Pää ylös

Ajattelin avata hieman toista näkökulmaa asiaan, joka puhututtaa katsomoissa ja kotisohvilla kaudesta toiseen. Kenties lukijakin on joskus kuullut tai tullut itse sanoneeksi ja ääneen ihmetelleeksi: Miksi pelaaja X ei syötä vaan kuskaa itse? Miten pelaaja X ei nähnyt vapaana olevaa joukkuekaveria? Miten ei voi huomata vastustajaa, joka seisoa kököttää aivan vapaana oman maalin edessä? Miksi ei pidetä päätä ylhäällä? Syynä voi tietysti olla laiskuus taikka itsekkyys tms. Yllättävän monesti, jopa suurimmilta osin kyse ei olekaan motivaatiotekijöistä. Voisiko kyse olla kuitenkin inhimillisestä syistä? Titteli velvoittaa tarkastelemaan asiaa taidon näkökannasta. Mitä taitoja vaaditaankaan siihen, että jääkiekossa näkee ympärilleen.

Jotta yhtään mitään liikettä vaikkapa syöttämistä tapahtuu, suorituksen malli menee pinta raapaisulta näin: Tunnistetaan ärsyke (aistein) ➤ Valitaan vaste (eli mitä tehdään) ➤ Ohjelmoidaan vaste päässä ➤ Valitaan motorinen ohjelma toteuttamaan liike ➤ Selkäydintä pitkin käsky lihaksiin ➤ Liike tapahtuu.

Ensinnäkin, jotta pelaajalla on edellytys pitää pää ylhäällä jäällä, hänellä täytyy olla vahvat perusliikuntataidot pohjalla, jotta on kyky oppia lajitaitoja. On todettu, että lajitaidot kehittyvät perusliikuntataitoja harjoittaessa. Kun taas toisinpäin ei. Perusliikuntataidoista on valtavasti hyötyä. Voi olla, että jäällä käsien ja jalkojen tulisi liikkua myös samaa aikaa eri rytmein. Tätä voi jokainen itse kokeilla, kuinka helppoa se on edes ilman luistimia. Seuraavaksi lajitaidot täytyy olla niin vahvat, että niistä on muodostunut motorisia muistoja. Motoriset muistot tuottavat tiedostamatonta prosessointia eli tässä tapauksessa liikettä, jota ei tarvitse tietoisesti ajatella. Jos lajitaidot ovat vielä kognitiivisen muiston tasolla, liike on tiedostettua, eli se vaatii huomiota. Vertailuna: Tietoisen mielen kapasiteetti käsitellä informaatiota on n 10–60 bittiä sekunnissa. Tiedostomattaan ihminen kykenee käsittelemään informaatiota jopa n 11,2 miljoonaa bittiä sekunnissa. Motorisiin muistoihin pääseminen vaatii toistoja ja monipuolista harjoittelua, mutta ei mennä nyt siihen.

Takaisin liikkeeseen. Kaikki siis alkaa ärsykkeen tunnistamisesta, eli havainnosta. Jääkiekko pelinä on vaativa havainnoinnin suhteen. Pelaaja saa jatkuvasti valtavan suuren informaatiomäärän integroitavaksi aivoihinsa. Peliin kuuluvat nopeat, vaihtuvat ja ennustamattomat liikkeet. Pelissä on näköesteitä eli omia ja vastustajan pelaajia sekä tuomareita. Joukkuekaverit ja vastustaja tulisi silti kuitenkin pystyä havaitsemaan ja ennakoimaan heidän liikkeitään samalla, kun tasapainottelet liukkaalla alustalla kahden 3-6 mm paksuisten terienpäällä. Toisinaan pelaajalla on kiekko ja häntä yritetään horjuttaa, taklata tai muuten estellä. Tulisi silti huomioida mm etäisyys toisiin pelaajiin, maalinteko tai syöttömahdollisuudet ja vastustajan mahdollisuudet syötönkatkoon.

Otetaanpa esimerkki mitä kaikkea aivojen täytyy käsitellä pelkästään näön osalta ja mitä visuaalisia taitoja tarvitaan esimerkiksi siihen, että pelaaja X voisi syöttää vapaana olevalle joukkuekaverille. Havaita ärsykkeen. Alkaen siitä, että pelaaja X:n lavassa kiekko pysyy tai lavasta lähtee liikkeelle, tarvitaan silmä-käsi-keho koordinaatiota. Ajoitetaan kehon osien liike ja kontrolli näköinformaatioon perustuen. Tarvitaan dynaamista visuaalista tarkkuutta. Eli nähdään nopeasti liikkuvat kohteet tarkasti. Tarvitaan visuaalista keskittymistä ja tarkkaavaisuutta. Silmien ja aivojen tulee kyetä valitsemaan jo ennen suorittamista ja sen aikana oikeat vihjeet lukuisista vaihtoehdoista, eli erottamaan häiriötekijät ja jättämään ne huomiotta. Lisäksi tarvitaan visuaalista muistia, jotta muistetaan nopeasti liikkuvien ihmisten ja esineiden sijainnit oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Nämähän ovat kuitenkin vain alkupalat. Lisäksi listaa voisi jatkaa myös muiden aistien, lajitaitojen ja muistin osalta tarkemmin.

On syytä muistaa, että lapsen näön kehitys jatkuu jopa 12-vuotiaaksi saakka. Esimerkiksi perifeerinen näkökyky. Eli sivuille näkeminen ilman pään kääntämistä ei välttämättä ole vielä kehittynyt niin hyväksi, että aivot saisivat riittävän tarkkaa tietoa, jotta hän huomaisi vapaana olevan joukkuekaverin. Taikka näkö itsessään voi olla jo kehittynyt, lapsi kyllä näkee, mutta ei tiedosta siitä saatua informaatiota. Visuaalinen reaktio aika eli aivojen näköärsykkeeseen käsittelyyn käyttämä aika ei ole riittävän kehittynyt. Pelissä tulisi pystyä seuraamaan montaa liikkuvaa ihmistä ja esinettä (kiekko, maila) samaa aikaa. Joukkueurheilussa suurin osa asioista tapahtuu tarkan näkökentän ulkopuolella eli perifeerisen näkökyvyn puolella. Onko siis ihme, että lasten pelissä kiekottomia ei huomata puolustaa tai takatolpalle ei huomata syöttää.

Havainnointi on kuitenkin opeteltavissa. Edes huippu-urheilijat eivät omaa mitään superaisteja. He ovat harjoittaneet niitä ja ennen kaikkea aistien tulkintaa. Aivojen muokkaantuvuus mahdollistaa havaintotaitojen opettelemisen. Aivoissa tapahtuu uudelleen organisoitumista mm silloin kun opitaan uutta.