Vapaus-mallisto

Page 1

Kannustalon uusi Vapaus-talomallisto on suunniteltu erityisesti heille, joille tilojen esteettömyys on tärkeää. Talomalliston mitoituksessa on huomioitu eri tavoin liikkuvien ihmisten tarpeet ja liikkumiseen tarvittavien apuvälineiden käyttö. Mallistoa suunnitellessamme olemme erityisesti ajatelleet perheitä, joissa lapset ovat muuttaneet kotoa ja nyt on aika rakentaa koti kahdelle aikuiselle, loppuelämää varten. Esteetön Vapaus-

talomalli sopii hyvin myös esimerkiksi lapsiperheelle tai perheelle, jolla on lemmikkieläimiä. Sen ratkaisut helpottavat monella tavalla lapsi- ja lemmikkiperheen arkea.

2

Vapaus-malliston lähtökohtana on luoda Kannustalon suosituimmista

pohjaratkaisuista entistä esteettömämpiä

123 3
Vapaus

ONKO ESTEETÖN RAKENTAMINEN KALLIIMPAA?

Usein ajatellaan, että esteettömän talomallin rakentaminen on huomattavasti kalliimpaa verrattuna normaaliin rakentamiseen. Toki käyttäjän omatoimisuutta tukevat apuvälineet ja varusteet maksavat, mutta esteettömyys on investointi, mikä lisää mahdollisuuksia liikkua ja toimia aktiivisesti ja sitä kautta myös parantaa elämänlaatua.

Kun esteettömyys huomioidaan jo uudisrakentamisvaiheessa, esteetön rakentaminen on vain 1–2 % kalliimpaa normirakentamiseen verrattuna.

Kannustalolla olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että esteettömien omakotitalojen kysyntä on kasvanut. Eri tavoin vammautuneille henkilöille rakennetun ympäristön esteettömyys on ensiarvoisen tärkeää, jotta heillä on mahdollisuus hyvään elämänlaatuun.

Myös väestön ikääntymisen myötä tarve esteettömille asunnoille kasvaa. Vuoteen 2030 mennessä Suomessa tarvittaisiin jo miljoona esteetöntä kotia. Toimintakykyiset, ikääntyvät ihmiset haluavat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään.

Esteetön Vapaus-talomallisto sopii yhtä hyvin kaikille, riippumatta iästä tai tavasta liikkua ja toimia. Hyvin suunnitellussa esteettömässä ympäristössä on kaikilla yhdenvertaiset mahdollisuudet asua, tehdä töitä, opiskella ja harrastaa.

4

MITÄ OTTAA HUOMIOON SUUNNITTELUSSA?

Esteettömyys kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa, sillä seinärakenteiden vahvistaminen apuvälineitä varten, tilojen avartaminen väliseiniä poistamalla ja oviaukkojen suurentaminen jälkikäteen voi olla hankalaa ja kallista.

Kannustalon arkkitehdit ovat apunasi koko suunnitteluvaiheen ajan. Suunnittelutiimissämme on vahvaa erityisosaamista esteettömän talon suunnittelusta. Yhdessä toteutamme unelmiesi ja tarpeidesi mukaisen kodin.

”Esteetön koti mahdollistaa hyvän elämän”
5
-Riikka Matilainen , Arkkitehtisuunnittelija

Suunnittelussa huomioidaan asukkaiden erityistarpeet

KUINKA ESTEETÖN TALOMALLI EROAA MUISTA TARJOLLA OLEVISTA TALOMALLEISTA?

Esteetön Vapaus-talomalli on peruslähtökohdiltaan selkeämpi ja avarampi kuin normaali talo, jolloin myös käytännöllisyys kasvaa. Se tarkoittaa muun muassa leveämpiä ovia, tilavampia kulkuväyliä ja loivempia luiskia. Yleensä muodoltaan neliömäinen huone on liikuntaesteisen kannalta helpompi kalustaa kuin pitkänomainen. Huoneissa on pystyttävä kääntymään pyörätuolilla.

6

SOPIIKO ESTEETÖN TALOMALLI SELLAISENAAN ERILAISTEN ASUKKAIDEN TARPEISIIN?

Tarpeet ovat yksilöllisiä – esimerkiksi liikkumisen tilan tarve sekä mahdollisen apuvälineen ja avustajan vaatima tilan tarve. Me Kannustalolla kartoitamme muun muassa näitä asioita heti suunnittelun alusta lähtien, räätälöimme talomallin huomioiden asukkaan toiveet ja hänelle parhaiten toimivan kodin edellytykset.

Tämän aukeaman kuvat ovat Vapaus 123 -mallista.

7

Vapaus 100/114

4 h + k, huoneistoala 99.5 m2 kerrosala 113.5 m2 + var 6.5 m2 (110 m2 + var 6.5 m2)

Pohjaratkaisun lähtökohtana on ollut Auma 100. Kompaktissa, mutta avarassa kodissa on kaksi reilunkokoista makuuhuonetta. Päämakuuhuoneesta on yhteys pesuhuoneeseen. Avoimen tupakeittiön ja olohuoneen kalustus on helposti muunneltavissa. Arkea helpottavat tilava eteinen ja wc. Useimmat ovet ovat taskukarmillisia liukuovia, jotka on helppo avata eivätkä vie tilaa.

Kodissa on iso katettu terassi, jota on haluttaessa mahdollisuus vielä laajentaa. Ulkotilat yhdistyvät kauniisti sisätilojihin lasiliukuoven ansiosta. Liukuovi lisää tilan käyttömukavuutta, koska kulkuaukko saadaan täysin esteettömäksi oven liukuessa sivuun. Katettu terassi on mahdollista lasittaa, mikä pidentää ulkotilojen käyttöä syksyyn.

MH 11.0 MH 14.0 OH+RUOK+KEITTIÖ 45.0 KHH 9.5 S 4.0 PH 4.0 ET VAR 5.0 WC 3.5
Katso lisää sisustuskuvia www.kannustalo.fi 12.3 8.1
8
*) Maankäyttö ja rakennuslain sallima 250 mm:n seinävahvuudella laskettu kerrosala.

MIKSI ESTEETTÖMÄÄN TALOMALLIIN

KANNATTAA PANOSTAA?

Esteetön omakotitalo palvelee asukastaan elinkaaren eri vaiheissa. Esteettömäksi suunniteltu talomalli on turvallinen ja toimiva kaikille. Se vähentää muutostöiden tarvetta esimerkiksi asukkaiden ikääntyessä. Myös esteettömän talon jälleenmyyntiarvo on parempi.

KODIN ON TARKOITUS MAHDOLLISTAA

ASUKKAALLEEN HYVÄ JA MAHDOLLISIMMAN

ITSENÄINEN ELÄMÄ

Kestävää ja pitkäaikaista käyttöä edistää se, että esteettömät tilat ovat muunneltavissa. Tällöin tilat joustavat asukkaiden tarpeiden mukaan.

Esteetön koti toimii kaikenikäisten tarpeisiin

Vapaus 123 9

Vapaus 109/128

4 h + k, huoneistoala 108.5 m2 kerrosala 127.5 m2 (123.5 m2)

Pohjaratkaisun lähtökohtana on ollut Harmaja 109KVE. Tässä kodissa on päämakuuhuone ja kaksi pienempää makuuhuonetta vierekkäin. Niitä voi myös yhdistää isommaksi tilaksi. Tilava eteinen ja kylpyhuone parantavat esteettömän talon asumismukavuutta. Tekninen tila voi toimia myös vaatehuoneena tai arkieteisenä.

Kodissa on iso terassi sekä varaus lasitetulle terassille, joka on lisävaruste.

KEITTIÖ+RUOK+OH 43.0 TT/VH 4.0 WC 3.5 MH 13.5 MH 9.5 MH 9.5 S4.0 KHH 13.0 PH 3.5 ET
14,4
Katso lisää sisustuskuvia www.kannustalo.fi
7,8
10
Lasiterassi lisävaruste

INSPIROIDU

MESSUTALOSTA!

Katso

Vapaus 123/143

4 h + k, huoneistoala 123.0 m2 kerrosala 142.5 m2 (138.5 m2)

Pohjaratkaisun lähtökohtana on ollut asuntomessutalomme Lato 123. Avarassa ja valoisassa eteisessä on paljon säilytystilaa, myös tekninen tila toimii vaatehuoneena tai varastona. Esteetön makuuhuone voi olla esimerkiksi nuorelle, joka kaipaa jo omaa rauhaa. Esteetön pesuhuone on välittömässä läheisyydessä ja makuuhuoneesta on mahdollista avata sinne suora sisäänkäynti.

Kodinhoitohuoneeseen saa erillisen vaatehuoneen, pyykin kuivauspaikan tai mahdollisen apuvälineen säilytystilan (VH2). Vaihtoehtoisesti vaatehuoneen voi laajentaa isoksi walk in closetiksi tai lisätä kaapistoja. Halutessa ulkoa saa suoran sisäänkäynnin kodinhoitohuoneeseen.

Keittiöön voidaan asentaa lasiliukuovi, jolloin ulkotilat yhdistyvät saumattomasti sisätiloihin ja liikkuminen on helppoa. Talon päädyssä sijaitsevan terassin lasittaminen antaa suojan sateelta ja tuulelta ja tilaa voidaan käyttää pitkälle syksyyn. Keittiön muodon voi muuttaa saarekemalliseksi tai L-muotoon pienin muokkauksin. Tällöin ruokapöydän voi sijoittaa keskelle olohuoneen seinustaa ja pyöreän kevyttakan nurkkaan.

S 3.3 PH 5.5 MH 12.8 TT/VH 3.0 WC 2.8 VH 2 KHH 8.8 VH 2.7 MH 10.5 TH 10.0 ET 10.3 OH+K+RUOK 40.6 15.6 8.1
virtuaalikierros ja sisustuskuvat kannustalo.fi/inspiroidu/ messumenestyjat/lato/
11
Päätyterassin voi lasittaa

Vapaus 152/181

5 h + k, huoneistoala 151.5 m2 kerrosala 181.0 m2 (175.0 m2)

Pohjaratkaisun lähtökohtana on ollut Harmaja 150. Kaksikerroksisessa kodissa on kiinnitetty erityistä huomiota avaraan tilankäyttöön, eikä pohjaratkaisussa ole hukkatilaa. Liikkuminen tilasta toiseen on vaivatonta. Yhtenäisestä olohuone-keittiö-ruokailutilasta on esteetön pääsy pihan oleskelualueille. Makuuhuoneet ja kodinhoitohuone on sijoitettu samaan kerrokseen, mikä helpottaa pyykkihuoltoa.

Molemmissa kerroksissa on samalla kohdalla vaatehuone, jossa on tilavaraus kotihissille. Kotihissi on lisävaruste, joka paitsi helpottaa arkea, niin myös nostaa talon arvoa. Tilavaraus helpottaa hissin asentamista fyysisen kunnon heikentyessä.

MH 15.5 MH 12.2 TV-HUONE 14.4 AULA 11.0 KHH 8.8 VH 2.7 PH 4.2 S 3.1 OH+RUOK+K 38.4 TH 12.2 ET 14.2 TT 3.4 WC 3.2 9,9 8,1 HISSIVARAUS
Katso lisää sisustuskuvia www.kannustalo.fi 12

LISÄTIETOA KOTIHISSISTÄ

Kotihissi kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa seuraavista syistä:

• Jos omakotitalo on useammassa kerroksessa, liikkuminen kerrosten välillä helpottuu, alkaen muutosta.

• Jos oleskelu- ja ruokailutilat ovat yläkerrassa, ruokaostokset on helpompi kuljettaa yläkertaan. Jos taas makuuhuoneet ovat yläkerrassa ja kodinhoitohuone alakerrassa helpottaa hissi pyykkihuoltoa.

• Ison omakotitalon toiseen päähän voi rakentaa portaat ja toiseen hissin.

• Huomioidaan vieraat, joille liikkuminen on haasteellista.

• Pienelle ja ahtaalle tontille voi rakentaa kaksikerroksisen esteettömän talon.

• Hissin rakentaminen tilavaraukseen on myöhemmin mahdollista ja helposti toteutettavissa.

Hissin asennusaika on noin yksi viikko, kun hissille vapaa tila on olemassa ja välipohja on helposti purettavissa.

NÄIN SUUNNITTELEMME SINULLE ESTEETTÖMÄN KODIN Useimpia Kannustalon talomallistojen tyyppimalleja voidaan muokata esteettömiksi.

Halutessasi Arkkitehtipalvelumme suunnittelee esteettömän kodin myös täysin räätälöidysti mittatilaustyönä toiveittesi ja tarpeittesi mukaan. Saat tarkempaa tietoa alueesi Kannustalo-myyjältä. Olethan yhteydessä! Aloitetaan esteettömän kotisi suunnittelu.

MILLAISTA OSAAMISTA KANNUSTALOLLA ON ESTEETTÖMÄSTÄ RAKENTAMISESTA?

Kannustalon arkkitehtisuunnittelija Riikka Matilainen on syventynyt esteettömään rakentamiseen suorittaessaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Lisäksi hän on käynyt esteettömyyskoulutuksen. Tarvittaessa teemme yhteistyötä myös Invalidiliiton kanssa.

13

Suosittelemme esteetöntä kotia, kun on aika rakentaa koti kahdelle aikuiselle, loppuelämää varten

14

RAKENTAMISESSA OTETAAN HUOMIOON MM. SEURAAVAT SEIKAT:

KALUSTEET JA ULOTTUVUUS

• Kaapit sokkelittomia, pyörätuolista ulottuminen helpompaa

• Alta avoimeen saarekkeeseen jää jalkatilaa, saarekkeen alla liikuteltavia apupöytiä tai laatikostoja

• Korkeussäädettävät kalusteet tai alas vedettävillä kaappimekanismeilla varustetut yläkaapit ovat melko hintavia, samoin tasot työtasonostimella. Edullisempana vaihtoehtona on korkeussäädettävien kalusteiden tilalle pidempi työtaso, jolloin ulottuvilla on enemmän säilytystilaa. Työpöytätason alapuolelle vetolaatikostoja, jotka ovat hyllykaappeja käytännöllisempiä

• I- tai L-mallisessa keittiössä toiminnot saa suunniteltua järkevästi esteettömyyden huomioiden

• Yhdistelmäuuni, jos kalusteet halutaan minimoida

• Laatikkokylmälaitteet

• Sivulle aukeava kalusteuuni

• Korotetut kalusteet, joihin integroituna muun muassa astianpesukone

• Pistorasioiden sijoittaminen

TILANKÄYTTÖ JA PINTAMATERIAALIT

• Liukuovet ovat helppokulkuisia, eivätkä ovet käänny eteen

• Riittävästi lasku- ja säilytystilaa kodinhoitohuoneessa ja keittiössä

• Yleensä neliömäinen huone on liikuntaesteisen kannalta helpompi kalustaa kuin pitkänomainen

• Turvalliset, kestävät ja helppohoitoiset asuintilat. Laatat esim. sopivan karheita, ei nastapintaisia keraamiikkalaattoja, joihin voi kertyä vettä ja aiheutuu liukastumisvaara

• Esteettömän autopaikan saamiseksi on järkevää kytkeä autokatos talon yhteyteen

• Terassin muoto vaikuttaa oleellisesti sen kalustettavuuteen, suositeltava vähimmäispinta-ala on 6–8 m²

• Saunassa loivat portaat, tuki- ja suojakaiteet

• Pesuhuoneen suihkutankoa voi käyttää tukikahvana

Muuta

• Rakenteissa huomioitava apuvälineiden kiinnitys ja suuret pistemäiset kuormat

• Luiskat

• Oviaukkojen kynnyksettömyys

LVIS

• Elektroniset hanat tarpeen mukaan

• Lattiakaivot linjakaivoja, kaadot vain yhteen suuntaan. Lattia mahdollisimman tasainen ja helppo liikkua, etteivät apuvälineet keiku

• Taloautomaatiota voidaan asentaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Taloautomaatiolla voi seurata, ohjata ja valvoa esim. valaistusta, ilmanvaihtoa, sähkön ja veden käyttöä, viihdelaitteita ja turvatekniikkaa (palo, murto) myös etänä. Sopii myös taloihin, joissa on hybridijärjestelmä eli yhdistetään erilaisia lämmitysmuotoja. Järjestelmällä voidaan hyödyntää esimerkiksi aurinkokeräimillä saatavaa auringon lämpöenergiaa osana lämmitystä

Muita asumista helpottavia ratkaisuja:

• Sähkötoimiset väliovet, jotka avautuvat napin painalluksella

• Verhomoottoriohjaimet

HUOM!

Perusratkaisu ei pidä sisällään luiskia/invanostimia, tukikahvoja tms., sillä jokaisen asukkaan tarpeet ovat erilaiset. Voimme suunnittelusopimuksella räätälöidä yksityiskohtaisemmat ratkaisut juuri sinulle sopiviksi. Kysy myös taloautomaatiota kodin toiminnallisuuden ja turvallisuuden tueksi.

ESTEETTÖMÄSSÄ
15

OLE YHTEYDESSÄ

LÄHIMPÄÄN KANNUSTALON TALOMYYJÄÄN

Kannustalo Oy on pohjalainen perheyritys. Toimintamme lähtökohta on ollut perustamisestamme vuodesta 1978 saakka Me teemme Koteja. Kunnia-asiamme on rakentaa jokainen käsistämme lähtevä talo niin kuin tekisimme sen itsellemme. Kannustalorakentajien tärkeimmät valintaperusteet ovat olleet vuodesta toiseen yleinen laatutaso, ulkonäkö ja tilaratkaisut sekä valmistajan luotettavuus ja toimitusvarmuus. (Rakennustutkimus RTS Oy Omakotirakentajatutkimus 2023/24 SV)

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Vapaus-mallisto by Kannustalo Oy - Issuu