Kokonaiskuva

Aloitetaan yleiskatsauksella puolueiden vaaliohjelmiin. Oheinen taulukko kuvaa puolueiden esittämiä sopeutustavoitteita seuraavalla vaalikaudelle. Luvut on saatu puolueiden vaaliohjelmista, nettisivuilta sekä muista virallisista tiedotteista. Koska on kyse puolueiden tuottamista arvioista, on etenkin kasvulukuihin suhtauduttava terveen kriittisesti.

Yleisesti ottaen tasapaino voidaan palauttaa kolmella keinolla: menoja leikkaamalla, veroja korottamalla tai tuotantoa ja työllisyyttä vahvistamalla. Näistä kolmesta menoleikkaukset ovat selvästi keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten suosima keino. Leikkaukset eivät kohdistuisi täysin samoihin kohteisiin, vaan sopeutustoimissa heijastuvat myös puolueiden omat tavoitteet – säästöjä haetaan niin sosiaaliturvasta kuin kehitysavusta.

Sen sijaan SDP, vasemmistoliitto ja vihreät ovat pitkälti karttaneet suurempia leikkauksia – ainoana merkittävänä, joskin arvattavana poikkeuksena yritystukien vähentäminen. Vasemman laidan puolueiden sopeutustoimet perustuvat veroihin, mutta myös työllisyystoimet ovat tärkeässä roolissa. Jo nopea vilkaisu paljastaakin vaalikampanjan kaksi kilpailevaa narratiivia – saadaanko säästöt leikkauksista vai veroista ja kasvusta? Tarina ei kuitenkaan pääty tähän.

Kokoomus

”Tämän päivän velka on huomisen veronkorotus tai menoleikkaus”, totesi puheenjohtaja Petteri Orpo eduskunnalle tammikuussa. Kokoomuksen kertomus on selkeä: kasvua uhkaa holtiton velkaantuminen, eikä ahdingosta päästä kuin vyötä kiristämällä. Puolue on arvostellut valtion velkaantumista kovin sanoin – pyrkien itse profiloitumaan vastuullisen taloudenpidon puolueena. Kärkipuolueista kokoomus asettaakin kovimman sopeutustavoitteen: 6 miljardia euroa säästöjä seuraavan vaalikauden aikana.

Säästöt haetaan menoleikkauksista, sillä veronkorotukset kokoomus sulkee pois lähes kokonaan. Kokoomus tavoittelee merkittäviä säästöjä yritystukijärjestelmän uudistamisesta sekä julkisen hallinnon tehostamisesta. Puolueen esittämä ”indeksijarru” hillitsisi indeksisidonnaisten menojen automaattista kasvua ja toisi puolueen mukaan noin miljardin säästöt. Koulutuksen ja maanpuolustuksen indeksikorotuksiin ei kajottaisi, mutta etenkin työttömyysturvan indeksikorotuksia kokoomus pitää ongelmallisina.

Sosiaaliturva on suurin yksittäinen kohde leikkauslistalla. Jo aiemmin mainittu indeksijarru hidastaisi indeksisidonnaisten etuuksien kasvua, mutta myös suoria leikkauksia sosiaaliturvaan on odotettavissa: puolue pyrkii purkamaan kannustinloukkuja ja lisäämään työllisyyttä työttömyysturvaa uudistamalla. Kokoomus lyhentäisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa 200 päivään sekä porrastaisi etuutta aikaisempaa jyrkemmin. Puolue tavoittelee myös säästöjä asumistuesta ja rajaisi tuen vain ”sitä eniten tarvitseville”.

Karkeasti ottaen leikkauslista sisältää siis kaksi osaa: sosiaaliturvan ja kaiken muun. Mutta siinä missä yritystukien karsiminen on helppo myydä äänestäjälle, on sosiaaliturvan leikkaamisen poliittinen hinta korkea. Tai näin ainakin olettaisi: perinteisesti äänestäjän kuvittelisi reagoivan ankarasti etuuksien pienenemiseen. Siitä huolimatta kokoomuksen tiukka leikkausohjelma on nauttinut laajaa kansansuosiota, mikä heijastuu myös puolueen kannatusluvuissa.

Tilanne saattaa vaikuttaa hämmentävältä, mutta talouskuria vaativa kansanliike on historiallisena ilmiönä tuttu. Kokoomuksen ajama tarkan markan politiikka nousi keskeiseksi vaaliteemaksi myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vastaavasti Yhdysvalloissa vuonna 2009 syntynyt populistinen teekutsuliike vaati tiukkaa talouskuria ja hyvinvointivaltion alasajoa. Historia osoittaakin, etteivät leikkaukset aina ole poliittinen riippakivi. Kovalla talouspuheella puolue pystyy profiloitumaan vastuullisena taloudenhoitajana sekä vetoamaan velkaantumisesta huolestuneisiin äänestäjiin. Näin ollen leikkausten suosio riippuu pitkälti äänestäjien käsityksistä valtionvelasta. Jos kansa kaipaa kivuliaita mutta välttämättömiä päätöksiä, saattaa juuri kokoomus päästä valtionkassan talouden hoitajaksi.