Page 1

Katse Kevät 2015

°° ° I

SA O IN G N PU AU K E D I TA

ES R O VU

° °°

IN K I N N A

KA O U R I KK N JE

AL A IV T S FE O N U R

° °S A

N N I

SE PP O

°K

IR SI

KU N N AS

°V

Ta m p e r e l a i n e n k u l t t u u r i l e h t i

EL IM AT TI

SA AR EL A

°J

YR KI

VA IN O N EN

°V

IU LU N RA KE N TA JA


Yleisö

Emergenza-bändikilpailun ensimmäinen karsinta 13.03.2015 kuva: anni reenpää

2

KATSE Kevät 2015


Yleisö Yleisö

KATSE Kevät 2015

3


Katse kevät 2015 Pääkirjoitus Tässä Katseessa kulttuuri kaupungissa on vahva teema. Lehteen on päässyt Tampereen Tammelasta Annikin puutalokortteli, joka tarjoaa taas tänä kesänä majan runofestivaalille. Mukana on myös kaksijakoinen Vuores, joka edustaa saman aikaisesti vanhaa ja uutta. Valokuvataiteilija Sanni Sepon haastattelu aiheutti joukoissamme haikeutta. TR1 Taidehallin lopetettua toimintansa Finlaysonin alueella Tampereen keskusta on yhtä tunnelmallista näyttelytilaa köyhempi. Kangasala-talo, jossa Sepon valokuvanäyttely on kesän ajan esillä, tuo hienolla tavalla taidetta Tampereen ympäryskuntiin. Se ei kuitenkaan täysin voi korvata TR1 Taidehallia näyttelytilana. Onneksi näyttää siltä, ettei kulttuuri ole katoamassa kaupungista kokonaan. Katsetta tehdessä ideoita piisasi ja saimme lehteemme monipuolisen kattauksen tekijöitä kulttuurin eri osa-alueilta.

Juha Suonpään tilalla taide ja asuinympäristö yhdistyvät. s.11 kuva: usva torkki

Noora Vilén Art director

KATSE KEVÄT 2015 Numero 1/2015, 12. vuosikerta ISSN 1795-3642 (painettu) ISSN 1798-8675 (verkkolehti)

toimitussihteeri

kansi

yhteystiedot

Veera Hongisto

Kuva: Veera Hongisto

kirjoittajat, kuvaajat

Taitto: Noora Viléno

vastaava päätoimittaja

ja taittajat

julkaisija

Anssi Männistö, yliopistonlehtori

Kuvajournalismin II vsk: Veera Hongisto, Anni Reenpää, Sara Reijonen, Usva Torkki, Satumaari Ventelä, Silja Viitala, Noora Vilén

TAY / Viestinnän, median ja teatterin yksikkö

TAY / CMT / Katse, Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, katse@uta.fi, 050 420 1492 www.katse.uta.fi, www.facebook.com/ kuva­journalismi

toimituspäällikkö

Laura Vuoma art director

Noora Vilén

4

KATSE Kevät 2015

painopaikka

Juvenes Print kiitokset

Jussi Kiiskilä

kuvajournalismin opetus

www.uta.fi/cmt/kuvajournalismi www.kuvajournalismi.fi


Sisällys

6 VIULUVERSTAALLA Rakkaudesta yksityiskohtiin.

8 SYKE

Katseen tekijät antautuivat vallan pauloihin.

10 TRIKKAAJA KOKEE Veli-Matti Saarela haaveilee triplavoltista taaksepäin.

24 AMMATTINA RUOKA Amerikkalaista ruokaa voi tehdä monella tavalla.

Café Pispalassa jenkkiruoka näyttää tältä. s.24 kuva: sara reijonen

SANA

9 ANNIKIN ISÄ

Simo Ollila kertoo, miten Annikin runofestivaali sai alkunsa.

26 4 ESINETTÄ

Tamperelaiskirjailijat esittelevät muistiinpanovälineensä.

11 ON TAIDETTA JA TAIDETTA Vuoreksessa kaksi erilaista maailmaa kohtaavat.

18 RAKKAUDESTA VEHREÄÄN

Katse tapasi Kirsi Kunnaksen. s.26 kuva: anni reenpää

Sanni Seppo viettää vapun Saharassa. Lue lisää taiteilijan haastattelusta.

KUVA

KEHO ÄÄNI

Sisällys

27 KANGAS VIE DOJOLLE Kuvakandi näyttää miekanvetoa ja figuureita.

KATSE Kevät 2015

5


Ateljee

n ilijaa e t i a ess ät Päivöhuone via ty ku i sää f i so l uta. Kat katse.

Karin Grobel-Eneh, viulunrakentaja teksti: satumaari ventelä kuvat: satumaari ventelä ja usva torkki taitto: veera hongisto

työhuoneeni on

suuri osa elämääni.

jos en olisi viulunrakentaja , mielestäni viulun pitää olla palkitsevaa on ,

päivän kaunein hetki on

KATSE Kevät 2015

kaunis niin ääneltään kuin muodoltaankin.

kun kuukauden työnteon jälkeen pääsee pitämään valmista viulua käsissään. inspiroidun

6

en tiedä mitä tekisin.

musiikista ja erityisesti viulun äänestä.

aamulla, kun valmistaudun tulevaan päivään hyvän aamupalan äärellä.


Ateljee

KATSE Kev채t 2015

7


Syke

Sykähdyttäviä valtapelejä

Katseen tekijät alistuivat kulttuurin vallalle.

Tampere-talossa

grafiikka: noora vilén testaajat: satumaari ventelä, noora vilén, silja viitala, usva torkki

8

KATSE Kevät 2015


Henkilö

Tapahtumia talkoohengellä Simo Ollilalle Annikin Runofestivaali on elämäntapa.

Keittiön ikkunasta avautuu näkymä sisäpihalle, jota ympäröivät yli satavuotiaat puutalot ja parisenkymmentä kotia. Simo Ollila järjestää tänäkin kesänä Annikin Runofestivaalin kotipihalleen, Annikin puutalokortteliin. Ensimmäinen runofestivaali järjestettiin vuonna 2003. Idea Annikin Runofestivaaliin kumpusi puutalokorttelin talkoohengestä, yhteisöllisyydestä ja pitkästä tapahtumaperinteestä. ”Ajatus oli että tämä olisi kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Tapahtumien kautta voitaisiin jakaa tätä ainutlaatuista miljöötä,” Ollila kertoo. Yhdessä ystävänsä, runoilija J.K. Ihalaisen kanssa Ollila ryhtyi ideoimaan festivaalia. ”Ihalaisella oli suhteet runoilijoihin ja minulla kokemus tapahtumien järjestämisestä korttelissa,” Ollila sanoo. Nyt he tekevät töitä festivaalin parissa yhdeksän kuukautta vuodesta. Mukana järjestämässä on myös korttelin asukkaita ja muita vapaaehtoisia. Tämän vuoden teema ”Syntyjä syviä” esittelee sekä kansanrunoutta, että nykypäivän uutta tuotantoa. Pienibudjettisen festivaalin opiskelijaliput maksavat kuusi euroa. Festivaali on paljolti apurahojen varassa, eivätkä järjestäjät

Annikin runofestivaali mitä ?

Lähes 20 esiintyjän voimin runoutta, kuvataidetta ja musiikkia Annikin puutalokorttelissa, Tampereen Tammelassa milloin ? 6.6.2015 miten ? Asukkaiden ja vapaaehtoisten yhteisvoimin missä ?

saa rupeamasta palkkaa. Miten tällaista jaksaa tehdä huvikseen? ”Aina pitää etsiä uusia suuntia, jotta homma pysyy mielenkiintoisena itselle ja yleisölle. Jos tämä olisi tylsää, pitäisi saada palkkaa. Tästä on kehittynyt elämäntapa ja sen kautta olen oppinut ammattinikin.

Jaksamme talkoilla, koska niin monet ihmiset tuntuvat rakastavan tätä festivaalia todella paljon,” Ollila sanoo. teksti ja kuvat: anni reenpää taitto: usva torkki

KATSE Kevät 2015

9


Tekijä kokee

Temppuillen kohti tavoitteita Veli-Matti Saarela haluaa trikata työkseen.

teksti ja kuva: noora vilén taitto: usva torkki

Viimeksi nauroin

Viimeksi itkin

Rakastan

tänä aamuna editoidessani videota, jossa olen potkivinani kierrepotkuilla pullia alkeiskurssilaisten lasten suihin kaverini kädestä. Oli huvittavaa katsoa lapsia suut ammollaan odottamassa pullaa suuhunsa.

kun kuulin, että ystäväni äiti oli menehtynyt. Se pisti ajattelemaan omaa suhdettani vanhempiini ja läheisiini.

perheeni ja läheisteni lisäksi trikkaamista. Trikkaamisen kautta olen löytänyt oman tapani tehdä ja treenata. Rakastan trikkaamisessa myös lajiyhteisöä. Olen voinut tutustua ihmisiin ympäri maailmaa.

Pelkään ettei minulla joku päivä olisikaan tavoitteita, joiden toteuttamiseen voisin pyrkiä. On pelottavaa vain ajelehtia elämässä tietämättä, mitä kohti on menossa ja minkä eteen on tekemässä töitä.

Odotan että pääsen elättämään itseni trikkaamalla. Varsinkin viimeisen vuoden aikana uskoni siihen, että tämän askeleen voi ottaa, on kasvanut, sillä töitä on hyvin tarjolla.

Unelmoin että pääsisin kisaamaan nuorempaa trikkaajaa vastaan merkittävän kilpailun finaalissa ja häviäisin hänelle, vaikka pistäisin kaikki taitoni peliin. Seuraavan sukupolven tulee olla aina hieman hurjempi ja parempi.

Haluaisin pystyä tekemään triplavoltin taaksepäin. Onnistuneista tempuista mieleeni on jäänyt tuplavoltti yhdeltä jalalta kokokierteellä eli cork-in back-out.

Veli-Matti Saarela, 22 tamperelainen. liiketaloutta TAMKissa. aloitti trikkaamisen 12-vuotiaana naapurin näyttämän videon innoittamana. rooli Parsifal-esityksessä Tampere-talolla. Lisäksi satoja esityksiä Suomessa sekä rooleja mainoksissa ja tanssivideoissa. trikkaus on moderni akrobatian muoto, jossa tehdään näyttäviä potkuja, voltteja ja kierteitä, joihin on otettu vaikutteita esimerkiksi voimistelusta, taistelulajeista ja breakdancesta. paljasjalkainen opiskelee

10

KATSE Kevät 2015


Reportaasi

teksti ja Kuvat: Satumaari ventelä ja usva torkki Taitto: silja viitala

Tarina kahdesta kaupungista taide piristää rakennusten seiniä ja pihoja vuoreksen uudessa kaupunginosassa. läheisellä anniston tilalla taide ei ole näyttely vaan elämäntyyli. mitä tapahtuu, kun pysäyttämätön voima kohtaa järkähtämättömän esteen?

KATSE Kevät 2015

11


Reportaasi

Jenni ja Nooa Pitkänen odottavat bussia Vuoreksen Puistokadun varressa. Asuinaluetta rakennetaan vielä vuosia.

Osa I Maaliskuisena iltapäivänä Vuoreksen yllä lepää kylmä sumu. Päätien varrella rakennetaan. Nostokurjet kyntävät utuista taivasta ja paljaalla hakkuuaukiolla kaivinkone sommittelee räjäytysmattoja lumen läikittämään maahan. Tämä on Tampereen uusi taidekaupunginosa, jossa sitä esittelevien nettisivujen mukaan yhdistyvät luonnonläheisyys, laadukas arkkitehtuuri, ekologisuus ja uusimmat tekniset ratkaisut. Vuores levittäytyy myös Lempäälän puolelle ja kaupunkien välistä yhteishanketta on hehkutettu ainutlaatuisena. Muutos on ollut täällä kiireinen ja väsymätön. Siitä todistavat kaadettujen puunrunkojen ruumiinvalvojaiset tienpientareilla. Vuoresta alettiin rakentaa vuonna 2008. Vuonna 2020 sen pitäisi olla 14 000:n asukkaan ”pikkukaupunki”. Vielä ei kaduilla kuhina käy. Kylänraitti on unelias. Väripilkun harmauteen tuo bussia odotteleva Jenni Pitkänen punaisessa päällystakissaan. Äiti ja rattaissa istuva Nooa-poika ovat asuneet Vuoreksessa puolitoista vuotta. Perhe on viihtynyt, eikä ihme. Alue on räätälöity juuri heidän kaltaisilleen; löytyy päiväkoti, koulu, leikkipaikkoja ja hyvät yhteydet keskikaupungille.

12

KATSE Kevät 2015

Vuoreksen brändi on rakennettu taiteen ja luonnon ympärille. Sankka kuusikko siintää joka ilmansuunnassa, mutta rakennusten välissä näkyy vain muutama orpo puu. Kaupunginosan hermokeskuksen, Vuores-talon, takaa aukeaa lumen peittämä näkymä. Tämä autio aava on Keskuspuisto. Heinäkuisessa ilta-auringossa sen pienet purot ja tulvaniityt ovat epäilemättä viehättäviä, mutta kevään kylmässä valossa maisema on kolkko. Näköpiirin reunalla taivaltaa yksinäinen koiranulkoiluttaja. Keskuspuistoon vievää kävelytietä reunustaa TAMKin opiskelijoiden tekemä näyttävä taideaita. Koristuksia löytyy myös talojen seinistä ja pihoilta. Illan hämärtyessä vuoreslaisten tietä valaisee valotaide. Vuoden 2012 asuntomessualueen, Virolaisen, katujen varret on valjastettu galleriatilaksi valokuvanäyttelylle. Juha Suonpään mustavalkokuvissa näkyy luonnontilainen Vuores sähkökaappien kylkiin liimattuna. Teokset toimivat kirjaimellisina ikkunoina menneisyyteen, sillä ne seisovat samoilla sijoilla, joissa Suonpää on aikoinaan kuvat ottanut. Maisema varpuspöllön pesän ympärillä on muuttunut kovin.


Reportaasi

”Muutoksesta todistavat kaadettujen puunrunkojen ruumiinvalvojaiset tienpientareilla.”

Puuvanhusten tilalla kohoavat nyt nostokurjet.

KATSE Kevät 2015

13


Reportaasi

Parinsadan metrin päässä Suonpään tilasta avautuu Vuoreksen uusi keskusta.

Suonpää työstää valokuvakirjaansa Anniston tuvan pöydän ääressä. Perheen sukutila meinattiin jyrätä uuden asuinalueen tieltä, joten Suonpää ryhtyi taistelemaan tilan puolesta.

14

KATSE Kevät 2015


Reportaasi

Päätien varressa räjäytetään kalliota uusien rakennusten tieltä. Alue oli ennen soista ja mäkistä metsämaata.

Vuoreksen markkinoinnissa korostuu luonnonläheisyys. Metsää ei uusien talojen tieltä kuitenkaan ole juuri säästetty.

”Siinä on aika surutyömäinen vire. Ikään kuin yritetään elvyttää se luonto takaisin, kun se on ensin pyyhkäisty pois.” - Juha Suonpää

Vuoreksessa taidetta on esimerkiksi talojen julkisivuissa.

KATSE Kevät 2015

15


Reportaasi

Osa II Vuoresta viistävältä Ruskontieltä lähtee metsän halki polku, jota pitkin pääsee parissa minuutissa uuden kaupunginosan vastakohtaan. Metsänrajasta avautuu vanha maatila. Jalkojen alla lätsähtää hevosenlantaa ja neljä erikokoista koiraa juoksentelee ja haukkuu pihalla. Pihaan kantautuu rekkojen häly. Aurinko siivilöityy islanninhevoskaksikon ja maatalon ylle. Talon kuistilta kurkistaa valokuvaaja Juha Suonpää. Hän on yksi muutamasta kymmenestä vanhan Vuoreksen puolella asuvista. Suonpää on tullut tunnetuksi perinteisen Vuoreksen puolustajana. Hän on tehnyt alueesta esimerkiksi dokumenttielokuvan ja valokuvasarjoja. Suonpään perhe muutti Anniston taloon vuonna 1997, kun Vuoreksen alue oli vielä soista metsää. Suonpää rakentaa pihapiiriä taiteen sääntöjen mukaan, mutta eri tavoin kuin uuden Vuoreksen asuinalueella. Vanhassa Vuoreksessa taide muodostuu pitkän kaavan kautta, pihalta löytyvien koiranhautojen tai omenapuiden muodossa. Taidetta ei erota arjen näkymästä, vaan se on pihan eläimissä, historiassa ja estetiikassa. ”Välillä pitää vähän nipistää itseään, että huomaa taiteen”, Suonpää sanoo.

Tila muodostuu väljästi ja luonto on sen sisässä, ei jossakin ulkopuolella. Maisemaa muokataan rautakangen tarkkuudella, sen perusteella, jaksaako pihalla olevaa kiveä siirtää vai ei. Päätöksiä harkitaan pitkään; kuistin laajennusta suunniteltiin viisitoista vuotta. Uusi Vuores taas on Suonpään mukaan kuin avaruudesta pudonnut. Ennen Vuoreskeskuksen kohdalla laidunsi hirviä ja palokärjet rummuttivat, mutta nyt kaikki on laitettu sileäksi ja rakennettu sitten uudestaan. Se on rakennusteknisesti halvinta, mutta myös hävittää kaiken pitkäikäisen. ”Siinä on aika surutyömäinen vire. Ikään kuin yritetään elvyttää se luonto takaisin, kun se on ensin pyyhkäisty pois”, Suonpää toteaa. Tuodakseen uuden ja vanhan Vuoreksen yhteen Suonpää työstää nyt valokuvakirjaa uuden ja vanhan kohtaamisesta. Ensimmäinen kuva on arkistokuva viime vuosisadan alusta, ja Suonpää tarttuu kameraan yhä usein taltioidakseen Vuoreksen historiaa. Suonpään tavoite on avata vuoreslaisille paikan historiaa ja olemusta. Lähtökohtaisesti vanha ja uusi ovat erillään, mutta Suonpää haluaa rakentaa virtuaalisen sillan aluetta jakavan maantien ylitse. ”Me rakennamme oman elämämme, mutta Vuoreksessa se on valmiiksi rakennettu”, Suonpää summaa.

”Uusi Vuores on kuin avaruudesta pudonnut.”

Suonpää tekee valokuvakirjaa Vuoreksen muutoksesta. Vuoreskeskuksen kohdalla laidunsi ennen hirviä.

16

KATSE Kevät 2015


Reportaasi

Suonpäät saavat kanamunat oman tilan tuotannosta, vaikka ketut ovat popsineet pulskimmat siivekkäät suihinsa.

Pihapiirissä käyskentelevät islanninhevoset kuuluvat maisemaan.

Anniston tilan pihapiiri muodostuu useista vanhoista rakennuksista, kuten hirsiaitasta ja hevosten pihattona toimivasta navetasta. Uusi Vuores levittäytyy tulevaisuudessa myös tilan ympärille, johon on kaavoitettu rakennuksia.

KATSE Kevät 2015

17


Päähenkilö

VALOKUVATAITEILIJA RAKASTAA IHMISTÄ JA LUONTOA Teksti: Silja viitala Kuvat: veera hongisto ja silja viitala Taitto: Anni reenpää

Sanni Seppo on utelias. Hän lähestyy ihmistä kameran kanssa ja rakastaa ympäristöään. Katse tapasi helsinkiläistaiteilijan, joka harrastaa palstaviljelyä ja tahtoo herättää keskustelua valokuvan uusista sisällöistä. Helsingin Haagassa, korkean mäen päällä, taivasta tavoittelee valtava sininen puutalo. Talossa asuu kuusi perhettä, heidän joukossaan valokuvataitelija Sanni Seppo. Kiviportaat ylös ja koputus oveen. Tulijoita vastaan juoksee Lempi, Sepon ihmisrakas alankopaimenkoira. Seppo ja Lempi toivottavat vieraat tervetulleiksi ja taiteilija itse tarjoaa teetä. Kaksikerroksinen asunto on selvästi luovan ihmisen koti. Kasveja on seinillä, pöydillä ja lattialla. Tekstiilit ovat värikkäitä, tavarat näyttävät siltä, että niillä on tarina ja ikkunoista tulvii valoa sisään. Sepon ja Lempin lisäksi sininen talo on sekä Sepon nuoremman tyttären että ystävän lukiolaistytön koti. Sanni Seppo päätyi opiskelemaan valokuvausta monen mutkan kautta. Valmistuttuaan ylioppilaaksi hän halusi mat-

18

KATSE Kevät 2015

kustella ja taltioida näkemäänsä. ”Alkuun kannoin mukanani helvetin raskasta öljyväripalettia ja maalasin muotokuvia. Sitten menin iltakouluun, jossa opiskelin kuvanveistoa ja maalausta.” Eräs ilta viikosta jäi vapaaksi, ja Seppo päätti ottaa siihen tylsänkuuloisen fototekniikka-kurssin. ”Sen jälkeen en tehnyt muuta, ja pian hainkin sekä Taideteolliseen korkeakouluun että Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan valokuvausta. Pääsin molempiin, mutta valitsin TAIKin”, Seppo kertoo. Opiskellessa vierähti kymmenen vuotta. Välissä Seppo ehti muun muassa asua pari vuotta Espanjassa ja työskennellä kauppahallissa vihannestiskillä. Vuonna 1993 äitiyslomalla ollut Seppo valmistui laman keskellä taiteen maisteriksi. Hän ei muista olleensa tilanteesta huolestunut.


Vihreytt채 rakastava Sanni Seppo on dokumentoinut muun muassa palstaviljely채 ja mets채n henkisyytt채. Kuvateos: Veera Hongisto


Päähenkilö

Sanni Seppo ei halua arvioida kehittymistään taitelijana. Hänen mielestään sen voi jättää muille.

Lehdet, joihin Seppo soitteli kyselläkseen töitä, olivat huonossa jamassa. Siihen aikaan valokuvataiteilijaksi ryhtymistä ei pidetty vaihtoehtona. Taiteilija teki siis kuvatoimittajan, opettajan ja freelancerin töitä sekä taittokeikkoja. ”Valmistuessani ajattelin, että saan leivän muutenkin kuin valokuvaamalla. Ajattelin, että valokuva on ilmaisu- ja kerrontatapa, ja se riittää.” Mieluiten Sanni Seppo kuvaa ihmisiä. Jaetulla ykkössijalla on metsä. Ihmisten kanssa saa olla kontaktissa, erämaissa voi olla yksin. Seppo ei pidä kuvattavien ohjailusta, vaan mieluummin antaa heille aikaa. Ja kun jaksaa odottaa, jossain vaiheessa tapahtuu hyvin todennäköisesti jotain kuvauksellista. ”Jos haluaa saada ihmisen rennoksi kameran edessä, pitää olla itsekin rauhallinen. Kun tietää, mitä tekee ja on itsevarma, kuvattavan luottamus kameraa kohti kasvaa.”

20

KATSE Kevät 2015

Seppo on tehnyt valokuvataidetta pitkään, jo 1980-luvulta lähtien. Mitä mieltä taiteilija on alansa kehityksestä ja nykyaikaisesta valokuvasta? ”Taiteen teko on muuttunut hirveästi. Valokuvan arvostus muiden kuvataiteiden parissa on vahva, eikä sen asemaa tarvitse enää perustella. Kun aloitin, kaikki tehtiin alusta asti itse ja pienellä budjetilla. Silloin kokonaisuus, koko näyttely oli osa taiteellista prosessia. Ilmaisu lähti aihevalinnasta ja päättyi töiden ripustukseen. Nyt tuntuu siltä, että ilmaisu loppuu kuvan ottamisen jälkeen. Vedostus ei ole enää samalla tavalla luova prosessi. Toiset taiteilijat ulkoistavat nykyään jälkikäsittelynkin.” Seppo on silti myös sitä mieltä, että Suomessa on paljon hyviä kuvajournalisteja. Taiteen ja journalismin kentällä tähdeksi nousee aina muutama tekijä kerrallaan, mutta sivummalla julkisuudesta on paljon hienoja kuvaajia.


Päähenkilö

Puoli vuotta sitten tamperelaisesta Backlight-valokuvakeskuksesta otettiin yhteyttä Seppoon. Hänen palstaviljelyä do-

”Kun jaksaa odottaa, jossain vaiheessa tapahtuu hyvin todennäköisesti jotain kuvauksellista.” kumentoivat kuvansa haluttiin näyttelyksi Kangasala-taloon. Palstaviljely on Sepolle rakas harrastus, jonka parissa hän on puuhannut yli 20 vuotta. Oma palsta on taiteilijalle rentoutumis-

paikka, jossa ollaan kädet mullassa siementen, ei kameran kanssa. Omalta viljelmältä heräsi kuitenkin ajatus tutkia aihetta linssin läpi. ”Palstat ovat keskellä kaupunkia, mutta ihmiset saattavat olla siellä puolialasti. Palstoilla on näkymättömät seinät. Jokainen tekee palstastaan paikan, jossa viihtyy. Se on omanlaistaan ympäristötaidetta, kun rivit kulkevat spiraalina tai palstalla on suihku.” Seppo tahtookin kertoa kuvillaan erilaisesta kaupunkikulttuurista. Kiireiselle palstat tuovat levon ja esimerkiksi eläkeläisille sisältöä elämään. Keidas kaupungin keskellä palvelee käyttäjiä eri tavoin. Kesällä Seppo aikoo jatkaa samojen teemojen parissa. Kivinokan siirtolapuutarha Helsingissä kiinnostaa Seppoa kuvausmielessä, ja palstaviljelykin tulee pysymään aihelistalla. Tämän Katseen ilmestyessä Sanni Seppo on pakolaisleirillä Länsi-Saharassa. Matkaan lähtee myös Sepon Moskovassa journalismia opiskeleva tytär. Tarkoituksena on pitää työpajoja, digitoida

KATSE Kevät 2015

21


Päähenkilö

22

KATSE Kevät 2015


Päähenkilö

Sanni Seppo on asunut Haagan alueella jo 22 vuotta.

pakolaisleirillä asuvan valokuvaaja Mohamed Mouloudin teoksia ja tehdä omia projekteja. Työn tuloksia tullaan näkemään vuoden 2016 Poliittisen valokuvan festivaaleilla. Seppo on kolmivuotisen festivaalin taiteellinen johtaja ja osa järjestävää työryhmää. ”Valokuvajournalismin ja -taiteen väliin jää paljon teoksia, jotka eivät kuulu kumpaankaan ryhmään kunnolla”, Seppo sanoo. Yksi taiteilijan tavoitteista onkin nostaa kahden genren hybridin asemaa ja siitä käytävän keskustelun määrää. Poliittisen valokuvan festivaali on yksi keino saavuttaa tavoite. Tulevaisuudessa Seppo toivoo voivansa tehdä muutamia elokuvia sekä jatkaa työtään ympäristönsuojelun ja kaupunkikulttuurin teemojen ympärillä. ”Ja pitää kunnosta ja terveydestä huolta, jotta jaksan tehdä kaiken mitä tahdon!” Sanni Sepon Palsta-valokuvanäyttely Kangasala-talossa 2.6.–27.6. Vapaa pääsy.

KATSE Kevät 2015

23


5

5 kysymystä

kysymystä yrittäjyydestä ravintola-alalla

teksti ja kuvat: sara reijonen ja noora vilén taitto ja grafiikka: sara reijonen

Mikko Salminen, 33, ravintolapäällikkö Työskennellyt McDonald’sissa 11 vuotta. Koulutukseltaan liikunnanohjaaja.

Vesa Leppälä, 57, kokki ja yrittäjä Työskennellyt ravintolaalalla ympäri maailman vuodesta 1976. Oma ravintola, Café Pispala, täyttää heinäkuussa vuoden.

24

KATSE Kevät 2015


5 kysymystä Ovatko tutut maut ja konsepti ainoa tapa menestyä tässä taloustilanteessa? V: Ei. Itse teen juuri sellaista, mitä monikaan ei aikaisemmin ole tehnyt. Kaikki ei ole minullekaan tuttua tai varmaa ennen kuin kokeilen, toimivatko esimerkiksi jotkut raaka-aineet keskenään. Listat vaihtuvat koko ajan, mikä on myös haastavaa. Näin työskentely on vapaata ja pitää virkeänä. M: Ei varmastikaan ainoa, mutta sanoisin, että brändi on meille tuki ja turva. Asiakkaat eivät unohda meitä, mikä tuo vakautta. Omasta kokemuksesta voin myös sanoa, että kaltaisillamme halvemmilla ravintoloilla menee jopa hieman paremmin silloin, kun kansantaloudella menee huonosti. Ihmiset syövät taloustilanteesta riippumatta ulkona. He tinkivät ennemmin ruoan hinnasta kuin jättävät kokonaan käymättä ravintolassa. Voiko luovuus kukkia vain fine dining -ravintoloiden keittiössä? V: Ei missään nimessä. Olen ollut yli 30 vuotta alan eri paikoissa töissä. Kun olin fine dining -keittiömestarina Yhdysvalloissa, saimme tehdä melkein mitä tahansa ja käyttää mielikuvitusta. Se oli tietysti kivaa, mutta myös pikaruoka voi olla hyvä tapa toteuttaa itseään, jos ei ole sitoutunut franchisingiin. Tietysti aina pystyy paikasta riippuen luomaan määrätynlaisen fiiliksen ravintolaan. M: Tervetuloa meidän keittiöömme katsomaan! Luovuus on paljon omasta työskentelystä kiinni. Meillä sitä ei voi kanavoida

ruokaan, mutta esimerkiksi toiminnan kehittämisessä vain omat taidot ovat rajana. Olemme monelle ensimmäinen työpaikka, ja tuoreet työntekijät tulevat keittiöömme uusien ideoiden kanssa. Pyrimme siihen, että työntekijämme voivat käyttää luovuuttaan esimerkiksi tiimityöhön. Onko ruoka- ja ravintotrendien perässä pysyminen helppoa työssäsi? V: Trendejä on pakko seurata ja se onkin kaiken a ja o tällä alalla. Tätä hommaa voi tehdä vaikka 50 vuotta ja joka päivä voi nähdä sekä luoda uutta. Pitää pysyä muutosten ja trendien mukana. Siinä vaiheessa, kun lopettaa trendien seuraamisen, on luovuttanut. M: Ketjun tuotekehitysyksikön vuoksi en joudu itse kiinnittämään tällaisiin asioihin huomiota. Kyseessä on valtava, jatkuvasti työtä tekevä koneisto, mutta se ei vaikuta millään tavalla omaan arkeeni. Kansalliset ruokatrendit eivät hetkauta ketjun linjaa laisinkaan, sillä Suomi on maailmanlaajuisen ketjun mittapuulla marginaalisen pieni markkina-alue. Mikä on oma suhteesi amerikkalaiseen ruokaan? V: Tietysti Amerikka on tuonut vaikutteita ruoanlaittooni, koska olen viettänyt siellä niin paljon aikaa. Olen asunut muun muassa itärannikolla, etelävaltioissa ja Havaijilla. Amerikassa on paljon erilaisia ruokakonsepteja, sillä se on kulttuurien sulatusuuni. Näin ollen se on oiva paikka syödä kaikenlaisia etnisiä ruokia. Itse asiassa tällä

hetkellä Amerikassa pystyy mielestäni syömään paremmin kuin eurooppalaisissa ravintoloissa. Amerikka on iso maa, johon mahtuu paljon hyviä tekijöitä. M: Suhtaudun ruokaan itsessään intohimoisesti, mutta amerikkalaiseen ruokaan minulla ei ole erityissuhdetta. Ensimmäisenä mieleeni tulevat valtavat annoskoot ja rasvaisuus. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole koko totuus, ja että ruokakulttuuri vaihtelee niin maan- kuin kaupunginosienkin välillä. En osaa pitää amerikkalaista ruokaa poikkeuksellisen epäterveellisenä. Mikä tahansa on epäterveellistä, jos sitä syö määräänsä enemmän. Voiko ruoka olla enää elämys ravintolaalalla työskentelevälle? V: Täytyykin olla, jos haluaa olla hyvä siinä mitä tekee. Raaka-aineista tulee pyrkiä valmistamaan parasta mahdollista. Minusta elämyksen ruoasta tekee tietysti se, että se on hyvää, mutta myös miellyttävä miljöö ja seura vaikuttavat. Ravintolassa myös palvelun on oltava ensiluokkaista. Pikaruokalassa paikan siisteys vaikuttaa elämykseen. M: Omassa ravintolassani syöminen ei ole enää elämys, joten haen niitä muualta. Samalla pääsen kartoittamaan ravintolakenttää ja pysyn ajan hermolla siitä, mitä kilpailijamme tarjoavat. Tiedän, ettemme voi kilpailla fine dining -ravintoloiden kanssa itse ruoan elämyksellisyydestä. Meillä elämyksellisyys liittyy pikemminkin itse ravintolakokemukseen, joka alkaa ulkotiloista ja päättyy ruoan tasalaatuisuuteen.

KATSE Kevät 2015

25


4 esinettä kirsi kunnas

”Kirjoitan ajatuksiani sattumanvaraisille paperinpalasille, usein käytetyille kirjekuorille. Tapa alkoi, kun asuin nuorena siskoni Alilan kanssa samassa huoneessa. Aivoni alkoivat aina kiehua yöllä, kun Alila jo nukkui. Opettelin kirjoittamaan pimeässä, koska en halunnut herättää Alilaa sytyttämällä valoja.” johanna sinisalo

”Kirjaan tietokoneelleni ylös sekä mieleen johtaneita ideoita että internetlinkkejä. Tekstin käsittely on helppoa, kun sanojen paikkoja voi joustavasti vaihdella. Käytän kirjoissani paljon lähdeaineistoja, ja niitä sekä muita muistiinpanoja on kätevämpää yhdistellä ruudulla kuin päässä.”

jyrki vainonen

”Minulla ei ole muistikirjaa. En työskentele suunnittelemalla, vaan kirjoitan ennemminkin seikkailemalla ja harhailemalla ilman kompassia. Jos idea on elinkelpoinen, se säilyy kyllä päässäni siihen asti, että saan tarinan kirjoitettua.”

salla simukka

”Pidän eniten kovakantisista muistikirjoista, jotka kestävät laukussa. Viivattomat sivut ovat myös plussaa, koska pidän piirtämisestä. Kirjoitan tähän kauppalistoja ja arkisia asioita. En kirjoita muistikirjaan kirjojen alkuja tai sellaista, jota luulisi kirjailijan kirjoittavan. Kirjoihin liittyvä muistikirja toimii aivojen kovalevyllä.”

26

KATSE Kevät 2015

Muistissa Minne tamperelaiskirjalijat tallettavat ajatuksensa? teksti ja kuvat: anni reenpää ja usva torkki taitto: satumaari ventelä


Kandit

KJL tampereen yliopiston

kuvajournalismin linjan kandidaattitutkielmaan kuuluu lyhyt multimediaesitys. syksyllä 2014 valmistui viisi audioslideshowta, joiden teema oli ”Rohkeus”. petri kangas (kuvassa) teki työnsä Zanshin budolajia harrastavasta matematiikan opettajasta.

Kandi löytyi dojolta teksti: silja viitala kuva: veera hongisto taitto: satumaari ventelä ”Ulkonäkö pettää käytännössä aina. Valokuvaajan pitää pystyä näkemään roolin taa”, sanoo Petri Kangas. Kuvallisen kandidaatintyönsä hän teki matematiikan opettajaksi opiskelevasta Valtteri Laaksosesta, joka harrastaa sekä japanilaista miekanvetoa iaidōa että Warhammer-figuureita. Ennen kuvajournalismia Kangas harkitsi luokanopettajaksi ryhtymistä. Lisäksi hän on itsekin harrastanut aiemmin ensin aikidoa ja sitten brasilialaista ju-jutsua. Mies kertoo vieläkin käyvänsä välillä dojolla eli harjoitussalissa. Kangas on tehnyt jonkin verran videoita kesätyössään Kainuun Sanomissa. Nyt hän kertoo oppineensa lisää sekä editoinnista että äänittämisestä. Premiere-ohjelman kanssa vietetty aika oli hauskaa – ainakin niin kauan, kun yliopiston tietokoneet pyörittivät kuvaa. ”Olen tyytyväinen lopputulokseen. Koen löytäneeni Valtterista sen puolen, joka arkielämässä on piilossa. Hän edisti työtäni olemalla kärsivällinen ja antamalla aikaa tehdä asioita.” Lähitulevaisuudessa Kangas ei usko olevansa töissä paikallislehdessä. Jo neljännessä polvessa journalismin parissa työskentelevä mies toivoo löytävänsä ympärilleen pienen porukan, jolla on samanlaiset kiinnostuksenkohteet. ”Freelancerina pienessä ketterässä”, Kangas tiivistää. Ensi kesä on hyvää harjoittelua, sillä silloin Kangas tekee yhteistyöprojektin opiskelukaverinsa kanssa. Enempää hän ei paljasta, mutta tekemistä kuulemma riittää.

KATSE Kevät 2015

27


Kandit

Kandikuvatyöt syksy 2014

aleksi tuomola : irti

senni luttinen : se , joka ei pelkää

Ville Lope jätti myyntityönsä, matkusti vaimonsa kanssa maailman ympäri ja ryhtyi ammattimuusikoksi.

Romanialaiselta kunnalliselta tarhalta pelastettu Gina sai kodin ylöjärveläisestä perheestä.

petri kangas : zanshin

katariina sällylä : kotona missä vaan

Voiko rohkeaksi oppia? Valtteri Laaksonen harjoittelee herkeämätöntä tarkkaavaisuutta.

Sonja Linnea asuu vallattussa talossa, jossa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Kuvajournalismin kandidaatin tutkielmaan kuuluvien audioslideshow-esitysten teemana oli ”Rohkeus”. Editointia opetti Tatu Blomqvist ja tuottajana toimi Anssi Männistö. Työt löytyvät osoitteesta: http://katse.uta.fi/kategoria/kandityöt

taitto: satumaari Ventelä

krista kierikka : uutta kohti

Monica Metsäranta heittäytyi uutta kohti ja aloitti uuden alan opinnot.

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015  

Päähenkilö: valokuvataiteilija Sanni Seppo. Katse, Tamperelainen kulttuurilehti, julkaisija Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatt...

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015  

Päähenkilö: valokuvataiteilija Sanni Seppo. Katse, Tamperelainen kulttuurilehti, julkaisija Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatt...

Advertisement