KauppaSuomi | viikko 34 / 2017
52
MATKALLA Kun mielikuva muuttuu todeksi
Tuoksujen Toscana
Talo Toscanassa. Elokuva, kahdesti katsottu. Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Kirja, moneen kertaan lehteilty, biscotti-korput leivottu. Toscanan mekko. Kaksi kiloa luonnonvalkoista lankaa virkattuna pitsimekoksi, helma maahan asti. Maalaistyttö lähdössä rakkaansa kanssa Italiaan. Kymmenen kokonaista päivää. Hehkuvia, tuoksuvia, värikkäitä. Mielikuvia. Mille tuoksuu ja maistuu Toscana? Näkymä viinitilan pihalta San Gimignanon kukkulalle. Teksti ja kuvat: Minna Stenius
V
ailla suurempaa suunnitelmaa varasimme netistä kahden yön majoituksen viinitilalle, jonka nimen löysin matkailijoille suunnatuilta sivuilta. Joku kertoi matkakertomuksessaan, kuinka epätoivo valtasi hänet hänen ajaessaan
pientä mutkaista ja kapeaa tietä, jonka yllä puut muodostivat miltei katon, kohti kukkulan huippua. Ei siellä mitään enää voisi olla. Katsoin paikan kuvia. Ei epäilystäkään, ettenkö halunnut sinne. Niin myös matkakertomuksen henkilö vakuutti, paikka oli löytämisen arvoinen. Niin me ajoimme valkoisel-
Tervetuloa! Olen odottanut teitä! tervehtii Irene Catalano tulijoita.
la vuokraminillämme kohti korkeuksia. Renkaat ruopivat hiekkaa, kun mieheni kaasutti ykkösvaihteella navigaattorin osoittamaan suuntaan. – Olen odottanut teitä! huudahti nuori nainen kivirakennuksen ovelta levittäen kätensa iloiseen halaukseen. Valtava lämpö täytti jo muutenkin pullistelevan sydämeni. Irene. Luonnollisen kaunis, päivettynyt nuori nainen, vastaanottovirkailija, maatyöläinen, siivooja, yleistyttö 24/7. Aina hyvällä tuulella. TOIMISTO oli kuin suuri kivikellari, jossa oli taidemaalauksia ja vanhoja puisia maalaishuonekaluja. Sisään tuli maljoineen Laura. Laura. Kaunis, hymyilevä, keski-ikäinen sisilialaisnainen. Omistaja. Tervetuliaismaljoiksi talon omaa kuohuvaa roseeta. Ei tarvittu perheneuvottelua, ei aikalisää, kysyimme oitis, voisimmeko jäädä loppulomaksi heille. Niin jäimme. Irene johdatti meidät autollaan apartamentokselle. Auton tuulilasi oli rikkoontunut, ei menisi meillä lähimaastoonkaan katsastuksesta läpi. Pöly kerrostui penkeille ja kojelaudalle. Maasturilla kuljettiin hiekkateillä ja pelloilla. Me seurasimme yhä kapenevaa
tietä välillä jyrkästi alas, sen jälkeen vielä enemmän ylös. Olimme kukkulalla. Kuningas ja kuningatar. EN OLLUT miettinyt etukäteen muuta kuin värejä ja tuoksuja. Sen tiesin, että kaskaat konsertoivat vaimeasti iltaisin. Asuntomme sisäseinällä oli lisko. Se lienee puikahtanut sisään kanssamme. Vaaksan mittainen, vaaraton olio, jolla oli kymmeniä kavereita kuivuudesta kärsivällä nurmella talojen ja uima-altaan välillä. – Tietenkin meillä on uima-allas, Laura oli sanonut saapuessamme. Tottakai. Emme kyllä olleet osanneet sellaista odottaa. Altaan äärellä tapasimme ihmisiä naapuriasunnoista. Kaikilla näytti olevan mukavaa, hymyiltiin kansainvälisesti, vaikka äidinkieli vaihtelikin amerikanenglannista norjan kautta saksaan. Aurinko hyväili meitä kaikkia, lukevia ja palvovia. Nopeasti helle nousi yli kolmenkymmenen, jolloin harva jaksoi enää ottaa aurinkoa. TALON VÄKI nousi jo viiden jälkeen pelloille. Kuulin makuuhuoneen ikkunasta, kuinka niittokone leikkasi heinää viiniköynnösten väleistä, tuttu ääni maalaistytön muistoissa. Aher-
”Suhtaudu intohimoisesti siihen, mitä rakastat ja teet ja rakasta perhettäsi ja perinteitä.”
rus jatkui puolillepäivin, jolloin siirryttiin pelloilta kuumuutta suojaan muihin töihin. Lomalaisten loikoillessa altaalla ohi viuhtoi paikan yleismies Fabrizio, hänkin ainakin 24/7. Hänelle ei riittänyt kävelyvauhti. Fabrizio. Kuin suoraan valkokankaalta, tyttöjen unelma. Ahavoitunut, nuori, päivänpaistama, tummahiuksinen, silmät ja suu aina hymyssä, kohteliaskin vielä. – Smily Guy, more than Gold, luonnehti Laura. Työntekijöitä oli koko tilalla vain muutama mainittujen lisäksi, silti viini- ja oliivipuita oli noin kaksisataa hehtaaria. NÄILLÄ MAILLA kulki aikoinaan sisilialainen mies nimeltä Andrea Pensabene. Hän rakasti Toscanan värejä ja maisemia keräten niistä maalattuja tauluja. Useilla reissuilla oli mukana vaimo Gina, joka jakoi miehensä kanssa kiintymyksen maisemiin, muttei kuitenkaan halunnut muuttaa pohjoisemmaksi. Aika kului, eikä Ginaa enää ollut. Andrea myi Sisiliassa tehtaansa, joka valmisti tomaattikastiketta vientiin asti, osti pienen viinitilan San Bartolomeon kyläpahasesta Toscanasta ja alkoi viljellä viiniä. Pikkuhiljaa tilan koko kas-