Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan vuosikertomus 2014

Page 8

YHTYMÄVALTUUSTO JA YHTYMÄHALLITUS

AMMAT TIOSAAMISEN TOIMIKUNTA JA NEUVOT TELUKUNNAT

YHTYMÄVALTUUSTON PUHEENJOHTAJANA on toiminut Seppo Larmo Keravalta ja yhtymähallituksen puheenjohtajana Juha Salo Sipoosta. Keudan hallinnossa on asiantunteva ryhmä elinkeinoelämän, koulutuksen, kunnallishallinnon sekä myös opiskelijan ja opettajan näkökulman osaavia jäseniä. Toimintavuoden aikana yhtymähallitus piti 10 kokousta ja käsitteli 73 pykälää. Yhtymävaltuustolla oli kaksi kokousta.

LAKI AMMATILLISESTA koulutuksesta säätää, että ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua ja toteuttamista varten koulutuksen järjestäjän tulee asettaa toimielin, johon kuuluu koulutuksen järjestäjää, opettajia ja opiskelijoita sekä asianomaisen alan tai asian-omaisten alojen työ- ja elinkeinoelämää edustavia jäseniä. Toimielimen nimi on ammattiosaamisen toimikunta ja se toimii samalla myös Sora-lainsäädännön edellyttämänä monijäsenisenä toimielimenä (Sora-toimielin). Ammattiosaamisen toimikunnan puheenjohtajana on toiminut johtaja Seppo Oksa Oracle Finland Oy:stä. Kuntayhtymällä on neuvottelukuntajärjestelmä, johon kuuluu seitsemän klusterityyppistä ammatillista neuvottelukuntaa. Kukin neuvottelukunta edustaa laajaa toimialaa, jonka vastuualueelle kuuluu monta eri ammatillista perus- ja ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Neuvottelukunnat kokoontuvat tarvittaessa useampana eri jaostona käsiteltäessä esimerkiksi yksittäisten koulutusalojen opetussuunnitelmia. Uusissa neuvottelukunnissa on jäseninä yli 100 elinkeinoelämän edustajaa.

Yhtymävaltuusto 2013–2016 VARSINAINEN JÄSEN Koskela Marko Aalto Tiina Vainikka Kristiina Vesterinen Mikko Larmo Seppo Linros Jüri Liukkonen Oili Ovaska Joanna Kanerva Hans Nykänen Martti Virtanen Matti Lindfors Markku Pellinen Seppo Suomi Maire Nurmi Jaakko Myyryläinen Miia Piri Valtteri Jokinen Irma Järvinen Aarno Kinnunen Kari Väyrynen Leena

VARAJÄSEN Peltosaari Paavo Tirronen Pirjo Siukola Jaana Vähäsarja Ossi Lahtinen Ulla Niskanen Jari Vuorensyrjä Juha-Matti Kauppinen Saija Manninen Marjaana Hallikainen Heli Hammert Hans Lihr Jyrki Laine Kalevi Rousu Sirkka Nieminen Tea Kuntsi Maija Karjalainen Virpi Visuri Päivi Häyrinen Seppo Rosenqvist Ulla Pöyhtäri Jukka

Järvenpää ” ” ” Kerava ” ” ” Mäntsälä ” ” Nurmijärvi ” ” Pornainen Sipoo ” Tuusula ” ” ”

Yhtymähallitus 2013–2016 JÄSEN Juha Salo, pj. Sipoo Mikko Saarinen, vpj. Nurmijärvi Hannu Aarrelampi, Pornainen Tapio Bergholm, Järvenpää Eva Kuntsi, Sipoo Joanna Ovaska, Kerava Maija-Liisa Pyykkönen, Järvenpää Tuija Reinikainen, Tuusula Merja Winha-Järvinen, Nurmijärvi

8

KEUDA • VUOSIKERTOMUS 2014

VARAJÄSEN Anne Peisanen, Sipoo Mira Lappalainen, Nurmijärvi Marja-Leena Tainio, Pornainen Maj Packalen, Järvenpää Matti Kalvia, Sipoo Jari Fagerlund, Mäntsälä Jukka Pöyhtäri, Tuusula Marco Ceder, Tuusula Markku Lindfors, Nurmijärvi

Ammattiosaamisen toimikunt a Elinkeinoelämän edustajat • Marjo Jaspa, kehitysjohtaja Kiitosimeon Oy • Elisa Koivuluoma, siivoustyönjohtaja Keravan kaupunki • Eero Lahtinen, työvoima- ja turvallisuuspäällikkö Lemminkäinen Talo Oy • Pj. Seppo Oksa, johtaja Oracle Oy Opettajien edustajat ja varajäsenet: • Marika Palsio (Juhani Kyrö) • Michael Schafranek (Jorma Valtonen) • Vesa Ylinampa (Leena Suurla) Opiskelijoiden edustajat: • Roni Ronkonen • Jonne Martikainen Koulutuksen järjestäjän edustajat ja varajäsenet: • Pekka Aittoniemi, rehtori (Tiina Halmevuo, arviointijohtaja) • Kaija Arpiainen, toimialarehtori (Hannu Heikkilä, kuntayhtymän johtaja) • Erja Kärnä, opiskelija-asioiden päällikkö (Johanna Leinonen, opinto-ohjaaja) • Sihteeri Henna Hyytiä, opetuspäällikkö


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan vuosikertomus 2014 by Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda - Issuu