16
TORSTAI 13. LokakuuTA 2016
MAALIMAN TUULET
Hanna uurasti unelmista totta Hanna Kinnunen tekee unelmatyötään ja yllättyy, jos hänet tunnistetaan. Nykyään entinen oululainen on juuriaan vaaliva helsinkiläinen. SAARA KÄRKI, teksti NELONEN MEDIA, kuvat
Vielä 1990-luvulla Madetojan musiikkilukion oppilas Hanna Kinnunen haaveili tulevaisuudesta näyttelijänä ja laulajana. Sittemmin Kinnunen on päässyt tekemään juuri niitä, ja monia muita asioita työkseen. Ensiesiintymisensä Kinnunen teki vuonna 2003 Haluatko filmitähdeksi –ohjelmassa, mutta koko Suomen tietoisuuteen hän tuli Salatut elämä -sarjan Sallana, jota hän näytteli neljän vuoden ajan. – Salatut elämät istuu tiukassa. Taannoin kassajonossa nuoret tytöt tunnistivat minut Sallaksi. Ihmettelin, miten he tunsivat minut, kun he eivät olleet edes syntyneet silloin kun esiinnyin siinä. Kuulema vanhat jaksot löytyvät Youtubesta, jossa ne ovat keränneet uuden sukupolven katsojia, Kinnunen kertoo. Nyt Kinnunen juontaa ja tuottaa radio Aallon iltapäivää yhdessä Joonas Vuorelan kanssa. – Tapasimme Joonaksen kanssa vain muutama viikko ennen kuin aloimme tehdä lähetystä. Radiojuontajien työsuhde on tärkeä ja tässä täytyy olla herkkä kuuntelemaan ja olla toiselle avoin. Uskon, että näissä asioissa on mukana myös hippunen magiaa, joka liittyy henkilöiden väliseen dynamiikkaan, Kinnunen summaa. Kinnunen on ehtinyt Oulusta lähdettyään näyttelemisen ja juontamisen lisäksi levyttää levyn, työskennellä toimittajana Yle uutisissa ja valmistua filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Työn ohella hän tekee Jyväskylän yliopistoon väitöskirjaa, jossa hän tarkastele työyhteisöjen vuorovaikutusta. Kinnunen kiittää vuolain sanoin puolisoaan, jonka kanssa lastenhoito sujuu tasa-
arvoisilta vanhemmilta niin, että aikaa jää omiin intohimoihin. –Ensi-iltansa sai juuri minun ja Anu Palevaaran dokumenttiteatteriesitys Loveletters, johon olen myös säveltänyt musiikkia. Tämä on ollut väkevä prosessi. Teen pitkästä aikaa teatteria ja tämä on ollut aivan ihanaa. Esitykseen on kerätty yli tuhat rakkauskirjettä. Näytöksessä kuullaan myös oululaista rakkautta, sillä mukana on kirje, jonka Kinnunen on saanut lapsena naapurinpojaltaan. Kinnusen lisäksi esityksessä kuullaan oululaislähtöisen Mikko Kierikin säveltämää musiikkia. Oululaisuus kuuluu Kinnusen puheessa ja synnyinkaupungissa asuvat monet läheiset, joten siteet Ouluun ovat vahvat. Myös puoliso on Oulusta kotoisin. – Se on minun henkinen kotini! Juuret ovat hieno asia ja niitä pitää vaalia ja arvostaa, hän summaa. Kinnunen tanssi ja opetti Oulussa asuessaan Citydancessa ja opiskeli lukion lisäksi koko peruskouluajan musiikkiluokalla. Joka paikassa hän sai tukea ja kannustusta osakseen. Siksi Oulussakin taannoin käyty keskustelu erikoisluokkien lakkauttamisesta saavat hänet mietteliääksi. – Niille lapsille, joilla ei ole varaa käydä vaikkapa yksityisissä musiikkikouluissa soittotunneilla, ovat erikoisluokat ensiarvoisen tärkeitä. Siellä he saavat ammattitaitoista opetusta. Olen itse tosi kiitollinen ja ylpeä kaikesta siitä opetuksesta, mitä olen saanut. Toivon, että Oulussa osataan arvostaa kulttuuria ja vaalia osaamista tulevaisuudessakin. Kinnunen radio Aallon (106,2 FM) iltapäivässä ma-pe klo 14-18. Hanna Kinnunen laulaa Suvi Teräsniskan kanssa autokaraoke-jaksossa, joka julkaistiin radio Aallon sivuilla 11.10.
Ketä Kalen! pitäisi haastatella ja miksi? Ehdota oululaista ihimistä osoitteessa kale@kaleva.fi