
1 minute read
Iltapäiväkerho liikuttaa lapsia ja kehittää seuratoimintaa
from Kiekko-Vantaa
by kiekkovantaa
Urheiluseurojen toiminnat kehittyvät koko ajan ihmisten tarpeiden mukaan. Myös meillä Kiekko-Vantaassa halutaan tarjota jääkiekon harrastamista mahdollisimman monelle ja erilaisin tavoin. Pari vuotta sitten aloitettiin Mammakiekko junnujen äideille ja Lohi-Hoki harrasteryhmä nuorille joukkuetoiminnan vaihtoehdoksi. Viime kaudella startattiin seuran maalivahtijää ja uusina toimintoina harrastuspuolelle tulivat puolestaan tyttökiekkokoulu ja aikuisten kiekkokoulu.
Tällä kaudella uutena toimintona on alkanut seuran iltapäiväkerho, mikä tarjoaa ohjattua toimintaa 1. ja 2. luokkalaisille koulupäivien jälkeen. Lapset pääsevät kolmena päivänä viikossa jäälle, kerran viikossa pelataan erilaisia pelejä tekonurmella ja kerran viikossa päästään touhuamaan tatamille. Ohjatun liikunnan lisäksi iltapäivät sisältävät läksyjen tekoa ja erilaisia pelejä sekä leikkejä urheilupuiston ympäristössä niin sisällä kuin ulkona.
Advertisement
Iltapäiväkerhon tavoitteena on tarjota lapsille monipuolista liikunnallista tekemistä heti koulupäivän jälkeen. Kerholaiset pääsevät harrastamaan ohjattua liikuntaa iltapäivisin, jolloin illat voidaan käyttää omatoimiseen liikuntaan perheiden ja kavereiden kanssa. Kerho toimii lapselle loistavana liikuntaharrastuksena tai hyvänä tukena muille harrastuksille. Iltapäiväkerhossa onkin riittänyt vauhtia ja liikettä syksyn aikana. Lapsia kerhossa on ollut noin 15 ja ohjaajina toimii sekä toiminnasta vastaa Kiekko-Vantaa U20 joukkueen Jukka, Aleksi, Justus ja Nico.
Tällä kaudella toisena uutena toimintana koulutamme Vantaan kaupungin päiväkodin aikuisia luistelun opettamiseen yhdessä TTK:n kanssa. Tämä on jatkumoa ohjatuille päiväkotijäille, mitkä pyörivät viikoittain Tikkurilan jäähallissa. Kouluttamalla aikuisia uskomme saavamme lisää päiväkoteja jäälle harjoittelemaan luistelua ja tätä kautta lisää innokkaita lapsia jääurheilun pariin.
Seuran uudessa strategiassa yhtenä kehityskohteena on seuratoiminnan kehittäminen. Tätä teemmekin koko ajan ja siten pyrimme saamaan seuraamme lisää uusia harrastajia. Uusien toimintojen lisäksi seuratoiminnan kehittäminen on myös nykyisten toimintojen kehittämistä ja niihin panostamista. On tärkeää, että harrastajat ovat tyytyväisiä ja tavoitteena on tietenkin saada tyytyväisyys vain lisääntymään. Uskon, että laadukkaat ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet saavat sanan kiirimään ja tulevaisuudessa Kiekko-Vantaa Itä on seuran vision mukaisesta ”pääkaupunkiseudun halutuin kasvattajaseura, joka mahdollistaa tien huipuille”.
Ville Suojärvi
Seurakoordinaattori Kiekko-Vantaa Itä ry