Kärkkäisen mainos (2/2017) (E)

Page 8

Tarjoukset voimassa 12.1.–26.1. niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kollageeni – nuoruuden lähde

K

ollageenia on käytetty kasvovoiteiden raaka-aineena jo kauan. Tutkimusten mukaan kollageeni ei kuitenkaan juuri läpäise ihoa ulkoa päin. Kollageenia voi kuitenkin käyttää sisäisesti, jolloin se pääsee vaikuttamaan myös ihoon. Kollageeni on yksi tärkeimmistä kehomme rakennusaineista. Kehomme tuottaa kollageenia, mutta sen tuotanto alkaa vähentyä jo 25 ikävuoden paikkeilla, noin 45-vuotiaana kollageenin tuotanto on lähes loppunut. Kollageenin tuotannon vähentyessä ihomme alkaa menettää elastisuuttaan. Siksi ihomme alkaa veltostua, ja siihen alkaa muodostua ryppyjä ja juonteita. Kollageenia on runsaasti myös muun muassa nivelissä ja lihaksissamme, myös niiden elastisuus alkaa vähentyä iän myötä. Kollageeni sisältää lisäksi suuren määrän erilaisia aminohappoja, joita kehomme tunne-

tusti janoaa. Markkinoille on tullut viime vuosina runsaasti erilaisia kollageenivalmisteita. Kollageenia valmistetaan niin kasveista, kaloista kuin naudasta. Nautakollageeni on kaikkein parhaiten imeytyvä, koska sen koostumus on lähimpänä ihmisen omaa kollageenia. Oikeastaan ne ovat lähes identtiset. Kollageeni valmistetaan naudanluiden ympärillä olevista kudoksista. Näin valmistettua kollageenia voi verrata entisaikoina valmistettuun luuliemeen. Nyt kollageenin rinnalle on saatu myös gelatiini, joka on pilkottua kollageeniproteiinia. Vaikutukseltaan ne ovat hyvin samankaltaiset, mutta käyttöominaisuuksiltaan erilaiset. Gelatiini on liivatteen kaltaista, kun taas hydrolysoitu kollageeni liukenee veteen. Kumpikin tuote on mauton ja hajuton, joten niiden lisääminen ruokaan ei muuta ruuan ma-

kua. Päivittänen kollageeniannos onkin helppo sekoittaa aamukahviin, teehen tai smoothieen. Gelatiinista taas saa loihdittua upeita jälkiruokia, karkkeja ja leivoksia. Vain mielikuvitus on rajana! Yhdysvaltalainen Great Lake’s collagen valmistaa kollageenia ja gelatiinia ruohoruokittuista lehmistä. Tuotteet valmistetaan erittäin tarkoissa olosuhteissa. Jokainen tuote-erä käy läpi eläinlääkäritarkastukset. Tuotteita on saatavilla Suomesta Kärkkäisen tavarataloista Ylivieskasta, Lahdesta, Oulusta ja Iistä sekä verkkokaupasta www.karkkainen. com. •

VAIN!

Sivun tuotteet saatavilla myös karkkainen.com

VAIN!

23

25

90

90

Norm. 25,90

Norm. 28,00

Great Lakes gelatin kollageeni 454 g

Great Lakes gelatiini 454g

Erittäin laadukas ja puhdas, maustamaton gelatiini ruohoruokitusta naudasta. Gelatini on kollageenista puhdistettua proteiinia. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 25,90

4

-74 %

90

Valmarin 300 ml

Luontaistuote

- Sammuttaa närästyksen välittömästi. - Tukee laihdutusta - Nopeuttaa hidastelevaa vatsantoimintaa. - Lievittää stressioireita. - Palauttaa, kun voimakas lihastreenaus vie hapoille. Ylivieska, Lahti, Oulu ja Karkkainen.com Norm. 5,40

-20 %

19

90

Puhdas+ magnesium lahjapakkaus

16

Puhdas+ Magneesium lahjapakkaus. Tällä paketilla saat mageniumtasot taatusti kuntoon. Sisältää: Magnesium jauhe 200 g Magnesium spray 150 ml Magnesium spay nivelille 150 ml Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 24,90

5

8

9

Fructolax Turvotus ei ainoastaan edistä suolen toimintaa vaan helpottaa myös turvotuksen oireita. Sen sisältämä kumina auttaa kuljettamaan ilmaa vatsasta pois ja helpottaa näin myös turvotusta ja vatsan pömpötystä. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 10,90

Ravintolisä nivelten hyvinvoinnille, tukee aktiivista elämäntapaa ja sopii erityisesti ikääntyville ja henkilöille, joiden nivelet altistuvat rasitukselle. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 11,70

70

Action Forte ja Lady action 20 kpl

Seksuaalista halukkuutta miehille ja naisille. ACTION on suomalaisen lääketehtaan kehittämä ravintolisä, lisäämään kehon luonnollisia toimintoja viriiliteettiin ja nautinnolliseen sukupuolielämään. - 20 kpl Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 19,50

24

-15%

-13%

00

-11%

Puhdas kollageeni ruohoruokitusta naudasta. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 28,00

90

Hyvän Olon 100 kaps Ubikinoni Q10 ravintolisä

Ubikinonin vaikutuksen voi huomata yleisen vireystason nousuna. Ubikinonilla tunnetaan myös antioksidanttivaikutus, joka estää vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 27,90

Fructolax turvotus kuituvalmiste 12kpl

24

90

Figurel cla 80 + kromi

Rasvan polttoon ja kehonkiinteytykseen! Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 26,90

90

Bodyflex glukosamiini 750 mg 140 tabl.

79

90

Regulatpro Bio tai Metabolic 2x350ml

Luomutuotantoa oleva entsyymivalmiste, joka tukee elimistön omia entsyymiprosesseja. Lisää vastustuskykyö, energiaa. Se vaikuttaa elimistön pH-tasapainoon, aineenvaihduntaprosesseihin sekä uudistaa soluja. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. 84,90


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kärkkäisen mainos (2/2017) (E) by Kärkkäinen Oy - Issuu