Issuu on Google+

H e r m a n L in dqvist

Aurinkokuningas Ludvig XIV

ABD Suomentanut Asko Sahlberg

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki


Suomennettu ruotsinkielisestä alkuteoksesta Ludvig XIV Solkungen © Herman Lindqvist 2011 Suomenkielinen laitos 2012 First published by Albert Bonniers Förlag, Stockholm, Sweden Published in the Finnish language by arrangement with Bonnier Group Agency, Stockholm, Sweden ISBN 978-951-0-35295-3 Painettu EU:ssa


Birgittalle – elämäni auringolle


Sisällys

1. luku Ihmeellinen sunnuntailapsi  9 Ludvigista kuningas neljävuotiaana  20 Kardinaali Mazarin ottaa ohjat  24 Miten koulutetaan tuleva kuningas  26 Ruotsin suurin ja ylellisin lähetystö  31 Ludvig XIV kuoleman kielissä  34 2. luku La Fronde – sisällissodaksi kasvanut kapina  36 Aurinkokuninkaan ensimmäinen tanssi  41 Ludvig XIV:n kruunajaiset  42 Kolmikymmenvuotisen sodan loppu  44 Kuningatar Kristiinan voittokulku ja skandaali  45 Ludvig jälleen kuoleman kielissä  50 3. luku Ensimmäinen rakkaus  53 Rakkaudettomat häät  57 Kardinaali Mazarinin jäähyväiset  61 4. luku Ludvig ottaa ohjat  64 Ensimmäiset rakastajattaret  67 Kuningasta rikkaampi rahaministeri  70 Kruununprinssin syntymä  76 Ludvig esittäytyy aurinkokuninkaana  77 5. luku Versailles – lemmenpesästä rakennustyömaaksi  80 Ensimmäiset suuret juhlat  83 Leskikuningatar Annan kuolema  86


6. luku Miten Ludvig hallitsi Ranskaa  89 Sota Espanjan Alankomaita vastaan  97 Uusi rakastajatar  100 Versailles’n voitonjuhlat  103 Ludvig Suuri suurennuttaa Versailles’ta  111 Nicodemus Tessinin Louvren suunnitelmat  112 7. luku Ludvig hyödyntää mahtiaan  117 Rautanaamioinen mies  122 Sota Hollantia vastaan  123 Uusi suosikki madame Scarron  125 Kirkko hyökkää Versailles’n syntistä elämää vastaan  134 Sodan loppu  142 Ludvig »jälleenyhdistää» maa-alueita Ranskalle  148 8. luku Suuri myrkkyskandaali  152 9. luku Ludvig muuttaa perheineen Versailles’hin  159 Ketkä linnaan muuttivat?  164 Kuningattaren kuolema  172 Ludvig avioituu madame de Maintenonin kanssa  174 10. luku Elämää Versailles’ssa  179 Kuninkaan hyvä ruokahalu  186


11. luku Yksi kuningas, yksi maa, yksi uskonto  197 Protestanttien katastrofi  200 Ludvigin kiusallinen vaiva  204 Surullinen ilojuhla  207 12. luku Aurinko laskee  209 Verinen yhdeksänvuotinen sota  211 Ludvigin ruotsalainen armeija  217 Vaikea vuosi 1693−1694  218 Savoijin pieni päivänsäde  222 Vauban – halu pelastaa Ranska  224 13. luku Ludvigin unelmat keisariudesta  227 Kuninkaan veljen kuolema  234 Taistelu Espanjan perimyksestä kasvaa maailmansodaksi  236 Sekaantuuko Kaarle XII sotaan?  238 Kauhea talvi 1709  241 Kolmen kruununprinssin peräkkäiset kuolemat  244 Viimeinkin rauha  249 14. luku Viimeinen auringonlasku  252 Uuden ajan alku  262 Kirjallisuus ja lähteet  264 Henkilöhakemisto  267


1. luku Ihmeellinen sunnuntailapsi Ludvigista kuningas neljävuotiaana Kardinaali Mazarin ottaa ohjat Miten koulutetaan tuleva kuningas Ruotsin suurin ja ylellisin lähetystö Ludvig XIV kuoleman kielissä

Ihmeellinen sunnuntailapsi Mikä sopisikaan paremmin Aurinkokuninkaan syntymäpäiväksi kuin sunnuntai? Oli sunnuntai 5. syyskuuta 1638, kello oli neljännestä vaille 12 aamupäivällä ja tapahtumaa ­Château-Neufin linnassa Saint-Germain-en-Layesissa Pariisin ulkopuolella kuvailtiin ihmeeksi. Siksi vastasyntyneestä käytettiin nimitystä Louis Dieudonné, Ludvig Jumalan lahja. Äidin nimi oli Anna. Hän kuului Habsburgien suvun espanjalaiseen haaraan ja oli Ranskan kuningatar. Ihmeellistä oli, että hän synnytti ensimmäisen lapsensa nyt, kaksi viikkoa ennen kuin täytti 37 vuotta ja oltuaan 23 vuotta naimissa Ranskan kuninkaan Ludvig XIII:n kanssa. Kuningas ei ollut koskaan osoittanut erityistä mielenkiintoa puolisoaan kohtaan. Sitäkin enemmän kuningasta olivat kiehtoneet häntä ympäröineet nuoret miehet. Kuten tapana oli, koko hovi kerääntyi heti polttojen alettua läheiseen salonkiin todistamaan synnytystä. Todis­tajat saapuivat paikalle yhdentoista aikaan edellisenä iltana ja istuivat koko yön valveilla huoneessa, josta tuli kaiken aikaa 9


lämpimämpi ja tunkkaisempi. Pyhän Margaretan pyhäinjäännökset oli viety hyvissä ajoin synnytyshuoneeseen, missä ne oli sijoitettu lähelle kuningatarta. Kuningattaren luostarista Pariisista oli saapunut kaksi nunnaa, jotka alkoivat rukoilla kovaan ääneen. Synnytyksen lähestyessä kaksi piispaa otti hoitaakseen uskonnolliset rituaalit alttarilla, jolla Margaretan pyhäinjäännökset olivat, ja heidän rukouksen­ muminansa ja messuava laulunsa sekoittui hovin puheensorinaan ja synnyttäjän nousevaan ja laskevaan vaikerointiin. Useimmat naiset synnyttivät täysissä pukeissa, tuolilla istuen. Kuningattarella oli erikoisvalmisteinen synnytyssänky, jonka tankoihin saattoi tarrautua ja jalkatuesta ottaa tukea. Se oli rakennettu Maria de’ Medicille, Ludvig XIII oli syntynyt siinä. Vain naiset saivat olla aivan synnyttäjän vierellä. Kuningattaren lääkärit jakelivat neuvojaan irtoseinän takaa. Parhailla lääkäreillä oli käytössään hyvät synnytyspihdit, jotka muuan englantilainen oli hiljattain keksinyt. Vähävaraisemmassa perheessä kätilö sai hätätilanteen sattuessa luvan turvautua kotona tarjolla oleviin välineisiin, kuten tulisijan kapeaan lapioon, pajan pihteihin tai hellan koukkuun. Sunnuntaina iltapäivällä kuultiin viimein huuto: »Se on Dauphin – se on kruununprinssi!» Koko linnassa puhkesi riemu, joka siirtyi kuriirien välityksellä edelleen Pariisiin, ja sieltä uutinen levisi kellojen soiton, ilotulitusten, juhla­ kokkojen, kiitosjumalanpalvelusten, pyhäinjäännöskulkueiden, kunnialaukausten ja tanssiaisten pauhaavana ilon aaltona valtakunnan kaikille 20 miljoonalle asukkaalle. Pariisissa torien suihkulähteet tarjosivat viiniä kansalle, ja juhlinta jatkui keskeytyksettä kolme päivää, mikä sai ensimmäisen pysyvän Ruotsin lähettilään Ranskassa, hollantilaisen lakimiehen Hugo Grotiuksen, kirjoittamaan Tukholmaan: »Milloinkaan ei kansa ole ilmaissut vastaavaa riemua.» Iloisten juhlijoiden joukossa oli myös suurlähetti10


lään suojatti, tuolloin vasta 15-vuotias Ruotsin Kaarle Kustaa, tuleva kuningas Kaarle X Kustaa. Hän opiskeli vuoden ajan Pariisissa ja häneltä jäivät kunnon juhlat harvoin väliin. Koska lapsikuolleisuus oli jopa kuninkaallisissa perheissä hyvin yleistä, paikalla olevien piispojen piti kastaa vastasyntynyt pikaisesti. Sadasta vastasyntyneestä menehtyi 25 ensimmäisen ikävuoden aikana ja toiset 25 ennen kahdenkymmenen vuoden ikää. Kolmetoista niistä kahdestakymmenestäkahdesta lapsesta, jotka Ludvigin vaimo ja rakastajattaret myöhemmin synnyttivät, kuoli nuorina. Sillä välin kun vastasyntynyt kruununprinssi pestiin perinteiden mukaisesti viinillä ja vedellä, Ludvig XIII kiirehti Saint-Germain-en-Layen vanhempaan linnaan, Château-­ Vieux’hun, ollakseen mukana kiitosjumalanpalvelus Te Deumissa. Nykyisin Ludvig XIV:n synnyinlinnasta on vain vähän jäljellä, sillä valtaosa tuhoutui Ranskan vallanku­ mouksessa. Vanha linna seisoo kuitenkin paikallaan, josta on näköala Seinelle. Ainoa, joka ei tänä riemusunnuntaina osoittanut erityistä hilpeyttä, oli kuninkaan vehkeilevä, Monsieuriksi kutsuttu pikkuveli Gaston, Orléansin herttua, joka oli pitänyt ­itseään sairaalloisen veljensä varmana seuraajana ja huomasi nyt tulleensa syrjään sysätyksi. Hän selitti kuningattaren synnytettyä olevansa tosin varma siitä, että vauva oli tullut ulos kälyn ruumiista, mutta epävarma siitä miten tämä oli sinne päässyt. Koko joukon huhuja ja juoruja synnytti tietenkin se, että monta varhaista keskenmenoa kokenut ja yli kaksikymmentä vuotta hedelmättömänä pidetty kuningatar nyt synnytti yllättäen pojan. Mahdollisia isiä arvuuteltiin kapakoissa ja salongeissa, ja historioitsijat ovat nimenneet niitä elämäkerroissa aina meidän päiviimme saakka. Isäehdokkaiksi on arveltu sekä maan tuolloista vahvaa miestä, kardinaali Richelieuta, että hänen seuraajansa kardinaali Mazarinia. Varsinkin Mazarinia, josta pian tuli maan poliittinen 11


johtaja ja kuningattaren erittäin läheinen ystävä ja uskottu, ehkä myös rakastaja. Joillakuilla historiankirjoittajilla on tapana huomauttaa tahdikkaasti, että kuningatar synnytti kaksi vuotta myöhemmin tyystin vailla kohua toisen pojan, Anjoun herttuan Filipin, ja jotkut viittaavat Venetsian lähettilään synnytyksen jälkeen kirjoittamaan raporttiin. Ludvig XIII oli kertonut lähettiläälle, että tapahtunut oli Jumalan ihme, »miksikään muuksi ei voi kutsua sitä, että olen saanut kahdenkymmenenkolmen vuoden avioliiton ja vaimoni neljän keskenmenon jälkeen niin kauniin lapsen.» Nykyaikaiset historioitsijat, kuten Jean-Christian ­Petitfils, ovat esittäneet monta syytä sille, miksi isä ei voinut olla kukaan muu kuin Ludvig XIII. Kuningatar Anna oli syvästi uskonnollinen harras katolinen, joka eli äärimmäisen säädyllistä elämää sen jälkeen, kun hänellä oli nuorena ollut pientä flirttiä Englannin seikkailullisen lähettilään, Buckinghamin herttuan, kanssa. Eikä hän ollut suinkaan tehnyt aloitetta englantilaiselle. Hullun lailla rakastunut Buckingham se yritti tuppautua vastustelevan kuningattaren seuraan. Buckingham oli tehnyt jokseenkin samaan aikaan Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kanssa sopimuksen Jamaikan valloittamisesta Ruotsille – saadakseen vastineeksi 10 prosenttia kaikesta sieltä laivattavasta kullasta. Jamaikan valloittamisesta ei tullut koskaan mitään, koska herttua murhattiin pian sopimuksen teon jälkeen. Mustasukkainen Ludvig XIII asetti Buckingham-jutun jälkeen vaimonsa jatkuvan valvonnan alaiseksi. Kuningattarelle seurasi monta lohdutonta, eristyksissä elettyä vuotta, joiden aikana hän tunsi kasvavaa kauhua siitä, että jollei hän synnyttäisi perillistä, hänet luultavasti työnnettäisiin syrjään ja lähetettäisiin kotiin Espanjaan. Kun hänen vihdoin havaittiin olevan raskaana ja hän synnytti lopulta poikansa, Ludvig oli erittäin tyytyväinen eikä osoittanut pie12


nintäkään epäilyksen merkkiä siitä, etteikö hän olisi lapsen isä. Ilmeisesti kardinaali Richelieu suostutteli − hallitsijan hengellisten neuvonantajien tukemana − vastentahtoisen kuninkaan tekemään viimeisen yrityksen perillisen ja kruununperillisen aikaansaamiseksi. Muuten oli olemassa suuri vaara, että kruunun perisi kuninkaan epäsuosittu veli. Kuningatar itse avusti tekemällä pyhiinvaellusmatkoja, joilla hän rukoili maan tärkeimpien kirkkojen alttareilla ja pyhillä paikoilla. Hän perusti jopa oman benediktiiniluostarin, Pariisin Val-de-Grâcen. Pojan synnyttyä hän kustansi sinne omista varoistaan komean kirkon. Kirkko, jonka kupolin kattomaalaus »Paratiisi» kuuluu ranskalaisen barokin mestari­ teoksiin, on yhä paikallaan Pariisissa, ja vanhasta luostarista on tullut Ranskan johtava sotilassairaala. Kun kuningattaren todettiin olevan raskaana, onnellinen Ludvig allekirjoitti asiakirjan, jolla hän juhlallisesti luovutti »henkilömme, valtiomme, kruunumme ja kaikki kansalaisemme pyhän ja erittäin loistavan Neitsyen, Jeesuksen äidin huomaan». Tämä sai protestanttisen lähettilään Hugo Grotiuksen kirjoittamaan Tukholmaan, että »jos nyt, mitä odottaa sopii, pyhä Neitsyt nimittää kardinaali Richelieun maalliseksi sijaisekseen, kuninkaan ei auta kuin totella.» Vastasyntynyt paljastui vahvarakenteiseksi, yli neljä kiloa painavaksi poikaseksi. Hän kolusi vuoden aikana läpi yhdeksän imettäjää. He sanoivat yksi toisensa jälkeen itsensä hätäisesti irti. Kävi nimittäin ilmi että Ludvig oli syntynyt kaksi hammasta suussaan, tosiseikka joka sai lähettiläs Hugo Grotiuksen kirjoittamaan Tukholman hallitukselle leikkisän varoittavan raportin: »Ranskan naapureiden on syytä varoa tulevassa kuninkaassa niin varhain kehittynyttä saaliinhimoa.» Pisimpään toimessaan pysynyt imettäjä, ajurintytär Perrette Dufour, aateloitiin urheudestaan ja kestävyydestään ja hän pysytteli Ludvigin läheisyydessä 13


eräänlaisena ylimääräisenä äitinä, kunnes tämä oli yli viisikymmenvuotias. Horoskoopin laatimisen taito oli tuohon aikaan vakava tieteenlaji, mistä johtuen kuningatar antoi tilata ajan johtavilta astrologeilta pojalleen horoskoopin. Heidän päätelmänsä oli, että »kun kruununprinssi syntyi sunnuntaina, auringon päivänä, hän loisi lämmöllään ja valollaan onnea Ranskalle ja Ranskan ystäville aivan kuin aurinko». Pojalla oli hienot sukujuuret. Kuningashuoneen omat sukututkijat olivat sitä mieltä, että vastasyntynyt ei polveutunut pelkästään 900-luvulla eläneestä varhaisesta ranskalaisesta kuninkaasta Hugo Capet’sta ja pyhimyskuningas Ludvig Pyhästä, vaan myös viikinkikuningas Rurikista, jonka sanotaan perustaneen Venäjän tsaarisuvun. Ludvig oli sukua suurelle espanjalaiselle kuninkaalle Kaarle V:lle ja saksalais-roomalaiselle keisarille Fredrik Barbarossalle sekä pankkimies Giovanni de’ Medicille. Hänellä oli ranskalaiset, espanjalaiset, portugalilaiset, italialaiset, englantilaiset ja slaavilaiset juuret. Espanjalaisten esi-isiensä kautta hänessä oli sitä paitsi mitä todennäköisimmin sekä juutalaista että maurilaista verta ja jopa muutama pisara ruotsalaisverta Olavi Sylikuninkaalta, jonka lapsenlapsi avioitui vuonna 1051 Bourbonien kantaisän Henrik I:n kanssa. Hienoimmat sukujuuret tulivat äidin puolelta, itävaltalaisilta Habsburgeilta. Äiti oli saanut kasteessa nimen Ana María Mauricia ja häntä kutsuttiin Anna Itävaltalaiseksi, vaikka hän ei ollut käynyt Itävallassa koskaan. Itävalta edusti Habsburgien sukua, joka tähän aikaan hallitsi espanjalaista imperiumia ja sen alusmaita Aasiassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Itävallan keisarikuntaa kaikkine Euroopan eri kolkille levinneine alueineen. Kuningatar Annan vanhemmat olivat serkukset Espanjan kuningas Filip III ja Margareta Itävaltalainen. Hänen tätinsä, myös Anna nimeltään, oli kruunattu 14


Uppsalassa Ruotsin kuningattareksi ja tämän aviopuoliso oli Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismund. Ensimmäisen poikansa nyt saanut Ludvig XIII oli Ranskan kaikkien aikojen suosituimman kuninkaan Henrik IV Navarralaisen poika ja syntynyt Paussa Pyreneillä (missä myös Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana kaksisataa vuotta myöhemmin syntyi). Protestanttinen Henrik IV oli äidin puolelta sukua Ranskan kuningattarelle ja saattoi siksi 1580-luvun myrskyisinä sotavuosina lopulta vaatia itselleen Ranskan kruunua. Ehtona oli, että hän kääntyisi katolisuuteen, minkä kerrotaan saaneen hänet lausumaan kuuluisat sanansa: »Pariisi on aina yhden messun arvoinen.» Hän perusti Bourbonien dynastian, joka lyhyin keskeytyksin hallitsi Ranskaa vuoteen 1830 asti ja jonka sivuhaara vielä tänään istuu Espanjan hallitsijanistuimella. Henrik IV:n murhasi katolinen fanaatikko, kun hänen poikansa, tuleva Ludvig XIII, oli vasta kahdeksanvuotias. Murha jätti syvät sielulliset haavat poikaan, josta ei koskaan tullut aivan normaalia. Niin kauan kuin hän oli alaikäinen, valtaa pitivät hallussaan hänen äitinsä Maria de’ Medici ja mahtava kardinaali Richelieu. Tuon ajan Ranskan valtapeliä ja juonitteluja kuvataan Alexandre Dumas’n romaanissa Kolme muskettisoturia. Maria de’ Medici ja Richelieu riitaantuivat, minkä jälkeen Maria ajettiin maanpakoon Espanjan Alankomaihin. Hän asui siellä vielä silloinkin, kun lapsenlapsi Ludvig XIV syntyi. Hänellä oli yhä Pariisissa suurenmoinen Luxembourgin palatsi, jonka galleria oli täynnä ajan parhaiten palkatun taiteilijan Peter Paul Rubensin monumentaalisia seinämaalauksia. Ne kuvaavat Marian merkillistä elämää kasvuvuosista Toscanan suurherttuan tyttärenä aina siihen saakka, jolloin hänestä tuli Ranskan kuningatar. Kaksikymmentäkaksi maalausta olivat Rubensin laajin yksittäinen tilaustyö, jonka valmiiksi saaminen vei häneltä ja hänen suurelta avustajajoukoltaan kolme vuotta. Nykyään ne täyt15


tävät kokonaisen salin Louvressa, kun taas Luxembourgin palatsissa toimii Ranskan senaatti. Nuoruusvuosinaan hiuksensa menettänyt Ludvig XIII teki ensimmäisenä peruukista muodikkaan ja hänen poikansa Ludvig XIV:n aikana siitä tuli viimeistä huutoa. Peruukki löi kunnolla läpi ja säilytti asemansa yläluokan piireissä 1700luvun lopulle asti, sillä kaikkien muiden tuli tehdä niin kuin kuningas teki. Ludvig XIII oli ilmeisen biseksuaali ja monen hänen rakastajansa nimi on tiedossa. Hän on jäänyt histo­ riaan siitä, että hän johti Ranskan kolmikymmenvuotiseen sotaan, jossa hänestä tuli viimeinen joukkojaan henkilökohtaisesti eturivissä miekka kädessä johtaneista Ranskan kuninkaista. Pojan syntyessä meneillään oli sota Ranskan ja Espanjan välillä. Ludvig XIII:n aikana perustettiin Ranskan Akatemia ja rakennettiin Versailles’hin ensimmäinen linna, vaatimaton metsästyslinna, jonne kuninkaalla oli tapana ratsastaa jahtiin miehisen seurueensa kanssa. Pikku Ludvig muistutti sittemmin eniten isoisäänsä Henrik IV:tä, jolla oli viisikymmentä rakastajatarta. ­Ludvig osoitti samaa seksuaalista halukkuutta ja kiinnostusta politiikkaan. Hänelle kehittyi varhain tunnusomainen bourbonilainen kyömynenä ja tumma iho. Äidiltään hän peri hyvän terveyden ja valtavan ruokahalun. Ruotsi ja Ranska olivat läheisiä liittolaisia pitkässä sodassa, joka riehui suurimmassa osassa Euroopan mannerta ja jossa Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa 6. marraskuuta 1632, sillä kuten Kustaa II Aadolf asian ilmaisi: »Sille laidalle ovat asiat menneet, että kaikki Euroopassa käydyt sodat ovat toisiinsa sekoittuneet ja yhdeksi tulleet.» Ruotsin armeija sai Ranskalta taloudellista tukea. Yhden Ranskan ja Ruotsin välisistä sopimuksista neuvotteli muuan Ruotsin suurimmista valtiomiehistä kautta aikojen, Axel Oxenstierna, joka matkusti Ranskaan keskustelemaan henkilökohtaisesti kardinaali Richelieun kanssa. He tapasi16


vat vuonna 1635 Compiègnessä Pariisin ulkopuolella. Herrat puhuivat keskenään latinaa. Oxenstierna tapasi tuolloin myös Ludvig XIII:n, joka kohteli kreivi Oxenstiernaa kuin ruhtinaallista henkilöä muun muassa kutsumalla tätä »serkukseen». Oxenstiernaa pidettiin nimittäin Ruotsin vara­ kuninkaana. Ranska oli kyllä ankaran katolinen maa, mutta sille oli tärkeämpää voittaa pahin kilpailija Euroopan herruudesta – Habsburgien Itävalta – kuin varmistaa katolisten voitto uskonsodassa. Muuan osoitus Ruotsin ja Ranskan liiton vahvuudesta on se tosiseikka, että Ranskassa käydyistä protestanttien ja katolisten välisistä taisteluista huolimatta Ludvig XIII salli Pariisissa oleskeleville ruotsalaisille protestanteille oman papin, Johan Hambraeuksen, joka piti jumalanpalveluksia l’Aigle Noir (Musta kotka) -nimisessä majatalossa rue Colombierilla. Pariisissa on siitä lähtien ollut ruotsalainen kirkko. Serkuksia Ludvig XIII:ta ja Anna Habsburgilaista oli käytetty poliittisen pelin nappuloina niin kuin hallitsevissa dynastioissa tapana oli. Heidän avioliittonsa tuli varmistaa rauha valtioiden välillä ja vahvistaa hallitsijahuoneita. Heidät pakotettiin solmimaan avioliitto, kun kumpikin oli vasta 14-vuotias. Ludvig osoitti morsiantaan kohtaan vain vähäistä kiinnostusta ja neljä vuotta myöhemmin hänet pakotettiin yhdyntään tämän kanssa, jotta avioliittoa voitiin pitää täytäntöön pantuna. Yhteen sopimattomat puolisot tapasivat toisiaan harvoin, mikä sopi Ludvigin äidille Maria de’ Medicille mainiosti. Hän jarrutti mielellään pojan kehitystä saadakseen jatkaa itse vallan kahvassa. Kuningatar Anna ei oppinut koskaan kunnolla ranskan kieltä, hän seurusteli enimmäkseen espanjalaisten hovinaistensa kanssa ja piti kaiken aikaa, jopa Ranskan ja Espanjan ­sotiessa, yhteyttä viholliseen, espanjalaisiin sukulaisiinsa. Hän käytti päivittäin tuntikausia messuihin ja hengellisiin harjoituksiin, ja kun hän ei leikkinyt Espanjasta mukanaan 17


tuomiensa koirien ja kääpiöiden kanssa, aika kului erilaisia pelejä pelaten. Uskonnolla oli 1600-luvun ihmisille suurempi merkitys kuin nykyihmiset kenties ymmärtävät. Raamatun sana, kuvat ja vertaukset, kirkon oppi ja säännöt kietoutuivat jokaisen kansalaisen arkisiin rituaaleihin. Uskonto määräsi, mitä tiettyinä päivinä sai syödä ja mitä ei, miten piti pukeutua ja miten erilaisissa tilanteissa tuli käyttäytyä. Se vaikutti taiteeseen ja kulttuuriin niin suuressa määrin, että oli mahdotonta elää täysin uskonnosta sivussa, vaikka ei olisi uskovainen ollutkaan. Jotakuinkin niin kuin ihmisten on ­nykyään ankarassa muslimikulttuurissa mahdotonta elää tyystin islaminuskon rituaalien ja käskyjen ulottumattomissa. Raamatun ja kirkon opeista voitiin keskustella, katolisen kirkon sisällä toimi erilaisia lahkoja, oli katolisia ja protestantteja, mutta elämä täysin vailla uskontoa oli mahdottomuus. Ateismi ei käynyt päinsä. Jos usko Jumalaan oli heikko, useimmat uskoivat sitäkin vahvemmin paholaiseen, viimeiseen tuomioon ja ikuiseen elämään. Pikku Ludvig ja hänen nuorempi veljensä asuivat ensimmäiset vuotensa keskiaikaisessa Louvren linnassa Pariisin keskustassa. Linna oli tuolloin paljon nykyistä pienempi ja pahoin rapistunut. Pariisin noin 500 000 asukasta elivät ahtaudessa ja liassa. Useimmat kadut olivat kapeita ja löyhkääviä kujia. Louvren ja Luxembourgin palatsin lisäksi kaupungissa oli kardinaali Richelieun palatsi, jonka nykyinen nimi on Palais-Royal ja jossa sijaitsee muun muassa kulttuuriministeriö. Tuohon aikaan pystytettiin Seinen vasemmalle rannalle myös Ranskan Akatemian loistelias rakennus. Aatelismiehet ja rikkaat porvarit rakennuttivat taloja Marais’n kaupunginosaan lähelle Place Royalia, joka on nykyään nimeltään Place des Vosges. Paraatikatu ChampsElysées oli siihen aikaan leveä, kaupungista etelään avarien peltojen lomitse johtava tie, jota kutsuttiin Cours-­­la-­ 18


Reineksi (Kuningattaren promenadiksi). Se oli aikansa kävelyreitti ja näyttäytymispaikka. Pienet kruununperilliset eivät isäänsä paljon nähneet. Tämä ei pitänyt vaimostaan ja inhosi lapsia, eikä lasten syntymä ollut lähentänyt puolisoita toisiinsa. Kerran kuningas yritti ottaa vanhemman pojan syliinsä. Ludvig kiljui täyttä kurkkua ja ryntäsi äidin hoiviin. Kuningas raivostui ja vaati, että neljävuotiaan piti polvistua pyytämään anteeksi. ­Ludvig pidettiin rangaistukseksi mahdollisimman paljon erossa äidistään. Kun Ludvig oli neljän vuoden ikäinen, kardinaali Richelieu kuoli kenenkään häntä surematta tai kaipaamatta. Hänen hallintonsa oli ollut ankara ja sotaisa. Ludvig XIII jatkoi hallitsemista Richelieun ympärille ryhmittyneiden ministereiden avulla, varsinkin italialaisen kardinaalin, diplomaatin, sotilaan ja seikkailijan Giulio Mazarinin, jota Ranskassa kutsuttiin Jules Mazariniksi. Ludvig XIII oli vain 41-vuotias, mutta vaikeasti sairas. Hän kärsi tuberkuloosista, vuotavista peräpukamista ja jostain sisä­elinsairaudesta, tiedossa ei ole mistä. Hän oivalsi, ettei eläisi enää kovin pitkään, mistä syystä hän päätti kohottaa poikansa arvoa järjestämällä tälle kunnon kasteen – syntymän yhteydessä tämä oli saanut vain pikaisen hätäkasteen. Nyt (1643) järjestettiin Saint-Germain-en-Layen linnankirkossa seremonia, jossa kummeina toimivat Mazarin ja Condén prinsessa, joka oli ollut Henrik IV:n viimeinen rakastajatar. Samaan aikaan Ludvig XIII kirjoitutti poliittisen testamenttinsa siitä, miten hän tahtoi vallan kuolemansa jälkeen jakautuvan. Hän suhtautui epäilevästi vaimoonsa eikä halunnut antaa tälle valtaa yksinäisenä holhoojahallitsijana. Siksi kaikki päätökset tuli tehdä äänestämällä ylimmässä neuvostossa, jonka muodostivat kuningatar Anna ja kaksi kruunusta kilvoittelijaa. Nämä olivat kuninkaan veli Orléansin Gaston, jota kutsuttiin Monsieuriksi, ja hänen pikkuserkkunsa Henri 19


II Bourbon, Condén prinssi, joka polveutui Bourbonien nuoremmasta sukuhaarasta. Heidän rinnallaan toimisivat Mazarin ja lisäksi kolme nimeltä mainittua ministeriä. Monsieur olisi neuvoston puheenjohtaja, ja hänen poissa ollessaan johtoon siirtyisi Mazarin.

Ludvigista kuningas neljävuotiaana Ludvig XIII kuoli suurissa tuskissa muutamaa viikkoa myöhemmin. Ikivanhan perinteen mukaisesti kuultiin huuto: »Kuningas on kuollut – eläköön kuningas!» Sillä hetkellä, 14. toukokuuta 1643 kello 14.15, 4 vuotta ja 8 kuukautta vanhasta Ludvigista tuli Ranskan kuningas; oli kuin kynttilä olisi sytytetty toisella. Ensin kuningatar Anna, sitten koko hovi polvistui nuoren kuninkaan edessä. Hänen viralliseksi tittelikseen tuli Ludvig XIV, Ranskan ja Navarran (hänen isoisänsä kotimaa) kuningas. Kun nelivuotias seisoi katselemassa miten hänen äitinsä ja koki hovi polvistuivat, hänen elämänsä muuttui pysyvästi. Hän ei ollut enää hiukan epätavalliseen perheeseen syntynyt pieni poika; nyt hän oli olento Jumalan ja ihmisten välissä. Siten kuningas nähtiin: inkarnaatio voideltujen kuninkaiden sukupolvien jatkumossa. Hän itse ei sitä vielä tiennyt, hän oli kuin vahaa taitavan, luomustaan muovaavan ja siihen hengen puhaltavan kuvanveistäjän käsissä. Pikku kuninkaaseen istutettaisiin nyt joka sanalla ja eleellä ympäristön kollektiiviset toiveet, unelmat ja käsitykset siitä, millainen kuninkaan piti olla. Vielä toistaiseksi kyseessä oli vain kuva, jota kannateltiin hänen edessään, jotta hän saattoi peilata siitä itseään, kunnes oli tullut sen kanssa yhdeksi. Tämän prosessin kuluessa hän oli ensin viaton lapsi, sitten kultanaamioinen mies, kunnes hän eräänä päivänä saattoi 20


riisua kultaisen naamion ilman että kukaan, edes hän itse, huomasi mitään eroa. Silloin hän oli valmis Aurinkokuningas. Milloin se päivä koittaisi? Muutos alkoi tietenkin välittömästi, sillä keneenkään ihmiseen ei voi olla vaikuttamatta se, että häntä kohdellaan kuin maailman keskipistettä. Mielistely ja vilpilliset hymyt muuttuvat totuuksiksi ja todellisuudeksi. Kritiikki ja kielteiset viestit tulkitaan vastarinnaksi ja kapinoinniksi. On miltei mahdotonta muuttaa pieni kuningasihminen ihmiskuninkaaksi. Samana päivänä jona Ludvig XIII:n arkku kuljetettiin Saint-Denis’n katedraaliin, jonne useimmat Ranskan kuninkaalliset on haudattu, 22-vuotias Condén prinssi (Louis de Bourbon-Condé) voitti Espanjan armeijan lähellä nykyisen Belgian rajaa Rocroissa, mistä espanjalaiset olivat aikoneet marssia kohti Pariisia. Yli 8 000 vihollissotilasta surmattiin, 6 000 otettiin vangeiksi ja yli 200 lippua valloitettiin. Voitto tulkittiin hyväksi enteeksi uudelle kuninkaalle. Aiemmin niin passiivinen ja syrjään vetäytynyt kuningatar Anna osoittautui tuoreena leskenä täysin kyvykkääksi ja poliittisesti kunnianhimoiseksi naiseksi. Pariisin parlamentin täytyi hyväksyä Ludvig XIII:n testamentti. Anna sai suostuteltua parlamentin hylkäämään testamentin ja tunnustamaan hänet yksin holhoojahallitsijaksi. Kuningattaren lanko Monsieur, Orléansin Gaston, pääsi hyvitykseksi armeijan ylipäälliköksi, minkä lisäksi hän sai lupauk­sen kuvernöörin asemasta jollakin sopivalla alueella, ja Condén prinssistä tuli nuoruudestaan huolimatta Ranskan Flanderin-armeijan päällikkö. Kuningatar Annan tarjous parlamentille oli, että hän neuvoston avulla hallitsemisen sijaan kuuntelisi parlamentin ohjeita, mikä vahvistaisi sen poliittista roolia. Pariisin parlamentti ei ollut parlamentti meille tutussa mielessä eli ei mikään valituista edustajista koostuva eduskunta. Parlamentti koostui palkatuista pariisilai21


sista aatelismiehistä ja porvareista. Useimmat heistä olivat lakimiehiä, joiden tehtävä oli hyväksyä kaikki kuninkaan ehdotukset veronkorotuksista. Parlamentti oli eräänlainen tuomioistuin, Ranskan vanhin ja tunnetuin. Ranskassa oli kaksitoista parlamenttia, yksi kullakin tärkeällä seudulla, mutta Pariisin parlamentti oli poliittisesti painavin ja hoiti kaikkein arvostetuimmat asiat ja hallitsi noin kolmasosaa maan pinta-alasta. Monet parlamentin jäsenistä olivat ostaneet virkansa, joista korkea-arvoisimmat maksoivat nykyrahassa mitattuna satoja tuhansia euroja. Parlamentin arvovaltaa kohotti entisestään se, että kuninkaan sedällä, Monsieurilla, ja jalosukuisilla prinsseillä – toisin sanoen kuninkaan sivuhaa­rojen sukulaisilla Condén ja Contin prinsseillä – sekä Pariisin ylimmällä kirkollisella johdolla oli kaikilla automaattisesti paikka siellä. Lontoossa olivat juuri näihin aikoihin käynnissä suuret mullistukset, joissa parlamentti johti täysin poliittista elämää ja pian jopa syrjäytti ja sen jälkeen teloitutti kuningas Kaarle I:n, joka oli naimisissa Ludvig XIV:n tädin kanssa. Lontoon tapahtumia seurattiin visusti Pariisin parlamentissa, jonka jäsenet tahtoivat saavuttaa saman aseman kuin brittiläiset kollegansa. Kuningatar Annan pelinavaus saattoi suoda siihen mahdollisuuden. Anna ei lunastanut koskaan lupaustaan, millä oli koko maalle vakavia seurauksia. Annalla ei ollut aikomustakaan tulla sidotuksi johonkin kilpailevista perheistä. Kun hän maaliskuun 18. päivänä 1643 matkusti Pariisiin neljävuotiaan Ludvig XIV:n ensimmäisessä julkisessa juhlakulkueessa parlamenttia kohtamaan, hän ei valinnut saattajakseen kumpaakaan kahdesta kilpailijasta, vaan kolmannen linjan edustajan, ­Vendômen, joka oli Henrik IV:n ja tämän rakastajattaren Gabrielle d’Estrées’n jälkeläinen. Pieni kuningas ja hänen äitinsä tekivät matkan Saint-Germain-en-Layesta Pariisiin komeassa vaunukaravaanissa riemuitsevien väkijoukkojen halki. Kol22


Lindqvist, Herman: Aurinkokuningas Ludvig XIV (WSOY)