Seppo, Juha: Kirkonmies ja muuttuva maailma (WSOY)

Juha Seppo

Kirkonmies j a m u u t t u va maailma W S O Y

M a rtt i Simoj ok i

I

Juha Seppo

Kirkonmies j a m u u t t u va maailma M art t i S i mo j o k i

W E R N E R

S Ö D E R S T R Ö M HE L S I N K I

I

O S A K E Y H T I Ö

Š Juha Seppo ja wsoy 2013 ISBN 978-951-0-32989-4 Painettu EU:ssa

Lastenlapsilleni Saaralle, Valtterille, Rauhalle ja Tiitukselle

Sisällys Startti 11

I KASVUMAAPERÄ 1908–1925 15 1. Uusikaupunki lapsuuden miljöönä 17 • Kotipiirin mielenmaisema 17 • Idylli ja toinen todellisuus 19 • Sisällissodan šokki 20 2. Kuopion koti ja koulu 23 • Pohjaton isän ikävä 23 • Kuopion yhteiskouluun 24 • Kesäelämää ja »toverikuntaa» 25 • Nuori apologeetta 26

II PAPIKSI PREDESTINOITU: OPISKELU JA VARHAISET VIRKAVUODET 1926–1941 29 1. Ylioppilaana Helsingissä 31 • Ahkera ja arvostelukykyinen teologian ylioppilas 31 • Laajeneva ystäväpiiri kristillisessä ylioppilasliikkeessä (SKY) 35 • Puolivaloilla AKS:ssa 38 • Simeliuksesta Simojoeksi 41 2. »Olen todellakin pappi sen tähden, että Isäni on pappi» 42 • Papiksi vihkimisen kiemurat 42 • Ensimmäiset virkatoimet 43 3. Kulttuurikielteinen ylioppilaspastori 45 • Hallesbyläisyyden imussa SKY:n perinnettä loukkaamatta 45 • Uskonnollisen nationalismin polte 49 • Talouslaman varjossa 50 • Lähemmäksi kansaa AKS:n hengessä 51 • »Siunatut kansalliset herätysliikkeet» 52 • Kulttuurilinjaus: »hakkaa se poikki» 53

• Sireniuksen

kritiikki ei pure 54 • Tasapainoilu herätyksen ja perinteen jännitteessä 55 4. Uskonnonopettaja vai seurakuntapappi? 56 • Isän apulaisena Kuopiossa 57 • Piispa Lehtosen ystävyys, Kallion yhteiskoulu 58 5. »Isä Obeliski» piiripappina Helsingissä 60 • Virkamääräys ja Aune Castrén 60 • Kasvavan pääkaupungin pietistipappi 62 • Maallistumisen haaste 65 6. Heimoyhteyttä paprikan tuoksussa 67 7. »Ankarat ajanmerkit» ja talvisota 76 • »Kaikki ovat vakavia ja ystävällisiä» 76 • B-luokan nostomiehestä A-luokan sotilaaksi 78

III »PAPPIEN KIRKOSTA KANSAN KIRKKOON?» 1941–1951 81 1. Orastava muutos 83 • Paluu siviiliin 83 • Sigtunan »hedelmät» 85 • Pietismin ja »valtakunnan evankeliumin» ristivedossa 86 • Sisäpiirin spekulaatioita 88 2. Sodan murros ja aseveljeys 90 • Jälleen asetakissa 90 • »Ei tätäkään sotaa käydä millään innostuksella» 91 • Asemasota ja papin työt 93 • »Henkinen herääminen» Itä-Karjalassa 96 • »Kirkko on vastuussa kansasta» 98 • Näköalapaikalla päämajan kirkollisasiain osastossa 100 • Etäisyyttä auktoriteetteihin 102 • Miten päästä »kansan kirkkoon?» 103 • Asevelipapiston ytimessä 106 • Asevelipapit vuoden 1943 kirkolliskokouksessa 108 • Kirkollisen viestinnän voimaryhmässä 110 • Vartijan vetäjänä 112 • Kaipaus tutkimustyöhön 113 3. »Opintolomalla» pommerilaispappilassa 115 • »Yksin maailmalle» 115 • »Vänrikki Stool» Sondershausenin Luther-akatemiassa 117 • Pappilaelämää Itä-Pommerissa 120 • »Kuka todistaisi Führerille?» 122

• Tunnustuskirkon

vieraana 124 125

• Lähtötunnelmissa

4. »Loppusota» ja sen vaikutukset 128 • Leena-tytär ja väitöskirja 128 • Välirauhansopimus ja papisto 129 • Muuttiko sota Simojokea? 132 5. Kirkon palvelijana teologisessa tiedekunnassa 135 6. Silta yli Pohjanlahden 138 • »Ruotsia oppimassa» 138 • Matkan merkitys 143 • Kristillisen ylioppilasliiton asioilla Pohjolassa 144 7. »Kirkko» 1946 151 8. Väitöskirja valmistuu 154 9. »Aavan meren tuolla puolen» 158 • Stipendimatkan taustat 158 • Lähtö- ja matkatunnelmissa 160 • New York, Chicago ja Hancock 161 • Suomalaissiirtolaisten seurassa ja Springfieldissä 163 • »Vihaan tuota kamalaa sanaa ’happy’» 164 • Hanns Liljen ja Anders Nygrenin kuulijana 166 • Kotimaan kaipaus 167 10. Vuoden 1948 kirkolliskokouksen nosteessa 169 11. Järvenpään odotusasemalla 174 12. Mikkelin piispanvaali 180

IV MIKKELIN PIISPAN HENGELLINEN JA MAALLINEN 1951–1959 183 1. Kaitsijan virkaan 185 • Piispanvihkimys 185 • Tuomiokapitulin arkirutiinit 188 • Paimenkirjeen painotukset: kirkko, yleinen pappeus ja kirkon virka 190 • Mikkelin piispan »sijainti» 194 2. Pedagogipiispan strategia omassa hiippakunnassaan 196 • Ihmisten pariin 196 • Kansankirkkoideologian ulottuvuudet 202 • Tyhjenevän maaseudun ja teollisuusseutujen puolesta 214 • Työväestö – uusi liittolainen? 223 • Kansakoulunopettajat – papiston luotettavin kumppani 232 • Nuorison puolesta 235

• Yksilö-

ja yhteisömoraalin höltymistä vastaan 238 • Itsensä ja luonnon tarkastaja 241 • Tarkastussaldo 245 3. Aloitteellinen piispa kirkon yhteisessä työssä 248 • Vaikuttajana kirkon keskushallinnossa 248 • Hitaasti kiiruhtava kirkolliskokous muuttuvassa yhteiskunnassa 257 • SKSK:n ja kirkkopäivien luotsi 266 4. Kirkon kulkusuunta: »Vieraana maailmalle, mutta lähellä maailmaa» 273 5. Ulkomaiset yhteydet 285 • Pohjolan piispojen parissa 285 • Afrikan-matkan anti: »Murrosaika on käsillä» 307 • Suuressa lännessä: Yale, Northfield ja Minneapolis 317 6. Koko kirkon piispa 325

V UUDEN HIIPPAKUNNAN KUTSUT JA HAASTEET 1959–1964 331 1. Helsinkiin 333 • »Operaatio S.» 333 • Hiippakunta ja uuden piispan käyntikortti 339 • Virkaanasettamisen valoissa 343 • »Kirkko ja nykyaika» 348 2. Valtakunnallisena vaikuttajana 367 • Mannerheimin lastensuojeluliiton puhdistus 367 • Maallisen vallan kutsu Kekkosen haastajaksi? 371 3. Vanha ja uusi omassa hiippakunnassa 378 • »Kirkko ei voi erota kenestäkään» 378 • Väestönmuutokset ja pääkaupunkiseudun kirkko 387 • Nuorison ja perheen uusi rooli 396 • Kirkon vastuu avartuvassa jännitysten ja ristiriitojen maailmassa 408 • Terveiset työväenliikkeelle 417 4. Kasvava vaikutusvalta ja vallan varjot kirkossa 423 • Erityistyömuotojen takuumies ja kirkon rakenteiden kehittäjä 423 • Simojoki ja Osmo Tiililän kriisi 439 5. Laajeneva kansainvälinen verkosto 454 • Vahva yhteys Pohjolan kirkkoihin 454 • Maailman luterilaisten isäntänä Helsingissä 458 • Ensi visiitillä neuvostoblokissa: Leningrad, Tallinna, Riika ja Moskova 476 6. Helsingin tilinpäätös: »Ovatko työnäyt ja -ihanteet oikeat?» 486 • Yhteiset työmuodot puntarissa 486

• »Tapaus • Mistä

Pettinen» 490 oli kysymys? 495

7. Arkkipiispan jäähyväiset Helsingin hiippakunnalle: Uskonto vai Jumala? 497 8. Piispuuden taitekohdassa: Helsinki 520 Viitteet 524 Lyhenteet 573 Lähteet ja kirjallisuus 575 Henkilöhakemisto 614 Paikannimihakemisto 620

Startti Simojoki-biografiaan tarttuva havainnee, että tutkimuskohteenani on poikkeuksellisen uskonnollinen ihminen. Simojokea voi täydellä syyllä kutsua lähtökohdissaan nimellä homo religiosus. Jopa Kari Hotakaisen neuvostoaikainen idänkauppias näyttää vainunneen piispan uskon, vaikka kohdallaan kielsikin sen oleellisen sisällön.* Uskonnollisuus tai tarkemmin sanottuna sisäistyvä kristillinen jumala­ usko läpäisi varhaisvuosista lähtien Martti Simojoen ajattelu- ja toimintatavan.

Simojoen monia valintoja ja ratkaisuja on siten vaikeaa, ellei peräti mahdotonta ymmärtää, jos ne irrotetaan niitä säädelleestä uskonnollisesta perustasta. Kun historiantutkimuksen yksi keskeinen tavoite on pyrkiä tekemään oikeutta tutkimuskohteelleen tämän omat lähtökohdat tunnistaen, uskonnollisen perustekijän huomioon ottaminen on Simojoki-biografiassa välttämätöntä. Näin Simojoen ratkaisuille jää hänen ajatuksen- ja omantunnonvapautensa perusteella niille kuuluva tila.

Simojoen uskonnollisuuden korostaminen ei luonnollisesti merkitse, että käyttäisin sitä kaiken kattavana selitysperusteena. Simojoen usko ei ole ainoa hänen toimintatapansa selittäjä silloinkaan kun siltä näyttäisi. Pyrkimyksenäni on selvittää, mitkä tekijät kaiken kaikkiaan ovat vaikuttaneet hänen ratkaisuihinsa ja elämänsä suuntaan. Tällöin kiinnitän erityistä huomiota myös niihin muuttuviin toimintaympäristöihin, joihin hänen elämänsä liittyi ja oli sidoksissa.

Biografian näkökulma on historiallinen, ei opillinen. Otan teologiset näkökohdat painoarvonsa mukaisesti huomioon silloin, kun Simojoen toimet näyttävät selvästi nojaavan myös niihin.

* »Mutta aika aikaa kutakin, maassa maan tavalla ja niin edelleen. Yksi elämä, yhdet kujeet.

Eikä toista onneksi tule, sanokoon piispa Simojoki mitä hyvänsä.» (hotakainen 2011, 250.)

s ta rt t i

11

Martti Simojoki (1908–1999) oli niin merkittävä ja tunnettu kirkollis-yhteiskunnallinen vaikuttaja, että hänen ajatteluaan ja toimintaansa on ehditty selvittää tai sivuta lukuisissa tutkimuksissa ja muissa kirjallisissa esityksissä. Varsinaista elämäkertaa hänestä ei kuitenkaan ole laadittu. Lähimpänä sellaista on Aila Lauhan laatima minibiografia Suomen kansallisbiografiassa.1 Kalevi Toiviainen on puolestaan viimeisenä Simojoen vihkimänä piispana voinut käyttää lyhyessä esittelyssään Kirkon kaapin päällä 2 persoonallista arviointinäkökulmaa.

Laajimpia kuvauksia Simojoesta ovat Sakari Virkkusen Arkkipiispan muotokuva ja Pekka Niirasen Martti Simojoki. Kirkon ääni.3 Edellinen kattaa koko Simojoen elinkaaren Niirasen keskittyessä Simojoen piispuuskausiin. Molemmissa on runsaasti tietoja Simojoen elämästä, mutta kumpikaan ei kuitenkaan ole historiallinen eikä kirkkohistoriallinen tutkimus eikä ainakaan Virkkunen ole sellaiseen tähdännytkään. Esko Ryökäs on väitellyt systemaattisen teologian näkökulmasta Simojoen kirkkokäsityksestä (Tvåfald och enhet i Martti Simo­ jokis kyrkosyn). Hän on myöhemmin jatkanut aiheen käsittelyä tutkimuksissaan.4 Pro gradu -tason tutkielmia Simojoen teologian ja toiminnan eri lohkoilta on huomattavan suuri määrä.

Omassa tutkimuksessani olen pyrkinyt antamaan Martti Simojoen äänelle sen vaikuttavuuden, joka sille mielestäni kuuluu. Lähestyn häntä ikä- ja elämänvaiheen mukaan paikallis-alueellisesta, valtakunnallisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta. Jokaista tasoa ei luonnollisesti tarvita kaikissa pääluvuissa.

Kukin biografian jakso on kuitenkin tärkeä, sillä tavoitteeni on luoda yhtenäinen kuva Simojoen koko elin- ja kehityskaaresta. Nyt julkaistava ensimmäinen osa kaartuu Simojoen lapsuudesta Helsingin hiippakunnan piispuuden päättymiseen. Jälkimmäisessä, myöhemmin julkaistavassa osuudessa keskityn hänen arkkipiispuutensa kotimaisiin vaiheisiin ja kansainvälisiin yhteyksiin.

Martti Simojokeen liittyvä lähdeaineisto on kaikkiaan massiivinen. Esimerkiksi Oulun maakunta-arkiston Simeliana-kokoelma sisältää Simojoen omien puheiden ja kirjoitusten lisäksi tuhansia hänelle vuosikymmenten saatossa tulleita virka- ja yksityiskirjeitä. Erilaisia asiakirjalähteitä on luonnollisesti myös useissa evankelisluterilaisen kirkon omissa arkistoissa.

Biografian kannalta saatua postia usein oleellisempaa eli Simojoen lähettämien kirjeiden kopioita Simelianassa on verrattain vähän. Kirjeet ovat hajallaan ympäri Suomea ja maailmaa. Lähdeluettelosta näkyy lähemmin, mistä ja millaista Simojokeen liittyvää aineistoa olen kaikkiaan hankkinut. I want to especial­ly mention Ph.D. Enikő Böröcz and Chief Archivist Joel A. Thoreson, whose help and knowledge were invaluable for me while I conducted archives research in Budapest and Chicago. martti simojoki 1

12

Simojoen lähettämien ja hänelle tulleiden kirjeiden rinnalla toinen tärkeä aineistokokonaisuus ovat hänen johtamiensa piispantarkastusten pöytäkirjat.

Niissä piispan äänenpainot olivat usein astetta persoonallisemmat kuin esimerkiksi hiippakunnan pappeinkokouksen, kirkolliskokouksen, laajennetun piispainkokouksen ja piispainkokouksen tallenteissa. Myös viimeksi mainitut kuuluvat olennaisena osana tutkimusaineistoon.

Valinnastani tarkastella kohdettani ensi sijassa ajan ja muutoksen näkökulmasta johtuu, että Martti Simojoen runsas ja laajalti tunnettu hartauskirja- ja kirjoitustuotanto jää kokonaan tutkimukseni ulkopuolelle. Rajaus on tarpeellinen myös sen tähden, että hänen uskonnolliset ja teologiset painotuksensa näkyvät riittävän selvästi käyttämässäni monipuolisessa aineistossa. Valitusta tutkimustematiikasta johtuu, että keskeisen sijan saavat sellaiset lähteet, joiden voi olettaa valaisevan selkeimmin, mitä Simojoki tosiasiassa ajatteli ja mitkä olivat hänen kirkollis-yhteiskunnalliset kiinnikkeensä ja tavoitteensa.

Kaikkein henkilökohtaisinta antia Martti Simojoesta olen saanut hänen päiväkirjoikseen nimeämistäni Pentti ja Jaakko Simojoen kotiarkistoon tallennetuista vihkosista ja liuskelehtiöistä. Niissä kuuluu Martti Simojoen ääni aidoimmillaan. Se tosin katkeaa välillä, mutta kirjoittamistauot eivät estä seuraamasta Simojoen elämää muista lähteistä.

Päiväkirjoilla näyttää olleen ainakin kolme tehtävää. Ne olivat ensinnäkin Simojoen henkilökohtainen uskottu ja sellaisina eräänlaisia tilitys- ja rukouskirjoja. Toiseksi niihin tallentui erityisesti matkoilla hänen tärkeäksi ja kommentoimisen arvoiseksi kokemiaan tapahtumia, tilanteita ja tunnelmia. Lopulta päiväkirjat olivat myös teologisia työkirjoja. Niistä näkyy, että hän pyrki seuraamaan kansainvälisiä teologisia suuntauksia ja niissä tapahtuvia muutoksia. Tämän aineiston luovuttamisesta käyttööni lausun parhaimmat kiitokseni Simojoen veljesparille. Martti Simojoen lapsuuskuvista kiitän hänen nuorinta sisartaan Liisa Tenkkua.

Kiitettäviä ihmisiä on myös monia muita. Piispa, nyttemmin emeritus, Eero Huovinen sai aikanaan minut lähtemään tähän savottaan. Hänelle olen paljosta kiitollinen ja aivan erityisesti siitä, ettei tutkimustyöni katkennut vammautumiseeni syksyllä 2011. Myös muita neuvottelukunnan jäseniä professori Markku Heikkilää ja professori Kimmo Rentolaa kiitän heiltä saamistani hyödyllisistä tutkimusvinkeistä. Tutkimusytimeen kuulunut dosentti Ilkka Huhta on jaksanut väsymättä sekä lukea tekstiäni että tukea parempaa minääni.

Professori Hannu Mustakallio on auliisti avustanut tutkimukseni luetteloiden laadinnassa ja koko käsikirjoituksen eri vaiheiden oikoluvussa. Lisäksi hän on täydentänyt Martti Simojoen papiksi vihkimiseen liittynyttä kirjeaineis­ s ta rt t i

13

toani. Professori Jouko Talonen puolestaan antoi käyttööni Simojoen Neuvosto-Latvian matkaan (1964) liittynyttä aineistoa ja ystävällisesti käänsi sen latviankielisen osuuden. Unkarin ja Suomen luterilaisten kirkkojen sodanjälkeisten suhteiden asiantuntija, pastori, filosofian maisteri Anna-Maija Viljanen-Pihkala on taidolla kääntänyt Budapestissa ja kotimaassa kaiken, lähinnä Simojoen arkkipiispuusaikaan (II osa) liittyvän unkarinkielisen aineiston. Emeritusarkkipiispa John Vikströmiä saan kiittää hänen Simojoki-seminaaria (17.9.2008) varten keräämänsä materiaalin luovuttamisesta.

Minulla on ollut ilo työskennellä vuosien varrella useiden nuorten tutkijoiden kanssa. Katja Kajava-Huhta, Annaleena Sevillano, Laura Koskelainen, Jenni Krapu, Leena Isotalo, Ville Jalovaara, Ismo Pentikäinen ja valtiotieteilijäpoikani Antti ovat olleet tärkeitä kumppaneitani erityisesti tutkimusaineistojen kokoamisessa. Muistan kiitollisena ja hyvillä mielin yhteistyötä heidän kanssaan. Myös useita muita tiedonmurusia auliisti antaneita ajattelen lämmöllä.

Hauskoja ja hyödyllisiä Simojokeen tavalla tai toisella liittyneitä keskusteluja olen käynyt monien ystävieni kanssa. Emeritusprofessorit Simo Heininen ja Pentti Laasonen, dosentti Risto Lauha ja teologian tohtori Jaakko Ripatti ovat aina olleet tarvittaessa läsnä ja auttaneet hienovaraisella tavalla eteenpäin. ­Risto Lauha on lisäksi antanut käyttööni Osmo Tiililän Aarre Lauhalle lähettämiä kirjeitä.

Kiitän myös kaikkia Simojoki-biografiaa varten haastateltuja henkilöitä.

Vaikka useimpien haastattelut ja tiedonannot liittyvät biografian jälkimmäiseen, arkkipiispuutta selvittelevään jaksoon, kaikki on mainittu myös tämän teoksen tiedostossa.

Tutkimusedellytysteni rahoittamisesta kiitän erityisesti Jenny ja Antti Wihurin rahastoa. Tärkeitä taloudellisia tukijoitani ovat olleet myös WSOY:n kirjallisuussäätiö, Alfred Kordelinin säätiö, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitus, Kirkon tutkimuskeskus ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli.

WSOY:n väki on ollut avuliasta, tutkimustyötäni ymmärtävää ja sitä tukevaa.

Matkalla olen tavannut Marja-Liisa Aarnion, Aleksi Siltalan, Mari Wärrin, Joni Strandbergin, kustannustoimittajani Anssi Mäkisen ja kuvatoimittajani Laura Arvelan kaltaisia asiantuntijoita. Teille kaikille kaunis kiitos!

Lähimpäni Pirkko sekä lapseni Risto, Liisa ja Antti tietävät muita paremmin, mitä on tarkoittanut pysyvä vajoaminen vyötäisiä myöten »hyiseen jokeen».

Uskon kuitenkin heidän iloitsevan, etten lopulta hukkunut siihen.

Espoossa kevään kajossa 2013 Juha Seppo martti simojoki 1

I KASVUMAAPERÄ 1908–1925

Syyskuussa 1908 syntyneen Martti Ilmari Simeliuksen ensimmäinen joulu Uudessakaupungissa. Helmi-äidin ja Jooseppi-isän lisäksi kuvassa myös Martin veljet, keskellä Paavo (s. 1904) ja oikealla Heikki (s. 1906). Myöhemmin perheeseen syntyivät myös tyttäret Aili (s. 1913) ja Anna-Liisa (Liisa, s. 1918). kuva: oulun maakunta-arkisto, martti simojoen kokoelma.

1. Uusikaupunki lapsuuden miljöönä Uudenkaupungin kirkkoherran pappilan salissa vietettiin kastejuhlaa lokakuun 13. päivänä 1908, kun 17.9. syntynyt Martti Ilmari liitettiin kristillisen seurakunnan yhteyteen. Lapsella oli monta kummia, kaikkiaan 12. Kummikunnassa olivat tasapuolisesti edustettuina sekä isän- että äidinpuolen sukulaiset. Kasteen toimitti Uudenkaupungin kappalainen Hjalmar Prins.5 Jooseppi Simeliuksen perhe, johon entuudestaan kuuluivat Helmi-vaimon lisäksi pojat Paavo ja Heikki, oli hiljattain muuttanut Torniosta, sillä isä aloitti Uudenkaupungin kirkkoherrana Martti-pojan syntymävuonna 1908. Uudenkaupungin-vuosina Simeliusten perheeseen syntyi myös Aili-tytär.

Simeliusten suvussa6 oli jo ennen isä-Jooseppia ollut pappeja ja lukkareita katkeamattomana nauhana aina 1700-luvulta alkupuolelta lähtien. Suku oli lähtöisin Raahen seudulta ja tunsi alun alkaen nimen Simi tai Similä. Jooseppi Simelius itse oli Paavolan lukkarin poika. Hänen äitinsä, körtteihin pukeutunut Jenny Theodora kuului puolestaan Stenbäckien pohjalaiseen pappissukuun. Äidin puolelta Martti Simeliuksen sukujuuret veivät Hämeeseen. Hänen äitinsä Helmi Johanna Helminen oli lähtöisin tamperelaisesta nahka- ja kenkäkauppiasperheestä. Nuoren käsityönopettajan Helmi Helmisen ja kirkkoherra Jooseppi Simeliuksen katseet olivat kohdanneet Torniossa, ja avioliitto solmittiin 1902.7

Kotipiirin mielenmaisema Martti Simojoki on itse arvioinut saaneensa jo lapsuudessaan tuntuman kahteen mielenmaisemaan: yhtäältä kuuden miespolven mittaiseen kirkollisen palvelun perinteeseen ja toisaalta uutta aikaa sykkivän teollisuuskaupungin käytännönläheiseen elämänmenoon. Tampereen-sukulaisiaan tarkoittaen hän kirjoitti: »Tehtaanpiiput ja uuden ajan kuumeinen elämänrytmi ikäänkuin katselivat meitä lapsia näiden omaisten selän takaa.»8 Tarkasti katsoen myös Martti-pojan 1. uusikaupunki lapsuuden miljöönä

17

Martti-vauva helistimineen syöttö­ tuolissaan. Tuoli on yhä edelleen tallella. kuva: liisa tenkun kokoelma.

eräillä sedillä oli kosketus nykyaikaistuvaan Suomeen, sillä yksi toimi Paavolan Ruukissa sahanhoitajana9 ja toinen paikkakunnan asemapäällikkönä.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Simeliusten pappilan tunnemaisemaa hallitsi ennen muuta isän suvun konservatiivinen uskonnollis-kirkollinen perintö. Kotihartaus ja yksityinen uskonnonharjoitus olivat yhtä säännöllisiä kuin yhteinen ateriointi. Jooseppi Simelius oli viettänyt osan 1890-luvun pappisvuosistaan Kuopiossa beckiläispiispa Gustaf Johanssonin vaikutuskentässä,10 mikä tuntui pysyvästi hänen toimissaan. Hän oli kuitenkin saanut kosketuksen myös herännäisyyteen sekä kotonaan että ensimmäisinä pappisvuosinaan Nivalassa ja Ylivieskassa.11 Simeliusten pappilaa voi hyvin pitää »lasiseinäisenä talona», jonka elämänmeno oli kristillisessä ja porvarillisessa suhteessa esimerkillistä.12 Isä-Joosepin jyhkeä hahmo vallitsi Martin lapsuutta. Hän oli ehdoton auktoriteetti, lapsiaan kohtaan13 »hellä, mutta hyvin sulkeutunut», Simojoki muistelee. Hän löytää myös selityksen kohdallaan varhain heränneeseen uskonnon vetovoimaan:

KASVUMAAPERÄ 1908–1925

18

Sairastuin nelivuotiaana lapsihalvaukseen. Tämän seurauksena minulla oli halki poikavuosieni alituista särkyä erityisesti oikeassa olkapäässä, enkä kyennyt mukaan poikien pallopeleihin. Tällainen synnyttää pojassa tietysti alemmuudentunnetta. Minä olen kärsinyt siitä aika paljon. Lisäksi en oikein osannut sulautua joukkoon. Ikäänkuin vierastin ihmisiä. Tästä oli se seuraus, että aloin tuntea vetoa uskontoon. Oli hyvin mieluisaa kuunnella virsien veisuuta ja hartauspuheita, vaikken niistä paljon ymmärtänytkään.14

Martti-poika seurasi isänsä toimia ihaillen ja kuunteli tämän keskusteluja pappistovereiden kanssa tarkalla korvalla. Erityisesti niistä näyttää jääneen vuosikymmeniksi kuuntelijan mieleen kertomus »Panelian pojasta». Kun saarnamies oli tivannut pojalta, pääseekö tämä taivaaseen, poika oli vastannut »kyll’ mää vissist’ pääsen». Vaikka saarnamies oli varoitellut liiasta varmuudesta, poika oli pitänyt kiinni sanomastaan. Arkkipiispa muisteli: »Tämä hetki oli minun elämässäni ensimmäinen tilaisuus, jolloin Hyvä Paimen oli minua lähellä ja tahtoi ottaa minut omakseen.»15 Isä-Jooseppi puolestaan tajusi poikansa uskonnollisen virityksen ja tuki sen kasvuedellytyksiä. Martti sai isältään jo varhain oman Uuden testamentin. Niin kauan kun hänen lukutaitonsa oli vielä puutteellinen, hän säilytti kirjaa yöaikaan vierellään turvaa tuottamassa. Lukutaidon harjaantumisen myötä isän esimerkki johdatteli päivittäiseen raamatunlukemiseen aamuin ja illoin. Arkkipiispana Simojoki muisteli lukeneensa lapsena Raamattua myös salaa,16 mikä viittaisi siihen, ettei hän halunnut korostaa omaa uskonnonharjoitustaan.

Idylli ja toinen todellisuus Simojoen muistelujen mukaan merellinen Uusikaupunki oli Vilissaloineen ja sinne tehtyine retkineen idyllinen lapsuuden kasvumiljöö.17 Myös kaupungin asukkaat tuntuivat huokuvan pelkkää hartautta: naiset niiasivat kirkon ohi kulkiessaan ja miehet osoittivat pyhän kunnioituksensa ottamalla hatun päästään.

Merikapteenit puolestaan saattoivat välistä pitkiltäkin valtamerten takaisilta seilauksiltaan palattuaan muistaa pappilan väkeä tuomisillaan. Kaikkiaan vakkasuomalainen seurakuntaelämä oli pohjaltaan vanhakirkollisen vakaata ja sitä sävyttivät niin rukoilevaisuus kuin evankelisuuskin.18 Monien lounaisrannikon seurakuntien tavoin myös Uudessakaupungissa sai vuosisadan taitteen jälkeen jalansijaa uudentyyppinen herätys- ja lähetyskorosteinen uskonnollinen virtaus. Tämä Hannulan herätykseksi nimetty liike oli 1. uusikaupunki lapsuuden miljöönä

19

ottanut vaikutteita angloamerikkalaisesta ratkaisukeskeisestä uskonnollisuudesta ja organisoitunut Turun lähetysyhdistykseksi. Myös Jooseppi Simelius oli Tornion-aikanaan liittynyt yhdistykseen. Uudenkaupungin kirkkoherrana hän ei kuitenkaan enää näytä liikkuneen yhdistyksen asialla, vaikka kaupunki yhä kuului herätyksen vaikutusalueeseen.19 Tosiasiassa 1900-luvun alun Uusikaupunki ei ollut vain kirkon edessä niiaavien ja päänsä paljastavien ihmisten yhteisö. Vakaan kirkollisen ja herätyshenkisen väen lisäksi kaupungissa eli myös sosialismin sävyttämästä työväenkulttuurista elämänsä suunnan löytäneitä. Joka viides täysi-ikäinen kaupunkilainen äänesti sosiaalidemokraatteja ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa 1907, ja työväenyhdistyksen jäsenmäärä oli nousussa vielä vaalien jälkeen.20 Kirkkoherra Simelius oli kaikkien seurakuntalaistensa pappi, mutta kunnallispolitiikassa hän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kuului porvarileiriin.

Sisällissodan šokki Kirkkoherra oli muiden mukana iloitsemassa maaliskuun 1917 vallankumouksesta, vaikka hän kielsikin Martti-poikaansa kulkemasta punaisessa rintarusetissa. Vallankumousta juhlittiin erikseen raatihuoneella ja työväentalossa. Vasta syksyllä syntyi eri leirien välillä avoin konflikti ja oman käden oikeus väkivaltaisuuksineen, jotka Simelius mitä ankarimmin tuomitsi. Kun sisällissota talvella 1918 puhkesi, kirkkoherra joutui ensimmäisenä eräiden muiden kaupungin napamiesten tavoin punaisten pidättämäksi. Simeliusten pappilassa osattiin Martti Simojoen muistaman mukaan odottaa punaisten vierailua: Lapset puettiin parhaisiin vaatteisiin ja äiti ompeli kunkin taskuun 25 markan kultarahan. Äiti sanoi, että jos perhe hajoitetaan, niin tällä saatte vähän ruokaa.

Sitten istuttiin ja odotettiin, mitä tapahtuu.21

Isä-Jooseppia pideltiin pahoin, kun hän joutui punaisten käsiin. »Tuntui kuin olisin ollut helvetissä», hän kuvaili piinasta päästyään isälleen Paavolan lukkarille.22 Järkytys lamaannutti raskaana olleen Helmi-äidin viikkokausiksi vuoteeseen ja myös muu perhe putosi hetkeksi raiteiltaan. »Kyllä siinä oli kauhea parku ja huuto», Simojoki muisteli kuusi vuosikymmentä myöhemmin.

Toimintakykyisin oli pappilan pitkäaikainen kotiapulainen Hilja Lehtovuori. Hän huolehti kaiken ohessa siitä, että kirkkoherra sai päivittäisen ruokansa punaisten tyrmätiloihin. Mukana ruokintaretkillä kulkivat myös Martti ja Aili.

KASVUMAAPERÄ 1908–1925

20

Juhla-asuiset Simeliuksen veljekset Uudenkaupungin aikaan 1910-luvulla. kuva: liisa tenkun kokoelma.

Heikki-veljen myöhäisessä muisteluksessa, että Martti olisi vailla aikuista seuraa Ailin kanssa hoitanut ruokalähetin tehtävän, on vuosikymmenten mukanaan tuomaa kultausta.23 Kirkkoherra Simelius vältti yhdessä kaupungin pormestarin kanssa useita muita kaupungin valkoisia virka- ja liikemiehiä kohdanneen kovan kohtalon, sillä hänet vapautettiin vajaan viikon vankeuden jälkeen. Punakaartin omasta piiristä esitetyt vetoomukset Simeliuksen puolesta vaikuttivat hänen vapauttamiseensa: »– – sanottiin, että koska olen köyhälistöä kohdellut hyvin, saan mennä kotiin, olemaan silmälläpidon alaisena».24 Punainen valta näyttää myös tarvinneen kirkkoherraa virkatehtäviin. Vain seurakunnan kirkkoherra saattoi antaa virallisen mainetodistuksen, jollaista uudet vallanpitäjät edellyttivät miliisin tehtäviin pyrkiviltä. Kirkkoherra Simelius allekirjoittikin helmikuussa pian vapauttamisensa jälkeen useita todistuksia »virkaa varten». Niissä todistettiin, että hakija »on rokotettu, H. P. Ehtoollisella käynyt ja nauttii kansalaisluottamusta».25 Huhtikuun puolivälin tienoilla punaisen vallan päivät olivat ohi Uudessakaupungissa, ja kirkkoherra vapautui kotiarestista. Hän ryhtyi vielä toviksi johtamaan puhetta kaupunginvaltuustossa, sillä hän oli kevään myötä siirtymässä 1. uusikaupunki lapsuuden miljöönä

21

Kuopion kaupunkiseurakunnan kirkkoherraksi. Viimeinen Jooseppi Sime­ liuksen allekirjoittama kaupunginvaltuuston sähke lähti valkoisen armeijan ylipäällikölle Mannerheimille: Iloiten maan vapaudesta, pyydämme lausua Suomen urhoolliselle armeijalle ja sen nerokkaalle ylipäällikölle sydämellisimmät onnittelumme loistavan voiton johdosta.26

Kaikkiaan vuoden 1918 traagiset tapahtumat eivät Simeliuksen perheessä menneet jälkiä jättämättä. Kirkkoherra ei itse setvinyt perheen piirissä vankeusaikaansa, mutta hän tulkitsi puheissaan monien pappien tavoin vuoden 1918 tragiikan uskonnollissävytteisesti.27 Siunatessaan punaisen terrorin uhreja hän korosti, että osa kansasta oli hyljännyt Jumalan ja alkanut toimia »kansa kaikkivaltias» -hengessä. Sen hedelmät olivat pian karmealla tavalla osoittaneet, millaista kansan kaikkivaltius lopulta oli.28 Martti Simojoki on muistellut, että punaisesta vallasta saadut kokemukset mursivat jotakin hänen isässään: »Sen jälkeen hän ei ollut enää entinen mies.»

Myös Heikki-veli arveli vankilakokemuksen vaikuttaneen »Isään sangen kuluttavasti». Kuopiossa muuttovuonna 1918 syntynyt perheen kuopus Anna-Liisa (Liisa) on puolestaan todennut isänsä värisilmästä: »Jollakin lailla isä oli sairaalloisen vihainen, ei saanut olla punaista nappiakaan.»29 Martti-pojan osalta jää avoimeksi, millaiset tilapäisjärkytystä syvemmät vaikutukset vuoden 1918 kokemuksilla mahdollisesti oli myöhemmin. Joka tapauksessa väite, että Martti Simojoen myöhempi suhde työväenliikkeeseen selittyisi Urho Kekkosen tapaan vuodesta 1918 käsin,30 on asianosaisten silloisen iän ja aseman huomioon ottaen liian pelkistetty: Martti oli vasta 9-vuotias lapsi, Kekkonen taas punaisia teloittamaan pystynyt nuorukainen.

KASVUMAAPERÄ 1908–1925

22

K A R I S M A AT T I S E N KIRKONMIEHEN ELÄMÄ

M

artti Simojoki oli pappi, jolla oli ”sielunhoidolliset silmät”. Helsinkiläiset nuoret tunsivat pitkän, lierihattuisen miehen isä Obeliskina. Piispana häntä arvostettiin sekä arvosteltiin vallan kartanoissa ja työväentaloilla. Vuonna 1961 häntä houkuteltiin miehissä Kekkosen vastaehdokkaaksi presidentinvaalissa. Mutta hän oli myös isänsä poika, puoliso ja perheenpää. Tämä kirja kertoo, miten hänestä tuli hän – karismaattinen Martti Simojoki, arkkipiispa.

Simojoen elämäkerta on ainutlaatuinen kuvaus vanhan pappissuvun vesasta, jonka tie vei kansankirkon huipulle asti.

Matkan varrelle mahtui myös riitasointuja, kansakunnan kohtalonhetkiä ja kansainvälisiä kohtaamisia. Kaksiosaisen elämäkerran ensimmäinen osa kattaa vuodet 1908–64.

2 0 . 2 –

I S B N

9 7 8 -9 5 1 -0 -3 2 9 8 9 -4

www.ws o y. f i – G r a a f in e n s u u nnitt e lu M ik a T u o min e n Pä ä llyks e n k u va : M inist e ri u m S p irit u s 1 9 6 8 .