Tekstiilikonservaattorin työtilat sijaitsevat tekstiilikokoelmien yhteydessä Otanmäessä. Puu-, huonekalu- ja esinekonservointiin ei ole työtiloja.
sillä museon mahdollisuudet vaikuttaa esineistön säilyvyyteen ovat tällä hetkellä vähäiset.
Koska Kainuun Museo on alueellinen vastuumuseo, museon tehtävänä on antaa neuvontaa maakunnan muille museoille kokoelmien hoitoon liittyvissä asioissa. Konservointipalvelujen myyminen ulkopuolelle ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista, mutta pienimuotoisia konservointitöitä voidaan tehdä mahdollisuuksien mukaan tuntiveloitettavana työnä paikallisille yhteistyökumppaneille, esimerkiksi kotiseutumuseoille ja niitä ylläpitäville yhteisöille.
Säilytys Kainuun Museon kokoelmia säilytetään kolmessa eri rakennuksessa. Museon päärakennuksessa sijaitsevat pienesineiden säilytystilat, valokuva-arkisto sekä arkistokokoelma, arkistokirjasto ja käsikirjasto. Varsinaisia kokoelmien säilytystiloja päärakennuksessa on reilut 300 m². Tämän lisäksi museolla on säilytystiloja 340 m² museon läheisyydessä sijaitsevassa Kajaanin kaupungin toimitilapalveluiden omistamassa kiinteistössä, jossa säilytetään muun muassa metsä- ja maatalouskalustoa, koneita, veneitä ja muita suuria esineitä. Otanmäessä Kajaanin Teknologiakeskukselta vuokratussa kiinteistössä on säilytystiloja 780 m² ja siellä säilytetään museon tekstiilikokoelmaa ja muun muassa huonekaluja. Otanmäki sijaitsee vajaan 40 km:n päässä Kajaanin keskustasta ja museon muista toiminnoista, mikä luonnollisesti aiheuttaa omat haasteensa sekä logistiikan että kokoelmaturvallisuuden kannalta. Lisäksi Kainuun Museon kokoelmiin kuuluvaa esineistöä on Vaalassa Jylhämän alueella Uutelan museon rakennuksissa. Esineistö on tullut museon omistukseen vuonna 2003, jolloin Fortum and Heat Oy lahjoitti Uutelan museon museoesineistön Kainuun Museolle. Uutelan alueen rakennukset ovat yksityisomistuksessa, mutta Kainuun Museo ja omistaja ovat tehneet vuonna 2014 päivitetyn sopimuksen museoesineistön säilyttämisestä rakennuksissa. Tavoitteena kuitenkin on, että museo löytäisi ratkaisun tämän esineistön omistussuhteille, 26
Kainuun Museo omistaa Vaalassa Jylhämän alueella Uutelan museon rakennuksissa olevan esineistön, mutta alueen rakennukset ovat yksityisomistuksessa. Muun muassa juhla- ja majoitustilana toimineen Lohituvan esineet ovat Kainuun Museon omistuksessa.