Kajaanin kaupunginteatteri ohjelmisto syksy 2023

Page 1

Kajaanin kaupunginteatteri

Ohjelmisto syksy 2023

Kainuun kansallisteatterissa saa olla oma itsensä!

kädessäsi on Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatterin ohjelmisto syksyksi 2023. Kevääksi julkaisemme uuden ohjelmistolehtisen uusituin ilmein, kun peruskorjattu päänäyttämömme Teatteritalo avaa ovensa. Syksyn toimimme vielä vanhan Seminaarin tiloissa sekä tietysti alueteatterin uusitulla kotinäyttämöllä Sissilinnassa. Joko olet käynyt siellä?

Syksyn ohjelmistomme kihisee elämänvoimaa ja nuoria teatterintekijöitä. Klassikkojen uutta tulkintaa ja kantatekstejä. Esityksiä lapsille, nuorille, ikäihmisille – kaikille! Yhteistuotantoja, vierailijoita sekä Kajaanin kaupunginteatterin oman väen vahvaa osaamista ja ajattelua. Näytäntökauden 2023–2024 teemana on kysymys, saanko olla oma itseni. Tulenko hyväksytyksi, rakastetuksi sellaisena kuin olen?

Minna Canthin klassikkonäytelmä Anna Liisa tanssii häpeää ulos ja tekee tilaa elämälle. Nälkämaan Jussille morsiamessa tavalliset ihmiset laittavat itsensä likoon etsiessään puolisoa rinnalleen. Isoisäni kuplettimaakari vie teatteria Sissilinnan kammarin lisäksi vanhusten palvelutaloihin ja Kepparit -esityksessä käsitellään ystävyyden ja hyväksytyksi tulemisen teemoja keppihevosharrastuksen parissa.

Tänä syksynä näemme ohjauksia etenkin nuoren sukupolven teatterintekijöiltä. Nälkämaan Jussille morsiamen ohjaaja-käsikirjoittaja Laura Mattila on kiitelty ohjaaja, joka on ohjannut muun muassa Oulun teatteriin ja KOM-teatteriin. Kepparit -esityksen ohjaaja-käsikirjoittaja Hanna-Kaisa Tiainen puolestaan on dramaturgi, ohjaaja ja teatterin monitaituri, joka on työskennellyt muun muassa Kansallisteatterissa.

Nuoren sukupolven kehuttuja tekijöitä nähdään myös syksyn vierailuohjelmistossa. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskeleva Youssef Asad Alkhatib vierailee Sissilinnassa elämänmyönteisellä monologillaan Hajuvesi. Vaurioteatterin Korhosen Muotokuva puolestaan on useita teatterialan palkintoehdokkuuksia kahminut teatteritapaus, joka jatkaa Kajaanin kaupunginteatterin aikuisten nukketeatteriesitysten kavalkadia.

Kajaanin kaupunginteatteriin saa tulla sellaisena kuin on. Meillä sopii rojahtaa katsomoon arjen keskeltä verkkareissa tai juhlistaa iltaa parhaimpiinsa laittautuneena. Saa nauraa, itkeä, olla eri mieltä, keskustella esityksistä kiivaasti lämpiössä tai mietostaa näkemäänsä hiljaa itsekseen. Saa laukata auringonlaskuun kepparin

harja hulmuten tai traktorin kylki auringossa kiiltäen. Kajaanin kaupunginteatteri on Kainuun kansallisteatteri, joka tarjoaa teatteria kaikille.

Lämpimästi tervetuloa teatteriin!

Anni Mikkelsson

Kajaanin kaupunginteatterin johtaja

kuva ia samoil

Anna Liisa

Esitys taakasta vapautumisesta

anna liisa on Minna Canthin klassikkonäytelmän uusi, vahva tulkinta. Nuori Anna Liisa Kortesuo on tappanut vastasyntyneen lapsensa ja kantanut taakkaa sisällään vuosia. Onko teko vain Anna Liisan syytä vai onko koko yhteisö osallinen? Millaisia taakkoja me kannamme harteillamme osana sukupolvien ketjuja? Anna Liisa tanssii häpeää villisti ulos ja tekee tilaa elämälle. Se on esitys kehollisesta itsemääräämisoikeudesta ja naiskehojen taakoista kainuulaisessa suomaisemassa.

Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotannossa kohtaavat nuoren sukupolven eri taiteenlajien taiteilijat: ohjaaja Anni Mikkelssonin näyttämöllinen ajattelu, tanssitaiteilija Maija Viipurin herkkä liikekieli ja kuvataiteilija Veera Kopsalan näyttävät puiset naisreliefit.

Teksti Minna Canth

Ohjaus Anni Mikkelsson

Koreografia Maija Viipuri

Lavastus Markku Hernetkoski ja Veera Kopsala

Pukusuunnittelu Tiina Siltala

Valosuunnittelu Jukka Laukkanen

Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi

Näyttämöllä Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola, Maija Viipuri (Routa Company) ja Jose Viitala

Kesto noin 2 t 30 min, sisältää väliajan. Ensi-ilta 16.9.2023 Seminaarin näyttämöllä

Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotantoa tukee

Uudet Klassikot -rahasto.

kuva veera konsti

Nälkämaan Jussille morsian

nälkämaan jussille morsian on tutulta tv-sarjalta muotonsa lainaava rosoinen tragikomedia, jossa ei ole hienostelijoita, feikkejä tai outoja. On vain tavallisia ihmisiä etsimässä rakkautta.

Tapaamme muun muassa sitkeän Kanervan, joka on aina ajatellut pärjäävänsä omillaan, mutta on huomannut radion hajottua kaipaavansa juttuseuraa traktorin koppiin. Hermanni taas pitää Luotikujalla Maatila-nimistä

pubia ja haaveilee leveäharteisesta naisesta, johon voisi tuulisella säällä nojata. Kaikkia jusseja yhdistää rohkeus astua tv-kameroiden eteen etsimään jotakuta erityistä.

Vieläkö rakkauskirjeet tepsivät? Kuka uskaltaa muuttaa etelästä Kainuuseen? Entä mitä

salaisuuksia se Kainuun korpi tulijalle kuiskii?

Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Mattila

Lavastus Markku Hernetkoski

Pukusuunnittelu Tiina Siltala

Valosuunnittelu Jukka Laukkanen

Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa

Näyttämöllä Perttu Hallikainen, Janne

Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija

Töyry, Vera Veiskola ja Jose Viitala

Kesto noin 2 t 10 min, sisältää väliajan.

Kantaesitys 11.11.2023 Seminaarin näyttämöllä

kuva veera konsti

Alueteatterin kiertueohjelmistossa!

Isoisäni kuplettimaakari

isoisäni kuplettimaakari pystyttää kupletti-iltamat niin Sissilinnan kammariin kuin vanhusten palvelutaloihin

ympäri Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata. Mikä olikaan se kappale, jolla isoisä isoäidin hurmasi? Entä mitä kommelluksia kohdataankaan tuota kappaletta etsittäessä?

Kalakukot lentävät ja olkihatut ostetaan, kun Vaara-kollektiivin Eino Leinonakin tunnettu Sami Sainio hyppää kuplettimaakarin saappaisiin!

Käsikirjoitus Veikko Leinonen ja työryhmä

Ohjaus Veikko Leinonen (Vaara-kollektiivi)

Musiikin sovitus Valtteri Pääkkönen

Näyttämöllä Sami Sainio (Vaara-kollektiivi) ja Valtteri Pääkkönen

Kesto noin 40 min, jonka jälkeen yhteinen

kahvitteluhetki. Kahvi sisältyy lipun hintaan.

Kantaesitys 31.8.2023 palvelutalossa, jonka jälkeen esityksiä Sissilinnan kammarissa

Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotanto on osa kaupunginteatterin ja Vaaran yhteistä

Ikäihmisten kulttuuripolku -hanketta. Hankkeen rahoittajana toimii Taiteen Edistämiskeskus.

kuva ia samoil

Alueteatterin kiertueohjelmistossa!

Kepparit

– VALOA PIMEYTEEN!!!

”ii-ha-haa! Tervetuloa kepparileirille! Täällä kaikki saa ratsastaa ja ihan kaikenlaiset kepparit ovat oikein hyviä. Kiusaaminen on kielletty.” Kepparit – VALOA PIMEYTEEN!!! -esitys laukkaa näyttämölle harja hulmuten. Se on esitys ystävyydestä, tosissaan leikkimisen kauneudesta, siitä, kun isä ei todellakaan tajua sekä vapauden hurmasta, joka koittaa kovan harjoittelun jälkeen.

Voiko keppari olla niin ihana, että itkettää ja naurattaa samaan aikaan?

Entä mitä tapahtuu, kun vanhempi suostuu lapsensa opetettavaksi?

Esitys sopii kaikille niille, jotka leikkivät tai ovat joskus leikkineet.

Käsikirjoitus Hanna-Kaisa Tiainen ja työryhmä

Ohjaus ja dramaturgia Hanna-Kaisa Tiainen

Skenografia Annukka Mäntynen

Valosuunnittelu Henri Pyy

Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa

Näyttämöllä Antti Hovilainen, Sirpa Järvenpää, Karoliina Niskanen ja Heidi Syrjäkari

Kesto noin 1 tunti, ei väliaikaa. Suosittelemme yli 7-vuotiaille.

Kantaesitys 8.9.2023 Sissilinnassa

kuva ia samoil

Aikuisille suunnattu nukketeatteriteos häikäisee taidokkuudellaan.

Helsingin Sanomat 20.10.2022

Korhosen Muotokuva Hajuvesi

groteski tuhokuvaelma ja hirmu hieno rakkaustarina. Uutta suomalaista nykynukketeatteria aikuisille!

David Bowieta etäisesti muistuttava nuori ja lupaava kuvataiteilija X makaa kerrostalokämpässään ja huutaa tyynyyn. Hänellä on valtavat paineet. Tilannetta horjuttaa entisestään

Korhonen, X:n karjalainen isoisoäiti, joka saapuu rajan takaa pelastamaan suvun nuorimmaisen eheyttävällä yhteistyöllä.

Esitys on tragikomedia, tai komitragedia. Tragedia ainakin, sillä kaikki tuhoutuu. Ennen kaikkea esitys on leikin ylistys. Tapahtumapaikkoina toimivat muun muassa Alepa, Taiteilija-ateljee, Laatokan Karjalan metsät ja Mariaanien hauta.

Käsikirjoitus, näyttelijä ja nukenrakennus Jonnakaisa Risto Ohjaus, säveltäjä, sanoittaja, nukettaja Miko Kivinen

Dramaturgia Ella Kähärä

Nuketuskoreografi Neville Tranter

Valo- ja videosuunnittelu, lavastus Titus Torniainen

Äänisuunnittelu Eero Nieminen

Pukusuunnittelu Mirkka Nyrhinen

Lavasterakennus ja somevideot

Juuso Timonen

Tuottajat Elina Kukkonen ja Wilhelmina Sederholm

Kesto 2 tuntia, sisältää väliajan.

Esityksessä käytetään voimakkaita

valoja sekä teatterisavua.

Vaurioteatterin vierailuesitys

7.10.2023 Sissilinnassa

youssef asad alkhatib oli kuusivuotias, kun kuuli opettajaltaan biologisen äitinsä kuolleen. Järkyttynyt pikkupoika luuli äitipuoltaan murhaajaksi ja halusi kostaa. Aseeksi valikoitui hajuvesi, jonka tuoksu on seurannut häntä siitä lähtien.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskeleva Asad Alkhatib on tehnyt monologiesityksen elämänsä tapahtumista, jotka ovat kuljettaneet ja kasvattaneet häntä. Palmyrassa Syyriassa vuonna 2000 syntynyt Asad Alkhatib on kulkenut kotimaastaan ensin Kreikkaan, sitten alaikäisenä perheettömänä kiintiöpakolaisena Suomeen. Suomessa 16-vuotiaan voimakas tahto tulla näyttelijäksi viitoitti tietä ensimmäisestä päivästä lähtien. Esitys on myönteisyyttä ja läsnäolon voimaa huokuva puheenvuoro nuoren ihmisen peräänantamattomuudesta ja rohkeudesta mennä kohti haaveita.

Teksti Youssef Asad Alkhatib – Hassan Alsaleh

Alkuperäinen esityksen ohjaus Hassan Alsaleh

Ohjaajan assistentti Jalal Hajali

Näyttämöllä Youssef Asad Alkhatib

Kesto 45 min, ei väliaikaa

Vierailuesitykset 19. ja 20.10.2023 Sissilinnassa

kuva juuso timonen kuva janna räsänen

Esitysajat syksy 2023

Seminaarin näyttämö (Satamakatu 3)

La 2.9.18Avajaiset To 19.10.19Anna Liisa

La 2.9.19.30Avajaiset Pe 20.10. 13 Anna Liisa

Pe 15.9.19Anna Liisa, ennakkoesitysLa 21.10.19Anna Liisa

La 16.9.19Anna Liisa, ensi-ilta Pe 27.10.19Anna Liisa

To 21.9.19Anna Liisa La 28.10. 13 Anna Liisa

Muutokset mahdollisia, tarkista esitykset: www.kajaaninteatteri.fi = S-etukorttitarjous

Pe 1.12.19Nälkämaan Jussille morsian

La 2.12. 13 Nälkämaan Jussille morsian

Ti 5.12.19Nälkämaan Jussille morsian

To 7.12. 13 Nälkämaan Jussille morsian

Pe 8.12.19Nälkämaan Jussille morsian

La 23.9. 13 Anna Liisa La 11.11.19Nälkämaan Jussille morsian, ensi-iltaLa 9.12. 13 Anna Liisa

To 28.9. 13 Anna Liisa Pe 17.11.19Nälkämaan Jussille morsianTo 14.12. 13 Anna Liisa

Pe 29.9.19Anna Liisa La 18.11. 13 Nälkämaan Jussille morsianPe 15.12.19Nälkämaan Jussille morsian

La 30.9. 13 Anna Liisa La 18.11.19Anna Liisa

To 5.10. 13 Anna Liisa To 23.11. 13 Anna Liisa

16.12. 13 Nälkämaan Jussille morsian

29.12. 13 Anna Liisa

Pe 6.10. 13 Anna Liisa Pe 24.11. 13 Nälkämaan Jussille morsianPe 29.12.19Nälkämaan Jussille morsian

La 7.10. 13 Anna Liisa Pe 24.11.19Nälkämaan Jussille morsianLa 30.12. 13 Nälkämaan Jussille morsian

Pe 13.1019Anna Liisa La 25.11. 13 Nälkämaan Jussille morsianLa 30.12.19Anna Liisa

La 14.10. 19Anna Liisa La 25.11.19Anna Liisa

Sissilinna (Asemakatu 6)

Pe 8.9.18Kepparit, ensi-ilta La 14.10. 13 Isoisäni kuplettimaakari La 25.11. 13 Kepparit

To 14.9. 13 Isoisäni kuplettimaakariTo 19.10.19Hajuvesi, vierailu To 30.11. 13 Isoisäni kuplettimaakari

La 16.9. 13 Kepparit Pe 20.10. 13 Hajuvesi, vierailu La 2.12. 13 Isoisäni kuplettimaakari

Pe 22.9.18Kepparit La 21.10. 13 Kepparit

To 7.12. 13 Isoisäni kuplettimaakari

La 23.9. 13 Kepparit La 21.10.17Isoisäni kuplettimaakari La 9.12. 13 Kepparit

La 30.9. 13 Kepparit Pe 27.10. 13 Isoisäni kuplettimaakari Pe 29.12. 13 Isoisäni kuplettimaakari

La 7.10. 13 Korhosen Muotokuva, vierailuLa 11.11. 13 Kepparit

To 12.10. 13 Isoisäni kuplettimaakariLa 18.11. 13 Kepparit

La 30.12. 13 Kepparit

La 30.12.17Isoisäni kuplettimaakari

La
Pe

Hinnasto

Anna Liisa, Nälkämaan Jussille morsian, Korhosen Muotokuva

Peruslippu 29 €

Eläkeläinen 21 €

Opiskelija, työtön, varusmies 13 €

Lapset 10 €

Ryhmälippu 26 €

Anna Liisa, ennakkoesitys

Peruslippu 24 €

Eläkeläinen 16 €

Opiskelija, työtön, varusmies 8 €

Lapset 5 €

Ryhmälippu 21 €

Kepparit – VALOA PIMEYTEEN!!!

Perus- ja eläkeläislippu 18 €

Opiskelija, työtön, varusmies 13 €

Lapset 10 €

Perhelippu neljälle 30 €

Hajuvesi

Perus- ja eläkeläislippu 18 €

Opiskelija, työtön, varusmies 13 €

Lapset 10 €

Avajaiset

Teatterikauden avajaisissa nähdään tuttuun tapaan makupaloja kauden ohjelmistosta, tavataan teatterin uusia kasvoja, jututetaan

teatterin väkeä tulevista esityksistä ja nautitaan yhdessä hyvät kahvit. Tervetuloa teatteriin!

2.9. klo 18 ja 19.30 Seminaarin näyttämöllä

S-etukortilla edullisemmin valikoituihin esityksiin!

S-etukortilla viiden euron alennus perus- ja eläkeläislipusta

Isoisäni kuplettimaakari

Kaikki liput 10 €

Palvelumaksu ja naulakkomaksu sisältyvät lipun hintaan.

* Ryhmälippu, kun ryhmässä on vähintään 15 katsojaa

Kesto 45 min | Kaikki liput 5 €

Ryhmäedut

Vapaaliput

Kiitokseksi ryhmän kokoamisesta ryhmänjohtaja saa vapaalipun, kun ryhmässä on 15 katsojaa, eli 16. lippu on vapaalippu. Myös ryhmän 32. katsoja saa vapaalipun. Kuljettaja saa vapaalipun, kun paikka varataan hänelle etukäteen.

Ryhmävarauksen vahvistaminen

Vahvista ryhmävaraukset kolme viikkoa ennen esitystä teatterin ryhmämyyntiin: p.044 710 0350 / 044 710 0454 tai lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

Kuljetustuki

Teatteri maksaa kuljetustukea kauempaa saapuville ryhmille, kun ryhmässä on vähintaan 15 katsojaa. Kuljetustuki on 44 snt / km. Tukea maksetaan edestakaiselle matkalle Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kysy oman ryhmäsi kuljetustuen tilanne ryhmämyynnistä. Liikennöitsijät laskuttavat kuljetustuen teatterilta. Soita ja kysy lisää p. 044 710 0454

Kajaanin matkailuoppaiden asiantunteva opastuskierros Kajaanissa täydentää teatterimatkanne. Lisätietoja www.kajaani.fi/matkailuoppaat

* *

Kurkista kulisseihin!

Kierros kulisseihin avaa näyttämön ja lavasteiden takaista mielenkiintoista maailmaa. Huomioittehan, että Sissilinnassa on paljon portaita. Sovi kulissikierros etukäteen: lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

Teatteritalon peruskorjaus ja muutto valmistuu arviolta tammikuussa 2024, jonka jälkeen myös Teatteritalolla voi kurkistaa kulisseihin.

Teatterikahvila

Teatterikahvilan tiedustelut: lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

www.kajaaninteatteri.fi/ tarjoilut-ja-palvelut

Alueteatteri ja kiertuemyynti

Kepparit

Sanna Heikkinen

puh. 044 710 0386

sanna.k.heikkinen@kajaani.fi

Isoisäni kuplettimaakari

Sara Saxholm (31.12.2023 asti)

puh. 041 459 8940

ikaihmistenkulttuuripolku@gmail.com

RITVA KOVALAINEN SANNI SEPPO 14.9.–10.12.2023 KAJAANIN TAIDEMUSEO SU–TI,TO 10–17, KE 11–19, PE 10–14 LINNANKATU 14 •VAPAA PÄÄSY www.kajaani.fi/taidemuseo
Ritva Kovalainen
POHJOISTUULEN METSÄ
Sanni Seppo

Tutustu samalla Pohjois-Karjalan

matkailutarjontaan:

Majoitu teatterimatkallasi

VALJUKSELLA!

Original Sokos Hotel Valjuksen uudistus on valmis.

Meillä on tarjota upeita uusia huoneita ja uudistuksessa saimme lisää myös

isoja superior-luokan huoneita ja suiteja.

www.visitkarelia.fi

JOENSUUN

KAUPUNGINTEATTERIN

OHJELMISTOA:

Anjan lähes erinomainen elämä

Saatana saapuu Moskovaan

Kukko, rotta ja Millakissa

joulun ajan tunnelmissa

Yksin sateessa

-nykytanssifestivaali ja muita vierailuesityksiä

KOKO OHJELMISTO NETISSÄ

joensuunteatteri.fi

VARAUKSET S-ETUKORTILLA JOPA
-25% PÄIVÄN HINNASTA
TULE TEATTERIREISSULLE JOENSUUHUN!

Kajaanin

kaupunginteatteri

Seminaarin näyttämö

Satamakatu 3, 87100 Kajaani

Sissilinna

Asemakatu 6, 87100 Kajaani

Teatteritalo

Kauppakatu 14

(Avataan alkuvuodesta 2024)

Toimisto

Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

www.kajaaninteatteri.fi

Lipunmyynti

Kajaani Info

Kaupungintalo, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Puh. 08 6155 2555 | kajaani.info@kajaani.fi

(Avoinna ma-to klo 8–16, pe klo 9–15)

Seminaarin näyttämön lipunmyynti

Satamakatu 3, 87100 Kajaani

Puh. 08 6155 2244 | lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

(Avoinna tunti ennen esitystä)

Sissilinnan lipunmyynti

Asemakatu 6, 87100 Kajaani

Puh. 044 710 0978 | lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

(Avoinna tunti ennen esitystä)

(Arkisin klo 9–15)

Lippupiste

Puh. 0600 900 900 | www.lippu.fi

(ma-la klo 9–19, 2€/alk.min+pvm/mpm)

Lippupisteen myyntipisteet

Lippujen lunastaminen

Lunasta varatut liput viimeistään kaksi päivää ennen esitystä ja vierailuesitysten liput viikkoa ennen esitystä.

Ryhmämyynti Puh. 044 710 0454 | 044 710 0350 | 044 710 0452
lipunmyynti.teatteri@kajaani.fi

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kajaanin kaupunginteatteri ohjelmisto syksy 2023 by kajaaninkaupunginteatteri - Issuu