Page 1


SISÄLLYS

3

SISÄLLYS

4 4

5

Esipuhe Lukijalle

Ennen Viipurin kaupunkia 6 8 10 13

Vedenpinta laskee – ensimmäiset asumukset saarille Vanhan Viipurin kauppapaikka Ristiretki Karjalaan ja Viipurin linna Viipurin pitäjän synty

15 Viipuri Ruotsin valtakunnassa 1403–1721 16 Viipurin kaupunki keskiajalla 19 Keskiajan satama- ja kauppakaupunki 21 Reformaatio vie luostarit – kaupunki laajenee sarvilinnoitukseen 24 Vanha linnoitus saa uuden asemakaavan 28 Ensimmäiset esikaupungit 30 Kaupankäyntiä, laivanvarustusta ja teollisuutta 32 Viipuri suuressa Pohjan sodassa

35 Viipuri Venäjän keisarikunnassa 1721–1809 36 38 40 42 47

Uusi hallitsija ja tulipalo muuttavat kaupunkia Uudet linnoitukset suojaamaan venäläistä kaupunkia Viipurin uudet esikaupungit Raja loittonee – uusi palo muokkaa kaupunkia Kaupankäyntiä ja teollisuutta

49 Viipuri Suomen suuriruhtinaskunnassa 1809–1917 50 Viipurista tulee läänin pääkaupunki 51 Tulipalot muokkaavat kaupunkia – Paulovskin esikaupunki syntyy 55 Kaupunginmuuri puretaan – uutta kaupunkia tilalle 59 Pietarin esikaupungista uusiksi kaupunginosiksi 61 Uuden linnoitusketjun rakentaminen 65 Uusia esikaupunkeja maalaiskunnan puolelle 70 Kansainvälisen kaupungin väestö

73 77 79 85 89 91 93

Seuraelämää teattereissa ja puistoissa Liikenne ja kauppa ennen Saimaan kanavaa Saimaan kanava yhdistää Itä-Suomen sisämaat Viipuriin Rautatie yhdistää Viipurin Helsinkiin ja Pietariin – sekä Karjalan rintamaille Teollisuuden ja kaupan kaupunki Viipurista tulee monipuolinen koulukaupunki Heräävä matkailukaupunki

95 Viipurin Suomen tasavallassa 1917–1944 96 97 102 105 108 113 117 120 126 130 132 134

Viipuri sisällissodassa Viipuri itsenäistyneessä Suomessa Esikaupungit ja kuntajakokysymys Huvila-asutus ja siirtolapuutarhat Viipurin kaavoitus ja rakentaminen sisällissodan jälkeen Viipurin kaavoitus ja rakentaminen ennen toista maailmansotaa Viipurin raitiotiet Liikenneyhteydet kehittyvät Viipuri matkailu-, kulttuuri- ja urheilukaupunkina Viipuri talvisodassa Neuvostoliittolainen Viipuri – uusi Viipuri Länsi-Suomeen? Viipuri jatkosodassa

139 Viipuri Neuvostoliitossa ja Venäjän federaatiossa 1944–2017 140 142 146 151 157 160

Viipurin siirtoväki Suomessa Uudet viipurilaiset jälleenrakentamassa kaupunkia Neuvostoajan uusia asuinalueita Liikenneyhteyksien kehittäminen Matkailua Neuvosto-Viipurissa Neuvostoaika loppuu – ensimmäiset kaupunkikartat julkaistaan 164 Liikenneverkko neuvostoajan jälkeen 168 Nykypäivän Viipuri 175 Kuvaluettelo


4

ESIPUHE Vuosisatojen saatossa Viipurin kaupunki on kulkenut pitkän tien, ja kaupungin historia lienee mielenkiintoisin ja monipolvisin kaikista Suomeen kuuluneista kaupungeista. Viipuri on sijainnut suuren osan historiastaan lähellä kahden valtakunnan rajaa, milloin osana Ruotsia, milloin Venäjää, Suomea tai Neuvostoliittoa. Rajan läheisyys on merkinnyt kaupungin linnoittamista, keskiaikaisesta muurista linnoitusvalleihin ja yhä etäämmälle sijoitettuihin puolustuslaitteisiin. Linnoitusten alta on purettu asutusalueita, ja uusia esikaupunkeja on syntynyt kaupungin ulkopuolelle jo 1600-luvulta saakka. Tähän kartastoon on koottu Viipurin karttoja vanhimmasta säilyneestä asemakaavasta 1600-luvulta aina 2000-luvulla julkaistuihin matkailukarttoihin ja kaupungin yleiskaavaan saakka. Teoksessa on mukana yli 150 karttaa, jotka on koottu pääosin Kansallisarkistosta, Kansalliskirjastosta, Museoviraston kuva-arkistosta sekä ruotsalaisista Riksarkivetista ja Krigsarkivetista. Vanhoja karttoja täydentävät uudet, varta vasten teokseen tehdyt teemakartat. Viime vuosikymmenten Viipurin karttojen julkaisijoina ovat olleet venäläiset kartankustantajat Discus Media ja Karta td, jotka ovat ystävällisesti luovuttaneet kartta-aineistonsa kirjaan.

Karttojen rinnalla kirjan artikkeleissa käydään läpi Viipurin maankäytön, linnoittamisen sekä asutuksen ja väestön historiaa kaupungin perustamista edeltäneeltä ajalta nykypäivään saakka. Artikkeleissa pyritään avaamaan historiaa karttojen taustalta ja ohjaamaan lukijaa löytämään kartoista kaupungin kehitykseen liittyviä yksityiskohtia. Artikkelien ensisijaisena tavoitteena ei ole luoda uusia tutkimustuloksia kaupungin historiasta, vaan koota historiaa yksiin kansiin lukuisista kaupungin historiaan liittyvistä teoksista ja kaupungin vanhoista kartoista sekä tuoda uudenlainen, spatiaalinen näkökulma kaupungin historiaan. Pääosa Viipurista julkaistusta tietokirjallisuudesta on keskittynyt ainoastaan lyhyeen ajanjaksoon kaupungin historiassa, ja suomenkielinen kirjallisuus käsittelee huomattavalta osin kaupunkia osana itsenäistä Suomea vuosina 1917–1944. Toivon että Viipurin historiallinen kartasto avaa lukijoilleen uusia näkymiä Viipurin kaupungin historiaan ja tarjoaa läpileikkauksen ruotsalaisen, venäläisen, suomalaisen ja neuvostoliittolaisen kaupungin historialliseen kehitykseen kaupungin perustamisesta nykypäivään saakka. Helsingissä 1. lokakuuta 2017 Jussi Iltanen

LUKIJALLE Perinteisesti länsimaiset kartat on kuvattu siten, että pohjoinen kartassa on ylhäällä. Viipurin kartat ovat poikenneet kuitenkin tästä perinteestä, sillä kaupunki on kuvattu usein niin, että vanhan Linnoituksen kaupunginosan ruutuasemakaavan kadut näkyvät pysty- ja vaakasuorina. Tällöin kartan pohjoissuunta on vasemmalla yläviistossa. Kirjan karttoihin ei ole erikseen lisätty kompassiruusuja, vaan pohjoissuunta näkyy ainoastaan, mikäli se on kuvattu alkuperäisessä kartassa. Mikäli kartan pohjoissuunta on tavallisuudesta poikkeava siten, ettei se ole ylhäällä tai vasemmalla yläviistossa, on asia mainittu kuvatekstissä. Teoksessa julkaistut kartat on pyritty esittämään mahdollisimman isokokoisina teoksen taiton sallimissa puitteissa. Osa julkaistuista kartoista on kuitenkin alkuperäiseltä kooltaan jopa usean metrin pituisia, ja niitä on pienennetty huomattavasti, jotta julkaisu kirjassa on mahdollinen. Kaikissa kartoissa ei ole esitetty erikseen janamittakaavaa, vaan se

on mukana vain, mikäli se on kuvattu alkuperäisessä kartassa. Useimmissa kartoissa näkyy kuitenkin jokseenkin sama alue, jolloin kartan mittakaavasta saa hyvän käsityksen karttoja toisiinsa vertaamalla. Teoksessa julkaistut kartat on kuvattu sellaisenaan, eikä kartoissa mahdollisesti olevia virheitä tai epätarkkuuksia ole korjattu karttapinnalle. Teoksen viimeisiltä sivuilta löytyvä kuvaluettelo sisältää tiedot kaikissa kirjassa julkaistuista kartoista. Luettelo sisältää kartan nimen, julkaisijan ja julkaisuvuoden lisäksi myös tiedon, missä arkistossa alkuperäinen kartta on. Karttoja täydentävät artikkelit ja kuvatekstit johdattavat kaupungin historiaan, mutta yhden yksittäisen teoksen puitteissa kaupungin historiasta ei voi kertoa kaikkea kertomisen arvoista. Viipurin historiasta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja ja artikkeleita, ja kunkin artikkelin lopussa oleva kirjallisuusluettelo toimiikin lukijalle myös vinkkeinä yksityiskohtaisempaan kirjallisuuteen artikkelin aihepiiristä.


22

VIIPURI RUOTSIN VALTAKUNNASSA (1403–1721)

Viipurin kaupungin puolustusvallit ja -muurit vuoden 1634 kartassa. Vasemmassa reunassa Viipurin linna omalla saarellaan, sen oikealla puolella vanhan linnoituksen alue kaupunginmuureineen ja siitä oikealle sarvilinnoitus valleineen ja nurkkiin sijoitettuine bastioineineen.

Viipurin linnoitussuunnitelmassa vuodelta 1615 sarvilinnoituksen länsiosaan on suunniteltu bastionirintamaa, joka jättäisi alleen osan vanhan linnoituksen kortteleista. Todellisuudessa sarvilinnoituksesta toteutettiin vain itäiset Pantsarlahden ja Äyräpään bastionit, jotka yhdistettiin vallein vanhan linnoituksen muureihin.

kauttamisen myötä myös luostarikoulujen toiminta päättyi. Viipurin kaupunkikoulu sai luterilaisen rehtorin 1530-luvulla, ja luterilainen opetus vakiintui kouluun saman vuosisadan kuluessa. Viipurin tultua hiippakunnan keskukseksi myös koulusta tuli katedraalikoulu eli piispanistuimen yhteydessä toimiva pappeja kouluttava oppilaitos. Varhaisin tieto pappiskoulutusta antavasta teologian lehtorista on kuitenkin vasta vuodelta 1607, josta lähtien koulu on virallisesti ollut katedraalikoulun asemassa. Kaupunki sai uuden raatihuoneen 1590-luvulla. Korkealle kivijalalle rakennettu suurehko puurakennus sijaitsi tuomiokirkon ja Linnansillan välisen torin pohjoisreunalla. Haakoninportin viereen valmistui 1582 uusi tullihuone, mutta jo 1596 se siirtyi torin äärelle ja sai rinnalleen kaksi kruununmakasiinia. Keskiajalla perustettu Viipurin leprasairaala eli hospitaali jatkoi toimintaansa Pantsarlahdessa. Laitoksen toiminta laajeni lepratautisten sijoituspaikasta vanhainkodiksi, köyhäintaloksi, invalidihuoltolaitokseksi ja mielisairaalaksi. Varsinaista lääketieteellistä hoitoa hospitaalissa ei annettu, vaan se oli lähinnä sijoituspaikka. Laitokseen kuului vanha ja uusi tupa sekä erillinen spitaalisten tupa ja kappeli. Hospitaali toimi isoonvihaan, vuoteen 1711 saakka. Kaupungissa oli myös sairastupa, joka siirrettiin muurien sisältä 1500-luvun loppupuolella leprasairaalan lähelle. Kustaa Vaasan uudistusohjelmassa ehdotettiin vuonna 1545 Viipurin poikittaisten katujen oikaisemista. 1630-luvun asemakaavassa on esitetty kadut, joiden oikaisua Kustaa Vaasan arvellaan ehdottaneen, mutta joita ei toteutettu.

Kustaa Vaasan uudistusohjelma pyrkii muuttamaan kaupunkirakennetta Keskiajan vaihtuessa uudeksi ajaksi myös kuningas Kustaa Vaasa vieraili Viipurissa vuonna 1545 ja laati ohjelman Viipurin elinkeinoelämän, kaupunkirakenteen ja linnoituslaitteiden uudistamiseksi. Ohjelmassa määrättiin kaupungin poikkikadut kunnostettaviksi ja kaikki kadut siistittäviksi muun muassa rakentamalla katuojat. Kaupunki oli rakentunut pitkälti Katapäästä lähtevien rannan suuntaisten ja niemen keskellä kulkevan kadun varaan, ja poikkikadut olivat vähäisiä mutkikkaita polkuja, joita suunniteltiin oikaistavaksi ja levennettäviksi säästämättä alle jääviä tontteja. Ohjelma sisälsi myös monia määräyksiä, joissa muun muassa navetat, sikalat, savupirtit ja humalatarhat kiellettiin kaupunginmuurien sisäpuolelta ja maatalouskäytössä olleet alueet suunniteltiin muutettavaksi asuintonteiksi. Lisäksi määrättiin muun muassa purkamaan puutaloja tavoitteena korvata ne kivitaloilla. Ohjelma jäi kuitenkin pääosin toteutumatta, vaikka siinä määrättyihin periaatteisiin viitattiinkin monissa yhteyksissä. Ohjelmaa voimallisemmin kaupunkiin vaikutti vuonna 1575 laaja tulipalo, joka tuhosi rakennuksia kaupunginkirkon lähettyviltä.

Sarvilinnoitus rakennetaan Ruotsin kuningas Eerik xiv määräsi vuonna 1562 pernajalaisen rakennusmestarin Anders Målaren Viipuriin laatimaan uutta linnoitussuunnitelmaa ja asemakaavaa. Suunnitelma käsitti vanhan muurin rajaaman kaupungin kaakkoispuolelle sijoittuvan sarvilinnoituksen. Uusi vallitus lähti vanhan kaupunkimuurin etelänurkasta Munkkiportin luota ja kulki kaakkoon, jonne sijoitettiin Pantsarlahden bastioni. Bastionista valli kääntyi kohti koillista, Äyräpään bastionille, ja sieltä edelleen takaisin vanhalle kaupunkimuurille, Pyöreän tornin paikalle. Sarvilinnoituksen rakennustöitä johti Johan de Mess, joka laati myös vallin sisään jääneen alueen asemakaavan. Linnoituksen rakennustyöt kestivät vuodesta 1564 aina vuoteen 1588 saakka. Töitä hidastivat muun muassa pitkät rauhalliset ajanjaksot, jolloin motivaatio puolustusvarustusten rakentamiseen heikkeni, sekä Ruotsin valloittaman Käkisalmen linnoitustyöt 1580-luvun alussa. Uuden vallin rajaamalle jokseenkin suorakulmaiselle alueelle syntyi Viipurin toinen kaupunginosa, jota kutsuttiin Uudeksi linnoitukseksi tai Valliksi. Ensimmäiset asukkaat uuteen kaupunginosaan pääsivät muuttamaan vuoden 1570 tienoilla. Vallin kaupunginosasta luvattiin tontteja muun muassa vanhan Linnoituksen uudelleenjärjestelysuun-


REFORMAATIO VIE LUOSTARIT – KAUPUNKI LAAJENEE SARVILINNOITUKSEEN

23

nitelmissa tonttinsa menettäville ja Siikaniemen esikaupungista muuttokäskyn saaneille. Kuningas Juhana 111 odotti 1570-luvulla Vallin kaupunginosan kasvavan, ja edellytti sinne rakennettavan myös kirkko, sairaala ja tori. Valliin sallittiin rakentaa myös puutaloja, jotka vanhasta linnoituksesta määrättiin purettavaksi. Vallin kaupunginosan 1570–1580-lukujen ulkoasusta ei ole säilynyt tarkkaa tietoa, sillä kaupunginosa tuhoutui kaupunkipalossa jo 1594. Kaupunginosaan muodostettiin 182 uutta tonttia, jotka oli sijoitettu suorakulmaista ruutuasemakaavaa noudattaen. Vallin kaupunginosan keskelle sijoitettiin korttelin kokoinen aukio, joka rajautui lännessä vanhaan kaupunkimuuriin ja Pyhän Andreaksen torniin. Vallin kaupunginosasta ei muodostunut kuitenkaan suunnitellun kaltaista hyvin rakennettua kaupunkialuetta, sillä se sijaitsi kostealla ja pehmeällä maaperällä, joka oli entistä Pantsarlahden ja Salakkalahden välistä merenpohjaa. Vallin länsipäässä sijaitsivat parhaimmalla maapohjalla olevat tontit, ja niihin sijoittui suomenkielisiä porvareita. Muualla kaupunginosassa oli hökkelimäistä asutusta, joka sijoittui esikaupunkimaisesti tiiviisti ja noudattamatta asemakaavaa.

jälleenrakennus pääsi vauhtiin. Kaupunki rakennettiin kuitenkin vanhan asemakaavan mukaan, mutta palaneiden puutalojen paikalle kohosi myös kivitaloja, jotka eivät olleet niin alttiita tulipaloille. Suuren palon jälkeisten jälleenrakennustöiden ollessa vielä käynnissä kaupunki kärsi uusista pienemmistä paloista vuosina 1600, 1603 ja 1604. Lisäksi vielä vuosina 1612 ja 1613 kaupunki joutui kahden tulipalon kohteeksi, jolloin kaupunkimuuri vahingoittui merkittävästi. Muurin kunnostustöihin ei kuitenkaan ryhdytty 1600-luvun aikana vaan se jäi paikoilleen huonokuntoisena. Vuoteen 1615 ajoitettu Viipurin linnoitussuunnitelma poikkeaa merkittävällä tavalla muista suunnitelmista. Vaikka suunnitelmaa ei toteutettu, on se huomionarvoinen erikoisuudessaan. Kaupungin itäinen valli suunniteltiin kulkevaksi sarvilinnoituksen valleja pitkin, mutta linnoitus suunniteltiin rajattavaksi lähes kokonaan vain sarvilinnoituksen alueelle, jolloin läntinen valli kolmine bastioneineen olisi sijoittunut keskiaikaisen vanhan linnoituksen itäosan päälle. Lisäksi linnoitusvallin ulkopuolelle suunniteltiin leveätä linnoitusesplanadia, joka olisi jättänyt alleen huomattavasti vanhan muurin sisällä ollutta kaupunginosaa.

Kaupunkimuurin uudistustöitä ja jälleenrakentamista

Kirjallisuutta aiheesta

Itäisen sarvilinnoituksen rakentamisen lisäksi myös vanhaa kaupunginosaa ympäröivää kaupunginmuuria uudistettiin 1540-luvulta 1600-luvulle saakka – etenkin 1500-luvun lopulla. Vanhan muurin pohjois- ja eteläkulmiin rakennettiin samantapaiset modernit bastionit kuin sarvilinnoituksessa. Vesiportintorni korvattiin uudella 1588–1591 ja vanhan Pamppalantornin tuntumaan rakennettiin sarvimainen Uusiportti 1592–1596. Myös muita torneja ja portteja korjattiin ja uudistettiin, ja niiden ulkopuolelle rakennettiin uusia puolustuslaitteita. Vaikka Viipurin kaupunkialue laajeni sarvilinnoituksen myötä Vallin kaupunginosaan, jäi vanhan ja uuden kaupunginosan välille vanha kaupunkimuuri torneineen. Syksyllä 1594 lähes koko Viipurin kaupunki tuhoutui tulipalossa. Vanha kaupunginosa paloi käytännössä kokonaan ja Vallin kaupunginosa tuhoutui Pantsarlahden puoleiselta osaltaan. Tulipalon jälkeen Kaarle-herttua määräsi pääkadut suoristettaviksi ja levitettäviksi, ja tämän vuoksi tonttinsa menettäville luvattiin uudet tontit muurin ulkopuolelta Pantsarlahdesta tai Siikaniemestä. Asemakaavan uudistaminen jäi kuitenkin vuosisadan lopulla nuoren kuningas Sigismundin ja tämän sedän Kaarle-herttuan valtataistelun ja sen aiheuttamien levottomuuksien jalkoihin. Vasta Kaarle-herttuan noustua kuninkaaksi ja olojen vakiinnuttua vuonna 1600 Viipurin

Hiekkanen, Markus: Viipurin keskiaikaiset kivikirkot ja niiden kohtalo. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 15. Lappeenranta 2005. Katajala, Kimmo et al.: Viipurin läänin historia 111. Suomenlahdelta Laatokalle. Karjalan kirjapaino, Porvoo 2010. Kauppi, Ulla-Riitta & Mihail Miltšik: Viipuri. Vanhan Suomen pääkaupunki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1993. Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus, Helsinki 2000. Lilius, Henrik & Pekka Kärki (toim.): Suomen kaupunkirakentamisen historia 1. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2014. Meurman, Otto-I.: Viipurin arkkitehdit. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 2. Lappeenranta 1976. Meurman, Otto-I.: Viipurin kirkot. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 6. Helsinki 1983. Ruuth, J. W.: Viipurin kaupungin historia 11. Toinen uudistettu painos. Torkkelin Säätiö, Lappeenranta 1974. Tilli, Kalevi: Viipurin koulut keskiajalla sekä Viipurin lukion synty 1641 ja sen jatko Porvoossa. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 14. Lappeenranta 2003.


32

VIIPURI RUOTSIN VALTAKUNNASSA (1403–1721)

VIIPURI SUURESSA POHJAN SODASSA Itämeren piirin valtioiden välisiä suhteita kiristi 1600-luvulla Ruotsin nousu suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puolan ja Saksan kustannuksella. Ruotsi oli saanut valtaansa koko Itämeren itärannikon niin, että Venäjä oli menettänyt yhteyden Keski-Eurooppaan Itämeren satamien kautta, ja ainoa vapaa kauppareitti kulki Arkangelista Jäämeren kautta. Viipurista tulee rajalinnoitus Nuoren Kaarle xii:n noustua Ruotsin kuninkaaksi 1697 naapurimaat näkivät tilaisuutensa koittaneen ja solmivat Ruotsin vastaisen liiton. Suuri Pohjan sota käynnistyi maaliskuussa 1700 Puolan hyökkäyksellä Ruotsiin kuuluneeseen Riikaan. Sodan kuluessa Ruotsi joutui laivaamaan joukkotäydennyksiä etenkin Baltiaan Puolaa vastaan. Venäjän vastainen raja jäi vähemmälle huomiolle, ja heikko Laatokan laivasto joutui vetäytymään Suomenlahdelle 1702. Venäjän joukot etenivät länteen niin että Pähkinälinna antautui lokakuussa 1702 ja Nevanlinna toukokuussa 1703, ja Viipurista tuli jälleen rajalinnoitus. Venäjän tsaari Pietari suunnitteli uutta suurkaupunkia Nevanlinnan paikalle, vain reilun sadan kilometrin päähän Viipurista, mikä lisäsi huolta Viipurin kohtalosta. Pitkään 1600-luvulla jatkuneen rauhan aikana Viipurin linnoitus oli rappioitunut, eikä vähäisissä kunnostustöissä ollut kiinnitetty suuremmin huomiota puolustuskyvyn ylläpitoon. Viipurin tultua jälleen rajalinnoitukseksi suuren Pohjan sodan aikana ryhdyttiin linnoitusta kunnostamaan kiireellä. Kapteeni Lorentz Stobaeus laati keväällä 1703 Viipurin linnoituksen korjaus- ja täydennyssuunnitelman, jonka toteuttaminen aloitettiin seuraavana vuonna. Kaupungin muureja ja valleja, etenkin rappioitunutta rantamuuria kunnostettiin. Pantsarlahden ja Äyräpään bastionit vahvistettiin tukeilla ja turpeella. Uusi bastioni Eleonora rakennettiin kaupungin pohjoisreunalle, entisen Lakamundin tornin kohdalle ja uusi puubastioni eteläreunalle Pantsarlahden ja Uudenportin bastionien väliin. Pohjois-

Viipurin rapistuneen linnoituksen kunnostussuunnitelmia vuodelta 1703. Linnoituslaitteita kunnostettiin, vahvistettiin ja täydennettiin suunnitelmien mukaan seuraavina vuosina.

Ruotsalainen sotakartta Viipurin piirityksestä suuressa Pohjan sodassa keväällä 1710. Venäläiset piirittivät ja pommittivat Viipurin linnoitusta Siikaniemestä, Salakkalahdesta ja Pantsarlahdesta käsin tykeillä ja mörssäreillä. Sorvalinsaareen, riittävälle etäisyydelle piiritettyjen ruotsalaisten vastatulelta on sijoitettu venäläisten leiri, joka samalla suojasi piirittäjiä lännestä tulevilta Ruotsin apujoukoilta. Kartassa on kuvattu myös kaksi venäläisten rakentamaa tilapäistä siltaa Siikaniemestä linnoitukseen.


VIIPURI SUURESSA POHJAN SODASSA

33

Venäläinen kartta Viipurin piirityksestä suuressa Pohjan sodassa 1710. Karttaan on kuvattu venäläisten kenttälinnoitusta sarvilinnoituksen itäpuolelle kapeasta Revonhännän niemestä Pantsarlahteen kulkevalle vyöhykkeelle.

vallin ulkopuolelle Salakkalahdelle rakennettiin suurehko etuvarustus eli raveliini Carolus. Kaupunginmuuri menetti keskiaikaisen ulkonäkönsä kunnostustöissä.

Viipurin piiritys 1706 Venäjä katsoi Viipurin valloituksen tarpeelliseksi turvatakseen Nevanlinnan paikalle perustetun Pietarin kaupungin turvallisuuden. Venäläiset sotajoukot etenivät Karjalan kannasta myöten kohti Viipuria lokakuun alussa 1706, ja huonosti valmistautuneet vähäiset ruotsalaisjoukot eivät pystyneet jarruttamaan venäläisten etenemistä Viipurin itäpuolella. Ruotsalaisjoukot polttivat kaupungin puolustuslinjan ulkopuolelle jääneet talot Pantsarlahdesta ja Revonhännästä 11. lokakuuta ennen kuin venäläisjoukot saavuttavat esikaupungit. Samaan aikaan venäläisjoukot olivat jo asettautuneet Patterinmäen taakse. Vajaan kahden viikon kuluessa venäläiset saivat valmiiksi kenttälinnoituksensa juoksuhautoineen ja tykkiasemineen. Kenttälinnoitus ulottui Revonhännästä Pantsarlahdelle ja se kulki vajaan kilometrin kaupungin vallien ulkopuolella. Kenttälinnoituksesta käsin venäläiset ampuivat kaupunkiin yli tuhat laukausta, jotka vahingoittivat kaupungin linnoituslaitteita ja etenkin Karjaportinkadun seudun rakennuksia. Kahden viikon piirityksen jälkeen venäläisjoukot kuitenkin vetäytyivät yllättäen. Syynä lienee ollut lähestyvä talvi ja rehun puute sekä riski jäädä saarretuksi, kun vesitiet olivat vielä ruotsalaisten hallussa. Vuoden 1706 piirityksen jälkeen linnoituksen vahvistustyöt jatkuivat Viipurissa. Äyräpään ja Pantsarlahden bastionien väliin rakennettiin

uusi suuri ulkovarustus, kruunuraveliini. Äyräpään bastionin eteen rakennettiin uusi redutti. Myös Carolus-raveliinia, Eleonora-bastionia ja puista bastionia vahvistettiin. Vallin kaupunginosaan rakennettiin parakkeja sotilaiden majoittamiseksi. Vuonna 1707 Viipuriin ja sen ympärille oli sijoitettu yhteensä 6 500 miehen vahvuinen varuskunta.

Uusi piiritys ja antautuminen 1710 Vuonna 1709 Ruotsi kärsi tappion ratkaisevassa taistelussa Venäjää vastaan Etelä-Venäjällä Pultavassa. Venäläiset jatkoivat hyökkäystä kohti Riikaa, jota joukot piirittivät yhdeksän kuukauden ajan. Talvella 1710 myös Viipurin tilanne vaikutti uhkaavalta, ja kaupungista siirrettiin omaisuutta länteen. Monet porvarit lähtivät kaupungista evakkoon piirityksen pelossa. Maaliskuussa 1710 venäläisjoukot aloittivat hyökkäyksen kaupunkiin, kun Ruotsin laivasto oli vielä talvehtimassa Karlskronassa ja venäläiset pystyivät ylittämään Viipurinlahden jäätä pitkin. Kaupungissa olleiden ruotsalaisjoukkojen yllätykseksi venäläiset lähestyivätkin kaupunkia mereltä ja asettuivat asemiin Siikaniemelle ja Pantsarlahden suunnalle. Venäläiset saivat haltuunsa Siikaniemen rakennuksia, joita ei ehditty tuhota vetäydyttäessä linnoituksen suojaan. Venäläiset rakensivat kenttälinnoituksia Siikaniemeen ja Sorvalinsaareen sekä Uuraaseen, jossa tavoitteena oli sulkea ruotsalaisten merivoimien ja muiden alusten kulkuyhteys kaupunkiin. Jäiden lähdettyä toukokuussa venäläiset alukset voittivat kilpapurjehduksen ja saapuivat Viipuriin kaksi päivää ruotsalaisia aikaisem-


92

1902 sekä venäläinen yläkansakoulu Aleksanterinkadun varrelle 1905. Ruotsinkieliset ala- ja yläkansakoulut perustettiin 1875. Monet kansakoulut aloittivat toimintansa väliaikaisissa tiloissa. Kansakoulurakennus valmistui Neitsytniemeen 1881, Repolaan Myllymäenaukiolle 1902, Papulaan Vuorikadulle 1914 ja Karjalan esikaupunkiin 1908. Venäläisen kansakoulun rakennus valmistui Raatihuoneentorin laidalle 1896. Lisäksi keskuskansakoulu sai lisärakennuksen 1886. Myös kaupungin rajan ulkopuolella sijainneille esikaupunkialueille perustettiin ensimmäiset kansakoulut ennen Suomen itsenäistymistä. Ravansaari sai kansakoulunsa 1857, Hiekka 1872, Uuras 1877, Sorvali 1891, Kelkkala 1892, Kolikkoinmäki ja Monola 1898, Tiiliruukki ja Saarela 1899, Talikkala 1904, Hiekka 1907, Tienhaara ja Tammisuo 1909 sekä Kangasranta 1910.

Oppikouluopetusta pojille ja tytöille kolmella kielellä Viipurin koululaitos kehittyi voimakkaasti muun Suomen tavoin 1800-luvun jälkipuolella, kun taloudellisen nousun ansiosta vanhojen latinankoulujen sijaan tarvittiin käytännön elämää palvelevia kouluja ja suomen kielen asema kohosi koulutuksen kielenä myös kansakoulun jälkeen käytävissä oppikouluissa. Vuonna 1872 perustettiin Viipurin realikoulu, joka sai koulutilansa Pohjoisvallilta. Koulu muutettiin vuonna 1883 Viipurin alkeiskouluksi, 1891 Viipurin suomalaiseksi realilyseoksi ja 1914 Viipurin suomalaiseksi lyseoksi. Vuonna 1896 koululle rakennettiin uusi koulutalo Tuomiokirkonkadulle. Viipurin klassillinen lyseo perustettiin 1879, ja se ehti toimia useissa tiloissa ennen kuin oma koulutalo vuonna 1892 valmistui Koulukentän laidalle. Yksityinen Viipurin realikoulu aloitti toimintansa vuonna 1913 Katariinankadulla, ja vuodesta 1914 se toimi Patterimäen juurella. Karjalan maatalouslyseo puolestaan toimi vuodesta 1917 Abrahaminkadulla. Viipuri sai ensimmäisen tytöille suunnatun oppikoulunsa 1881, kun Viipurin suomalainen tyttökoulu aloitti Salakkalahdessa. Useiden muuttojen jälkeen vuonna 1906 koulu sai oman talonsa Myllymäenaukion laidalle. Myös tyttöjen ylioppilastutkinnon suorittaminen Viipurissa tuli mahdolliseksi 1899, kun tyttökouluun perustettiin jatkoluokat ja Viipurin suomalainen jatko-opisto eli vuodesta 1915 Viipurin naisopisto aloitti toimintansa. Pojille ja tytöille suunnattu Viipurin yhteiskoulu aloitti toimintansa 1898, ja oman koulutalonsa se sai 1903 Koulukentän laidalta. Viipurin uusi yhteiskoulu puolestaan aloitti toimintansa 1906 ja sai oman talonsa Myllymäenaukiolta 1912. Ruotsalaisesta yläalkeiskoulusta muodostettiin vuonna 1874 ruotsinkielinen klassillinen lyseo, joka toimi vuonna 1854 valmistuneessa koulurakennuksessa Kasarminkadun ja Keisarinkadun kulmassa. TäKeskuskansakoulun päärakennuksen suunnitteli Aleksanterinkadun varrelle vuonna 1868 Johan Johansson.

VIIPURI SUOMEN SUURIRUHTINASKUNNASSA (1809–1917)

män rinnalla toimi ruotsalainen tyttökoulu, joka sai oman koulutalonsa 1885 Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmasta. Venäläistä oppikouluopetusta annettiin puolestaan vuodesta 1882 venäläisessä siviilirealilukiossa, joka sai koulutalonsa Katariinankadun ja Hovioikeudenkadun kulmaan, sekä vuodesta 1886 venäläisessä naislukiossa Katariinankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa.

Muita oppilaitoksia Varhaisin ammatillinen oppilaitos Viipurissa oli vuosina 1816–26 toiminut Merikoulu. Vuonna 1843 Pietarin esikaupungissa toimintansa aloittanut sunnuntaikoulu, joka sai rinnalleen 1873 sunnuntaikoulun naispalvelijoita varten. Sunnuntaikoulun tilalle perustettiin vuonna 1887 Viipurin käsityöläiskoulu ja 1916 Viipurin kaupungin valmistava poikain ammattikoulu, joka sijoitettiin Pantsarlahteen. Maaskolan tilalla toimi lyhyen ajan vuosina 1860–63 maanviljelyskoulu. Viipurin puutarhayhdistys perusti puolestaan Myllysaareen puutarhakoulun 1890-luvulla. Teollisuuskoulu aloitti toimintansa Viipurissa vuonna 1898. Vuonna 1887 alkeiskoulun yhteyteen perustettiin yksivuotinen kauppakoulu, ja sen tilalle vuonna 1905 yläkansakoulun yhteyteen kaksivuotinen kauppakoulu. Vuonna 1906 perustettu kauppa-apulaiskoulu yhdistettiin kauppakouluun 1913. Lisäksi kaupungissa toimi vuodesta 1905 maisteri Linnalan kauppakoulu. Merenkulkukoulu aloitti toimintansa Aleksanterinkadun varrella 1868 ja Uuraassa toimi vuoden 1870 luotsikoulu. Talouskoulu siirtyi Porista Viipuriin vuonna 1907. Sen rinnalla Marttayhdistys järjesti kotitalouskursseja etenkin Viipurin esikaupungissa. Lisäksi vuosisadan alussa Viipurissa toimi kutomakoulu, keittokoulu ja hevosenkengityskoulu. Viipurin lääninsairaalassa ja diakonissalaitoksella puolestaan pidettiin 1800-luvun lopusta alkaen sairaanhoitajakursseja. Viipuriin perustettiin myös taidealan oppilaitoksia: vuonna 1890 aloitti toimintansa Viipurin taiteenystävien piirustuskoulu ja 1893 lukkari- ja urkurikoulu, vuodesta 1910 kirkkomusiikkiopisto. Vuonna 1908 toimintansa aloitti työväenopisto, joka järjesti luentoja ja oppitunteja muun muassa kirjaston lukusalissa sekä Viipurin ja esikaupunkien kansakouluissa ja työväentaloissa. Vuonna 1912 kaupunkiin perustettiin myös venäläinen kansakoulunopettajaseminaari, joka toimi Papulan Markovillassa. Seminaarin toiminta lakkasi 1918 Suomen irtauduttua Venäjästä.

Kirjallisuutta aiheesta Ruuth, J. W.: Viipurin kaupungin historia iv. Toinen uudistettu painos, uudistanut Erkki Kuujo et al. Torkkelin Säätiö, Helsinki 1981. Viipurin uuden yhteiskoulun rakennuksen suunnittelivat vuonna 1911 Allan Schulman ja Georg Fraser. Rakennus valmistui Myllymäenaukion laidalle 1912.


HERÄÄVÄ MATKAILUKAUPUNKI

93

HERÄÄVÄ MATKAILUKAUPUNKI Autonomian ajan Suomessa otettiin ensimmäisiä askeleita matkailuelinkeinon saralla. Vielä 1800-luvun alkupuolella matkailu oli käytännössä tuntematon käsite, mutta vuosisadan loppupuolella höyrylaivojen ja rautateiden myötä matkailu nosti päätään myös Suomessa. Viipuri oli luontevasti yksi Suomen tärkeimmistä matkailukohteista jo varhain, kun kaupunki sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien varrella liikenteen solmukohdassa ja kaupungissa oli säilynyt runsaasti historiallista rakennuskantaa. Lisäksi kaupungin sijainti Viipurinlahden ja Suomenvedenpohjan välisillä saarilla ja niemellä oli maisemaltaan kaunis. Viipuri 1800-luvun kansainvälisissä matkaoppaissa Hyvän kuvan Viipurin matkailun alkuvaiheesta saa vertailemalla varhaisimpia kansainvälisiä matkaoppaita. Vuonna 1849 Viipurin matkailuolot olivat vaatimattomat brittiläisen Murrayn oppaan mukaan: ”Viipuris-

sa ei ole mitään vakinaista hotellia. Postitalossa, jota pitää saksalainen, on täksi alueeksi varsin hyvä majoitus. Lisäksi kaupungissa on muutama ravintola, mutta niiden ulkoinen olemus on kaukana kutsuvasta.” Viipurin linna mainitaan oppaassa kiinnostavana nähtävyytenä, tosin linnastakin todetaan ylempien kerrosten olevan katottomia ja alempia

1800- ja 1900-luvun taitteessa Viipurissa asioivilla tai matkailevilla vierailijoilla saattoi olla käytössään Suomen matkailijayhdistyksen matkaopas tai osoite- ja ammattikalenteri, joissa oli mukana Viipurin katukartta. Vaikka kartta oli suomen- ja ruotsinkielinen, kadunnimet oli kirjoitettu kartalle vain ruotsiksi. Kartalle on merkitty numeroin lähes 40 kohdetta, kuten matkailijan kannalta tärkeitä hotelleja ja ravintoloita. Kartalla näkyvät muun muassa 11. Seurahuone, 12. Antrean hotelli, 13. Uusi hotelli, 14. Imatran hotelli, 15. Centraalihotelli, 16. Hotel de L’Europe, 17. Kävely-ravintola, 18. Esplanadin paviljonki ja 38. Pyöreä torni.


110

jen esikaupunkitonttien läpi – Kalevankadun ja Suurkadun lisäksi myös Kalevankadulta Pyöräsuolta kohti Kangasrantaa ja poikittain Valtakatu Kolikkoinmäeltä Lepolaan sekä Isokehäkatu Kangasrannasta Kiesilään. Länteen johtava pääkatu uusine siltoineen johdettiin aiempaa pohjoisempaa, keskeltä Salakkalahtea, joka olisi pääosin täytetty ja rakennettu. Papulan suunnalla pohjoiseen kulkevaa pääkatua suunniteltiin siirrettäväksi niin, että Karjalankadulta johdettaisiin suora jatko rautatien alitse ja Papulan rantaa pitkin Imatran kaupunginosaan, lähelle Huusniemeä, jossa katu haarautuisi eri suuntiin. Kerrostaloasutusta sijoitettiin yleiskaavassa pääkatujen varsille myös esikaupunkeihin. Kerrostalorivistöt sijoitettiin muun muassa Kalevankadulle Lepolaan saakka, läntiselle ulosmenokadulle Saunalahteen saakka sekä uudelle Imatrankadulle Papulaan. Uutta vuoden 1923 yleiskaavassa oli myös laajojen viheralueiden ja urheilukenttien sijoittaminen Patterimäelle sekä Kangasrannan ja Kelkkalan välimaastoon. Uusi yleiskaava ulottui lännessä Kivisillansalmeen saakka. Aiemmassa luonnoksessa mukana olleen Siikaniemen ja Hiekan välisen lisärakentamisen lisäksi uusia asuinkortteleita oli luonnosteltu muun muassa Likolammelle ja etenkin Linnansaaren länsipäähän, Saunalahden ja Kivisillansalmen väliselle laajalle alueelle. Teollisuus- ja satamakortteleita kaavailtiin Sorvalinsaaren länsi- ja etelärannoille sekä Käremäelle, Huhtialaan ja Pappilanniemeen.

Asemakaavoitus vauhtiin sisällissodan jälkeen Viipurin yleiskaavat ohjasivat maankäytön suunnittelun suuria linjoja 1920-luvulta alkaen. Uusien asuin- ja teollisuusalueiden sekä väylien toteuttaminen tapahtui yksityiskohtaisemmassa asemakaavassa, joka sai lainvoimaisuuden tultuaan vahvistetuksi sisäasianministeriössä. YleisVuoden 1928 Viipurin kartassa näkyvät ensimmäiset itsenäisyyden ajan uusien asemakaavojen mukaan rakennetut asuinalueet. Havin alueella on rakenteilla asuinalue Vallirinteen ympärille ja Kolikkoinmäessä Suurkatu on saanut uuden leveämmän alueensa kadun alkupäähän. Kelkkalassa uusia alueita on rakennettu Kaalimaantien ja Kotipolun varsille ja Kalevankadun linjaa puhkaistaan Patterimäen läpi. Sorvalissa uusia asuinkortteleita on rakennettu saaren länsirannalle, Likolammella yhä kauemmas rautatiestä. Viipurin uusi pääkatu suunniteltiin johdettavaksi siltaa pitkin Linnansalmen yli Salakkalahdesta Hiekkaan, josta se olisi jatkunut Saunalahden läpi vanhaa ratalinjaa pitkin. Pääkadun varrelle suunniteltiin korkeita rakennusmassoja vuoden 1930 luonnoksessa.


111

kaavoituksen kautta syntyneet uudet ajatukset alkoivat näkyä asemakaavoissa kuitenkin enemmän vasta 1930-luvun puolella. Jo ennen asemakaavatoimikunnan perustamista Viipurin kaupunginvaltuusto oli tilannut arkkitehti Bertel Jungilta asemakaavan Papulaan. Vuonna 1918 valmistunutta kaavaa ei kuitenkaan lähetetty vahvistettavaksi, sillä asemakaavatoimikunta katsoi tarpeelliseksi laatia ensin yleispiirteisen maankäytön suunnitelman ennen kuin yksityiskohtaisia asemakaavoja vahvistetaan. Vastanimitetty asemakaava-arkkitehti Meurman puolestaan sai laatia sisällissodassa palaneelle Kolikkoinmäen Suurkadun varrelle uuden asemakaavan, joka valmistui 1919. Suurkatu voitiin levittää uudessa asemakaavassa leveäksi valtaväyläksi raitiolinjoineen ja katua reunustavine kaksikerroksisine taloineen. 1920-luvun alussa rakennustoiminta alkoi pikkuhiljaa virota sodan jälkeisestä ajasta. Omakotitalotonttien kysyntä esikaupungeissa kasvoi, ja kysynnän seurauksena Kelkkalaan ja Lepolan hautausmaan rinnalle, Kalevankadun eteläpuolelle laadittiin asemakaava omakotitaloalueen toteuttamiseksi. Yhteensä 69 tonttia käsittänyt asemakaava valmistui 1921 ja 80 tontin laajennusosa 1924. Alueelle laadittiin myös omakotitalojen tyyppipiirustukset, joilla rakentajia ohjattiin yhtenevään rakennusta-

Karjalan kaupunginosa sai uuden asemakaavan kuntaliitoksen jälkeen 1924. Kaavassa Karjalan asutusaluetta laajennettiin.


152

ja esimerkiksi Leningradiin kulki päivittäin seitsemän linja-autovuoroa. Viipurin sisäinen bussiliikenne vilkastui vähitellen; 1970-luvun aikana paikallisliikenteen linja-autojen määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi ja bussilinjoja kaupunkiseudulla oli yhteensä 30. Henkilöautojen määrä kaupungissa oli hyvin vähäinen 1980-luvun lopulle saakka ja kaupungin kaduilla kulki lähinnä linja- ja kuorma-autoja. Ensimmäinen henkilöautoille tarkoitettu huoltoasema kaupunkiin avattiin 1980-luvun alussa. Vaalimaan rajanylityspaikan kautta myös suomalaiset linja- ja henkilöautot pääsivät Kannaksen maanteille vuodesta 1958 alkaen. Kansainväliselle liikenteelle avattiin maantiet

VIIPURI NEUVOSTOLIITOSSA JA VENÄJÄN FEDERAATIOSSA (1944–2017)

Vaalimaalta Viipuriin sekä Viipurista Poljanyn eli Uudenkirkon kautta Leningradiin. Vuonna 1960 reitti Viipurista Leningradiin siirrettiin Kivennavan ja Terijoen kautta kulkevalle kestopäällystetylle tielle. Maantieyhteys Suomen rajalta Vaalimaan – Torfjanovkan raja-asemalta sekä muun muassa Kivisillansalmen silta ja vanha Linnansilta peruskorjattiin vuonna 1979. Syynä kunnostustöihin olivat lähestyvät Moskovan olympialaiset, sillä olympiadelegaatioita kulki Leningradiin Viipuriin kautta. Saimaan kanavan avaamisen jälkeen 1960-luvun lopulla alettiin keskustella mahdollisuuksista avata kanavan vuokra-alueella kulkeva maanNeuvostoajan viimeisenä vuonna 1991 Karttakeskus julkaisi venäläisen Aérogeodezijan kanssa yhteistyössä Karjalan kannaksen kartan ja laajensi suomalaista GT-tiekarttaa Viipuriin saakka. Vasemmalla GT-tiekartassa on kuvattu Neuvostoliiton aluetta Viipuriin saakka suomalaisella kuvaustekniikalla. Oikealla Karjalan kannaksen kartassa on kuvattu samassa mittakaavassa, mutta neuvostoliittolaisen topografisen kartan kuvaustekniikalla alue Viipurista itään. Rautatiet ja pääosa valtateistä noudattelevat 1930-luvun linjauksia. Esimerkiksi Haminan ja Primorskin (Koiviston) suuntiin kulkevia teitä on paikoin siirretty uudelle linjalle ja vanha Lappeenrannan maantie on menettänyt merkityksensä rajanylityspaikan puuttuessa. Leningradin suuntaan on rakenteilla uusi valtatie rautatien pohjoispuolella.


LIIKENNEYHTEYKSIEN KEHITTYMINEN

tie kauttakulkuliikenteelle Nuijamaalle perustettavan rajanylityspaikan myötä. Neuvostoliitossa aloite ei saanut aluksi innostunutta vastaanottoa, mutta lopulta se johti sopimukseen 1973 ja rajanylityspaikan avaamiseen 1975. Sopimuksen mukaan vuokra-alueella kulkevan tien kunnossapito jäi Suomen velvollisuudeksi. Liikenteen ja etenkin raskaan liikenteen voimakas lisääntyminen 1980- ja 1990-luvuilla lähinnä kanavan työmaaliikennettä varten rakennetulle tielle johti ruuhkiin ja tien kunnossapidon haasteisiin etenkin talviaikaan. Kaupungin katuyhteyksiä parannettiin muun muassa rakentamalla linnan pohjoispuolelle uusi silta Linnansalmen yli vuonna 1962. Linnansalmen kautta kulkeva laivaliikenne oli vähentynyt Suomen ajoista Saimaan kanavan sulkeuduttua. Silta sijoitettiin jokseenkin samalle paikalle kuin Suomen aikana oli suunniteltu, mutta siltaa ei linjattu Linnoituksen katuverkon suuntaisesti, kuten suomalaiset olivat suunnitelleet. Moskovan olympialaisten alla kunnostettiin kaupungin läpi kulkeva katuyhteys Linnansillalta Kauppatorin ja Leningradskoje šossen (ent. Kannaksenkadun) kautta kohti Leningradia.

153

Satamat nousevat taantumasta hitaasti Suomen aikana vilkkaana toiminut Viipurin satama koki taantuman jäätyään Neuvostoliittoon. Vähitellen satamasta kuitenkin alkoi kehittyä kansainvälinen satama, jossa käyneiden laivojen määrä kasvoi kymmenkertaiseksi 1950–60-lukujen aikana. Ennen 1970-lukua satama keskittyi puutavaran vientiin, mutta 1970-luvulla toiminta monipuolistui ja vuodesta 1977 alkaen satama toimi ympärivuotisesti. Saimaan kanavan avaamisella 1960-luvun lopussa oli suuri merkitys Viipurin sataman kasvulle , sillä suomalaisten rahtialusten määrä kasvoi merkittävästi. Satama oli varustettu 22 satamanosturilla. Viipurin ulkosatama Uuraassa eli pitkään hiljaiselämää. Uuraan paikalle oli perustettu Vysotskin kaupunki, mutta kansainvälinen liikenne satamassa alkoi vasta vuonna 1984, kun Leningradin satamien kapasiteetti oli täyttymässä.

Neuvostoliiton hajoamisen aikaan vuonna 1991 tehdyssä ensimmäisessä Viipurin kaupunkikartassa näkyvät kaupungin liikenneyhteydet neuvostoajan lopulla. Paikallisliikennettä hoitivat bussit, jotka kulkivat esikaupunkien ja keskikaupungin välillä. Pääkatuverkko noudattaa pitkälti Suomen ajan katujen linjausta, mutta Linnansalmeen on rakennettu toinen silta, ja eteläinen esikaupunki on saanut uuden kokoojakadun Prospekt Popedyn. Primorskin eli Koiviston suuntaan kulkeva Primorskoje šosse on linjattu Suomen aikana rakenteilla ollutta linjaa pitkin, samoin rautatie Linnansaaren läpi.


KARTTAMATKA VIIPURIN KAUPUNGIN HISTORIAAN Viipuri lienee historialtaan mielenkiintoisin ja monipolvisin kaikista Suomeen kuuluneista kaupungeista. Viipuri oli Suomen ainoa keskiaikaisten muurien ympäröimä kaupunki, ja sitä linnoitettiin 1400-luvulta 1900-luvulle yhä uusin varustuksin – milloin idästä, milloin lännestä. Viipuri oli myös Suomen kansainvälisin kaupunki, jossa valtaa pitivät vuosisatoja saksan- ja ruotsinkieliset porvarit. Sen alueelle syntyivät Suomen ensimmäiset esikaupungit, joita puolestaan asuttivat suomen- ja venäjänkieliset kaupunkilaiset. Kaupungin koko väestö on vaihtunut kerralla useampaan otteeseen historian saatossa. Viipurin historiallinen kartasto esittelee kaupungin vaiheet esihistorialliselta ajalta 2000luvulle. Ensimmäistä kertaa kaupungin koko historia on koottu yksiin kansiin maantieteellisestä näkökulmasta, runsasta karttamateriaalia hyödyntäen. Teoksessa on mukana yli 150 karttaa, joita täydentää 70 kuvaa rakennuspiirustuksista panoraamakuviin. Kartasto sisältää runsaasti ennen julkaisematonta kartta-aineistoa suomalaisista, ruotsalaisista ja venäläisistä arkistoista, ja pääosa kuvamateriaalista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suurikokoisena ja nelivärisenä. Kartasto vie lukijan aikamatkalle – niin evakkojen muistoihin Suomen ajan viimeisiin rauhan vuosiin 1930-luvulle kuin keskiajalle muurien ympäröimään kaupunkiin, 1800-luvulle Saimaan kanavan ja rautatien rakentamisen aikoihin tai neuvostoajan suljettuun kaupunkiin, jonka kartat oli tarkoitettu vain sotilaskäyttöön.

Kirjanäyte: Viipurin historiallinen kartasto  

Kaupungin vaiheet keskiajalta nykypäivään. Tutustu ja osta > Karttakauppa.fi

Kirjanäyte: Viipurin historiallinen kartasto  

Kaupungin vaiheet keskiajalta nykypäivään. Tutustu ja osta > Karttakauppa.fi

Advertisement