Kadetit
Sosiaalisessa mediassa
Kuvat Maanpuolustuskorkeakoulu, kuvanm. Pasi Väätäinen.
Teksti: Cilla Koskinen, Kiira Kiikeri ja Marko Raisvuo
A
loitimme opintomme Maan puolustuskorkeakoulussa syk syllä 2018 tavoitteenamme sotatieteiden kandidaatin tutkinto. Pian opintojen alun jälkeen kurssiltamme haettiin vapaaehtoisia somekadeteiksi. Kurssiltamme tähän ryhtyivät Meri voimien kadetit Kiira Kiikeri ja Cilla Koskinen sekä Maavoimien kadetit Marko Raisvuo, Wili Loukasmäki ja Linda Vuorinen. Tehtäviimme somekadetteina kuu luu kertoa opinnoistamme ja elämäs tämme kadetteina rennosti ja omalla persoonallisella tyylillämme. Tärkeim mät somekanavamme ovat Instagram ja Twitter, joissa kaikilla somekadeteilla on omat sivunsa. Opintoja pääsee seu raamaan myös Snapchatin käyttäjätililtä ”Upseeriksi”, jota vuorollaan isännöivät eri vuosikurssien ja puolustushaarojen somekadetit. Saimme tehtäväämme lyhyen pe rehdytyksen ja kävimme koulun rekry tointitiimin kanssa läpi esimerkiksi sitä, minkälaista sisältöä haluamme tuottaa tileillemme. Päämääränämme on ta voittaa mahdollisimman hyvin kohde yleisömme ja antaa mielenkiintoista ja
Kylkirauta 3/2019
todenmukaista kuvaa opinnoistamme. Tässä tehtävässä työ ja palaute kuiten kin opettavat tekijäänsä parhaiten. Sisältöä tuotamme somessa kuvina ja videoina. Päivityksiä julkaistaan esi merkiksi harjoituksista, luennoista ja asumisesta tai vaikkapa kokonaisista päivistä ja arkirutiineista. Somettami seen ei ole varattu erillistä aikaa, vaan toimimme täysin opintojemme ohella. — Somekadetin tehtävä vie aikaa sen verran kuin siihen haluaa laittaa, kadetti Raisvuo toteaa. — Instagra missa omaan tarinaan tulee laitettua enemmän arkisia tilannekuvia ja hetken mietteitä. Syötteeseen julkaistaessa on puolestaan mahdollista lisätä kuvan ohessa enemmän tekstiä kuin tarinaan julkaistaessa. Tämä mahdollistaa pa remmin omien ajatusten kertomista ja suurempien kokonaisuuksien avaamis ta tekstinä, kadetti Raisvuo jatkaa. Tärkein kohderyhmämme ovat Ka dettikoulusta ja upseerin urasta kiin nostuneet nuoret, mutta tietysti tilimme tavoittavat paljon muitakin seuraajia, kuten kadettien läheisiä, reserviläisiä ja muita muuten vaan kadetin arjesta kiinnostuneita. 34
Usein seuraajia kiinnostavat eniten julkaisut normaalista arjestamme ja ko kemuksistamme. Seuraajia kiinnostaa myös tietää, millä tavalla kadetin opis kelu eroaa muiden yliopisto-opiske lijoiden arjesta ja mitä yhtymäkohtia siinä on. Pyrimme usein rohkaisemaan ihmi siä esittämään kysymyksiä opinnois tamme, varsinkin kun kevään haku ja rekrytointitapahtumat ovat ajankoh taisia. — Suurin osa seuraajien kysy myksistä liittyy kouluun hakemiseen, opintoetuuksiin ja esimerkiksi harjoi tuksiimme. Monia mietityttää myös esimerkiksi se, miten heidän sotilas taustansa varusmiespalveluksessa ja mahdollisessa sopimussotilaan viras sa vaikuttavat hakupisteisiin ja koko hakuprosessiin, kadetti Koskinen tuo esiin. Somekadetteina olemme pääs seet myös virallisen rekrytointitiimin apuna esittelemään upseerikoulutusta erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, kuten Studia-messuille. Merivoimien somekadetti Kiikeri on päässyt myös miinalaiva Uusimaalla vastaamaan