1806_Raahensrk

Page 1


Kirkkotekstiilit kertovat tarinaa

Paavolan kirkkoon on saatu uudet kirkkotekstiilit kaikissa neljässä liturgisessa värissä. Projekti sai alkunsa, kun Paavolan kirkon 1700-lukuiset neljä kasukkaa ja kalkkiliina saapuivat museoviraston konservointiarvioinnista.

TEKSTI JA

Kappalainen Mira Pauna huomasi, että kirkosta puuttuivat kirkkotekstiilit.

– Tämä on vanha kirkko. Tekstiilit nostavat arvokkuutta ja kertovat seurakuntalaisille värein ja symbolein, mitä kirkkovuoden ajankohtaa eletään, Mira kertoo. – Lähes kaikissa muissa kirkoissa on kaikki tekstiilivärit.

Esimerkiksi Siikajoen kirkossa on kirkkotekstiilit kaikissa väreissä ja Revonlahden kirkossa kasukat, kirjaliinat ja kalkkiliinat kaikissa väreissä – vain eriväriset alttariliinat uupuvat.

Paavolan kirkkoon tilattiin antependiumit eli alttariliinat, kirjaliinat eli saarnastuolin liinat, lukupulpetin liinat sekä kalkkiliinat eli ehtoollisvälineiden päälle tulevat liinat. Jokaista liinaa tuli neljä eri väriä, yhteensä siis 16 liinaa. Liinat tilattiin tamperelaiselta kirkkotekstiilejä valmistavalta Ateljé Solemnikselta.

– Liinat, niiden koot ja käytetyt kristilliset symbolit mietittiin yhdessä ateljeen kanssa. Alttariliinoissa on keskellä risti, jonka malli otettiin käytössä olevista, Paavolan seurakunnan aikaisista kilpikasukoista.

Liinat ovat kaunista polyesteri-, puuvilla- ja viskoosisekotteista Lucia-kangasta.

Uusi punainen liinasetti oli ensimmäistä kertaa käytössä helluntaina.

– Ihmisiltä on tullut palautetta, että liinat näyttävät hienoilta ja tuovat arvokkuutta. Kirkko on erinäköinen liinojen kanssa.

1700-luvun vanhat kasukat ja kalkkiliina saavat arvoisensa tulevaisuuden.

– Jossain vaiheessa ne on tarkoitus saada esille Ruukin seurakuntatalolle lasivitriiniin. Vanhat tekstiilit tarvitsevat vakaan lämpötilan. Niillä on paljon kirkkohistoriaa takana. Olisi hyvä, jos tämä historia säilyisi.

uudet kirkkotekstiilit tuovat arvokkuutta sekä kertovat värein ja symbolein kirkkovuoden ajasta. Tekstiilit saatiin parahiksi ennen ensi vuonna vietettäviä kirkon 270-vuotisjuhlia.

Liturgiset värit ja symbolit Kirkkovuoden värejä on viisi: vihreä, valkoinen, punainen, violetti ja musta. Kirkkotekstiileissä on yleisesti käytössä neljä ensimmäistä.

– Surua kuvastavaa mustaa käytetään harvoin, vain pitkänä perjantaina ja hiljaisena lauantaina, joten mustia tekstiilejä ei monessa kirkossa ole, Mira kertoo. Vihreä on perusväri, joka on käytössä eniten: loppiaisesta laskiaiseen sekä lähes kaikkina helluntain jälkeisen ajan pyhinä. Vihreä kuvastaa toivoa, iankaikkisuutta, kasvua, elämää ja arkea. Paavolan kirkon vihreiden liinojen symbolina on Jeesusta kuvaava risti ympyrän sisällä. Valkoinen on kirkkovuoden suurten juhlapäivien väri, joka kuvastaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta sekä symboloi Jumalaa, Kristusta, enkeleitä ja pyhiä. Valkoista käytetään jouluaatosta toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin, lukuun ottamatta tapaninpäivää, sekä kynttilänpäivänä, pääsiäisyönä, pääsiäispäivänä ja mikkelinpäivänä. Symbolina Paavolan valkoisissa kirkkotekstiileissä on Kristuksen monogrammi X ja P, jotka ovat kreikan aakkosissa Kristus-sanan alkukirjaimet K ja R. Punainen on veren, tulen ja tunnustuksen väri, joka symboloi Pyhää Henkeä ja kolmiyhteistä Jumalaa. Punainen on käytössä helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien päivinä. Paavolan punaisissa kirkkotekstiileissä symbolina on alaspäin laskeutuva kyyhky, joka kuvastaa Pyhää Henkeä. Violetti on paaston, katumuksen ja odotuksen väri, joka on käytössä toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina, pääsiäistä edeltävänä paastonaikana sekä hiljaisella viikolla. Paavolan violeteissa kirkkotekstiileissä on symbolina orjantappura, joka kuvastaa Jeesuksen kärsimystä.

Seurakunta kutsuu

Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki

KIRKKOVUOSI

Su 22.6.

2. sunnuntai

helluntaista

Katoavat ja katoamattomat aarteet

Ps. 49:6–10, 16–21, Dan. 5: 1–9, 13–17, 25–30, 1. Joh. 4:16–21, Luuk. 16:19–31

JUMALANPALVELUKSET

JA USKONELÄMÄ

Lauantai, Juhannuspäivä 21.6. klo 10 Raahen kirkko, messu l. Sofia Oranen, s. Marko Visuri. Kirkkokahvit kirkossa. klo 13 Siikajoki, Tauvo, maakirkko/sanajumalanpalvelus l. ja s. Timo Suutari.

Sunnuntai 22.6. klo 10 Raahen kirkko, konfirmaatiomessu Ryhmä 5 l. ja s. Marko Visuri.

klo 10 Vihannin kirkko, konfirmaatiomessu Ryhmä 4, l. Sofia Oranen, s. Petri Tervo. klo 10 Paavolan kirkko, sanajumalanpalvelus, striimataan l. ja s. Timo Suutari. Kirkkokahvit kirkossa. klo 12 Pattijoen kirkko, messu, l. ja s. Antti Jeskanen. klo 16 Vihanti, Lumimetsän nuorisoseura, maakirkko/ sanajumalanpalvelus, l. ja s. Antti Jeskanen.

Juhannuspäivänä Maakirkko/sanajumalanpalvelus

La 21.6. klo 13 Siikajoella, Tauvossa (kioskin alue uimarannan vieressä).

Tule kesäiseen jumalanpalvelushetkeen Siikajoen Tauvoon!

Su 22.6. klo 16 maakirkko/sanajumalanpalvelus

Vihannissa, Lumimetsän nuorisoseuralla, Lumimetsäntie 547, Lumimetsä

Lauluhartaus luonnossa

Ke 18.6. klo 18 Tuomiojan nuorisoseuran laavu

Tule laulamaan tuttuja lauluja ja virsiä kauniin luonnon keskelle.

Kesäilta soi –Kesäillan sävelhartaus

Ke 25.6. klo 20 Vihannin kirkko

Luvassa makkaran paistoa ja yhdessäoloa. Kahvitarjoilu.

Toista Maata -yhtye on viiden alun perin Vihannista ja Siikajoelta tulevan nuoren naisen Indie Folk -tyylinen yhtye, joka on soittanut ja esiintynyt yhdessä jo vuodesta 2018. Heille omaleimaista ovat moniääniset harmoniat pianon, kitaroiden, harmoonin, basson ja cajonin höystämänä.Hartaus kirkkoherra Teemu Isokääntä.

Kirkonmäki soi –Kesäillan sävelhartaudet

To 19.6. klo 20 Raahen kirkko

LAPSILLE JA

LAPSIPERHEILLE

Kesäperhekerhot

Raahen alue:

Ke 18.6. klo 10–12 Pattijoen srk-talo

Siikajoen alue:

Ke 18.6. klo 10–12 Ruukin srk-talo

Lasten onkikilpailut

Pe 4.7. klo 15

Ruukin Kärkiniemessä

Kärkiniementie - aja suoraan rantaan saakka, 92400 Ruukki. Olihan viime kesänäkin niin hauskat kilpailut, hyvä ilma, saatiin saalista ja hyvät oli palkinnot!

Omat onget, madot yms. onkimisvarusteet - lippis päähän. Huoltajat vastaavat lapsistaan.

VARHAISNUORILLE

Yhteiskristillinen

Tallipyhis alakouluikäisille

maanantaisin klo 10–11.30

Johonan tilan Lähetysponitallilla, Pramilantie 48

Pyhäkouluhetki, välipala ja puuhaa eläinten kanssa. Ilm. Siljalle p. 040 503 7415. Järj. Raahen seurakunta ja Raahen helluntaiseurakunta.

Rohkeat Seikkailijat

-lastenleiri Kultalassa

Ke 9.7.– pe 11.7. Kultalassa

Siikajoki–Vihanti-alueen 3.–6.-luokkalaisten leiri. Leiri alkaa keskiviik-

Diakoniapappi tavattavissa Majakassa

Ke 18.6. klo 10–11.30

Majakka, Kauppakatu 46 Tule tapaamaan diakoniapappi Anttia ja juttelemaan kuulumiset. Hävikkiruokailu

Ti 24.6. klo 11–12

Revonlahden srk-talolla

Lounaan hinta 4 € / aik., käteinen tai MobilePay. Jälkiruokana saattaapi olla juustokeittoa. Glut. ruokavalio huomioitu. Kotipakettimyynti aloitetaan liukuvasti klo 11.30 jälkeen. Ruokailun mahdollistaa MMM-testamentti. Syksyn vapaaehtoisvuorolista keittiölle nähtävillä. Keittoa ja kohtaamisia –Diakonian sopparuokailu Vihannissa

To 26.6. klo 12–14 Vihannin kaivosmiehen patsaan ympäristössä, Kirkkotie 16.

Tarjoamme ilmaisen keiton, leivän ja juoman niin kauan kuin ruokaa riittää. Ruokailu tapahtuu paikan päällä. Tervetuloa!

Tupatoiminta

Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa avoinna ma-pe klo 10–14. Tupa kiinni 20.6.–6.7. KotoTupa Paavolassa avoinna ke klo 9–13. KotoTupa kiinni 19.6.–31.7.

Rauhanyhdistykset

La 21.6. JUHANNUSSEURAT LUOHUALLA klo 12 seurat Luohuan ry:llä, Jouko

Raahen iltasoitto Pekanpäiville 2025. Järj. Raahe-seura ry, Raahen seurakunta, Raahen musiikkiopisto, Raahen kaupunki.

lähetysseurat

La 21.6. klo 15–17 Pirkko ja Seppo Hälin luona Niitynmaantie 113, Siikajoki Mukana mm. Timo Suutari, Ari Pekka Nieminen ym. Keittotarjoilu.

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... "

JUHANNUSAATON SEURAT

SIIKATÖRMÄLLÄ pe 20.6.2025

Alapääntie 80, 92320 SIIKAJOKI ”Onko Jumala todella sanonut” 1. Moos. 3:1

SEURAOHJELMA: klo 18.00

Lipunnosto, V 571, myyntipisteet aukeavat klo 18.30

Seurapuheet Leo Paaso ja Jyrki Määttä klo 20.30

Leirityöryhmän puheenvuoro Jouko Saukko Seurapuhe Kari Ahola

Puheenvuoro: ”Onko Jumala todella sanonut”, Hannu Heinänen n. klo 23

Lipunlasku, V 574

Seuroja voi kuunnella myös netistä: Oulun rauhanyhdistyksen nettisivuilta: www.oulunrauhanyhdistys.fi/player/ Raahen rauhanyhdistyksen YouTube-kanavalta: youtube.com/@raahenrauhanyhdistysry5375

Jär estäjinä Siikatörmän leir työryhmä sekä järjestelyvastuun rauhanyhd stykset

KUVA: KIRSI-MARIA HILTUNEN
Paavolan
DIAKONIA
MUSIIKKI
Vihannin ja Ruukin seurakuntatoimistot suljettuina toistaiseksi. Taloustoimisto, Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe,
Tervetuloa!

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.