Kristiinankaupunki 2023 - näyttelyesite

JP (Juha-Pekka) Väisäsen taiteen tunnistaa valkoisista posliinikattauksista performanssikuvista ja kirjoituksista.

JP (Juha-Pekka) Väisänen tekee taidetta vuonna 1990 kirjoittamansa manifestin mukaan. Väisänen on tehnyt performansseja 20 eri maassa yli 30 vuoden ajan.

Väisäsen kiinnostus omistajuudesta, vuorovaikutuksesta ja sattumasta näkyy taiteilijan installaatioissa ja esinekoosteissa, joita hän kutsuu kattauksiksi. Näyttelyissä Väisäsen käsitetaiteelliset posliiniastiat ovat myytävänä tai lainassa omistajiltaan.

JP (Juha-Pekka) Väisänen on valmistunut (´90) Kuvataideakatemiasta. Lisäksi Väisänen on opiskellut lyhyempiä aikoja Meksikossa La Esmeraldassa Mexico Cityssä ja New Yorkin osavaltion taidekoulussa Albanyssä, Yhdysvalloissa. Väisänen on Muu ry:n ja Journalistiliiton jäsen.

Väisäsen taiteesta on julkaistu kaksi tv-dokumenttia: ”Taiteilijaelämää, Ei myytävänä" (Jaana Kanninen, 2005 YLE) ja "Kosmos, Taiteilijan Manifesti" (Seija Aunila, 1995, YLE).

Taiteilijan manifestin mukaan Väisänen ei myy kollaasejaan, vaan tekee taidetta koska haluaa, että taide olisi kansan omaisuutta. Kerran vuodessa taiteilija tekee performanssin, jossa vie kollaasit ihmisten ilmoille ja antaa ne pois ilmaiseksi. Performanssit tuottavat uutta posliinia kattaukseen sekä kuvia ja kirjoituksia näyttelyihin.

JP (Juha-Pekka) Väisäsen performanssi Kristiinankaupungissa 2023

Kuva JPVäisänen 2023

Kristiinankaupunki 2023 Tervetuloa käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisäsen taidenäyttelyyn 28.–30.12. PopUp Galleria Fredalle, Fredrikinkatu 45. Kaikille avoin ja maksuton näyttely on auki joka päivä kello 10–19.

JP (Juha-Pekka) Väisäsen taidenäyttelyn nimi on ”Kristiinankaupunki 2023”. Näyttelyssä on esillä valokuvien, videon, ääniteoksen, tekstien ja posliiniesineen muodostama kokonaisuus. Taiteilija kutsuu kokonaisuutta kattaukseksi ja se on saanut nimensä performanssipaikan mukaan. Väisänen vei kesällä 2023 uusimmat kollaasinsa Kristiinankaupunkiin ja asettui kaupungin satamalaiturille vuorovaikutukseen ihmisten ja kaupungin kanssa.

Käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen tekee taidetta 1990 kirjoittamansa manifestin hengessä.

Väisäsen tavoite on olla taiteensa kautta vuorovaikutuksessa oman ympäristönsä ja ihmisten kanssa, esittää julkisesti koko taiteen tekemisen kaari taiteen kontekstissa, saada palkkaa työstään sekä tehdä taidetta kansan omaisuudeksi.

JP (Juha-Pekka) Väisänen on tehnyt manifestinsa hengessä performansseja 32 vuotta 20 eri maassa. Performansseissa Väisänen on taiteensa avulla yhteydessä maailmansa ja yleisönsä kanssa, antaa uusimmat kollaasit ilmaiseksi niitä haluaville ja tallentaa tapahtuman. Väisäsen uusin teos ”Kristiinankaupunki 2023” -kattaus on esillä ja myytävänä näyttelyssä. Teoksen hinta on 58 500 €.

Väisänen kirjottaa kollaaseistaan ja performansseista. Tekstit liittyen uusimpaan kattaukseen ovat esillä näyttelyssä. Tekstejä voi lukea Väisäsen taiteen kotisivuilla osoitteessa www.kattaus.art

Performanssista Kristiinankaupungissa: ”Pikkupoika huutaa äidilleen ”Titta fina tavlor” (katso hienoja tauluja). Kaksi naista tulee katsomaan kollaaseja tarkemmin. Ovat hiljaa ja hymyilevät. Yksi mustiin pukeutunut iso mies tarkastelee pitkään teoksia. Laittaa välillä toisen käden auringon suojaksi. ”Ai siellähän on joku.

Luultiin että miten on uskallettu jättää vartioimatta. On varmaan kuuma kivi istua” sanoo vanha pariskunta minulle. Kerron pariskunnalle, että paikka on erittäin hyvä ja että on ihanaa, kun on kuuma. Kysyn tietävätkö he laiturialueen nimeä. Mies kertoo tarinan riitapaikasta. ”Tälle alueelle piti pystyttää oikein hieno purjehdusmonumentti, mutta siitä tuli riitaa”, sanoo mies. Minä kauhistelen, että tuli asetuttua oikein riitapaikalle. Nainen lohduttaa, että ei tämä enää mikään riitapaikka ole.”

Kollaaseista:

”Jos kaikki maailman majakoiden valot sammutettaisiin, ajaisivat laivat karille, eivät pääsisi perille, merimiehet hukkuisivat meren pohjiin ja olisimme hukassa. Olemme tänään surullisia. Olemme hukassa. Pelkäämme pohjassa.

Olemme käsi kädessä, kädet aseita täynnä, meren pohjassa. Pohjamudissa. Pinnalla meitä ei enää ole, tai olemme vain niiden mielessä, jotka rakastivat joskus meitä, ennen matkaa, joka päättyi,

kun kaikkien maailman majakoiden valot sammutettiin, kun me haaksirikkouduimme, kun me hukuimme meren pohjiin, kun lakkasimme surffaamasta aalloilla ja kun painuimme pohjiin.

Lassoan itseni sinuun. Rakastan sinua, cowboy. Jostainhan minun on saatava turvaa, koska pelkään. Pohjamudissa ei näe hyvin. Ahdistaa. Pyydän nyt yksinkertaisesti, että pelastat minut!

Meidän yhteisestä tekemisestämme ja olemisestamme jää ilmaan värikästä korallia. Elävää kirjavaa kiveä.”

Lisätietoa näyttelystä ja JP (Juha-Pekka) Väisäsen taiteesta suoraan taitelijalta +358 505738598 ja jp@jpvaisanen.fi

Tervetuloa käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisäsen taidenäyttelyyn 28.–30.12. PopUp Galleria Fredalle, Fredrikinkatu 45. Kaikille avoin ja maksuton näyttely on auki joka päivä kello 10–19.

Käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen

Kuva JPVäisänen2023

JP (Juha-Pekka) Väisänen, kollaasi 2023

Kuva JPVäisänen2023

-

Olen kolmenkymmenen vuoden ajan mennyt taideteosteni kanssa sinne missä ihmisetkin ovat; sillan ja sateenvarjon alle, torille, tunneliin, lumihankeen, baariin, kampaamoon, kahden maan rajalle, puistoon, kävelykadulle ja erilaisiin julkisiin paikkoihin – 20 maahan ja 31 kaupunkiin, sanoo Väisänen

Sattuman ja some-äänestyksen tuloksena Väisänen antoi uusimmat kollaasinsa Kristiinankaupungissa 15.7.2023.

-

Ajankohtaiset, yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset kaikenlaiset pienet ja suuret asiat kiinnostavat ja nousevat taiteeni sisällöiksi. Suomen Nato-jäsenyys, sota Ukrainassa, globaali militarisoituminen, rauhan kulttuuri ja oma paikkani aktivistina, miehenä ja marxilaisena maailman muuttajana leikkautuvat yhteen kuvallisessa ajattelussani.

JP (Juha-Pekka) Väisäsen taide koostuu kollaaseista, esinekoosteista, valo- ja videokuvista, ääniteoksista, teksteistä ja performansseista. Kollaaseissa taitelija kertoo mitä ajattelee maailmasta. Performansseissa Väisänen tulee ihmisten ilmoille ja antaa kollaasinsa niitä haluaville. Käsitetaiteelliset kattaukset tekevät näkyväksi taiteen kaupallisuuden ja niitä myymällä taiteilija kerää resursseja työnsä jatkamiselle.

-

Olen huomannut, että oikeassa elämässä ihmeelliset, toisilleen vieraat ja tuntemattomat asiat tapahtuvat samanaikaisesti ja yllättäen. Pidän siitä, että on vain ymmärrettävä, ettei kokonaisuutta voi hallita. Tunnen mielihyvää, kun rohkenen antaa tilaa sattumalle. Koen onnistuvani taiteessani aina silloin kuin saan kollaaseissani luotua sellaisia sattuman leikkauksia, joissa alkaa pohtia todellisuuden logiikkaa, asioiden syntyjä ja onko kaikki sitä miltä näyttää. Performanssit palkitsevat, kun saa katsoa ihmisiä silmiin, sanoo Väisänen.

Käsitetaide tekee näkyväksi rakenteita

JP (Juha-Pekka) Väisäselle käsitetaide tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää ja muuttaa maailmaa sekä esteettisten pintojen luomisen lisäksi laajempien inklusiivisten merkitysten antamista. Väisäsen käsitetaide tuo esille taiteilijan ajatusrakenteita ja näyttää minkälaisessa vuorovaikutuksessa taiteilija on maailmansa kanssa.

Käsite (englanniksi concept) Väisäsen taiteellisessa tekemisessä tarkoittaa ajatusrakennetta.

Väisäselle käsitetaide tarkoittaa kirjoittamansa manifestin mukaista julkista toimintaa sattumanvaraisesti kohdattujen ihmisten kanssa maailmanlaajuisesti satunnaisissa paikoissa.

Väisäsen käsitetaide tekee näkyväksi rakenteita kuten taiteen omistamista ja kaupallisuutta.

Esimerkkinä tästä Väisänen on merkinnyt valkoisia posliiniesineitä kaupunkien nimillä, joissa hän on tehnyt performansseja.

-

Käsitetaiteellisesta kiinnostuksesta ja rahoittaakseni taiteellista toimintaani myyn performansseihin liittyviä esinekoosteita (valkoisia posliiniesineitä ja installaatioita).

Gallerioissa ja museoissa teokseni tunnistaa pöydille tehdyistä kauniista kattauksista.

Tekstit ja valokuvat kertovat yleisöni kanssa käymästä kohtaamisesta.

-

Etsin parhaillani taiteelleni galleriaa. Ehkä Suomessa tai Pohjoismaissa on galleria, jolla olisi osaamista käsitetaiteen myymisestä. En koko taiteilijan urani aikana ole myynyt mitään, vaikka kaupallisuus ja taideteosten omistaminen on ollut taiteeni yksi keskeisistä käsitteistä. Olen ollut enemmän kiinnostunut kollaasien tekemisestä kuin kaupallisen kattauksen esittelystä. Kaupallisen gallerian näkökulmasta minä olen varsinainen löytö koska tuotevalikoimassa on vielä koko taiteilijan tuotanto. Viime aikoina ja nyt kun kattaus on jo yli kolmekymmentä porsliinia käsittävä kokonaisuus olen alkanut kiinnostua myös taiteeni kaupallisen puolen esittämisestä, sanoo Väisänen.

Performanssissa tulen paikalle

JP (Juha-Pekka) Väisäselle performanssi tarkoittaa läsnäolon taidetta. Performansseissa Väisänen on tyypillisesti hiljaa kollaasiensa kanssa paikallaan jossain julkisessa tilassa. Taiteilija on istunut esimerkiksi sillan alla Brysselissä 2021, rannalla Sotkamossa 2003 ja liikenneympyrässä Hanoissa 2016 – viimeksi Kristiinankaupungin satamalaiturilla 2023.

-

Kollaasit ovat paperille tallennettua kuvallista ajattelua ja väline kohdata ihmisiä.

Kollaasitekniikka kiinnostaa minua aina uudestaan koska se on sukua elämässä ja esimerkiksi liikenteessä olevalle samanaikaisuudelle. Me voimme opetella liikennesäännöt tai moraalia mutta lopulta aina joku asia yllättää ja se on kiinnostavaa. Kollaaseissa tapahtuu näitä yllätyksiä ja siksi niitä on kiinnostavaa tehdä. Haluan tavoittaa erilaisia maailmankaikkeuden todellisuuksia enkä halua, että raha estää tämän toteutumista.

Arvioisin, että parisataa ihmistä on vienyt ilmaisen kollaasin kadulta kotiin. Näin voi tapahtua, jos on onnekas, sattuu paikalle ja haluaa kollaasin itselleen.

-

Esimerkiksi Helsingissä Malmilla 2018, mies halusi kollaasin kotiinsa ja Dajlassa LänsiSaharassa 2015 naiset ja lapset ottivat mukaansa kollaaseja. Yleisön kohtaamista on myös se, että olen paikalla ilman, että kollaasit vaihtavat omistajaa. Caracasissa Venezuelassa 2022 katukauppiaat, joiden viereen olin kollaaseineni asettunut, eivät ottaneet mukaansa kollaaseja. Katukauppiaat keskustelivat kanssani ja kuvasivat kamerallani performanssia videolle, sanoo Väisänen.

JP (Juha-Pekka) Väisänen sai ennen valmistumistaan Kuvataideakatemiasta (1986–1995) stipendin taidekouluun New Yorkiin (New York State University, Albany). Suurissa amerikkalaisissa taidemuseoissa nähdyt monumentaaliset Clyffort Stillin, Robert Motherwellin ja amerikkalaisten abstraktien ekspressionistien teokset vahvistivat fyysisyydellä ja läsnäolon merkityksellä Väisäsen taiteilijaksi ryhtymistä.

Väisänen kävi USA-stipendimatkalla myös Meksikossa, jossa hän sai lähtemättömän kiinnostuksen Amerikan alkuperäiskansojen kuvallisesta ajattelusta, jossa ei eurooppalaiseen tyyliin tehty rajaa maalaukselle, veistokselle eikä arkkitehtuurille. Meksikolaisen elokuvaohjaaja Paul Leducin Fridaelokuva sai Väisäsen pyrkimään jatko-opintoihin Meksikoon.

-

Pääsin opiskelemaan Meksikoon juuri siihen taidekouluun, jossa Frida Kahlo ja Diego Rivera olivat aikanaan opettaneet. Julkisen taiteen opintojeni inspiroimana kirjoitin Meksikossa manifestin taiteesta, jossa taiteilija tavoittaa seinämaalarin tavoin laajempaa yleisöä. Haluan tavoittaa maailmankaikkeuden erilaisia todellisuuksia ja siksi maalaukseni tai kollaasini eivät ole myytävänä. Manifestini vei ajattelua käsitetaiteen suuntaan. Kehitys ei ollut yllättävää, koska olin opiskellut pitkään Kuvataideakatemiassa suomalaisen käsitetaiteen pioneerin Lauri Anttilan ohjauksessa, sanoo Väisänen.

Juttu performanssista

Kristiinankaupunki - ei mikään riitapaikka Yhdistän kollaaseissa historiallisia suomalaisia sotilaskuvia, majakoita, hevosia, satuloita ja yhdysvaltalaisia cowboyta. Piirrän miehiä intiimeissä tilanteissa, kauneutta ja sodan rumuutta.

Jännittää mitä ihmiset sanovat uusimmista kollaaseistani. Haluan viedä juuri nämä teokset sinne missä ihmisetkin ovat - kadulle.

Minusta tuntuu, että näiden teosten, jos minkä kanssa minun on oltava nyt esillä Suomessa.

Tiedän, että Venäjän aloittama hyökkäys-sota Ukrainaan on saanut monen uskomaan, että Natoon liittyminen takaa Suomelle turvallisuuden. Minun kollaasit eivät usko militarismiin eikä väkivaltaan.

Olen tehnyt kuvia rauhasta aikana, jolloin Suomi liittyi sotilasliitto Natoon. Kollaasini kuvaavat ajankohtaista suomalaista tilannetta. Olemme henkisesti meren pohjassa ja niin hukassa, että pyydämme hädissämme apua jopa cowboylta.

Tiesin, että tänä kesänä matkailisimme Mikan kanssa Länsi-Suomessa. Jotta saatoin järjestää somessa (Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä) kollaasien antopaikasta äänestämisen, pyysin Mikaa kertomaan kolme varmaa vierailukohdetta. Kristiinankaupunki voitti äänestyksen.

Rauma ja Pori jäivät hopealle ja pronssille. Myös Mexico Cityä ja Havannaa äänestettiin, vaikka ne eivät olleet edes ehdokkaina.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Kristiinankaupungissa. Kyselin ystäviltä missä teokset, 62 kehystettyä kollaasia pitäisi esittää. Paikallislehden toimittaja ei heti keksinyt paikkaa kollaasien esittämiselle. Performanssistani. Kristiinankaupungissa kiinnostunut toimittaja ehdotti, että olisin yhteydessä kaupungin matkailunedistämisihmisiin, jotka varmasti osaisivat neuvoa. En haluaisi aina istua torilla. Sattuma saisi päättää esittämispaikan. Olin salaa toivonut, että toimittaja olisi ollut se sattuma. Olin päättänyt, että menen sinne mihin hän ehdottaa. Tärkeää minulle on näkyvillä oleminen. En tarkoituksella halua mennä piiloon tai paikkoihin, jonne ei varmasti kukaan sattumaltakaan eksy. Olen minä sellaisissakin varmaan jo ollut, siltojen alla ja liikenneympyröissä.

Maiju ehdotti Prideilla, että laittaisin teokset esille paikalliseen kalasatamaan. Olimme yhdessä varmoja, että sieltä löytyisi myös valmiit naulat teoksille. Jossainhan kalaverkot kuivataan ja samoissa nauloissa voisi hyvin näyttää myös kollaasit.

Uutiset kertoivat, että Kristiinankaupungin markkinat ovat luultavasti Suomen vanhimmat markkinat ja että tänä vuonna markkinoille saapuu myyjiä ja näytteilleasettajia ulkomailta asti.

Sattuma toi minut keskelle suurta markkinatapahtumaa. Kaupungin sisääntuloväylillä oli liikenteen ohjaajia ja kaikki paikat olivat täynnä autoja. Ihmisvirrat suuntasivat kaupungin keskustaan. Sinne siis.

Tilan etsiminen kaupallisen megatapahtuman kaupungissa on haasteellista. Idyllisiä pikkukatuja oli suljettu liikenteeltä. En halunnut mennä kirkkopuistoon. Se olisi ollut tyhjää ja avointa tilaa.

Melkein päätinkin mennä vanhan kirkkotapulin kiveyksille. Kiersin kaupunkia. Kaupungin laitamilla ei liikkunut kukaan. Uimahallin pihassa tai jääkiekkokaukalossa olisi ollut hyvin tilaa. Palasimme takaisin ytimeen, jossa ohjattiin tarkasti liikkumista. Näin vilahduksen laiturista ja portaista. Sinne!

Kannoin kollaasikassin meren rannalle venelaiturin päähän mustan ankkurin ympärille. Tila oli kuin amfiteatteri, jonka esitystä saattoi seurata mereltä. Hyvä paikka esittää kollaaseja ja olla läsnä vähän kuin markkinoiden marginaalissa.

Lokit kirkuivat. Ihmiset kantoivat ruokia ja tulivat laiturille syömään. Lapset jonottivat huvipuistolaitteisiin. Veneilijöitä telakoitui laituriin. Aurinko porotti ja oli kuuma. Musiikkilavan ohjelma kumisi taustalla. Pikkupojat ajoivat pyörillä pitkin laituria, keulivat ja säikyttelivät heikkohermoisia. Ystävät tapasivat toisiaan, vaihtoivat kuulumisia ja vertailivat markkinalöytöjä.

Minulle tulee filosofinen olo. Kaikki kollaasit ovat esillä. En löytänyt kalasatamaa enkä nauloja kollaasien esittämiseen. Istun laiturin kivellä ja katselen omaa olemistani. Olen hiljaa. Istun liikkumatta paikallani. Annan ihmisten tulla katsomaan, jos siltä tuntuu. En kuuluta itseäni esille.

En ole päälavalla eikä tähän esitykseen myydä lippuja.

Pikkupoika huutaa äidilleen ”Titta fina tavlor” (katso hienoja tauluja). Kaksi naista tulee katsomaan kollaaseja tarkemmin. Ovat hiljaa ja hymyilevät. Yksi mustiin pukeutunut iso mies tarkastelee pitkään teoksia. Laittaa välillä toisen käden auringon suojaksi. ”Ai siellähän on joku. Luultiin että miten on uskallettu jättää vartioimatta. On varmaan kuuma kivi istua” sanoo vanha pariskunta minulle. Kerron pariskunnalle, että paikka on erittäin hyvä ja että on ihanaa, kun on kuuma. Kysyn tietävätkö he laiturialueen nimeä. Mies kertoo tarinan riitapaikasta. ”Tälle alueelle piti pystyttää oikein hieno purjehdusmonumentti, mutta siitä tuli riitaa” sanoo mies. Minä kauhistelen, että tuli asetuttua oikein riitapaikalle. Nainen lohduttaa, että ei tämä enää mikään riitapaikka ole.

Olen läsnä, näkyvillä ja esillä – Kristiinankaupungissa. Keskustelen ihmisten kanssa. Katson suoraan silmiin. Välillä istun selin ihmisvilinään ja katselen merelle – samaan suuntaan minne kollaasitkin katsovat. Otan tästä tilanteesta valokuvia ja videoita. Tallennan tapahtuman ääniä ja mietin omaa paikkaani. Jos ihmiset olisivat markkinakiireiltään sattumalta huomanneet minun kollaasini olisiko paikalla tullut riitaa – tulkinnoista, painotuksista, mielipiteistä, sodasta ja rauhasta?

Juttu kollaaseista Hulluuden monumentti

Kesällä (2022) kierrettiin Mikan kanssa kaikki saaret. Oli ihanan kuumaa. Ostin ruokasoodaa ja ripottelin sitä koko kesän jalkateriini. Enkä enää edes muista miksi joka aamu, kun lähdimme eteenpäin ensimmäiseksi kaadoin isosta purkista soodaa jaloille ja kenkiin.

Mannerheim sotilaineen on taas liikkeellä. Sen jalat kutiaa. Siinä on jotain maskuliinista ja surullista - kiihottavaa ja kamalaa. Fetissille etsitään oikeaa asentoa. Tykkejä ja aseita, ohjuksia ja tutkia. Lihaksikas hevonen asettelee kavioitansa. Ratsuhevonen. Sotaratsu. Ihailun kohde ja suomalainen sotilas.

Yksin en pääsisi eteenpäin. Otan kaksin käsi Mikan olkapäistä kiinni. Mennään yhdessä Skällskärin pirunpeltojen läpi. Noustaan kallioille. Vimma pakotti ulkosaariston uloimpaan. Äären ääreen.

Göranin turvapaikkaan.

Göran rakensi itselleen turvapaikan Ahvenanmaan ulkosaariston viimeiselle saarelle. Isä hylkäsi rahalla Göranin pois läheltään. Göran oli seurapiiri-ihminen. On ihanaa olla kaiken keskellä ja on ylellistä siirtyä jonnekin missä ei ole ketään tai mitään.

Miten kauas pitää mennä, että saa olla rauhassa? Löytääkö kaukaa itsensä? Loppuuko ääretön itsensä alkuun? Ainakin laineet lyövät rantaan. Siniset laineet. Luodot makailevat meressä. Tuuli.

Joku ihmeen järjestys. Pirunpellon kaikki kivet. Horisontista kasvavat uudet saaret. Miksi on aina päästävä seuraavaan paikkaan. Enkö koskaan ole perillä?

Minun turvapaikkani on Mikan olkapäillä. Se on yhtäaikaisessa hengittämisessä. Se on siinä tiedossa, että en kaadu, vaan pääsen perille. Minulla on tilaa onnistua. Turvapaikkani nimi on luottamus. Eriväriset laineet ja kutiavan kehoni ääriviivat lyövät luottamuksen rantaan, niin kuin meri ympäröi saaren jokaisen vartaloviivan. Mikan olkapäille, pitkin pirunpeltoja, Skällskärin luodon kivisiin syvänteisiin ja kaikista herkimpiin onkaloihin, ulottuvat laineet.

Keskellä merta on majakka. Miesten välillä on sotilastekninen tila. Kutiavat miehet. Aseet käsissä.

Puolustusliitto. Aallot koskettelevat majakoita kuin miehet toistensa ääriä. Valo surffaa aalloilla.

Jos kaikki maailman majakoiden valot sammutettaisiin, ajaisivat laivat karille, eivät pääsisi perille, merimiehet hukkuisivat meren pohjiin ja olisimme hukassa. Olemme tänään surullisia. Olemme hukassa. Pelkäämme pohjassa.

Olemme käsi kädessä, kädet aseita täynnä, meren pohjassa. Pohjamudissa. Pinnalla meitä ei enää ole, tai olemme vain niiden mielessä, jotka rakastivat joskus meitä, ennen matkaa, joka päättyi, kun kaikkien maailman majakoiden valot sammutettiin, kun me haaksirikkouduimme, kun me hukuimme meren pohjiin, kun lakkasimme surffaamasta aalloilla ja kun painuimme pohjiin.

Lassoan itseni sinuun. Rakastan sinua, cowboy. Jostainhan minun on saatava turvaa, koska pelkään. Pohjamudissa ei näe hyvin. Ahdistaa. Pyydän nyt yksinkertaisesti, että pelastat minut!

Meidän yhteisestä tekemisestämme ja olemisestamme jää ilmaan värikästä korallia. Elävää kirjavaa kiveä.

Nahkasaappaiden ääni ihmettelee sydämeni lyöntejä. Alistaminen ja valloitus, sota ja väkivalta tuntuvat saarien nimiltä tällä risteilyllä, jossa me voimme vain haaksirikkoutua. Tämä ei pääty hyvin.

Cowboy, sinun hevosellasi on hyvä satula. Hevosesi tottelee ruoskaasi. Tiedät, että meitä pelottaa.

Pyydämme nyt vain, että sinä, Cowboy pelastat meidät. Emme pyydä muuta.

Hevosesi kaviot rakastavat sotilaittesi saappaiden ääntä. Tiedät, että valehtelemme itsellemme. ihan tosissaan, maalaamme mustan valkeaksi, sodan rauhaksi ja hyökkäyksen puolustukseksi.

Kaikki tietää sen, että aina pieneksi hetkeksi voimme luottaa siihen, että elämä kantaa, ja todella uskommekin sen, ja samalla suunnittelemme tämän kaiken tuhoa.

Sinä, minä ja sotilas olemme kuolettavan vaarallisia. Totuutemme on, että näissä olosuhteissa ei voi tehdä mitään muuta. Me olemme maailman suurin huijaus; sinä, minä ja cowboy. Hulluuden monumentilla pitää olla tekijänsä, mutta, että se olemme me, niin en ihan oikeasti ymmärrä.

Ainoat eloon jääneet todistajat olemme me; sinä, minä ja majakka.

Intallaatiossa esillä JP (Juha-Pekka) Väisäsen performanssien mukaan nimettyjä porsliiniesineitä.

Kuva JPVäisänen2022

Manifesti ( päivitetty 29.6.2023) Olen päättänyt olla myymättä kollaasejani. Annan ne ihmisille, joille ne eivät merkitse taloudellista sijoitusta. Haluan, että taiteeni tavoittavat ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet taidetta omakseen, tai joilla ei ole ollut varaa taiteeseen.

Taide näyttäytyy usein vain taloudellisen sijoituksen kohteena. Usein taide suljetaan ulos elävästä elämästä kassaholveihin ja kalliiden pääsymaksujen rajoittamiin museoihin.

Taiteilijan tulee saada palkkaa työstään. Minä en myy kollaasejani. Otan valokuvan siitä tapahtumasta jossa teokseni siirtyvät uusille omistajilleen antotapahtumissa – kun annan ne pois ilmaiseksi. Valokuvista ja tapahtumapaikan mukaan merkittyjen posliiniesineiden kattauksista syntyy uusi käsitetaiteellinen teos. Näissä kattauksissa tulee esille taiteen omistamisen ja kaupallisuuden rakenteet sekä ajatukseni taiteilijan roolista. Kattaukset esitetään taideinstituutiossa ja ne ovat myytävänä. Samalla käynnistyy keskustelu taiteen merkityksestä ja syntyy yhteys toisiin taiteilijoihin, mediaan, kritiikkiin ja taiteen ostajiin.

Koska raha ei rajoita taiteeni pääsyä katsoja luo tavoittaa se laajemmin maailmankaikkeuden erilaiset todellisuudet ja on kansan omaisuutta. Satunnaisissa paikoissa eri maissa kollaasieni uudet omistajat saavat kutsun keskusteluun kanssani ja halutessaan omistukseensa taideteoksen.

Taideinstituution sisällä esitettyjen käsitteellisten kattausten ostajat saavat vastineen rahoilleen.