Those were the days

Joukkueurheilulajina jääkiekko tarjoaa parhaimmillaan, sekä pahimmallaan ikuisia muistoja ja elämän mittaisia ystävyyssuhteita. Omalta kohdalta muistoja, sekä ystäviä on tarttunut erittäin paljon matkan varrelta, niin omista lapsuusvuosista pelaajana, kuin taas aikuisena valmentajana ja myös vanhemman roolissa.

Minun isovanhempani olivat aktiivisia seuratoimijoita -70 ja -80 luvuilla, kun heidän lapsensa harrastivat jääkiekkoa paikallisessa seurassa. Vieläkin vieraillessani mummon luona, hän muistelee lämmöllä niitä aikoja, kun yhdessä muiden vanhempien kanssa jäädyttivät pelikenttiä, toivat lämpimiä peittoja pelaajille, paistoivat makkaraa yms.

Aika varmasti kultaa muistot osittain ja en ihan suoriltaan osta, että 25 asteen pakkasessa seisominen tai marraskuun räntäsateessa myyntikojun pitäminen olisi ollut joka kerta hauskaa. Yhtä kaikki. Jaettu yhteinen kokemus tuo yhteisöllisyyttä, niitä on mukava muistella ja kertoa tarinoita jälkipolville.

Me puhumme pelaajille paljon siitä, että nauttikaa. Pitäkää hauskaa, nauttikaa harjoituksissa ja peleissä. Seuran leireillä meillä on isossa roolissa ryhmäytyminen, uudet kokemukset ja se, että yhdessä pidämme hauskaa sen leiriryhmän kanssa. Tavoitteena on innostaa lisää jo innokkaiden leiriläisten mieltä ja tietysti luoda niitä uusia yhteisiä muistoja/kokemuksia. Syyslomaleiriläisten kanssa pääsimme vierailemaan Kiekko-Vantaa edustuksen koppiin tapaamaan pelaajia päävalmentaja Jani Mannisen kertoessa heidän joukkueensa arjesta ja arvoista. Hiihtolomaleirillä taas Petteri Lindbohm vieraili juuri voitetun olympialaisten kultamitalin kanssa. Hän kertoi leiriläisille, millainen hänen matkansa on ollut lapsesta ammattilaiseksi. Asiat, jotka saattavat kuulostaa pieneltä, niin ne voivatkin olla yhdelle lapselle maailman hienoin kokemus siinä hetkessä.

Joukkueiden omat yhteiset peli- ja turnausmatkat ovat myös niitä tapahtumia, jotka jäävät lapsuus/nuoruusvaiheessa parhaiten muistoihin. Etenkin turnausmatkat, jossa vietetään yhdessä aikaa, tutkikaan turnauskaavioita, kannustetaan toisia ja omia kavereita, niin näissä tapahtumissa syntyy pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotka parhaassa tapauksessa kantavat läpi elämän.

Mietin, että pitäisikö meidän enemmän kannustaa kaikkia elämään hetkessä? Varsinkin, kun hektisessä nykymaailmassa melkein kaikilla on kiire koko ajan. Kerkeämmekö oikeasti nauttimaan tästä hetkestä ja luoda muistoja tulevaisuuteen? Olen myös pohtinut, että onko lasten harrastuksesta tullut liian vakavaa tai ohjailemmeko me aikuiset harrastusta tuloskeskeisyyteen. Huomasin, että kun haen omia poikia jääkiekkopelistä tai tytärtä jalkapallopelistä, niin omat ensimmäiset kysymykseni ovat olleet: Paljon peli päättyi? Tuliko tehoja? Melko viattomia kysymyksiä ja toki ne kiinnostavat, mutta silti se tärkein jää usein taustalle: Oliko kivaa? kiekosta itselleen ammatin, ja pari on menestynyt jääkiekon ulkopuolella. Juttelimme mitä kaikkea jääkiekko on tarjonnut meille lapsivaiheessa ja millaisia muistoja sieltä on jäänyt.

Kaikki muistelivat lämmöllä omia jääkiekkoleirejä, jossa olivat olleet, sekä yksittäiset turnausmatkat olivat hyvin muistissa. Jokaiselle meistä oli myös jäänyt oma valmentaja mieleen lapsivaiheesta ja hänen kannustavat sana olivat ”tallentuneet kovalevylle”.

Itse nostin esille oman jääkiekkoleirin Pirkkolan urheilupuistossa n. 13-vuotiaana. Menin leirille tuntematta ketään sieltä. Valmentajat ja ohjaajat olivat erittäin kannustavia ja osasivat luoda ilmapiirin, joka lähensi meitä kaikkia siellä. Toki viikon aikana sattui ja tapahtui paljon kaikenlaista, joista valmentajat eivät järin iloisia olleet mutta meille ne olivat yhdistäviä tekijöitä ja muistoissa pysyviä asioita.

Kun samalla kysyin kaveriporukassa, että kuka voitti pistepörssin ja aluemestaruuden tuolloin, niin kukaan meistä ei muistanut omia tehopisteitä tai tehtyjä maaleja. Eikä muistettu edes aluemestarijoukkueita. Päällimmäisinä olivatkin ihan toiset ja ehkä juuri ne tärkeimmät asiat. Muistimme suurimman osan joukkueiden pelaajista nimeltä, muistimme yhteisiä leiri- ja turnausmatkoja, sekä muistimme, että unohdimme Samin ja Antin huoltoasemalle bussin jatkaessa matkaa Mikkelin turnauksen jälkeen.

Luodaan yhdessä siis unohtumattomia hetkiä ja vahvistetaan yhteisöllisyyttä!

Ville Turunen

Valmennuspäällikkö