Jos aiotte viedä minut, saatte painia sitä ennen.” ”Entä jos vain ammumme sinut?” Lula ehdotti. ”Ette te voi. Minulla ei ole asetta.” ”Tehdään näin”, sanoin Lulalle. ”Pannaan Punkylle käsiraudat ja jalkaraudat ja kääritään huopaan, ettei auto sotkeudu tuohon rasvaan.” ”Minähän en tuohon koske”, Lula sanoi. ”Mies on ruma alaston paskiainen, ja siitä tulee iso pesulalasku. En suostu pilaamaan tätä toppia. En löydä ikinä uutta samanlaista. Aitoa tekotiikeriä. Ja taivas tietää, miten kanin kävisi.” Ojensin käsirautoja. ”Kädet tänne.” ”Joudut panemaan nuo väkisin”, Punky sanoi takapuoltaan heiluttaen. ”Tule hakemaan, söpöläinen.” Lula katsahti minuun. ”Oletko nyt ihan varma, että et halua minun ampuvan?” Riisuin takkini ja tartuin Punkyn ranteeseen, mutta ote lipesi heti. Kolmen yrityksen jälkeen minulla oli vaseliinia kyynärpäähän asti, ja Punky loikki ympärilläni rallattaen: 13


”Nannannaa… tässä kankku keinahtaa, Vaseliinimiestä ei kiinni saa.” ”Tyyppi puhaltaa kovat lukemat”, Lula sanoi. ”Eikä tuossa rasvapäässä ole kaikki ihan kohdallaan.” ”Olen viekas kuin kettu”, Punky sanoi. ”Jos ette saa minua kiinni, ette voi viedä minua mihinkään. Jos ette saa minua mukaan, minä en joudu vankilaan.” ”Jos en vie sinua mennessäni, en pysty maksamaan vuokraa ja lennän ulos kämpästäni”, sanoin Punkylle, hyökkäsin kohti ja kirosin, kun hän lipsahti karkuun. ”Tämä on tosi noloa”, Lula sanoi. ”En jaksa uskoa, että yrität saada tuon rasvaisen paksukaisen kiinni.” ”Kuuluu toimenkuvaan. Ja sinä voisit auttaa! Riisuu se helvetin toppi, jos sitä täytyy niin kovasti varjella.” ”Jep, riisu toppisi, tätönen. Vaseliinia riittää sinullekin”, Punky kailotti. Punky kääntyi selin, potkaisin häntä navakasti polvitaipeeseen, ja hän kaatui lattialle. Heittäydyin hänen päälleen ja karjuin Lulaa panemaan käsiraudat. Hän sai raudat kiinni, ja kännykkäni alkoi visertää. Soittaja oli mummu Mazur. Kun ukki Mazur potkaisi tyhjää ja siirtyi uhkapelurien taivaaseen, mummu Mazur muutti vanhempieni luo. ”Äitisi on lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen eikä tule ulos”, mummu sanoi. ”Hän on ollut siellä puolitoista tuntia. Johtuu vaihdevuosista. Äitisi oli tolkun ihminen, ennen kuin vaihdevuodet iskivät.” ”Ehkä hän on kylvyssä.” ”Niin minäkin ensin ajattelin, mutta hän ei ole koskaan kylpenyt näin pitkään. Huusin ja hakkasin ovea ihan het14


ki sitten, mutta hän ei vastaa. Minusta tuntuu, että äitisi on kuollut. On varmaan saanut sydänkohtauksen ja hukkunut ammeeseen.” ”Voi taivas.” ”Oli nyt miten tahansa, ajattelin, että voisit tulla tänne ja avata sen oven niin kuin silloin, kun siskosi oli siellä lukon takana.” Siskoni Valerie lukittautui jouluna kylpyhuoneeseen raskaustesti mukanaan. Testi näytti aina vain positiivista, ja Valerien asemassa minäkin olisin halunnut viettää loppuelämäni lukon takana kylpyhuoneessa. ”Enkä minä sitä ovea avannut”, sanoin mummulle. ”Kiipesin porraskatoksen kautta katolle ja menin sieltä ikkunasta sisään.” ”Teitpä niin tai näin, nyt on parasta että tulet tänne ja teet sen uudestaan. Isäsi on jossakin ja siskosi on ulkona. Voisin ampua lukon auki, mutta kun yritin sitä viimeksi, luoti kimposi ovennupista ja särki pöytälampun.” ”Onko se nyt varmasti hätätilanne? Minulla on täällä hommat kesken.” ”Vähän vaikea sanoa, mikä tässä talossa enää on hätätilanne.” Vanhempani asuivat pienessä kolmen makuuhuoneen ja yhden kylpyhuoneen talossa, joka pullisteli saumoistaan nyt, kun siellä asuivat heidän lisäkseen mummu, hiljattain eronnut ja viimeisillään raskaana oleva siskoni sekä hänen kaksi lastaan. Hätätilanteita ei oikein erottanut normaalielämästä. ”Pysy siellä”, sanoin mummulle. ”Olen aika lähellä ja pääsen sinne parissa minuutissa.” Lula katsoi Punkya. ”Mitäs tälle tehdään?” 15


”Pakko ottaa mukaan.” ”Paskanmarjat”, Punky sanoi. ”Minähän en tästä nouse enkä ole lähdössä mihinkään.” ”Minulla ei ole aikaa jäädä tähän pelleilemään”, sanoin Lulalle. ”Jää tänne lapsenvahdiksi, niin lähetän Vinnien noutamaan tuon tyypin.” ”Nyt otti ohraleipä”, Lula sanoi Punkylle. ”Olen varma, että Vinnie pitää rasvatuista paksuista pojista. Sanotaan, että hänellä on ollut suhde sorsankin kanssa. Saat taatusti hänen hormoninsa hyrräämään.” Painelin portaita alas ja ulos autoon. Soitin Vinnielle ajomatkan aikana ja kerroin Punkysta. ”Oletko sekaisin, mitä?” Vinnie huusi. ”En varmasti lähde hakemaan mitään rasvaista alastonta sälliä. Minä hoidan paperityöt. En ole kentällä. Sinä olet kenttätyötekijä… tuliko selväksi?” ”Tuli. Mene sinä sitten meille hommaamaan äiti ulos kylpyhuoneesta.” ”Okei sitten. Käyn noutamassa sen tyypin, mutta asiat ovat todella huonosti, jos minua aletaan pitää oikeana sukulaisena.” Siihen minulla ei ollut mitään sanottavaa. Mummu oli jo odottamassa, kun pysäytin auton jalkakäytävän reunaan. ”Äitisi on siellä vieläkin”, mummu sanoi. ”Eikä vastaa eikä mitään.” Juoksin portaat ylös ja kokeilin ovea. Lukossa. Koputin. Ei vastausta. Karjuin äidille oven läpi. Ei inahdustakaan. Helvetti. Loikin alakertaan ja kävin hakemassa tikkaat autotallista. Panin tikapuut katosta vasten ja nousin talon takana olevalle pikku katolle, jonka kautta pääsin kylpyhuoneen ik16


kunan taakse. Katsoin sisään. Äiti oli ammeessa kuulokkeet korvilla ja silmät kiinni, polvet pistivät vedestä kuin kaksi sileää vaaleanpunaista saarta. Koputin ikkunaan, äiti avasi silmät ja kirkui. Hän sieppasi pyyhkeen ja jatkoi kirkumista reilut kuusikymmentä sekuntia. Lopulta hän räpytteli, napsautti suunsa kiinni, osoitti käsivarsi suorana kylpyhuoneen ovea ja muodosti huulillaan sanan häivy. Palasin katon reunalle, laskeuduin tikkaita alas, menin sisään ja nousin yläkertaan mummu kintereilläni. Äiti odotti kylpyhuoneen ovella pyyhe ympärillään. ”Mitä helvettiä kuvittelet tekeväsi?” hän huusi. ”Säikäytit minut puolikuoliaaksi. Jo on perkele. Eikö täällä saa enää edes rentoutua kylvyssä?” Mummu ja minä seisoimme niillä jalansijoillamme mykkinä ja silmät selällään. Äiti ei kiroillut ikinä. Äiti oli perheen käytännöllinen ja tyynnyttävä voima. Äiti kävi kirkossa. Hän ei sanonut koskaan edes paska. ”Se johtuu muutoksesta”, mummu sanoi. ”Se ei johdu mistään muutoksesta”, äiti karjui. ”Minulla ei ole vaihdevuosia. Haluan vain olla puoli tuntia rauhassa. Onko se liikaa vaadittu? Vaivaiset puoli tuntia!” ”Olit siellä puolitoista tuntia”, mummu sanoi. ”Ajattelin että olet saanut sydänkohtauksen. Et vastannut mitään.” ”Kuuntelin musiikkia. En kuullut sinua. Minulla oli kuulokkeet.” ”Huomaan sen nyt”, mummu totesi. ”Ehkä minunkin pitäisi kokeilla joskus.” Äiti kumartui ja katsoi tarkemmin paitaani. ”Mitä ihmettä sinulla on joka paikassa? Tukassa ja paidassa ja farkuissa 17


on isoja rasvatahroja. Sehän näyttää… vaseliinilta.” ”Olin kiinniottotilanteessa kun mummu soitti.” Äiti pyöräytti silmiään. ”En halua kuulla enempää. Tee jotain noille tahroille heti kun pääset kotiin, tai et saa niitä ikinä pois.” Kymmenen minuuttia myöhemmin työnsin Vinnien toimiston oven auki. Connie Rosolli, Vinnien toimistopäällikkö ja vahtikoira, istui kirjoituspöydän takana sanomalehti kädessään. Connie oli minua pari vuotta vanhempi, viitisen senttiä lyhyempi ja kolme kuppikokoa rintavampi. Hänellä oli päällään liekinpunainen V-aukkoinen paita, joka paljasti anteliaasti rintojen välin. Huulien ja kynsien väri sointui paidan väriin. Connieta vastapäätä istui kaksi naista. Molemmat olivat tummaihoisia ja pukeutuneet perinteiseen intialaiseen asuun. Vanhempi nainen oli isompi kuin Lula. Lula on kiinteä ja tiivis, kuin jättikokoinen makkara. Connien vieras oli löysää lihaa, joka pursui renkaina topin ja sarin pitkän hameosan välistä. Pitkä, kauttaaltaan harmaajuovainen tukka oli sitaistu nutturaksi niskaan. Nuorempi nainen oli hoikka ja näytti vähän minua nuoremmalta. Alle kolmenkymmenen. Kumpikin nainen istui tuolin reunalla ja puristi käsiä sylissään. ”Meillä on vaikeuksia”, Connie sanoi minulle. ”Tämän päivän lehdessä on juttu Vinniestä.” ”Ei kai vain mitään sorsiin liittyvää?” minä kysyin. ”Juttu koskee viisumitakuuta jonka Vinnie antoi Samuel Singhille. Singh on täällä kolmen kuukauden työviisumilla, ja Vinnie antoi takuut siitä, että hän lähtee maasta kun viisumi menee umpeen. Viisumitakaus on uusi juttu, ja siksi 18


lehti tekee siitä numeron.” Connie antoi lehden minulle, ja katsoin jutussa olevaa kuvaa. Kaksi luihun näköistä hoikkaa miestä, joilla oli taakse nuoltu musta tukka ja leveä hymy. Intialainen Singh oli tummaihoisempi ja hentorakenteisempi kuin Vinnie. Kumpikin näytti siltä, kuin olisi huijannut työkseen vanhusten elinikäisiä säästöjä. Vinnien ja Singhin takana oli kaksi intialaista naista. Lehtikuvan naiset istuivat nyt Connien pöydän edessä. ”Tässä on rouva Apusenja ja hänen tyttärensä Nonnie”, Connie sanoi. ”Rouva Apusenja on vuokrannut Singhille huoneen.” Rouva Apusenja ja hänen tyttärensä tuijottivat minua tietämättä mitä tehdä tai sanoa töhnäklönteistä, joita oli tukassani ja vaatteissani. ”Tässä on Stephanie Plum”, Connie sanoi Apusenjoille. ”Hän on yksi toimeenpanevista työntekijöistämme. Yleensä hän ei ole noin… rasvassa.” Connie siristeli silmiään. ”Mihin piruun olet sotkenut itsesi?” ”Vaseliiniin. Balog oli voidellut itsensä sillä. Jouduin painimaan sen kanssa.” ”Minusta tämä alkaa viitata seksiin”, sanoi rouva Apusenja. ”Olen siveellinen nainen. Haluan pysyä kaukana semmoisesta.” Hän painoi kädet korvilleen. ”Katsokaa. Minä peitän korvani. En kuuntele tuollaista saastaa.” ”Ei tässä ole mitään saastaa”, minä sanoin kovalla äänellä. ”Minun piti hakea yksi tyyppi, mutta hän oli voidellut itsensä vaseliinilla….” ”Lalalalalaa”, rouva Apusenja hoilotti. Connie ja minä pyörittelimme silmiämme. 19


Nonnie veti äitinsä kädet alas. ”Kuuntele näitä ihmisiä”, hän sanoi. ”Meidän täytyy saada heiltä apua.” Rouva Apusenja lakkasi rallattamasta ja risti käsivarret rinnalleen. ”Rouva Apusenja on täällä siksi, että Singh on kadonnut”, Connie selitti. ”Se on totta”, rouva Apusenja sanoi. ”Olemme hyvin huolissamme. Hän oli esimerkillinen nuori mies.” Silmäilin lehtijutun läpi. Samuel Singhin takuu päättyisi viikon päästä. Vinniellä oli viikko aikaa etsiä Singh käsiinsä, tai hän joutuisi naurunalaiseksi. ”Pelkäämme, että hänelle on tapahtunut jotakin pahaa”, Nonnie sanoi. ”Hän katosi noin vain. Puff.” Äiti nyökkäili. ”Samuel on asunut meillä sen ajan jonka hän on ollut täällä töissä. Minun sukuni ja Samuel Singhin suku ovat hyvin läheisiä Intiassa. Hyvin arvostettu suku. Nonnien ja Samuelin oli määrä mennä naimisiin. Nonnien piti matkustaa Samuelin kanssa Intiaan tapaamaan tämän isää ja äitiä. Meillä on lentoliputkin.” ”Kuinka kauan Samuel on ollut kadoksissa?” Connie kysyi. ”Viisi päivää”, Nonnie sanoi. ”Hän lähti töihin eikä tullut enää takaisin. Kysyimme työpaikalta, ja sieltä sanottiin, ettei Samuelia ollut näkynyt koko päivänä. Tulimme tänne siinä toivossa, että herra Plum auttaisi meitä löytämään hänet.” ”Oletteko katsoneet, puuttuko Samuelin huoneesta jotakin?” minä kysyin. ”Vaatteita? Passi?” ”Kaikki näyttää olevan paikallaan.” ”Oletteko ilmoittaneet katoamisesta poliisille?” ”Emme. Pitäisikö meidän?” 20


”Ei”, Connie sanoi aavistuksen verran liian kimakasti ja valitsi Vinnien kännykkänumeron. ”Meillä on täällä pikku ongelma”, Connie sanoi Vinnielle. ”Rouva Apusenja tuli käymään. Samuel Singh on kadonnut.” Kahdelta yöllä, jos sää on hyvä ja liikennevaloissa vihreä aalto, matka poliisiasemalta takuuluottotoimistoon kestää 20 minuuttia. Tänään Vinnieltä meni matkaan 12 minuuttia kahdelta iltapäivällä ja pilvisessä säässä. Ranger, Vinnien luottomies, oli tullut jo vähän aikaisemmin. Hän oli tavalliseen tapaansa mustissa. Tummanruskea tukka oli kammattu taakse ja sidottu niskaan poninhännäksi. Takki näytti epäilyttävästi Kevlarilta, ja tiesin kokemuksesta että sen sisällä oli piilossa ase. Ranger oli aina aseistautunut. Ja aina vaarallinen. Hän oli iältään kahdenkymmenenviiden ja kolmenkymmenenviiden väliltä, ja hänellä oli maitokahvin värinen iho. Puhuttiin että Ranger oli ollut erikoisjoukoissa ennen kuin tuli Vinnien palvelukseen takuuluottohommiin. Hän oli oikea muskelimies ja sijoittui taitoasteikossa Batmanin ja Rambon väliin. Ranger ja minä vietimme kerran yön yhdessä. Nykyään olimme väkinäisissä väleissä, teimme hommia yhdessä vain pakon edessä, välttelimme kontaktia ja keskustelua joka johtaisi taas sänkyyn. Tai siis ainakin minä välttelin uusintaa. Ranger oli oma vaitonainen ja arvoituksellinen itsensä, ei paljastanut ajatuksiaan, provosoi asenteillaan. Hän vilkaisi minuun ennen kuin otti itselleen tuolin. ”Vaseliinia, vai?” hän kysyi. ”Minusta kyllä tuntuu, että seksiä siinä on”, sanoi rouva Apusenja. ”Eikä kukaan ole väittänyt muuta. Minusta tuntuu, että tuo nainen on lunttu.” 21


”En ole”, minä sanoin. ”Jouduin ottamaan kiinni tyypin, joka oli yltä päältä rasvassa, ja sitä tahmaa tarttui minuunkin.” Takaovi lensi auki, ja Vinnie tuli tuulispäänä sisään Lula kintereillään. ”Puhu”, Vinnie sanoi Connielle. ”Ei ole paljon puhuttavaa. Muistat varmaan rouva Apusenjan ja hänen tyttärensä Nonnien. Samuel Singh oli heillä vuokralaisena, ja heistä tehtiin se juttu viime viikolla. Nyt Singhiä ei ole näkynyt viiteen päivään.” ”Voi luoja”, Vinnie sanoi. ”Juttu valtakunnan lehdissä. Viikko aikaa. Ja nyt se sika häipyy. Miksi ei saman tien tullut meille syöttämään minulle rotanmyrkkyä. Se olisi ollut helpompi kuolema.” ”Ajattelimme, että takana voi olla jotakin rikollista.” Vinnie yritti olla irvistämättä. ”Vai niin. Päivitetään tiedot Samuel Singhistä. Millainen oli hänen arkirutiininsa?” Vinniellä oli kansio kädessään, hän selasi papereita ja mutisi lukiessaan. ”Tässä sanotaan, että hän oli töissä TriBro Techillä. Hän oli hommissa laadunvalvontaosastolla.” ”Arkipäivinä Samuel oli töissä puoli kahdeksasta viiteen. Illat hän oli kotona ja katsoi televisiota tai oli tietokoneellaan. Hän oli viikonloppuisinkin melkein koko ajan tietokoneella”, Nonnie kertoi. ”Sellaisille on joku nimikin”, rouva Apusenja sanoi. ”Se häviää aina mielestäni.” ”Nörtti”, Nonnie sanoi kaikkea muuta kuin iloisesti. ”Prikulleen! Samuel oli tietokonenörtti.” ”Oliko hänellä ystäviä? Sukulaisia jossakin lähellä?” Vinnie kysyi. 22


”Hän puhui joskus joistakin työkavereista, mutta ei viettänyt heidän kanssa vapaa-aikaa.” ”Oliko hänellä vihollisia? Velkoja?” Nonnie pudisti kieltävästi päätään. ”Sellaisesta ei ollut koskaan mitään puhetta.” ”Käyttikö hän huumeita?” Vinnie kysyi. ”Ei. Ja joi alkoholia vain erikoistilaisuuksissa.” ”Entä rikolliset puuhat? Oliko hän sekaantunut joihinkin hämärähommiin?” ”Ei varmasti.” Ranger istui hievahtamatta nurkassaan ja tarkkaili naisia. Nonnie oli kumartunut tuolillaan eteenpäin ja oli vaivautunut tilanteesta. Mamma Apusenja oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi ja istui pää hiukan kallellaan. Hän ei selvästikään ollut saanut meistä hyvää kuvaa. ”Tuleeko muuta mieleen?” Vinnie kysyi. Nonnie kiemurteli tuolillaan. Hän tuijotti laukkua sylissään. ”Minun pikku koirani”, hän sanoi lopulta. ”Minun pikku koirani on kadonnut.” Nonnie avasi laukun ja otti sieltä valokuvan. ”Sen nimi on Huu koska se on ihan valkoinen. Niin kuin kummitus. Huu katosi yhtä aikaa Samuelin kanssa. Se oli aidatulla takapihalla ja hävisi sieltä.” Me kaikki katsoimme Nonnien ja Huun kuvaa. Huu oli pieni cockerspanielin ja villakoiran risteytys, ja sen villavasta valkoisesta naamasta katsoivat mustat nappisilmät. Huu oli villacko. Tunsin pienen piston sisälläni koiran vuoksi. Mustat nappisilmät toivat mieleen hamsterini Rexin. Muistin, kuinka olin joskus ollut huolissani Rexistä, ja pieni koira herätti minussa samanlaista kalvavaa huolta. 23


”Tuletteko hyvin toimeen naapurien kanssa?” Vinnie kysyi. ”Oletteko kysyneet, ovatko he nähneet koiraa?” ”Kukaan ei ole nähnyt Huuta.” ”Meidän täytyy lähteä”, rouva Apusenja sanoi vilkaisten kelloaan. ”Nonnien on mentävä takaisin töihin.” Vinnie saattoi heidät ovelle ja katsoi, kuinka he kävelivät kadun yli autolleen. ”Siinä ne nyt menevät”, Vinnie sanoi. ”Helvetin sanansaattajat.” Hän pudisteli päätään. ”Ja minulla kun oli niin mukava päivä. Kaikki sanoivat, että näytin hyvältä kuvassa. Kaikki onnittelivat siitä, että olin tehnyt jotakin viisumitakuuasiassa. No jaa, tulihan siitä vähän sanomista, kun raahasin sen alastoman ja rasvatun läskin asemalle, mutta siitä selvittiin.” Vinnie pudisti taas päätään. ”Tästä minä en selviydy. Tämä on pakko hoitaa. Minulla ei ole varaa menettää tätä tyyppiä. Joko me löydämme hänet elävänä tai kuolleena, tai sitten pannaan pillit pussiin. Jos en pysty hoitamaan viisumitakausjuttua kunnialla kaiken julkisuuden jälkeen, joudun muuttamaan nimeni ja lähtemään Arizonan Scottsdaleen käytettyjen autojen kauppiaaksi.” Vinnie naulitsi katseensa Rangeriin. ”Kai sinä löydät hänet, eikö niin?” Rangerin suupielet kohosivat pari milliä. Se oli Rangerin muunnelma hymystä. ”Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi”, Vinnie sanoi. ”Tarvitsen apuvoimia”, Ranger totesi. ”Ja meidän on neuvoteltava palkkiosta.” ”Hienoa. Sopii. Voit ottaa Stephanien.” Ranger porasi katseensa minuun, ja hymy levisi aavistuksen verran. Sillä tavalla hymyilee mies, jolle tarjotaan yllättäen herkkupala.

24


Evanovich, Janet: Yhdeksän hyvää (WSOY)