e
im ns
mäinen lu ku
Muistikirja
K
e ndra Sorenson raapaisi reippaasti tulitikun päätä suo-
rakulmaisen tikkuaskin reunassa olevaa karheaa liuskaa vasten. Hän pani kätensä kupiksi suojaamaan syttynyttä liekkiä ja piteli palavaa tikkua kynttilänpätkän mustunutta sydäntä vasten. Kun liekki levisi lankaan, hän ravisti tikun sammuksiin, ja ilmoille kiemurteli ohuita savukiehkuroita. Kendra istui huoneessaan kirjoituspöytänsä ääressä ja tarkasteli tikun jäännettä. Häntä hämmästytti, miten äkkiä tuli oli tuhonnut puuta, jättänyt kolmanneksen tikusta hauraaksi ja hiiltyneeksi ja muuttanut sen materiaalin vaikeaksi tunnistaa. Hän mietti Myyttihovin ruttoa, joka oli pikavauhtia tehnyt monista lumotun luonnonpuiston valoisista olennoista pimeyden olentoja. Hän oli sukulaistensa ja ystäviensä kanssa onnistunut nujertamaan ruton, ennen kuin se ehti tuhota luonnonpuiston, mutta heidän ponnistelunsa olivat vaatineet vedenneito-Lenan hengen. [ 9 ]