työksi jää aiheiden paketoiminen niin, että ne pysyvät tuoreina ja että niissä riittää puitavaa myös jatkossa. Kun alkoholilaki, sote-uudistus ja valinnanvapauslaki on tulevaisuudessa mahdollisesti lyöty lukkoon, on Päihdepäivien tulevien
vuosien haasteena tiedottaa uudistusten toimeenpanosta ja vaikutuksista. Annika Eloranta EHYT ry:n koulutussuunnittelija
Päihdepäivät on järjestetty ensimmäisen kerran 1994 ja siitä lähtien tapahtuma on ollut päihdealan järjestöjen erilaisten yhteenliittymien omistuksessa. Järjestöjen vähentyessä ja toimintojen tiivistyessä tapahtuma on siirtynyt edesmenneelle TEKRY:lle ja siitä fuusion jälkeen SOSTE:lle. SOSTE:n siirtyessä yleiseen alan edunvalvontaan tapahtuma siirtyi vastaperustetulle EHYT ry:lle (sekin fuusion tuotos) ja sen luotsaamalle Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostolle. Tällä hetkellä verkoston 45 jäsenjärjestöä suunnittelee ohjelmasisältöjä ja EHYT ry vastaa rakenteista.
Helsingin Kulttuuritalo 6.–7.6.2017 Koomikko Jukka Lindström (Noin viikon uutiset): Komiikka suomalaisessa alkoholikeskustelussa Projektijohtaja Mika Pyykkö (SITRA): Vaikuttavuusinvestoiminen ja ehkäisevä työ Projektikoordinaattori Miina Kajos (A-klinikkasäätiö): Laboratoriomenetelmien käyttö haittoja vähentävässä huumetyössä Hallitusneuvos Ismo Tuominen (STM): Ehkäisevä päihdetyö tulevaisuuden kunnissa ja maakunnissa sekä 115 muuta puheenvuoroa päihdetyöstä
Opiskelijaliput alkaen 50€/päivä Maksuton Open Stage -ohjelma ja messualue Liput 17.5. mennessä www.päihdepäivät.fi
30